Tammi 2007
käsikirjoituksesta suomentanut Raija Viitanen
Kun puhutaan Runebergista, valtaosan ensimmäinen ajatus on: hän on se kirjailija, jonka vaimo leipoi torttuja! Fredrika Runeberg tosiaankin muistetaan parhaiten kuuluisiksi nousseista tortuistaan, joilla suomalaiset herkuttelevat 5. helmikuuta, mutta harva tietää Fredrikan itsensäkin olleen kirjailija.
Luimme lukupiirin helmikuun kirjana hänen esikoisromaaninsa Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, jonka jälkeen halusin lukea lisää myös Fredrikan elämästä. Merete Mazzarellan kirjoittama elämäkerta nostaa esiin tuotteliaan kirjoittajan, jonka arkea värittivät taloustyöt ja lastenhoito. Fredrikalle kirjoittaminen tarjosi hengähdystauon kaikesta muusta, vaikka usein hän pystyikin kirjoittamaan vain pienen hetken muiden vielä nukkuessa.
Pidin tästä kirjasta. Mielestäni Mazzarella on kirjoittanut Fredrika Runebergin elämästä kiinnostavasti ja suorastaan vetävästi, vaikkakin Fredrikan kirjallisten teosten analyysiin keskittyvät luvut olivat mielestäni hieman kuivia. Toki niissäkin nostetaan esille asioita, jotka Fredrikan elämässä heijastuivat hänen kirjoituksiinsa, mutta paljon myös ihan puhtaasti analysoidaan niiden kirjallisia ansioita. Niistä puuttuu se sama elämänmaku, joka on Fredrikan elämää kuvaavissa luvuissa.
Opin tämän kirjan kautta valtavasti uutta Runebergien vaiheista ja erityisesti Fredrikan elämästä. Tiesin Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjan tiimoilta, että Fredrikalla oli heikko kuulo, mutta nyt sain tietää myös syyn siihen (ankara nokkoskuume). Huono kuulo jätti Fredrikan vuosien myötä yhä ulkopuolisemmaksi, koska keskustelu ja sosiaaliset tilanteet muodostuivat haastaviksi. Siitä syystä joillakin aikalaisilla saattoi olla hänestä aivan väärä mielikuva.
Runebergeja kohtasi suuri suru, kun heidän esikoistyttärensä menehtyi pienenä. Mazzarella valottaa kirjassaan, että ainakin aviomies uskoi Fredrikan toivovan tyttölasta ja taisi se tottakin olla, mutta sen sijaan he saivat sarjan poikia. Heidän kanssaan Fredrika kävi myöhemmässä vaiheessa laajaa kirjeenvaihtoa, etenkin kun he aviomiehensä halvauksen jälkeen olivat entistä sidotummat kotiin. Tuona aikana muu kirjoittaminen jäi, mitä hän suri kirjeissään elinikäiselle ystävälleen Augustalle.
Runebergien avioliitto ei ollut aina aivan helppo, sillä Johan Ludvigilla oli tunnetusti useampia avioliiton ulkopuolisia suhteita ja ihastuksia. Tämä kaikki satutti Fredrikaa, mutta oli avioliitossa myös hyviä hetkiä. Fredrika esimerkiksi sai mieheltään tukea ja rohkaisua kirjoittamiseensa, mikä ehkä kertoo siitä, että puolisot olivat tietyissä asioissa varsin tasa-arvoisia. Suuren yleisön silmissä Fredrika kuitenkin jäi miehensä varjoon, mutta kuten Mazzarellakin herättelee lukijoitaan pohtimaan: olisiko Fredrika Runeberg julkaissut teoksiaan ja nauttinut aikanaan arvostusta, jos hän ei olisi ollut myös Runeberg?