Pikkupappilan joulu

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu

Esiosa uudelle Kytösavun tarinoita -sarjalle

Otava 2025

Aika menee niin käsittämättömän nopeaa, että minulla on ehtinyt kertyä pankkoon peräti 10 kirjaa, joista haluan blogata. Yksi niistä on tämä Enni Mustosen Pikkupappilan joulu, joka on esiosa ensi keväänä alkavalle Kytösavun tarinoita -sarjalle. Esiosan perusteella luvassa on varsin mielenkiintoinen uusi sarja, sillä minä ainakin nautin suuresti pikkupappilan tunnelmasta ja viihdyin sen asukkaiden parissa. Rouvankartanon tarinoiden jälkeen jotain tällaista olen Mustoselta kaivannutkin.

Eletään joulukuuta 1876 Lapualla, jossa nuori pastori Johannes valmistautuu ensimmäiseen jouluunsa uudessa kappeliseurakunnassaan Kytöjoella. Kotona joulua valmistaa hänen Aino-vaimonsa, joka osaa herkkävaistoisesti ottaa huomioon pappilan perinnäistavat, mutta tehdä joulusta kuitenkin myös heidän näköisensä.

Tämän kirjan kanssa oli mukava käpertyä viltin alle sohvannurkkaan ja viettää yksi sunnuntainen aamupäivä lukemisesta nauttien. Pikkupappilan joulu on täynnä vanhan ajan joulutunnelmaa, vilinää ja vilskettä. Imelyysähky ei pääse iskemään, sillä ratkottavia haasteitakin on, kun Johannes ja Aino tutustuvat uuteen kotipitäjäänsä. Niin hahmojen kuin miljöönkin perusteella odotan kovasti keväällä ilmestyvää Pappilan piika -romaania, jonka uskallan toivoa tarjoavan Mustosta parhaimmillaan.

Vasikantanssi

Enni Mustonen: Vasikantanssi

Otava 2023

ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 1989

Luin aiemmin tänä vuonna Enni Mustosen vanhemman pään tuotantoa ja pohdin, että Mustosen vanhemmat viihderomaanit ovat tainneet jäädä uudemman viihdekirjallisuuden jalkoihin. Toistan itseäni, mutta totean Vasikantanssista saman kuin Yhdeksännestä aallosta: nämähän ovat tosi kivoja!

Minna Grönholm lapsineen on suuren elämänmuutoksen edessä. Elämä pääkaupunkiseudulla takkuaa, rahasta on aina tiukkaa, lähiö tuntuu ankealta ja lasten isän visiitit aiheuttavat lähinnä päänvaivaa. Töissäkin on tulossa isoja muutoksia, jotka mahdollistaisivat toisenlaisen elämän. Tilaisuuden saatuaan Minna päättää hypätä pois oravanpyörästä, pakkaa tietokoneensa ja muuttaa lapsineen maalle.

Minna on päähenkilönä järkevä jalat maassa -tyyppi, jonka elämästä on mukavaa lukea. Myös hänen lähipiirinsä ihmiset ovat kivoja, tavallisia ihmisiä. Vaikka Minnan elämä ei olekaan aina helpoimmasta päästä, on tämä silti viihdyttävää ja rentouttavaa luettavaa. Pidin Vasikantanssin tarjoilemasta idyllisestä yhteisöllisyydestä, jonka suojiin Minna ja etenkin hänen lapsensa mutkattomasti sujahtavat.

Maailmanmeno 1980-luvun lopussa tuntuu olevan monelta osin valovuosien päässä nykypäivästä, mutta tietyt aiheet ovat yhteisiä, kuten kysymys pienten kyläkoulujen kohtalosta. Vasikantanssissa ratkaisu löytyy helposti, jopa epäuskottavasti, mutta toisaalta idylliin sopivasti. Mustonen on kuvannut teoksessa myös etätyönteon ensiaskelia verkkoyhteyksineen ja laitteistoineen, mistä oli aika hauskaa lukea - omat kokemukseni kun ovat mallia "läppäri kainaloon ja menoksi".

Jos haluat tehdä nostalgiatripin maaseudulle, lue silloin Vasikantanssi! 

Matriarkka

Enni Mustonen: Matriarkka

Rouvankartanon tarinoita 3

Otava 2025

Enni Mustosen Rouvankartanoiden tarinoita -sarja päättyy. Hedda Noorasta on tullut sukunsa Matriarkka, joka pitää huolen niin perheestään kuin palkollisistaan. Lapset alkavat jo olla maailmalla, mutta palaavat säännöllisesti kodin piiriin. Vanhimmasta tyttärestä on kasvanut äidilleen verraton apu, sillä emännöimisessä tytär on jo äitinsä veroinen.

En ole ollut tämän sarjan suuri fani, mutta kyllähän tämä piti silti kokonaisuudessaan lukea. Tämä viimeinen osa onkin mielestäni kaikin puolin sarjan paras osa. Juoni on vetävämpi, se sitoutuu vahvemmin historiallisiin tapahtumiin ja hahmotkin tulevat jotenkin lähemmäs. 1800-luvun alun sota-aika on kuvattu hyvin, joskin löysin siitäkin yhtymäkohtia Hovimäkeen, mutta en häiritsevässä määrin.

Siinä missä voisin hyvin kuvitella joskus lukevani Mustosen hienot sarjat Järjen ja tunteen tarinoita, Koskivuori tai Syrjästäkatsojan tarinoita uudelleen, Rouvankartanon tarinoihin tuskin tulen palaamaan. Odotankin jo mielenkiinnolla mitä Mustoselta on seuraavaksi luvassa, sillä joulun alla häneltä ilmestyy jo pieni maistiainen uudesta sarjasta. Vinkkivitosena siis, että itsensä voi jo klikata Pikkupappilan joulun (linkki vie kustantajan sivuille) varausjonoon.

Yhdeksäs aalto

Enni Mustonen: Yhdeksäs aalto

Otava 2022

ensimmäinen painos 1996

Tammikuu kului varsin kirjaisissa merkeissä, mutta silti välillä ehti tulla pieni lukujumikin. Ehkä vaikutusta oli myös särky- ja kolmiolääkkeillä, joita söin selkääni iskeneeseen noidannuoleen ja jotka laittoivat väsyttämään, mutta onneksi niin kipuun kuin lukujumiinkin löytyi sopivat lääkkeet. Jälkimmäiseen auttoi omasta hyllystäni löytynyt Enni Mustosen Yhdeksäs aalto, jota en ollut aiemmin lukenut.

Yhdeksäs aalto ilmeistyi ensikertaa jo lähes 30 vuotta sitten. Se kertoo nelivitosesta Marja Saaristosta, joka on elämässään uuden edessä. Hän on hiljattain jäänyt työttömäksi ja tytär Silja on jo aikuinen. Omaa aikaa olisi vaikka kuinka, mutta kotona alkaa olot käydä ahtaiksi, kun tyttären poikaystäväkin on muuttanut heidän kaksioonsa. Elämän ollessa ahtaimmillaan niin taloudellisesti kuin konkreettisestikin, Marja saa yllättävän puhelun synnyinkaupungistaan. Häntä odottaa yllätysperintö Häärviikin saarella lossimatkan päässä mantereesta.

Juurikaan epäröimättä Marja tarttuu tilaisuuteen muuttaa Häärviikiin, vaikka samalla hän saa elämäänsä monta neuvojaa, joista topakka Sirkka Fräntilä kyllä jakelee neuvojaan ja tarvittaessa päättää puolestakin. Pitkästä aikaa Marja saa osakseen myös miehistä huomiota ja ympärillä pyörii monenlaista auttajaa niin, että elämänmuutos kerrostalokaksiosta saaristolaistaloon ei muodostu liian vaikeaksi.

Olipas kiva lukea vanhempaa Mustosta pitkästä aikaa. Leppoisaa ja viihdyttävää kerrontaa, jossa mikään ei ärsytä. Nämä Mustosen yksittäiset teokset ovat ehkä jääneet hieman uudemman viihdekirjallisuuden jalkoihin, mutta tämä oli taas itselleni hyvä muistutus, että nämähän on tosi kivoja.

Kartanonrouva

Enni Mustonen: Kartanonrouva

Rouvankartanon tarinoita 2

Otava 2024

Enni Mustosen sarja Rouvankartanon tarinoita jatkuu. Päähenkilö Hedda Noora on ehtinyt olla avioliitossaan jo yli 10 vuotta ja tuona aikana on syntynyt liuta lapsia, jotka vilistävät kartanossa ja sen mailla. Lähes kaikki ensimmäisestä osasta tutut hahmot ovat yhä mukana Kartanonrouvan matkassa.

Enni Mustonen on yksi suosikkikirjailijoistani, mutta valitettavasti on pakko sanoa, että tämä sarja ei nyt oikein lähde. Pidin jo Kasvattitytärtä hieman laimeana, vaikka tarinankuljetus olikin ihan sujuvaa. Siinä missä Kasvattitytär oli hieman laimea, on Kartanonrouva ihan oikeasti laimea. Tarina ei tunnu saavan minkäänlaista lakipistettä tai merkittävää käännekohtaa, vaan tapahtumissa tuntuu vuorottelevan lähinnä synnyttäminen ja sotiminen. Kumpaankin liittyy välillä dramatiikkaa, mutta se ei välittynyt ainakaan minulle lukijana. Hahmot jäävät etäisiksi eikä tarina vie mukanaan.

Minä toivoin, että tämä sarja jatkuisi avausosaa vahvempana, ja toivon sitä edelleen. Ehkä 1800-luvulle tultaessa Mustonen pystyy tekemään historiasta taas elävämpää ja sitomaan päähenkilönsä vaiheet paremmin tapahtuma-aikaan, sillä tapahtuuhan heti vuosisadan alussa vaikka mitä, mihin voisi tarttua.

Vihreän kullan maa -trilogia

Enni Mustonen: Mäntykosken Anna, Johannes ja Helena & Mäntyniemen miniä

Otava 2022, alkuperäiset 1987 ja 1988

lukijoina Fanni Noroila, Sanna Majuri ja Pinja Flink

 

Kuuntelin kesän korvalla Enni Mustosen Vihreän kullan maa -trilogian kokonaisuudessaan. En odottanut tältä suuria, sillä olen nähnyt televisiosarjan, joka kuvaa tapahtumia kirjojen jälkeisessä ajassa. Mielestäni se ei ollut hyvä, pikemminkin epäuskottava ja turhan dramaattinen. Vähän samoja vinkeitä on näissä kirjoissakin. Näistä ensimmäinen eli Mäntykosken Anna on vielä aivan mukavaa historiallista viihdettä, kevyttä ja mukaansatempaavaa, mutta trilogia vain heikkenee loppua kohden.

Enni Mustonen on yksi suosikkikirjailijoistani ja hänen vanhemmastakin tuotannostaan löytyy hyviä viihdekirjoja. Hän tietää historian faktat ja osaa puhaltaa menneet ajat eloon, joten siksi ihan perustellusti häneltä voisi odottaa enemmänkin. Tämän trilogian suurin ongelma on se, että liian paljon tapahtumia on umpattu liian tiiviiksi ja nopeasti juoksevaksi paketiksi. Mihinkään ei oikein ehditä pysähtyä ja tunteet eivät juurikaan välity, vaikka hahmot kokevat koviakin iskuja. Jos Mustonen olisi malttanut pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa hahmojen suurten käänteiden äärelle, lopputulos olisi taatusti ollut paljon parempi.

Nyt varmaan herää kysymys, että miksi ihmeessä edes kuuntelin tämän loppuun, jos kerran en keksi mitään hyvää sanottavaa. Pidin kuitenkin tämän kirjan henkilöhahmojen kirjosta ja miljööstä. Kartanomiljööt vetoavat minuun herkästi, ja niin oli tämänkin kirjan kohdalla. Sukutarinat kiinnostavat myös. Halusin tietää miten trilogia päättyy, vaikka aiemmin katsomani televisiosarja antoikin sen päättelemiseen hyvät lähtökohdat.

Kasvattitytär

Enni Mustonen: Kasvattitytär

Rouvankartanon tarinoita 1

400 s., Otava 2023

kansi: Timo Numminen

Enni Mustonen on aloittanut jälleen uuden sarjan, tällä kertaa 1700-luvulle sijoittuvan kartanoromaanisarjan Rouvankartanon tarinoita. Mustonen tuntee historian ja osaa tehdä siitä elävää, mutta upean Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan jälkeen tämä uusi avaus oli ehkä hieman laimea. Sujuvaa ja viihdettä tämä toki on, mutta ei imaise samalla tavalla mukaansa.

Hedda Noora on tullut jo vuosia sitten Ruotsista Suomen puolelle enonsa ja  tämän vaimon kasvattityttäreksi, kun hänen oma isänsä ei ole kyennyt elättämään perhettään säädynmukaisesti. Suomessa Hedda Noora on saanut kaiken maallisen hyvän ja välit kasvatusvanhempiin ovat hyvät. Itsenäistyminen alkaa, kun suvun yhden pikkukartanon emäntäpiika sairastuu ja sinne tarvitaan joku valvomaan talon töitä. Hedda Noora lähetetään sinne, sillä hänellä ei ole kaupungissa sitoumuksia mihinkään suuntaan. Väen luottamuksen ja arvostuksen voittaminen ei ole aluksi helppoa, mutta loppujen lopuksi Hedda Noora lunastaa paikkansa Frugårdin väen silmissä.

Päähenkilön myötä lukija pääsee seuraamaan 1700-luvun elämänmenoa nuoren naisen silmin. Sinänsä se on ihan mielenkiintoista, mutta en voinut olla ajattelematta, että Mustonen ehkä tietyissä asioissa toistaa hieman itseään. Hänhän on ollut kirjoittamassa esimerkiksi Hovimäki-sarjaa, ja tietynlaisia yhtymäkohtia siihen ainakin itse koin. Vaikka Hovimäki on yksi suosikeistani, en asiasta suoranaisesti ilahtunut. Olisin myös kaivannut hieman selkeämpää ajankuvaa. Kirjasta ei Mustoselle yleensä kovin tyypilliseen tapaan löydy juurikaan yhtymäkohtia esimerkiksi ajanjakson olennaisiin historiallisiin tapahtumiin, tai sitten en niitä tunnistanut.

Kasvattitytär ei ole mielestäni kovinkaan vahva avaus sarjalle, mutta tulen varmasti jatkamaan sarjan parissa, sillä onhan uusi Mustonen aina luettava. Ehkä hän seuraavaan kirjaansa saa enemmän tarttumapintaa ja vetävyyttä, luotto on ainakin vahva.

Tekijä

Enni Mustonen: Tekijä

Syrjästäkatsojan tarinoita, osa 10

480 s., Otava 2022

kansi: Timo Numminen

Enni Mustosen suosittu Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on nyt tullut päätökseensä. Sarjan pari edellistä osaa eivät ole mielestäni olleet vahvinta Mustosta, mutta Tekijä on jälleen taattua laatua ja huipentaa sarjan todella upeasti. Oli uskomattoman ihanaa huomata, miten tarina tempaisi mukaansa ja kirjaa ei olisi malttanut laskea käsistään. Mielenkiintoinen, vetävä päätös tälle sarjalle!

Viena Blume on palannut Yhdysvalloissa viettämiensä vuosien jälkeen takaisin Suomeen ja lapsuudenkotiinsa Leppävaaraan. Eletään 1960-luvun alkuvuosia. Huvilaa emännöi edelleen suvun kantaäiti, iäkäs Ida-mumma, jonka rohkaisemana Viena uskaltaa luottaa siihen, että löytää jälleen paikkansa Suomessa. Opiskelemaan hän ei ainakaan enää yli kolmekymppisenä aio palata, se on selvää, sillä hän on ennen kaikkea tekijäluonne.

Töitä tekijälle löytyy Marimekosta, ja Vienan kautta lukija pääseekin seuraamaan Armi Ratian ja Marimekon vaiheita ihan eturivistä. Pidin tästä Marimekko-ulottuvuudesta paljon, se oli kiinnostavasti ja uskottavasti kuvattu. On jotenkin mukavaa, että lukija saa Vienan kauttaa kurkistuksen tuon tunnetun brändin vaiheisiin.

Aikaisemmin olen kokenut, että Viena jää hahmona jotenkin etäiseksi, mutta tässä teoksessa häneen pääsee tutustumaan paremmin. Erityisesti leskeksi jäämisen jättämä suru ja siitä kumpuava yksinäisyydentunne kuvataan tässä kirjassa hyvin Vienan etsiessä paikkaansa maailmassa. Vaikka Viena on tarinan keskushenkilö, seurataan kirjassa myös aiemmista osista tuttujen Peltosten ja Kukkosten sekä tietenkin Ilpo-veljen ja Kirsti-äidin sekä enojen perheiden vaiheita.

Mielestäni Mustonen päättää sarjansa todella onnistuneesti. Tätä kirjaa lukiessa tuli tunne, että nyt ollaan niin sanotusti kotona, kaiken keskipisteessä ja silti avoimena uusille tuulille. Samoihin tunnelmiin kirja myös päättyy. Teos saa onnellisen mutta ei kliseisen lopun. Uusia avauksia odotellessa!

Martan tarina

Enni Mustonen: Martan tarina - pienoisromaani

133 s., Kirjamedia Oy/Kirjakauppaliitto 2021

kansi: Noora Westerlund

Vuoden 2021 Kirjan päivien kunniaksi kaupanpäällisinä jaettu Enni Mustosen Martan tarina kertoo Syrjästäkatsojan tarinoiden Pukijasta ja Näkijästä tutun Martta Valon elämästä ennen Amerikkaan lähtöä. Pienoisromaanissa pureudutaan sisällissodan aikaan eli vuosiin, jotka antoivat sysäyksen Amerikkaan muutolle.

Pohjanmaalta kotoisin oleva Martta Valo on viinaanmenevän kurikkalaisen työmiehen ja tämän vaimon vanhempi tytär, joka vasta ripiltä päästyään lähtee piikomaan kauas kotoaan aina Längelmäelle asti. Ylitalon tilalla hän lunastaa paikkansa vanhan emännän luotettuna sisäpiikana, mutta ankarat ajat ovat tulossa, kun maa jakautuu punaisiin ja valkoisiin. Kun sota päättyy, ei mikään ole enää likimainkaan entisellään.

Martan tarina tarjoaa tarkemman kuvauksen asioista, joita on jo sivuttu Syrjästäkatsojan tarinoissa. Sinänsä siis mitään uutta ja yllättävää ei ole tarjolla, mutta ihan kiinnostava lukupaketti tämä kuitenkin oli. Pidin Martan pohjalaisesta mielenlaadusta, mutta eniten hahmoista taisin kuitenkin pitää vanhasta emännästä, joka oli järkähtämätön ja reilu. Nopealukuinen teos, ei nyt mikään kirjallisuuden helmi varsinaisesti, mutta ihan kiva lisälehti sarjaan.

Tässä kirjassa on muuten todella hieno kansi, pidin siitä kovasti. Nyt lukemisen jälkeen se avautuu myös ihan uudella tavalla.

Näkijä

Enni Mustonen: Näkijä

Syrjästäkatsojan tarinoita, osa 9

21 h 14 min., Otava 2021

lukija: Erja Manto

Enni Mustonen on yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hän kuvaa historiaa todella elämänmakuisesti ja hänen henkilöhahmoihinsa on yleensä helppo tarttua. Kuuntelin tässä ihan hiljattain sarjan 8. osan Pukija, ja olin jo sen kohdalla vähän että "voi ei". Nyt tämän 9. osan jälkeen olen vielä enemmän sillä fiiliksellä, sillä kuuntelin tämän lähinnä sillä ajatuksella, että haluan joka tapauksessa lukea koko sarjan läpi, niin ei tätä nyt toiseksi viimeisen osan kohdalla kesken jätetä.

Viena Aaltonen, Kirstin tytär ja Idan tyttärentytär, on asettumassa pysyvästi Yhdysvaltoihin, siellä sinne hänet ankkuroi paitsi työ, myös tärkeät ihmiset ammatillisesta oppiäidistä Martta Valosta aina juutalaisvainoja aikanaan paenneeseen Johniin. Yhdysvalloissa Vienan elämään mahtuu monenlaisia käänteitä, sellaisiakin, jotka saavat hänet välillä palaamaan Suomeen. Hän etsii paikkaansa, eikä tie ole hänelle helpoin, sillä välillä paikkansa löydettyään hän joutuukin rakentamaan elämäänsä aivan uudelleen.

Viena jää minulle tässäkin teoksessa ihan yhtä etäiseksi kuin edeltävässä osassa. En kerta kaikkiaan saa hänestä oikein kiinni, mutta ei se toisaalta ole ihmekään, sillä teoksesta jää muutenkin kaikkein vahvimmin mieleen se, miten paljon tässä kuvailtiin Vienan työkuvioissa tapaamaa Marilyn Monroeta ja tämän elämänvaiheita. Myös erinäisten elokuvien kuvaamisesta ja puvustamisesta laveasti kertovat  osuudet jäivät mieleen, mutta eivät yksityiskohtaisesti eivätkä positiivisessa mielessä, vaan pikemminkin tylsistyttävinä osioina varsinaisen juonen venyttäjänä.

Suomin tätä kirjaa nyt ankarasti, sillä olen ihan oikeasti pettynyt. Mitä on tapahtunut sille vetävälle ja asiantuntevista kuvauksistaan huolimatta koko ajan hyvin etenevälle kerronnalle? Mitä on tapahtunut sille, että henkilöhahmojen elämänkuohuihin on helppo tempautua mukaan ja myötäelää niin iloissa kuin suruissakin? Kaikki se tuntuu tästä kirjasta puuttuvan.

Mustonen on sanonut, että sarjasta on tarkoitus tulla 10 osan pituinen. Toivon, että seuraava osa oikeasti antaa sarjalle sellaisen sinetin kuin sen alkupään vahvat kirjat antavat odottaa. Tämä ei nyt ihan vakuuta, sillä tiedän Mustosen pystyvän niin paljon parempaankin.

Pukija

Enni Mustonen: Pukija

Syrjästäkatsojan tarinoita 8

16 h 51 min., Otava 2020

lukija: Erja Manto

Olen yleensä lukenut Syrjästäkatsojan tarinoiden uuden osan aina hetipian sen ilmestyttyä, mutta koska oikeastaan koko viime  vuoden minua vaivasi lukulamaannus, jäi Pukija odottamaan parempia hetkiä. Otin touko-kesäkuun taitteessa käyttöön kokeilujakson Suomalainen plus -sovelluksesta ja bongasin sieltä Pukijan äänikirjana ja vieläpä Erja Mannon lukemana, joten nappasin sen ensimmäisenä kuunteluun.

Pukija sijoittuu 1950-luvun alkuun. Tarinan keskiössä on Viena Aaltonen, Kirstin tytär ja Idan tyttärentytär. Palattuaan kotiin Englannista, jossa on ollut piikomassa, Viena etsii paikkaansa kotimaassa. Kirsti on huolissaan tyttärestään ja hänellä on omat näkemyksensä siitä, mihin suuntaan Vienan kannattaisi pyrkiä, mutta tytär valitsee itse tiensä ja suuntaa muotialalle. Hän pääsee puvustajaksi Suomen filmiteollisuuteen, ja lopulta tie pukujen ja puvustamisen parissa kuljettaa Vienan Armi Kuuselan matkassa Yhdysvaltoihin Miss Universum -kisoihin. Yhdysvalloissa hän kohtaa kurikkalaislähtöisen Martta Valon, joka suorannuottisen pohjalaisena alkaa oitis värvätä Vienaa aisaparikseen Universalin studioille puvustonhoitajaksi.

Pukija on yhtä mukaansatempaava kuvaus kuuluisuuksien kulisseista kuin sarjan aiemmatkin osat. Teos vilisee tuttuja nimiä kotimaisten elokuvien näyttelijäkaartista ja muotimaailmasta, paikoitellen siinä mielessä ehkä vähän liikaakin, että nimien latelu ja Vienan elämän sitominen kuuluisuuksiin tuntuu välillä pääasiallisemmalta kuin varsinaisen juonen kuljetus. Itselleni teoksen parasta antia oli kuvaukset perhepiiristä, Ida-mumman talolta ja kotimaasta ylipäätään. Vaikka Viena kohtaakin monenlaisia kiinnostavia ihmisiä, pääsee maailmalle ja saa hienoja mahdollisuuksia, päällimmäisenä jää mieleen kuitenkin ajatus siitä, että ei Vienan elämässä itsessään nyt kuitenkaan oikein mitään tapahtunut. Hahmo jää jotenkin etäiseksi, mutta en tiedä miksi. Ida ja Kirsti ovat aina tuntuneet jotenkin läheisemmiltä hahmoilta. En usko, että asiaan on merkitystä sillä, että kuuntelin tämän teoksen äänikirjana toisin kuin aiemmat osat.

Tarinankertojana Mustonen on omaa luokkaansa ja kyllä tämäkin teos viihdytti ja tempaisi mukaansa, vaikka päähenkilö hieman etäiseksi jäikin. Nyt kun Suomalainen plussan kokeilujaksoa on vielä jäljellä, aion kuunnella sarjan uusimmankin osan. Toivottavasti siinä pääsisin tutummaksi Vienan kanssa.

Sotaleski

Enni Mustonen: Sotaleski

Syrjästäkatsojan tarinoita 7

525 s., Otava 2019

kansi: Timo Numminen 

 

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan uuden osan odotus on muodostunut minulle jokakeväiseksi tapahtumaksi. Luvassa on aina ollut hyviä lukuhetkiä eikä tämäkään kevät ollut sarjan osalta poikkeus. Sotaleski on nimenä ennakoiva ja hieman pelkäsin, että tämä osa olisi kovin synkkä. Todellisuudessa tässä kirjassa on sotavuosista ja kohtalon käänteistä huolimatta yllättävän paljon uskoa tulevaisuuteen.

 

Eletään kesää 1939. Karjalan kannaksella on käynnissä linnoitustyöt, sillä sodan uhka leijuu jo ilmassa,vaikka sitä yritetäänkin vähätellä. Iivokin on vapaaehtoisena mukana linnoitustöissä. Kirsti ja heidän tyttärensä Viena matkaavat myös kannakselle Iivoa tapaamaan. Kaikki näyttää siellä rajan tuntumassa niin kovin toisenlaiselta kuin kotona Leppävaarassa. Kun sota marraskuussa syttyy, muuttuu koko Erikssonin perhekunnan elämä. Idan hoiviin saapuu sotavuosien myötä niin tuttuja kuin tuntemattomiakin pakoon pommituksia ja kukin pelkää omiensa puolesta. Kirstin ompeluliike hiljenee pommituksien ja kangaspulan myötä. Pula-aika näkyy kaikkialla, vaikka Ida osaakin loihtia vähästäkin riittävästi.

 

Sotaleski kuvaa sotavuosien todellisuutta eritoten naisten ja lasten näkökulmasta. Kirsti on edelleen keskushenkilö, mutta näkyvässä osassa ovat myös Ida ja Viena sekä karjalaisperheen, johon Kirsti ja Iivo tutustuivat jo kannaksella. Myös Idan täyshoitolassa joa vuosikaudet asunut iäkäs maisteri nousee nyt entistä tärkeämpään rooliin, kun muut miehet ovat rintamalla.

 

Viihdyin tämän teoksen parissa todella hyvin ja olin mielissäni siitä, että nyt teoksen tapahtumat ovat jälleen palanneet kotimaahan Pariisin aikojen jälkeen. Juonenkäänteet tuntuvat aidoilta ja Kirstin matkaan ja heidän perheensä ja läheistensä käänteisiin on helppo tempautua mukaan. Välillä tämä kirja liikutti kyyneleet silmäkulmiin, välillä nyki suupieliä ylöspäin. Se kertoo siitä, miten taitavasti Mustonen osaa kuvata tätäkin historian ajanjaksoa. Sotavuosia värittää pelko ja selviytyminen, mutta kuitenkin vielä niitäkin enemmän kyky iloita ajallaan ja ottaa hetkestä kaikki irti.

Jälleen kerran jään odottamaan sarjan jatkoa. Mustonen vieraili kirjastossamme syksyllä 2017 ja hän kertoi silloin, että sarjasta tulee kymmenosainen. Vielä on siis muutamaksi kevääksi luvassa hyviä hetkiä Syrjästäkatsojan tarinoiden kanssa. On mielenkiintoista nähdä vieläkö päähenkilönä jatkaa Kirsti vai onko sukupolvien ketjussa jo Vienan vuoro. Melkein kyllä arvelen jälkimmäistä. 

♠♠♠♠½

Unikkoja ikkunassa

Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa

7 h 51 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2002

lukija: Eva Lönnblad

 

Enni Mustosen Koskivuori-sarjan viimeinen osa Unikkoja ikkunassa oli mielestäni onnistunut päätös mukaansatempaavalle sarjalle. Alussa tosin tuntui, että kertojia olisi voinut olla vähemmän. Aiemmissa osissa keskiössä on ollut aina kaksi henkilöä, mutta nyt heitä on peräti neljä. Lopulta siihen kuitenkin tottui ja teos vei mennessään.

 

Unikkoja ikkunassa sijoittuu vuoteen 1968. Koivikon Sirkka on palannut Sahakylään teini-ikäisen tyttärensä kanssa jäätyään leskeksi. Hän asettuu asumaan kylän vanhaan kouluun, jonka tilaviin luokkahuoneisiin tehdään hänen omistamansa Koivuneuleen työtilat. Samaan aikaan Koskivuoren kartanossa Eeva Someri-Tibor yrittää kirjoittaa romaaniaan ja kasata itsetuntonsa rippeitä alkoholin voimalla. Heidän lisäkseen keskeisiksi hahmoiksi nousevat Eevan ylioppilaskirjoituksissa reputtanut serkku Satu, joka on Kristiinan tytär, sekä Sanna Harakka, joka Koivikon torppaan asettuneiden Hannan ja Paavon tytär.

 

Unikkoja ikkunassa sijoittuu vuosiin, jolloin hahmojen elämissä eletään monilla tavoin uuden kynnyksellä. Itse kukin joutuu pohtimaan omaa paikkaansa ja sitä, missä hän todella haluaa olla. Ja miten kehittyy Sahakylä? Koulu on jo lakkautettu, mutta onnistuvatko uudet yritykset, kuten Sirkan Koivuneule, puhaltamaan kylään uutta elämää? Hahmojen kohtalot ovat paikoin aika riipaiseviakin.

 

Teos oli muuten oikein mukavaa kuunneltavaa, mutta muutama asia särähti pahasti korvaan. Ensinnäkin Leo Somerista käytettiin Satuun nähden isoisään viittaavaa sanaa, vaikka hän on Satun Anna-tädin mies. Lisäksi Sannan kertojaosissa Satun veljestä Ilmari Pirttisalon sukunimi muuttui (muistaakseni) Pirttivuoreksi tai joksikin vastaavaksi. Mustonen on kompastunut vastaaviin juttuihin mm. Pohjatuulen tarinoissa. Ehkä itse takerrun liiaksi tällaisiin virheisiin, mutta kyllähän ne hieman antavat kömpelön kuvan.

 

Koskivuori-sarja on kokonaisuutena ollut mukava sarja, jonka parissa olen viihtynyt hyvin. Se on toisinaan liikuttanut minua jopa siinä määrin, että kyyneleitä on kihonnut silmiin. Kiitos siitä kuuluu myös lukija Eva Lönnbladille, joka on tulkinnut tekstiä mielestäni hyvin onnistuneesti.

 

♠♠♠½

Metsäkukkia asvaltilla

Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla

9 h 41 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2001

 

Metsäkukkia asvaltilla on Koskivuori-sarjan neljäs osa. Jos edellinen osa olikin lievä notkahdus, niin tämä teos onnistui jälleen herättämään tunteita liikutuksesta huvittuineisiin hymähdyksiin. Tässä osassa on isoja käänteitä ja vaikka en erityisesti pitänyt kummastakaan kertojasta, tempauduin mukaan heidän elämiensä käänteisiin heti alkuminuuteilla.

 

Metsäkukkia asvaltilla kertoo Koskivuoren kartanon tyttärestä Eeva Somerista ja hänen ikätoveristaan Koivikon torpan Sirkasta. Eeva on päässyt yliopistoon opiskelemaan estetiikkaa ja hän on tottunut muutenkin saamaan elämässään kaiken mitä haluaa. Kuitenkin hänelläkin on omat polkunsa raivattavana, ihan kuten Sirkallakin. Sirkalla tosin on koko elämä ollut tien raivaamista, onhan hän paennut Karjalasta sodan jaloista sukulaisten luo Suomeen äidin jatkaessa matkaa Ruotsiin ilman ainoaa lastaan. Nyt Sirkkaa odottavat uudet haasteet hattuliikkeen harjoittelijana Helsingissä.

 

Tässä kirjassa päähenkilöt pääsevät osallisiksi Helsingin olympialaisiin ja molempien tielle osuu olympiahumussa mies, jonka perässä he olisivat valmiita matkaamaan vaikka mihin saakka. Nuorilla naisilla on molemmilla tiensä raivattavana. Tavallaan Metsäkukkia asvaltilla on näiden keskenään kovin erilaisten naisten kasvutarina. Välillä heidän elämänpolkunsa kohtaavat ja välillä taas erkanevat.

 

Siinä missä sarjan aiemmissa osissa kertojat ovat tavallisesti olleet ystäviä tai ainakin läheisesti tekemisissä, on tämä osa erilainen. Eeva ja Sirkka eivät ole ystäviä, ja oikeastaan se on virkistävää vaihtelua. Sitä paitsi millä todennäköisyydellä jotkin suvut pitävät niin yhtä sukupolvesta toiseen? Eevan ja Sirkan erilaisuus tuntuu mahdollistavan tarinan kehittämisen laajemmille alueille. Etenkin Eevan rakastuminen unkarilaiseen mieheen vie tarinanpolkuja maailmalle. Mustonen kuvaa kiinnostavasti myös Unkarin poliittista kuohuntaa 1950-luvulla.

 

Metsäkukkia asvaltilla tuli kuunneltua nopeasti ja olenkin jo hyvässä vauhdissa sarjan päätösosan kanssa. Haikea ajatus, että pian matka koskivuorelaisten ja koivikkolaisten kanssa katkeaa.

 

♠♠♠♠

Kielon jäähyväiset

Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset

10 h 27 min., Otavan äänikirja 2019

alkup. 2000

 

Vasta parisen viikkoa sitten kirjoitin blogiin Enni Mustosen Ruiskukkaseppeleestä, joka on Koskivuori-sarjan toinen osa. Kirjoitin toivovani, että pian saataisiin loputkin sarjasta Ellibsiin äänikirjoina. Toive toteutui nopeammin kuin arvasinkaan ja Ellibsiin ilmestyi kaikki kolme jäljellä olevaa osaa samalla kertaa. Kerrankin ehdin ensimmäisenä uutuuksien kimppuun ja lainasin heti kaikki kolme. Mustosesta siis tulee riittämään juttua lähiaikoina!

 

Kielon jäähyväiset sijoittuu vuosiin 1939-1945. Siinä päähenkilöinä nähdään Koskivuoren kartanon nuorempi tytär Kristiina ja hänen lapsuuden leikkitoverinsa Hanna. Vuodet ovat heittäneet Kristiinan ja Hannan erilleen. Kristiina on lotta ja mukana Kannaksen linnoitustöissä kesällä 1939. Hanna työskentelee tarjoilijana Helsingissä. Entiset ystävykset ovat niin eri tilanteissa, että kun he sattumalta törmäävät toisiinsa, ei heillä ole oikein mitään sanottavaa. Vaan sitten syttyy sota ja jälleen koskivuorelaiset ja koivikkolaiset yhdistävät voimansa taistellakseen elämän puolesta. Niin Kristiina ja Hannakin.

 

Vaikka Kielon jäähyväiset sijoittuvat sotavuosiin, ei teos ollut tunnelmaltaan mielestäni yhtä koskettava kuin Ruiskukkaseppele oli. Isoja käänteitä tähänkin mahtui, mutta jostain syystä tunnelma jäi valjuksi. Ehkä se johtuu siitä, että välillä teos meni aika nopeasti ajallisesti eteenpäin. Mielelläni tätäkin kuitenkin kuuntelin ja vauhdillahan kuuntelu sujui, kun tarina kuitenkin pienestä valjuudestaan huolimatta vei mennessään.

 

♠♠♠½

Ruiskukkaseppele

Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele

7 h 44 min., Otavan äänikirjat 2019

alkup. 1998

lukija: Eva Lönnblad

 

Olen viime päivinä tehnyt niin paljon opiskelujuttuja, että ei ole oikein huvittanut istua läppärin ääressä enää sen yhtään enempää. Lukemisenkin kanssa on ollut vähän niin ja näin, koska eipä ole lähdeaineistojen jälkeen huvittanut kauheasti lukeakaan. Jotain on kuitenkin tullut kuunneltua ja luettua omaehtoisestikin, kuten tämä Enni Mustosen Ruiskukkaseppele. Se on Koskivuori-sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäisen osan Verenpisara ikkunalla olen lukenut jo kolmisen vuotta sitten.

 

Ruiskukkaseppeleessä päähenkilöinä ei enää nähdä edellisestä osasta tuttuja Saaraa ja Vappua, jotka kyllä ovat sivuhenkilöinä edelleen mukana. Nyt pääosassa ovat Saaran tytärpuoli Anna ja tämän ikätoveri ja Vapun sisar Elina. Eletään vuotta 1928. Anna opiskelee Helsingissä lääkäriksi ja Elina aloittaa työt Koskivuoren tehtaan konttorissa. Molemmat kokevat tahoillaan ihastumista, rakastumistakin, he etsivät omaa paikkaansa ja joutuvat punnitsemaan mihin uskovat ja mikä heille on tärkeää. Nuoret naiset tuntuvat ajautuvan erilleen toisistaan, mutta kun pulavuodet iskevät, yhdistävät he taas voimansa. Silloin tarvitaan vahvoja, asiat järjestykseen laittavia naisia.

 

Pidin paljon sarjan avausosasta ja niin pidin tästä Ruiskukkaseppeleestäkin. Mustosen tekstiä on vain niin vaivaton lukea (tai kuunnella), siinä saa tehokkaasti nollattua aivoja ja silti tarina jää mieleen ja herättää tunteita. Tätä kuunnellessa pari kertaa melkein kirposi kyyneleet silmiin, kun tapahtui niin isoja asioita. Ehkä olen vain muuten ollut herkällä tuulella, mutta joka tapauksessa Eva Lönnblad tulkitsee teosta todella onnistuneesti. Mielelläni kuuntelisin sarjan loppuun äänikirjoina piankin, mutta ainakaan vielä niitä ei ole kirjaston kautta saatavilla. Jos muu ei auta, niin täytyy jatkaa tarinan parissa ihan itse lukien ja mieluusti ennemmin kuin kolmen vuoden kuluttua!

 

♠♠♠♠

Taiteilijan vaimo

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo

429 s., Otava 2018

 Syrjästäkatsojan tarinoita 6

Enni Mustosen uusin romaani, Syrjästäkatsojan tarinoiden 6. osa Taiteilijan vaimo ilmestyi muutama viikko sitten. Taiteilijan vaimo on ollut minulle tietyllä tapaa kevään odotetuin romaani, sillä Syrjästäkatsojan tarinat ovat vieneet minut mukanaan ja tuttujen hahmojen pariin on aina hauska palata. Tosin uusimmasta Yhteishyvä-lehdestä luin tänään Mustosen haastattelua ja työn alla olevan seuraavan kirjan nimi kalskahti aika pahaenteiseltä. Mutta ehkä ensi keväänä on sen vuoro, nyt tarkastellaan Kirsti Erikssonin elämää 1920-luvun Pariisissa ja Suomessa taiteilijan vaimona ja itsenäisenä yrittäjänä.

Kirsti Eriksson on oleskellut Pariisissa jo jonkin aikaa ja työskennellyt sikäläisissä tunnetuissakin muotitaloissa. Kun on aika palata Suomeen, on Kirstillä mukana runsaasti pariisilaisia tuotteita vaatteiden somistamiseen sekä sormessa kihlasormus. Kirsti on mennyt kihloihin vienankarjalaisen taiteilijan Iivo Borissaisen kanssa, joka on ollut tuttu näky Albergassakin. Kotiinpaluu tuntuu hyvältä ja uudet tuulet puhaltavat Kirstin elämässä kaikin puolin, vaikka elämä ei aina parhaimpia puoliaan näytäkään.

Taiteilijan vaimo kuvaa Kirstin ja hänen läheistensä elämää useamman vuoden ajanjaksolla ja paljon käänteitä tuohon aikaan mahtuukin. Paitsi avioliitto myös oman yrityksen perustaminen ja etenkin esikoislapsen syntymä mullistavat Kirstin elämän. Kotona Albergassakin elämänrytmi muuttuu ja lopulta Kirstille valkenee totuus myös hänen syntyperästään. Kirsti elää muutoksen vuosia, ja elämänsä käännekohdassa tuntuu olevan myös hänen äitinsä Ida.

Taiteilijan vaimo ei ole mielestäni ihan niin vetävä kuin sarjan aikaisemmat osat, mutta vauhtiin päästyään tarina piti otteessaan ja lukeminen oli vaivatonta. Teoksen keskeiset hahmot ovat edelleen tuttuja ja samanlaisia kuin aiemminkin, vaikka muutoksia heidänkin kuvioissaan tapahtuu. Mustonen on jälleen kirjoittanut historian eläväksi. Seuraavaa osaa jo melkeinpä odottelen hienoisella jännityksellä!

♠♠♠♠

Parittomat

Enni Mustonen: Parittomat / Järjen ja tunteen tarinoita 5

7 cd-levyä, 7 h 40 min.

Otava 2009, alkup. 2008

lukija: Erja Manto

Olen kuunnellut melko tiiviillä tahdilla Enni Mustosen ihanan Järjen ja tunteen tarinoita -sarjan, jonka päätösosa Parittomat on. Sain jo etukäteen haraviini, että Parittomat sijoittuu nykyaikaan eli aikaharppaus on vuosikymmenien mittainen edellisen osan ja päätösosan välillä. Aluksi minua hieman ihmetytti miksi Mustonen on tehnyt moisen ratkaisun, mutta loppujen lopuksi tämä Hilma Maria Rantamäen ja Anna Ahlstedtin jälkeläisistä kertova kirja tempasi kyllä mukaansa.

Parittomat kertoo nuoresta Salla Hartikaisesta, joka on luomutuotantoon erikoistunut maatalousasiantuntija ja jonka isoäidin äiti oli Hilma Rantamäki. Ulkomailta palattuaan Salla on gradua vaille valmis maisteri, joka muuttaa kesäksi isoäitinsä Fanni-serkun luo pitämään tästä huolta ja samalla kirjoittamaan graduaan. Järven toisella puolella Petäjäniemen luomutilaa isännöi äärimmilleen stressaantunut poikamies Tommi Saarinen, jonka isoisän äiti Anna Ahlstedt oli. Heti alussa lienee selvää, että luomuviljelyyn perehtynyt asiantuntija ja luomuviljelijä törmäävät pian toisiinsa.

Siinä missä sarjan aiemmat osat ovat kohtalon käänteissään välillä nostattaneet jopa kyyneleitä silmäkulmiini, on Parittomat lähinnä humoristinen viihdekirja. Kokonaisuutena sarjan päätösosa on siis edeltäviin osiin verrattuna kovin erilainen, ja muihin osiin sen nivoo lähinnä viittaukset Sallan ja Tommin vahvoihin esiäiteihin. Onneksi tässä kirjassa tuli sentään jotain vastauksia Hilman ja Annan myöhemmistä vaiheista, vaikka kysymysmerkkejäkin vielä joidenkin asioiden suhteen jäi.

Mielestäni Parittomatkin on viihdekirjana hyvä, mutta kuunnellessa mietin miksi Mustonen on päättänyt päättää sarjansa näin erilaiseen teokseen - olisihan hän voinut kirjoittaa tällaisen sangen ennalta-arvattavan ja kevyen viihdekirjan ihan itsenäiseksi teokseksi. Sarja tuntuu siis hieman rikkonaiselta, vaikka jokainen osa onkin omina teoksinaan toimivia ja neljä ensimmäistä osaa muodostaa hyvin kirjoitettujen historiallisten teosten kokonaisuuden.

♠♠♠♠

Sidotut

Enni Mustonen: Sidotut

9 cd-levyä, n. 11 h

Otava 2008, alkup. 2007

lukija: Erja Manto

Sidotut on Järjen ja tunteen tarinoiden neljäs osa. Se kuvaa ensimmäisiin naiskansanedustajiin lukeutuneiden (fiktiivisten) päähenkilöidensä Hilma Maria Rantamäen ja Anna Sofia Ahlstedtin vaiheita vuoden 1913 pettymykseksi muodostuneiden eduskuntavaalien jälkeen. Kun Anna Sofia Augusta-tätinsä kuoleman jälkeen suostuu järkiavioliittoon, muuttuu talossa myös joidenkin suhtautuminen sosialistisen puoleen kansanedustajana toimineen Hilman perheeseen. Hilma perheineen päättää lähteä Amerikkaan onneaan etsimään.

Helppo ei ole sen paremmin Anna Sofian kuin Hilmankaan tie. Elämä Amerikan kultamaassa ei ole herkkua ja Harlemilaisen vuokratalon olosuhteissa olisi toivomisen varaa, puhumattakaan skraappareiden vaarallisista työoloista, jotka koskettavat myös Hilman perhettä. Vaaraa löytyy myös Anna Sofian elämästä, sillä avioliitto muodostuu väkivaltaiseksi ja kylmäksi. Paljon ehtii tapahtua ennen kuin naiset kohtaavat jälleen toisensa, eikä silloin kummankaan elämässä mikään enää ole niin kuin ennen. Kestääkö kahden eri lähtökohdista tulevan naisten välinen side kaikki elämän myrskyt?

Sidotut on paljon käänteitätekevämpi kuin sarjan aiemmat osat, ja siinä päähenkilöiden elämää ravistelee monet myrskyt. Muutaman kerran kohtalo kolhaisi päähenkilöjä niin lujaa, että melkein itsellekin tuli kyyneleet silmiin. Erja Manto kyllä lukee tarinan erinomaisesti ja siitä välittyy hienosti tekstin tunne. Odotan mielenkiinnolla mitä viidennessä osassa tapahtuu. Käsittääkseni siinä on siirrytty ajassa jo reilusti eteenpäin, mutta pianhan se selviää: otan sarjan päätösosan kuunteluun heti seuraavaksi!

♠♠♠♠

Lipunkantajat

Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita - Lipunkantajat

7 cd-levyä, n. 7 ½ h

Otava 2007, alkup. 2006

lukija: Erja Manto

Ehdin kuin ehdinkin kuuntelemaan lokakuun puolella Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoiden kolmannen osan, Lipukantajat. Aiemmista osista tutut päähenkilöt Hilma Maria Mäkelä ja Anna Sofia Ahlstedt ovat tässä osassa läheisesti tekemisissä yhteiskunnallisen kuohunnan ja politiikan kanssa. Eletään aikaa, jolloin lakkoillaan ja aletaan vaatia uudenlaista päätöksentekoa säätyvaltiopäivien tilalle. Esiin nousee kysymys myös naisten äänioikeudesta.

Lipunkantajissa sekoittuu jälleen taitavasti historia, naisten arki, tunteet ja ystävyyssuhteet yli säätyrajojen. Erityisen paljon pidin siitä miten hyvin on kuvattu kahdesta eri näkökulmasta yhteiskunnallisia mullistuksia. Samalla kumpikin kokee omia henkilökohtaisia mullistuksia, kun Anna Sofian päätä sekoittaa samassa koulussa opettava naimisissa oleva mies ja Hilman elämään astuu taas Artturi Mäkelä, mies josta hän tahtoisi avioeron. Mukana kuvioissa kulkee omalta osaltaan myös Hilman nuorempi sisar Miina, joka on päässyt Ahlstedtien taloon piiaksi.

Naisten äänioikeuskysymys nousee tässä teoksessa keskeisesti esiin, kun uuden lain myötä sekä Hilma että Anna Sofia ryhtyvät ehdokkaiksi, kumpikin oman taustansa valossa. Siitä huolimatta heidän ystävyytensä kantaa, sillä kumpikin tuntuu ajattelevan olevansa nimen omaan naisten asialla - ei niinkään puolueen. Aatteet kuljettavat molempia naisia eri paikkoihin, joten kotoista arkea tässä kirjassa ei kuvata enää läheskään siinä määrin kuin aiemmissa kirjoissa.

Järjen ja tunteet tarinoita on jo tässä vaiheessa kehittynyt sangen kiehtovaksi sarjaksi, jonka parissa aika kuluu kuin huomaamatta. Odotan mielenkiinnolla mihin Hilman ja Anna Sofian tie tästä jatkuu, ja seuraava osa onkin minulla jo lainassa. Palataan sen kanssa sitten marraskuussa! 

♠♠♠♠½