The Gingerbread Bakery

Laurie Gilmore: The Gingerbread Bakery

Dream Harbor 5

Harper Collins 2025

äänikirjan lukijoina Sebastian York ja Savannah Peachwood

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan viides osa The Gingerbread Bakery kuljettaa lukijansa häävalmistelujen piiriin. Päähenkilöinä ovat morsiamen ystävä ja Gingerbread Bakeryn omistaja Annie sekä sulhasen ystävä, Annien "vihamies" ja paikallisen baarin pyörittäjä Mac Sullivan. Ensimmäistä kertaa kustantaja on päättänyt ottaa äänikirjalle kaksi lukijaa, mutta se ei auta sitä tosiasiaa, että tämä on mielestäni sarjan heikoin osa.

Pidin sarjan neljännestä osasta The Strawberry Patch Pancake Housesta todella paljon, koska siinä yksi keskeisistä hahmoista oli lapsi, jonka myötä kaupungin elämänmeno sai uudenlaisia sävyjä. Rakastin myös pikku-Oliven hahmoa, joten sellaisen ihastuksen jälkeen on aika vaikeaakin laittaa paremmaksi. Tässä kirjassa Dream Harbor jää mielestäni miljöönä aikalailla sivuun, mikä oli jo harmi sinällään, mutta en myöskään erityisesti pitänyt hahmoista ja juonikin oli tylsä.

Kaikki rakentuu siis Jeanien ja Loganin hääjärjestelyjen ympärille. Vaikka Annie ja Mac näyttävät inhoavan toisiaan, on heidän pakko yrittää tulla toimeen keskenään, koska he ovat morsiusparin läheisiä ystäviä. Annien ja Macin välit eivät ole aina olleet niin kehnot, kuten lukija saa vähitellen kuulla, mutta anteeksiantaminen on joskus vaikea laji ja muodostuneista käsityksistä yli pääseminen hankalaa.

Sarjaan ilmestyy keväällä kuudes osa The Daisy Chain Flower Shop. Luultavasti jatkan sarjan parissa edelleen, sillä tässä tuli jo esimakua seuraavista hahmoista ja he vaikuttavat ihan mielenkiintoisilta. Toivottavasti Dream Harborin viehättävä pikkukaupunki pääsee silloin taas näkyvämmin esiin.

Lumenlaulaja

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Teos 2025

Bloggaamattomien kirjojen jono on kasvanut siihen mittaan, että edelleen bloggaan lokakuussa luetuista kirjoista. Emmi Itärannan hieno teos Lumenlaulaja kertoo Kalevalan tarustosta tutun Louhen syntytarinan. Aluksi minun oli vähän vaikea tempautua mukaan tarinaan, mutta tästä kehkeytyi lopulta todellinen lukusukkula, jonka miljööstä pidin paljon. Mielessäni epäilin, että tämä voisi olla joka Finlandia-ehdokkaana, mutta ei sitten kuitenkaan ollut.

Kalevalasta tuttu Louhi, Pohjolan emäntä, kuvataan yleensä ilkeäksi ja ulkonäöltään epämiellyttäväksi hahmoksi. Itärannan teos kertoo oman versionsa siitä, miten Lauhasta tuli tarujen pahamaineinen Louhi. Teos rakentuu kahteen aikatasoon, joista toinen kuvaa Pohjolan kansan kohtalonhetkiä kaukana menneisyydessä ja toinen kulkee Elias Lönnrotin matkassa lapsuudesta kuolinvuoteelle saakka. Sinä teit minusta sen, millaisena minut nyt tunnetaan, mutta et kertonut mitä todella tapahtui, Louhi puhuu ajatuksissaan Eliakselle.

Lauha elää lapsuuttaan vahvojen naisten hallitsemassa Pohjolassa, jossa taikavoimat ja loitsuhahmot lyövät kättä arkisen aherruksen kanssa. Elämässä vallitsee sopusointu kaiken elollisen välillä, kunnes rauha rikkoutuu ja vieras heimo hyökkää Pohjolaan. Pohjolan kansa hajoaa, osa pakenee ja osa alistuu miehittäjien valtaan. Lauha, hänen äitinsä ja kaksi nuorempaa sisartaan pakenevat, ja Lauha päätyy turvaan Metsänpeiton naisyhteisöön.

Lauha viettää monta vuotta hiljaiseloa, kunnes traagisten tapahtumien painolasti sysää hänet puolustamaan syntyoikeuttaan Pohjolan tyttärenä. Hän haluaa ottaa kotinsa takaisin, koota kansansa taas yhteen ja tehdä Pohjolasta entisen kaltaisen yhteisön. Karhuemon lailla omiaan puolustavasta Lauhasta tulee Louhi, monen pelkäämä nainen. Asema ajaa kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia. Tästä syntyy Pohjolan emännän myytti.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten Itäranta ammentaa tarinansa suomalaisesta mytologiasta. Se on mielestäni todellinen kulttuuriteko, joka saattaa jopa innostaa lukijoita kansantarujen pariin. Olen itse Kalevalan joskus kauan sitten lukenut ja tarinan pääkohtia on tietysti tullut tankattua jo peruskoulussa, mutta Lumenlaulaja iski kipinää ajatukselle lukea tai kuunnella Kalevala uudemman kerran.

Olen Itärannan tuotannosta aiemmin lukenut Teemestarin kirjan ja Kudottujen kujien kaupungin, joista molemmista olen pitänyt. Teemestarin kirja on yksi väkevimmin mieleeni painuneista lukukokemuksista ja ajattelen sen tarinaa aika useinkin. Lumenlaulaja taitaa jäädä samalla tavalla sydämeen ja mieleen asumaan.

Pikkupappilan joulu

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu

Esiosa uudelle Kytösavun tarinoita -sarjalle

Otava 2025

Aika menee niin käsittämättömän nopeaa, että minulla on ehtinyt kertyä pankkoon peräti 10 kirjaa, joista haluan blogata. Yksi niistä on tämä Enni Mustosen Pikkupappilan joulu, joka on esiosa ensi keväänä alkavalle Kytösavun tarinoita -sarjalle. Esiosan perusteella luvassa on varsin mielenkiintoinen uusi sarja, sillä minä ainakin nautin suuresti pikkupappilan tunnelmasta ja viihdyin sen asukkaiden parissa. Rouvankartanon tarinoiden jälkeen jotain tällaista olen Mustoselta kaivannutkin.

Eletään joulukuuta 1876 Lapualla, jossa nuori pastori Johannes valmistautuu ensimmäiseen jouluunsa uudessa kappeliseurakunnassaan Kytöjoella. Kotona joulua valmistaa hänen Aino-vaimonsa, joka osaa herkkävaistoisesti ottaa huomioon pappilan perinnäistavat, mutta tehdä joulusta kuitenkin myös heidän näköisensä.

Tämän kirjan kanssa oli mukava käpertyä viltin alle sohvannurkkaan ja viettää yksi sunnuntainen aamupäivä lukemisesta nauttien. Pikkupappilan joulu on täynnä vanhan ajan joulutunnelmaa, vilinää ja vilskettä. Imelyysähky ei pääse iskemään, sillä ratkottavia haasteitakin on, kun Johannes ja Aino tutustuvat uuteen kotipitäjäänsä. Niin hahmojen kuin miljöönkin perusteella odotan kovasti keväällä ilmestyvää Pappilan piika -romaania, jonka uskallan toivoa tarjoavan Mustosta parhaimmillaan.

Lukupiirikirja: Kysykää Mialta

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

Aula & co., 2022

alkup. Спитайте Мієчку, 2021

suom. Eero Balk

äänikirjan lukijana Mimosa Willamo

Luimme lokakuun lukupiirikirjana ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan ensimmäisen suomennetun romaanin Kysykää Mialta. Omalla lukulistallani se ehti jo jonkin aikaa olla ennen tätä, mutta alkuun ehkä hieman petyin koko kirjaan. Alkuun pidin vaikeana päästä kirjan mukaan, ja ilman äänikirjaa ja lukupiiriä tämä olisi varmasti jäänyt kesken. Lukupiirin keskustelun myötä innostuin kuitenkin eri tavalla ja kirja aukeni minulle paremmin, joten lopulta taidan kuitenkin pitää tästä.

Kysykää Mialta on juonivetoinen romaani yhden suvun naisista, jotka kokoontuvat viettämään kesää isoäiti Teodoran luo Ukrainan maaseudulle. Isoäidin talossa vallitsee hyvin vahva matriarkaatti. Miehet ovat siellä lähinnä vierailijoita tai välttämättömiä apukäsiä. Ei ole sanottua, että suvun naiset ottaisivat edes omia poikalapsiaan mukaan Teodoran taloon.

Teoksen keskiössä ovat siskokset Mia ja Lilia, jotka ovat toistensa vastakohtia ainakin mitä tulee harkitsevaisuuteen ja elämäntyyliin. Siinä missä Mia on vakaa ja harkitsevainen, on Lilia impulsiivinen heittäytyjäluonne. Vaikka yhteentörmäyksiltä ei aina voi välttyä, isoäidin talossa jokainen saa olla oma itsensä. Omanlaisiaan persoonia ovat myös siskosten äiti sekä heidän serkkunsa, jotka niin ikään saapuvat isoäidin taloon kesäksi.

Pidin tässä kirjassa välillä pilkahtelevasta huumorista, joka on toisaalta kuivan asiallista, mutta ehkä juuri siksi hersyvän hauskaa. Huumori rakentuu tilannekomiikan ympärille, mutta myös iskevässä dialogissa on jotakin huvittavaa. Pidän nasevasta sanankäytöstä, jota tässä kirjassa kyllä on.

Yksi hienoinen pettymyksen aihe minulle oli se, että tämä teos olisi voinut sijoittua periaatteessa ihan mihin tahansa. Ukrainalaisuus ei siis nouse siitä mitenkään erityisesti esiin, ja itse olisin mielelläni kurkistanut enemmänkin heidän kulttuuriinsa. Toisaalta jotkut lukupiiriläisistä pitivät juuri siitä universaaliudesta, että tällainen talo ja tällainen suku voisi olla missä tahansa.

Lukupiirien vetäjille vinkkinä: piirin keskustelun kannalta tämä oli ainakin meillä kaikin puolin otollinen kirja, sillä tästä kehkeytyi meillä vilkasta keskustelua.

Amelie

R.M. Rosenberg: Amelie

Hakoisten naiset, osa 3

Tammi 2025

äänikirjan lukijana Sanna Majuri

Riikka-Maria Rosenbergin hieno Hakoisten naiset -sarja saa Ameliesta arvoisensa päätösosan. Sarjan kiinnostavat ja todellisuuspohjaiset henkilöhahmot, yksityiskohtien värittämä ajankuva ja vetävä kirjoitustyyli tekevät Hakoisten naisista yhden parhaista historiallisista romaanisarjoista, mitä olen koskaan lukenut.

Amelie sijoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle. Vuonna 1855 Hakoisten kartanon perijän Hans Gustaf Boije af Gennäsin ja Amelien katseet kohtaavat ja nuoret näkevät toisensa yhtäkkiä aivan uudella tavalla. He ihastuvat ja rakastuvat, menevät salakihloihinkin, sillä moni pitää Amelieta liian vaatimattomana puolisona vapaaherralliselle Göstalle. Rakkaus on kuitenkin sinnikäs ja periksiantamaton. Amelie ja Gösta saavat toisensa, mutta elämä Hakoisissa ei ole aina nuorelle rouvalle helppoa.

1800-luvun jälkipuolisko on monenlaisten uudistusten aikaa. Maanviljelykseen ja tilanpitoon virtaa uusia tuulia, perustetaan kansakouluja, alkoi kansallisen heräämisen aika ja suomen kielen asema vankistui. Hakoinenkaan ei ole missään umpiossa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, vaan kaikuja tästä kaikesta nähdään ja koetaan myös siellä. Huomaa, että Rosenberg tuntee lähdeaineistonsa, historioitsija kun on. Toinen taito onkin tehdä historia näin eläväksi, ja senkin hän osaa.

Amelie on hahmona ainakin aluksi melko arka ja viaton, joten ei toisaalta ole ihme, että hänen kykynsä emännöidä kartanoa kyseenalaistetaan. Hän kuitenkin lunastaa paikkansa myös epäilijöiden silmissä, vaikka rakkaudessa solmittu liitto ei sekään aina ole sellainen, jollaiseksi Amelie sen tytönunelmissaan kuvitteli.

Arvostan Rosenbergin sarjassa erityisesti sitä, että hän nostaa esille sellaisia sukuja ja tarinoita, jotka ovat ehkä olleet jo hieman painumassa unholaan. Uskallan väittää, että juuri niin on ollut käymässä ainakin niiden Hakoisten naisten kohdalla, joista ei ole jäänyt juurikaan lähdeaineistoa, vaan Rosenberg on koonnut henkilöhahmonsa pienistä murusista ja luovuuttaan käyttäen. Odotan mielenkiinnolla Rosenbergin tulevia aluevaltauksia. Kaksplus-lehden artikkelin mukaan seuraavaksi on luvassa isonvihan aikaiselle Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva tarina, jossa pääosassa ovat rahvaan naiset.

Syksy

Ali Smith: Syksy

Vuodenaikakvartetti 1

Kosmos, 2022

alkup. Autumn, 2016

suom. Kristiina Drews

Bongasin jokin aika sitten Ali Smithin Vuodenaikakvartetin ensimmäisen osan, Syksyn, kirjagramista. Kiinnostukseni heräsi, vaikka olen sarjaan törmännyt lukuisia kertoja työssäni kirjastossa ja aina ajatellut, että eipä kiinnosta yhtään. Kirjagramin kautta tuli kuitenkin kuultua vähän jotain sisällöstäkin, joten luin kirjan. Oloni jäi hieman hämmentyneeksi, mutta myös ihastuneeksi. Haluaisin lukea koko sarjan.

100-vuotias Daniel elää hoitokodissa unen ja valveen rajamailla. Pitkä elämä on saapumassa päätepisteeseensä, ihan kuten vuodenkiertossa kasvuvoima ehtyy syksyllä ja luonto laskeutuu lepäämään. Danielin entinen naapuri, kolmekymppinen Elisabeth, vierailee hänen luonaan hoitokodissa. Ikäerostaan huolimatta he ystävystyivät jo Elisabethin ollessa lapsi.

Syksy liikkuu ajan kerroksissa, polveilee ja palaa taas nykyhetkeen. Brexit jakaa Britanniaa ja nykyhetki näyttäytyy välillä lähes hullunkurisena. Kumpikin elää omia muistojaan, joista osa on yhteisiä. Heidän ystävyytensä on vahva, vaikka Elisabethin äiti ei sitä aina voikaan ymmärtää. Äiti-tytär-suhteessa on myös omat haasteensa, mutta teoksen keskeisin ihmissuhde on kyllä Danielin ja Elisabethin ystävyys, jossa vallitsee suorastaan sanaton ymmärrys.

Syksyä lukiessa ei voi oikeastaan lainkaan tietää mihin ollaan seuraavaksi menossa. Kerronta polveilee ja välillä se ainakin minut lähes eksyttää joukostaan. Silti kuitenkin pidin tästä rönsyilevästä, yllättävästä, kielellisesti kauniista kirjasta. Harmittaa, että en ymmärtänyt poimia osuvimpia kohtia ylös ennen kuin palautin kirjan. Ehkä siis vielä joskus palaan tähän.