Turkki (Kurdialueet) - Elif Shafak: Kunnia

Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis. Sellaiset nimet kaksostytöt saivat vanhemmiltaan. Kumpikaan nimi ei ollut enne.

Kunnia on kirja kunniaan liittyvästä väkivallasta. Miehistä, jotka kokevat velvollisuudekseen tehdä veritekoja, joita eivät koskaan voi antaa itselleen anteeksi. Naisista, joille rakkaus voi koitua kuolemaksi.

Kirjan alku oli houkutteleva. Miten voisi olla kiinnostumatta kaksosista, jotka saavat nimeksi Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis? Tarina oli kuitenkin hyvin synkkä eikä enää alun jälkeen temmannut mukaansa niin paljon kuin olisin toivonut.

Keskeisiä hahmoja oli ehkä liikaa. Kaksosten lisäksi Kunnia kertoo Vaaleanpunaisen Kohtalon eli Pemben aviomiehen ja hänen kaikkien kolmen lapsensa tarinan. Varsinkaan Pemben miehestä en olisi halunnut lukea niin paljon. En missään vaiheessa pitänyt hänestä eikä hänen tarinansakaan kiinnostanut minua suuremmin. Se oli jotenkin klisheinen. 

Kirja kertoi paitsi monesta eri henkilöstä myös useammasta hyvin erilaisesta kulttuurista. Iso osa siitä sijoittuu 70-luvun Lontooseen, jossa Pemben kuopuksen Yunuksen nuoruus kuluu punkkareiden parissa. Shafak kuvaa punkkareiden elämää ansiokkaasti, mutta heistä kertovat osuudet jäivät minusta aika irrallisiksi muusta tarinasta.

Kirjassa oli kuitenkin paljon sellaista, mistä pidin. Kunniaan liittyvä väkivalta on aiheena tärkeä mutta vaikea, ja Shafak onnistui mielestäni käsittelemään sitä hienolla tavalla. Erityisen arvokkaana pidin sitä, että kirja näytti paitsi naisten karmean aseman myös sen kärsimyksen, joka väkivaltaan lietsova kunniakulttuuri voi miehille tuottaa. Kunnian kaikki hahmot ovat kulttuurinsa uhreja. Kun väkivallan ihannoiminen on syvällä kulttuurissa, voittajia ei ole.

Elif Shafak: Kunnia (Gummerus 2013)
Alkuteos Honour ilmestyi 2012.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Osallistun tällä kirjalla Hei, me lusitaan -lukuhaasteeseen.

Nigeria - Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Tarkkasilmäinen nuori bloggaajanainen, joka provosoi amerikkalaisia keskustelemaan nykyajan rasismista. Menestynyt liikemies, jonka nuoruuden unelma elämästä Yhdysvalloissa ei koskaan toteutunut. Nuoruudenrakkaus, joka kuoli unelmien mukana.

Kotiinpalaajat kertoo nigerialaisesta Ifemelusta, joka muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan, elää siellä kolmetoista vuotta ja palaa sitten Nigeriaan. Se on rakkaustarina, mutta ennen kaikkea se on kirja siirtolaisuudesta ja siitä, miten monella tapaa ihonväri voi vaikuttaa ihmisen elämään, jos tuo väri sattuu olemaan musta.

Ifemelu pitää Yhdysvalloissa asuessaan blogia, jossa hän käsittelee kohtaamaansa rasismia. Hän analysoi yhdysvaltalaista kulttuuria omasta ulkopuolisen näkökulmastaan ja pohtii paljon muun muassa Yhdysvalloissa asuvien afrikkalaisten ja afroamerikkalaisten välisiä eroja. Pitkät parisuhteet ensin valkoisen ja sitten afroamerikkalaisen yhdysvaltalaismiehen kanssa antavat hänelle mahdollisuuden havainnoida kulttuurieroja monelta eri kantilta.

Ifemelun rotupohdinnat tuntuivat minusta kirjan keskeiseltä viestiltä. Adichie on päähenkilönsä lailla pitkiä aikoja Yhdysvalloissa asunut afrikkalaisnainen enkä voinut välttää ajatusta, että hän halusi Ifemelun suulla kertoa lukijoilleen omia havaintojaan. Bloggaajapäähenkilö oli siihen toimiva kerronnallinen ratkaisu. Kirjassa oli pitkiä katkelmia Ifemelun blogikirjoituksista, ja niissä Adichien oli mahdollista sanoa asioita hyvin suoraan. Jos hän olisi yrittänyt välittää samat ajatukset puhtaasti kaunokirjallisen kerronnan keinoin, lukijalle olisi jäänyt enemmän tulkinnanvaraa.

Kotiinpalaajat käsittelee samaa teemaa toki paljon myös tarinankerronnan kautta, ja tarinassa on paljon muutakin kuin pelkkiä rotukysymyksiä. Kotiinpalaajat on sekä rakkaustarina että Ifemelun ja hänen nuoruudenrakastettunsa Obinzen kasvutarina.

Ifemelun lapsuutta Lagosissa varjostavat isän työttömyys ja äidin eriskummallinen uskonnollisuus. Koulussa ja kavereiden kanssa Ifemelun ja Obinzen elämä on kuitenkin samanlaista kuin keiden tahansa länsimaisten nuorten ja heidän rakkautensa puhkeaa kaverin kotibileissä. Rakastuneet nuoret pääsevät opiskelemaan Nsukkan yliopistoon, mutta opintoja vaikeuttavat opettajien jatkuvat lakot. Pari joutuu eroon toisistaan, kun Ifemelu muuttaa paremman opetuksen toivossa Yhdysvaltoihin.

Olennainen hahmo kirjassa on myös Ifemelun täti Uju, joka on Ifemelua vain kymmenen vuotta vanhempi. Ifemelun lapsuudessa Nigeriassa on sotilasdiktatuuri, ja Uju ryhtyy vaikutusvaltaisen kenraalin rakastajattareksi. Myöhemmin hän muuttaa Yhdysvaltoihin ja on sielläkin tärkeä osa Ifemelun elämää. Uju on älykäs lääkäri, mutta rakkaudessa hänellä on paljon huonoa onnea ja hän tyytyy Ifemelun mielestä toistuvasti liian vähään. Kontrasti Ujun ja Ifemelun parisuhdekokemusten välillä on suuri, sillä Ifemelu saa kaikissa pitkissä suhteissaan kumppaniltaan arvostusta ja kunnioitusta.

Odotin kirjalta paljon, sillä pidän Adichien aiemmista kirjoista kovasti. Kotiinpalaajat ei ollut pettymys, mutta sen lukeminen ei silti ollut yhtä vaikuttava kokemus kuin muiden Adichien kirjojen.

Ifemelun ura oli minusta tarinan heikoin lenkki, ärsyttävän epärealistinen, yliromantisoitu ja kliseinen kuvaus bloggaamisesta. Täysin tuntematon nuori ihminen perusti rotukysymyksiä käsittelevän blogin ja pystyi yks kaks tienaamaan sillä elantonsa, kun hänelle alkoi sadella vastikkeetonta sponsorirahaa ja kutsuja luennoimaan bloginsa teemoista. Kirjassa ei ole minkäänlaista mainintaa siitä, että Ifemelu olisi markkinoinut blogiaan tai tehnyt aktiivisesti töitä hankkiakseen lukijoita. Lukijasuhteen luominen ja lukijakunnan kartuttaminen eivät myöskään vieneet juuri lainkaan aikaa. En kerta kaikkiaan voi uskoa, että sama onnistuisi oikeassa elämässä.

Internet on tekstejä täynnä, eivätkä lukijat vain yhtäkkiä sattumalta löydä uutta blogia vain siksi, että se on olemassa. Menestyneet bloggaajat ovat tehneet kovan työn saadakseen ihmiset huomaamaan bloginsa ja lukemaan sitä säännöllisesti. Lukijoilla ei myöskään tietääkseni ole tapana antaa bloggaajalle vastikkeettomia rahalahjoituksia, vaikka he kuinka pitäisivät blogista. Hyvin harvalle tulee mieleenkään ehdoin tahdoin maksaa sellaisesta, minkä on tottunut saamaan ilmaiseksi. Terävästi kirjoitetut blogitekstit nykypäivän rasismista varmasti kiinnostaisivat joitakin kohderyhmiä, mutta se ei silti ole aihe, josta läheskään kaikki haluaisivat lukea. Kriittinen, kärttyisä blogi ei myöskään houkuttelisi helposti mainostajia.

Bloggaajan ärtymyksestäni huolimatta pidin kirjasta. Kerronta oli mukaansatempaavaa ja henkilöhahmot kiinnostavia. Hahmoista sai riittävästi otetta ja heihin oli helppo samaistua. Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa tarkastella yhdysvaltalaista kulttuuria uudesta näkökulmasta, oppia lisää Nigeriasta tai vain heittäytyä hyvään tarinaan.

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat (Otava 2013)
Myös alkuteos Americanah ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Osallistun tällä kirjalla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen. Olen nyt lukenut kymmenen kirjaa viideltä eri alueelta ja ansainnut sillä rubiinin.

Kotiinpalaajista on kirjoitettu myös esimerkiksi Kirjavalas-blogissa.

Senegal - Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista

Isälleen kaunaa kanava Norah palaa Ranskasta isänsä luo Senegaliin ja yllättyy. Elämäänsä ja itseensä tyytymätön ranskalainen Rudy janoaa epätoivoisesti senegalilaisen vaimonsa rakkautta. Leskeksi jäänyt ja sukulaistensa hylkäämä Khady Demba pyrkii Senegalista Eurooppaan.

Kolme vahvaa naista kuulosti juuri sellaiselta kirjalta josta pitäisin. Innostun kaikkein helpoimmin kirjoista, jotka kertovat kaukomaiden kulttuureista ja vahvoista naisista. Tämä kirja oli kuitenkin pettymys. Olin ennen kirjaan tarttumista lukenut siitä arviot MariA:n kirjablogista, Kirjavasta kammarista ja Kirjakirpusta. Niiden perusteella odotukseni olivat jonkin verran matalammalla, vaikka Kirjavan kammarin arvio olikin hyvin positiivinen.

Kirjan nimi ei ole mielestäni erityisen onnistunut, sillä se on ärsyttävän alleviivaava. Jos tarinassa on vahvoja naishahmoja, lukija huomaa sen kyllä ilman, että se tarvitsee hänelle erikseen sanoa. Lisäksi nimi antoi sen kuvan, että kirjassa kerrottaisiin kolmen naisen tarinat. Tosiasiassa kirjan pisin tarina on kuitenkin kerrottu kokonaan miehen näkökulmasta, eikä lukija saa tietää siinä esiintyvästä naisesta juuri mitään.

Kirjassa on kolme erillistä tarinaa, joissa on yhteisiä teemoja. Kaikki liittyvät jollain tapaa sekä Senegaliin että Eurooppaan, maahanmuuttoon ja eri maissa syntyneiden ihmisten kohtaamisiin. Kaikilla päähenkilöillä on joillakin tapaa vaikea suhde sekä puolisoonsa että sukulaisiinsa ja he miettivät ja analysoivat läheisimpiä ihmissuhteitaan paljon. Kaikki päähenkilöt tuntevat tarinansa aikana suurta ahdistusta ja oivaltavat lopussa jotain, mikä tuntuu heistä vapauttavalta. Jokaisessa tarinassa esiintyy lintuja, joilla on symbolista merkitystä.

Jotkin asiat yhdistävät kirjan tarinoista kaksi mutta jättävät kolmannen ulkopuolelle. Se oli minusta vähän häiritsevää. Kahdessa ensimmäisessä tarinassa huomioni kiinnittyi kukkiin liittyvään symboliikkaan, ja olin pettynyt, kun kolmannessa sitä ei ollutkaan lainkaan. Kahta jälkimmäistä tarinaa yhdisti toisiinsa myös päähenkilön kokema fyysinen kipu, johon viitattiin aina uudelleen. Kokonaisuus olisi minusta ollut eheämpi, jos silmiinpistävät yhdistävät tekijät olisivat aina ulottuneet jokaiseen tarinaan.

Keskimmäisestä, miehen kertomasta tarinasta en pitänyt lainkaan. Harmikseni se oli selvästi kirjan pisin. Katkera ja pakkomielteinen Rudy tuntui minusta epämiellyttävältä heti ensimmäisestä lauseesta alkaen, enkä olisi millään jaksanut lukea hänen synkkiä ajatuskulkujaan. Pari kertaa tarinassa kävi ilmi kiinnostavia seikkoja Rudyn menneisyydestä ja mielenkiintoni virisi hetkeksi, mutta pian olin taas yhtä tympääntynyt. Kirjan nimen vuoksi odotin koko ajan saavani tietää enemmän Rudyn Fanta-vaimosta, mutta vaikka Rudy ajatteli häntä lähes jatkuvasti, hän ei juurikaan osannut eläytyä vaimonsa näkökulmaan. Ajattelin, että jokin juonenkäänne ennen pitkää toisi Fantan näkyvämmin esille, mutta niin ei lopultakaan käynyt. Todella pitkät kappaleet häiritsivät, kun tarina ei muutenkaan tempaissut mukaansa.

Ensimmäisessä tarinassa oli paljon parempi imu. Sen päähenkilöllä Norahilla oli kiinnostavan häiriintynyt perhe, josta halusin tietää lisää. Sen suhteen en joutunut pettymään: tarinan edetessä Norahin perheen asioista paljastui koko ajan enemmän. Sen sijaan Norahin parisuhdepohdiskelut olivat minusta vähän väsyttäviä. Olin myös ärtynyt siitä, miten voimaton ja heikko Norah parisuhteensa suhteen alusta loppuun saakka oli, vaikka kirjan nimi oli korostanut naisten vahvuutta.

Vasta viimeinen tarina lunasti odotukseni vahvoista naispäähenkilöistä. Ihailin valtavasti sitä, miten hyvä itsetunto sen päähenkilöllä Khady Demballa oli. Hänen elämässään oli niin paljon surua, murhetta ja huonoa kohtelua, ettei kaltaiseni hyväosainen voi sitä edes kunnolla käsittää. Häntä ympäröivät ihmiset yrittivät toistuvasti riistää häneltä kaiken ihmisarvon, mutta hän ei koskaan antanut heidän tehdä sitä. Hän toisteli omaa nimeään hiljaa mielessään ja mietti oman itsensä ainutlaatuisuutta, ja aina hän sai siitä voimaa kestää koettelemukset. "Turhaa häpeää hän ei koskaan tuntenut, koskaan hän ei unohtanut, että hän, Khady Demba, oli arvokas ihminen, urhea ja vilpitön". Olen oikeassa elämässä nähnyt, miten kokonaisvaltaisesti hyväosainenkin ihminen voi itse riistää ihmisarvon itseltään, mikäli hän ei pysty Khady Demban lailla olemaan "varma, että hän oli yksi ja jakamaton ja arvokas, ja että hän saattoi olla vain hän". Oli nautinnollista lukea hahmosta, joka pystyi säilyttämään uskon itseensä, vaikka joutui kokemaan epäinhimillistä kohtelua.

En oikein tiedä, mitä sanoisin Kolmen vahvan naisen suosittelemisesta. Mitenkään varauksettomasti en sitä voi suositella, mutta en toisaalta ole valmis sanomaan myöskään, ettei sitä kannata lukea. Selvästikin se herätti minussa paljon ajatuksia, kun päädyin kirjoittamaan siitä näinkin pitkästi. Kirjan kolmatta tarinaa suosittelen erityisesti ihmisille, jotka ovat miettineet paljon itsetunnon ja omanarvontunnon kysymyksiä. Kokonaisuutena sanoisin kirjan soveltuvan lukijalle, joka haluaa ajattelemisen aihetta ja on kiinnostunut sekä muuttoliiketeemoista että ihmissuhteita analysoivista kirjoista.

Marie NDaiye: Kolme vahvaa naista (Gummerus 2013)
Alkuteos Trois femmes puissantes ilmestyi 2009.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

P.S. Osallistun tällä kirjalla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen.