Kiitokset ja anteeksipyyntö kaikille blogin lukijoille

On kulunut jo useita kuukausia siitä, kun viimeksi julkaisin uuden blogikirjoituksen. Olen pahoillani siitä, että katosin sillä tavoin ennalta varoittamatta.

En ollut suunnitellut pitäväni taukoa bloggaamisesta, mutta elämäntilanteeni muuttui äkisti, ja postausten kirjoittaminen jäi viikosta toiseen tekemättä. Kovin monia kirjojakaan en ole tänä vuonna saanut luettua, mikä tietysti vaikeuttaa kirjablogin pitämistä.

Äkillinen muutos elämässäni oli onneksi positiivinen, mutta samalla sellainen, että se on vienyt minulta todella paljon aikaa ja energiaa: Tapasin toisella mantereella asuvan suomalaismiehen, jonka kanssa rakastuimme toisiimme ja aloitimme parisuhteen välillämme olevasta valtamerestä huolimatta. Nyt olen muuttamassa Yhdysvaltoihin, aloittamassa uuden työn ja muutenkin kääntämässä koko elämäni uuteen uskoon.

Syyskuusta alkaen asun Bostonissa ja kokeilen onneani freelancetoimittajana. Kerron uudesta elämästäni ja työstäni uudessa Amerikkaa ymmärtämässä -blogissani.https://amerikkaaymmartamassa.wordpress.com. Viimeisimmässä postauksessani kerron yrityksistäni hankkia paikallinen kirjastokortti.


Uuteen kotimaahani syventyäkseni olen ajatellut lukea lähiaikoina ennen kaikkea amerikkalaista ja Amerikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Siitä kirjoitan todennäköisesti toisessa blogissani.

Amerikkaan keskittyminen tietenkin hidastaa Kirja joka maasta -projektia, ja olenkin päättänyt jättää tämän blogin tauolle. Saatan kirjoittaa silloin tällöin yksittäisiä postauksia, mutta palaan aktiivisempaan kirjabloggaamiseen vasta jossakin myöhemmässä elämäntilanteessa.

Lämpimät kiitokset kaikille lukijoille blogin seuraamisesta! Toivottavasti kohtaamme jälleen, kun ehdin taas jatkaa maailman kiertämistä nenä kirjassa. Olette myös lämpimästi tervetulleita seuraamaan Amerikkaa ymmärtämässä -blogia.

Täällä taas

Pahoittelut siitä, ettei blogi ole viime kuukausina juurikaan päivittynyt ja että katosin linjoilta ennalta varoittamatta. Keväästä tuli niin kiireinen, etten ehtinyt edes lukea. Nyt alkoi kuitenkin onneksi kesäloma, eikä suunnitelmissa ole juuri muuta kuin hyvien kirjojen maailmaan uppoutuminen.

Vastedes blogi päivittyy taas tuttuun tapaan kerran viikossa. Ensimmäinen tauonjälkeinen kirjapostaus on luvassa lähitunteina.

Haaste ja tunnustus

Kirjojen lumo -blogin Mia lähetti jo pari viikkoa sitten minulle haasteen ja tunnustuksen. Tarkoitukseni oli vastata heti, mutta tässä sitä ollaan.

Haasteen ja tunnustuksen mukana ei tullut erikseen ohjeita, vain pyyntö vastata kymmeneen kysymykseen. Ilmeisesti tarkoitus on haastaa sellaisia blogeja, joille haluaa antaa tunnustuksena yllä olevan unikkokuvan. Kiitoksia siis Mialle! Ja pahoittelut vastauksen viipymisestä.

Tänään sain haasteen myös Pähkinäkukkula-blogin Marjaanalta ja päätin vastata samalla kertaa molempien kysymyksiin. Kiitokset myös Marjaanalle!

Näihin kysymyksiin Mia toivoi minulta vastausta:

1. Mitkä kirjat sinulla on kesken?

Elif Shafakin Kunnia, Auli Leskisen Petojen aika ja Heikki Aittokosken Narrien laiva. Olin aikonut lukea kaikki kolme loppuun ennen Blogistanian parhaat kirjat -äänestyksiä, mutta se jäi pelkäksi haaveeksi yllättävän työmatkan vuoksi.

2. Kirja jonka voisit lukea aina uudelleen ja uudelleen?

Giovanni Guareschin Isä Camillo -kirjat. Niiden lämmin huumori kestää vaikka kuinka monta lukukertaa.

3. Kirja johonka petyit?

Peter Fröberg Idlingin Laulu nousevalle myrskylle.

4. Jos saisit lukea vain yhden kirjailijan kirjoja koko loppuelämäsi, kenet valitsisit?

Varmaan Isabel Allenden, mutta olisi kyllä todella traagista joutua rajoittamaan lukemisensa vain yhteen kirjailijaan.

5. Luetko paljon runoja?

En oikeastaan.

6. Rakkain muisto lapsuudestasi liittyen kirjoihin/lukemiseen?

Riemu, jota tunsin, kun huomasin lukeneeni vahingossa ihan itse kokonaisen kirjan. Olin nelivuotias ja kirja oli joku Pupu Tupuna -sarjasta. Muistin, että sarjan yhdessä tietyssä kirjassa oli kohta, jossa sanottiin, että isäpupu ei ollut uskoa pitkiä korviaan. Se oli minusta hauskasti sanottu ja halusin jostain syystä löytää sen kirjasta. Lause oli kirjan viimeisellä sivulla ja kun vihdoin löysin sen tajusin, että olin lukenut kirjan alusta loppuun. Se tuntui valtavalta saavutukselta.

7. Maa josta et ole lukenut mitään mutta haluaisit?

Näitä maita on tietysti todella monta, koska yritän lukea jokaisesta maasta jotain :) Erityisesti mieleen tulee Guatemala, sillä pidin maasta todella paljon, kun kävin siellä, mutta en ole silti koskaan lukenut mitään sinne sijoittuvaa. Olen toistaiseksi löytänyt ainoastaan sellaisia Guatemala-kirjoja, joissa kerrotaan maan historian synkimmistä vaiheista. Lukisin ehkä mieluummin ihan tavallisten ihmisten arjesta nyky-Guatemalassa.

8. Kirja jota et haluaisi koskaan lukea?

Joseph Conradin Pimeyden sydän vaikuttaa sellaisella tavalla ahdistavalta kirjalta, että jätän sen mieluummin väliin. Myöskään kauhukirjallisuudesta en ole koskaan ollut innostunut.

9. Miksi pidät kirjablogia/blogia?

Rakastan sekä lukemista että kirjoittamista, joten nautin kirjablogin pitämisestä. Uutistoimittajana olen tottunut kirjoittamaan työkseni, mutta tällä hetkellä olen esimiestehtävissä, enkä siksi ehdi juuri koskaan tehdä kirjoitustyötä. Ehdin jo kaivata kirjoittamista, kunnes keksin perustaa tämän blogin. Pidän myös bloggaamisen yhteisöllisyydestä kuten tällaisista haasteista.

10. Kirja jota voisit/haluaisit suositella kaikille?

Näitä on lukuisia. Tuoreimpana erityisen suositeltavana lukuelämyksenä mieleen tulee Taiye Selasin Ghana ikuisesti, joka sijoittui kolmanneksi Blogistanian Globalia -äänestyksessä. Toinen kirja, jota usein suosittelen ihmisille, on Gaile Parkinin Kigalinkakkukauppa.

Nämä kysymykset sain puolestaan Marjaanalta:

1. Missä on maailman paras kirjakauppa? Sellainen missä olet käynyt tai minne haluaisit päästä.

Tämä on vaikea kysymys. Maailmassa on varmasti paljon ihania kirjakauppoja, joiden olemassaolosta en edes tiedä. Niistä kirjakaupoista, joissa olen käynyt, Helsingin keskustan Akateeminen on suosikkini.

2. Mikä on bravuurisi keittiössä?

Ehkäpä meksikolainen lime-kanakeitto tai kambodzalainen amok-kala.

3. Mikä on kirjakokoelmasi kummallisin tai muuten vain oudoin hankinta?

Baskin kielen espanjankielinen kielioppi, jota olen jopa lukenut huvikseni, vaikka en osaa kuin pari lausetta baskia.

4. Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi? Jos odotat.

Katherine Pancolilta on luvassa uusi trilogia, jonka kaikki kolme osaa ilmestyvät ainakin alkukielellä tänä vuonna. Niitä odotan todella innolla, sillä pidin aivan valtavasti Krokotiilin keltaisista silmistä, Kilpikonnien hitaasta valssista ja Central Parkin oravista.

5. Onko jokin elokuva tai TV-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?

Ei tule heti mieleen. Yleensä kirja on minusta aina parempi.

6. Haluatko suositella joitakin seuraamiasi blogeja -muita kuin kirjablogeja?

Seuraan lähinnä kirjablogeja. Optimistin lapsettomuusblogi on minusta koskettava. Lisäksi tulee mielee
Kinuskikissan leivontablogi, mutta sitäkään en seuraa säännöllisesti.

7. Missä maassa kirjoitetaan mielenkiintoisimmat tarinat? Eli mistä tulevat mielestäsi parhaat tarinankertojat?


Pidän erityisesti latinalaisamerikkalaisesta tarinankerronnasta, mutta en taida osata nimetä yhtä tiettyä maata.

8. Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkö huomaa kantta ollenkaan?

Mieleeni tulee ensimmäiseksi alla oleva Elif Shafakin Kunnia-kirjan kansi. Kirja on minulla parhaillaan kesken ja olen moneen otteeseen ihaillut sen kantta. Päähuiviin pukeutuneen naisen yksivärinen kasvokuva on vaikuttava varjoineen. Pidän myös kannen värimaailmasta, joka on pääosin hillitty mutta jossa on pilkahdus pinkkiä seassa kirjailijan nimessä ja kansipaperin alta pilkottavissa pahvikansissa. Taustalla oleva tapettikuvio on mukavan eksoottinen ja pidän siitä, että naisen kuva on soikionmallisissa, peiliä muistuttavissa kehyksissä.

9. Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?

Katherine Pancolin Krokotiilin keltaisten silmien ja sen jatko-osien Josephine. Hän on sympaattinen, ystävällinen ja hyväntahtoinen mutta silti vahva nainen. Kaiken muun hyvän lisäksi hän on kirjailija :)

10. Minkä kirjan lopetus (loppuratkaisu tai viimeiset lauseet) on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa ja Aikataulukon arvoitus.

Moni on jo haasteen saanutkin, mutta haluaisin silti antaa kukkatunnustuksen eteenpäin ja haastaa 

Kirjavalas-blogin Elegian

Lillinkirjataivaan Lillin ja

Kirjoista-blogin Merenhuiskeen

vastaamaan näihin kysymyksiin:

1. Onko joku kirja muuttanut ratkaisevasti sitä, minkälaisia kirjoja luet, esimerkiksi saanut sinut innostumaan uudenlaisesta kirjallisuuden alalajista? Mikä kirja ja miksi?

2. Missä kirjassa on mielestäsi erityisen hyvä ensimmäinen lause?

3. Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieluisa ystävä?

4. Mikä on rakkain kirjoihin liittyvä lapsuusmuistosi?

5. Mistä maasta tai maanosasta peräisin olevia kirjoja luet mieluiten?

6. Mitä kotimaista kirjaa suosittelisit kaltaiselleni lukijalle, joka lukee kotimaista kirjallisuutta aivan liian vähän?

7. Mitä kirjaa et haluaisi koskaan lukea ja miksi?

8. Mikä on kirjakokoelmasi oudoin kirja?

9. Kenen kirjallisen hahmon tarina/kohtalo on jäänyt lähtemättömästi mieleesi?

10. Mikä kirja antoi niin paljon ajattelemisen aihetta, että mietit sitä pitkään vielä luettuasi sen loppuun?

Blogistanian parhaat kirjat 2013

Olin aikonut keskittyä viime viikon lopulla pelkästään lukemiseen ja lukea ennen tätä äänestystä vielä muutaman kirjan, mutta elämä päätti toisin. Minulle tarjoutui torstaiaamuna mahdollisuus lähteä loppuviikoksi uutisjuttukeikalle Ukrainaan. Niinpä jouduin lyömään kiireellä lukkoon äänestettävät kirjat niiden joukosta, jotka olin jo ehtinyt lukea, jotta saatoin ajastaa tämän äänestyskirjoituksen ennen lähtöäni.

Koska blogini teema on lukumatkailu, minulla oli kunnolla valinnanvaraa vain käännöskirjojen kilpasarjassa. Annan ääneni seuraavasti:

Blogistanian Globalia 2013

3 pistettä: Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

2 pistettä: Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

1 piste: M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

Blogistanian Finlandia 2013

3 pistettä: Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

Blogistanian Tieto 2013

3 pistettä: Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina

Nigeria - Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Tarkkasilmäinen nuori bloggaajanainen, joka provosoi amerikkalaisia keskustelemaan nykyajan rasismista. Menestynyt liikemies, jonka nuoruuden unelma elämästä Yhdysvalloissa ei koskaan toteutunut. Nuoruudenrakkaus, joka kuoli unelmien mukana.

Kotiinpalaajat kertoo nigerialaisesta Ifemelusta, joka muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan, elää siellä kolmetoista vuotta ja palaa sitten Nigeriaan. Se on rakkaustarina, mutta ennen kaikkea se on kirja siirtolaisuudesta ja siitä, miten monella tapaa ihonväri voi vaikuttaa ihmisen elämään, jos tuo väri sattuu olemaan musta.

Ifemelu pitää Yhdysvalloissa asuessaan blogia, jossa hän käsittelee kohtaamaansa rasismia. Hän analysoi yhdysvaltalaista kulttuuria omasta ulkopuolisen näkökulmastaan ja pohtii paljon muun muassa Yhdysvalloissa asuvien afrikkalaisten ja afroamerikkalaisten välisiä eroja. Pitkät parisuhteet ensin valkoisen ja sitten afroamerikkalaisen yhdysvaltalaismiehen kanssa antavat hänelle mahdollisuuden havainnoida kulttuurieroja monelta eri kantilta.

Ifemelun rotupohdinnat tuntuivat minusta kirjan keskeiseltä viestiltä. Adichie on päähenkilönsä lailla pitkiä aikoja Yhdysvalloissa asunut afrikkalaisnainen enkä voinut välttää ajatusta, että hän halusi Ifemelun suulla kertoa lukijoilleen omia havaintojaan. Bloggaajapäähenkilö oli siihen toimiva kerronnallinen ratkaisu. Kirjassa oli pitkiä katkelmia Ifemelun blogikirjoituksista, ja niissä Adichien oli mahdollista sanoa asioita hyvin suoraan. Jos hän olisi yrittänyt välittää samat ajatukset puhtaasti kaunokirjallisen kerronnan keinoin, lukijalle olisi jäänyt enemmän tulkinnanvaraa.

Kotiinpalaajat käsittelee samaa teemaa toki paljon myös tarinankerronnan kautta, ja tarinassa on paljon muutakin kuin pelkkiä rotukysymyksiä. Kotiinpalaajat on sekä rakkaustarina että Ifemelun ja hänen nuoruudenrakastettunsa Obinzen kasvutarina.

Ifemelun lapsuutta Lagosissa varjostavat isän työttömyys ja äidin eriskummallinen uskonnollisuus. Koulussa ja kavereiden kanssa Ifemelun ja Obinzen elämä on kuitenkin samanlaista kuin keiden tahansa länsimaisten nuorten ja heidän rakkautensa puhkeaa kaverin kotibileissä. Rakastuneet nuoret pääsevät opiskelemaan Nsukkan yliopistoon, mutta opintoja vaikeuttavat opettajien jatkuvat lakot. Pari joutuu eroon toisistaan, kun Ifemelu muuttaa paremman opetuksen toivossa Yhdysvaltoihin.

Olennainen hahmo kirjassa on myös Ifemelun täti Uju, joka on Ifemelua vain kymmenen vuotta vanhempi. Ifemelun lapsuudessa Nigeriassa on sotilasdiktatuuri, ja Uju ryhtyy vaikutusvaltaisen kenraalin rakastajattareksi. Myöhemmin hän muuttaa Yhdysvaltoihin ja on sielläkin tärkeä osa Ifemelun elämää. Uju on älykäs lääkäri, mutta rakkaudessa hänellä on paljon huonoa onnea ja hän tyytyy Ifemelun mielestä toistuvasti liian vähään. Kontrasti Ujun ja Ifemelun parisuhdekokemusten välillä on suuri, sillä Ifemelu saa kaikissa pitkissä suhteissaan kumppaniltaan arvostusta ja kunnioitusta.

Odotin kirjalta paljon, sillä pidän Adichien aiemmista kirjoista kovasti. Kotiinpalaajat ei ollut pettymys, mutta sen lukeminen ei silti ollut yhtä vaikuttava kokemus kuin muiden Adichien kirjojen.

Ifemelun ura oli minusta tarinan heikoin lenkki, ärsyttävän epärealistinen, yliromantisoitu ja kliseinen kuvaus bloggaamisesta. Täysin tuntematon nuori ihminen perusti rotukysymyksiä käsittelevän blogin ja pystyi yks kaks tienaamaan sillä elantonsa, kun hänelle alkoi sadella vastikkeetonta sponsorirahaa ja kutsuja luennoimaan bloginsa teemoista. Kirjassa ei ole minkäänlaista mainintaa siitä, että Ifemelu olisi markkinoinut blogiaan tai tehnyt aktiivisesti töitä hankkiakseen lukijoita. Lukijasuhteen luominen ja lukijakunnan kartuttaminen eivät myöskään vieneet juuri lainkaan aikaa. En kerta kaikkiaan voi uskoa, että sama onnistuisi oikeassa elämässä.

Internet on tekstejä täynnä, eivätkä lukijat vain yhtäkkiä sattumalta löydä uutta blogia vain siksi, että se on olemassa. Menestyneet bloggaajat ovat tehneet kovan työn saadakseen ihmiset huomaamaan bloginsa ja lukemaan sitä säännöllisesti. Lukijoilla ei myöskään tietääkseni ole tapana antaa bloggaajalle vastikkeettomia rahalahjoituksia, vaikka he kuinka pitäisivät blogista. Hyvin harvalle tulee mieleenkään ehdoin tahdoin maksaa sellaisesta, minkä on tottunut saamaan ilmaiseksi. Terävästi kirjoitetut blogitekstit nykypäivän rasismista varmasti kiinnostaisivat joitakin kohderyhmiä, mutta se ei silti ole aihe, josta läheskään kaikki haluaisivat lukea. Kriittinen, kärttyisä blogi ei myöskään houkuttelisi helposti mainostajia.

Bloggaajan ärtymyksestäni huolimatta pidin kirjasta. Kerronta oli mukaansatempaavaa ja henkilöhahmot kiinnostavia. Hahmoista sai riittävästi otetta ja heihin oli helppo samaistua. Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa tarkastella yhdysvaltalaista kulttuuria uudesta näkökulmasta, oppia lisää Nigeriasta tai vain heittäytyä hyvään tarinaan.

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat (Otava 2013)
Myös alkuteos Americanah ilmestyi 2013.
Tämä kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena.

Osallistun tällä kirjalla Afrikan tähti -lukuhaasteeseen. Olen nyt lukenut kymmenen kirjaa viideltä eri alueelta ja ansainnut sillä rubiinin.

Kotiinpalaajista on kirjoitettu myös esimerkiksi Kirjavalas-blogissa.

Bloggaajan ja yritysten yhteistyöstä, osa 2: Käytetyt arvostelukappaleet

Kirjoitin pari viikkoa sitten täällä bloggaajan ja yritysten yhteistyöstä. Pohdin silloin muun muassa sitä, pitäisikö blogikirjoituksiin aina merkitä, mikäli bloggaja on saanut kirjan kustantamolta arvostelukappaleena.

Olin aluksi sitä mieltä, ettei merkitseminen ehkä välttämättä olisi tarpeellista, mutta kirjoitukseeni tulleiden kommenttien jälkeen muutin mieltäni. Päätin, että merkitsen vastedes tiedon arvostelukappaleista kirjan kansia esittävien kuvien kuvateksteihin, joissa muutenkin kerron olennaisia kirjaan liittyviä taustatietoja.

Tällä viikolla asiaan otti kantaa myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Virasto julkisti ohjeet siitä, miten yritysten tulee ottaa kuluttajansuojalainsäädäntö huomioon mainostaessaan tuotteitaan blogeissa. Ohjeet koskevat myös ammattibloggaajia, jotka tekevät yhteistyötä yritysten kanssa. Me harrastajabloggaajat emme kuulu Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallan piiriin, mutta virasto esitti kainon pyynnön, että mekin noudattaisimme silti samoja ohjeita. Pyyntöön on mielestäni aiheellista suostua, sillä piilomainonnan välttäminen on kaikkien yhteinen etu.

Kirjasfääri-blogissa purettiin heti samana päivänä viraston ohjeet auki kirjabloggaajan kannalta. Ohje on selkeä: arvostelukappaleet on merkittävä jokaiseen blogimerkintään erikseen. Asiassa ei liene siltä osin enää mitään epäselvää.

Aloin kuitenkin pian pohtia uutta ongelmaa: miten suhtautua käytettyihin arvostelukappaleisiin? Ammattibloggaaja Outi Pyy otti kantaa myös tähän puhuessaan Suomen Blogimedian taannoisessa lehdistötilaisuudessa, johon parin viikon takainen kirjoitukseni perustui. Hänen esimerkkinsä oli muotiblogien maailmasta: Jos bloggaaja on saanut vuosi sitten arvioitavaksi farkut ja kirjoittanut niistä blogiinsa silloin, täytyykö farkkujen alkuperä mainita uudelleen, jos ne näkyvät uutta jakkua esittelevässä kuvassa? Pyyn kanta oli, että vanhat arvostelukappaleet muuttuvat bloggaajan omaisuudeksi. Hän ei pitänyt tarpeellisena mainita jakkukuvan yhteydessä, että farkut oli aikoinaan saatu niiden valmistajalta.

Ajattelin ensin, ettei kysymys ollut olennainen kirjabloggaajan kannalta. Kirjasta kirjoitetaan yleensä vain yksi arvio. Myöhemmin tajusin kuitenkin, että sillä on sittenkin merkitystä. Bloggaaja voi saada käytetyn arvostelukappaleen lahjaksi esimerkiksi toiselta kirjabloggaajalta, joka on jo kirjoittanut kirjasta omaan blogiinsa, eikä halua pitää kirjaa. Arvostelukappaleen voi myös saada lainaksi. Työpaikallani STT-Lehtikuvan uutistoimituksessa on valtavat määrät kirjojen arvostelukappaleita, jotka on lähetetty kulttuuritoimituksellemme. Lainasin sieltä esimerkiksi Tarquin Hallin kirjan Vish Puri &kadonneen palvelijattaren tapaus, josta kirjoitin blogimerkinnän syyskuussa. Pitäisikö kyseiseen blogikirjoitukseen siis merkitä, että lukemani kirja oli arvostelukappale?

Ajattelin ensin, että pitäisi, mutta sitten aloin kallistua päinvastaiselle kannalle. En työskentele kulttuuritoimittajana, joten kirjaa ei ollut lähetetty minulle. Minun ja kustantamon välille ei muodostunut minkäänlaista suhdetta siitä, että lainasin kirjan töistä. Sama koskee tilannetta, jossa bloggaaja saa käytetyn arvostelukappaleen lahjaksi. Bloggaaja ei ole saanut kustantamolta mitään eikä kustantamo edes tiedä kirjan olevan hänellä.

Olennainen kysymys on, onko arvostelukappaleena oleminen tietyn niteen pysyvä ominaisuus. Joskus niteet merkitään esimerkiksi leimasimella arvostelu- tai työkappaleiksi, jolloin leima pysyy kirjassa ikuisesti. Muistan nähneeni tällä tavoin leimattuja kirjoja myynnissä antikvariaateissa 80- ja 90-luvulla. Oman työurani aikana tai blogatessani en ole vastaavaan tapaan törmännyt. Jos arvostelukappaleena kustantamosta lähteneen kirjan ajatellaan pysyvän arvostelukappaleena ikuisesti, merkintä tietysti kuuluisi blogimerkintöihin myös silloin, kun käytetty arvostelukappale on saatu lahjaksi, lainattu tai ostettu antikvariaatista.

Minusta tuntuu kuitenkin, että tällainen tulkinta sivuuttaa sen, mikä arvostelukappalekeskustelussa on olennaista. Arvostelukappalemerkintöjen tarkoitus on auttaa lukijaa arvioimaan blogin luotettavuutta. Sen kannalta olennaista ei ole se, mistä kirja on alun perin tullut, vaan se, mitä kautta se on bloggaajalle päätynyt: se, liittyykö blogimerkintään bloggajan ja yrityksen yhteistyötä. Tämän vuoksi olen kallistumassa sille kannalle, ettei muualta kuin suoraan kustantamolta tulleisiin käytettyihin arvostelukappaleisiin ole tarpeen eikä tarkoituksenmukaista panna arvostelukappalemerkintää.

Mitä mieltä te olette?

Bloggaajan ja yritysten yhteistyöstä

Olin viime viikolla työni puolesta Suomen Blogimedian tilaisuudessa, jossa keskusteltiin bloggaajien ja yritysten yhteistyöstä. Työskentelen STT-Lehtikuvan uutistoimituksessa ja olin tilaisuudessa toimittajana tekemässä uutisjuttua. Suunnittelin jo silloin kirjoittavani aiheesta tännekin, mutta en voinut tehdä sitä aikaisemmin. Uutisjuttuni nimittäin julkaistiin vasta tänään, ja työnantajallani on asiasta selvät säännöt: toimittaja saa julkaista työtehtävissä hankkimiaan tietoja sosiaalisessa mediassa vasta sitten, kun ne on ensin julkaistu STT:n uutisessa.

Sääntö on mielestäni järkevä. Ennen kaikkea arvostan kuitenkin sitä, että se on selkeä. Tilaisuudessa puhuttiin paljon siitä, että bloggaamisen pelisäännöt ovat monelta osin vielä määrittelemättä. Esimerkiksi yritysten ja bloggaajien yhtiestyöhön liittyy paljon epäselvää.

Ammattibloggaaja Outi Pyy esitteli tilaisuudessa yritysten ja bloggaajien yhteistyön eri tyyppejä. En voi tekijänoikeussyistä julkaista koostamaani listaa tässä, mutta sen voi lukea täältä.

Olin yllättynyt siitä, miten monenlaisia muotoja yhteistyö voi saada. Meille kirjabloggaajille varmasti tutuin ja monille ainoa yhteistyön muoto ovat kustantamoilta saatavat kirjojen arvostelukappaleet. Siinä raha ei vaihda omistajaa, mutta ilmaiset kirjat voivat nekin olla arvokas etuus ahkeralle lukijalle, joka mielellään kerää hyviä kirjoja omaan hyllyynsä sen sijaan, että lainaisi kaiken kirjastosta.

Arvostelukappaleiden pyytäminen tai vastaanottaminen on kuitenkin varsin selkeä yhteistyön muoto. Kirja-arviota ei voi kirjoittaa lukematta kirjaa. Siksi kirja ei ole kirjabloggaajalle ensisijaisesti palkkio vaan työväline. Samalla tavalla arvostelukappaleisiin suhtautuvat myös kirjoista työkseen kirjoittavat toimittajat.

On toki mahdollista hankkia kirjablogia varten luettavaa pelkästään kaupasta tai kirjastosta. Jos kuitenkin haluaa esitellä blogissaan mahdollisimman tuoreita uutuuskirjoja, kirjasto ei useinkaan ole nopein tapa saada niitä käsiinsä. Kirjojen kovakantisten painosten ostaminen täydellä hinnalla taas tulisi pidemmän päälle varsin kalliiksi, jos blogia haluaa päivittää tiuhaan tahtiin.

Blogimedian tilaisuudessa keskusteltiin paljon siitä, miten bloggaajan tulisi kertoa lukijalle yhteistyöstä, jota hän yritysten kanssa tekee. Olimme yksimielisiä siitä, että kertominen on tärkeää. Vaikeampi kysymys on kuitenkin, mikä olisi siihen kulloinkin paras tapa.

Joku voi esimerkiksi olla sitä mieltä, että kirjabloggaan olisi hyvä kertoa jokaisessa kirja-arviossaan erikseen, mitä kautta hän on kirjan käsiinsä hankkinut. Itse en pidä tätä tarpeellisena. Eiväthän kirjoista kertovia lehtijuttuja kirjoittavat toimittajatkaan mainitse erikseen saaneensa kirjasta arvostelukappaleen, vaikka he sellaisen aina saavat.

Kaikkein olennaisinta on, ettei kirjan alkuperä saa vaikuttaa millään tavalla arvion sisältöön. Toimittajille tästä on selvät säännöt Journalistin ohjeissa. Niissä todetaan muun muassa näin: "Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle." Bloggaajilla vastaavia virallisia ohjeita ei ole, mutta ammattitaitoinen bloggaaja pitää silti täysin omissa käsissään sen, mitä blogissaan julkaisee.

Itse olen ainakin toistaiseksi päätynyt siihen, että mainitsen arvostelukappaleiden käytöstä yleisellä tasolla blogin sivupalkissa samassa kohdassa, jossa käsittelen kuvien tekijänoikeuksiin liittyviä asioita. Korostan myös siellä sitä, että kirjan alkuperä ei vaikuta millään tapaa tekstini sisältöön. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä te blogin lukijat ja muut kirjabloggaajat olette asiasta.

Jos aihepiiri kiinnostaa, käsittelen sitä aivan toisenlaisesta näkökulmasta uutisjutussani, jonka otsikko on Ammattibloggaaja: Yritykset painostavat bloggaajia piilomainontaan. Jutun voi lukea lyhennettynä täältä. Täyspitkää versiota ei valitettavasti julkaistu netissä, mutta toivottavasti se on päässyt moneen huomisaamuna ilmestyvään lehteen.

Blogit - ihan oma maailmansa

Tämän viikon lukumatkan aika on vasta loppuviikosta, mutta päätin aiemmasta tyylistäni poiketen kirjoittaa tähän väliin merkinnän, jossa ei esitellä uutta kirjaa ja maata.

Luin hyvin harvoja blogeja ennen oman blogini perustamista, mutta nyt olen vähitellen tutustumassa suomalaisten kirjablogien maailmaan. Monet bloggaajat tuntuvat lukevan aika paljon kotimaista kirjallisuutta, mutta joukossa on niitäkin, joita kiehtovat minun laillani kaukomaista kertovat kirjat.

Olisi mukavaa päästä enemmänkin sisään suomalaisten kirjabloggaajien yhteisöön. Vaikuttaa siltä, että osa bloggaajista on hyvinkin yhteisöllisiä. Mukaan varmasti pääsisi, kun olisi itse aktiivinen ja kävisi ahkerasti lukemassa ja kommentoimassa toisten blogitekstejä. Yritän opetella aktiivisemmaksi sen suhteen.

Yksi yhteisöllisyyden muoto ovat lukuhaasteet. Kesällä kiinnostavia blogeja etsiessäni törmäsin yhteen lukuhaasteeseen, josta innostuin heti: Kirjoista-blogin Merenhuiskeen Afrikan tähti 2013 -haasteeseen. Siinä pyritään lukemaan vuoden aikana mahdollisimman paljon afrikkalaista kirjallisuutta eri puolilta mannerta. Afrikan tähden saa omakseen, jos lukee vuoden aikana viisitoista eri puolille Afrikkaa sijoittuvaa kirjaa.

Kyseinen lukuhaaste sopii tietysti erinomaisesti yhteen tämän blogin tavoitteen kanssa. Merenhuiske oli laatinut haasteen tueksi lukuvinkkilistan, josta on varmasti minulle vielä paljon hyötyä kirjallisessa maailmanvalloituksessani.

Päätin kirjoittaa haasteesta erillisen blogimerkinnän nyt, heti Kairoon sijoittuneen lukumatkan perään. Tähän oli kaksi syytä: ensinnäkin Kairo on toinen alkuperäisen Afrikan tähti -pelin aloituskaupungeista ja toisekseen olen juuri saavuttanut Merenhuiskeen haasteessa ensimmäisen jalokiveni. Blogissani on tänä vuonna esitelty kolme eri Afrikkaan sijoittuvaa kirjaa (Kigalin kakkukauppa, Kigalin kakkukauppa muuttaa ja Yacoubian-talon tarinat, jotka ovat vieläpä kaikki eri alueilta (Ruanda Itä-Afrikasta, Swazimaa eteläisestä Afrikasta ja Egypti Pohjois-Afrikasta). Tällä ansaitsee topaasin.

Smaragdiin vaaditaan kaksi kirjaa lisää. Siihen pääsen varmastikin lähiviikkoina. Loppuvuodesta voi tulla aika Afrikka-painotteinen, jos innostun havittelemaan Afrikan tähteä :)