Arkkipiispa Kari Mäkisen media-aamiainen: Keskustelua uskon kielestä kirjallisuudessa

Vappuviikko alkoi kohdallani juhlavasti. Olin aamupäivän arkkipiispa Kari Mäkisen media-aamiaisella kuuntelemassa hänen ja kahden kirjailijan, Riikka Pulkkisen ja Anna Kontulan, keskustelua uskon kielestä ja Jumalasta kirjallisuudessa. Tilaisuuden katto-otsikko oli "Jumala rivien välissä – kirjailijat kirkon kielipeliä haastamassa".

Uskomattoman hienoa päästä tilaisuuteen mukaan muun median rinnalla, ja tämä osoitti, että kirjablogeja arvostetaan yllättävilläkin tahoilla. Käyn usein kirja-alan erilaisissa tapahtumissa kuuntelemassa, oppimassa tai tekemässä blogijuttuaj, mutta tällä kertaa kutsujataho oli sen verran erityinen, että ihan jännitti, millainen keskustelu oli luvassa. En pettynyt, tilaisuus oli erittäin mielenkiintoinen ja Mäkinen on selvästi kirjallisuuden ystävä.

Erittäin hyvät kirjailijavieraat hän oli keskustelemaan kutsunut, sillä molemmat ovat käsitelleet uskon kieltä ja uskonnollisuutta uutuuskirjoissaan. Riikka Pulkkisen Vieras (Otava) ilmestyi viime syksynä, samoin tutkija ja kansanedustaja Anna Kontulan Mistä ei voi puhua: Kirja uskosta ja uskonnosta (Into). En ole lukenut vielä kumpaakaan, mutta sain tilaisuudessa ystävältäni ja kirjabloggaajakollegalta Minnalta Kontulan teoksen omakseni.

Vieras-teoksen päähenkilö Maria on pappi, ja Pulkkinen kertoi aluksi keränneensä isoja teemoja, jotka liittyivät samaan problematiikkaan ja että hän halusi teokselleen sellaisen päähenkilön, jolla on suhde uskontoon myös aikuiselämässä. Pulkkinen on opiskellut filosofiaa yliopistossa, ja hän yhdistää uskosta puhumisen kaikkeen ihmisyyttä koskeviin kysymyksiin.

Anna Kontulan teos on dialogiromaani, ja vaikka hän painotti, että kirja on vain pieni yritys kirjoittaa uskosta. Kuten otsikkokin kuvaa, uskosta ei voi hänen mukaansa oikein puhua. Hänelle uskominen on kokemuksellisesti tapahtuva. Luterilaisuus nojaa paljon sanaan, sana on kuitenkin Kontulan mukaan hyvin köykäinen kuvaamaan uskoa. Kuitenkin hän kirjoitti teoksen, jossa yritetään sanallistaa uskoa ja hän kokikin haastavana yrittää pukea sanoiksi sellaista, mitä ei voi sanoiksi pukea. Häntä oli myös varoiteltu, että kirja voi olla polittiinen itsemurha, mutta se jää nähtäväksi tulevissa vaaleissa. Kontula naurahti myös, että kirjan myötä on selvinnyt, että vasemmistolaisten joukossa on kaappiuskovaisia ja vastavuoroisesti kirkon piirissä on kaappivasemmistolaisia. Kirjan myötä on enemmän uskallettu puhua henkilökohtaisesti uskosta myös sellaisissa tilanteissa, joissa yleensä uskosta on vaiettu.

Riikka Pulkkinen ja Anna Kontula

Uskosta puhutaan hyvin helposti taiteessa ja uskonnollissa piireissä kuin eri kielillä, eikä puhe kohtaa näiden eri ryhmien välillä riittävän hyvin. Keskustelua käydään erillään toisista. Kari Mäkinen sanoi ihan keskustelun aluksi, että hän kuuli näiden kirjailijoiden teoksissa eräänlaisen haasteen vuoropuhelun tarpeesta ja siksi hän on halunnut myös nämä kirjailijat tilaisuuteen kutsua.

Pulkkinen kertoi ihmetelleensä, että kritiikeissä ei juurikaan tartuttu Vieras-romaanin uskonnollisuuteen mutta teologit ovat kiittäneet, että kirjailija uskalsi sohia kristinuskon kysymyksiä. Muita teemoja käsiteltiin kritiikeissä paljon enemmän, ja Pulkkinen mietti, että puuttuiko kriitikoilta sko vai halu pohtia myös tätä puolta kirjassa. Ja ystäväpiirikin halusi kovasti varmistella, että mistä positiosta teos on kirjoitettu – kuin olisi tärkeä saada vahvistus sille, onko uskonkysymyksiä fiktion keinoin pohtiva kirjailija itse uskossa.

Minulle yksi parhaimmista luentosarjoista yliopistolla oli kurssi, jonka aikana luimme miltei kokonaan Raamatun läpi – nimenomaan kirjallisena teoksena – ja sen rinnalla kaunokirjallisia teoksia, joissa on erityisen paljon tai erityisen hyvää intertekstuaalisuutta Raamattuun. Minusta on hyvä tuntea tällainenkin pohjateksti, sillä länsimaalainen kirjallisuus lainaa paljon tarinoita, lauseita ja symboleita Raamatusta. Se on minulle lukijana yksi teema muiden joukossa, mutta tämän keskustelun myötä huomasin, että uskonnollisuus kirjallisuudessa voi olla myös koko teoksen filosofia.

Kirkolla on omat konventionsa puhua uskonnosta, mutta taide voi vapaasti lähestyä tai eriytyä tästä tavasta. Mutta uskosta puhutaan kyllä kirkonkin sisällä välillä kertomusten kielten kautta: metaforilla, symboleilla, eleillä, tarinoilla. Molemmat kirjailijat puhuvat teoksissaan muun muassa ulkopuolisuudesta suhteessa uskonnolliseen yhteisöön ja samalla teoksissa kuljetaan kristillisten traditioiden sisällä. Kristinusko tunnetaan käsitteinä ja syvinä kuvina, tunnistetaan tekstistä huomaamattakin.

Kari Mäkinen avasi mielenkiintoisesti myös sitä, miten erilaisia uskon kieliä käytetään yksittäisten kirkollisten toimitusten aikana. Liturgia on toistuvaa kieltä, joka kantaa perintöä, ja se on niin hioitunutta, että merkitykset kulkevat siinä mukana, eikä niitä merktiyksiä sen kummemin siinä hetkessä mietitä. Tämän lisäksi uskontunnustusten ja Isä meidän -rukousten aikana kieli luo yhteenkuuluvutta, kun yhdessä lausutaan tuttuja sanoja. Kolmas on vahvistava kieli, jota käytetään muun muassa saarnoissa. Se on samalla kommunikaation kieli, sanotetaan se, millaista on olla ihmisenä sillä hetkellä Jumalan edessä. Lopulta on vielä sisäinen kieli, jolloin ihminen itse mielessään rukoilee tai miettii asioita. Se on haparoiva, ristiriitainen, epäilevä, vahvistava, todellinen kieli, joka on jokaisen oma uskon äidinkieli.

En ole tämänkaltaisia asioita aiemmin miettinyt ja monella tapaa tilaisuus antoi kielestä ja kirjallisuudesta kiinnostuneelle lukijalle jotain uutta. Myös molemmilta kirjailijoilta sain jotain ajateltavaa siihen, miten eri tavoin henkilöhahmojen kieli, sisäinen puhe ja ruumillisuus voi romaanissa kertoa myös uskonkriisistä.

Mukava myös, että uskosta ja uskonnollisuudesta voidaan tämänkaltaisessa tilaisuudessa puhua myös taiteen ja kulttuurin sanoilla ja keinoilla.

Atenan ja Schildtsin kanssa aamiaisella

Olin tänään aamupalalla Lasipalatsin Palmuhuoneessa, joka oli tupasen täynnä toimittajia ja kirjailijoita. En ole mikään huippukuvaaja eikä minulla ole vastavalosuojaa, joten valitettavasti valokuvani tilaisuudesta eivät ihan onnistuneet. Tila oli kirkas, mutta kirjailijoiden kuvaaminen vastavaloon sai aikaan päinvastaisen tunnelman.

Odotin eniten Anne Leinosen Viivamaalarin esittelyä, sillä kirja julkaistiin tänään. Leinonen edustaa kirjailijana tätä suomikummaa, maagista realismia, joka on kovasti nyt pinnalla kotimaisessa kirjallisuudessa. Hän on itseasiassa yksi lajin kotimaisia pioneereja, ja aiemmin Leinonen on julkaissut nuortenkirjallisuutta, novelleja ja Rautasydän-nimisen teoksen yhdessä Miina Supisen kanssa. Viivamaalari on hänen ensimmäinen yksin kirjoitettu aikuisille suunnattu romaani. Heh, kuinka vaikeasti luonnehdittu, kun kyseessä on kuitenkin monta teosta julkaissut kirjailija, mutta puolustaudun sillä, että niin teos tänään esiteltiin.

Viivamaalari on maaginen romaani kaupungin halkaisevasta viivasta, ja se on myös tekijän mukaan yhteiskunnallinen ja poliittinen teos. Enemmän tietoa kirjasta ja prosessista löytyy teoksen kotisivuilta.

Toinen kiinnostava teos, jonka todennäköisesti luen on Markus Leikolan Matkalla tänne -novellikokoelma. Luin viime keväänä kirjailijan runoteoksen Naamakirjan – josta kirjoitin silloin vain pienen miniarvion – ja haastattelussa kerrottiin, että novellikokoelmassa on sama koomisen ja traagisen pohjavire kuin tässä runoteoksessa. Pidän novelleista muutenkin, mutta on kiinnostava lukea, että kuinka suuria tai pieniä matkoja on saman teeman alle mahdutettu.

Oli myös hauska huomata, että kevään listoilla oli peräti kaksi bloggajaa, jotka julkaisevat kirjan. Outi Rinne on suosittu ruokabloggaaja, jolta ilmestyy nyt raakaruokaan keskittyvä keittokirja Keittämättä paras. Sari Helin on omien sanojensa mukaan Huono äiti, eikä hän kuulemma jätä mitään salaisuutta kertomatta samannimisessä blogissaan. Kirja on nimetty blogin mukaan. En ole aiemminkin lukenut kummankaan blogeja, joten en osaa sanoa, että kuinka paljon uutta materiaalia varsinaisiin teoksiin blogien faneille on luvassa.

Kirjablogeista ei kovin helposti tietokirjaa saa aikaiseksi, vai miten se menikään.. ;) Keväämmällä tästä enemmän tietoa.

WSOY:n kirjallinen ensi-ilta

Olin eilen kutsuvieraana WSOY:n uusissa tiloissa korkeavuorenkadulla tutustumassa kevään kirjauutuuksiin. Nyt kaikki Bonnierin kustantamot sijaitsevat samassa rakennuksessa, mutta vielä en päässyt kävelemään yhdyskäytävää pitkin, joka yhdistää Tammen ja WSOY:n tilat toisiinsa. Kustantaja Leena Majander kertoi tilaisuuden alussa muutosta, arkkitehtuurista ja siitä, kuinka olimme ensimmäiset vieraat uusissa tiloissa. Tilat haisivatkin uudelle, vaikka eihän sille mitään mahda, että vielä vähän harmitti, että Sanoma kaappasi hienot tilat bulevardilta.

Mutta se siitä, kaikki on hyvin uusissa tiloissa ja hyvien kirjojen tekeminen on tärkeintä. Taulut ovat silti tallessa, vaikkakin Olavi Paavolaisen muotokuva on lainassa Amos Andersonin taidemuseossa, mutta hänkin palautuu aikanaan takaisin omiensa joukkoon.

Mikko Kuustonen oli illan hyväntuulinen isäntä, pidän hänen itseironiastaan ja siitä, kuinka hyvin hän oli tutustunut kirjoihin ja kirjailijoihin ennen haastatteluja. Jokainen haastattelu oli erilainen, ja vaikka esiintyjiä oli paljon, ei ilta tuntunut pitkäpiimäiseltä pönöttämiseltä. Trio Kolmihenkinen oli valmistellut jokaiseen teokseen sopivan musiikkiesityksen, tämä oli kirjailijoillekin yllätys, sillä he eivät tienneet etukäteen, että minkä kohdan kirjasta ryhmä oli valinnut esitykseensä.

Mikko Kuustonen ja Petra Lampinen esittävät Vilja-Tuulia Huotarisen runon Seitsemän enoa -kokoelmasta

Runoilijat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Anja Erämaja esittivät runonsa kevään uutuusteoksista, kirjailijoita puolestaan haastateltiin. Tämä oli ajan säästämiseksi ihan hyvä ratkaisu, vaikka olisin halunnut kuulla iki-ihanan Vilja-Tuulian haastattelun. Erämaja lauloi Petra Lampisen kanssa tilaisuuden lopuksi omia runojaan, he ovat levyttäneet aiemman runokokoelman, ja Mikko Kuustonen veikkasikin, että tämä uusi Töölönlahti toimisi myös hyvin levynä.

Kirja tulee entistä lähemmäksi, kun siitä kuulee etukäteen, jonkun tarinan, joka jollain lailla koskettaa tai liittyy omaan elämänpiiriin. Virpi Pöyhösen esikoisromaani kiinnosti minua etukäteen, sillä minusta on huikeaa, että hän on tehnyt teosta samalla, kun on kirjoittanut väitöskirjaansa. Hän on aikaisemmin julkaissut myös lastenkirjan.

Mutta erityisesti kiinnostuin, kun kuulin, että kirja sijoittuu osin Japaniin ja Virpi on tutkinut hikikomori-ilmiötä kirjaansa varten. Kun vielä opiskelin japania pääaineenani, olin erittäin kiinnostunut näistä – yleensä nuoria miehiä – ihmisistä, jotka sulkeutuvat kotiinsa erinäisistä syistä. Usein heidän vanhempansa mahdollistavat eristäytymisen, kun tuovat ruokaa oven taakse. Osa voi viettää vuosiakin kotinsa suojissa, aktiivista passiivisuuttaa yhteiskunnan vaatimuksia vastaan. Hän rakastaa minua on siis ehdoton kevään tärppikirja minulle.

Mikko Kuustonen esittelee Virpi Pöyhösen. Anna-Riikka Carlson haastatteli.

Mooses Mentulan Isän kanssa kahden sijoittuu Lappiin, Sodankylään. Mentula on itse ollut paikkakunnalla opettajana, ja hän vähän vihjaisi, että kirjassa voi ehkä ollakin jotain yhteyttä hänen elämäänsä. Kirjassa on useampi päähenkilö, mutta hän samaistui kuitenkin eniten 8-vuotiaaseen Lenne-poikaan, jonka kerronnan kautta näytetään lapsen ajatukset vanhempien riitojen keskellä.

Olen kirjan lukenut ennalta, sillä kirjoitin arvion siitä nyt helmikuussa ilmestyvään Olivia-lehteen, ja en voi kuin suositella teosta. Olen yleensä aika kriitinen lapsikertojien suhteen, mutta Lenne on uskottava ja todentuntuinen kertoja. Pidin myös siitä, että murre on uskottavaa ja Lappia kuvataan muutenkin kuin räkäkännisten kautta. Kunnon arvion julkaisen maaliskuussa, kun kirja ilmestyy.

Nyt odotellessa kannattaa katsoa kirjasta tehty traileri, se näytettiin myös tilaisuudessa yleisölle.


 

Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirjan olisin ostanut samantien, jos se olisi jo ilmestynyt, sillä olen pitänyt Miinan aiemmista teoksista ja hän on mielestäni Suomen hauskimpia naiskirjailijoita, kuin Tuomas Kyrön ja Sinikka Nopolan sekoitus (jos sallitte tämmöisen lemmenlapsen).

Kirjan uraohjeista puolet on kuultu aiemmin radiokuunnelmina Miitta Sorvalin lukemina, mutta kirjan yhteydessä julkaistaan myös äänikirja, joten kaikki uraneuvot saa nautti Miitan kertomina. Lyhyitä uraneuvoja ehtii lukaista lyhyemmissäkin pätkissä, joten toivon, että mielensäpahoittajat nauravat keväällä Orvokin parissa bussimatkoilla.

Katja Ketulta ilmestyy keväällä novellikokoelma Jäänsärkijä, hän on kyllä tuottelias kirjoittaja, sillä vastahan Kätilö hurmasi Suomen. Vaikka moni novellin hahmo esiintyi jo Kätilössä, painotti Kettu, ettei kyse ole mistään jämäpaloista, jotka on sellaisenaan siirretty novellikokoelmaan, kun ne eivät romaaniin mahtuneet.

Muita illan esiintyjiä olivat Panu Rajala, ruotsalainen dekkaristi Viveca Sten, luontokuvaaja Pekka Tuuri ja hauskan kuuloisen Pätkärunoilija-teoksen kirjoittanut Sami Rajakylä.

Mukava kirjallinen ilta, sillä kirjailijoilla oli kuitenkin ihan hyvin aikaa puhua ja vaihteleva ohjelma elävöitti tilaisuutta.

Tänään Blogistanian Finlandia -palkinnonjakotilaisuus

Heihoi kaikki Helsingin keskustassa tänään liikuskelevat blogini lukijat ja muutkin asiasta kiinnostuneet. Tulkaa piipahtamaan Akateemisessa kirjakaupassa klo 16 maissa, sillä silloin on alkaa Intohimona kirjat -niminen tapahtuma ja klo 16.45 jaetaan historian toinen Blogistanian Finlandia kirjabloggaajien mielestä vuoden parhaalle kotimaiselle kirjalle.

Aki Ollikaisen Nälkävuosi oli minun viime vuoden suosikkiteoksiani ja olen onnellinen, että suuri joukko arvovaltaisia kirjablogisteja oli kanssani samaa mieltä. Viime vuonna palkinnon sai Katja Ketun Kätilö. Akia haastattelee Marissa Mehr Café pour les idiots -blogista. Otan kameran mukaan, jotta saan blogiini myöhemmin laittaa tunnelmakuvia.

Koko ohjelma:
Perjantaina 18.1. Intohimona kirjat. Akateemisen Kirjakaupan sekä Blogistanian kirjallisuuspalkintojen jako
16.00 Suosituimman tietokirjan Varjo-Finlandia
16.15 Suosituimman lasten- ja nuortenkirjan Varjo-Finlandia
16.30 Varjo-Finlandia-palkinto
16.45 Suosituin kaunokirjallinen esikoisteos ja Blogistanian Finlandia
17–18 keskustelemassa Aki Ollikainen, Reidar Palmgren, Jan Erola ja Anna Kortelainen.
Haastattelijana Stig-Björn Nyberg.

Laiskuri käyttää samaa kuvaa kahdesti

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 20: "Kirjailijoiden lukuvinkit"

Joulukuun jokaisena päivänä on eri kirjablogeissa avautunut oma erityinen joulukalenteriluukku, joka tavalla tai toisella liittyy lukemiseen, kirjoihin tai kirjailijoihin. On ollut kirjavisailua ja -leikkejä, on esitelty kirjailijoiden kirjeitä ja etsitty kirjoista jouluaiheisia lainauksia ja erityisiä jouluun liittyviä kohtauksia. Myös joulukirjallisuutta on ollut esillä.

Minulle yksi kirjabloggamisen suola on lukukokemusten jakaminen, kirjoista keskusteleminen ja kirjavinkkien saaminen. Olen aina utelias myös kuulemaan, mitä muut lukevat. Joulun kunniaksi halusin saada blogiini vähän lisämausteita ja pyysin kirjailijoita kertomaan, mitä he aikovat tänä jouluna lukea tai millaisia kirjavinkkejä heillä olisi antaa muille lukijoille. Nimeä klikkaamalla löytyy lisää tietoa kirjailijan omasta tuotannosta, kuvaajien nimet löytyvät puolestaan jutun lopusta.

Olen näiden vinkkien mukaan valinnut itsellenikin luettavaa joululomalle. Kunnon kirjan ystävänä aloitan pakkaamisen sillä, että valitsen suuren määrän kirjoja mukaan ja sitten pakkaan loput tavarat ja vaatteet sen mukaan, mitä mukaan vielä mahtuu.

Ilahduttavan monipuolisia kirjavinkkejä listoilta löytyy. Kuuluuko joku näistä kirjoista tai kirjavinkkaamiseen osallistuneiden kirjailijoiden omista kirjoista sinun joululukemistoosi? 

Joel Haahtela: 
Viime aikoina on tuntunut siltä, että ulkomaailmasta vyöryy päälle varsinainen proosatsunami. Olen yrittänyt suojatua lukupaniikilta takertumalla vanhoihin klassikoihin ja omiin suosikkikirjailijoihin, jotka ovat luotettavia kavereita, eivätkä petä. Joulun yli aion selvitä Richard Fordin novellikokoelmilla Rock Springs ja Syntien paljous. Fordin teksti näyttää aika yksinkertaiselta, mutta hän on hiljainen tyylitaituri, joka ymmärtää mistä proosassa on kyse, ainakin minulle; siis tyylistä, joka sisältää oikeastaan kaiken: tunteet, kertomuksen mielentilan ja sen oman sisäisen äänen. Fordin lukeminen on kuitenkin aika ärsyttävää, koska teksti herättää jatkuvasti paljon assosiaatioita eli muistikirja on parasta pitää koko ajan vierellä. Muutama lause ja sen jälkeen pitää raapustaa joku ajatus ylös. Aika hidasta hommaa siis.

Mikko-Pekka Heikkinen:
Minä tartun pyhinä Jenny Kangasvuon Sudenvereen. Toni Jermann kehui sen Hesarissa eli tuskin on huono. Laatufantasia, kuten HBO:n True Blood, koukuttaa hyvin, ja Kangasvuon stoori sijoittuu vieläpä suomalaiseen luontoon.

Saara Henriksson: 
Karl Ove Knausgårdin Min Kamp 5. Luen tätä lomalla, koska luen ruotsia hitaasti. Hankin kirjan ruotsiksi käännettynä, koska sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet suomeksi vuoden välein ja laskeskelin, että minun täytyy odottaa viidettä suomennosta kolme vuotta. Knausgård on todella tehnyt minuun vaikutuksen kerronnallaan ja henkilökohtaisten teemojen käsittelyllään.
Tiina Raevaara: Hukkajoki. Pidin Raevaaran esikoisromaanista sekä sitä seuranneesta novellikokoelmasta. Novelleissaan Raevaara on minusta edennyt kokeellisempaan suuntaan, odotan tältä kirjalta paljon.
David Foster Wallace: Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Esseitä mm. tenniskentältä, hummerifestivaaleilta ja loistoristeilijältä. Tämä ei oikeastaan ole joululomakirja, koska olen lukenut sen jo yli puoleenväliin. Oivaltavaa, hauskaa, välillä raivostuttavaa lukea runsaiden alaviitteiden takia.

Pekka Hiltunen: 
Kirjoitan joululomalla seuraavaa romaaniani reppureissatessa Väli-Amerikassa, ja se rajaa joululukemiset mukavasti. On unohdettava paksut kirjat, ja erityisesti ne, joiden henki tai kerronta saattaisi alkaa vaikuttaa omaani. Siksi monet hienot, listalla odottavat teokset, kuten Jää, on jätettävä vartomaan, samoin Mr Smith ja Syytettyjen sali. Harkitsin, ottaisinko Hobitti-elokuvien ja joulun satumaailmojen kunniaksi mukaan Hobitin suomennoksista jommankumman. Sain lapsena kirjoituskilpailussa palkinnoksi "Lohikäärmevuoren", Tove Janssonin kuvituksineen kaikkineen, se olisi rakas kirja lukea uudelleen. Mutta päädyin poikkeuksellisesti sähkökirjaan ja jännäriin. Kirjoitan matkalla vakavaa romaania, siksi voin nautiskella vapaasti trilleristä, Gillian Flynnin paljon kehuja keränneestä Gone girlistä. Se ilmestyy ensi keväänä suomennoksena, mutta korkkaan sen jo nyt matkan ja hienon vuoden kunniaksi.

Laura Honkasalo: 
Jennifer Egan: A Visit From The Goon Squad. Ystäväni ovat ylistäneet kirjaa. Jouduin ottamaan sitä kirjastosta varmaan 4 kk – mielestäni oli riemastuttavaa, että ihmiset lukevat niin innolla tätä romaania ja vieläpä alkukielellä.

Vilja-Tuulia Huotarinen: 
Doris Lessingin Unesta päivää päin. Hyllyssäni on jo kolmetoista Lessingin teosta, jotka olen lukenut. Vähän väliä antikvariaatista löytyy jokin uusi, kuten nyt tämä. Lessingin ajattelu on vahvaa, kiinnostavaa. Hän käyttelee leveää pensseliä ja maalaa yhtä aikaa kuvan yksilöstä, perheestä ja yhteiskunnasta - tai pikemminkin kuvan ennakkoluuloistamme, toiveistamme ja uskomuksistamme.

Jaakko Hämeen-Anttila:
Ajattelin lukea Max Beerbohmin A Variety of Things -kokoelman. Beerbohmin kuiva brittiläinen huumori puree yhä.

Karo Hämäläinen: 
Olen odottanut koko syksyn sopivaa hetkeä uppoutua Riku Korhosen Nuku lähelläni -romaaniin. Perustelisin valintaani sillä, että pidän Rikun pehmeänkarheasta kielestä, mutta näin sanottuna se kuulostaa liian kaksimieliseltä painettavaksi internetiin. Tarkoitan sitä, että Riku on umpiromantikko, joka annostelee teksteihinsä sopivasti, tai vähän sopivaa enemmänkin, särmää. Pidin Lääkäriromaanissa tavattomasti siitä, että teksti vyöryi esteettisten sovinnaisnormien yli, kohtuuttomuuksiin. Kirjallisuudessa kohtuullisuus on tylsää.
Paljon muitakin mielenkiintoisia teoksia on lukujonossa, kuten Markku Kuisman ja Teemu Keskisarjan Erehtymättömät, Greg Smithin Why I Left Goldman Sachs ja Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani, joita kaikkia olen malttamattomana jo lehteillyt ja lueskellut.

Juha Itkonen:
Ajattelin lukea jouluna uudestaan norjalaisen Per Pettersonin hienon romaanin Kirottu ajan katoava virta. Luin sen puolitoista vuotta sitten ja sen kerronta teki minuun suuren vaikuksen. Myös Pettersonin toinen suomennettu romaani Hevosvarkaat on loistava. Toivon Otavalta lisää Petterson-käännöksiä.

Katja Kaukonen:
Paul Theroux’n Joulukortti. Tiivistunnelmainen mysteeri perheestä, joka lähtee ajamaan lumimyrskyssä joulunviettoon vanhaan taloon. Jännitystä lisäävät eksyminen ja mystinen postikortti, jonka perhe saa mukaansa kartaksi matkan varren hylätystä majatalosta. Syvempiä tasoja sisältävä teos ei turhia selittele. Helakisan suomennos on hivelevän kaunis.
Hans Petersonin Se suuri lumipyry. Tätä kirjaa lainasin lapsena monesti kyläkouluni kirjastosta. Tarinassa oppilaat jäivät lumipyryn takia saarroksiin kouluun.
Gunhild Sehlin Marian pieni aasi oli toinen suosikkikirjani. Joulun ihmeestä kertoo tässä kirjassa laiska ja kaltoinkohdeltu aasi, joka pääsee kantamaan Mariaa Betlehemiin.
Nuo kirjat vaatinevat kirjastoreissun ja hyvää onnea, myös antikvariaateissa saattaa tärpätä.
Aikuisempaan makuun vinkkaan Göran Tunströmin romaania Jouluoratorio. Monikerroksinen, lämminhenkinen ja toiveikas tarina Nordensonin perheen tragediasta, surusta ja täyttymättömistä unelmista. Upeaa kieltä, valtava tunneskaala:
 “—minua huimaa jokaisena tähtikirkkaana yönä, kun astun ulos pimeään, katson ylös, tunnen miten maapallo liikkuu suunnattomassa maailmankaikkeudessaan ja tiedän, että minun vielä jonkin aikaa täytyy takertua maanpintaan. Ja antaa musiikin kaikua, musiikin joka antaa meille toivon.”

Siri Kolu:
Joululoman lukemiseksi aion herkutella uudelleen Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, joka on mielestäni kirkkaasti vuoden 2012 kirjaherkku. Luin sen liian nopeasti ja haluan palata nautiskelemaan kauniista kielestä ja yksityiskohdista: 

Hukkuneita saaria, rannikkotasankoja, suolan puremia jokisuistoja. Suuria kaupunkeja, jotka olivat menneiden elämien vaitonaisia aaveita meren kääreessä, kaikkialla, kaikkialla.

Uutena lukemisena aion lukea J.S. Meresmaan fantasiatrilogian alkuosan Mifongin perintö, tämä kirja rasahtaa auki, kun talossa on avattu lahjat ja lankeaa jouluyön rauha.

Joonas Konstig: 
Oma vinkkini ei välttämättä ole kauhean omaperäinen, mutta viis siitä. Se on Cormac McCarthyn Veren ääriin. Koska se on vihdoinkin suomennettu.

Riku Korhonen: 
John Fowles: The Collector / Neitoperho. Haluan lukea tämän Fowlesin esikoisromaanin joulun aikana, koska se kertoo pakkomielteisestä rakkaudesta, ja pakkomielteiset rakkausromaanit taas ovat minun pakkomielteeni. Romaanista on tehty elokuvaversio, joka oli käsittääkseni aikoinaan kova menestys mutta joka on kauhean kömpelö ja melodramaattinen ja jossa pääparin näytteleminen on ponnetonta pällistelyä. Uskon, että romaani on parempi. Se kertoo hiukan trillerisävyisen tarinan yksinäisestä perhostenkeräilijämiehestä, joka kaappaa etäältä rakastamansa nuoren naisen ja vangitsee tämän maaseurukartanon kellariin. Sitten seuraa psykologista vääntöä ja tahtojen taistelua. Juuri sopivan kieroa viihdettä joulun tapahtumattomiin pyhäpäiviin.

Matti Laine: 
Paul Auster: Talvipäiväkirja. Auster ei petä koskaan. Hurmaannuin aikoinaan New York -trilogiasta ja sen jälkeen olen kahlannut systemaattisesti herran tuotannon läpi. Auster on tarinankertoja parhaasta päästä. Myös hänen vaimonsa Siri Hustvedtin ja ystävänsä Don Delillon kirjat ovat varmoja valintoja joulunpyhiksi ja muutenkin.
Mark Bowden: Killing Pablo. Huikea selonteko ehkä kaikkien aikojen suurimman huumeparonin Pablo Escobarin noususta ja tuhosta. Totuus on tosiaankin tarua ihmeellisempää.

Tiina Laitila Kälvemark: 
Tänä jouluna – kuten kaikkina jouluina - luen Wil Huygenin Suurta Tonttukirjaa. Veljeni ja minä saimme sen joululahjaksi lapsina, ja se odottaa lapsuudenkodissani yhä jouluvieraita joka vuosi, nyt jo muutamaan kertaan teipattuna versiona. Sittemmin olen hankkinut kirjan myös omille lapsilleni.
Muutoin minulla on meneillään venäläinen kausi, joka jatkuu myös joulun yli. Lukulistalla ovat ainakin Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet ja Tolstoin Anna Karenina – viimeksi mainitun olen lukenut viimeksi lukioikäisenä. Ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kuuluu joulukukemistooni myös Ulla-Lena Lundbergin Is/Jää – joulupukki tapaa suuressa viisaudessaan tuoda minulle aina kuluneen vuoden Finlandia-voittajan.

Taina Latvala:
Aion lukea joululomalla venäläiskirjailija Mihail Šiškinin romaanin Sinun kirjeesi. Minua kiehtoo ajatus siitä, että romaanin rakastavaiset Aleksandra ja Vladimir elävät (lukemani arvostelun perusteella) eri ajassa. Olen kiinnostunut lukemaan, miten tällainen ratkaisu on toteutettu romaanissa. Šiškiniä on verrattu 1800-luvun suuriin venäläisiin kertojiin, mutta olen ymmärtänyt, että hänen teoksissaan on myös jotakin hyvin omaleimaista. Kenties pitelen joululomalla käsissäni uuden ajan venäläistä klassikkoa!

Antti Leikas: 
Jos toiveeni meni pukille asti ja saan aattona paketista Alice peilintakamaassa, niin sen luen. Pidin jo lapsena Peilimaata (Through the Looking Glass) jotenkin kiehtovampana kuin Ihmemaata, ja siitä lähtien kun Alice Martin suomensi Ihmemaan, olen odottanut tätä. No, kirja ilmestyi suomeksi jo pari vuotta sitten, mutta en ole ehtinyt... muistanut... saanut aikaiseksi... ja niin edelleen... Joten nyt! Jos pukki vaan muistaa. Alice Martin tavoitti minusta Ihmemaan suomennoksessaan saman yliälyllisleikillisen tason kuin Carroll alkuteoksessaan. Nautin siitä.

Anne Leinonen: 
Syksyni on ollut omien tekstien takia niin kiireinen, että pöydälle ja pöydän viereen on kertynyt huojuva pino kotimaisia ja ulkomaisiakin spefikirjoja, kuin myös tuttujen kirjoittamia teoksia. Eritoten odotan, että pääsen lukemaan Jenny Kangasvuon Sudenveren ja Saara Henrikssonin Linnunpainon. Joulupyhiksi olen kuitenkin varautunut kertaamaan jo aiemmin lukemaani. Helena Warikselta ilmestyy tammikuussa Pohjankontu-trilogian kolmas osa Talviveriset, ja ajattelin sen pohjustukseksi lukea uudelleen sarjan kaksi edeltävää osaa, Uniin piirretyn polun ja Sudenlapset. Joulukuisen Hobitti-elokuvan tunnelmissa on mukava sukeltaa suomalaishenkiseen fantasiamaailmaan, jossa on eeppisyyttä, kohtalokkaita tunteita ja sankarillisia tekoja, ja eläväiset päähenkilöt.

J.S. Meresmaa: 
Mitään jokajouluista must-luettavaa minulla ei ole, mutta tänä jouluna aion lukea ainakin Kristina Carlsonin William N. päiväkirjan. Sain sen jo viime jouluna lahjaksi, mutta se on päässyt hukkumaan jonnekin lukupinon pohjalle. Carlsonin lumosi minut kielellään Herra Darwinin puutarhuri -teoksessa ja odotan kirjalta paljon. Suositukseni sen sijaan on Katri Alatalon esikoinen Karnin labyrintti, joka ilmestyi tänä vuonna Vaskikirjoilta. Perinteitä kunnioittava tolkienhenkinen fantasiatarina, joka saa lumen kinostumaan ikkunalasiin keskellä kesääkin. Hyvänmielen matkakirja heille, jotka nauttivat lumisista maisemista, mutta tekevät sen mieluiten kotisohvansa perukoilta.

Harri István Mäki:
Mulla on ollut lapsesta asti tapana lukea Charles Dickensin Christmas Carol, Joulutarina. Yksinkertaisesti olen aina yhdistänyt Jouluni käynnistymisen tällä tunnelmallisella, tunteita kohottavalla ja liikutukseen johtavalla romaanilla.
Toinen vakioni on Truman Capoten surullisen karhea novelli ”Joulumuisto” kokoelmasta Aamiainen Tiffanylla. Sen luen aina perheelleni ääneen. Ja lopussa kaikki itkevät, ei voi olla itkemättä. Novelli kertoo eriskummallisesta ystävyydestä pojan ja iäkkäämmän naisen välillä. Tarinan teema paljastuu seuraavasta lainauksesta:
”- Hyvänen aika, hän huudahtaa ja sumentaa hengityksellään ikkunaruudun. - Siellä on hedelmäkakkuilma!”
Jostain syystä maalla lumen saartamana, kynttilöiden laulaessa luen mielelläni joka Joulu Robert Louis Stevensonin Aarresaaren. Kirja on mulle maailman paras seikkailukirja. Luin sen ensimmäisen kerran lapsena joululomalla vuonna 1977 enkä ole tarinan lumouksesta koskaan päässyt irti. Nämä ovat mun kolme vakiokirjaani. Saan aina lahjaksi paljon kirjoja, joten en vielä tiedä, mitä tulen lukemaan. Ne ovat salaisuuksia. Ja suuria yllätyksiä. Niitä jännittäessä...

Inka Nousiainen: 
Tämän on varmaan sanonut moni muukin mutta mun lukusuosituksiin kuuluu kyllä ehdottomasti Aki Ollikaisen Nälkävuosi, häkellyttävän hieno pieni suuri kirja. Ei voi kuin ihailla. Nostaisin esiin myös Saila Susiluodon Dogman. Saila on lempirunoilijoitani; rakastan hänen kieltään ja kuviaan, joihin haluaa jäädä lepäämään.". Mitä sitten itse aion lomalla lukea, on vielä osittain arvoitus. Kotimaisia uutuuksia odottaa vino pino. Äidiltä tiedän saavani lahjaksi Jään. Myös esimerkiksi Katja Kaukosen Vihkivedet kiinnostaa, monien muiden ohella. Lämmintä joulua (ja punkkua ja suklaata ja jäälyhtyjä) kaikille! Ja kaloreita ei sitten lasketa!

Virpi Pöyhönen: 
Mulla on aina aika pitkä lista kirjoja odottamassa. Mutta nyt näyttää siltä, että Joulun aikaan tartun ainakin Kristiina Lähteen Joku on nukkunut vuoteessani -romaaniin. Tämä valinta menee ihan suositusten perusteella, mulle sanottiin että tykkäisin siitä, uskoin, ja palasin kotiin kirja mukanani. Yksinäisyyden käsittely kiinnostaa. Tai sitten aloitan Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi -romaanista. Muisti ja muistot ovat tärkeitä aiheita myös omassa kirjoittamisessa ja nyt olisi taas hyvä aika tälle kirjalle, aiemmin syksyllä ei vielä ollut.
Luen myös paljon elämäkertoja, Billie Holidayn on jo pitkään kärkkynyt aloittamista. Samoin Leiri 14 – Pako Pohjois-Koreasta, joka on vankileirillä syntyneen Shin Dong-hyukin tarina, mutta saattaa olla että se saa rankkuudessaan odottaa joulun yli.

Hannu Rajaniemi: 
Omat valintani jouluksi ovat:
Anthony Horowitz: House of Silk. Sherlock Holmes ei koskaan petä, ja tämä on nyt kuulemma vihdoin uusista pastisseista se, jossa on oikeaa Doyle-henkeä. Sopii siis hyvin luettavaksi takkatulen ääressä pakkasen paukkuessa.
Justin Cronin: The Twelve. Cronin kirjoittaa kauniisti, ja tämä järkälemäinen postapokalyptisen vampyyrisaagan kakkososa on mainiota viihdelukemista.
Maryanne Wolf: Proust and the Squid. Taustatutkimusta kirjoitusprojektiin, neurotiedettä, madeleine-leivoksia ja lukemisen ja kirjoittamisen historiaa.
A.S. Byatt: Ragnarok. Kehuttu moderni versio viikinkimytologian isosta loppumätöstä. En ole aikaisemmin tutustunut Byattin tuotantoon, mutta mytologiateemat häälyvät seuraavan romaanini taustalla.
Jenny Kangasvuo: Sudenveri. Olen seurannut Jennyn kehityskaarta kirjoittajana novellien kautta, joten olen odottanut tätä ihmissusiromaania jo kauan. Matkalaukkuun ei mahdu enempää, mutta eiköhän näillä päästä jo tapaniin asti. :-)

Terhi Rannela: 
Terveisiä Saariselältä, jossa odotan joulua takkatulen ääressä glögimuki kädessäni. Eilen näin hiihtoladulla kaksi poroystävää, ja tonttukin taisi vilahtaa mökin ikkunan ohi. Minulla on mukana vino pino herkullista luettavaa, mutta jouluaattoon olen säästänyt Helsingin kirjamessuilta ostamani Juha Vakkurin matkakirjan Afrikan ympäri. Kirjassa on 650 sivua, joten luettava ei heti lopu. Vakkurin edellinen teos Afrikan poikki teki minuun valtavan vaikutuksen. Olen pian lähdössä Gambiaan ja Senegaliin, joten pakkasen ja hankienkin keskellä kaikki Afrikka-aiheinen kiinnostaa vietävästi. Mutta nyt sukset jalkaan ja tunturille... Hyvää joulua kaikille!

Marisha Rasi-Koskinen: 
Luulenpa, että tartun jouluna johonkuhun niistä aarteista, jotka ovat odottaneet lukemista omassa kirjahyllyssäni. Juuri nyt tekee hyvää upota omaperäiseen kirjalliseen todellisuuteen, joten vuoron saavat Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset-dystopian kaksi ensimmäistä osaa. Olemme Annen kanssa lukeneet vuosien varrella toinen toisemme käsikirjoituksia erinäisissä vaiheissa, joten on aina jännittävää lukea häneltä valmis kirja, josta tietää ennalta vain takakansitekstin.
Lasteni kanssa aion lukea Stanislaw Lewin Konekansan satuja ja tarinoita, jotka viekööt meidät sopivasti vinksahtaneisiin seikkailuihin.

Annukka Salama: 
Mä aion lukea joululomalla muita Topelius-palkintoehdokkaita, koska esikoiseni on myös ehdolla. Pinossa on nyt Laura Lähteenmäen North End ja Salla Simukan kirjapari Jäljellä ja Toisaalla. Lapsille aion lukea Magdalena Hain Kerjäläisprinsessan, koska haluan tutustua itsekin tähän vauhdikkaalta kuulostavaan seikkailuun. Lahjapaketteihin tuli käärittyä Kristiina Vuoren Näkijän Tytärtä ja Lego ideakirjaa.

Miina Supinen: 
Olen ajatellut lukea Hobitin. En ole lukenut sitä ainakaan kymmeneen vuoteen ja olen kuitenkin keskivahva Tolkien-fani, joten nyt voisi olla taas aika. Näin elokuvan vähän aikaa sitten ja sekin on osaltaan tuonut Keskimaa-ajatuksia mieleen. Muistelen, että pidin Hobitista tavallaan enemmän kuin Tolkienin eeppisistä suurteoksista. Se on hauska, piikikäs ja jännä pieni tarina, ja pysyy paljon paremmin kasassa kuin Sormusten herra. Hobitista puuttuu myös se Sormusten herran suunnaton paatos (joka on kyllä tavallaan hienoakin, mutta vähän naurettavaan se myös on). Olen tehnyt paljon töitä koko vuoden ja melkein kaikki lukemani kirjatkin ovat liittyneet jotenkin töihin, mutta Hobitin luen ihan huvikseni. Olen koko loman sukuloimassa ja reissailemassa eri paikoissa ja Hobitin lukeminen sujunee vaikka ympärillä olisi vilskettäkin.

Antti Tuomainen: 
Jouluna luen ainakin Neil Youngin Muistelmat ja Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Tai näin toivon - joulupukkihan sitten päättää mitä tuo. Joulussa on tietysti sekin hyvä puoli, että kirjoja saa myös antaa toisille luettavaksi, mikä on vähintään yhtä mukavaa kuin niiden saaminen. Niinpä annan lahjaksi ainakin Juha Seppälän Mr Smith -romaania. Se on ollut minulle ehdottomasti yksi vuoden kirjoista.

Vera Vala: 
Tiedän saavani äidiltä lahjaksi kirjallisen esikuvani P.D. Jamesin Syystanssiaiset. Huonoimmillaankin P.D. James on hurmaava, niin että odotukseni ovat korkealla. Idolini minkä tahansa kirjan ohella suosittelen lämpimästi dekkareiden ystäville John Verdonin Numeropeliä ja sen itsenäistä jatko-osaa Sokkoleikkiä. Hän oli suurin positiivinen yllättäjän tänä syksynä lukemistani uutuuksista. Lisäksi minulla on tapana lukea joulun tienoilla ainakin muutama tarina Astrid Lindgrenin tarinakokoelmasta Lapsen joulu. Oma 3-vuotiaskin jaksaa kuunnella tarinoita jo aika pitkään, vaikkakaan ei useampaa kerralla.

Netta Walldén: 
Huonoihin tapoihini kuuluu hamstrata ja hautoa kirjaston kirjoja kuukausitolkulla. Pisimpään hallussani on ollut Jennifer Eganin Aika suuri hämäys, jonka ajattelin lukea joululomalla. Ehdin seurata arjen pyörityksessä lähinnä kotimaista kirjallisuutta, joten lomilla on kiva katsastaa vähän ulkomaistakin tarjontaa. Eganhan on yksi tämän hetken puhutuimmista amerikkalaiskirjailijoista, ja Aika suuri hämäys on saanut mm. Pulitzer-palkinnon ja National Book Critics Circle Awardin.

Seija Vilén:
Salman Rushdie: Saatanalliset säkeet. Se on ollut lukulistalla jo kauan, joten siksi.

Kristiina Vuori: 
Jouluna aion lukea Sirkka-Liisa Rannan tietokirjan Naisten työt. Tapasin Sirkka-Liisan Hämeenlinnan kirjastossa jokavuotisessa Kirjailijoiden illassa ja vaikutuin hänen kirjaesittelystään sen verran paljon, että halusin hankkia kirjan saman tien omakseni. Luonnollisesti aihe kiinnostaa minua jo omankin kirjoittamiseni kautta, koska se käsittelee naisten perinteisiä töitä maatalousyhteiskunnassa, joka pysyi varsin muuttumattomana lähes satoja vuosia. Uskon, että Sirkka-Liisan kirja toimii siten myös hyvänä lähdeteoksena mahdollisia tulevia romaanejani varten.
Toinen jouluvinkki voisi olla dekkaripuolelta Kate Atkinsonin Se kaikkein vähäpätöisin asia, jonka aloitin juuri tänään. Luin viime vuonna Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä ja ihastuin. Atkinsonin henkilökuvaus on oivaltavaa, humoristista ja lämmintä. Vaikka kyse on ns. dekkarista, rikos ei kuitenkaan ole se kaikkein tärkein juttu vaan kirjan ihmiset ja se miten he käyttäytyvät ja suhtautuvat, kun joutuvat odottamattoman eteen. Kirja sopii siis erinomaisesti myös sellaiselle, joka ei normaalisti lue rikoskirjoja.

Mia Vänskä: 
Joulunpyhien lukusuunnitelmani riippuu siitä, mitä pukinkontista löytyy :) Toivoisin pääseväni käsiksi ainakin Mark Z. Danielewskin kirjaan House of Leaves (ilmestynyt jo vuonna 2000, mutta edelleen lukematta), ja pukin toivelistalta löytyy myös Pekka Hiltusen Sysipimeä.


Kiitos kaikille kirjailijoille lukuvinkeistä, olen hykerrellen lukenut vastauksia ja ihania sähköposteja. Huomenna kirjabloggaajien joulukalenterin luukkua avautuu Saran Kirjat -blogissa. Eilen Kannesta kanteen -blogissa tutustuttiin Mielensäpahoittajan jouluun.

Kuvaajien tiedot:
Joel Haahtela (c) Jukka Mykkänen / Otava
Mikko-Pekka Heikkinen (c) Markus Schulte / WSOY
Saara Henriksson (c) Klaus Welp / Into Kustannus
Karo Hämäläinen, Tiina Laitila Kälvemark, Pekka Hiltunen, Anne Leinonen (c) Pertti Nisonen / WSOY
Laura Honkasalo (c) Suvi Laine / Otava
Jaakko Hämeen-Anttila (c) Irmeli Jung / Otava
Juha Itkonen (c) Jouni Harala / Otava
Joonas Konstig (c) Marek Sabogal / Gummerus
Virpi Pöyhönen, Riku Korhonen, Miina Supinen (c) Veikko Somerpuro / WSOY
Matti Laine (c) Toni Rosvall / Gummerus
Marisha Rasi-Koskinen, Annukka Salama (c) Harri Hinkka / WSOY
J.S. Meresmaa (c) Veli-Matti Rintala / Karisto
Antti Leikas, Inka Nousiainen (c) Laura Malmivaara / Siltala
Mia Vänskä (c) Atena
Kristiina Vuori (c) Karoliina Ek / Tammi
Antti Tuomainen (c) Riku Isohella / Helsinki-kirjat
Vera Vala (c) Alessandra Tinozz / Gummerus
Hannu Rajaniemi (c) Anton Suckdorff / Gummerus
Vilja-Tuulia Huotarinen (c) Heini Lehnväslaiho / WSOY
Taina Latvala (c) Andreas Janett / WSOY
Siri Kolu (c) Katja Lösönen / Otava
Harri István Mäki (c) Avain
Katja Kaukonen (c) WSOY
Netta Walldén (c) Katri Lehtola / WSOY
Terhi Rannela (c) Suvi Roiko / Otava
Seija Vilén (c) Satu Ketola / Avain

Finlandia-juhlahumussa mukana

Eilenhän se selvisi.

Ulla-Lena Lundbergin Jää on Tarja Halosen mielestä vuoden paras kirja (niistä kuudesta, jotka raati oli valinnut hänelle luettavakseen), vaikka hän – luonnollisesti – piti kaikista. Mutta Jäähän presidentti rakastui täysin, ja hän kehui kirjan tempaisseen mukaansa. Minusta oli viehättävää, että Halonen tunnusti lukeneensa kirjan nimenomaan suomeksi käännettynä, mutta samalla hän pystyi tietysti antamaan kiitoksensa myös Leena Vallisaarelle, kirjan kääntäjälle.

Halonen perusteli valintaansa näin: 

Ulla-Lena Lundbergin käyttämä kieli on konstailematonta. Samalla se on jollain selittämättömällä tavalla iätöntä. Kirjahan kuvaa sodan jälkeistä pulan vielä leimaamaa saaristolaiselämää. Pappi Peter Kummel on minusta melkein uuden rauhan kauden symboli: hyvään uskova optimisti, joka kyllä tarvitsee käytännön toteutukseen muita – ennen kaikkea vaimonsa Monan.
 
Kirjan alkupuolen lähes pastoraalisesta idyllistä huolimatta ainakin minut vatalsi varsin pian antiikin kreikkalaisen tragedioiden uhka. Jotain pahaa tulee tapahtumaan ja lukija-parka antautuu tuon tumman virran vietäväksi.

Lopun jo arvaattekin. Olen päättänyt, että Ulla-Lena Lunbergin kirja Is/Jää saa vuoden 2012 Finlandia-palkinnon.

Kirjailija Ulla-Lena Lundberg, olen erittäin kiitollinen, että kymmenen vuoden tauon ja työn jälkeen annoitte kirjanne tulla julkisuuteen. Se ei ole kunnianosoitus Kummelin perheelle, vaan myös saaristolaisille ja ilo meille lukijoille.

Minusta Halosen palkintopuhe ja Minna Castrénin avajaispuhe olivat molemmat hyviä, Halonen puhui luonnollisesti vain lukemistaan kirjoista ja perusteli valintansa. Castrén enemmän suomalaisesta kirja-alasta ja joulumyynnin kovista odotuksista.

Oli hieno päästä ensimmäistä kertaa mukaan Finlandia-juhliin, mutta ensi kerralla voisin olla tarkkaavaisempi. Kävelin nimittäin ensin melkein Bottalle asti ennen kuin muistin, että tilaisuushan olikin Vanhalla ylioppilastalolla. Olin viimeinen tilaisuuteen rynnijä ja pakkasesta huolimatta juoksusta hikinen. Hyvä Hanna!!

Salla tosin kirjoittikin, että kyllä siellä muutkin onnistuivat mokaamaan: "Tilaisuus itsessään oli näin ensikertalaisen silmiin tyylikäs, tosin muutamia perisuomalaisia ilmiöitä nähtiin. Juuri kun Halonen aloitti puheensa, ryhtyi erään rouvan kännykkä pirisemään äänekkäästi, ja rouvaparalla kesti ikuisuus löytää puhelimensa ja sammuttaa se. Samalla tarjoilijat siirsivät kahvipöytää keskemmälle ja oikein jyrisyttivät pöydänjalkoja lattiaa vasten. No sattuuhan näitä paremmissakin piireissä..."


Eilen ratkesi myös se, että mikä kirja löytyy monien suomalaisten paketeista tänä jouluna.

Mie en ole vielä voittajakirjaa lukenut, mutta uskallan toivoen väittää, että kirja on monille mieluisa lukuelämys, niin paljon hyvää palautetta se on saanut laajalti. Blogeissa sitä on luettu paljon ja kehuttu poikkeuksetta, Jää on Nälkävuoden kanssa aika varmasti Blogistanian Finlandia -mittelöissä kärjessä.

Muut vuoden 2012 Finlandia-voittajaehdokkaat olivat Riikka Ala-Harjan Maihinnousu, Pirjo Hassisen Popula, Heidi Köngäksen Dora, Dora, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Juha Seppälän Mr. Smith.

Kirjamessut 2012 – mitä oikein tapahtui?

Helsingin kirjamessut päättyivät eilen, mutta ehdin kirjoittaa messuraportin vasta tänään. Minulla meni monta tuntia käydessäni läpi satoja kuvia ja valitessani tänne blogiin onnistuneimpia ja sopivia. Minulla oli oikein monipuoliset messut, sillä osallistuin niin monessa eri roolissa. Olin kirjabloggajana ja messuyleisönä, kustannustoimittajana paneelikeskustelussa ja kuvasin Siltalan kirjailijoiden haastatteluja.

WSOY järjesti kirjabloggaajille aamiaisen messulauantaina. Oli todella ihana aloittaa kiireinen messupäivä rauhoittumalla kuuntelemaan hienoja kirjailijahaastatteluja. Seita Vuorelan Karikko on vain vähän aiemmin ilmestynyt, ja sain sen messuilta mukaani luettavaksi. Luen melko vähän uusia nuortenkirjoja, joten olen oikein iloinen, että sain nyt mahdollisuuden tutustua rauhassa kahteen sujuvasanaiseen kirjailijaan ja heidän uutuusteoksiinsa. Laura Lähteenmäen dystopia-romaani Northend kiinnostaa minua myös, sillä näytteen perusteella kirjassa on sekä yhteiskunnallista kritiikkiä ja huumoria mukana.

Pekka Hiltunen on aivan valtavan vetovoimainen esiintyjä, hän on lisäksi myös yksi miellyttävimmistä ihmisistä, kenet olen tavannut, joten hänen suhteensa en pysty olemaan täysin puolueeton. Isäni piti valtavasti Pekan esikoiskirjasta Vilpittömästi sinun, ja hän odottaakin uutuuskirja Sysipimeän lukemista kovasti. Myös minua Lontooseen sijoittuva kuusiosaiseksi suunniteltu kirjasarja kiinnostaa, sillä Hiltusta on kiitelty niin blogeissa kuin lehtiarvioissakin. En vain ikinä malta olla lukematta arvioita ja olen jo melko lailla spoilaantunut erityisesti esikoiskirjan tapahtumista. Hiltunen kertoi, että jokainen osa toimii myös itsenäisenä teoksena, joskin kokonaiskuvan vuoksi hän suositteli lukemaan kaikki alusta alkaen. Ihailtavaa, että hänellä on tulevista osistakin jo ideoita valmiina ja silti hän kirjoittaa samalla myös jotain aivan erilaista. Mielenkiinnolla odotan, että mitä muita lajeja hän taitaa.

Katja Kettu on bloggareille tuttu erityisesti Kätilön ansiosta, ja hän saikin viime vuonna Blogistanian Finlandia -palkinnon. Kätilöstä on valmistunut teatterisovitus ja myöhemmin tarina siirtyy myös valkokankaalle. Kirjaa ollaan kääntämässä neljälletoista kielelle, ja koska kirjan kieli on niin erityistä, rikasta ja siinä on paljon murresanoja, järjestetään kääntäjille yhteinen seminaari, jossa toivon mukaan esimerkiksi räähkä löytää vastineensa vieraille kielille. Tilaisuudessa hän kertoi kuitenkin enemmän keväällä ilmestyneen antologian Pimppini on valloillaan esseistä ja novelleista.

Minun messukiireisiini kuului mielenkiintoisten kirjailijahaastatteluiden seuraaminen ja valokuvaaminen. Pääsin osallistumaan messuihin vain perjantaista sunnuntaihin, sillä torstain matkasin vielä pohjoisesta junalla kohti Helsinkiä. Kuuntelin lähinnä Siltalan kirjailijoiden esiintymisiä ja lisää kuvia voi käydä katsomassa kustantamon facebook-sivuilta. Meillä oli todella paljon ohjelmaa messuilla, joten nopeasti sai siirtyä lavalta toiselle, jotta ehtisin mahdollisimman monia kuvata.

1. Aki Ollikaisen Nälkävuosi on Helsingin Sanomien esikoiskirjaehdokas.
2. Ari Ahola ja Marjo Heiskanen kertoivat, miksi sota kiinnostaa nyt niin monia kirjailijoita.
3. Siltalan uutusteoksia.
4. Päivi Istala veti hurjan määrän yleisöä kertoessaan muistelmateoksestaan Ristivetoa.
5. Raimo Pesonen Yle-lavalla puhumassa Automiehestä.
6. Anne Mattsson kirjoitti ihanan Seela Sellan elämäkerran.


Kuvasin myös muita messuosastoja, haahuilin kirjakasojen ympärillä. Ihmisiä oli paljon, erityisesti lauantaina, mutta minua ei ahtaus häirinnyt yhtään. Hykertelin vain onnessani. Toivon niin paljon, että kirjat kulkeutuivat myös messuyleisön matkassa yöpöydille.

Ehdin kuunnella jonkin verran myös muiden kustantamoiden kirjailijahaastatteluja. Monika Fagerholmilta kävin myös pyytämässä omistuskirjoituksen, ja jonossa takanani oli Riikka Pulkkinen ja Taina Latvala, jotka keskustelivat äng-äänteistä ja kirjojensa oikeinkirjoituksesta. Mielenkiintoista salakuunneltavaa tämän kirjanörtin mielestä. :) Ostin Fagerholmin uutuuskirjan Lola ylösalaisin ja olen sitä parhaillani lukemassa, arviota varmaan loppuviikosta luvassa. Latvalan Välimatka oli syksyn raikkaimpia uutuuksia, Pulkkisen tuotantoon en ole tutustunut kuin yhden epäonnistuneen äänikirjakokeilun verran. Hän on kyllä yksi blogimaailman luetuimpia nykykirjailijoita, ja nakkipaperikeskustelu on eeppinen. Mie ajattelin kokeilla uutuuskirja Vierasta Helmet-kirjastojen sähkökirjapalvelun kautta, jos vain saan kirjan toimimaan Kindlessäni.

Perjantaina kuuntelin blogikollegoiden kanssa ihanien mieskirjailijoiden Reidar Palmgrenin ja Juha Itkosen mietteitä naisista heidän elämässään ja tuotannossaan. Päivän ehdoton huippu oli ystäväni Karoliina Timosen haastattelu esikoiskirjapaneelissa. Haastattelija kehui, että hänen teoksensa Aika mennyt palaa on epätavallinen suomalainen kirja. Kiinnostuin paneelikeskustelun myötä erityisesti Asko Jaakonahon teoksesta Onnemme tiellä.

Oli hieno hetki, kun haastattelija mainitsi myös, että Karoliina on kirjabloggaaja ja kysyi, että onko yleisössä muita bloggaajia kuuntelemassa. Käsiä alkoi nousta, ja saimme vaihteeksi kehuja kirjakeskustelujen laajentamisesta nettiin. Nyt on jonkin aikaa kuulunut soraääniä suunnasta jos toisesta, ja kirjabloggaajia on moitittu milloin mutuhutusta ja milloin liian kriittisistä tai lempeistä arvioista. On meidän syyksi ennätetty jo sysätä lehtikritiikkien väheneminenkin (ei nyt ihan suoranaisesti, mutta tämä asia nostetaan aitona huolena esiin kun puhutaan kirjablogeista, mutta voin vannoa että tämä asia huolettaa myös bloggajia, ei tässä kukaan ole kriitikoiden työtä väheksymässä sillä että kirjoittaa jo muodoltaan hyvin erilaisia kirja-arvioita), joten hienoa että tavallisten lukijoiden kirjarakkaus sai myös kiitosta.

Esiinnyin itse perjantaina käännöskirjallisuutta koskevassa paneelissa, joka oli samalla Café Voltaire -sarjan viidennen, Unkarin nykykirjallisuutta käsittelevän, osan Ristiaallokoissa julkistamistilaisuus. Kirja on Olga ja Juhani Huotarin toimittama, mie olen kirjan kustannustoimittaja ja Hanna Meretoja on koko kirjasarjan päätoimittaja. Olemme kaikki kirjoittaneet teokseen myös kirjallisuusesseitä. Kirjoittajajoukko koostuu Unkarin kirjallisuuden asiantuntijoista, kääntäjistä ja tutkijoista. Minulla oli ennen tätä Unkarin teemavuotta melko vähän ymmärrystä unkarilaisesta kirjallisuudesta, mutta on ollut huikeaa päästä toimittamaan tänä vuonna kahta unkarilaista käännöskirjaa ja olla mukana Ristiaallokoissa-teoksen valmistumisessa.

Jos Café Voltaire ei ole aiemmin tuttu, niin suosittelen tutustumaan varauksetta. Olen saanut aiemmista osista hyviä kirjavinkkejä, mutta ennen kaikkea ymmärrystä ja tietoa kirjailijoista ja heidän tuotannostaan. Kaikkia huipputeoksia ei voi koskaan ehtiä lukea, mutta yleistajuisesti kirjoitetut kirjallisuusesseet sopivat minulle, sillä niiden avulla on mahdollista saada vähän tuntumaa itselle vieraisiin kirjailijoihin.

Yksi messujen kohokohta oli Eeva Kilven kohtaaminen. Saavuin myöhässä kuuntelemaan hänen haastatteluaan ja jouduin kiipeämään ylemmäs ravintolan puolelle, että näin ja kuulin edes vähän. Vinkkaan samalla lukemaan Jennin jutun Eeva Kilven messuesiintymisestä.

Huh, tulikohan kaikki oleellinen mainittua!?

Kirjasaaliista kuvia myöhemmin..

Taiteiden yön tärpit

Kuinka moni teistä on tänään suuntaamassa Helsingin keskustaan viettämään Taiteiden ja Kirjojen yötä? Olin viime vuonna itse esiintymässä Akateemisen näyteikkunassa, tänä vuonna on siis luvassa vähemmän henkilökohtaista sydämentykytystä ja jännitystä. Katselin ohjelmaa ja kasasin blogiini itseäni kiinnostavia tapahtumatärppejä.

Akateemisen tarjonnasta kiinnostavat erityisesti:

19.00–22.00 Pohjoisesplanadin näyteikkunassa: Helsinki Poetry Connection – Poetry Jam.
Esiintyjinä Saila Susiluoto, Juho Nieminen, Heli Slunga,
Suvi Valkonen ja Kasper Salonen. Lopuksi open mic! Jamit juontaa Kasper Salonen.

Varsinkin lopun osuus kiinnostaa, sillä lavalle voi astua vapaasti kuka tahansa esittämään runojaan.

Olen halunnut jo kauan käydä kuuntelemassa Helsinki Poetry Connectionin tapahtumia, joten näyteikkunassa kuulisi monen lahjakkaan runoilijan esityksiä.

19.15 1. krs Kohtaamispaikka Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
19.45 1. krs Kohtaamispaikka Heidi Köngäs: Dora, Dora
21.30 1. krs Kohtaamispaikka Panu Rajala: Hirmuinen humoristi
22.30 1. krs Kohtaamispaikka Pekka Hiltunen: Sysipimeä
23.30 Yllätysohjelmanumero! / Överraskningsprogram!

Yllätyksiä!!

Köngäksen ja Itkosen haastatteluja voi käydä kuuntelemassa myös Otavan kirjakaupalla paria tuntia aikaisemmin:
17:00 Juha Itkonen kertoo kirjastaan Hetken hohtava valo, joka on yhtä aikaa suuri ja intiimi sukupolvitarina.
17:15 Heidi Köngäs kertoo psykologisesta romaanistaan Dora, Dora, joka imaisee lukijan sodan historialliseen todellisuuteen loppuvuonna 1943.

Lukukeskus järjestää Rikhardinkadun kirjastolla Runotusinan. Tapahtuma on osa Runokuu-festivaalia, joka kuuluu juhlaviikkojen ohjelmistoon. Kaksitoista runovarttia, kaksitoista runoilijaa.
Runojaan lukemassa klo 18.00 Sirkka Turkka, 18.15 Risto Oikarinen, 18.30 Silja Järventausta, 18.45 Vesa Haapala, 19.00 Rita Dahl, 19.15 Olli Sinivaara, 19.30 Henriikka Tavi, 19.45 Matti Kangaskoski, 20.00 Miia Toivio, 20.15 Mikko Myllylahti, 20.30 Lauri Otonkoski, 20.45 Susanne Ringell

Yksin hauskimmista tapahtumista pelkästään jo nimen perusteella on Köyden jatkona - roikuskeluja. Kirjailijat esiintyvät seinällä roikkuen ja lukevat, mitä luultavammin, omia teoksiaan. Mutta aihe on tosiaan vapaa, jokainen esittää haluamallaan tavalla, mitä haluaa. Erityisesti Supisen ja Vuolan esitykset kiinnostaisivat ennakolta, mutta en usko että ehdin siirtyä Tapanilan urheilukeskukseen, mutta ennakolta kuulostaa niin hauskalle, että menkää te, jotka olette sielläpäin!

Klo 17.30 humoristisista teksteistään (”Liha tottelee kuria”, ”Apatosauruksen maa”) tunnettu kirjailija Miina Supinen lukee kirjoituksiaan ja häntä haastatellaan.
Klo 17.45 yllätysesiintyjiä.
Klo 18 vuorossa on poetta Sinikka Vuola (mm. runokokoelmat ”Orkesteri jota emme kuule” sekä ”Musta ja punainen”).
Klo 18.30 kirjailija Jukka Laajarinne (mm. ”Muumit ja olemisen arvoitus” sekä ”Leikkiminen kielletty”) sekoaa sanoissaan muusikko Janne Viertiön säestyksellä.
Klo 19 suomenkielisen rootsin ja reggaen rajamailla liikuskeleva helsinkiläisyhtye Hellä Hermanni riippuu ja so

Pakko vielä vinkittää yksi asia. Gaudeamuksen Kirja & Kahvi avataan tänään.
Nostan yhden kiinnostavan ohjelmatärpin avajaisjuhlasta:

Klo 16.00:  kääntäjä, runoilija Leevi Lehto ja professori Hannu K. Riikonen (Helsingin yliopisto): James Joyce ja Ulysses (Gaudeamus, suom. Leevi Lehto). Uusi käännös houkuttaa lukijan huikaisevaan epävarmuuden piirileikkiin.

Täällä tulen varmasti viettämään jatkossa aikaa, se on yliopiston vieressä ja uskon, että kirjaisa kahvila on omiaan työskentelyyn ja ystävien kanssa jutusteluun.

Kaikkea en nostanut nyt esiin, monesta tapahtumasta en ole vielä kuullutkaan.

Mitkä ovat sinun parhaat tapahtumatärppisi?

Nälkävuoden julkkareista

Olin tiistaina juhlistamassa Aki Ollikaisen Nälkävuosi-esikoiskirjan (Siltala, 2012) julkistusta. Ollikainen oli minulle etukäteen melkein tuttu, sillä hän on kotipaikkakuntani paikallislehden, Luoteis-Lapin kuvaaja ja toimittaja, mutta olen muutenkin kiinnostunut tästä teoksesta. Se on aiheeltaan erikoinen, sillä suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole juuri yhtään käsitelty nälkävuosia. Touko Siltala muisteli onnittelupuheessaan, että Sillanpää ja Linna mainitsivat Hurskaassa kurjuudessa ja Pohjantähdessä nälkävuosista, mutta vain ohimennen, yhtenä ajanjaksona. Erikoinen aihevalinta teokselle, mutta vielä ihastuttavampaa, että siihen tarttuu esikoiskirjailija.

Aihe oli tullut kirjailijalle mieleen ensimmäisen kerran hautausmaalla vieraillessa. Hän oli nähnyt hautakiven, joka oli pystytetty nälkävuosina kuolleille, ja kiinnostunut tutustuman aiheeseen enemmän. Ihmisten kohtalot jäivät kiehtomaan kirjailjan mieltä, ja hän luki tutkimuksia tietääkseen enemmän tuosta ajasta ja niistä ihmisistä, joiden kohtalo tuntui melkein unohdetulta.

Kirjailija näkee teoksensa ensimmäisen kerran

En ole vielä ehtinyt lukea teosta, sillä haluan lukea sen yhdeltä istumalta, niin paljon olen jo nyt kuullut kehuja teoksesta. Vaikka yksi ystäväni ehti nimen perusteella jo vitsailla, että kirjan täytyy olla pitkä kuin nälkävuosi, se on kuitenkin enemmän pienoisromaani kuin tiiliskivi, joten se on mahdollista lukaista kerralla. Erityismaininta kirjan upeasta ulkoasusta. Pidän siitä kuinka teos voisi sujahtaa klassikoiden keskelle ylpeänä, sillä sen perusilme on klassisen koristeellinen tai karu, mutta Elina Warsta on lisäksi piirtänyt päällyspaperiin kauniita otoksia suomalaisesta maisemasta, tuntemattomasta hahmosta, kauniista kurjuudesta.

Nälkävuodet ja ruokavuoret

Odotan kirjan lukemista, sillä Ylen Aamun kirjassa Seppo Puttonen ja Nadja Nowak kehuivat teoksen maasta taivaisiin. Ovat todella vaikuttuneita, Nowak oli lukenut teoksen jopa kaksi kertaa. Palaan blogissani teokseen, kunhan saan sen myös itse luettua.

Lisäksi kolarilaiset ja muut, jotka Kolarin kirjastoon tuolloin pääsevät:

****
29.3. klo 17.30 Aki Ollikaisen romaanin Nälkävuosi julkistamistilaisuus. Thomas Brunnsteiner keskustelee Akin kanssa kirjoittamisesta.
Tilaisuudessa avataan myös Akin Armenia- valokuvanäyttely. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
****

Teoksen ja Siltalan kirjailijailta

Olin Siltasessa kuuntelemassa Teoksen ja Siltalan kirjailijahaastatteluja. Toimittaja Esa Silanderin haastateltavana olivat Teoksen Finlandia-palkintoehdokkaat Eeva-Kaarina Aronen (Kallorumpu) ja Jenni Linturi (Isänmaan tähden) sekä Johanna Sinisalo (Enkelten verta) ja Juhani Känkänen (Elämäni mustimmat hetket).

Siltalan kirjailijoista paikalla olivat Kari Hotakainen (Jumalan sana), Tuomas Kyrö (Kerjäläinen ja jänis), Taina Haahti (Kaikki mitä tiedän huomisesta) ja Anja Snellman.

Snellman luki myös haastattelujen lopuksi otteita 30-vuotisen taiteilijajuhlavuoden kunniaksi julkaistusta runokokoelmastaan Öisin olemme samanlaisia.

Oli mukava kuunnella kirjailijahaastatteluja, ja muutaman kerran kävin kameran kanssa nappaamassa haastattelukuvan. En halunnut rikkoa tunnelmaa ramppaamalla kaiken aikaa salin takaa eteen kamerani kanssa, mutta joitain tunnelmia sain ikuistettua tänne blogiini.

Kari Hotakainen: En suosittele Bob Dylanin joululevyä!

Taina Haahti: Minusta kaikki kirjani ovat erilaisia, eivätkä toteuta mitään yhteistä genreä.

Tapasin illassa myös kirjabloggaajatuttuja ja kuvasin Nora exlibris -blogin Nooran Eeva-Kaarina Arosen kanssa. Nooran blogista löytyy enemmän juttuja illasta ja Arosen haastattelu.

Noora suosittelee Kallorumpua lukijoille.

Ravintolassa oli kauniita valoja ja värejä ympärsiinsä. Kynttilöistä ja värillisistä lampuista jäi hienoja kuvioita seinille.

Tässä pieniä tunnelmapaloja illasta.

Bazarin syksy 2011

 

Olin tänään Seurahuoneella Bazarin lehdistötilaisuudessa kuuntelemassa syksyn uutuuskirjoista. Tein samanlaisen jutun keväällä. Tänään paikalla oli keväistä tilaisuutta vähemmän kirjailijavieraita, mutta keskityin sitäkin enemmän ruotsalaiskirjoittajiin. Kirjoitin paljon muistiinpanoja, sillä kiinnostuin yllättäen ennakko-odotuksistani poiketen kirjasta. Kun sitä on nähnyt niin paljon ruotsalaisia tv-sarjoja, luulee ettei ole enää mitään uutta odotettavissa. Ehkä ei olekaan, mutta kahden kirjoittajan yhteistyö kiinnostaa. Heidän puhuessaan päähenkilöstä halusin lopulta lukea teoksen itse. Mies joka ei ollut murhaaja aloittaa dekkarisarjan, ja tekijäkaksikko Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt suunnittelevat kirjoittavansa joka vuosi uuden osan rikospsykologi Sebastin Bergmanin ympärille. Ruotsissa on julkaistu jo kaksi kirjaa, ja kolmeen seuraavaan osaan heillä on jo idea juonesta valmiina.

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt

Epämiellyttävän päähenkilön vetovoima

Molemmat kirjailijat tiesivät etukäteen, että ruotsalaisen dekkarin tie on valmiiksi poljettu, mitä uutta he voisivat tuoda sille polulle. Erityisesti Hansia kiehtoi rakentaa päähenkilöstä mahdollisimman epämiellyttävä, josta lukijoiden ja katsojien olisi vaikea pitää. Hän on sovinistinen, uppiniskainen ja itsekäs päähenkilö, jonka tekoihin on vaikea samaistua. Eräänlainen antisankari siis. Seuraavien kirjojen yksi suurimmista haasteista kirjoittajille on pitää päähenkilö epämukavana, sillä kirjoitusprosessin aikana sitä oppii pitämään hahmosta, johon on tottunut ja tämän tekoja ja sanoja alkaa kaunistelemaan. He keskustelevat tästä paljon, sillä erityisesti Hans Rosenfeldt haluaa pitää kiinni epämiellyttävän päähenkilön vetovoimasta.

Kirja(yhteisö) on ystävällisempi kuin TV

Kirjoittajat tutustuivat 1992 televisioprojektin kautta. He ovat molemmat tehneet uraa televisio- ja elokuva-alalla ja tottuneet työskentelemään käsikirjoitusten parissa. Kirjan tekemisessä he nauttivat siitä, että kaikista muutoksista kustantamo keskusteli kirjoittajien kanssa, kun televisiossa muutokset tehdään neuvottelematta ja nopeasti. Mies joka ei ollut murhaaja -teosta tehdessä molemmat kertoivat nauttineensa erityisesti tekstin uudelleen ja uudelleen kirjoittamisesta, palautteen perusteella tekstin  muokkaamisesta.

Heillä yhteistyö on sujunut kuin toimiva parisuhde. Kompromisseja ei tarvitse tehdä, koska sen kanta juonen ja hahmojen kehittelyssä voittaa, joka osaa perustella paremmin. Yhdessä rakennetaan kehys ja juonikehikko, jonka varaan molemmat tahoillaan kirjoittavat osuutensa. Puheyhteys toimii kaiken aikaa, ja työprosessia kuvataan virtaavaksi flow-tilaksi. Yhteinen ääni löytyy yhteistyössä ja luottamuksessa. Michael Hjorth kehui työskentelyn psykologista puolta. Aina kun tuntee, ettei oma teksti kulje ja on jotenkin tukossa, niin on merkittävää kuulla, että toinen on työstänyt tekstiä eteenpäin. Näin ollen, ei tarvitse pelätä valkoista, tyhjää paperia kauan.

Kirjoittajien vuoropuhelu työskentelyn rytmityksestä kuulosti niin kiinnostavalle, että kiinnostuin lukemaan teoksen sen epämukavan päähenkilön ja vuorokirjoittamisen tähden. Minulla ei ole juurikaan ennakkotietoja kirjan juonesta, mutta lukemalla selviää onnistuuko tämä ensimmäinen osa vetämään minut sarjan pauloihin, vaan jääkö tämäkin ruotsalainen murhasarja televisiofilmatisointien varaan. Niin olen nauttinut Beckit ja Wallanderitkin.

Muitakin syksyn kirjoja oli esillä, ja kuvasin suihkulähteen ympärille rakennettuja kirjakekoja blogiini muistoksi. Kirjakasoissa on jotain todella rauhoittavaa, mutta toisaalta myö syyllistävää. Tuntuu, että aina haluaisi lukea enemmän ja enemmän, mutta aika ei vain riitä kaikille. Tilaisuuksissa kuulee kirjailijoiden työstä ja näkee heidän tyytyväisen naamansa tuoreen kirjan äärellä. Vaikkei jokaista kirjaa ehdi lukea, on upea inspiroitua kirjailijakohtaamisista. Bazarin väki kertoi, että Mies joka ei ollut murhaaja on ollut nopeasti myyntimenestys ja että siitä otetaan jo toista painosta. Ruotsalainen dekkari vetää meitä suomalaisia puoleensa.

Bazar julkaisee John Boynelta tänä syksynä kaksi teosta ja irlantilainen kirjailija tulee myös Helsingin kirjamessuille esiintymään. Luin vähän aikaa sitten Poika raidallisessa pyjamassa ja pidin siitä – epämukavasta päähenkilöstä huolimatta. Boynen Nooa Notkoniitty on nuortenkirja, jonka tarinan tulisi avautua kuitenkin aikuislukijalle erilaiselle tasolle. Tarkoin vartioitu talo puolestaan kuljettaa lukijaa kahdella aikatasolla, päähenkilön vanhuusvuosiin ja tämän muistoihin, Romanovien Venäjän aikoihin.

Katjalta voi kurkata lisäinfoa