Kirjallinen pääsiäinen

Hyvää kiirastorstaita kaikille!

Tänä pääsiäisenä lukupinooni oli kuin huomaamattaan valkkautunut venäläisiä tai Neuvostoliittoon sijoittuvia kirjoja. Minulla ei varsinaisesti ole nyt sen kummempaa pääsiäislomaa, sillä olen luvannut itselleni edistää gradua ainakin viiden sivun verran, mutta enemmäänkin olen tyytyväinen. Maaliskuussa kirjoitin gradua yhteensä 25 sivua, mutta lähinnä viikonloppuisin ja iltaisin. Olen tyytyväinen graduni edistymiseen, mutta ennen kaikkea olen nauttinut Rosa Liksomin Hytti nro 6:n analysoimisesta, lähiluvusta ja kirjoittamisesta. Saako näin ääneen sanoakaan? Varmasti vastonkäymisiä ja tahkoamista on luvassa, sitä en epäile, mutta selvästi minulle on nyt sopinut kiireinen kevät, jolloin monet asiat edistyvät yhtä aikaa. Kuvassa näkyy vähän käyttämääni värikooditusta, jolla olen merkinnyt kiinnostavat kohdat.

Hytti nro 6 on siis pääsiäisen ykköskirja, mutta en malta olla lukematta myös muita kirjoja.

****
Sergei Dovlatovin Meikäläiset ja Ljudmila Ulitskajan Medeia ja hänen lapsensa ovat molemmat kevään uutuuskirjoja, venäläistä nykykirjallisuutta, jotka luen huviksi ja hyödyksi. Ulitskajan Naisten valheet oli viime vuoden parhaita käännöskirjoja, ja olen odottanut tätä uutta kirjaa kuin takatalven taittumista. Ihana, että teoksen on suomentanut sama kääntäjä Arja Pikkupeura, sillä edellisen kirjan kohdalla hän oli tehnyt erittäin laadukasta työtä ja miettinyt suomalaista lukijaa ja yhdenmukaistanut henkilöiden nimiä, niin että samasta henkilöstä oli vain yksi nimi käytössä.

"Ljudmila Ulitskajan nyansoidussa, psykologisesti tarkkanäköisessä proosassa suvun jäsenten yksittäisistä onnellisista ja traagisista tarinoista muodostuu hieno kokonaiskuva niin Sinoplin suvun jäsenten kohtaloista kuin koko Venäjän ja Neuvostoliiton 1900-luvun historiasta. Medeia ja hänen lapsensa -romaani on kuin upea mosaiikkitaideteos."

****
Dovlatov on kiinnostava kirjailija, sillä kustantajan sivujen mukaan hän sai eläessään vain kaksi novellia Venäjällä julki.

"Synnyinmaataan laajalti nähnyt Dovlatov on erityisen kiinnostava juuri Neuvostoliiton kuvaajana, ja erityisesti juuri nyt, kun moni suomalainenkin kirjailija on kiinnostunut Neuvostoliitosta ja lähihistoriasta. Siinä missä kotimaiset kirjailijamme usein kuvaavat Neuvostoliiton sortokoneistoa dramaattisesti ja jopa melodramaattisesti, järjestelmän väkivallan omakohtaisesti kokenut Dovlatov näkee reaalisosialistisen todellisuuden ennen kaikkea absurdina. Myös itseään hän kuvaa ironisesti, vaikka olisi kokemustensa perusteella voinut helposti esiintyä toisinajattelun marttyyrina."

****
Aika hyviä lisälukemistoja gradun oheen, kun tarkoitukseni on analysoida nimenomaan neuvostonostalgiaa Liksomin kirjassa. Ostin teekaupasta kolmea eri laatua vihreää teetä, joilla hemmottelen itseäni pääsiäisen kunniaksi.

Lukulepoisaa pääsiäistä!

Blogistanian Globalia

Osallistuin aiemmin alkuvuodesta kirjabloggaajien Finlandia-raatiin, joka oli mielenkiintoinen ja hyväntuulinen kisa viime vuoden parhaasta kotimaisesta teoksesta. Kirjavan kammarin Karoliina innostui järjestämään vastaavanlaisen kisan käännöskirjoille, joten tässä ovat minun ehdokkaani taistelemaan parhaasta käännöskirjasta. Jätin pois ne käännöskirjat, joita olen itse ollut toimittamassa, sillä niihin on muodostunut muita tärkeämpi suhde jo itse tekoprosessin tähden. En kuitenkaan halua nostaa nyt niitä kirjoja ehdokasasetteluun, koska ne olen lukenut myös useamman kerran, kun kaikki muut teokset olen lukenut vain kerran.

Lainaan kisakutsua:
"Saamme Suomessa nauttia laajasta ja monipuolisesta käännöskirjatarjonnasta, kiitos kustantajien ja taitavien kääntäjien. Käännöskirjallisuus on meille lukijoille tärkeä ikkuna muuhun maailmaan.

Käännöskirjallisuus ei kuitenkaan pääse mediassa esille samoissa mitoissa kuin kotimaiset teokset - johtuen esimerkiksi sopivien kirjallisuuskilpailuiden puutteesta. Suomalaiset kirjabloggaajat haluavat pyrkiä muuttamaan tilannetta, sillä myös ulkomainen ja käännetty kirjallisuus, sen kustantamisesta päättävät tahot sekä ansioituneet kääntäjät ansaitsevat tunnustusta ja näkyvyyttä."

Oma ehdokaslistani:
Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa (Atena, 2011)
- Luin yhdessä yössä, ihanan kevyenrosoinen ja vetävästi toteutettu tarina. Odotan jo kovasti jatko-osaa.
Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet (Siltala, 2011)
- Mullisti täysin kiinnostukseni venäläistä kirjallisuutta kohtaan. Upea novellikokoelma, ja keväällä saamme nauttia kirjailijalta lisää käännöksiä.
Daniel Kehlman: Maine (Tammi, 2011)
- Jäänyt kutkuttamaan mieltä kivasti ja oli viime vuoden keltaisen kirjaston lukukokemuksistani paras. Se oli myös opettavainen lukukokemus siitä, mitä oikeastaan tarkoittaa romaani.
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus (Siltala, 2011) (arvio tulossa)
- En ole pystynyt kirjoittamaan vielä arviota, sillä sulattelen vielä teosta. Yksi parhaista lukukokemuksistani viime vuodelta.
Li Kunwu: Isän aika - Minun Kiinani (Wsoy, 2011)
-Tällekin odotan jatko-osaa. Ensimmäinen kiinalainen sarjakuvaromaanini ja pidin omaelämäkerrallisesta ja  yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä historian siivistä.
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (Otava, 2011)
-  Mosterin kirjan ohella yksi parhaista viime vuoden käännöskirjoista, jonka olen lukenut. Upea novellikokoelma ja nostin tämän teoksen myös matkakirjavinkkinä esiin.


Kisa ratkeaa huomenna torstaina 2.2.

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

"Se oli kuin haamusärkyä amputoidussa jalassa, jota ei ollut olemassa. Asianlaita oli jopa hullummin: sitä kaikkea ei ollut milloinkaan ollut olemassa."

Kuva

Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet (Siltala, 2011) on aivan uskomattoman eheä, yhtenevä ja soljuvasti kulkeva novellikokoelma. Minusta tuli kerralla kirjailijan fani ja toivon, että hänen teoksiaan käännetään lisää suomeksi. Huomasin, että Tammi on julkaissut kirjailijalta aiemmin teoksen Iloiset hautajaiset (2002). Ulitskaja on muutenkin kiehtova kirjailija, sillä hän kirjoitti esikoisensa vasta 50-vuotiaana. Tätä teosta ei ole kuitenkaan vielä suomennettu, mutta se oli Venäjän Booker-palkinnon ehdokkaana ja on ollut myös maailmalla kiitelty lukijoiden ja kriitikoiden keskuudessa. Toivon tosiaan, että Siltala jatkaa Ulitskajan teosten julkaisemista. Naisten valheiden etuliepeessä sanotaan kirjailijasta: "Hän on yksi maansa arvostetuimpia nykykirjailijoita ja on koulutukseltaan biologi, erikoisalueenaan perinnöllisyystiede."

Naisten valheet käsittää kuusi novellia, joissa kaikissa keskushahmona ja tarinoiden linkkinä esiintyy hyväsydäminen ja auttavainen nainen Ženja, joka on valheellisten naisten ympäröimä. Tarinat koskettavat laajaa aihepiiriä, mutta valhe esiintyy niissä kaikissa kaikkein kepeimmässä ja harmittomimmassa muodossaan: elämää kaunistava. Ystävätär valehtelee Ženjalle värittääkseen omaa historiaansa ja saaden myötätuntoa, samasta syystä valehtelevat myös ilotytöt antamissaan haastatteluissa. Pikkutyttö valehtelee luodakseen itselleen yhteyden perheeseensä. Valheet tulevat kuuluviin melkein ohimennen, kuin niillä ei olisi mitään sen suurempaa motiivia, mutta todellisuudessa keskeinen motiivi on kyllästyminen omaan elämään ja halu värittää sitä, edes vähän. Kirjailija itse toteaa tästä valheen täyttämästä novellikokoelmastaan: "Kaikkein hupaisinta on se, että tämä valheesta kertova kirja on totuudenmukaisempi kuin yksikään muu kirjoittamani kirja."


Ženja on miellyttävä hahmo, älykäs, kouluttautunut, hyväsydäminen ja hän antaa aikaa ja rahaa huonompiosaisille. Hän ei silti missään nimessä ole tylsä, särmätön hahmo ja nautin tästä epäluotettavien tarinoiden täytteisestä matkasta juuri hänen kauttaan kulkien. Teoksen valheet eivät ole pahuudella väritettyjä, vaan juuri näitä valkoisia, harmittomia valheita, mutta jotka kuitenkin muuttavat kaiken. Välillä on vaikea uskoa enää mitään. Joitakin valheita ymmärtää, sillä niiden taustojen selvittyä, tuntee myötätuntoa ja kiinnostusta valehtelijaa kohtaan. Osa valheista on typerryttäviä ja turhanpäiväisiä, päivän piristystä ja kyllästyneen naishupakon leuan louskutusta. Naisten valheet on hieno realistinen kuvaus valheista postmodernistisessa paketissa tarjoiltuna. Tämähän on totta, valheita on kaikkialla.

Lukiessa kuitenkin mietin suomennostyötä. Käännettynä teos on melkein poikkeuksetta kirjakielisempi kuin alkuperäinen versio. Olisin kaivannut dialogeihin väritystä, jotain tunnetta siitä että puhujat ovat eri kansankerroksista. Suomeksi tätä voi olla vaikea toteuttaa, mutta rakastan sitä kun huomaan sellaista suomennoksissa tapahtuvan. Suomennosta en siis tässä teoksessa missään nimessä moiti, mutta ylipäänsä tuntuu että kaunokirjallisuus on kovin yleiskielistä nykyisin. Lisäplussa kirjailijalle ja kääntäjälle siitä, että vanhemmista venäläisistä teoksista tuttu pakurikääpä oli tuotu esiin myös tässä teoksessa, sillä nautin sitä itsekin teenä terveyssyistä.

Kiinnostuin venäläisestä nykykirjallisuudesta ja jos teillä on antaa hyviä kirjallisia vinkkejä, niin otan niitä ilomielin vastaan.

Ljudmila Ulitsaja: Naisten valheet
Siltala, 2011
Sivuja: 207
Suomentanut: Arja Pikkupeura