Atenan ja Schildtsin syksy 2011

Olin tänään "Uusien kirjojen iltapäivilla", kuuntelemassa Atenan ja Schildtsin syksyn kirjakuulumisia. Sekä tietokirjojen että kaunon puolelta on katalogit pullollaan kiinnostavia kirjoja, mutta nostan tässä esiin nyt ne, joista eniten kiinnostuin ja joita aion syksyn mittaan lukea ja blogissani esitellä.

Olen lukenut keväällä melko paljon esikoiskirjoja ja aion jatkaa samalla linjalla nyt syksyllä, sillä minusta on kiinnostava sitten vuoden lopulla verrata kauden kirjoja ja tehdä omaa veikkausta vuoden esikoiskirjafinalistien osalta. Atenalta julkaistiin tänään Mia Vänskän romaani Saattaja, joka kiinnostaa minua nimenomaan siksi, että on suomalainen kauhukirja. En ole lukenut kauhukirjoja, kuin joskus nuorena yksikaksi Kingiä ja siinä se taitaa osaltani olla. En siis pysty arvioimaan kirjan esikuvia ja genren tyylipuhtautta, mutta etukäteen luvatut vaikutteet suomalaiseen mytologiaan ja maagiseen realismiin kiinnostavat ja näitä lähden etukäteen lukiessa maistelemaan. Olen halunnut myös liikahdella uusien genrejen pariin, joten lukukokemuksesta tulee varmasti kiintoisa. Erityismaininta siitä, että Saattajassa on upea kansi.

Tänään julkaistiin myös tanskalaisen Pia Juulin rikosromaani Hallandin murha, jonka kehutaan rikkovan perinteisen dekkarin kaavan ja samalla verrataan Umberto Econ Ruusun nimeen. Teos on voittanut myös Tanskan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon. Luen myös melko vähän dekkareita, joten perinteinene kaava ei ole minun lukunautintojani kangistanut, mutta kaikki uudistavat, rikkovat ja taitavat tarinat vetävät silti puoleensa. Haastattelussa Juul kertoi, että rikoksen ratkaiseminen jää lukijan oman tulkinnan varaan, enemmän teos kuvailee ihmisyyttä ja murhan jälkeisiä seurauksia kuin itse rikosta ja kilpajuoksua tappajaa vastaan. Kirjan kannessa oleva korpinnäköinen lintu (mustarastas, Kiitos Kirsi oikaisusta) vie ajatukset Edgar Allan Poen kauhukertomuksiin, mutta luvassa on varmasti jotain ihan muuta.

Schieldts julkaisee sarjakuvamessujen yhteydessä feminististä ruotsalaissarjakuvaa Johanna Rojolan toimittamassa kokoelmassa Suffragettien City. Kirjoitin vähän aikaa sitten siitä, kuinka yllättynyt olin kuullessani, että monet suomalaisten taidesarjakuvataiteilijat tekevät nimenomaan omaelämäkerrallisia teoksia. Rojola haluaisi tällä kokoelmalla inspiroida kotimaista sarjakuvakenttää tekemään yhteiskunnallisia ja poliittisia sarjakuvia. Hän itse saa omiin töihinsä sytykettä lehdistä ja uutisista, joten ei ihme, että samankaltainen sarjakuva naapurimaassa kiinnostaa. Kokoelma tuo suomalaisille sarjakuvan ystäville ensimmäistä kertaa luettavaksi suosittuja ruotsalaisia naissarjakuvataiteilijoita. Odotan tätä erittäin kiinnostuneena!

Muita kiinnostavia tärppejä:
- Stephen Fry: Virtahepo
Koska räävitön, rivo ja teräväkielinen satiiri on aina poikaa ja uskon, että "Jeeves" hoitaa varmaan teoksen tyylillä. Ja koska hänen pituutensa 196cm mainittiin sekä teoksen esittelyssä että kirjan katalogissa. :)
- Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Koska teoksesta on tehty jo BBC:n rikossarja. Ja koska katalogi lupaa teoksen olevan dekkari, joka on samalla kirjallisuutta. ;)
-Marianne Peltomaa: Ei valoa tunnelissa
Koska teoksesta tulee joulukuussa kotimainen rikossarja televisioon. Koska pidin kirjailijan esiintymisestä jo Vanhan kirjallisuuden päivillä.
- Hugleikur Dagsson: Perimmäinen Pohjola
Koska se on hänen ensimmäinen kokonainen sarjakuva-albumi. Koska luvataan islantilaista mytologiaa.

Vanhan kirjallisuuden päivät II

Lupasin kirjoitella tunnelmista Vanhan kirjallisuuden päiviltä. En ole aiemmin käynyt Vammalassa, mutta aion ehdottomasti mennä ensi vuonnakin vastaavaan tilaisuuteen. Tänä vuonna teemana oli rikos ja junamatkalla sopivasti lueskelinkin mielenkiintoista rikostrilleriä, josta myöhemmin enemmän blogissani. Alunperin meidän piti lähteä heti tilaisuuden päätyttyä takaisin Helsinkiin, mutta Vammalassa oli niin ihastuttava kävellä ja valokuvata. Nostan blogissani muutamia napsauksia esiin, lisää kuvia voi vilkuilla Marja-Leenan blogista. Hän on kuvannut mm. Herra Hakkaraisen taloa sekä Pukstaavia, Kirjan kulttuurihistoriallista museota. Nämä paikat olivat jo kiinni, kun itse eksyin paikalle, joten ensi vuonna täytyy käydä tutustumassa näihinkin kirjallisiin kohteisiin.

Päivä oli aivan tajuttoman kuuma ja ihan sääliksi kävi niitä antikvariaattimyyjiä, jotka joutuivat viettämään koko päivän saunankosteassa ja tunkkaisen kuumassa teltassa. Kirjoja oli valtavasti esillä ja minusta oli ihana selailla kirjapinoja. En vain ollut tajunnut nostaa käteistä mukaan, joten tällä kertaa kirjasaaliini jäi kovin laihanlaiseksi. Ostin ainoastaan yläkerrasta Atena-kustantamon pöydästä Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa. Siitäkin lisää sitten myöhemmin.

Vanhan kirjallisuuden päivien mielenkiintoisin anti oli kuitenkin paneelikeskustelut. Ehdin kuuntelemaan ennakkohaaveistani huolimatta vain kaksi keskustelua, Rikoksia Pohjolassa  ja Rikos kannattaa. Ensimmäisessä Jarmo Papinniemi haastatteli kahta rikoskirjailijaa Åke Edwarssonia ja Marianne Peltomaata ja jälkimmäisessä Paula Arvas (kuvassa pitää mikrofonia) haastatteli mm. Outi Pakkasta ja Harri Nykästä. (kuvassa)

Referoimatta sen enempää näitä paneelikeskusteluja, nousi yksi kiinnostava ajatus suomalaisten rikoskirjalijoiden puheenvuoroista esiin. Moni heistä paheksui sitä, kuinka suosittuja ruotsalaiset dekkarit ovat Suomessa ja kuinka heistä tuntui siltä, että ruotsista käännetään melkein jokaisen rikoskirjailijan tuotanto suomeksi, kun taas naapurimaa ei vedä samassa mittakaavassa suomalaisten kirjoja puoleensa. Outi Pakkanen moitti ruotsalaisia rikoskirjoja turhasta ryppyotsaisuudesta ja maailman tuskasta. Itse olen lukenut vähemmän suomalaisia dekkareita ja tunsin pienen piston sydämessäni, sillä kuulun nimenomaan näihin lukijoihin, jotka dekkarinälässään tarttuvat useammin käännöskirjaan kuin kotimaiseen tuotantoon.