TTT – Aloittamisen taito (pieni visa kirjojen aluista)

Tämänkertainen Top Ten Tuesday on kirjan alkuihin liittyvä pieni leikkimuotoinen visailu. Jaanan blogissa on usein hyviä kirja-aiheisia visoja, ja innostuin tänään itsekin kirjoittamaan blogiini kymmenen hyvää alkua ja toivon, että joku keksii oikean kirjan niihin. Sen verran vihjeenä annan, että kaikki alut on napattu kotimaisista kirjoista.

Apuna minulla Jarmo Papinniemen ja Kaisa Neimalan Aloittamisen taito (Avain, 2010), sillä ostin sen viikonloppuna omaksi. Olen aiemmin kirjoittanut teoksesta blogiini ja olen siitä asti halunnut sen omaksi.

1.

"Kun isoisäni Benno oli sadanviidenkymmenen senttimetrin pituinen ja leveäkalloinen, syttyi Venäjä-Jaappanin sota, kaikista sodista ehkä järjettömin. Tsaarin armeijan aliupseerina häntä vaadittiin tappamaan pieniä, täsmällisiä ja urhoollisia japanilaisia. Tsaari Nikolain sotaministeri oli epäsuorasti kutsunut isoisän luokseen ja sanonut:
– Benno uhattu isänmaamme vaatii teitä tappamaan lyhyitä ja petomaisia japanilaisia.
Isoisä oli hymähtänyt itsekseen:
– Tämä sota on imperialistinen. Ja minä olen pieni mies."

2.

"Jollen olisi alkanut kirjoittaa, hän ja minä ja rakkaus olisimme eläneet onnellisina kuolemaan asti. Kenellekään ei voinut olla parempia mahdollisuuksia kuin meillä. En vieläkään voi käsittää miksi siitä tuli niin vaikeaa. En minä kadu. Minulla ei ollut valinnanvaraa."

3.

"Auringon paiste langetti läpi lehdistöjen valojen ja varjojen kudelman. Jokin lintu tiukutti itsepintaisesti ja iloisesti. Aidan tuolla puolen hirnahti joku saattueen hevosista. Se oli kuten ylpeä, syvä naurahdus kaukaa, toisesta maailmasta.
Vanha haudankaivaja imeskeli ilmeisellä nautinnolla piippuaan. Näkemistä, näytelmää. Hän löysi aina hautasaattueista ja hautajaisista omituista, hiljaista iloa ja nautintoa, ravintoa ajatukselle ja tunteelle.
Tänään saatettiin viimeisimpään ja rauhallisimpaan asuntoonsa Herneisen vöyryään talon emäntä ja Riitakaisa, köyhä ja yksinäinen naisenpuoli."

4.

"Kaksitellen ja kolmitellen heitä verkalleen asteli rantamäkeä ylös, välistä useampikin mies yhdessä joukossa, kuinka paatit olivat rantaan saapuneet ja kuinka oli seisoskeltu ja odoteltu muitakin, kun päästivät purjeitansa alas ja laittelivat venheitänsä jättökuntoon. Alastalo seisoi kuistin suulla vieraitansa vastassa, kätteli mies mieheltä ja röhisi hyvänahkaista puhetta, opasteli ja lykkiskeli kuistin puolelle ja sieltä tampuurin kautta saliin. 'Istumaan, istumaan vaan! Lämittelemäänkös sinä istut, Mikkelsson, kun kohta oven pieleen itsesi jätät, kukluunin viereen?'"

5.

"Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.
Suo oli autio, keskeltä melkein puuton neva, jonka veden vaivaamasta kamarasta nousi vain jokin kitukasvuinen käkkyrämänty, vahvakaarnainen ja tasalatvainen pieni vanhus. Jussi liikkui suolla, pysähdellen, katsellen, tarkkaillen ja arvioiden."

6.

"Niin kuin hyvin tiedetään, olen minä kaikkitietävä, kaukaa viisas vai miten se meni. Voisin kertoa elämän tarkoituksen, Kennedyn murhaajan, voisin paljastaa muutaman varjoon jääneen jutun puusepän neitseellisesti syntyneestä pojasta. Ei huvita. Huvittaa kertoa pituushyppääjästä ja pituushyppääjän pojasta."

7.

"Paul,

Syntymäpäivä. Ensimmäistä kertaa vietän sen yksin. Makaan pimeässä huoneessa ja kuuntelen musiikkia, jota toin kotoa. Ajattelen sitä mitä tapahtui. Ehkä täällä uskallan ajatella sitä.
Olin varma, että en enää koskaan ole onnellinen. Heräsin aamulla, lähetin Susanin kouluun ja ajoin minibussilla töihin samalla tavalla kuin aina, valmiina suorittamaan elämäni loppuun, kauniit hetket sirpaleina ja rumat aina ehjinä ja lujina kuin olen aina tiennyt niiden olevan.
En vieläkään tiedä, voiko onnea olla. Jos on, tunnistanko sitä. Mutta eilen illalla, kun kävelin katuvalojen hunnuttamalla kadulla ja pysähdyin juomaan viiniä ja katselemaan ohikulkijoita kahvilan ikkunasta, minulla oli vähän aikaa keveä olo.
Kiitos.

E."

8.

"Kiitokset ja terveiset
sioille sovinisteille. Omahyväisille öykkäreille. Pubien kaljamahaisille bulvaaneille. Sultsinakielisille shemeikoille. Ympäri vuoden äpyilijöille. Sonnimaisille machoille. Pillupoliiseille. Sankareille raiskaajille. Neitseenmetsästäjille. Urhoollisille sutenööreile. Naisen pinnan supersurffaajille. Mummonrassaajille. Kyrvänkantotelineille. Namusedille. Filmaistereille ja kaiken maailman arvostelijoille jotka tykkäsivät paneskella kovia lauseitaan suuhuni. Joulupukeille. Juhannuspukeille. Perheenisille jotka ottivat pikku tyttärensä hyppynarun mukaan. Mieskirjailijoille jotka ystävällisesti ja tunnollisesti kirjoittivat minua puhtaaksi ja kommentoivat minua, pyyteettömästi toimittivat minua kohti painokuntoa."

9.

"Vieras mies tuli taloon keväisenä päivänä iltaruskon aikaan."

10.

"Ennen häntä tapasin hänen vaimonsa.
Rauno, poikaystäväni, toi kouluun Parnasson. Oli talvi, kirkasta, aamu. Hän tuli luokseni pihalla, kaivoi salkustaan lehden, avasi, näytti.
– Lue nuo. Tuosta jätkästä tulee jotain suurta.
Muistan hänen ilmeensä: kykyjenlöytäjän. Mitä sanot? Hän oli se, joka tiesi, mitä etsiä, löysi ja näytti minulle, opetti.
Luin. 'On kilpikonnalla amme omasta takaa: / kun sataa, se käy selälleen ja kylpee. / Olkimarsalkka ratsastaa. – Mihin marsalkka, kysyy kilpikonna. / – Mihin minä, vanhana sitä ratsastelee muuten vain.'
Luin ne muutkin. Katsoin nimen: Pentti Saarikoski.
– Kaunis nimi, sanoin.
– Kivoja runoja, sanoin."

Tietäjälle luvassa mainetta ja kunniaa.

Huomio: kommenteissa oikeita vastauksia, joten arvaa ensin ja lue muiden kommentit vasta sitten. :)

Oikeat vastaukset:

1. Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti
2. Märta Tikkanen: Kaksi – kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta
3. Pentti Haanpää: Isännät ja isäntien varjot
4. Volter Kilpi: Alastalon salissa
5. Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla
6. Tuomas Kyrö: 700 grammaa
7. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
8. Anja Kauranen: Sonja 0. kävi täällä
9. Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon
10. Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka

Kirjojen yö

Olin perjantaina Akateemisen Kirjojen Yön paneelikeskustelussa kirjabloggaajan ja tavallisen lukijan roolissa puhumassa mitä tapahtuu, kun kirjallisuus valtaa verkkoa. Miten netti, kirjablogit, sähkökirjat ja muut uudistukset vaikuttavat kirjoihin, kirjailijoihin ja lukemiseen. Paneelikeskustelua veti Pekka Hiltunen, Imagen toimituspäällikkö ja esikoiskirjailija – Vilpittömästi sinun ilmestyy Gummerukselta 5.9. Näyteikkunan lämmössä ja tiiviissä tilassa seuranani olivat myös ihana kirjailija Miina Supinen ja Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi. Kaikilta muilta keskustelijoilta tulee tai on jo ilmestynyt tänä syksynä kirja. Supisen ja Anne Leinosen yhteiskirja Rautasydän on ilmestynyt Helsinki-kirjoista ja sitä on kehuttu monissa blogeissa. Papinniemen Sävelten siivilä ilmestyy puolestaan Otavan kustantamana ensi kuussa. Mie olin siis tosiaan ihan tavallisen lukijan roolissa ja jännitin esiintymistä todella paljon. Onneksi kokeneet toimittajat ja esiintyjät osasivat vähän ennen keskustelua minua tsempata.

Keskustelun asetelma oli kiinnostava, oli kirjailijaa, toimittajaa, kriitikkoa ja sitten ihan tavallinen lukija. Ennen paneelia mietin paljon, mitä haluaisin kirjablogeista välittää kuuntelijoille, koska minulle itselle oli tärkeä kertoa tästä yhteisöllisestä lukemisesta ilman, että siihen tulisi ikävä hömpähtävä katku. Tänne kirjablogeihin on melko helppo uppoutua, lukemista ylistetään ja kommentointi voi liidellä aasinsiltojen kautta ties missä. Silti. ja Siksi. Kirjablogeissa on paljon analyyttisia arvioita, kirjallisuuskeskusteluun on nostettu tekijän ja teoksen lisäksi lukija esiin, verkkokirjoittaminen lisää lukemista, tuo kirjavinkkejä uusille lukijoille, ja monien taitavien kirjoittajien blogiarviot eivät häpeä ammattikriitikoiden tekstien rinnalla. Ylipäänsä en ymmärrä tätä rajankäyntiä kritiikin ja blogiarvion välillä, lehti tavoittaa varmasti suuremman yleisön, mutta muodoltaan erilainen blogiarvio mahdollistaa kirjakeskustelun heti arvion jälkeen. Kumpikin palvelee erilaisia tarpeita, erilaisia ihmisiä. Ei erikseen, vaan yhdessä.

Nämä eivät ole mielestäni ristiriidassa, enkä pidä mielekkäänä edes pohtia sitä, että vaikuttavatko blogit kriitikoiden teksteihin. Ei kukaan elä umpiossa ja blogeihin varmasti törmää googlettamalla kirjoja, mutta harvassa on varmasti ne toimittajat, jotka eivät haluaisi kirjoittaa tekstiään ihan omien ajatustensa kautta. 
Blogit ovat osa median kirjakritiikkejä – vaikka ovatkin erilaisia kuin perinteisemmät kirjakritiikit.

Eikä itseään kannata ottaa liian vakavasti, vaikka tässä mielipiteiden kakofoniassa tuntuukin pieneltä, pidän blogiani rakkaana harrastuksena ja tapana yhdistää lukeminen kirjoittamiseen. Näissä ajatuksissa lähdin sitten paneeliin Inan pyytämänä mukaan.

Paneelissa blogeihin suhtauduttiin kuitenkin myönteisesti. Miina Supisella on oma kirjailijablogi Sokeripala ja Papinniemen kirjallisuusblogi Parnassossa on maan luetuimpia. Paneelissa keskusteltiin sähkökirjoista, Miina ennusti niiden yleistyessä tekstin pituuden muuttuvan tiiliskiviromaaneista kohti flash fictionia. Jarmo kehui sähkökirjoista kirjan hankkimisen nopeutta, mutta uskoo vahvasti paperikirjoihin, sillä niihin sitoudutaan enemmän, kirja luetaan helpommin siten loppuun. Mie olen kaikkiruokainen, käytän lukulaitetta työssäni paljon, mutta olen maaninen kirjojen keräilijä ja hipelöijä. Rakastan nähdä kirjojen selät hyllyssä ja lukiessa tunnistaa konkreettisemmin kirjan käsissäni. Lisäsin joukkoon vielä äänikirjat, sillä ne ovat oivallinen tapa nauttia kirjojen tarinoista "yövaloterroristin" kanssa. ;)

Olen onnellinen, että lähdin mukaan, vaikka esiintymisestä en pidäkään. Harva siitä kuitenkaan täysin nauttii.

Lilystä löytyy Kirjojen yöstä lisää asiaa.

Vanhan kirjallisuuden päivät II

Lupasin kirjoitella tunnelmista Vanhan kirjallisuuden päiviltä. En ole aiemmin käynyt Vammalassa, mutta aion ehdottomasti mennä ensi vuonnakin vastaavaan tilaisuuteen. Tänä vuonna teemana oli rikos ja junamatkalla sopivasti lueskelinkin mielenkiintoista rikostrilleriä, josta myöhemmin enemmän blogissani. Alunperin meidän piti lähteä heti tilaisuuden päätyttyä takaisin Helsinkiin, mutta Vammalassa oli niin ihastuttava kävellä ja valokuvata. Nostan blogissani muutamia napsauksia esiin, lisää kuvia voi vilkuilla Marja-Leenan blogista. Hän on kuvannut mm. Herra Hakkaraisen taloa sekä Pukstaavia, Kirjan kulttuurihistoriallista museota. Nämä paikat olivat jo kiinni, kun itse eksyin paikalle, joten ensi vuonna täytyy käydä tutustumassa näihinkin kirjallisiin kohteisiin.

Päivä oli aivan tajuttoman kuuma ja ihan sääliksi kävi niitä antikvariaattimyyjiä, jotka joutuivat viettämään koko päivän saunankosteassa ja tunkkaisen kuumassa teltassa. Kirjoja oli valtavasti esillä ja minusta oli ihana selailla kirjapinoja. En vain ollut tajunnut nostaa käteistä mukaan, joten tällä kertaa kirjasaaliini jäi kovin laihanlaiseksi. Ostin ainoastaan yläkerrasta Atena-kustantamon pöydästä Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa. Siitäkin lisää sitten myöhemmin.

Vanhan kirjallisuuden päivien mielenkiintoisin anti oli kuitenkin paneelikeskustelut. Ehdin kuuntelemaan ennakkohaaveistani huolimatta vain kaksi keskustelua, Rikoksia Pohjolassa  ja Rikos kannattaa. Ensimmäisessä Jarmo Papinniemi haastatteli kahta rikoskirjailijaa Åke Edwarssonia ja Marianne Peltomaata ja jälkimmäisessä Paula Arvas (kuvassa pitää mikrofonia) haastatteli mm. Outi Pakkasta ja Harri Nykästä. (kuvassa)

Referoimatta sen enempää näitä paneelikeskusteluja, nousi yksi kiinnostava ajatus suomalaisten rikoskirjalijoiden puheenvuoroista esiin. Moni heistä paheksui sitä, kuinka suosittuja ruotsalaiset dekkarit ovat Suomessa ja kuinka heistä tuntui siltä, että ruotsista käännetään melkein jokaisen rikoskirjailijan tuotanto suomeksi, kun taas naapurimaa ei vedä samassa mittakaavassa suomalaisten kirjoja puoleensa. Outi Pakkanen moitti ruotsalaisia rikoskirjoja turhasta ryppyotsaisuudesta ja maailman tuskasta. Itse olen lukenut vähemmän suomalaisia dekkareita ja tunsin pienen piston sydämessäni, sillä kuulun nimenomaan näihin lukijoihin, jotka dekkarinälässään tarttuvat useammin käännöskirjaan kuin kotimaiseen tuotantoon.

Aloittamisen taito

"Mahtaako teillä olla sama kokemus, mutta joka kerta kun itse ryhdyn kertomaan tarinaa, törmään pirun hankalaan pulmaan, mistä aloittaa."

Olen viikonlopun ajan lueskellut Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen kirjallisuustieteellistä teosta Aloittamisen taito (Avain, 2010). Kyseinen opus on lähes 500 sivuinen tietopaketti kotimaisten ja käännöskirjallisuuden helmien aloituksista. Tekijöiden pääkriteeri on ollut se, että teokseen valitut aloitukset aloittavat hyvän teoksen. He haluavat näiden valittujen aloitusten avulla innostaa lukijoita kirjojen äärelle ja jatkamaan lukemista alkua pidemmälle.

En muista useinkaan kirjojen aloituksia, sillä usein kirjan alussa ajatus toimii hivenen puolitehoisesti, vaikka pääsenkin nopeasti teoksen imuun. Kirjan aloitus ei ole kuitenkaan se paikka, jossa koukutun lukemiseen, vaikka se tapahtuukin nopeasti. Aloittamisen taidosta luinkin kaikkein innokkaimmin juuri niiden kirjojen alkuja, joita olen elämäni aikana lukenut ja yritin muistaa, että kiinnitinkö ensimmäisellä luentakerralla niihin niiden ansaitsemaa huomiota.

Aloittamisen taito on jaettu erilaisten aloitusten teemojen mukaan. On perinteistä luontokuvausta ja ihmissuhteiden luonnehdintaa. Teoksen alussa voidaan esitellä myös suurempi joukkio, joka on kirjassa koolla tai puhutella suoraan lukijaa. Kirja voi alkaa myös hajulla, äänellä, liikkeellä tai unikuvauksella. Näin muutaman kirjan luokitteluista mainitakseni.

Tekijöiden kommentit aloituksista ja teemoista olivat mielenkiintoisia ja helposti lähestyttäviä. Ei tarvitse olla kirjallisuustieteilijä, että niistä voisi nauttia. Luonnehdinnat valitusta aloituksista ja niiden sopimisesta kyseiseen kirjaan olivat tiiviisti pohdiskelevia, joten lukija saa nopeasti kuvan hakemastaan teoksesta. Luin juuri Maria Jotunin Arkielämää ja tekijät nostivat sen aloituksesta esiin yhteyden James Joycen Odysseuksen aloitukseen ja siihen, että molemmat kirjat ovat yhdenpäivänromaaneja. Mielenkiintoinen tekijöiden huomautus Arkielämään aloituksesta on se, että usein yhdenpäivänromaanien tapahtumat sijoittuvat kuumiin kesäpäiviin. Juuri tällaisten viittausten ja huomioiden takia kirja oli todella herkullinen luettava, varsinkin tuttujen, luettujen kirjojen kohdalla. Lukemattomista kirjoista sain puolestaan itselleni hyviä kirjavinkkejä ja ideoita lukemiseen.

Jos kirja ei olisi ollut kirjastosta löydetty kappale, olisin merkinnyt hiirenkorvilla kiinnostavimmat aloitukset ja niiden perusteella valinnut uusia lukuvinkkejä. Tulen varmasti jatkossa kiinnittämään paljon enemmän huomiota kirjan aloituksiin ja toivoisin että tämmöinen kirja tehtäisiin myös hyvistä ja kuuluisista lopetuksista.
Kirja ei kuitenkaan arvota, millainen tulisi olla oikeaoppinen ja hyvä aloitus, mutta yksikään lukemistani esimerkeistäei alkanut sanoilla Olipa kerran..

Jarmo Papinniemi & Kaisa Neimala: Aloittamisen taito

Avain, 2010
Sivuja: 472