Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palkinnot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palkinnot. Näytä kaikki tekstit

1.12.2013

Kirjakantti Kuopiossa 22.–24.11.2013

Marraskuu meni todella nopsaan ja en ehtinyt heti Kirjakantin jälkeen kirjoittaa tapahtumasta, blogin pariinkin olen ehtinyt viimeksi kaksi viikkoa sitten. Joulukuu tuokoon tullessaan bloggaajallekin kirja- ja kirjoitusrauhaa vähän enemmän. Kirjakantti oli yksi todella hieno kirjallisuustapahtuma, johon sain tänä vuonna osallistua. En ole käynyt kuin lapsena viimeksi Kuopiossa, enkä muistanut kaupungista juuri mitään, joten suuntasin viikko sitten suurin odotuksin junassa kohti Minna Canthin kulmia.

Perjantaina olin Kuopion kaupunginkirjastolla kuuntelemassa avajaisohjelmaa. Siellä muisteltiin Kirjakantin 10-vuotistaivalta ja miten tapahtuma on vuosien varrella kehittynyt. Sen jälkeen Leevi Lehto esitti pari äänirunoaan. Avajaisten jännittävin hetki oli tietysti Savonia-ehdokkaiden julkistus. Itselleni tuttuja kirjailijoita ehdolla oli ensimmäisessä kuvassa näkyvät Inka Nousiainen ja Antti Heikkinen. Inkan uutuuskirjan Kirkkaat päivä ja ilta olen lukenut ja Pihkatapinkin aion joululomalla hotkaista, molemmat ovat olleet kirjablogeissa hyvin esillä ja kovin kehuttuja. Heikkinen oli myös esikoiskirjaehdokkaana ja sai muutama päivä sitten Kalevi Jäntin säätiön -palkinnon.


 Antti Heikkinen, Inka Nousiainen, Marja-Leena Mikkanen ja Sinikka Tirkkonen




Vuoden 2014 Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat ja -teokset ovat tänä vuonna Antti Heikkinen teoksella Pihkatappi, Inka Nousiainen teoksella Kirkkaat päivä ja ilta, Asko Sahlberg teoksella Herodes, Marja-Leena Tiainen teoksella Khao Lakin sydämet, Sinikka Tirkkonen runokokoelmalla Pimeän halki, valon halki ja Jouni Tossavainen teoksella Kesäpäivä. Palkinnon myöntää Kuopion kaupunki.

Tilaisuuden jälkeen sain tutustua Kuopioon kirjabloggaajakollegan ja ystäväni Amman johdolla. Kävimme syömässä, kiertelemässä iltahämäräisessä ja hyvin kauniissa Kuopiossa, kaupungintalon juhlavastaanotolla ja vielä yöaikaan innostuimme tekemään retken hautausmaalle. Olen ennenkin kuvannut blogiini hautausmaita ja haastanut muita bloggaajia ja lukijoita kirjoittamaan "kirjallisista pyhiinvaelluskohteista".



Oli kyllä hyvin haastavaa saada kuvattua Minna Canthin hautapaikka pilkkopimeässä ja kuvassa näkyy myös, että tuohon aikaan oli jo aika kylmä. Silti olen iloinen, että ehdin reissun aikana käydä myös täällä.

Lauantaiaamuna esiinnyimme Katjan kanssa kirjallisuuspaneelissa. Keskustelimme Sanojen juuret -teemaan liittyen kustantaja Touko Siltalan ja kriitiikko, Savon Sanomien kulttuuritoimittaja Risto Löfin kanssa siitä, kuka lukee oikein. Otsikon oli tarkoitus herättää tietysti vähän ihmetystäkin, eikä kukaan tietysti voi sanoa, mikä on täysin oikea tapa lukea, mutta Katja puheenjohtajana johdatti meidät kaikki omien alojemme tuntijat pohtimaan aihetta monipuolisesti. Sivusimme bloggaamisen periaatteita, kirjojen lukemista, kirjoihin kohdistuvaa kritiikkiä ja kustantajan näkökulmaa teosten vastaanottoon. Yleisökin osallistui kiitettävästi keskusteluun, ja aika hurahti ihan hetkessä.



Katja oli kaupunkioppaani lauantaina, ja sain kiertää Kuopiossa nyt päiväsaikaan. Kävimme tutustumassa kirjaston yläkerrassa olevaan Kaikkien aikojen paras kirja -näyttelyyn. Illalla Kuopion kauppahallin kellarissa sijaitsevassa ravintola Rustikissa esittelimme kirjabloggajien voimin voittajaviisikon. Mie, Katja, Amma, Sinisen linnan kirjaston Maria, Luen ja kirjoitan -blogin Paula ja Kirjakko ruispellossa -blogin Mari kerroimme teoksista lyhyesti ja luimme esimerkkejä kirjablogiarvioista.

Äänestykseen osallistui yli 50 kirjabloggaajaa, ehdokaskirjoja oli yli 500. Minun tekee mieli lukea uudelleen vanhoja suosikkejani, esittelin illalla Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin ja esitystä kootessani mietin, että voisin lukea kirjan uusimmalla suomennoksella (Olli Kuukasjärvi, 2008). Väinö Linnan trilogiasta suunnittelen kimppalukua ensi vuodelle P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran ja Lumiomenan Katjan kanssa. Sinuhe egyptiläisenkin haluaisin lukea nyt vähän huolellisemmin kuin aikanaan kotimaisen kirjallisuuden perusopintojen tenttipakettiin.

Tässä vielä viiden kärki:

1. Täällä Pohjantähden alla
2. Ylpeys ja ennakkoluulo
3. Sinuhe egyptiläinen
4. Taru sormusten herrasta
5. Rikos ja rangaistus

Kiersimme lauantaina varsin vapaasti siellä täällä, kuvasimme, katsoimme maisemia, olimme siellä täällä. Museoissa, kirkossa, puistoissa, torilla, ostoskeskuksissa leluosastoilla, Canthin kulmilla..

Pidin oikein paljon Kuopiosta, todella söpö kaupunki ja siellä oli helppo kulkea ympäriinsä.


 



Mahtava reissu.

Kiitos Kirjakantin järjestäjille kutsusta ja vieraanvaraisuudesta, kaupunkioppaille ja kirjablogikamuille viikonlopusta!

1.2.2013

Blogistanian Globalia 2012 -ehdokkaani

Blogistanian Globalia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Tarkoitus on lisätä kansainvälisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista ja käännöskirjallisuuden sekä kirjallisuuden kääntäjien arvostusta. Kilpailuun voivat osallistua bloggaajat, jotka kirjoittavat blogiinsa kirjoista.

Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle on oma kilpailunsa, joten Blogistanian Globalia -äänestyksessä ei voi asettaa ehdolle lasten- ja nuortenkirjoja.

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen.

Tulokset julkaistaan maanantaina 4.2.2013 klo 10 Kirjava kammari -blogissa.




Listasin tähän samalla kaikki viime vuonna ilmestyneet käännöskirjat, jotka ehdin lukea, linkkeineen. En äänestä tänäkään vuonna niitä kirjoja, joiden tekemisessä olen itse ollut tavalla tai toisella mukana, eikä niistä löydy myöskään arvioita blogistani. Muutamasta sarjakuvasta en saanut koskaan kirjoitettua kunnon arviota, joten en voinut niitä äänestää, vaikka olisin halunnut nostaa huikean, upean ja parhaimman sarjakuvakirjan, jonka olen naismuistiin lukenut, eli Craig Thompsonin Habibin. Toivon sille silti hyviä sijoituksia itseäni ahkerampien bloggaajien listoilla.

Luetut uutuusteokset:

György Spiró: Kevätnäyttely (Avain, 2012)
Emma Donoghue: Huone (Tammi, 2012)
Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä (Gummerus, 2012)
Danyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (Avain, 2012)
Ann Rosman: Noitavasara (Bazar, 2012)
Claire Castillon: Kuplissa (Gummerus, 2012)

Jonathan Franzen: Epämukavuusalue (Siltala, 2012)
Daniel Glattauer: Joka seitsemän aalto (Atena, 2012)
Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö (Avain, 2012)
Hernan Rivera Letelier: Elokuvankertoja (Siltala, 2012)

Herman Koch: Illallinen (Siltala, 2012)
Sergei Dovlatov: Meikäläiset (Idiootti, 2012)
Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan (Lurra Editions, 2012)
Anne Swärd: Kesällä kerran (Otava, 2012)
Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus (Tammi, 2012)
James Franco: Palo Alto (Schildts & Söderströms, 2012)
Lotte & Sören Hammer: Kaikella on hintansa (Bazar, 2012)
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä (Otava, 2012)
Patrick deWitt: Sistersin veljekset (Siltala, 2012)
Carol Shields: Ruohonvihreää (Otava, 2012)
Hélène Grémillon: Uskottuni (Otava, 2012)
David Nicholls: Kaikki peliin (Otava, 2012)
Alice Munro: Julkisia salaisuuksia (Tammi, 1995/2012)
Mikael Bergstrand: Delhin kauneimmat kädet (Bazar, 2012)
Sergei Dovlatov: Matkalaukku (Idiootti, 2012)
Sándor Zsigmond Papp: Mitättömät elämät (Siltala, 2012)
Ayad Akhtar: Appelsiinikuorten katu (Otava, 2012)
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (WSOY, 2012)
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, 2012)
Alice Hoffman: Punainen puutarha (Gummerus, 2012)
Linn Ullmann: Aarteemme kallis (WSOY, 2012)
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (Tammi, 2012)
Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa (Atena, 2012)
Torgny Lindgren: Muistissa (Tammi, 2012) 
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (Tammi, 2012)
Luetut sarjakuvat:


Craig Thompson: Habibi (Like, 2012)
Blain & Lanzac: Ulkoministeriö (WSOY, 2012)
David Shrigley: Mitä helvettiä? (Gummerus, 2012)

Guy Delisle: Jerusalem (WSOY, 2012)
Fabien Nury - Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa. Suuri gangsterisota. Osa 2. (Gummerus, 2012)
Li, Kunwu - Ôtie, P.: Puolueen aika (WSOY, 2012)
Arne Bellstorf: Baby's in Black – The Story of Astrid Kirchherr & Stuart Sutcliffe (Sammakko, 2012)
Manu Larcenet: Blast – Pyhän diilerin ilmestys (WSOY, 2012)





Tällä kertaa oli kyllä hirmuisen vaikea päättää kolmikko, sillä olisin voinut nostaa monta kirjaa parhaimpien joukkoon. Huomasin myös, että valinta oli sen verran vaikea, että vaikka tarkoitukseni oli lukea vielä tammikuussa viime vuonna julkaistuja käännöskirjoja, niin en enää halunnut sekoittaa pakkaa enempää. Muutama "varma nakki" jäi siis tällä kertaa lukematta.

Valitsin kuitenkin jonkinlaisella tuntumalla seuraavat kirjat: Dovlatovilta ilmestyi viime vuonna kaksi käännöstä, mutta päätin kuitenkin valita listalle ensimmäisen, sillä se oli kirjailijan tuotannosta ensi-ihastukseni. Ullmanin tilalle olisin voinut valita toisen norjalaisen, Heivollin, mutta luotan, että kirja saa muutenkin hyvin ääniä, sillä sitä on blogeissa luettu tiuhaan. Barnesin kirja oli minulle napakymppi, joten se kuuluu ehdottomasti tälle listalle.


BLOGISTANIAN GLOBALIA 2012 -ehdokkaani:

3 pistettä Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi


2 pistettä Sergei Dovlatov: Meikäläiset


1 piste Linn Ullman: Aarteemme kallis


15.11.2012

Aki Ollikainen: Nälkävuosi


Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Siltala, 2012
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 141
Lisäksi: Teos on Finlandia-ehdokas ja voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon.

Kirjoitin blogiini aiemmin Aki Ollikaisen Nälkävuoden julkkareiden yhteydessä siitä, kuinka kirjan kaunis kansi teki minuun heti vaikutuksen. Tähän asiaan kiinnittää heti huomion, sillä kansi on minusta poikkeuksellisen upea. Se on kuin kirja itsekin, samanaikaisesti klassinen ja moderni. Elina Warsta on tämänkin upean kannen takana, hän on piirtänyt seesteisen otoksen suomalaisesta maisemasta, tuntemattomasta hahmosta. Piirroksen henki on ruman kaunis, jotenkin surumielinen. Tämä sopii teoksen tunnelmaan kuin feta salaattiin, sillä lukiessa tuntuu itku puristavan kurkussa samalla kun itse lukeminen on suuri ilo.

Ollikainen sai idean kirjaansa hautausmaalla. Hän oli katsonut nälkävuosina kuolleiden muistoksi pystytettyä kiveä ja miettinyt, että hän voisi kirjoittaa juuri näiden ihmisten tarinan. Ja minkä tarinan hän sitten kirjoittikaan.

Tiesin Suomen historian pahimmista katovuosista historian tunneilta jotain, mutta vasta Nälkävuoden lukiessa myös tunsin, kuinka julmaa aikaa tuolloin elettiin. En tiedä, miltä tuntuu olla oikeasti nälkäinen, mutta henkilöhahmojen hädän tuntee. Ollikainen on onnistunut kirjoittamaan väkevän tarinan hyvin vähäeleisesti ja tiiviisti.

"Nälkä on se kissanpentu, jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukuttiin avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle, ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen."

Valitsin tämän takakannessakin olevan kohdan kirjasta esimerksi siitä, miten Ollikainen kirjoittaa. Virke on kauniisti kuljetettu ja selkeäsanainen,  kielikuvat on niin todentuntuisia ja raadollisia. Nälkä on kuvattu samanaikaisesti kauniisti ja ahdistavasti.

Nälkä ajaa myös äidin lapsineen kerjuulle. Isä jää torppaan makaamaan, hän on niin nälkiintynyt, ettei hänestä ole enää kuin poisnukkujaksi. Ruokaa ei ole riittänyt pitkään aikaan kaikille, ja Juhani on säännöstellyt liian pitkään omaa annostaan lasten ja vaimonsa, Marjan, hyväksi. Tätä päätöstä Marja kiroaa tarpoessaan väsyneenä lumessa – tuntiessaan nälän ja vilun lisäksi turvattomuutta. Hän kohtaakin muiden kerjäläisten joukossa repivää pahuutta. Pettuleivän palasestakin tapellaan, eikä monikaan talo pysty ruokkimaan edes omiaan, saati sitten kerjäläisiä.

Nälkävuoden keskeiset hahmot edustavat joko köyhää rahvasta tai pulskeampaa eliittiä. Ei ole mitenkään epätavallinen ratkaisu korostaa puutteessa olevien hätää pistämällä heille epäoikeudenmukaiseksi peilikuvaksi säätyläisten pyöreät vatsat, mutta juuri tästä syystä jännite toimii ja lukeminen tuntuu niin tärkelle, tunteet nousevat pintaan ja ajatukset kulkevat yhteiskunnallisiin asioihin. Millaista aikaa kirja kuvaa, mutta mitä se sanoo myös meidän omasta ajastamme? Pidin kirjan naturalistisesta otteesta, mutta se on myös monien tarinallisten ratkaisujensa vuoksi hyvin moderni teos.

Nälkävuosi kestää myös aikaa ja useita lukukertoja, siksi olen erityisen onnellinen, että se voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja on myös ehdolla Finlandia voittoon.

Kirja Adlibriksessä ja kustantamon sivuilla.


13.11.2012

Mukana taas Blogistanian palkintoraadeissa

Kirjablogistit valitsevat jälleen vuoden parhaat uutuuskirjat. Joulukuun alussa valitaan Blogistanian Kuopus, eli ensimmäisitä kertaa mukana ovat myös lasten- ja nuortenkirjat. Tammikuun alussa valitaan Blogistanian Finlandia ja helmikuun alussa Blogistanian Globalia.

Viime vuonna kirjabloggaajat perustivat yhteistuumin omat kirjapalkinnot, ja minusta oli mukava olla yksi perustajajäsenistä (perustajajäseneksi pääsi osallistumalla kilpailuun ensimmäisen kerran. :)) ja äänestää parhaimpia lukukokemuksia. Tänä vuonna uusi tulokas Kuopus on minulle haaste, sillä en lue juurikaan uusia lasten- ja nuortenkirjoja. Tai en ainakaan siinä määrin, että otannasta saisi valittua parhaimman teoksen voittajaehdokkaaksi. Onneksi sarjakuvillakin saa osallistua, mutta toisaalta luen niistäkin enemmän aikuisille suunnattuja teoksia.

Mutta osallistun ainakin Blogistanian Finlandia ja Globalia -kisoihin. Vielä ehtii onneksi lukea, sillä listat julkaistaan vasta ensi vuoden alussa. Viime vuonna kotimaisista kirjoista voittajaksi valittiin Katja Ketun Kätilö, ja meillä oli Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa palkinnonjakotilaisuus. Globalia-palkinnon napannut Vieras kartanossa ilahdutti kirjailija Sarah Watersia niin, että hän mainitsi siitä kotisivuillaan ja Tammi merkitsi pokkaripainokseen palkinnosta tiedon.



Blogistanian Kuopus 2012
Blogistanian Kuopus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa lauantaina 1.12.2012 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 3.12.2012 klo 20.

Blogistanian Kuopusta emännöi Saran kirjat. Kilpailujulistus julkaistaan hänen blogissaan 15.11. klo 10.00.


Blogistanian Finlandia 2012
Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa keskiviikkona 2.1.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan saman päivän iltana klo 20.

Blogistanian Finlandiaa emännöi Sallan lukupäiväkirja. Kilpailujulistus julkaistaan hänen blogissaan 15.11. klo 10.00.


Blogistanian Globalia 2012
Blogistanian Globalia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa perjantaina 1.2.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 4.2.2013 klo 10.

Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjava kammari. Kilpailujulistus julkaistaan hänen blogissaan 15.11. klo 10.00.

28.10.2011

Esikoiskirjailijat kilpasilla


Huomenna selviää, ketkä ovat Hesarin raadin mielestä vuoden parhaat esikoiskirjailijat. Tänä vuonna erityisesti olen seurannut esikoiskirjailijoita tehtyjä kritiikkejä, blogiarvioita ja keskusteluita. Kävin tänään kuuntelemassa kirjamessuilla Jarmo Papinniemen haastattelemia tuoreita esikoiskirjailijoita. Mietin siinä, että kuinkahan moni heistä on valittu myös huomiselle lavalle puhumaan kirjoistaan. Koska en tiedä raadin perusteluita, enkä päätöstä (sehän selviää vasta huomenna), niin leikkimielisesti teen oman listaukseni. Kaikkia suosikkejani en ole vielä ehtinyt edes lukea kokonaan tai ollenkaan (!), mutta minulla on semmoinen tunne, että nämä seuraavat kirjat voisivat olla huomenna vahvoilla.
 

Antti Leikas: Melominen. Siltala: Unta ja realismia sekaisin. Paremmat perustelut linkin takaa blogiarviossani.
Mooses Mentula: Musta timantti. WSOY: Ostin kehuvien blogiarvioiden jälkeen luettavaksi, mutta tällä hetkellä naisesikoiset ovat ajaneet ohi.
Pia Pesonen: Urho Kekkonen Strasse. Teos: Ensimmäisen novellin perusteella olen vakuuttunut. Ostin vähän aikaa sitten ja luen nyt useampaa novellikokoelmaa sekaisin. Kirjasta tehdään myös elokuva.
Iida Rauma: Katoamisten kirja. Gummerus: Bloggaajien suosikkikirjoja keväältä.
Anna Tommola: Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia. WSOY: Tämä on minulla tällä hetkellä kesken. Lainasin kirjastosta, mutta pidän niin paljon, että ostan huomenna messuilta omaksi. Oli teos lopulta finalistina tai ei.
Marisha Rasi-Koskinen: Katariina. Avain: Hehkutin Katariinaa kovasti jo heti lukemisen jälkeen. Huikea palapeliteos, joka yllätti minut monessa käänteessä. Teos on saanut kirjablogeissa valtavasti positiivista huomiota!
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun. Gummerus: Tästä teoksesta on otettu jo nopeasti toinen painos. En ole yhtään soraääntä kuullut teoksesta. Tämä on itselle yksi jänskimmistä kirjoista, sillä säästelen sitä pitkään rauhalliseen viikonloppuun. Odotukset ovat korkealla ja lukuisten kiittävien kritiikkien jälkeen odotan teoksen nousevan myös finalistiksi.
Jenni Linturi: Isänmaan tähden. Teos: Tämä sai niin ylistävän arvion Hesarissa, että veikkaisin jopa voittajaksi. Kiinnostava kirja.
Miki Liukkonen: Valkoisia runoja. Runoja luonnontieteen kielellä höystettynä. WSOY 
Satu Taskinen: Täydellinen paisti. Teos: Ostettu ja odottaa lukemistaan. Kiinnostava, koska ennakkoon ajattelisin sen olevan 


Runoista minun on vaikeampi sanoa, mutta sekä Miki Liukkosen että Suvi Vallin teoksia on minulle suositeltu ja aion myös heidän teoksensa lukea, joten niillä perusteilla valitsin heidät tähän omaan listaani. Koska Valkosia runoja -teosta suositeltiin viimeksi tänään, niin valitsin sen listaani.

Muita mahdollisia:  
Saara Henriksson: Moby Doll. Into : Koska teoksessa liikutaan Pohjois-Norjassa kalastuskaupungeissa. Miljöö on itselleni tuttu ja kun tämän tänään kuulin, päätin että Moby Doll päätyy omalle lukulistalleni pian!
Katja Kaukonen: Odelma. WSOY: Koska kirjablogistiystäväni kehuvat teosta ja sanoivat, ettei se ole helpoimmasta päästä, mutta kunhan avautuu, teos on kaunis ja kiinnostava.
Mia Vänskä: Saattaja. Atena: Koska se on naisen kirjoittama kauhuesikoinen.
Suvi Valli: Ohijuoksija. Otava: Koska kun kuulin runoilijan puhuvan teoksestaan aiemmin syksyllä, ajattelin että hänen on täytynyt tehdä valtavasti pohjatyötä.


Mitkä ovat teidän ehdokkaitanne? Miksi? Minkä uskotte löytyvän Hesarin listalta, vaikkei ihan omalle listallenne nousisi?


10.3.2011

Vuoden 2010 kauneimmat kirjat

Suomen kirjataiteen komitea on valinnut mm.vuoden 2010 kauneimmat kirjat ja kannet. Olen ennenkin kirjoittanut kuinka tärkeitä minulle ovat kauniit kirjan kannet samoin kuin kirjalle valittu osuva nimi. (Klikkaamalla linkkejä pääsee tutkimaan komitean valitsemia kauneimpia kirjoja ja kansia ja oman bloggaukseni kirjojen nimistä)

Suomen kirjataiteen komitean tavoitteena on kiinnittää huomio kirjoihin kirjataiteellisina kokonaisuuksina. Vuoden kauneimpia kirjoja valitessaan komitea pyrkii löytämään teoksia, joissa muoto ja sisältö tukevat toisiaan mahdollisimman hyvin. Arvioinnin lähtökohtana on graafinen kokonaissuunnittelu alkaen typografiasta ja päätyen valmiiseen painotuotteeseen. Klassisen kirjapainotaidon ohella komitea arvostaa tuoreita, uutta luovia ratkaisuja.Suomen kirjataiteen komitea valitsee vuosittain Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelman. Yksi kirjoista palkitaan Kaunein kirja -arvonimellä. Omana ryhmänään valitaan vuoden onnistuneimmat kirjan kannet.
(http://www.kauneinkirja.fi/komitea/)
Esittelen nyt blogissani mielestäni kauneimpia kauneimmista kansista:
Selja Ahava: Eksyneen muistikirja. Gummerus. Graafinen suunnittelija: Jenni Noponen
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. Wsoy. Graafinen suunnittelija: Mika Tuominen
Siri Kolu: Me Rosvolat. Otava. Graafinen suunnittelija: Tuuli Juusela
Paul Auster: Näkymätön. Tammi. Graafinen suunnittelija: Timo Mänttäri
Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni. Tammi. Graafinen suunnittelija: Markko Taina


Mielenkiintoista arvioida nyt pelkkiä kansia, sillä en ole yhtäkään näistä kirjoista lukenut/kuunnellut vielä loppuun asti. Katselen siis pelkästään kansia ja mietin niiden välittämää kuvaa kirjasta. Leikkimielistä analysointia luvassa:
Selja Ahavan Eksyneen muistikirjan kansi on samalla jotenkin pelkistetty ja sekava. Toisaalta se sopii hyvin teoksen nimeen, siinä missä muistikirjaan pannaan tarkkaan asioita ylös, eksynyt viittaa sekavuuteen ja unohdukseen. Pidän myös kannen mustavalkoisuudesta.
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on puolestaan hupaisuudessaan kaikkea muuta kuin kansien "karvalakkimalli". Ruutupaita, karvalakki ja kasvojen tilalla kirjan nimi. Sopivan minimalistinen, mutta humoristinen tunnelma sopii siihen mielikuvaan, mikä minulle on kirjasta ehtinyt syntyä 2 cd:tä kuunnelleena.
Siri Kolun Me Rosvolat on hyvänvärinen ja pidän tämän lastenkirjan kannen fonttivalinnasta. En ole vielä ehtinyt lukea teosta loppuun, mutta tähän mennessä siinä on ollut paljon herkuttelu- ja mässäilykohtauksia, joten kannen karkkikoristelu sopii hyvin teokseen. Ajattelin kirjoittaa tästä teoksesta esseen, joten myöhemmin lisää herkuttelusta.
Paul Austerin Näkymättömän kannen värivalinnoissa silmä lepää ja pidän siitä että ihmishahmo kuvituksen keskellä on todellakin näkymätön. Maisema on vanhahtava ja utuinen.
Herta Müllerin Tänään en halunnut tavata itseäni kansi sopii mielestäni hyvin teoksen nimeen. Peilikuva on utuinen kuin pölyn peitossa ja naaman yli on kädellä vedetty viivoja. Viiltoja läpi kasvojen. En tiedä kirjan sisällöstä, mutta kannessa on jotain hyvin tuskaista.

Mitkä olivat teidän mielestänne parhaat kannet? Entä oliko muuten komitea onnistunut kauneimpien kirjojen valinassa?


Loppuun vielä menovinkki:
Kansalliskirjaston kahvilassa ja Agricola-huoneessa on 11.3-11.5.2011 näyttely Viron ja Suomen vuoden 2010 kauneimmista kirjoista. Näyttelyyn on vapaa pääsy.



11.11.2010

Finlandia-palkinnon ehdokkaat on julkaistu

Ehdokkaat ovat Joel Haahtelan Katoamispiste (Otava), Markus Nummen Karkkipäivä (Otava), Riikka Pulkkisen Totta (Otava), Mikko Rimmisen Nenäpäivä (Teos), Alexandra Salmelan 27 Eli kuolema tekee taiteilijan (Teos) ja Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä (Schildts).
Voittajan valitsee kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi. Palkinto jaetaan 2. joulukuuta. Sen arvo on 30 000 euroa. (STT:ltä napattu)

En ole vielä lukenut yhtäkään noista ehdokkaista ja myönnän, etten ollut edes kuullut tuosta Kärpäsenkesyttäjästä. Lukupinossa on Riikka Pulkkisen Totta ja Mikko Rimmisen Nenäpäivä, joten näihin olen tutustunut etukäteen muitten blogeja lukiessa ja siksi kasasin nämä lukupinoon suurella odotuksella.

Oliko teille listassa yllättäjiä? Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkintoehdokkaista Alexanda Salmela on tässäkin ehdolla, muita hesarin suosikkeja ei listalla näy.Mutta paljon Otavaa ja Teosta näkyy. :)