Teoksen kesäjuhlat

Olimme aivan kesäkuun alussa muutaman kirjabloggajan (kiitos vain Marjikselle, Karoliinalle ja Katjalle seurasta) kanssa Teoksen kesäjuhlilla. Tokoinrannalle oli pystytetty suuri katos, jonka alla oli lokoisa jutella muiden vieraiden kanssa. Auringonpalvojat saivat istua lavan edessä tyynyjen keskellä. Todella lämmin tunnelma ja hienot puitteet kiittää keväästä, nauttia kesästä ja tähyillä tulevaa kirjasyksyä. Nappasin kuvan teltasta ja tyynykeitaasta ennen kuin suurin osa vieraista tuli paikalle.

Aiemmista kirjatapahtumista, joissa olen käynyt, poiketen kirjailijat puhuivat melko vähän ja syksyn kirjojen tarkempi esittely jätettiin katalogin varaan. Kirjailijat saivat olla tilaisuudessa rennommin ja kaikilla vierailla oli mahdollisuus vapaaseen keskusteluun, sillä ohjelmaa ei ollut järjestetty liikaa. Välillä lavalla esiintyivät mm. Tomi Kontio ja Iiro Rantala.

Ihana kesäinen ilta, hyvä tarjoilu, rento tunnelma.

Mitkä kirjat sitten nousivat katalogista ylitse muiden? Juttelin Marjiksen kanssa Johanna Sinisalon Enkelten verta -teoksesta, sillä tiesin heti sen nähtyäni, että se on hänen kirjansa. Minulla on vielä lukematta hänen Finladia-palkittu teoksensa Ennen päivänlaskua ei voi, mutta aion tämän paikata ennen kuin luen hänen syyskuussa ilmestyvän maagisen tarinan mehiläiskadosta. Olen tänä kesänä miettinyt, että kuinka vähän olen nähnyt mehiläisiä ja kimalaisia. Kirja vaikuttaa todella kiinnostavalle sen eettisen kannanoton ja aiheen takia.

Jenni Linturin Isänmaan tähden -teoksessa on upea kansi ja hän näyttää katalogiin napatussa kuvassaan erehdyttävän paljon Alexandra Salmelalta. Kiinnostun näistä ulkokirjallisista syistä tutustumaan Linturin esikoiseen tarkemmin. Yleensä sotakirjat eivät kauheasti kiinnosta minua. Tai oikeastaan perun heti sanani. Pidän Linnasta, Merestä, Katzista, Eeva Kilvestä jne. Pidän siitä, että sotaa lähestytään eri kanteilta ja kirjoissa saa olla opettavainenkin sävy. Pidän kirjoista. Joka tapauksessa Linturin esikoista kuvataan sanoilla "ei aivan tyypillinen sotakirja". Kiinnostavaa, sillä niin sanottiin myös Hilvon Viinakortista ja se oli minusta upea teos.
"Kumpi on järkyttävämpää, kammottavat teot vai niiden elinikäinen taakka? Henkeäsalpaavalla kielellä ja taidokkaalla kerronnalla Linturi näyttää lukijalle, kuinka sodasta ei aina palaa, ei vaikka jäisi henkiin."

Johanna Holmströmin novellikokoelmaa Camera Obscuraa kuvataan sadunkaltaiseksi ja psykologiseksi teokseksi. Sitä voi lukea myös episodiromaanina. "Kenet kohtaisit metsässä mieluummin, suden vai nuoret ympäristöaktivistit jotka ovat valmiit kuolemaan vakaumuksensa puolesta?" Jotenkin kiinnostavia pieniä ja koukuttavia "tiisereitä" on saatu kasattua kirjaesittelyihin. Näinhän se toki pitääkin olla, sillä on kiinnostava tutustua teokseen etukäteen ja sovittaa näitä tekstikatkelmia teoksen kanteen ja siitä syntyvään mielikuvaan.

Teos tarjoaa syksyllä taas naisvoimaa esseissään. Keväällä ilmestynyt Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa on vielä minulta lukematta, mutta olen kuullut siitä paljon kehuja. Syksyllä ilmestyy Kaarina Hazardin Julkinen poru ja Rosa Meriläisen Hyvät miehet ja herrat!. Tiivistäen, Hazard kirjoittaa uutisista ja Meriläinen miehistä.

Tässä muutamia itseäni kiinnostavia poimintoja Teoksen syksystä. Aika naisvoittoinen lista.

Elina Hirvonen & Anu Silfverberg: Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja

"Tekstiä voi houkutella esiin piiloistaan erilaisilla kikoilla"

Olen opiskellut tämän syksyn kirjallisuuden lisäksi myös kirjoittamisen sivuaineopintoja Jyväskylän yliopistoon monimuoto-opintoina. Tarkoituksena on saada kirjoittamiseen valmiuksia, oppia erilaisista kirjoittamisen lajeista ja tarttua toimeen. Aika pitkälle luetaan teoriakirjallisuutta ja niiden perusteella kirjoitetaan tehtäviä, mutta myöhemmin on luvassa vapaampaakin kirjoittamista. Olen tehnyt vasta peruskurssin ja mediaopintoja. Tänä syksynä on luvassa vielä tietokirjoittamisen ja lyriikan kurssit.

Mutta kirjoittamisesta innostuin nyt uudella, konkreettisemmalla sykkeellä kun sain käsiini Elina Hirvosen ja Anu Silfverbergin teoksen Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja (Avain, 2010), josta olen eilen ollut kuuntelemassa Avaimen tilaisuudessa ja intoillut viime viikolla lyhyesti Viikon luettuja kirjoja listatessani. Kirja on todella helppolukuinen verrattuna mihinkään aikaisempiin kirjoittamisen oppaisiin, silti olematta mitenkään yksinkertaistava ja mutkia suoristava. Kirjoittaminen tapahtuu lause kerrallaan, mutta teos on nimensä mukaisesti harjoituskirja kirjoittamisesta haaveilevalla ja uusia keinoja työhön tarttumiseen etsivälle kokeneemmalle kirjoittajalle.

Teoksen sataa harjoitusta tasapainoittaa 24 kirjailijan vinkit, mitä he ajattelevat kirjoittamisesta ja miten saavat konetta käyntiin, kun meinaa bensa loppua. Aloittelevalle kirjoittajalle tämä on helpottava tieto, neromyytit murtuvat, oikeilla kirjailijoillakin on vaikeuksia tarttua toimeen ja eivät hekään synny suuren lahjakkuuden kanssa, jossa toimitaan vain inspiraation varassa. Kirjoittaminen on rankkaa työtä, mutta sitäkin antoisampaa luovaa työtä, joka palkitsee itse tekemisellä, koska harva kirjailija Suomessa pääsee kultasampoon käsiksi kirjamyynneillä. Ajattelin lukiessani, että kirjan vinkkejä voi silti soveltaa mihin tahansa luovaan työhön. Vaikka varsinaisesti siinä on sata erilaista keinoa tuottaa tekstiä, niin samoja keinoja voi ajatella vaikka uutena lähestymistapana säveltämiseen ja valokuvaamiseen. Työ ei ole luovalla alallakaan aina ruusuilla tanssimista, mutta eri keinoin voi tehdä siitä sujuvaa. Varsinkin silloin kun edessä on tyhjä paperi ja sekava mieli.

Sata sivua on jaettu vinkkien osalta yhdeksään osa-alueeseen. Esimerkiksi teoksesta löytyy harjoitustekniikoita käynnistää kirjoittaminen tajunnanvirtakirjoittamisella ja saada näin mielessä edestakaisin seikkailevat ajatukset paperille ja puhdistettua mieltä ennen kirjoittamista tai saada siten yllättäen ajatuksenpätkästä kiinni. Miten voit havainnoida ympäristöä ja ottaa sieltä ideoita kirjoittamiseen. Koskaan ei voi tietää, millaisen tarinan saa esimerkiksi salakuuntelemalla ratikassa toisten keskusteluja ja sitä itse eteenpäin jatkaen ja ympärille tarinan rakentaen. Itse koin hyödylliseksi ideoiden metsästykseen annetut harjoitukset ja miten voidaan rakentaa henkilöhahmoja ja visuaalistaa tarinaa.

Parasta tässä tekstintekijän harjoituskirjassa oli, että kaikki vinkit olivat toteuttamiskelpoisia ja osa jopa niin yksinkertaisia, että sitä ihan hämmästyi, miten tämmöistäkään ei ole itse keksinyt miettiessään tekstin syntymisen vaikeutta. Esimerkiksi yksi suosikkini oli vinkki, jossa kehotettiin ottamaan joku itseä kiinnostava valokuva esiin ja kirjoittamalla siitä ylös kuvan värimaailmaa, millaista ääntä voisi kuulua ja miltä kuvassa tuoksuu. Mitä musiikkia voisi kuulua ja mitä joku voisi sanoa, entä mitä tapahtuu ennen ja jälkeen kuvanottohetken. Tällä tavalla kun lähtee kuvaa purkamaan tekstiksi sitä tuli ainakin itsellä paremmin hahmotettua visuaalisuus kerronnassa ja se mikä on tarpeellista sanoa tunnelman välittämiseksi. Tämä voisi toki toimia myös toisinpäin.
Myös monet muistutustekniikat auttavat saamaan tekstiin todenperäisyyttä, miltä tuntuu toisen ihmisen kosketus, millaista oli riidellä, miten kuvailisit tuttaviasi yhdellä lauseella jne..

Kirjallisuudenopiskelijalle, joka pitää kirjoittamisesta, oli mukava huomata kuinka paljon neuvottiin lukemaan toisten tekstejä ja miettimään niiden rakenteita, henkilöhahmoja, kerrontaa, aikatasoja jne. Sitähän teen melkein päivittäin.

Tekstinäyte:
"Varastettu virke.  Etsi runo tai romaanin viimeinen virke, joka on mielestäsi hieno. Ota se oman tekstisi ensimmäiseksi virkkeeksi. Kuuntele millainen rytmi ja sävel virkkeessä on ja yritä jatkaa sen tunnelmaa mukaellen. Unohda alkuperäinen ja katso minne tarina vie. Sinulla on aikaa 15 minuuttia. Saata teksti siinä ajassa jonkinlaiseen päätökseen."

Elina Hirvonen & Anu Silfverberg: Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja.
Avain, 2010
Sivuja: 157