Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan

Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan. Gummerus 1991. Stora världen 1991. Suomennos: Leena Vallisaari. 304 sivua.

Suureen maailmaan on ensimmäinen lukemani Ulla-Lena Lundbergin kirja. Finlandiavoittaja Jää on edelleen hyllyssäni lukematta, ja omistan myös muun muassa Leon, joka on tämän kyseisen teoksen edellinen osa. Työtehtävän myötä päädyin sitten aloittamaan Lundbergin tuotantoon tutustumisen vuonna 1991 julkaistusta teoksesta, joka nimensä mukaisesti vie lukijan kauas suureen maailmaan ja sitten niin lähelle, mutta ainakin minulle aina niin eksoottiseen Ahvenanmaahan.

Itse asiassa Suureen maailmaan on Ahvenanmaa-trilogian toinen osa, päätösosassa Mitä sydän halajaa eletään ilmeisesti jo kirjoittamisajankohdan nykyaikaa, 1990-luvun loppua. Leo sijoittuu 1800-luvulle, lukemani kirja lyhyempään ajanjaksoon mutta historiallisesti monella tapaa merkittävään murroskohtaan 1900-luvun alusta 30-luvulle asti.

Kirjan voi lukea kyllä täysin itsenäisenäkin, sillä minulle ei tullut juurikaan tunne, että pitäisi tuntea henkilöiden taustoja, mutta kiinnostuin heistä kyllä sen verran, että haluan lukea koko trilogian, ehdottomasti. Vaikka pakko kyllä myöntää, että luulen Lundbergin kehittyneen kirjoittajana ja tarinankertojana huimasti, sillä oletukseni muiden lukukokemusten perusteella on, että Jää on todella upea teos. Suureen maailmaan on kyllä hieno lukukokemus, mutta ei vielä mitenkään poikkeuksellinen historiallinen romaani. Tarina on monisyinen, sillä tietysti ajankohta tarjoaa jo jännitystä mutta lisäksi elämänmenon kuvaus neljän veljeksen ja yhden vävypojan kautta maalla, merellä ja usealla eri mantereella tuo väriä, tapahtumia ja uusia ajatusvirtoja tekstiin. Henkilöitä on heidän lisäkseen runsaasti muitakin, sukua, kyläläisiä – kateellisia ja myötämielisiä.

Pidin erityisesti liioittelevan ja vähän ilkikurisen Leonardin osuuksista. Hänen Amerikan-matkallaan teos myös alkaa, ja Suomessakin hän elää vielä kuin pieni amerikanherra taskussaan. Vakavamielisempi, itseään tuhlaajapojan veljeksi kutsuva pappismies Isidor on toinen suosikkini. Ja ihan päinvastaisesta syystä kuin Leonard. Hän on taas realistisempi toimisssaan mutta ei mitenkään synkkämielinen hahmo, jonka kerronta olisi tympeää tai valjua. Isidor joutuu pitämään monia lankoja käsissään ja silti tuntuu, että hän on tunteiden edessä saamaton nahjus. Merikapteenina toimivien kaksoisveljien tarinat ovat ihan mielenkiintoisia, mutta selvästi en niin laivan kyytiin halaja, sillä juuri heidän osuutensa olivat paikoin pitkästyttäviä.

Leonardin kautta tulee myös sisällissotakuvaukseen poikkeuksellinen näkökulma. Entä jos ei ole kenenkään puolella vaan oikeastaan viihtyy kaikkien seurassa työläisistä maanomistajiin. Tarvitseeko silloin pelätä ketään vai oikeastaan vähän kaikkia?

Kiinnostava teema, joka tuntuu taustalla ja henkilöiden puheissa on se, kuinka yhteisöllisyys ja kylämäisyys alkaa kadota ja ihmisiä riepottelee paitsi sodat ja muut yhteiskunnalliset murrokset, niin myös halu lähteä kotoa merta edemmäs.

Finlandia-juhlahumussa mukana

Eilenhän se selvisi.

Ulla-Lena Lundbergin Jää on Tarja Halosen mielestä vuoden paras kirja (niistä kuudesta, jotka raati oli valinnut hänelle luettavakseen), vaikka hän – luonnollisesti – piti kaikista. Mutta Jäähän presidentti rakastui täysin, ja hän kehui kirjan tempaisseen mukaansa. Minusta oli viehättävää, että Halonen tunnusti lukeneensa kirjan nimenomaan suomeksi käännettynä, mutta samalla hän pystyi tietysti antamaan kiitoksensa myös Leena Vallisaarelle, kirjan kääntäjälle.

Halonen perusteli valintaansa näin: 

Ulla-Lena Lundbergin käyttämä kieli on konstailematonta. Samalla se on jollain selittämättömällä tavalla iätöntä. Kirjahan kuvaa sodan jälkeistä pulan vielä leimaamaa saaristolaiselämää. Pappi Peter Kummel on minusta melkein uuden rauhan kauden symboli: hyvään uskova optimisti, joka kyllä tarvitsee käytännön toteutukseen muita – ennen kaikkea vaimonsa Monan.
 
Kirjan alkupuolen lähes pastoraalisesta idyllistä huolimatta ainakin minut vatalsi varsin pian antiikin kreikkalaisen tragedioiden uhka. Jotain pahaa tulee tapahtumaan ja lukija-parka antautuu tuon tumman virran vietäväksi.

Lopun jo arvaattekin. Olen päättänyt, että Ulla-Lena Lunbergin kirja Is/Jää saa vuoden 2012 Finlandia-palkinnon.

Kirjailija Ulla-Lena Lundberg, olen erittäin kiitollinen, että kymmenen vuoden tauon ja työn jälkeen annoitte kirjanne tulla julkisuuteen. Se ei ole kunnianosoitus Kummelin perheelle, vaan myös saaristolaisille ja ilo meille lukijoille.

Minusta Halosen palkintopuhe ja Minna Castrénin avajaispuhe olivat molemmat hyviä, Halonen puhui luonnollisesti vain lukemistaan kirjoista ja perusteli valintansa. Castrén enemmän suomalaisesta kirja-alasta ja joulumyynnin kovista odotuksista.

Oli hieno päästä ensimmäistä kertaa mukaan Finlandia-juhliin, mutta ensi kerralla voisin olla tarkkaavaisempi. Kävelin nimittäin ensin melkein Bottalle asti ennen kuin muistin, että tilaisuushan olikin Vanhalla ylioppilastalolla. Olin viimeinen tilaisuuteen rynnijä ja pakkasesta huolimatta juoksusta hikinen. Hyvä Hanna!!

Salla tosin kirjoittikin, että kyllä siellä muutkin onnistuivat mokaamaan: "Tilaisuus itsessään oli näin ensikertalaisen silmiin tyylikäs, tosin muutamia perisuomalaisia ilmiöitä nähtiin. Juuri kun Halonen aloitti puheensa, ryhtyi erään rouvan kännykkä pirisemään äänekkäästi, ja rouvaparalla kesti ikuisuus löytää puhelimensa ja sammuttaa se. Samalla tarjoilijat siirsivät kahvipöytää keskemmälle ja oikein jyrisyttivät pöydänjalkoja lattiaa vasten. No sattuuhan näitä paremmissakin piireissä..."


Eilen ratkesi myös se, että mikä kirja löytyy monien suomalaisten paketeista tänä jouluna.

Mie en ole vielä voittajakirjaa lukenut, mutta uskallan toivoen väittää, että kirja on monille mieluisa lukuelämys, niin paljon hyvää palautetta se on saanut laajalti. Blogeissa sitä on luettu paljon ja kehuttu poikkeuksetta, Jää on Nälkävuoden kanssa aika varmasti Blogistanian Finlandia -mittelöissä kärjessä.

Muut vuoden 2012 Finlandia-voittajaehdokkaat olivat Riikka Ala-Harjan Maihinnousu, Pirjo Hassisen Popula, Heidi Köngäksen Dora, Dora, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Juha Seppälän Mr. Smith.