Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa

Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa
Tammi, 1998
Kansi: Saku Heinänen
Sivuja: 205
Mistä: kirjastosta
Kotimaista proosaa

"Kun ihminen syntyy hän ei tiedä mitä on tulossa, ja kuollessa on samalla lailla tuntemattoman edessä. Salaisuus kantaa ihmistä tästä hetkestä toiseen, sekunnista sekuntiin, minuutista minuuttiin, tunnista tuntiin, päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta vuoteen. Jäljet kulkevat eteenpäin ja peittyvät uusiin jälkiin, mutta ne ensimmäiset eivät lakkaa olemasta vain sen tähden että uusia tulee päälle."

Suosittelisin lukemaan Riitta Jalosen Todistaja Britigin talossa -teoksen jo pelkästään viimeisten sivujen takia, jotta niiden ilmavan syvät sanat ymmärtää oikein kunnolla.

Kirja oli matkalukemisenani marraskuussa, kun käväisin Kuopiossa, ja voi kuinka seesteinen ja lempeä seuralainen se oli junassa. En matkannut Irlantiin, kuten kirjan päähenkilö Iiris, enkä vuokrannut huonettani Brigitiltä, mutta silti pieni maisemavaihdos ja lainavuoteessa uinuminen sopivat tämän kirjan lukutunnelmiin oivallisesti.

Kirjan idea on viehättävä. Toimittajan töitä tekevä Iiris matkustaa vuodeksi Irlantiin, ja hänen vuokraemäntänsä Brigit asettaa vain yhden ehdon vuokralaiselleen: jokaisena sunnuntaina Iiriksen täytyy osallistua teehetkeen, johon saapuu myös seurakunnan katolinen pappi.

Papin tarinat pyhistä hahmoista ja tarinoista, erityisesti Pyhästä Brigitistä sävyttävät teeseremonian tunnelmaa, tai oikeastan sähköistävät sitä entisestään. Jotain hyvin kaunista on siinä varovaisessa rakkaudessa, joka ei koskaan voi vapaasti kukoistaa. Iiris on tarkkailija, esiliina ja lukijan silminnäkijä. Ja hänen myöhemmän avioeronsa kautta valottuu vielä kerran tämä erityinen seremoniallisuus, joka sitoi heidät kaikki kolme yhteen joka sunnuntai.

Valitsin kirjan kirjastosta siitä syystä, että pidin niin paljon Kuka sinut omistaa -pienoisromaanista ja sanoin tuolloin, että haluan lukea kirjan, koska viehätyin tästä Marian arviosta. Marialla on sana hallussa, ja hänen arvioistaan löydän usein hyviä, itselleni sopivia kirjavinkkejä, ja tämä kohta hänen tekstissään on jäänyt erityisen hyvin mieleeni, vaikka se on kirjoitettu jo jokin aika sitten:

"Todistaja Brigitin talossa on hyväätekevän hidas ja lempeä romaani. Se ei ole kuitenkaan siloiteltu ja makea, vaan pikemminkin yksinkertainen ja harmaa kuin pellavaliina. Jokainen sana on tarkkaan harkittu, ja kirjan ajatukset ovat pieniä helmiä. Pinnalta katsoen rauhallinen kerronta vie kipupisteisiin."

Olisinpa sanonut tuon itse, sillä juuri tällainen kirja on. Se johtuu tuosta pellavaliinavertauksesta, koska se kuvaa niin osuvasti oikeanlaista arkisuutta ja harmautta. Kirja ei ole junnaava ja typerryttävä, vaikka se on hidas ja siinä tapahtuu lopulta melko vähän.
 
Ilselän Minna puolestaan kirjoittaa hyvin kirjan kaksijakoisesta rakenteesta. Minuakin se aluksi hämmensi, vaikka se tulee tosiaan perustelluksi. Irlantiin olen halunnut pitkään, mutta olen päässyt vasta kirjojen myötä sinne. Jalosen kirja on mieleeni enemmän kuin Hanna Tuurin Orapihlajapiiri, joka sijoittuu myös Irlantiin. Kirjojen ja matkajuttujen avulla pääsee tutustumaan kuitenkin itselle uusiin alueisiin. Sara puhuu omassa arviossaan myös tästä matkakaipuusta. Mutta tosin kuin minä, hän tosiaan toteutti haaveensa.
 

Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa

Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa
Tammi, 2013
Sivuja: 159
Kansi: Laura Lyytinen
Mistä: arvostelukappale
Kaunein sitaatti: "Jean on syntynyt kaksi kertaa, ensimmäisen kerran Mamille ja toisen kerran äidille".
Kotimainen romaani

Minusta tuntuu, että olen lukijana kypsynyt arvostamaan tämänkaltaisia kirjoja. Olen lukenut aiemmin Riitta Jaloselta Kuvittele itsellesi mies ja Hyvää yötä Irma Noora, mutta kumpikaan ei muistini mukaan ja noiden vanhojen arvioiden mukaan ollut mieleeni.

Tästä uusimmasta pidin valtavasti. Varmasti se on aiempia vanhempi kirja, mutta uskon myös, että lukeminen on jalostanut minua Jalosen tyyliin. Kirja on salaperäinen, ja vaikka tarina avautuu lukiessa eikä se ole yhtään vaikeaselkoinen, silti sen tiheä ilmaisu vaatii tarkkaavaisuutta. Jokaisella lauseella on painoarvoa, eikä lukijaa missään nimessä aliarvioida.

Ja se suru, joka tarinaan on imeytynyt. Se ei ole samantekevää sanahelinää, vaan kirja koskettaa, koska se on niin rehellinen.

Kirja kysyy jo otsikossaan, kuka sinut omistaa, ja koko teos vastaa tähän. Kuka omistaa lapsen? Kuka saa eniten rakastaa? Ja kenen lapsi on? Biologisen äidin vai kasvattiäidin? Kirjan nimi viittaa fiktiiviseen mutta todellisuuspohjaiseen Jean-nimiseen poikaan, joka on Heidin, kertojan, veli ja ei ole sitä kuitenkaan. Jean on sijaisperheessä kotonaan, kuin heidän oma poika. Heidin kautta välittyy, mitä tapahtuu, kun Mami käy turkki päällä vierailemassa ja katsomassa poikaansa, mitä tapahtuu, kun Mami on poissa ja kotona ollaan normaalisti, mitä keskustellaan yläkerrassa pikkumummin kanssa ja mitä naapurin Marja tekee autiotalossa.

Kaikki henkilöt ovat todentuntuisia, eikä kukaan ole ylimääräinen kirjassa. Heidi on hyvä tyttö, ja lempeästi hän kuvaakin läheisiä ihmisiä. Kirjassa on paljon lämpöä, ymmärrystä, rakkautta. Heidi havannoi, kuinka isä ei enää laula kuten ennen ja miten asioista ei puhuta enää samalla tavalla, kun Jean on poissa. Tunteista ei ääneen juuri puhuta.

Kahden lapsen kiintymys on kuvattu kirjassa sellaisella herkkyydellä, että tuntuu pahalle molempien puolesta, kun yhteydenpitoon ei ole enää mahdollisuuksia. Nämä henkilöt, sanat ja tarinapätkät ottaa omakseen, eikä kirjan soisi loppuvan, vaikka ratkaisu on selvä kaiken aikaa.

Kuka sinut omistaa on tärkeä kirja. Siinä on onnistuttu kertomaan ajatuksia herättävä, aina ajankohtainen tarina, tyylillä, jota voi vain ihailla. Lapsen mielenliikkeiden kuvaajana Jalonen on erityisen taitava. Haluan pian lukea Jalosen Todistaja Brigitin talossa -teoksen, johon Maria viittaa omassa arviossaan.

Kirjan ovat lukeneet lisäksi Katja, Marjatta, Minna.

Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies

"Kun minä maalaan, jotain vaihtuu meidän kesken"

Riitta Jalosen Kuvittele itsellesi mies (Tammi, 2005) on kirjoitettu ilman suuria tunnekuohuja. Kolmiodraama on kuvattu niin vähäeleisen taidokkaasti, zen-tyylillä, olematta silti tylsä. Pidin teoksesta, mutta jäin kyllä ihmettelemään henkilöhahmojen hermojen lujuutta ja kykyä olla huutamatta toisilleen.

Kuvittele itsellesi mies alkaa siitä, kun Mirjami palaa Madeiran- matkaltaan ja kuulee naapureilta, että hänen kodissaan on asunut toinen nainen yhdessä Mirjamin miehen Kalevin kanssa. Mirjami kyllä purkaa pahaa oloaan ja käy heidän yhteisen sänkynsä kimppuun, mutta raivo on silti jotenkin hallittua. Joku on astunut omalle reviirille ja saastuttanut sängyn, eikö siitä irtoaisi edes vähän sekopäistä käytöstä?

Surun ja raivon jälkeinen hetki, missä moni muu katkaisee täysin välinsä menneisyyden kanssa, saa Jalosen teoksessa Mirjamin tutustumaan tähän toiseen naiseen, kirjan toiseen päähenkilöön Inariin ja jopa ystävystymään. Inari on taidemaalari ja Mirjami haluaa Inarin ikuistavan hänen muotokuvansa. Hän haluaa myös tunkeutua Inarin reviirille ja jättää jotain itsestään jälkeen.

Kirja on kahden naisen tarina, saman miehen eri puolilta, kuitenkin aika samanlaisina kohtaloina. Kalevi jää kirjassa taka-alalle, eikä häneltä selityksiä kysellä, vaikka lukijalle saattaisikin jäädä mielenpäätä vaivaamaan syyt ja tunteet kaiken takana. Kertoja ei ole kaikkitietävä, mutta eri luvuissa fokalisoidaan tarinaa ja taustoja, joko Mirjamin tai Inarin kautta. Itse pidin enemmän Mirjamista, mutta pidin myös siitä asiasta, että toinen nainen Inari ei ollut mikään sadun ilkeä syöjätär ja totaalisen paha hahmo, joka pilaa pyhän instituution, avioliitto, kuten niin monta kertaa olen aiemmin lukenut kolmiodraamoista, vaan ihan tavallinen ihminen ominen tunteineen ja haluineen. Kirjassa nousi itselleni myös mielenkiintoinen kasvi-teema, raivoa purettiin tuhoamalla kasveja, Mirjami eläviä ja Inari kuivatettuja.

Suosittelen teosta sen erikoisen harmonisuuden tähden, mutta samaan aikaan väitän, että teos voi jättää jotain hampaankoloon. Kuvittele itsellesi mies voitti  Runeberg-palkinnon vuonna 2006. Hahmot voivat silti jäädä liian kuulaiksi ja etäisiksi ja tietynlainen tyyneys voi tuntua vieraalle ja epäuskottavalle.

Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies
Tammi, 2005
Sivuja: 160

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

"Puvulla on kertomus, mutta se ei kuulu minulle"

Riitta Jalosen uusin Hyvää yötä Irma Noora (Tammi, 2010) ei avautunut minulle täysin. Koko ajan lukiessani tuntui, että jotain salaperäistä on jäänyt avautumatta minulle, kuin olisin Nooran tavoin käsitellyt hänen tätinsä Rebekan esineitä, silti oikein tajuamatta niiden merkitystä. Kirja ei ollut juonivetoinen, mutta kyllä sitä lukee, vaikka ottaen selvää siitä, että mitä Noora itsestään oppii.

Kirjassa on myös ihan tolkuttoman paljon henkilöhahmoja, jotka esiintyvät sivulauseissa tai pienissä hetkissä. Koskaan en lukijana tiennyt tulisiko heihin tarttua ja jotenkin ymmärtää heidän taustansa ja yhteytensä Nooraan ja hänen edesmenneeseen selvännäkijätäti Rebekkaan. Miehien nimien virta selittyy Nooran taustalla ja itsensä pakoilulla, mutta en saanut otetta naisista. Toisaalta kukaan muu ei ollut merkittävä kuin Noora, joka oli tarinan minäkertoja ja hänen tätinsä, johon Noora oli syvästi kiintynyt ja jonka kuoleman jälkeen alkavat nuoruuden traumaattiset tapahtumat nousta esiin.

Hyvää yötä Irma Noora oli täynnä salaisuuksia ja avoin loppu jätti nimensä mukaisesti lukijan miettimään, että jatkoiko Noora tätinsä selvännäkijän työtä, saiko traumansa käsiteltyä ja elämälleen merkitystä. Minulle jäi jälkimauksi kuitenkin se, etten erityisemmin välittänyt Noorasta, eikä minua jäänyt askarruttamaan hänen elämänsä. Kirjan loppuun lukeminen oli suorittamista ja hauraan, laimean ja tunteita seksin avulla käsittelevän naisen traumakin oli kirkkaasti ratkaistavissa. Kieli oli kyllä kaunista ja maalailevaa, mutta ei saanut minua syttymään, koska en saanut muuten tarinasta otetta.

Aiemmin lukemani Jalosen teos, Kuvittele itsellesi mies, oli paljon kiinnostavampi ja vaikka siinäkin oli avioliittoon pettynyt nainen, oli hänessä edes vähän särmää ja munaa. Kerronta oli episodimaista ja aikarakenne vaihteli.

Jäin miettimään, että miksi Nooran menneisyys herätti minussa välinpitämättömiä tunteita. Uskon sen johtuvan siitä, että Noora itsessään jäi vieraaksi. Hänen ulkonäöstäänkin tiesin vain punertavan tukan ja arven rinnassa. Kirjassa esitetään Nooran nimen tulleen Ibsenin Norasta, mutta en saanut tätäkään kautta otetta Noorasta. Saati hänen tädistään Rebekasta ja äidistä Irmasta.

Kannessa oli paljon esineitä ja luvut oli jaettu kuvitettuihin väliotsikoihin, jossa näytettiin yksi esine. Niilläkin oli varmasti jokin kertomus, mutta se ei kuulunut minulle, kuten ei puvunkaan kertomus.
Ehkä tämä on niitä kirjoja, joita ei pitäisi lukea nopeasti ja annettaisiin pikkuhiljaa avautua.

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora
Tammi, 2010
Sivuja: 156