Tunnustatko väriä?
Keltainen kirjasto säilyttää arvonsa divareissa ja kirpputoreillakin, mutta yhtä laadukkaita teoksia löytyy sinisen ja punaisenkin lipun alta. Itse kutsun näitäkin värinsä mukaisesti kirjastoiksi, vaikka viralliset nimet taitavat olla ihan muuta.
Järjestelen nämä "värikirjat" hyllyssäni omiin riveihinsä, vaikka punaisia kirjoja omistan vasta kolme kappaletta. Ne tuntuvat silti yhtenäisiltä ja omilta sarjoiltaan. Keltainen on itselleni tutuin, mutta olen lukenut myös Otavan sinistä kirjastoa nyt enemmän.
Mikä näistä on teidän suosikkisarjanne? Eroavatko ne merkittävästi toisistaan? Tuntuuko esimerkiksi keltaisen kirjaston kirja teistä nimenomaan kuuluvan keltaiseen kirjastoon?
Keräätkö näitä kirjasarjoja? Järjesteletkö niitä hyllyysi omiin riveihin?
Olen lukenut nyt Tammen vuonna 2004 julkaisemaa kirjoituskokoelmaa Ääntä ja Vimmaa. Teoksella juhlistettiin aikanaan 50-vuotiasta Keltaista kirjastoa. Esseekokoelmassa joukko suomalaisia kirjailijoita ja kääntäjiä kirjoittavat hätkähdyttävistä ja itselleen tärkeistä teoksista tai tekijöistä.
Juha Itkonen kirjoittaa omista lukumuistoistaan ja suhteestaan keltaiseen kauniisti:
"Kun kirjoista kiinnostunut lapsi on lopullisesti kasvanut ulos Viisikoista, hän alkaa olla kirjoista kiinnostunut nuori. Tämä on hankala vaihe. Aikuisten osaston hyllyt ovat pitkiä ja korkeita, eikä B:n kohdalla löydäkään Blytonia vaan Bellow´n, Bradburyn ja Brodskyn. Jos sattuu olemaan tyttö, voi ehkä hetkeksi pelastautua romanttisten nuortenkirjojen sumuisiin huuruihin, mutta kirjoista kiinnostuneelle nuorella miehellä on tasan kaksi vaihtoehtoa: vaihtaa romaanit suosiolla videoihin tai käydä rohkeasti pitkään ja yksinäiseen taisteluun."
Mie en löytänyt keltaista nuorena, vaan vasta nyt viime vuosina, yhtä aikaa sinisen kirjaston kanssa. Nyt viime keväästä aloin keräämään myös punaisen kirjaston suosikkeja hyllyyni. Itkonen puhuu siitä, kuinka helppo hänellä oli Vihreän variksen (taas värikoodi) parista siirtyä uuden kirjasarjan pariin ja tarttui innolla keltaiseen kirjastoon. "Kirjojen koko oli sopiva, ulkoasu luottamusta herättävä, väri täydellinen. Keltaiset kannet erotti helposti pitkistäkin rivistä."
Onko teoksista löydettävissä selkeästi/löyhästi aikuisten vastinetta nuorten kirjasarjoille? Vaikka kirjat eivät kuljekaan eteenpäin jatkumona, olen kuullut varsinkin keltaisesta kirjastosta sanottavan, että ne kirjat joko sopivat täydellisesti tai eivät yhtään lukijan makuun, riippuen puhujasta. Jonkinlainen linja tuntuu siis löytyvän.
Arvostatko näitä värisarjoja? Nouseeko joku sarjoista itsellesi tärkeimmäksi?