Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itävalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itävalta. Näytä kaikki tekstit

30.6.2013

Pieni pyrähdys Prahaan ja Wieniin


Lähdemme Jurin kanssa muutamaksi päiväksi reissuun. Parin tunnin päästä lähtee yöbussi Wieniin ja aamukuudelta kävelemme jo meille molemmille aivan uudessa kohteessa. Keskiviikkona jatkamme Prahaa kohti, sielläkään meistä kumpikaan ei aiemmin ole käynyt.

Prahan reissua varten saimme lahjaksi ystävältä Mondon matkaoppaan, mutta Wieniä varten olen kysellyt facebookissa tärppejä ystäviltä ja googlettanut jotain sieltä täältä. Haluan "hoiperrella" monien jalanjäljillä ja nähdä nähtävyyksiä, kulkea ja tuntea uuden kaupungin viehätysvoiman. Berliinissäkin on vielä paljon nähtävää, mutta jotenkin matkavimma vetää ja on niin ihana lähteä taas hetkeksi reissuun. Berliinin eloa on vielä 2 kuukautta jäljellä ja -- huh! -- kokonainen kuukausi takana.

Blogi on varmaan aika hiljainen matkan ajan, mutta kirjoitan kyllä palattuani kunnon postaukset molemmista kaupungeista ja siitä, mitä siellä olemme nähneet ja kokeneet. Puistoja, kahviloita, museoita, kirjakauppoja, patsaita, ravintoloita, pääkatuja ja sivukujia, kiipeämistä ja paikalla oloa, kaiken sen uuden sisäistämistä. Wien-aiheisia kirjoja en ehdi varmaan lukea, mutta latasin Prahaa varten yhden Kafkan lukulaitteeseen. Töitä lähtee mukaan kuitenkin sen verran, että voi olla, etten ehdi muuta iltaisin lukea. Freelancerin arkea, töitä on aina mukana, mutta toisaalta niitä voi tehdä missä vain.

Mukavaa viikkoa kaikille ja bis bald!

Nyt Kafka-kassi olalle ja kohti yöbussia!

P.S. Kuvien tekstit antavat sellaisen vaikutelman, että kyseessä on rai-rai-reissu. Tutustun kyllä mieluusti  molemmissa kaupungeissa myös viini- ja olutkulttuuriin, vaikkakin varmasti maltillisemmin kuin Saarikoski.

26.3.2012

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto
Atena, 2012
Alle sieben Wellen, 2009
Suomennos: Raija Nylander
Kansi: Nina Leino
Sivuja: 246
Genre: Moderni kirjeromaani
Kirjamatkalla: Itävalta

Joka seitsemäs aalto on sähköpostimuotoon kirjoitettu romaani, joka jatkaa siitä mihin edellinen teos Kun pohjoistuuli puhaltaa loppui. Vaikka molemmat voi lukea itsenäisinä teoksina, jää tästä jatko-osasta jotain oleellista ymmärtämättä ilman teoksen mittaista pohjustusta päähenkilöiden suhteesta.

Molemmat kirjat ovat genreltään (moderneja) kirjeromaaneja. Kirjeiden sijaan päähenkilöt Emmi ja Leo kirjoittavat toisilleen sähköposteja, koko teoksen ajan. Kertoja puuttuu, jolloin lukija on täysin sähköposteista ilmenevien asioiden varassa. Tunteet, perhesuhteet, henkilöiden ajatukset ja luonteet näyttäytyvät suoraan tai rivien välistä viestejä lukiessa.

Emmi on kipakka ja hyvin huomionkipeä, joka kalastelee alinomaan Leolta kehuja, mutta samanaikaisesti pyrkii olemaan reilu ja tasapainoilee perheensä tarpeiden ja omien tunteidensa välillä. Leo puolestaan yrittää kirjoittaa astetta viileämmin, on tietoinen erikoisesta tilanteesta, mutta varsinkin humalassa kirjoittaessaan sortuu lepertelemään. Kahden kirjan verran henkilöihin on tutustunut melko hyvin, ja huomaan nauttivani eniten tirkistelevästä lukemisesta.

Vaikka Joka seitsemäs aalto on jatko-osa ja kärsii näin vähän rakenteen ja aiheen yllätyksettömyydestä, se on todellinen page turner. Siinä missä dekkareista tehdään usein pitkiä sarjoja, jossa päähenkilöihin ehtii tutustua ja miltei kyllästyä "matkan" aikana, on virkistävä lukea myös rakkausromaanien puolelta teos, joka jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen päättyi. Mitä tapahtuu henkilöille kaiken sen jälkeen? Glattauerin tehokkuus perustuu henkilöhahmojen moniulotteisuuteen tiiviin, rajatun kerronan puitteissa, jolloin tarina jaksaa kantaa toisenkin teoksen läpi.

Mietin lukiessani, että olisiko kirjailijan pitänyt kirjoittaa kuitenkin vain yksi teos, eikä jakaa tarinaa kahteen osaan, mutta mielestäni lopputulos ei olisi ollut niin vetoava kuin vuoden odottelun jälkeen. 500 sivua sähköposteja toimii paremmin kahteen osaan jaettuna, sillä silloin molemmissa teoksissa on myös arvoisensa lopetus, ja jälleen uusi aloitus. Kaari toimii paremmin kahteen otteeseen kuin yhtenä kakkuna.

Joka seitsemäs aalto on pullollaan ellipsejä, sillä kun Emmi ja Leo viimein kohtaavat, tapaamisen yksityiskohdat jäävät ikuisesti lukijan ulottumattomiin. Sähköposteissa sanotaan vain se, joka jäi päähenkilöiden mieltä vaivaamaan. Aukkoja täyttämällä viestien vivahteikkuus, valitut sanat, keskinäinen juupas-eipäs tinkaaminen, läpitunkeva luottamus ja hellyys sekä jatkuva eroaminen korostuvat kokonaiseksi ja aidoksi rakkaustarinaksi.

Lainaan loppuun itseäni:
"Vähitellen teoksen maailmasta avautuu lukijalle useampi taso. On Emmin ja Leon rakentama virtuaalinen todellisuus, jossa he ovat toisilleen olemassa kielen kautta rakentuneiden mielikuvien varassa. Lisäksi heillä molemmilla on kuitenkin myös oma elämänsä, ja välillä se joutuu ristiriitaan virtuaalisen todellisuuden kanssa. Todellisuuden kohtaaminen ei ole aina helppoa, kun unelmat heräävät ja mielikuvien maailma houkuttaa enemmän. Samaan virtuaalisuuteen koukuttuu myös lukija, sillä lukemista ei voi lakata ennen kuin viimeinenkin sähköpostiviesti on luettu."


4.3.2011

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa

"Emmi ulkopuolisesta maailmasta, nautin viesteistäsi"


Seuraavana päivänä
Itävaltalaisen kirjailijan Daniel Glattauerin teos Kun pohjoistuuli puhaltaa (Atena, 2011) edustaa nykyajan kirjeromaanigenreä. Kirjeiden sijaan päähenkilöt Emmi ja Leo kirjoittavat toisilleen sähköposteja, koko teoksen ajan. Virkistävä lukea "uudella" tavalla rakennettu teos, jossa kertoja puuttuu täysin. Lukija saa tietää päähenkilöiden luonteista, perhesuhteista, ajatuksista ja tunteista sähköpostien kautta ja samaan aikaan kun toinen päähenkilö sitä "lukee". Mitään ylimääräistä ei teokseen ole laitettu ja asiat luetaan joko konkreettisesti viesteistä tai rivien välistä. Nopealukuista, mielenkiintoinen lähtökohta ja ihanan tirkistelevä olo läpi teoksen.

Kahdeksan minuuttia myöhemmin
Kiinnostuin teoksesta, kun luin siitä näytteen Atenan nettisivuilta. Jäin koukkuun hetkessä ja halusin vain tietää enemmän ja enemmän. Tarina alkaa siitä kun Emmi lähettää vahingossa viestin täysin tuntemattomalle ihmiselle, Leolle, koska on epähuomiossa kirjoittanut sähköpostiosoitteen väärin. Tämä jännä yhteydenotto poikii aluksi kovin virallisia ja etäisiä vastauksia, mutta niistä ketjuuntuu pikkuhiljaa läheinen ystävyys, jossa monenkirjavat tunteet räiskyvät. Mielenkiintoista lukijan kannalta on se, että hyvin pitkään lukija rakentaa kuvan Emmistä ja Leosta heidän kirjoitustyylinsä ja sanavalintojen mukaan, eikä heidän elämäänsä liiemmin taustoiteta. Minusta se tuntui kauhean luontevalta, sillä eivät toisilleen tuntemattomat ihmiset heti lähde kertomaan elämäntarinaansa, vaan se tutustuminen lähtee hetkittäisistä ajatuksista ja sanallisesta kisailusta.

Kaksi tuntia myöhemmin
Leo ja Emmi tuntuvat molemmat hirveän todellisilta ihmisiltä, eivätkä fiktiivisiltä kirjan hahmoilta. Vuoroin samaistuin heihin molempiin ja saatoin myös asettautua kiistoissa toisen puolelle. Tirkistely toi kirjaan lisävärettä, sillä kumpikaan päähenkilöistä ei oleta että joku muu lukisi heidän viestien vaihtoaan. Tätä tarkoitan todellisuuden tunnulla, että edes mietin näitä tirkistelyn tuntemuksiani kesken lukemisen. Sähköpostien välinen dialogi on samanaikaisesti hyvin rakennettu kulkevan tiettyjä polkuja pitkin, eikä tajunnanvirtamaista kirjoittelua esiinny, joten tekstiä on helppo seurata ja pysyä tarinan imussa.
Uskon, että yleensä ihmiset kirjoittavat rönsyillen ja monesta eri asiasta samassa viestissään, mutta niistä aineksista ei saisi kasattua toimivaa kaunokirjallista teosta. Kun pohjoistuuli puhaltaa tuntuu hyvin aidolle ja sen juonenkuljetus on uskottava.

Viikkoa myöhemmin
Vähitellen teoksen maailmasta avautuu lukijalle useampi taso. On Emmin ja Leon rakentama virtuaalinen todellisuus, jossa he ovat toisilleen olemassa kielen kautta rakentuneiden mielikuvien varassa. Lisäksi heillä molemmilla on kuitenkin myös oma elämänsä ja välillä se joutuu ristiriitaan virtuaalisen todellisuuden kanssa. Todellisuuden kohtaaminen ei ole aina helppoa, jos unelmat heräävät ja mielikuvien maailma houkuttaa enemmän. Samaan virtuaalisuuteen koukuttuu myös lukija, sillä lukemista ei voi lakata ennen kuin viimeinenkin sähköpostiviesti on luettu. Loppu jää kihelmöimään ja odotan kovasti toista osaa. Joka seitsemäs aalto ilmestyy vasta ensi vuonna.

Suosittelen sinulle, joka uskot virtuaalirakkauteen.

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa
Atena, 2011
Sivuja: 259
Suomentanut: Raija Nylander