Siltala, 2013
Kansi: Satu Ketola
Sivuja: 125
Kotimainen pienoisromaani, rakkaustarina, taideproosaa
On pakko aloittaa tämä arvio ihan ensimmäisenä nimestä: Se on niin nerokas. Suu ja sormet meinaavat väkisin muuttaa sen väärään muotoon, kirkkaat päivät ja illat, ja siksi nimeä on pakko makustella kunnolla. Tuntuu heti, että nimellä on joku erityinen merkitys ja lukiessa odottaa, koska merkitys selviää.
Romanttinen kohtaus juhannushäissä, päähenkilön, Iidan, paras ystävä vihitään, mutta Iidan ajatukset liitävät omiin toiveisin:
"Häät pidettin Kaarlon kotitilalla, kaikki ympärillä tuntui leijuvan, huntu ja sää ja ihmisten äänet. Varpu näytti siltä ettei hellittäisi Kaarlon käsikynkästä ikinä, ja kun pastori alkoi puhua, laskeutui Kaarlon päälaelle hetkeksi sudenkorento. Iida oli näkevinään miten se sulki ja levitti siipensä, tunsi liikkeen vatsassaan, sudenkorento sulki ja levitti siipensä hänen sisällään. Ja äkkiä hän irtosi ja kaikki oli niin kuin pitikin olla. Tänään Iida ja Elias aloittavat yhteisen elämän.
Hän vilkaisi Eliasta vierellään, se vilkaisi takaisin ja hymyili kerrankin ihan kunnolla niin että silmäkulmiin tuli pienet uurteet.
Seuratkoon onni polullanne, nouskoon elämänkaari korkeaksi kuin tämä hetki. Kestäköön rakkautenne läpi elämän...
– ... ja olkoot kirkkaat päivä ja ilta."
Kohtaus on hyvin romanttinen ja toivon, että nuo viimeiset lauseet lausutaan myös omissä häissäni ensi kesänä. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain kaunista, kirjallista ja lainattua. Ja jotain sinistä.
Kirkkaat päivä ja ilta -teoksen kannen tunnistaa Satu Ketolan tekemäksi. Se on utuisen kaunis, kuten Helmi Kekkosen teosten kannet. Sininen on pääväri, mutta kansi on silti lämmin, ja kun tarkemmin katsoo, pinta näyttää vanhalta valokuvalta. Sopii hyvin kirjan tunnelmaan ja Inka Nousiasen kuulaaseen kieleen.
Minulla kesti hetken tajuta, miten kirja oikein rakentuu. Kun keksin tunnistavan tekijän, millä erotan eri aikakaudet ja eri kertojien puheenvuorot, ratkaisu ihastutti. Tapahtumat sijoittuvat vuoroin 30-luvulle ja vuoroin nykyaikaan, päähenkilöt ovat monenikäisiä ja elävät keskenään hyvin erilaisessa elämäntilanteessa. Iida on nuori opettajatar, joka on paennut lapsuudenkotinsa tunnelmaa Helsingistä maaseudulle ja hänen elämäänsä kirkastaa ja varjostaa kielletty rakkaus salaperäiseen mieheen, jonka sukunimeäkään hän ei tiedä. Edla on vanha nainen, joka odottaa päivien kulumista samalla sitä peljäten. Viljamin on puolestaan vaikea käsitellä tulevaa isyyttään, sillä hän ei ole koskaan saanut tietää, millaista on edes olla isän poika. Kaikkien tarinat solmuttuvat jollain tavalla yhteen, ja jokainen heistä on yhtä tärkeä lukijalle.
Luin tätä teosta ennen Paula Havasteen Kolme käskyä -rakkausromaanin. Molempia näitä teoksia yhdistää rakkaus, joka täytyy pitää katseilta piilossa ja sota, joka tuntuu kirjoittavan ihmissuhteisiin aina saman katoamisen kaavan. Nousiaisen kirjassa kieli on vain niin erityistä. Siinä aurinko tanssii seinällä pitkäraajaisena hyönteisenä, kansakoulu uinuu hikisen hellepäivien tainnuttamana ja nimi pyörähtää kielen päältä kitalakeen pehmeästi kuin pallo.
Minulle Kirkkaat päivä ja ilta on hieno pienoisromaani rakkaudesta, hylätyksi tulemisesta, kateudesta ja sodasta. Ja leikillisestä sattumasta. Mitä olisi tapahtunut, jos kyy ei olisi purrut? Pienestä lähtee liikkeelle monia ihmisiä liikauttava tapahtumasarja, mutta hyvällä tahdolla ja merkittävillä teoilla liikeradan voi muuttaa positiiviseksi muutokseksi. Vaikka vuosikymmenten päästä.
Sara kirjoittaa omassa arviossaan tarkemmin teoksen ajankuvasta ja tarinasta. Hän piti laillani hyvin paljon kirjasta.
Minulla kesti hetken tajuta, miten kirja oikein rakentuu. Kun keksin tunnistavan tekijän, millä erotan eri aikakaudet ja eri kertojien puheenvuorot, ratkaisu ihastutti. Tapahtumat sijoittuvat vuoroin 30-luvulle ja vuoroin nykyaikaan, päähenkilöt ovat monenikäisiä ja elävät keskenään hyvin erilaisessa elämäntilanteessa. Iida on nuori opettajatar, joka on paennut lapsuudenkotinsa tunnelmaa Helsingistä maaseudulle ja hänen elämäänsä kirkastaa ja varjostaa kielletty rakkaus salaperäiseen mieheen, jonka sukunimeäkään hän ei tiedä. Edla on vanha nainen, joka odottaa päivien kulumista samalla sitä peljäten. Viljamin on puolestaan vaikea käsitellä tulevaa isyyttään, sillä hän ei ole koskaan saanut tietää, millaista on edes olla isän poika. Kaikkien tarinat solmuttuvat jollain tavalla yhteen, ja jokainen heistä on yhtä tärkeä lukijalle.
Luin tätä teosta ennen Paula Havasteen Kolme käskyä -rakkausromaanin. Molempia näitä teoksia yhdistää rakkaus, joka täytyy pitää katseilta piilossa ja sota, joka tuntuu kirjoittavan ihmissuhteisiin aina saman katoamisen kaavan. Nousiaisen kirjassa kieli on vain niin erityistä. Siinä aurinko tanssii seinällä pitkäraajaisena hyönteisenä, kansakoulu uinuu hikisen hellepäivien tainnuttamana ja nimi pyörähtää kielen päältä kitalakeen pehmeästi kuin pallo.
Minulle Kirkkaat päivä ja ilta on hieno pienoisromaani rakkaudesta, hylätyksi tulemisesta, kateudesta ja sodasta. Ja leikillisestä sattumasta. Mitä olisi tapahtunut, jos kyy ei olisi purrut? Pienestä lähtee liikkeelle monia ihmisiä liikauttava tapahtumasarja, mutta hyvällä tahdolla ja merkittävillä teoilla liikeradan voi muuttaa positiiviseksi muutokseksi. Vaikka vuosikymmenten päästä.
Sara kirjoittaa omassa arviossaan tarkemmin teoksen ajankuvasta ja tarinasta. Hän piti laillani hyvin paljon kirjasta.