Näytetään tekstit, joissa on tunniste Havaste Paula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Havaste Paula. Näytä kaikki tekstit

26.4.2013

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
Siltala, 2013
Kansi: Satu Ketola
Sivuja: 125
Kotimainen pienoisromaani, rakkaustarina, taideproosaa


On pakko aloittaa tämä arvio ihan ensimmäisenä nimestä: Se on niin nerokas. Suu ja sormet meinaavat väkisin muuttaa sen väärään muotoon, kirkkaat päivät ja illat, ja siksi nimeä on pakko makustella kunnolla. Tuntuu heti, että nimellä on joku erityinen merkitys ja lukiessa odottaa, koska merkitys selviää.

Romanttinen kohtaus juhannushäissä, päähenkilön, Iidan, paras ystävä vihitään, mutta Iidan ajatukset liitävät omiin toiveisin:

"Häät pidettin Kaarlon kotitilalla, kaikki ympärillä tuntui leijuvan, huntu ja sää ja ihmisten äänet. Varpu näytti siltä ettei hellittäisi Kaarlon käsikynkästä ikinä, ja kun pastori alkoi puhua, laskeutui Kaarlon päälaelle hetkeksi sudenkorento. Iida oli näkevinään miten se sulki ja levitti siipensä, tunsi liikkeen vatsassaan, sudenkorento sulki ja levitti siipensä hänen sisällään. Ja äkkiä hän irtosi ja kaikki oli niin kuin pitikin olla. Tänään Iida ja Elias aloittavat yhteisen elämän.
Hän vilkaisi Eliasta vierellään, se vilkaisi takaisin ja hymyili kerrankin ihan kunnolla niin että silmäkulmiin tuli pienet uurteet.
Seuratkoon onni polullanne, nouskoon elämänkaari korkeaksi kuin tämä hetki. Kestäköön rakkautenne läpi elämän...
– ... ja olkoot kirkkaat päivä ja ilta."

Kohtaus on hyvin romanttinen ja toivon, että nuo viimeiset lauseet lausutaan myös omissä häissäni ensi kesänä. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain kaunista, kirjallista ja lainattua. Ja jotain sinistä.

Kirkkaat päivä ja ilta -teoksen kannen tunnistaa Satu Ketolan tekemäksi. Se on utuisen kaunis, kuten Helmi Kekkosen teosten kannet. Sininen on pääväri, mutta kansi on silti lämmin, ja kun tarkemmin katsoo, pinta näyttää vanhalta valokuvalta. Sopii hyvin kirjan tunnelmaan ja Inka Nousiasen kuulaaseen kieleen.

Minulla kesti hetken tajuta, miten kirja oikein rakentuu. Kun keksin tunnistavan tekijän, millä erotan eri aikakaudet ja eri kertojien puheenvuorot, ratkaisu ihastutti. Tapahtumat sijoittuvat vuoroin 30-luvulle ja vuoroin nykyaikaan, päähenkilöt ovat monenikäisiä ja elävät keskenään hyvin erilaisessa elämäntilanteessa. Iida on nuori opettajatar, joka on paennut lapsuudenkotinsa tunnelmaa Helsingistä maaseudulle ja hänen elämäänsä kirkastaa ja varjostaa kielletty rakkaus salaperäiseen mieheen, jonka sukunimeäkään hän ei tiedä. Edla on vanha nainen, joka odottaa päivien kulumista samalla sitä peljäten. Viljamin on puolestaan vaikea käsitellä tulevaa isyyttään, sillä hän ei ole koskaan saanut tietää, millaista on edes olla isän poika. Kaikkien tarinat solmuttuvat jollain tavalla yhteen, ja jokainen heistä on yhtä tärkeä lukijalle.

Luin tätä teosta ennen Paula Havasteen Kolme käskyä -rakkausromaanin. Molempia näitä teoksia yhdistää rakkaus, joka täytyy pitää katseilta piilossa ja sota, joka tuntuu kirjoittavan ihmissuhteisiin aina saman katoamisen kaavan. Nousiaisen kirjassa kieli on vain niin erityistä. Siinä aurinko tanssii seinällä pitkäraajaisena hyönteisenä, kansakoulu uinuu hikisen hellepäivien tainnuttamana ja nimi pyörähtää kielen päältä kitalakeen pehmeästi kuin pallo.

Minulle Kirkkaat päivä ja ilta on hieno pienoisromaani rakkaudesta, hylätyksi tulemisesta, kateudesta ja sodasta. Ja leikillisestä sattumasta. Mitä olisi tapahtunut, jos kyy ei olisi purrut? Pienestä lähtee liikkeelle monia ihmisiä liikauttava tapahtumasarja, mutta hyvällä tahdolla ja merkittävillä teoilla liikeradan voi muuttaa positiiviseksi muutokseksi. Vaikka vuosikymmenten päästä.

Sara kirjoittaa omassa arviossaan tarkemmin teoksen ajankuvasta ja tarinasta. Hän piti laillani hyvin paljon kirjasta.

12.12.2011

Miten luet: Kirjoja sieltä, missä kuljit...

Olen lähdössä kuukaudeksi Lappiin, Kolariin, kotiseudulleni joululoman viettoon. Pystyn tekemään töitä myös etänä ja alunperin tarkoitukseni oli kirjoittaa gradua siellä, mutta koska jouduin suureksi epäonneksi vaihtamaan jo aloitettua aihetta, (sillä juuri palautettiin samasta kirjasta, samasta näkökulmasta ja aiheesta tehty gradu, eikä tiedonvälitys proffien välillä ollut oikein kulkenut), minulla on myös enemmän aikaa nyt lomailla ja miettiä uutta aihetta. Ja lukea.

Aion myös lukea kovasti kehutut lappilaiset teokset: Rosa Liksomin Hytti nro 6, Katja Ketun Kätilön ja Pia Pesosen Urho Kekkonen Strasse. Olen Pesosen jo aloittanut, mutta halusin säästää loput oikeaan miljööseen. Muita mieleeni tulevia lappilaisia kirjailijoita ovat Paula Havaste ja Jari Tervo, mutta heiltä en ole lukenut vielä mitään. Äitini kovasti kehui Havasten kirjaa Kaksi rakkautta, joten voihan olla, että myös sen luen joululomalla.

Mukavasti nyt tänä vuonna on tullut kiinnostavia lappilaisia kirjoja, joten pääsen ahmimaan teokset kerralla. Vaikka olen kyllä miettinyt, että en tunnista kirjallisuuden Lappia ja hämmennyn välillä lehtikritiikeistä, joissa kehutaan teosten erinomaista lappikuvausta. Näissä kohdin mietin usein, että on luontevaa, etten tunnista kaikkea, sillä eihän koko Lappi näyttäydy samanlaisena, eikä kirjallisuus pyri toistamaan realistisesti kaikkea nähtyä-kuultua-naitua-maistettua-tunnettua, vaikka näin täällä etelässä joskus ehkä lipsahdetaan ajattelemaan. Silti nyt tuleviin teoksiin liittyy jo etukäteen jonkinlaista nostalgisuutta, sillä lähdenhän lukemaan niitä nimenomaan lappilaisten kirjailijoiden kirjoina ja haluan lukea ne kotiseudulla ollessani.

En silti yleensä metsästä nimenomaan kotiseutuni kirjallisuutta, mutta lämmittäähän se nähdä tuttu paikka ja nimi kirjassa. Kyrön kerjäläinen tutulla juna-asemalla, juuri divarista ostetussa lastenkirjassa päätepysäkkinä tuttu tunturi, suositussa kotimaisessa elokuvassa tutut maisemat. Kyllä se tuntuu silti lämpimältä.

Tästä herääkin kysymys, että miten te muut lukijat, luetteko kotiseutuunne liittyvää kirjallisuutta? Harjukaupungin blogiväki ainakin innostui Pasi Ilmari Jääskeläisen uusimmasta ja sai innostettua monet lukijat teoksen pariin. Mansikkakarnevaali-arvion kohdalla Katja jo tätä samaa asiaa kyseli, sillä hänen ajatuksensa teos vei nuoruuteen. Tuleeko muita esimerkkejä mieleen blogeista tai henkilökohtaisista lukumotivaatioista?

Onko kotiseuturakkaus yksi peruste valita kirja? Vai syy vältellä teosta? Haluatko lukea mieluummin tutuista paikoista vai mieluummin mahdollisimman kaukaisista? Tuleeko mieleen yhtään lukumuistoa, jossa tuttu paikkakunta olisi kuvattu mielestäsi täysin väärin?

Vielä hurjempaa yleistämistä.
Millaista on kotiseutusi kirjallisuus?

Lisäkysymys kirjoittajille: Koetko, että jotain kotiseudustasi näkyy teksteissäsi?


Lappiin sijoittuva kuvaus hakee yleensä teokseen jotain mystiikkaa tai rujoa alastomuutta. Ollaan joko kodassa noet naamalla ja manataan karhuja kavereiksi tai juostaan sääskiä pakoon aatamin ja eevan asuissa, mutta kaatokännissä, totta kai. Miten vain, aina manataan.