Wienin kirjaostokset

Ihania kirjoja, kaikki tarkkaan valittuja.

Blogiin tulossa myöhemmin pidempi kooste Wienin reissusta ja muutamista kirjallisista kohteista. Huomenna kuitenkin suuntaamme pariksi päiväksi Prahaan, ja minulla on vasta Berliinissä aikaa pidemmin blogata. En vain malttanut olla esittelemättä uusia kirjojani. Kehlmann jo aloitettu näistä, vaikuttaa kiinnostavalle.

Blogistanian Globalia

Osallistuin aiemmin alkuvuodesta kirjabloggaajien Finlandia-raatiin, joka oli mielenkiintoinen ja hyväntuulinen kisa viime vuoden parhaasta kotimaisesta teoksesta. Kirjavan kammarin Karoliina innostui järjestämään vastaavanlaisen kisan käännöskirjoille, joten tässä ovat minun ehdokkaani taistelemaan parhaasta käännöskirjasta. Jätin pois ne käännöskirjat, joita olen itse ollut toimittamassa, sillä niihin on muodostunut muita tärkeämpi suhde jo itse tekoprosessin tähden. En kuitenkaan halua nostaa nyt niitä kirjoja ehdokasasetteluun, koska ne olen lukenut myös useamman kerran, kun kaikki muut teokset olen lukenut vain kerran.

Lainaan kisakutsua:
"Saamme Suomessa nauttia laajasta ja monipuolisesta käännöskirjatarjonnasta, kiitos kustantajien ja taitavien kääntäjien. Käännöskirjallisuus on meille lukijoille tärkeä ikkuna muuhun maailmaan.

Käännöskirjallisuus ei kuitenkaan pääse mediassa esille samoissa mitoissa kuin kotimaiset teokset - johtuen esimerkiksi sopivien kirjallisuuskilpailuiden puutteesta. Suomalaiset kirjabloggaajat haluavat pyrkiä muuttamaan tilannetta, sillä myös ulkomainen ja käännetty kirjallisuus, sen kustantamisesta päättävät tahot sekä ansioituneet kääntäjät ansaitsevat tunnustusta ja näkyvyyttä."

Oma ehdokaslistani:
Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa (Atena, 2011)
- Luin yhdessä yössä, ihanan kevyenrosoinen ja vetävästi toteutettu tarina. Odotan jo kovasti jatko-osaa.
Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet (Siltala, 2011)
- Mullisti täysin kiinnostukseni venäläistä kirjallisuutta kohtaan. Upea novellikokoelma, ja keväällä saamme nauttia kirjailijalta lisää käännöksiä.
Daniel Kehlman: Maine (Tammi, 2011)
- Jäänyt kutkuttamaan mieltä kivasti ja oli viime vuoden keltaisen kirjaston lukukokemuksistani paras. Se oli myös opettavainen lukukokemus siitä, mitä oikeastaan tarkoittaa romaani.
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus (Siltala, 2011) (arvio tulossa)
- En ole pystynyt kirjoittamaan vielä arviota, sillä sulattelen vielä teosta. Yksi parhaista lukukokemuksistani viime vuodelta.
Li Kunwu: Isän aika - Minun Kiinani (Wsoy, 2011)
-Tällekin odotan jatko-osaa. Ensimmäinen kiinalainen sarjakuvaromaanini ja pidin omaelämäkerrallisesta ja  yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä historian siivistä.
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (Otava, 2011)
-  Mosterin kirjan ohella yksi parhaista viime vuoden käännöskirjoista, jonka olen lukenut. Upea novellikokoelma ja nostin tämän teoksen myös matkakirjavinkkinä esiin.


Kisa ratkeaa huomenna torstaina 2.2.

Daniel Kehlmann: Maine

Daniel Kehlmannin Maine (Tammi, 2011) alkaa minusta todella vetävästi. Ensimmäisen kertomuksen päähenkilö Ebling saa vahingossa puhelinyhtiöltä kuuluisan näyttelijän numeron ja huomaa joutuvansa pian puheluiden imuun. Hänestä on mielettömän jännittävää esittää olevana joku muu, kuin mitä hän todellisuudessa on. Hän sekoittuu häikäilemättä näyttelijän elämään, eikä välitä mahdollisista tuhoista. Toisessa kertomuksessa mennään vuorostaan tämän näyttelijän arkeen ja lukijalle näyttäytyy epävarma ja häkeltynyt mies, joka joutuu kohtaamaan Eblingin tekojen seuraukset, maineen menetyksen ja identiteettivarkaudesta johtuneen sekasotkun.

Parhaimmillaan Maine on mielestäni juuri siinä, että sen eri kertomukset käsittelevät nimenomaan mainetta. Miten häilyväinen voi olla ihmisen maine ja mitä tapahtuu, jos kukaan ei usko sinua? Kuka olet ja miten olet jonnekin päätynyt? Miten voi selvitä vieraassa kulttuurissa, kun ei ole passia eikä yhteistä kieltä? Miten todistetaan oma henkilöllisyys, jos kukaan ei usko puhetta?

Kertomuksissa kulkee muutama yhteinen tekijä ja välillä myös yhteisiä henkilöitä, mutta olen tottunut pitämään tällaista ratkaisua enemmän novellikokoelmana kuin romaanina ja tässä kohtaa eksyinkin Kehlmannin kelkasta. Tiedän, ettei romaania tarvitse kangistaa, mutta heti lukemisen jälkeen jäi vähän valju olo. Siksi annoin tälle teokselle hyvän ajan hautoa ennen kuin sen nyt otin esiin blogissani. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä kirja voi näköjään kirjoittaa itseensä lisämerkityksiä ja -tuntemuksia lukemisprosessin jälkeenkin.

Nyt tuntuu, että teoksessa oli enemmänkin yhteyksiä, linkkejä ja kehikkoja, kun mitä ensituntumalta vaikutti. Maineen päähenkilöt ovat suurimmalta osin kirjailijoita ja vaikka eri kertomuksissa fokus siirtyy aina uuteen henkilöön, lopulta heidän kaikkien puheenvuoroissa voi nähdä kertomuksen kirjailijan ammatista. Millainen valta kirjailijalla on omaan hahmoonsa, vai kirjoittavatko he tosiaan itse itsensä? Näin kun kuulee monen kirjailijan haastatteluissaan sanovan. Kertomusten henkilöt joutuvat kohtaamaan oman maineensa rajat ja mahdollisuudet. Epätavallisissa tilanteissa maineella voi olla vähemmän tehoa, kuin alunperin on olettanut. Näissä hetkissä näkyy henkilön identiteetin hauraus ja voima. Vaikka kertomuksissa tosiaan tuntui aluksi olevan melko vähän yhteistä, pureksittuani kunnolla tuntui kokoelma eheältä. Kysyin itseltäni, miksi lopulta romaanissa pitäisi olla esillä vain samat henkilöt.  

Petja suuttuu paparazzille

Daniel Kehlmann: Maine
Tammi, 2011
Sivuja: 176
Suomentanut: Ilona Nykyri