Kansallisteatteriin tutustumassa

Hetkeni lavalla

Olin viime viikolla tutustumassa Kansalliskirjaston sisuksiin; sain nähdä lempiteatterini "takahuoneita" ja seisoa muun muassa päälavalla valokuvaamassa näkymää, mitä harvoin teatterivieraana saa nähdä. Meitä oli toki muitakin, suurehko kourallinen kirja- ja kulttuurialan bloggareita. Tutustumiskierros järjestyi Bonnierin ja Kansallisteatterin yhteisesti järjestämän bloggariklubin ansiosta. Käyn muutenkin mielelläni teatterissa – ja aion jatkossa siirtyäkin kirjabloggaajan tontillani vähän enemmän myös muuhun kulttuuriin – ja ilahduin suuresti, kun tämä kirjallisuutta ja teatteria yhdistävä bloggariklubi lanseerattiin.

Lumiomena-blogin Katja Jalkanen kuvaa myös kaunista kattoa

Olen pari kertaa aiemminkin osallistunut bloggariklubin tapahtumiin mutta olen aiemmin vain noiden muiden somekanavieni kautta jakanut kokemuksiani kuvin ja sanoin. Vähän nyt harmittaa, etten ole ehtinyt blogannut aiemmin ja laajemmin, sillä olisi ollut kiinnostava säilyttää jokainen vierailu täällä "välimuistissa" – nimitys tuntuu sopivan blogilleni siinäkin mielessä, sillä muistan yleensä vuosien jälkeen kirjoistakin parhaiten ne, joista olen blogannut – varsinkin kun nämä bloggariklubit ovat todella hyvin suunniteltu ja jokaisella kerralla oppii jotain uutta teatterimaailmasta. Viimeksi saimme keskustella ja kuunnella dramaturgin työstä, Jukka-Pekka Pajunen puhui Onnellisuuden tasavallan tekovaiheista. Hyvin kiinnostavaa, ja on yleensäkin aina mielekästä kuunnella teatterityöstä ja sitten vähän verrata eri vaiheita omaan työhöni kustannustoimittajana. Vaikka ei näitä yks yhteen tietenkään voi verrata, niin joitakin kiinnostavia sidoslankoja näiden välille voi kuitenkin punoa.

Kurkkaus takahuoneeseen

Mysteerihissistä

Tällä kertaa saimme tutustua Kansallisteatterin rakennukseen ja kuulimme lavastajan ja puvustajan töistä. Kati Lukka ja Tarja Simonen valaisivat Nummisuutarit-näytelmään tekemiään valintoja. Miksi puut roikkuvat väärinpäin, miksi Nummisuutareiden Eskolla on hihaton suomieijonapaita päällään, mitä vanhaa ja perinteikästä lavastukseen on otettu mukaan... Tietyllä tapaa näihin kysymyksiin tulee kyllä vastaus näytelmää katsomalla, mutta pidin siitä, että ennen Nummisuutareiden katsomista minulla oli jo jotain pureskeltavaa ja olin virittäytynyt katsomaan tarkemmin myös asuja ja "tiloja". Heidän puheenvuoronsa saivat vielä lisäsävyjä siitä, että olimme hetkeä aiemmin käyneet katsomassa nykyisten näytelmien ja vähän tulevienkin lavastuksia ja pukuja. 

Slavan kirjakasoja. Nämä muistan, ne luonnollisesti jäivät mieleeni jo lavalla.

Pienen näyttämön penkkirivit

Kirjavan kammarin Karoliina Timonen kuvaa puvustusta

Ennen Nummisuutareiden alkua saimme vielä kuulla Katja Ketun ja hänen kustannustoimittajansa Lari Mäkelän puheenvuoroja paitsi Ketun uusimmasta teoksesta Yöperhosesta myös siitä, millaista kirjailijan oli kokea, kun oma teos siirtyy teatterin lavalle. Kettu on valloittava esiintyjä, ja ihan harmittaa, etten Ouluun koskaan matkustanut Kätilöä katsomaan.

Harmittaa myös (vähän), etten kirjoittanut mitään muistiinpanoja kierrokselta ja esiintyjien puhuessa työstään, sillä en pysty täysin blogiini nyt välittämään, kuinka mieletön kokemus tämä kaikkinensa oli. Toivottavasti nämä vähän hätäisesti räpsäistyt instagram-kuvat valaisevat vähän sitä, mitä sanomatta jää.

WSOY:n kirjallinen ensi-ilta

Olin eilen kutsuvieraana WSOY:n uusissa tiloissa korkeavuorenkadulla tutustumassa kevään kirjauutuuksiin. Nyt kaikki Bonnierin kustantamot sijaitsevat samassa rakennuksessa, mutta vielä en päässyt kävelemään yhdyskäytävää pitkin, joka yhdistää Tammen ja WSOY:n tilat toisiinsa. Kustantaja Leena Majander kertoi tilaisuuden alussa muutosta, arkkitehtuurista ja siitä, kuinka olimme ensimmäiset vieraat uusissa tiloissa. Tilat haisivatkin uudelle, vaikka eihän sille mitään mahda, että vielä vähän harmitti, että Sanoma kaappasi hienot tilat bulevardilta.

Mutta se siitä, kaikki on hyvin uusissa tiloissa ja hyvien kirjojen tekeminen on tärkeintä. Taulut ovat silti tallessa, vaikkakin Olavi Paavolaisen muotokuva on lainassa Amos Andersonin taidemuseossa, mutta hänkin palautuu aikanaan takaisin omiensa joukkoon.

Mikko Kuustonen oli illan hyväntuulinen isäntä, pidän hänen itseironiastaan ja siitä, kuinka hyvin hän oli tutustunut kirjoihin ja kirjailijoihin ennen haastatteluja. Jokainen haastattelu oli erilainen, ja vaikka esiintyjiä oli paljon, ei ilta tuntunut pitkäpiimäiseltä pönöttämiseltä. Trio Kolmihenkinen oli valmistellut jokaiseen teokseen sopivan musiikkiesityksen, tämä oli kirjailijoillekin yllätys, sillä he eivät tienneet etukäteen, että minkä kohdan kirjasta ryhmä oli valinnut esitykseensä.

Mikko Kuustonen ja Petra Lampinen esittävät Vilja-Tuulia Huotarisen runon Seitsemän enoa -kokoelmasta

Runoilijat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Anja Erämaja esittivät runonsa kevään uutuusteoksista, kirjailijoita puolestaan haastateltiin. Tämä oli ajan säästämiseksi ihan hyvä ratkaisu, vaikka olisin halunnut kuulla iki-ihanan Vilja-Tuulian haastattelun. Erämaja lauloi Petra Lampisen kanssa tilaisuuden lopuksi omia runojaan, he ovat levyttäneet aiemman runokokoelman, ja Mikko Kuustonen veikkasikin, että tämä uusi Töölönlahti toimisi myös hyvin levynä.

Kirja tulee entistä lähemmäksi, kun siitä kuulee etukäteen, jonkun tarinan, joka jollain lailla koskettaa tai liittyy omaan elämänpiiriin. Virpi Pöyhösen esikoisromaani kiinnosti minua etukäteen, sillä minusta on huikeaa, että hän on tehnyt teosta samalla, kun on kirjoittanut väitöskirjaansa. Hän on aikaisemmin julkaissut myös lastenkirjan.

Mutta erityisesti kiinnostuin, kun kuulin, että kirja sijoittuu osin Japaniin ja Virpi on tutkinut hikikomori-ilmiötä kirjaansa varten. Kun vielä opiskelin japania pääaineenani, olin erittäin kiinnostunut näistä – yleensä nuoria miehiä – ihmisistä, jotka sulkeutuvat kotiinsa erinäisistä syistä. Usein heidän vanhempansa mahdollistavat eristäytymisen, kun tuovat ruokaa oven taakse. Osa voi viettää vuosiakin kotinsa suojissa, aktiivista passiivisuuttaa yhteiskunnan vaatimuksia vastaan. Hän rakastaa minua on siis ehdoton kevään tärppikirja minulle.

Mikko Kuustonen esittelee Virpi Pöyhösen. Anna-Riikka Carlson haastatteli.

Mooses Mentulan Isän kanssa kahden sijoittuu Lappiin, Sodankylään. Mentula on itse ollut paikkakunnalla opettajana, ja hän vähän vihjaisi, että kirjassa voi ehkä ollakin jotain yhteyttä hänen elämäänsä. Kirjassa on useampi päähenkilö, mutta hän samaistui kuitenkin eniten 8-vuotiaaseen Lenne-poikaan, jonka kerronnan kautta näytetään lapsen ajatukset vanhempien riitojen keskellä.

Olen kirjan lukenut ennalta, sillä kirjoitin arvion siitä nyt helmikuussa ilmestyvään Olivia-lehteen, ja en voi kuin suositella teosta. Olen yleensä aika kriitinen lapsikertojien suhteen, mutta Lenne on uskottava ja todentuntuinen kertoja. Pidin myös siitä, että murre on uskottavaa ja Lappia kuvataan muutenkin kuin räkäkännisten kautta. Kunnon arvion julkaisen maaliskuussa, kun kirja ilmestyy.

Nyt odotellessa kannattaa katsoa kirjasta tehty traileri, se näytettiin myös tilaisuudessa yleisölle.


 

Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirjan olisin ostanut samantien, jos se olisi jo ilmestynyt, sillä olen pitänyt Miinan aiemmista teoksista ja hän on mielestäni Suomen hauskimpia naiskirjailijoita, kuin Tuomas Kyrön ja Sinikka Nopolan sekoitus (jos sallitte tämmöisen lemmenlapsen).

Kirjan uraohjeista puolet on kuultu aiemmin radiokuunnelmina Miitta Sorvalin lukemina, mutta kirjan yhteydessä julkaistaan myös äänikirja, joten kaikki uraneuvot saa nautti Miitan kertomina. Lyhyitä uraneuvoja ehtii lukaista lyhyemmissäkin pätkissä, joten toivon, että mielensäpahoittajat nauravat keväällä Orvokin parissa bussimatkoilla.

Katja Ketulta ilmestyy keväällä novellikokoelma Jäänsärkijä, hän on kyllä tuottelias kirjoittaja, sillä vastahan Kätilö hurmasi Suomen. Vaikka moni novellin hahmo esiintyi jo Kätilössä, painotti Kettu, ettei kyse ole mistään jämäpaloista, jotka on sellaisenaan siirretty novellikokoelmaan, kun ne eivät romaaniin mahtuneet.

Muita illan esiintyjiä olivat Panu Rajala, ruotsalainen dekkaristi Viveca Sten, luontokuvaaja Pekka Tuuri ja hauskan kuuloisen Pätkärunoilija-teoksen kirjoittanut Sami Rajakylä.

Mukava kirjallinen ilta, sillä kirjailijoilla oli kuitenkin ihan hyvin aikaa puhua ja vaihteleva ohjelma elävöitti tilaisuutta.

Tänään Blogistanian Finlandia -palkinnonjakotilaisuus

Heihoi kaikki Helsingin keskustassa tänään liikuskelevat blogini lukijat ja muutkin asiasta kiinnostuneet. Tulkaa piipahtamaan Akateemisessa kirjakaupassa klo 16 maissa, sillä silloin on alkaa Intohimona kirjat -niminen tapahtuma ja klo 16.45 jaetaan historian toinen Blogistanian Finlandia kirjabloggaajien mielestä vuoden parhaalle kotimaiselle kirjalle.

Aki Ollikaisen Nälkävuosi oli minun viime vuoden suosikkiteoksiani ja olen onnellinen, että suuri joukko arvovaltaisia kirjablogisteja oli kanssani samaa mieltä. Viime vuonna palkinnon sai Katja Ketun Kätilö. Akia haastattelee Marissa Mehr Café pour les idiots -blogista. Otan kameran mukaan, jotta saan blogiini myöhemmin laittaa tunnelmakuvia.

Koko ohjelma:
Perjantaina 18.1. Intohimona kirjat. Akateemisen Kirjakaupan sekä Blogistanian kirjallisuuspalkintojen jako
16.00 Suosituimman tietokirjan Varjo-Finlandia
16.15 Suosituimman lasten- ja nuortenkirjan Varjo-Finlandia
16.30 Varjo-Finlandia-palkinto
16.45 Suosituin kaunokirjallinen esikoisteos ja Blogistanian Finlandia
17–18 keskustelemassa Aki Ollikainen, Reidar Palmgren, Jan Erola ja Anna Kortelainen.
Haastattelijana Stig-Björn Nyberg.

Laiskuri käyttää samaa kuvaa kahdesti

Mukana taas Blogistanian palkintoraadeissa

Kirjablogistit valitsevat jälleen vuoden parhaat uutuuskirjat. Joulukuun alussa valitaan Blogistanian Kuopus, eli ensimmäisitä kertaa mukana ovat myös lasten- ja nuortenkirjat. Tammikuun alussa valitaan Blogistanian Finlandia ja helmikuun alussa Blogistanian Globalia.

Viime vuonna kirjabloggaajat perustivat yhteistuumin omat kirjapalkinnot, ja minusta oli mukava olla yksi perustajajäsenistä (perustajajäseneksi pääsi osallistumalla kilpailuun ensimmäisen kerran. :)) ja äänestää parhaimpia lukukokemuksia. Tänä vuonna uusi tulokas Kuopus on minulle haaste, sillä en lue juurikaan uusia lasten- ja nuortenkirjoja. Tai en ainakaan siinä määrin, että otannasta saisi valittua parhaimman teoksen voittajaehdokkaaksi. Onneksi sarjakuvillakin saa osallistua, mutta toisaalta luen niistäkin enemmän aikuisille suunnattuja teoksia.

Mutta osallistun ainakin Blogistanian Finlandia ja Globalia -kisoihin. Vielä ehtii onneksi lukea, sillä listat julkaistaan vasta ensi vuoden alussa. Viime vuonna kotimaisista kirjoista voittajaksi valittiin Katja Ketun Kätilö, ja meillä oli Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa palkinnonjakotilaisuus. Globalia-palkinnon napannut Vieras kartanossa ilahdutti kirjailija Sarah Watersia niin, että hän mainitsi siitä kotisivuillaan ja Tammi merkitsi pokkaripainokseen palkinnosta tiedon.

---

Blogistanian Kuopus 2012
Blogistanian Kuopus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa lauantaina 1.12.2012 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 3.12.2012 klo 20.

Blogistanian Kuopusta emännöi Saran kirjat. Kilpailujulistus julkaistaan hänen blogissaan 15.11. klo 10.00.


Blogistanian Finlandia 2012
Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa keskiviikkona 2.1.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan saman päivän iltana klo 20.

Blogistanian Finlandiaa emännöi Sallan lukupäiväkirja. Kilpailujulistus julkaistaan hänen blogissaan 15.11. klo 10.00.


Blogistanian Globalia 2012
Blogistanian Globalia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa perjantaina 1.2.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 4.2.2013 klo 10.

Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjava kammari. Kilpailujulistus julkaistaan hänen blogissaan 15.11. klo 10.00.

Oodi novelleille

Minulle novellit ovat erityisen rakkaita, mutta olen usein kuullut, että niitä on vaikea myydä, niitä luetaan vähän ja moni vierastaa novellikokoelmien lukemista. Novellikokoelma pitää sisällään monta erilaista tarinaa, mailmaa, useita henkilöhahmoja, lähestymistapoja ja paikoin hyvinkin erilaisia tyylilajeja ja monipuolista kieltä. Sitten tämä kaikki täytyy saada sopimaan samojen kansien väliin niin että kokonaisuus toimii ja kokoelma muodostaa alusta loppuun jonkinlaisen kaaren. Yhden teoksen lukemalla saa niin paljon, siksi en ihan ymmärrä, miksi novellikokoelmia vältellään.

Lyhyiden tekstien kirjoittaminen on mielestäni hankalampaa kuin pitkien, näkeehän sen jo siinä, että jos tämänkin novellien ylistyspuheen pitäisi tiivistää pienempään merkkimäärään, niin kyllä siinä aika nokkelana saisi olla sanavalintojen kanssa. Onnistuneimmat novellit ovat todellisia taidonnäytteitä.

Nuoren Voiman Liitto aloitti nyt lokakuussa valtakunnallisen Novelli palaa! -hankkeen, jonka tarkoitus on saada novelleja näyttävästi esiin eri tavoilla ja nostaa novellin asemaa kirjallisuudessa. Olenkin jo lukenut hankkeesta jo monista eri lehdissä, viimeisimpinä uusimmassa Suomen Kuvalehdessä oli pieni juttu.

Eilen hain kaksi uusinta Matkaan-lehteä rautatieasemalta, sillä myös VR on mukana hankkeessa. Ilmaiseksi jaettavan lehden jokaisessa numerossa on matkanovelli tunnetuilta kirjailijoilta. Petri Tammisen novelli avasi sarjan, ja uusimmassa lehdessä on Juha Hurmeen Tivoli-niminen novelli. Muita tulevia novellisteja ovat muun muassa Riku Korhonen, Jari Tervo, Mikko Rimminen, Rosa Liksom, Katja Kettu, Monika Fagerholm ja Johanna Sinisalo. WSOY kokoaa novellit myöhemmin antologiaksi. Matkanovellit-sarja on osa VR:n 150-vuotisjuhlavuotta.

Novelli palaa! -hankkeesta löytyy lisätietoja novelli.fi-sivustolta. Helsingin kirjamessujen yhteydessä nauhoitettiin Yle Puheen ohjelma "Novellit nostavat päätään", jonka voi kuunnella vielä Areenasta.

Oletteko osallistuneet Novelli palaa! -hankkeen tapahtumiin? Minua itseäni harmittaa, etten ehtinyt viime viikolla Novelliprosakiin Korjaamolle, sillä matkustin samaan aikaan junalla Helsinkiin. Mutta onneksi novellitaiteen pariin voi tutustua kuka tahansa milloin vain. Minullakin on yöpöydällä jo pari kiinnostavaa kotimaista.

Kirjamessut 2012 – mitä oikein tapahtui?

Helsingin kirjamessut päättyivät eilen, mutta ehdin kirjoittaa messuraportin vasta tänään. Minulla meni monta tuntia käydessäni läpi satoja kuvia ja valitessani tänne blogiin onnistuneimpia ja sopivia. Minulla oli oikein monipuoliset messut, sillä osallistuin niin monessa eri roolissa. Olin kirjabloggajana ja messuyleisönä, kustannustoimittajana paneelikeskustelussa ja kuvasin Siltalan kirjailijoiden haastatteluja.

WSOY järjesti kirjabloggaajille aamiaisen messulauantaina. Oli todella ihana aloittaa kiireinen messupäivä rauhoittumalla kuuntelemaan hienoja kirjailijahaastatteluja. Seita Vuorelan Karikko on vain vähän aiemmin ilmestynyt, ja sain sen messuilta mukaani luettavaksi. Luen melko vähän uusia nuortenkirjoja, joten olen oikein iloinen, että sain nyt mahdollisuuden tutustua rauhassa kahteen sujuvasanaiseen kirjailijaan ja heidän uutuusteoksiinsa. Laura Lähteenmäen dystopia-romaani Northend kiinnostaa minua myös, sillä näytteen perusteella kirjassa on sekä yhteiskunnallista kritiikkiä ja huumoria mukana.

Pekka Hiltunen on aivan valtavan vetovoimainen esiintyjä, hän on lisäksi myös yksi miellyttävimmistä ihmisistä, kenet olen tavannut, joten hänen suhteensa en pysty olemaan täysin puolueeton. Isäni piti valtavasti Pekan esikoiskirjasta Vilpittömästi sinun, ja hän odottaakin uutuuskirja Sysipimeän lukemista kovasti. Myös minua Lontooseen sijoittuva kuusiosaiseksi suunniteltu kirjasarja kiinnostaa, sillä Hiltusta on kiitelty niin blogeissa kuin lehtiarvioissakin. En vain ikinä malta olla lukematta arvioita ja olen jo melko lailla spoilaantunut erityisesti esikoiskirjan tapahtumista. Hiltunen kertoi, että jokainen osa toimii myös itsenäisenä teoksena, joskin kokonaiskuvan vuoksi hän suositteli lukemaan kaikki alusta alkaen. Ihailtavaa, että hänellä on tulevista osistakin jo ideoita valmiina ja silti hän kirjoittaa samalla myös jotain aivan erilaista. Mielenkiinnolla odotan, että mitä muita lajeja hän taitaa.

Katja Kettu on bloggareille tuttu erityisesti Kätilön ansiosta, ja hän saikin viime vuonna Blogistanian Finlandia -palkinnon. Kätilöstä on valmistunut teatterisovitus ja myöhemmin tarina siirtyy myös valkokankaalle. Kirjaa ollaan kääntämässä neljälletoista kielelle, ja koska kirjan kieli on niin erityistä, rikasta ja siinä on paljon murresanoja, järjestetään kääntäjille yhteinen seminaari, jossa toivon mukaan esimerkiksi räähkä löytää vastineensa vieraille kielille. Tilaisuudessa hän kertoi kuitenkin enemmän keväällä ilmestyneen antologian Pimppini on valloillaan esseistä ja novelleista.

Minun messukiireisiini kuului mielenkiintoisten kirjailijahaastatteluiden seuraaminen ja valokuvaaminen. Pääsin osallistumaan messuihin vain perjantaista sunnuntaihin, sillä torstain matkasin vielä pohjoisesta junalla kohti Helsinkiä. Kuuntelin lähinnä Siltalan kirjailijoiden esiintymisiä ja lisää kuvia voi käydä katsomassa kustantamon facebook-sivuilta. Meillä oli todella paljon ohjelmaa messuilla, joten nopeasti sai siirtyä lavalta toiselle, jotta ehtisin mahdollisimman monia kuvata.

1. Aki Ollikaisen Nälkävuosi on Helsingin Sanomien esikoiskirjaehdokas.
2. Ari Ahola ja Marjo Heiskanen kertoivat, miksi sota kiinnostaa nyt niin monia kirjailijoita.
3. Siltalan uutusteoksia.
4. Päivi Istala veti hurjan määrän yleisöä kertoessaan muistelmateoksestaan Ristivetoa.
5. Raimo Pesonen Yle-lavalla puhumassa Automiehestä.
6. Anne Mattsson kirjoitti ihanan Seela Sellan elämäkerran.


Kuvasin myös muita messuosastoja, haahuilin kirjakasojen ympärillä. Ihmisiä oli paljon, erityisesti lauantaina, mutta minua ei ahtaus häirinnyt yhtään. Hykertelin vain onnessani. Toivon niin paljon, että kirjat kulkeutuivat myös messuyleisön matkassa yöpöydille.

Ehdin kuunnella jonkin verran myös muiden kustantamoiden kirjailijahaastatteluja. Monika Fagerholmilta kävin myös pyytämässä omistuskirjoituksen, ja jonossa takanani oli Riikka Pulkkinen ja Taina Latvala, jotka keskustelivat äng-äänteistä ja kirjojensa oikeinkirjoituksesta. Mielenkiintoista salakuunneltavaa tämän kirjanörtin mielestä. :) Ostin Fagerholmin uutuuskirjan Lola ylösalaisin ja olen sitä parhaillani lukemassa, arviota varmaan loppuviikosta luvassa. Latvalan Välimatka oli syksyn raikkaimpia uutuuksia, Pulkkisen tuotantoon en ole tutustunut kuin yhden epäonnistuneen äänikirjakokeilun verran. Hän on kyllä yksi blogimaailman luetuimpia nykykirjailijoita, ja nakkipaperikeskustelu on eeppinen. Mie ajattelin kokeilla uutuuskirja Vierasta Helmet-kirjastojen sähkökirjapalvelun kautta, jos vain saan kirjan toimimaan Kindlessäni.

Perjantaina kuuntelin blogikollegoiden kanssa ihanien mieskirjailijoiden Reidar Palmgrenin ja Juha Itkosen mietteitä naisista heidän elämässään ja tuotannossaan. Päivän ehdoton huippu oli ystäväni Karoliina Timosen haastattelu esikoiskirjapaneelissa. Haastattelija kehui, että hänen teoksensa Aika mennyt palaa on epätavallinen suomalainen kirja. Kiinnostuin paneelikeskustelun myötä erityisesti Asko Jaakonahon teoksesta Onnemme tiellä.

Oli hieno hetki, kun haastattelija mainitsi myös, että Karoliina on kirjabloggaaja ja kysyi, että onko yleisössä muita bloggaajia kuuntelemassa. Käsiä alkoi nousta, ja saimme vaihteeksi kehuja kirjakeskustelujen laajentamisesta nettiin. Nyt on jonkin aikaa kuulunut soraääniä suunnasta jos toisesta, ja kirjabloggaajia on moitittu milloin mutuhutusta ja milloin liian kriittisistä tai lempeistä arvioista. On meidän syyksi ennätetty jo sysätä lehtikritiikkien väheneminenkin (ei nyt ihan suoranaisesti, mutta tämä asia nostetaan aitona huolena esiin kun puhutaan kirjablogeista, mutta voin vannoa että tämä asia huolettaa myös bloggajia, ei tässä kukaan ole kriitikoiden työtä väheksymässä sillä että kirjoittaa jo muodoltaan hyvin erilaisia kirja-arvioita), joten hienoa että tavallisten lukijoiden kirjarakkaus sai myös kiitosta.

Esiinnyin itse perjantaina käännöskirjallisuutta koskevassa paneelissa, joka oli samalla Café Voltaire -sarjan viidennen, Unkarin nykykirjallisuutta käsittelevän, osan Ristiaallokoissa julkistamistilaisuus. Kirja on Olga ja Juhani Huotarin toimittama, mie olen kirjan kustannustoimittaja ja Hanna Meretoja on koko kirjasarjan päätoimittaja. Olemme kaikki kirjoittaneet teokseen myös kirjallisuusesseitä. Kirjoittajajoukko koostuu Unkarin kirjallisuuden asiantuntijoista, kääntäjistä ja tutkijoista. Minulla oli ennen tätä Unkarin teemavuotta melko vähän ymmärrystä unkarilaisesta kirjallisuudesta, mutta on ollut huikeaa päästä toimittamaan tänä vuonna kahta unkarilaista käännöskirjaa ja olla mukana Ristiaallokoissa-teoksen valmistumisessa.

Jos Café Voltaire ei ole aiemmin tuttu, niin suosittelen tutustumaan varauksetta. Olen saanut aiemmista osista hyviä kirjavinkkejä, mutta ennen kaikkea ymmärrystä ja tietoa kirjailijoista ja heidän tuotannostaan. Kaikkia huipputeoksia ei voi koskaan ehtiä lukea, mutta yleistajuisesti kirjoitetut kirjallisuusesseet sopivat minulle, sillä niiden avulla on mahdollista saada vähän tuntumaa itselle vieraisiin kirjailijoihin.

Yksi messujen kohokohta oli Eeva Kilven kohtaaminen. Saavuin myöhässä kuuntelemaan hänen haastatteluaan ja jouduin kiipeämään ylemmäs ravintolan puolelle, että näin ja kuulin edes vähän. Vinkkaan samalla lukemaan Jennin jutun Eeva Kilven messuesiintymisestä.

Huh, tulikohan kaikki oleellinen mainittua!?

Kirjasaaliista kuvia myöhemmin..

Blogistanian Finlandia

Tällä hetkellä Sallan lukupäiväkirjassa käynnistyy kirjablogien Finlandia -äänestys. Tarkoitus on äänestää 3-6 kotimaista kirjaa vuodelta 2011. Mukana saa olla myös sarjakuvia, joten kisa poikkeaa hieman esikuvastaan. Minun oli yllättävän vaikea tähänkin listaukseen löytää sopivia kirjoja, sillä en ole ehtinyt kirjoittaa kaikista loppuvuoden kirjoista vielä omaa arviota, mutta onneksi tässä sai käyttää myös blogistikollegoiden hyviä tekstejä linkityksenä.

Keskityin tässä listauksessa osittain omiin suosikkeihin ja osittain niihin, joiden uskon pärjäävän kisassa. Olen kuitenkin aktiivisesti lukenut muiden tekstejä pitkin vuotta ja jonkinlainen kuva on tullut, että mitkä kirjat ovat suosikkeja blogistaniassa. Ainoa "ongelma" on se, että kirjoja on ihan liikaa. Todella paljon hyviä kotimaisia kirjoja on julkaistu ja luettu tänä vuonna.

Kaikista kirjoista löytyy useita arvioita blogeista, mutta tämänhetkinen tekninen vempain hidastaa minua niin paljon, etten voi linkittää kaikkia tähän. Osa on minun lukemiani ja osa puhtaita intuitioarvauksia.

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Marisha Rasi-Koskinen: Katariina
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Essi Tammimaa: Paljain käsin
Katja Kettu: Kätilö
Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet

Miten luet: Kirjoja sieltä, missä kuljit...

Olen lähdössä kuukaudeksi Lappiin, Kolariin, kotiseudulleni joululoman viettoon. Pystyn tekemään töitä myös etänä ja alunperin tarkoitukseni oli kirjoittaa gradua siellä, mutta koska jouduin suureksi epäonneksi vaihtamaan jo aloitettua aihetta, (sillä juuri palautettiin samasta kirjasta, samasta näkökulmasta ja aiheesta tehty gradu, eikä tiedonvälitys proffien välillä ollut oikein kulkenut), minulla on myös enemmän aikaa nyt lomailla ja miettiä uutta aihetta. Ja lukea.

Aion myös lukea kovasti kehutut lappilaiset teokset: Rosa Liksomin Hytti nro 6, Katja Ketun Kätilön ja Pia Pesosen Urho Kekkonen Strasse. Olen Pesosen jo aloittanut, mutta halusin säästää loput oikeaan miljööseen. Muita mieleeni tulevia lappilaisia kirjailijoita ovat Paula Havaste ja Jari Tervo, mutta heiltä en ole lukenut vielä mitään. Äitini kovasti kehui Havasten kirjaa Kaksi rakkautta, joten voihan olla, että myös sen luen joululomalla.

Mukavasti nyt tänä vuonna on tullut kiinnostavia lappilaisia kirjoja, joten pääsen ahmimaan teokset kerralla. Vaikka olen kyllä miettinyt, että en tunnista kirjallisuuden Lappia ja hämmennyn välillä lehtikritiikeistä, joissa kehutaan teosten erinomaista lappikuvausta. Näissä kohdin mietin usein, että on luontevaa, etten tunnista kaikkea, sillä eihän koko Lappi näyttäydy samanlaisena, eikä kirjallisuus pyri toistamaan realistisesti kaikkea nähtyä-kuultua-naitua-maistettua-tunnettua, vaikka näin täällä etelässä joskus ehkä lipsahdetaan ajattelemaan. Silti nyt tuleviin teoksiin liittyy jo etukäteen jonkinlaista nostalgisuutta, sillä lähdenhän lukemaan niitä nimenomaan lappilaisten kirjailijoiden kirjoina ja haluan lukea ne kotiseudulla ollessani.

En silti yleensä metsästä nimenomaan kotiseutuni kirjallisuutta, mutta lämmittäähän se nähdä tuttu paikka ja nimi kirjassa. Kyrön kerjäläinen tutulla juna-asemalla, juuri divarista ostetussa lastenkirjassa päätepysäkkinä tuttu tunturi, suositussa kotimaisessa elokuvassa tutut maisemat. Kyllä se tuntuu silti lämpimältä.

Tästä herääkin kysymys, että miten te muut lukijat, luetteko kotiseutuunne liittyvää kirjallisuutta? Harjukaupungin blogiväki ainakin innostui Pasi Ilmari Jääskeläisen uusimmasta ja sai innostettua monet lukijat teoksen pariin. Mansikkakarnevaali-arvion kohdalla Katja jo tätä samaa asiaa kyseli, sillä hänen ajatuksensa teos vei nuoruuteen. Tuleeko muita esimerkkejä mieleen blogeista tai henkilökohtaisista lukumotivaatioista?

Onko kotiseuturakkaus yksi peruste valita kirja? Vai syy vältellä teosta? Haluatko lukea mieluummin tutuista paikoista vai mieluummin mahdollisimman kaukaisista? Tuleeko mieleen yhtään lukumuistoa, jossa tuttu paikkakunta olisi kuvattu mielestäsi täysin väärin?

Vielä hurjempaa yleistämistä.
Millaista on kotiseutusi kirjallisuus?

Lisäkysymys kirjoittajille: Koetko, että jotain kotiseudustasi näkyy teksteissäsi?

Lappiin sijoittuva kuvaus hakee yleensä teokseen jotain mystiikkaa tai rujoa alastomuutta. Ollaan joko kodassa noet naamalla ja manataan karhuja kavereiksi tai juostaan sääskiä pakoon aatamin ja eevan asuissa, mutta kaatokännissä, totta kai. Miten vain, aina manataan.