Kävin tosiaan juhannuksena Heinävedellä ja Valamossa. Hautausmaavierailulla etsin kamerallani Pentti Saarikosken ja Elina Karjalaisen haudat ikuistettavaksi blogiini. Innostuin sitten haastamaan myös muita kirjabloggaajia ikuistamaan kirjallisia kohteita joko sanallisesti tai kuvallisesti blogiinsa. Aikarajaa haasteella ei ole, ja tiedän jo muutaman kirjoittaneen paikkakuntansa "kirjallisista pyhiinvaelluskohteista", viimeksi niistä on kirjoittanut Amma. Kesällä monet liikkuvat ympäri Suomea, joten haastan teidät kanssabloggaajat nostamaan eri paikkakuntien kirjalliset pyhiinvaelluskohteet esiin. Itse lupaan kuvailla kesän aikana Helsingin kohteita.
Ihmiset olivat tuoneet Saarikosken haudalle kyniä. Kyseessä ei ole kuitenkaan kuulemma ortodoksinen tapa, vaan kaltaisteni fanien halu muistaa suurta runoilijaa ja kirjailijaa. Myös Elina Karjalaisen haudalle oli tuotu kyniä.
Alla olevassa kuvassa näkyy mielestäni hyvin, millaisessa luonnontilassa haudat ovat ja kuinka kaunis Valamon hautausmaa on.
"Ihana uni on sellainen jossa
taikakynän saisin.
Silläpä maailman kauneimman runon
heti kirjottaisin."
-Uppo Nalle-
Yövyin juhannuksena ihanan hirsitalon tornissa, olo oli kuin muumitalossa. Kuulin talon emännältä, että siinä samaisessa tornissa ovat yöpyneet ja kirjoittaneet mm. Mirkka Rekola ja Leena Krohn. Varsin runolliseksi heittäydyin kuvatessani jokaiseen ilmansuuntaan avautuvia, hyvin näyttäviä, ikonitaiteilijan koristamia ikkunaruutuja. Ensimmäisessä kuvassa näkyy ikkunoiden väriteemaa, mutta muut kuvat ovat vain pieniä otoksia kauniista pinnasta. Kokonaiset kuvat jääkööt "muumitalon" salaisuudeksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karjalainen Elina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karjalainen Elina. Näytä kaikki tekstit
26.6.2011
"Kirjallinen pyhiinvaellus" -haaste
kirjainten virrassa
Hanna / Kirjainten virrassa
klo
20.40
21 kommenttia
:
Tunnisteet:
Karjalainen Elina
,
Kirjallinen pyhiinvaellus
,
Krohn Leena
,
Rekola Mirkka
,
Saarikoski Pentti
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)