Kirjallisia vinkkejä ja linkkejä

Kuva

Bloggasin jo aiemmin radion kirjaohjelmista, mutta koska olen kirjoihin ihan höperöitynyt, niin kuuntelen paljon kirjoihin liittyviä keskusteluja nettiradioista ja mieluiten lataan ne omalle mp3-soittimelleni. Ajattelin vähän listata kiinnostavia kirjallisia vinkkejä ja mieluusti otan vastaan sellaisia, joita en ole itse löytänyt. Tässä postauksessa vilisee linkkivinkkejä. :)

Olen tosi kiinnostunut kirjakeskusteluista ja niistä saa mukavaa vastapainoa omaan lukemiseen, harrastukseen ja kirja-alalle halajavan opiskelijan tietotaitoon. Innostus kirjoja kohtaan ei siis kohdistu pelkästään lukemiseen, vaan käyn mielelläni kuuntelemassa kirjailijoita, kuuntelen ja katselen kirjaohjelmia ja luen monien ihanien kirjaihmisten blogeja. Kustantamot päivittävät myös facebook-sivuillaan hyviä vinkkejä, missä heidän kirjailijat ovat puhumassa.
Tässä joitain linkkejä, joista itse pidän.





Kuunnelmat:

Marja-Leena vinkkasi tänään, että on enää 10 päivää aikaa kuunnella Peter Franzénin lukemana hänen uutuusteoksesta Tumman veden päällä (klik). Kävin heti lataamassa kaikki osat koneelleni, josta siirrän ne kuunneltavaksi soittimelleni. Olen kirjan jo lukenut ja siitä tehnyt myös arvion, mutta kirja kiinnostaa kuulla myös kirjailijan itsensä lukemana. Suosittelen lataamaan podcastit koneelle, mikäli ette ehdi kuunnella suoraan koko kirjaa ennen määräajan umpeutumista.

Toinen kuunnelmavinkki(klik) liittyy Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -teokseen. Lukijana on iki-ihana Vuokko Hovatta. Hän on lukenut vasta kaksi osaa kirjasta. Lisään kuunnelmat koneelle klikkaamalla hiiren oikealla napilla mediatiedoston kohdalla ja tallennan kohteen levylle. Minulla on koneella erikseen oma kansio näille kirjasarjoille.

Ylen radioteatterin päivittäisluentana voi kuunnella suomalaisia klassikkoromaaneja. Tulossa on mm. Minna Canthin Hanna, jota odotan erityisesti. Äänikirjat löytyvät Areenalta (klik)
"YLE Areena tarjoaa suomalaisten kirjailijoiden klassikkoteoksia äänikirjoina kuunneltavaksi ja ladattavaksi milloin tahansa. Tällä hetkellä YLE tarjoaa ladattavaksi kahdeksan klassikkoa, mutta määrää lisätään tästä lähtien kahden teoksen verran kuussa."

Ylen Elävästä arkistosta (klik) voi puolestaan kuunnella audioleikkeitä Suomen kirjallisuuden historiasta.


Kirjakeskustelut:

Lataan kuunneltavaksi myös Ylen kirjakerhon keskusteluja. Pidän Seppo Puttosen tyylistä kauheasti ja olen ennenkin tunnustanut olevani hänen suoranainen faninsa. Seuraan Aamun kirjan televisiointeja ja lisäksi kuuntelen iltaisin näitä keskusteluja soittimeltani.

Vielä on jonkin aikaa mahdollista kuunnella ja ladata seuraavat kirjakerhon keskustelut:

- Essi Tammimaa: Paljain käsin ja Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri, joista olen lukenut Tuurin teoksen ja tehnyt siitä arvion aiemmin (klik)
- Antti Leikas: Melominen ja Pia Pesonen: Urho Kekkonen straßejoista olen lukenut Leikaksen teoksen (klik)
- Jaakko Yli-Juonikas: Uneksija ja Janne Oras: Tähtien suojatti. Luin Uneksijan ja tein siitä arvion (klik)

Tulossa on ihanista naiskirjailijoista keskusteluja, mm. Alice Munro, Carol Shields, Herta Müller ja Margaret Atwood saavat omat ohjelmansa.

Lisäksi pidän Nadjan huone- ohjelmasta, mutta valitettavasti niitä ei saa ladattua soittimelleni. Kuuntelen kirjaohjelmia mieluusti juuri liikkuessa tai ennen nukkumaanmenoa.

Yle Kirjakerholla on myös omat facebook-sivustonsa, jonka kautta hyvin tiedotetaan kirjaohjelmista niin television kuin radion puolella.


Television kirjaohjelmat:

- Kirjakausi (vajaan puolen tunnin ohjelmia kirjoista hyvin erilaisten lähestymistapojen kautta.)
- Kirjamaa (matkataan ympäri Suomea kirjojen ja kirjailijoiden perässä. Sarja on tosin päättynyt, mutta pari viimeisestä jaksoa näkyy vielä netin kautta. Teema uusii vielä kaikki osat, lähetysajat näkyvät linkissä)
- Aamun kirja (Yle Areenan kautta näkyy vanhoja keskusteluja)


Muita kivoja:
- Kirjastokaista
- Helsingin juhlaviikkojen kirjailijablogi
- Maailmankirjat
- Grafomania
- Kirjailijoiden blogit, joista listausta Parnasson sivulla
- Lukukeskus
- Prosak- proosaklubi
- Kiiltomato
- Nuoren Voiman liitto
- Lumooja - Virkee kirjallisuuslehti
- Kirjavideo
- Kirjaseuranta

Ihania kirjablogeja voi katsella tuon blogini oikeassa laidassa löytyvän listan kautta.

Olli Jalonen: Poikakirja

"Niin minä opin että elämää tämä vain on eikä riisiryynipuuroa"

Olli Jalosen Poikakirja (Otava, 2010) on kertomus pienen Ollin ensimmäisistä kouluvuosista 60-luvulla. Asioiden ihmettely on koko ajan läsnä ja Olli listaakin päivien myötä asioita, mitä on oppinut. Teos on kerrottu lapsen näkökulmasta, mutta aikuisen äänellä. Kirja ei ole omaelämäkerrallinen teos, vaikka varmasti Jalosen oma lapsuus ja muistot ovat kirjan kansien sisään tallentuneet ja vaikuttaneet.

Teoksen nimi tulee koulupoikien oppikirjasta Poikakirja, jota sodassa henkisesti ja fyysisesti vammautunut opettaja käyttää opetustarkoitukseen. Hän ei käytä uudempaa 50-luvun lopun painosta, vaan ensimmäistä 20-luvun suojeluskuntain poikaosaston käyttöön tarkoitettua kirjaa. Siinä on mukana aseleikkejä ja sulkeisharjoituksia, joita poikaluokan oppilaat joutuvat harjoittelemaan opettajan valvovan silmän ja ankaran kurituksen alaisena. Koulukiusaukseen ei puututa, sillä lihavaa ja sairasta poikaa kiusaavat niin muut luokan oppilaat kuin opettajatkin. "Tosi mies ei valita, eikä kantele"

Koulun auktoriteetti on todella vahva, eivätkä pojat uskalla edes kotona kertoa opettajan kasvatus- ja opetusmetodeista. Koulun merkitystä kyseenalaistetaan teoksessa, sillä oppivainen ja asioista kiinnostunut Olli tuntuu oppivan asioita paremmin muualla kuin koulussa ulkoa opettelemalla. Kirja ei ole silti kritisoi koulumaailmaa, vaan nostaa vain esiin ajan henkeä. Ollin oppivuosia ja intoa tiedon pariin ylistetään, aikuisäänen aina muistellessa lukujen lopussa, miten on jonkin asian oppinut:
"Niin minä opin maailmasta pitämään omat asiat itseni sisällä ettei muiden niistä tarvitse välittää eikä selittää kenellekään eikä huolehtia minkään turhan vuoksi ja sillä lailla osin hakemaan maailmasta paikan."

Poikakirja muistuttaa vähän Peter Franzénin Tumman veden päällä -teosta aihealueeltaan, sillä molemmissa tutustutaan vuosikymmenen ilmiöihin ja perheen arkeen pienen pojan näkökulmasta. Poikakirjassa 60- lukuun ja Tumman veden päällä vie 70-luvulle. Franzénin teos on silti paljon synkempi, sillä Ollin perhe on turvallinen ja melko eheä. Ollin sisaren sairaus varjostaa taustalla, mutta vanhemmat pysyvät tukirankana kaikkien lasten elämässä, eikä Ollin villejä siskojakaan hylätä heidän erehtyessään ja joutuessaan ongelmiin. Pidin siitä, että Poikakirja ei mässäile perhetragedioilla, vaan tarkentuu hienovaraisempiin ajan ilmiöihin, esimerkiksi television tuloon perheen olohuoneeseen ja miten se vaikuttaa perheen lasten väleihin.

Todella mielenkiintoinen kirja ja kirjan maailmaan pääsevät nekin, joiden vanhemmat ovat olleet 60-luvulla lapsia.

Ollin oppivuosia on luettu myös seuraavissa blogeissa: Inahdus, Kirjanurkkaus, Kirjapeto, Tillman, Tuomon kuva ja sana, Lukukeskus.

Olli Jalonen: Poikakirja
Otava, 2010
Sivuja: 256

Peter Franzén: Tumman veden päällä

"Koitan kuulostella, jos erottaisin äänestä, onko isä juonut."

Kuva

Peter Franzénin omaan elämään pohjautuva teos Tumman veden päällä (Tammi, 2010) alkoi kiinnostamaan minua kun kuulin kirjailijan haastattelun Helsingin kirjamessuilla, Hesarin esikoiskirjafinalistien esitellessä teoksiaan. Franzén kuvaili saamaansa palautetta yllättyneen positiiviseksi ja monet ovat tulleet sanomaan hänelle, että en olisi uskonut että osaat näyttelijänä kirjoittaa näin hyvän kirjan. Monet kysymykset pyörivät myös omaelämänkerrallisen aineksen ympärillä ja tuntui että monet lukijat, jotka Franzénia olivat lähestyneet, olivat ottaneet teoksen todellisena muistelmateoksena.
Ajattelin lukiessa, että tunnelmat ja monet tarinat ovat varmasti tuttuja kirjailijan omasta lapsuudesta ja valittu näkökulmatekniikka, 6-vuotiaan Peten asettaminen näyttämön keskiöön ja kertojaksi toimi kirjassa todella hyvin, mutta siitä huolimatta en lukenut kirjaa muistelmina. Kuinka moni meistä muistaa oikeasti keskusteluja ja tapahtumia veden kirkkaasti lapsuudesta? Tottakai teos on pääosin fiktiivinen.

Nautin tämän kirjan lukemisesta, sillä kirja imaisi mukaansa ja kertoja tuntui todella uskottavalle. Pete esittää päiviensä kulun lapsen näkökulmasta, mutta kirja ei silti ole tippaakaan lapsellinen. Pikemminkin melko paljas, lakoninen ja ilmava. Teokseen ei ole tungettu liikaa aineksia ja vaikka lukijalle selviää pian että Peten isä(puoli) käyttäytyy humalassa erittäin aggressiivisesti ja perhe joutuu näitä raivokohtauksia pakenemaan mummolaan, vaikka keskellä yötä, niin väkivallalla ei kirjan sivuilla mässäillä. Uhkaa ei myöskään pidetä jatkuvasti yllä ja romaanin henkilöhahmot ovat monipuolisia, eivätkä yhden luonteenpiirteen tai -vian vankeina. Vaikka kirja on tummansävyinen, se ei missään tapauksessa ollut mustavalkoinen. Voimallinen tapa esittää sävyjä ja tunnelman vaihtumista on kuvata se Peten ruumiillisina tuntemuksina, kuinka lapselle tulee pissahätä tai kipu mahaan, kun elämässä tapahtuu yhtäkkisiä myllerryksiä. Lukija pakotetaan näkemään asiat lapsen kannalta, jolla on vähän työkaluja käsitellä asioita, mutta joka jaksaa silti arjessa touhuta ja innostua uusista asioista.


Tumman veden päällä -teoksen tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Keminmaalle, mutta Pete matkustaa välillä oikean isänsä luo Helsinkiin tai käy Ruotsin puolella vanhempiensa kanssa hakemassa halvempia elintarvikkeita. Itse olen syntynyt 80-luvulla Ruotsin rajan läheisyydessä ja muistan myös millaista oli ostaa lapsena suklaatupakoita, niitä samoja, joista Petekin kirjassa haaveilee. Mietinkin, että kuinka outoihin asioihin sitä kirjaa lukiessa saattaa kiinnittyä. En onneksi ymmärrä Peten tavoin, sitä varovaisuutta, miten lapsi toimii alkoholistiperheessä, mutta huomasin monesti miettiväni omaa lapsuuttani ja vaikka sitä jännittävää karkkihyllyä Ruotsissa.

Franzén on tekemässä toista teosta ja lupasi kirjamessuilla ettei siihen mene kuutta vuotta, kuten esikoisen kanssa. Kirja tuntuikin hyvin taitavalle ja hiotulle kokonaisuudelle, sen menettämättä sitä kihelmöivää särmää. Ei leikitty aikatasoilla, ei eri kertojien välillä, tyyli pysyi samanlaisena koko kirjan läpi ja kielikin oli tavanomaista, eikä uudissanoja löydetty. Tarina oli hyvä, eikä siihen tarvittu sen kummempia sirkustemppuja. Elokuvamaailmallisuus tuli silti mieleeni kun monesti luvun kohtaukset loppuivat niin kuin lukijaa kuljetettaisiin kameran avulla johonkin mikronäkymään. Suuren tunteellisen hetken jälkeen kuvaillaan Peten kellonviisareita. Kirjasta saisi hyvän elokuvankin aikaiseksi.

Peter Franzén: Tumman veden päällä
Tammi, 2010
Sivuja: 319