Blain & Lanzac: Ulkoministeriö

Ulkoministeriö - Diplomaattisia merkintöjä
Käsikirjoitus: Abel Lanzac (salanimi)
Piirrokset ja käsikirjoitus: Christophe Blain
Suomentanut: Saara Pääkkönen
Wsoy, 2012
Quai d'Orsay 1 - Chroniques diblomatiques
Genre: Yhteiskunnallinen sarjakuva

Näin vaalien alla on ihan hyvä olla kiinnostunut politiikasta ja sopivasti luettavaksi päätyi ranskalaiskaksikon ulkoministeriöön sijoittuva sarjakuva Ulkoministeriö. Olen lukenut aiemmin Blainin Maalari ja merirosvo -albumisarjaa ja pidän valtavasti hänen piirrostyylistään. Harmikseni kyseinen albumisarja on kesken, enkä tiedä, koska jatkoa sarjalle on tulossa. Varsinkin kun nyt tämä kotimaassaan Ranskassa huikean myyntimenestyksen saavuttanut sarja on kesken ja vasta kaksi osaa on ilmestynyt.

Ulkoministeriöön on palkattu nuori puheidenkirjoittaja, jonka kautta koko mieletön asioiden ja sotkujen sekamelska näytetään. Hän on tavallaan päähenkilö, sillä hänen kanssaan käydyissä dialogeissa kaikkien ministeriön työntekijöiden ajatukset näkyvät. Ulkoministeri vie kuitenkin suurimman huomion, sillä hänen puheensa täyttää ruudut vieden näin sekä lukijan, että muiden henkilöhahmojen keskittymisen osakseen.

Puheenkirjoittajan urakka ei ole helppo, sillä ulkoministerin ja muiden virkamiesten ohjeet ovat keskenään ristiriitaisia ja usein myös täysin kryptisiä yläkäsitteitä, joista on vaikea saada tolkkua. Useita versioita tehdään ja kaikilla eri alueiden erikoisosaajilla on omat intressinsä saada heitä liikuttavia tietoja puheisiin lisättyä.

Tätä pomputusta kutsutaan talossa "kabinettien seksuaalisuudeksi" ja "sillä tavalla meillä rakastellaan", kun sanotaan yhtä, vaikka oikeasti tarkoitetaan toista.



Ulkoministeri haluaa Euroopan ihmisoikeuskomission tapaamiseen erityisen painavan puheenvuoron, mutta ei kelpuuta mitään versioita. Hän huutelee erilaisia adjektiiveja ja synonyymeja ohjeiksi, mutta kukaan ei tunnu tietävän, että miten puhetta pitäisi parantaa. Koomista sekasotkua asioista, jotka pyörivät poliittisessa keskustelussa kaiken aikaa. Koko ajan pitäisi olla jotain mieltä, mutta ei liian vahvasti, ettei synny selkkausta toiseen suuntaan. Ulkoministeri on rohkea ja toisinaan tavattoman kyllästynyt puhumaan tärkeistä asioista yleisen linjan mukaisesti. Hän ei arvosta juurikaan pääministeriä eikä presidenttiä, mutta ei myöskään välitä miettä Saksan ja Ranskan suhteita, Natoa tai entisten siirtomaiden kriisitilanteiden selvittämistä maltilla.

Kiireen, sekasotkun ja asioiden päällekäisyyden tunnetta lisää se, että tapahtumat etenevät vauhdikkaasti. Pääministeriä ympäröi alinomaan vauhtiviivat, sillä hän heiluttaa käsiään kiivaasti komentaen alaisiaan. Mielenkiintoista, että teos perustuu Ranskan ulkoministeriön entisen virkamiehen (salanimeltään Abel Lanzac) kertomiin tarinoihin. Kuinkahan paljon oikeasti ulkoministeriöissä joudutaan kaiken aikaa priorisoimaan kriisejä ja kokouksia. Turvatako kansalaisten elinolot kupruilevassa entisessä siirtomaassa vai pitäisikö keskittyä valtiovierailuihin ja kansainvälisiin suhteisiin? Kuinka paljon puheenkirjoittajat joutuvat toimimaan ajatustenlukijoina?

Yhteiskunnallinen reipas ote houkuttaa lukemaan myös loput tulevat osat.