Ágota Kristóf: Iso vihko

Ágota Kristóf 1986. Ranskankielinen alkuteos Le Grand Cahier. Suomentanut Anna Nordman. Tammi 2022/1988. 198 s. Ostin lahjaksi. Kuva kustantajan.

Lukupiiriystävän suosituksesta ostin tämän syksyllä Helsingin kirjamessuilta perheenjäsenelleni lahjaksi. Nyt luin sen itsekin, sillä olen huomannut siitä useita mainintoja Helmetin lukuhaasteryhmässä Facebookissa. Sota, taas ja aina, valitettavasti, yhtä ajankohtainen aihe, on tämänkin romaanin taustalla, joten vaikka teos on kirjoitettu lähes neljäkymmentä vuotta sitten, se ei siltä tunnu. 

Suuressa Kaupungissa on sodan vuoksi vaarallista elää, joten Äiti tuo kaksospoikansa Isoäidille Pieneen Kaupunkiin. Äidin ja Isoäidin välit ovat tulehtuneet, eikä Isoäiti kohtele lapsenlapsiakaan hyvin, vaikka suostuu heidät ottamaankin. Pojista kasvaa likaisessa ja välinpitämättömässä ympäristössä itsenäisiä. He harjoittelevat erilaisia selviytymistaitoja, auttavat Isoäitiä talossa ja pihalla, tekevät töitä lähistöllä ja tutustuvat ympäristöönsä. Sota lähestyy myös Pientä Kaupunkia, mutta pojat ehtivät auttaa naapureita ja oppia paljon hyödyllisiä taitoja.

Me emme tahdo enää punaistua emmekä vapista, me tahdomme tottua solvauksiin, haavoittaviin sanoihin. Istuudumme vastakkain keittiön pöydän ääreen ja tosiamme silmiin katsoen me lausumme yhä hirveimpiä sanoja.

Kristóf kertoo tarinaa rujon tunteettomalla tyylillä, jossa ei väistetä likaa, ruumiinosia, eritteitä tai kirosanoja. Pojista kasvaa hyvin pragmaattisia ja he vaikuttavat tunteettomilta, vaikka auttavatkin naapureita. He päättävät suhtautua asioihin realistisesti ja haluavat oppia vain tosiasioita. Varastaminen, kerjääminen ja huiputtaminen onnistuvat hyvin, sillä noissa olosuhteissa on oltava opportunistinen. Loppua kohden tyyli on suorastaan makaaberi, kun sotilaiden teoista ja rikoksista kerrotaan suoraan, lapsen silmin.

Tämä romaani on todellakin ihan omaa luokkaansa, mitään tällaista en ole ennen lukenut. Se on hyvin häiritsevä ja ajatuksia herättävä, ja vaikka rujous iskee päin naamaa, tarinaa ei voi olla lukematta eteenpäin. Ihailen myös sitä, miten hallittu kokonaisuus on - melkeinpä pienoisromaani. Sitä voi varmasti lukea monella eri tasolla ja kuten jo sanoin, tarina on hyvin ajaton. Maailma on rikki ja lasten selviytymistahto on suorastaan julmaa Isoäidin häilyessä luovuttamisen ja vihan välimaastossa. 

Ymmärtääkseni tarina sijoittuisi toiseen maailmansotaan. Kirjailija on kotoisin Unkarista, mutta lähtenyt sieltä nuorena ja vaikka romaanissa ei maata mainita, se voisi hyvin olla Unkari, jonka Neuvostojoukot valtaavat. Luin kansiliepeessä, että Iso vihko olisi trilogian aloitusosa. Jatkoa täytyy ehdottomasti lukea! Teoksesta myös blogeissa Kirjaluotsi, Kirjakimara ja Kujerruksia. 

Saara Henriksson: Syyskuun jumalat

Saara Henriksson 2017. Into. 304 sivua. Lainasin kirjastosta.

Lukupiirissämme keskustellaan seuraavaksi tällaisesta teoksesta, jonka kirjoittaja on tamperelainen, eli jo pelkästään senkin vuoksi aiheellinen kirjavalinta. Hyvä valinta myös siksi, etten olisi ehkä itse löytänyt sitä ilman hoksaavampaa lukupiirikaveria.

Talot sortuvat tulvaveteen. Vesi pyyhkäisee mennessään sillat, rakennukset, muistin, historian. 

Syyskuun jumalat sijoittuu kulttuuria ja historiaa pursuavaan Budapestiin. Amerikkalainen taidehistorioisija Paul Herzog on saanut pestin yliopistosta ja muuttaa kaupunkiin suurin odotuksin. Hänellä on unkarilaisia sukujuuria ja kova kaipuu päästä selvittämään, mitä hänen isoäitinsä lapsuudessa on tapahtunut. Paul kokee olevansa kaukana tyypillisestä amerikkalaisesta, kovin erilainen kuin muut ja hakee ehkä itselleenkin mieluisaa historiaa. Herkkämielinen mies altistuu pian tapahtumille, joita eivät kaikki näe.

Mitä jos historia olisikin erilainen? Miten pieniä ovat ne sysäykset, jotka saavat tapahtumat vyörymään tai pysähtymään? Kenen historiaa se on, jota muistelemme ja jonka luulemme eläneemme? Paul nimittäin havahtuu siihen, ettei todellisuus Budapestissa olekaan joka päivä sama. Valta vaihtuu, ideologiat vaihtuvat, katukyltit ja talojen vanhat koristeet vaihtuvat. Montako kerrosta hänen rakennuksessaan oikeasti on, ja miksei julkisivuremontti valmistu koskaan? Syyskuun jumalista tuleekin mieleen Carlos Ruis Zafonin niin ikään kevyen maaginen teos Enkelipeli, joka sijoittuu Barcelonaan.

"Eilen vierailin rauniokahvilassa, jossa entiset opiskelijani istuivat ja punoivat vastarintaa, vallankumousta. Tänään talon paikalla oli hotelli."

Paul tapaa Budapestissa ryhmän boheemeja ihmisiä, jotka hekään eivät ole ihan sitä, mitä hän aluksi luulee. Nämä Syyskuun jumalat tuntevat historian omakohtaisesti, elleivät sitten vääristä sitä omiin tarpeisiinsa, kuten vanha Stella, jolla oli yhteys Paulin isoäitiin. Budapestin värikkäillä kaduilla Paul todistaa niin oikeistolaista maahanmuuttovastaisuutta kuin anarkiaa ja talonvaltaajia, innokkaita opiskelijoita ja pelottavia passintarkastuksia.

Maagisen realismin lisäksi romaanissa on loppua kohden dystooppinen henki, kun nyky-Unkari saa rinnalleen vaihtoehtoisen todellisuuden. Näkisin, että teos on kannanotto niihin ajankohtaisiin eurooppalaisiin aatteisiin, jotka pelottavat ja jotka ovat täysin mahdollisia, historiasta huolimatta. Samalla teos avaa Unkarin historiaa ja poliittisia virtauksia, keskieurooppalaista kulttuuria ja kaipuuta aikaan, jolloin taidetta ja kauneutta pidettiin arvossaan. Henriksson kuvailee Budapestia lukuisilla yksityiskohdilla, sen rakennuksia, taidetta ja ihmisiä, voimistaen päähenkilönsä kokemuksia ja tunteita. Myrskyt ja kadonneet huvilat tekevät tunnelmasta jopa romanttisen. Pidin kovasti siitä ja romaanin aiheesta ylipäätään, mutta koin kerronnan aika sekavaksikin välillä. Olo oli kuin päähenkilöllä konsanaan ja ehkä se oli tarkoituskin!

Kirjasta myös näissä blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie ja Hemulin kirjahylly. Helmetin lukuhaastessa tämä sopii hyvin kohtaan 16: Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla.