Marko Hautala: Kuiskaava tyttö

 

Antonin työtoveri kuolee, mutta jättää Antonille entistä potilastaan koskevia tietoja. Hän törmää kansiossa tuttuun nimeen. Potilaskertomus on hänen omasta tyttärestään. Iida on hakenut apua, mutta onko koko juttu pelkkää huuhaata. Vasempaan korvaan kuiskitut sanat, pienet hipaisut korvalehdellä, hengitys... Anton päättää hieman tutkia asiaa, vaikkei uskokaan tarinaan kuiskaavasta tytöstä.

"Ikkunasta heijastui ihmisenmuotoinen läiskä, jonka kasvot olivat varjoissa, kuin musta aukko. Yksikään tytär ei olisi tunnistanut siitä isäänsä."s,43

Kuiskaava tyttö on nopealukuinen kauhukirja, jossa paikallinen legenda kuiskaavasta tytöstä herää eloon. Lukijaa viritellään kauhutunnelmaan jo heti kannessa, sillä teksti "Lue omalla vastuullasi" saattelee tarinan pariin. 

Kirjassa on synkkä tunnelma alusta loppuun, joka johtuu suurimmilta osin synkistä, ikävistä ja pahantahtoisista henkilöhahmoista. Kaikilla on kurjaa, kaikilla on synkkiä ajatuksia ja kammottavia salaisuuksia. Jopa kirjan ainoa hitusenkaan positiivisempi hahmo, saa kuunnella päivästä toiseen kammottavia kuiskauksia korvansa juurella, niin sekin positiivisuus karisee vauhdilla. 

Kirjassa on melko kammottavia kohtauksia, joiden julmuus välittyy lukijalle loistavasti, vaikka onnekseni niitä ei kuvata erityisen graafisesti, vaan jätetään lukijan oman ajattelun varaan. Pienillä, mutta selkeillä kerronnallisilla valinnoilla lukijalle käy kuitenkin hyvin selväksi mitä hirveyksiä tapahtuu.

Tämä on ehkä suosikkini tähän asti lukemistani Hautalan kirjoista. Kirjan lyhyet luvut ja nopea tempo, sekä kirkon rauniot, haamut ja legendat saivat minut ahmimaan kirjan vauhdilla. Jälleen tälläkin kirjalla on hyvin avoimeksi jätetty loppu, joka on tuttua muista lukemistani Hautalan kirjoista. Osasin jo odottaa sitä, joten se ei enää ärsytä niin kuin aiemmin.

Kuiskaava tyttö

Tammi, 2016

Päällys: Mika Tuominen

s.255

Marko Hautala: Pohjanmaan tonttuverilöyly

 

Dina on tavannut unelmiensa miehen, ja lyhyen suhteen jälkeen he kihlautuvat. Dina odottaa innolla elämää tuon rikkaan, menestyneen, komean Vikin kanssa. Nyt onkin aika tutustua miehen perheeseen. pari lähtee joulunviettoon Pohjanmaalle, jossa Dina saa huomata, ettei tiennytkään aivan kaikkea tulevasta miehestään, joka vaikuttaa kuin toiselta ihmiseltä perheensä keskellä. Dina päättää kuitenkin selvitä koettelemuksesta kaikkine perinteineen. Suostuupa hän viemään jopa joulupuuron luhtitontulle.

Pohjanmaan tonttuverilöyly on Marko Hautalan viides jouluinen kauhunovelli.

Jälleen oli aika perinteeksi muodostuneen kauhunovellin kuuntelun, tällä kertaa riisipuuroa keitellessä. Olen pitänyt kaikista aiemmin ilmestyneistä Hautalan joulunovelleista, mutta tämä on ehdottomasti suosikkini. 

Mustaa huumoria, synkkiä perinteitä, verta ja kauhunhetkiä sisältävä tarina on sopivan pituinen kerralla kuunneltavaksi, kuitenkin tarpeeksi pitkä, jotta tarinaan ehtii päästä kunnolla sisään. Novellia kuunnellessa saa nauraa useasti, siis jos tällainen synkempi huumori nappaa. Tontun joulupuuron parissa koetaan myös hiukan pelottavampia hetkiä. 

Tietysti jälleen kehut Anssi Rantamäelle, joka lukee novellin juuri sopivan eläytyväisesti.

Pohjanmaan tonttuverilöyly

Haamu, 2023

äänikirjan kesto 41min

Äänikirjan lukija: Anssi Rantamäki

Marko Hautala: Kirkkoväki -Jouluinen kauhutarina

 

Pappi Niilo Varjo on pitänyt aaton jumalanpalveluksen. Niilo on lähdössä rauhalliseen joulunviettoon, kun kirkolle saapuu yllättävä vieras. Hiippakunnan piispa kaipaa Niilon apua. Hän tarvitsee jonkun pitämään vainajille joulukirkon. Niilo on melko varma, että häntä nyt jotenkin jekutetaan, mutta suostuu kuitenkin menemään määrättyyn paikkaan oikeaan aikaan. Pian karmiva totuus paljastuu Niilolle, joka kokee elämänsä järkytyksen, kun vainajat saapuvat paikalle.

Kirkkoväki on Marko Hautalan neljäs jouluinen kauhunovelli. Niin kuin aiemmatkin, tämäkin ilmestyi vain e,- ja äänikirjana.

Vaikka olenkin enemmän sellaisten kauniiden, tunnelmallisten joulutarinoiden ystävä, ovat nämä Hautalan jouluiset kauhunovellit mukavaa vaihtelua. Tällä kertaa tarinassa on kansanperinteestä tuttu vainajien joulukirkko. Mutta ei kannata odottaa lempeitä, entististen kyläläisten häilyviä haamuja, sillä tässä tarinassa vainajat ovat karmeita, eikä heille messua pitävää pappia käy kateeksi. 

Jos siis tällainen vainajia vilisevä joulutarina innostaa, suosittelen kuuntelemaan tämän tarinan, sillä tämän, niin kuin kaikki edellisetkin novellit, on lukenut Anssi Rantamäki, joka osaa eläytyä näihin tarinoihin täydellisesti. 

Kirkkoväki

Haamu, 2022

Äänikirjan kesto: 47min

Lukija: Anssi Rantamäki

Marko Hautala: Tilauspukki

 

Joose ja Malla ovat hämmentyneitä ja stressaantuneita. Suvun joulujuhla on aina ollut isoisä Augustin vastuulla, mutta nyt vastuu on siirtynyt heille. Pariskunta yrittää tehdä juhlasta täydellisen, mutta hivenen kitkerän isoisän valvovan silmän alla se ei todellakaan ole helppoa. Juhlat sujuvat kuitenkin yllättävän kivuttomasti ainakin siihen asti, että paikalle saapuu karmiva tilauspukki.

"Joose ja Malla taputtivat kramppimaiset hymyt kasvoillaan. Saana-tyttö katsoi isoisäänsä ilmeettömänä. Hän oli liian nuori ymmärtääkseen, että tuo luiseva kaljupää veti perässään parinsadan miljoonan omaisuutta."

Tilauspukki on jouluinen kauhutarina. On jo kolmas vuosi kun Haamu kustannus julkaisee tällaisen Hautalan Kauhutarinan, ja tästä alkaakin muodostua jo kiva perinne. 

Kyseessä on jälleen mustalla huumorilla koristeltu jouluun sijoittuva tarina, jonka tunnelma on kaukana lempeästä ja rakkaudentäyteisestä joulutunnelmasta. Tämän suvun joulujuhlat ovat tunnelmaltaan niin puisevan kammottavat, että jo niiden kuvaus riittäisi kauhuksi tällaiselle joulun tunnelmoijalle, ilman niitä tarinan varsinaisia kauhuelementtejäkin. :D

Tilauspukki tuo kivaa vaihtelua kovasti pitämäni kepeän jouluromantiikan keskelle. Tarina on sopivan pituinen kerralla kuunneltavaksi, ja lukijana toimiva Anssi Rantamäki sopii tarinan lukijaksi loistavasti. Rantamäki nimittäin eläytyy tarinaan täysin ja tekee kuuntelusta mieluisaa. Tämä tarina sopii myös niille, jotka eivät niin joulujutuista pidä, mutta tämä kannattaa kuunnella aikuisten kesken, sillä perheen pienimmille tämä on liian synkkä ja raaka. 

Lue myös: Setä Alfredin evankeliumi ja Vihreät kuulat.

Tilauspukki

Haamu Kustannus, 2021

Äänikirja -Elisa Kirjasta

Lukija: Anssi Rantamäki

Kesto: 38min

Marko Hautala: Vihreät kuulat

 

1990-luvulla Vaasan kaupunkia piinaa hirvittävien murhien aalto. Joulu muuttuu kauhun juhlaksi kun kylmäverinen murhaaja saapuu tekemään kauheuksia. Poliisit ovat ymmällään, sillä mitään muuta johtolankaa ei löydy seurattavaksi kuin vihreät marmeladipallerot. Vuodet vierivät, poliisit vaihtuvat, mutta marmeladimurhaaja kulkee edelleen vapaana. Onnistuuko joku rohkea poliisi saada tuon hirvittävän ihmisen kiinni, vai jatkuuko kauhujen joulut?

Olipa mukava yllätys kun tänäkin vuonna ilmestyi Marko Hautalalta tällainen kauhunovelli. Viime vuonna ilmestyi noin puolet lyhyempi Setä Alfredin evankeliumi, joka oli kauhutunnelmassaan mukavan erilainen joulutarina. Niin kävi myös tämän kanssa. Tällä kertaa mukana oli hieman perinteisempi murhatapaus, jota poliisit selvittelivät, mutta kauheuksiakaan ei oltu unohdettu.

Vihreät kuulat on runsaalla mustalla huumorilla höystetty kauhutarina, joka ankeasta tunnelmastaan ja vakavasta sävystään huolimatta pistää hymyilyttämään. Murhaajaa jahdataan ja joulua vietetään vuosi toisensa perään, vaikka mielenterveys rakoilisi. 

Kirja sopii hyvin joulutarinaksi myös niille, jotka kaipaavat jotakin hieman erilaista. Novelliin on saatu mahtumaan paljon jännittäviä käänteitä ja synkkää huumoria. Loppuratkaisu on myös jälleen mielikuvituksen liikkeelle pistävä, sillä niin kuin Hautalan tarinoissa usein, lukijalle jätetään hieman tilaa päätellä miten asiat lopulta päättyvät. Liikaa pääteltävää ei onneksi tällä kertaa jätetty, vaan eräänlaisen selkeän lopun tarina kuitenkin saa. 

Vihreät kuulat

Haamu, 2020

Äänikirja (Elisa Kirja)

Lukija: Anssi Rantamäki

kesto: 56min

Marko Hautala: Kuokkamummo

Vaasan Suvikylässä on pitkään kerrottu tarua kuokkamummosta. Lähiön nuoriso kokoontuu pommisuojaan ja siellä heille kerrotaan kammottavaa tarinaa kuokkamummosta, ja heille painotetaan, ettei kukaan saa puhua siitä mitä he kuulevat tai näkevät. 

Samuel ja Maisa ovat kotoisin Suvikylästä. Molemmat ovat jo aikuisia, mutta kummalliset muistot lapsuudesta ja nuoruudesta piinaavat ja kumpikin päätyy omalla tahollaan tutkimaan tarua kuokkamummosta. 

Selvittääkseen menneisyyksien kauheuksia on uskallettava mennä Bondorffien huvilalle. Huvila seisoo saarella ylhäisessä yksinäisyydessään ja sen ympärille tuntuu kerääntyvän kaikki paha. 

"Se oli Suvikylässä ennen kerrostaloja ja rivitaloja ja rikkaiden omakotitaloja Patteriniementien päässä ja se inhoaa niitä kaikkia. Ne on liian suoria ja niiden seinät kaikuu. Se tulee pihoihin vain öisin ja silloin se liikkuu hitaasti ja kumarassa aivan kuin krampissa."s.10

Kuokkamummo on sujuvasti kirjoitettu kirja, jonka juoni koukuttaa. Kirjasta löytyy monia henkilöitä ja aikatasoja. mutta juonen seuraaminen on silti helppoa. Kirjan alku on hyvin kiinnostava. Heti aluksi kerrotaan kammottavaa kertomusta kuokkamummosta. Odotinkin hiukan perinteisempää kauhutarinaa kuokkamummon parissa, mutta alun jälkeen palattiin tyyliin, joka on tuttu monesta muustakin Hautalan kirjasta. Tarina muuttuu enemmän salaperäiseksi, lukijan itsensä pääteltäväksi. Mukaan tulee enemmän kauhua, joka muodostuu henkilöiden mielessä. 

Olin itseasiassa hiukan pettynyt kun kirja ei pysynyt alun kaltaisena. Läpi kirjan löytyy kyllä karmivia kohtauksia, pelottavia henkilöitä ja kiinnostavia tarinoita, mutta kaikkien henkilöiden kohtalot tuntuvat olevan liian samankaltaisesti päättyviä. Kaikkien hahmojen tarina alkaa niin kiinnostavasti, että hivenen leijumaan jätetyt lopetukset, jotka toistuivat kaikkien hahmojen kohdalla latistivat tunnelmaa. 

Hahmojen runsauden ansiosta kirjaan on saatu paljon erilaisia omituisia ja karmivia tapahtumia. Kirjassa ei nimittäin ole kaunista ja toiveikasta tunnelmaa, vaan synkkyyttä ja ahdistusta. Koko ajan tapahtuu jotakin, eikä tylsää hetkeä tule. En osaa edes päättää kenen hahmon tarina oli kiinnostavin, sillä kaikissa kohtauksissa tapahtui niin paljon, ja omituisuuksia riitti.  

Vaikka en aina pidä Hautalan tyylistä jättää asioita leijumaan ja salaperäisistä itse pääteltävistä tarinoista, pidän silti hänen kirjoistaan, sillä niiden juoni etenee loistavasti, teksti on sujuvaa ja kaikki tapahtumat ovat mielikuvituksellisia. 

Kuokkamummo

Tammi, 2014

Kansi: Mika Tuominen

s.328

Marko Hautala: Leväluhta

Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen, vaikka on vannonut ja vakuuttanut, ettei enää koskaan palaa. lapsuuden koti, peltojen keskellä tönöttävä talo on entisellään, mutta mikään muu ei ole enää lapsuudesta tuttua. Äiti on muuttunut pieneksi hauraaksi mummoksi, isää ei enää ole ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.
Meeri päättää auttaa äitiään ja laittaa taloa kuntoon, mutta arki ei ole helppoa. Alkaa tapahtua kummallisia asioita, kun Meeri löytää talosta omituisen esineen, joka ei tunnu jättävän häntä rauhaan. Kaikki perheelle tapahtuneet kamaluudet tuntuvat johtavan suoraan peltojen takana märkänä odottavalle Leväluhdalle, jonka soinen lähde on haudannut kätköihinsä useita ruumiita.

"Äiti katsoi Meerin ohi. Hän näytti laihalta tuulessa hulmuavan yöpaitansa alla. Kädet vapisivat, silmät oli yksinäisen vanhan naisen silmät. Juuri niin kuin Meeri oli katkerimpina päivinä toivonut. Näky ei aiheuttanut minkäänlaista vahingoniloa, ei voitonriemua, ei oikeassa olemisesta sikiävää vallantunnetta."s.39

Leväluhta on kauhukirja, jonka mielikuvituksellinen ja karmea tarina punoutuu oikeasti olemassa olevan Leväluhdan ympärille.
Leväluhta on tähän asti lukemistani Hautalan kirjoista ehdottomasti paras. Olen pitänyt muistakin, mutta tässä tuntui olevan aivan kaikki niin kuin piti.
Jännitys alkaa heti kirjan ensisivuilta, ja jatkuu läpi kirjan. Tunnelma on painostava ja odottava. koko ajan on selvillä, että jotakin karmaisevaa on liikkeellä, mutta se paljastuu pikkuhiljaa luoden kirjan tunnelman. Lisäksi henkilöiden ahdistus siitä, että he pelkäävät sekoavansa, välittyy hyvin lukijalle. Kirjan jännittävä tunnelma ei sammu missään vaiheessa, vaan pitää otteessaan aivan viimeisille sivuille asti.

Leväluhta on kirja, joka on ahmittava lähes kerralla, sillä koko ajan tapahtuu jotakin, eikä mitään tilannetta haluaisi jättää kesken. Tässäkin kirjassa jätettiin hiukan lukijan oman arvailun varaan, mutta ei onneksi niin paljon, kuin Itsevalaisevissa. Tälläinen pieni epätietoisuus ja arvailun varaan jättäminen ei haittaa lainkaan.


Leväluhta
Tammi, 2018
Kansi: Mika Tuominen
s.320

Marko Hautala: Itsevalaisevat

Elias Rosvik on matkalla kotiin. Hän on juuri jättänyt rakastajattarensa. Matkalla hän näkee tytön keltaisessa sadetakissa ja ajattelee, että tämä saattaa olla hänen tyttärensä Iiris. Elias kuitenkin luottaa siihen, että tytär on kotona lukemassa ja antaa asian olla. Pian Elias on kotona vain tajutakseen, että hänen tyttärensä on kadonnut.
Samoihin aikoihin Eliaksen entinen Rakastajatar Maaria hoitaa terapiavastaanotollaan nuorta poikaa, jonka käytös on muuttunut väkivaltaiseksi. Poika puhuu vähän, mutta silloin kun hän puhuu, on asiat omituisia ja pelottavia. Mitä ovat hohtavat kalat joista nuoret höpöttävät ja mitä kamalaa he suunnittelevat?

"Maailma ympärillä oli paikoillaan, jähmettynyt kuin valokuva, välinpitämätön. Se jatkoi aivotonta kulkuaan, ei uhrannut aikaansa kadonneille pienille tytöille ja näiden sadetakeille." s.19

Itsevalaisevat on nopeaa luettavaa. Tarinaa kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Suurimmaksi osaksi Eliaksen, Maarian, ja Maunun, mutta lyhyesti myös muutaman muun kautta. Juonen monimutkaisuudet alkavat pikkuhiljaa paljastua, mutta jo aikaisessa vaiheessa on selvää, että kaikki liittyy noihin mystisiin kaloihin.

Olen kuullut tästä kirjasta jonkin verran. Niimpä aloittaessani kirjaa oletin sen olevan todella pelottava ja ahdistava, mutta minuunpa se ei vaikuttanut lainkaan sillä tavoin. En pitänyt kirjaa missään vaiheessa pelottavana, enkä erityisen ahdistavanakaan. Ehkä oikea sana minun kokemuksesta on hämmentävä. Ahdistavat kohtaukset olivat minusta ehkä enemmän ällöttäviä, pelottavat taas luin kiinnostuneena, että mitäs nyt tapahtuu. Missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että kirjaa ei yksin uskaltaisi lukea.

Kirjassa käsitellään nuorten ja aikuisten välistä kuilua ja uskontoa. Kirjaan olikin luotu mielenkiintoinen asetelma ja pidin tarinasta, sen kaikkine kummallisuuksineen. Kirja on kirjoitettu vetävästi, ehkä hiukan vihjailevasti. Monesti asioita ei sanottu aivan suoraan, vaan paljon jätettiin lukijan pääteltäväksi. Muuten ratkaisu toimi, mutta lopussa en pitänyt siitä, sillä mielestäni asioita jätettiin liikaa auki.

Iiriksen päiväkirjamerkinnät toivat kivan lisän kirjan juoneen, mutta inhosin päiväkirjamerkintöjen kieltä. Päiväkirja oli toki nuoren tytön kirjoittamaa, mutta sen tökerö ja huono kieli ärsytti silti.


Itsevalaisevat
Tammi, 2008
Päällys: Saku Heinänen
s.239

Marko Hautala: Setä Alfredin evankeliumi

On jouluaatto, ja vieraat ovat saapumassa joulunviettoon. Setä Alfred päättää viihdyttää lapsia ja kertoa heille tarinan eräästä joulusta, jolloin hän oli lapsi. Alfred ja hänen pikkuveljensä olivat päättäneet tienata hieman rahaa työskentelemällä joulupukkeina. Työläiskaupunginosa Brändön hämärillä kujilla he kuitenkin näkevät jotakin kammottavaa, joka ei hevillä poistu mielestä.

Setä Alfredin evankeliumi on lyhyt joulutarina, joka sopii hyvin aikuiseen makuun. Sain e-kirjan Haamu kustantamolta, mutta päätin kuitenkin itse ostaa kirjan vielä äänikirjana. En ole ikinä kuunnellut yhtään äänikirjaa, sillä kuunnelmat ovat enemmän minun juttuni, mutta tästä oli hyvä aloittaa, sillä tämä ei kuunneltuna kestä, kuin noin puoli tuntia. Ensimmäinen äänikirjakokemus oli hyvä. Lukija (Anssi Rantamäki) oli juuri sopiva tarinaan.

Tähän lyhyeen kauhutarinaan on saatu mahtumaan tarpeeksi kaikkea. Liian veriseksi meno ei mene missään vaiheessa, vaikka mahdollisuuksia olisi. Siksi tälläinen herkempikin lukija voi tätä lukea/kuunnella. Tarinassa on mukavasti yksityiskohtia, jotka tekevät hahmoista aitoja. Myös hauskuutta löytyy ja moneen kertaan tätä kuunnellessa nousi hymy huulille.

Suosittelen tätä kuunneltavaksi jouluaattona, kun mahdolliset lapset ovat jo nukkumassa. Tämän voi sitten aikuisessa seurassa pistää pyörimään ja kuunnella yhdessä tai yksin tunnelmoiden, ja miettiä mitä kaikkea sitä vielä illan aikana ehtiikään tapahtua...


Setä Alfredin evankeliumi
Haamu, 2019
Äänikirja, (Elisa kirja) kesto 28min
Lukija: Anssi Rantamäki

Marko Hautala: Kirottu maa

Eletään 1920 -luvun loppua Berliinissä, jossa Alex Schuller toimii yksityisetsivänä. Viskiä kuluu miehen murheisiin pullokaupalla. Ihmisillä ei ole rahaa, mutta murheita sitäkin enemmän. Alexin ankeat päivät saavat piristystä, kun työpaikalle astelee siististi pukeutunut, varakkaan oloinen nainen, joka tarjoaa rahakasta työtehtävää. Alexin ei tarvitse miettiä työn vastaanottamista, sillä paksu rahakuori tekee päätöksen hänen puolestaan.
Alex ei usko yliluonnolliseen, mutta vastaanottamaansa työtehtävää suorittaessaan hän joutuu moneen kertaan miettimään pitäisikö hänen uskoa. Hänen on etsittävä kadonnutta miestä, mutta vihjeet vievät häntä kohti pelottavia salaisuuksia ja kirottua maata.

Kirottu maa vie lukijan mukanaan vauhdikkaaseen ja tapahtumien täyteiseen tarinaan, jossa yliluonnolliset salaisuudet ja kauheudet kuikuilevat jokaisen nurkan takana.
Alex Schuller on asenteeltaan synkkä, mutta lukijalle välittyy silti aika kaheli vaikutelma, sillä mies päätyy mitä erikoisempiin tilanteisiin. Muutenkin kirjasta jää hilpeä vaikutelma, vaikka tarinassa kuljetaan synkkiä polkuja.

Kirottu maa on nopeatempoinen ja koukuttava kirja. Minä pidin tästä paljon. Olen lukenut Hautalalta aiemmin yhden kirjan, (Torajyvät) mutta tässä oli kyllä hyvin erilainen tyyli. Pidin erityisesti kirjan synkästä, mutta silti hilpeästä, tilannekoomisesta tyylistä, tunnelmasta, jossa yliluonnollisuus häälyi kaikenaikaa taustalla, mielenkiintoisista hahmoista ja karmeista kohtauksista, jotka eivät olleet liian ällöttävästi kuvattuja.

Kirjassa puhutaan alkemiasta, pelätään lähes äänettömästi kulkevia varjoissa vaanivia hahmoja, juodaan viskiä ja ammuskellaan. Vauhtia riittää ja kirja loppuu paljon nopeammin, kuin toivoisi. Kirjan loppu jättää kaiken lisäksi paljon lukijan arvattavaksi, mikä oli hirvittävä ratkaisu. Tällä kertaa en olisi halunnut jäädä arvailemaan mitään.


Kirottu maa
Haamu, 2019
Kannen kuvitus: Jani Karppi
s. 230
Arvostelukappale

Marko Hautala: Torajyvät

Jenni ja Aaron saavat kutsun saaristoon. Siellä asuu Aaronin aivovauriosta kärsivä poika, Markus, joka sattuu olemaan myös Jennin entinen miesystävä ja häntä hoitava Iina, joka on Jennin sisko. Jenni ottaa myös poikansa Miron mukaan, vaikka tiedossa onkin kireää tunnelmaa monimutkaisten ja selvittämättömien perhesuhteiden takia.
Kireä tunnelma ja lukuisat riidat perheenjäsenten välillä oli odotettavissa, mutta saarella tuntuu tapahtuvan paljon kauheampia asioita. Kummallisia näkyjä, omituisesti käyttäytyviä ihmisiä, salailua ja väkivaltaa tuntuu näkyvän joka nurkan takana.

Torajyvät kulkevat kahdessa eri ajassa. Välillä kerrotaan 1600-luvulla tapahtuneista asioista ja välillä nykypäivästä. Tapahtumat sijoittuvat samalle saarelle. Alusta asti on myös arvattavissa, että kahden ajallisesti toisistaan kaukana olevien tapahtumien välillä on jokin yhteys. Tätä yhteyttä ja kaikkea siihen liittyvää lukija sitten saakin arvailla läpi kirjan, kunnes lopussa kaikki selviää aikamoisella rytinällä.

Lopun paljastuksia lukuunottamatta kirja etenee yllättävän rauhallisesti, vaikka kokoajan on jokin tapaus meineillään, eikä lukija tiedä kuka salailee ja kehen voi luottaa. Sitä ei tiedä myöskään kirjan päähenkilö Jenni, joka joutuu kokemaan hurjia asioita läpi kirjan. Kirja ei siis ole hirveätä veristä mättämistä ja mielikuvitusolentoja, vaan enemmänkin psykologista kauhua. Loppua kohden löytyy sitten enemmän toiminnallistakin kauhua, kun alkaa asiat selviämään.

Kirjan henkilöistä ei ole helppo pitää, sillä kaikki on juonittelevia, valehtelevia, omahyväisiä tai muuten vain ärsyttäviä. Tämä ei häirinnyt minua, sillä se toi kirjaan suurimman osan kauhusta. Kaikkia pystyi epäilemään mistä vain, kun kukaan ei ollut kovinkaan mukava ja kaikilla oli omat virheensä. Kirjoissa minä inhoan hahmoja jotka säälivät itseään ja syyttävät muita omista ongelmistaan läpi kirjan, tässä kirjassa ei onneksi ollut näin ja kaikki syyttivätkin sulavasti itseään omista ongelmistaan.

Minusta Torajyvät oli onnistunut kirja. 1600-luvusta kertovat luvut oli kirjan mielenkiintoisinta antia, mutta myös kaikkien salaisuuksien paljastuminen ja asioiden yhteydet toisiinsa olivat hyvinkin mielenkiintoisia. Palaankin Hautalan kirjoihin myöhemmin mielelläni. Tarkoitukseni oli kyllä aloittaa Kuokkamummosta, mutta tämän kirjan saaristoteema ja 1600-luku vei voiton.


Torajyvät
Tammi, 2011
Kansi: Juri Patrikainen
s. 262