Outi Pakkanen: Kylmä talo

 

Lauttasaaressa erään kerrostalon suuri remontti on saatu valmiiksi ja asukkaat saavat viimein palata takaisin. Remontti on aiheuttanut paljon närää ja keskustelua, eikä paluu arkeen ole kaikille helppo tai edes mahdollinen. Kalliit kustannukset ovat ajaneet osan asukkaista myymään asuntonsa ja nyt taloon muuttaa uutta porukkaa vanhojen asukkaiden joukkoon. Yhteisöllisyys on koetuksella, eikä kaikkien asukkaiden välit tunnu kovin lämpimiltä.

"Tavallisesti Saija alkoi kotiin tullessaan kertoa kaikkia kuulemiaan juoruja ja uutisia ennen kuin oli ehtinyt riisua takkia päältään, mutta nyt hän oli päättänyt pantata asiaa ja vain vilkaisi miestä tietävästi hymyillen."s.73

Kylmä talo sukeltaa kerrostalon asukkaiden elämään ja arkeen. Näkökulmahahmoja on monta, joiden kesken vuorotellaan hypellen asunnosta toiseen. Asukkaat ovat tietysti keskenään hyvin erilaisia ja Pakkanen kuvaakin luontevasti monenlaista luonteenpiirrettä ja elämäntapaa.

Tuttuun tapaan tarjolla on sujuvasti etenevä ihmisiin ja elämään keskittyvä dekkari, jossa rikos on hyvin pienessä roolissa ja saa tilaa vasta aivan kirjan loppupuolella. Ratkaisukin tapahtuu vauhdilla sen kummemmin poliiseja kaipaamatta. Rikoskirjaa kaipaavalle tämä saattaa siis olla aivan väärä kirja, eikä sellaista kunnon dekkarimeininkiä kannata odottaa.

Pakkasen kirjoista tämä ei nouse suosikkieni joukkoon, sillä tässä kirjassa on hyvin negatiivinen sävy aivan alusta loppuun. Kaikkien hahmojen mieli tuntuu olevan täynnä valitusta, ivaa, tuomitsemista ja toisten arvostelemista. Kellään ei ole hyvä olla, ja tunnelma tässä talossa tosiaan on kylmä.

Kylmä talo

Otava, 2024

s.346

Outi Pakkanen: Pullonkerääjä

 

Synkän marraskuun keskellä ulkoilee monenlaisia ihmisiä. Isabella Haapanen ylläpitää kuntoaan liikkumalla ulkosalla. Siellä hän seuraa mielellään erään nuoren miehen menemisiä. 

Amos Skog haaveilee lasitaiteilijan urasta, kulkee koiran kanssa ulkona ja kummastelee tuota vanhempaa rouvaa, joka tuntuu haluavan hänen seuraansa.

Anna Laine sen sijaan joutuu miettimään tarkkaan mitä haluaa jatkossa elämältään, joka tuntuu väkisin muuttuvan.

"Isabella oli päättänyt ryhtyä toimimaan vasta illansuussa, kun olisi jo pimeää. Hänellä oli koko päivä edessään, juuri nyt tuntui että suorastaan kaikki maailman aika."s.199

Pullonkerääjä on Pakkasen kolmaskymmenes teos. En edes tiedä kuinka mones Anna Laine -dekkari. Tuttua ja turvallista luettavaa oli jälleen tarjolla. Eli dekkari, jossa varsinaista dekkarijuonta ei juuri löydy, mutta loistavaa, sujuvasti etenevää ja koukuttavaa ihmiskuvausta, Helsingin maisemia ja Anna Laineen kuulumisia löytyy sitten sitäkin enemmän. 

Pidin tästäkin Anna Laine -dekkarista paljon, vaikka mitään ihmeellistä ei edes ole tarjolla. Pidän Pakkasen tavasta kuvata sujuvasanaisesti ihmisten elämää, ja etenkin Anna Laineen itsensä kuulumiset kiinnostavat aina, sillä olen näitä hänestä kertovia tarinoita lukenut jo niin monta vuotta. Tosin tälläkin kertaa hänen tarinansa ei juuri liity kirjan varsinaiseen juoneen, joten jos sattuu lukemaan tämän kirjan tietämättä Anna Laineesta mitään, saattaa hänen hengailunsa kirjassa herättää ihmetystä. 

Lopussa tietysti selviää miten kaikki kirjassa esitellyt ihmiset liittyvät toisiinsa, mutta se tapahtuu aika nopeasti, ilman sen ihmeellisempää draamaa. pääosassa pysyy läpi kirjan, tavallinen elämä.

Pullonkerääjä

Otava, 2022

s.318

Outi Pakkanen: Naistenkutsut

 

Julkkis influensseri, tunnettu naistenmies Max Luotola on haastateltavana perjantai-illan keskusteluohjelmassa, jota juontaa Manna Mela. 

Omissa kodeissaan ohjelmaa katselee hyvin erilainen joukko naisia; Jutta, Lotta, Netta ja Ditte, kukin tahollaan. Naiset ovat ehkä keskenään erilaisia, mutta heitä kaikkia yhdistää se, että he tuntevat Maxin. Ja jos oikein kaivellaan, heillä kaikilla saattaa olla muutamakin hyvä syy päästää mies päiviltä.

"Hetken kuluttua hän avasi kännykän ja tuijotti tuttua nimeä. Pelkästään sen katsominen toi miehen jotenkin lähemmäksi. Hän ei poistaisi Max Luotolan puhelinnumeroa ikinä."s,59

Naistenkutsut tarjoaa jälleen henkilöhahmopainotteista tarinankerrontaa Pakkasen tuotannolle uskolliseen tyyliin, unohtamatta tietenkään loistavaa miljöökuvausta. Ja jälleen se koukutti minut alusta loppuun. Näihin hahmoihin tutustuu aina niin mieluusti, olivat he sitten mukavia tai eivät, samaistuttavia, tai täysin erilaisia kuin lukija itse. 

Kirjassa alkaa hyvin verkkaiseen tahtiin tapahtumaan yhtikäs mitään mullistavaa, mutta silti tuntuu siltä kuin lukisi hyvinkin jännittävää ja toiminnallista kirjaa. Niin hyvin kirjassa solahdetaan päähenkilöiden arkeen ja ajatuksiin. Kirjan dekkarimainen ja jännittävä tunnelma syntyy pikku hiljaa, kun hahmojen elämästä alkaa paljastua niitä hiukan syvemmälle haudattuja salaisuuksia. 

Naistenkutsut on toimiva kokonaisuus, jonka lukeminen oli hyvin mukavaa. Murha jäi jälleen pienen pieneen rooliin, ja tila annettiin eläville hahmoille. Enemmän pidänkin näitä Pakkasen uusimpia sellaisina tarkkoina, sujuvina ja hyvin kirjoitettuina ihmissuhdekirjoina kuin dekkareina, mutta minulle se sopii vallan mainiosti, sillä näiden tyyli puree minuun, oli näiden kirjojen genre sitten mikä hyvänsä.

Naistenkutsut

Otava, 2020

s.319

Outi Pakkanen: Helmimies

 

Erik Elman asustelee lähes erakoituneena upeassa perintöasunnossaan Ullanlinnassa. Velipuoli Peter on katkera, sillä hänelle ei perintöä herunut. Rahavaikeuksia on muutenkin ja vaimokin ärsyttää. Onneksi sentään ihana pieni tytär jaksaa ilostuttaa. 

Anna Laine suree edesmennyttä koiraansa, ja totuttelee elämään uuden kanssa. 

"Isä kumartui taas tutkimaan piirustusta. Harmaantunutta pitkätukkaista miestä, jolla oli säkkimäinen takki ja tikkumaiset kädet ja jalat. Ja kirkkaanpunaiset huulet ja korallinpunaiset helmet kaulassa."s.35

Helmimies on Anna Laine -dekkari.

Helmimies johdattaa lukijaansa ympäri Helsingin lumisia ja kylmiä katuja. Kirjan sivuilla pääsee kurkistamaan monen henkilön arkeen ja ajatuksiin. Murhakin tehdään, mutta Anna Laine pysyy tällä kertaa sivussa tutkimuksista ja poliisit saavat poikkeuksellisesti huolehtia tutkinnasta. 

Pidin Helmimiehestä paljon. Se oli mielestäni parempi kuin muutama viimeisin Anna Laine -dekkari, joista dekkarimaisuus on jo ollut aika kaukana. Ihanan arkisesti ja sujuvasti etenevää juonta ahmi nopeasti ja kirjan loppu tuli vastaan niin vauhdilla, että lisää lukisin taas mielelläni. Henkilöt esitellään niin hyvin, että aivan kuin huomaamatta kaikki ovat kuin vanhoja tuttuja lukijalle, vaikka heistä kuulisi ensimmäistä kertaa. 

Syyllisen arvasin aikaisin, eikä se enää lopussa yllättänyt, mutta se ei haitannut. Hahmojen ajatukset ja elämä, luminen Helsinki ja maistuvat ruuat pitivät mielenkiintoa yllä. Tällä kertaa murhatapaus oli hieman surullisempi kuin tavallisesti. Minua ainakin suretti, mutta loppu oli mielestäni kauniin lohdullinen. 

Helmimies

Otava, 2019

s.316

Outi Pakkanen: Katso naamion taa

 

Leila Antela elää onnellista elämää. Hän asuu upeassa kodissa perheensä kanssa. Varakas mies takaa toimivat luottokortit, eikä murhetta tarvitse kantaa kuin miehen siskosta, joka sairastuttuaan tekee kummallisia asioita pitkin kaupunkia. 

Leila on jouluostoksilla kun hän huomaa väkijoukossa tutut kasvot, kasvot joiden kantajaan hän ei missään tapauksessa halua törmätä. Leila pakenee paikalta, mutta turhaan. Mies menneisyydestä on löytänyt hänet. 

Joulu saapuu, tunnelma on kaunis ja pukkia odotetaan kovasti. Ikävämpää on, että illan aikana talossa käy kaksi pukkia, joista toisen takia joudutaan kutsua paikalle myös poliisit.

"Viiden minuutin kuluttua Suomen Turku julistaisi joulurauhan, ja Anders halusi kuulla sen nimenomaan radiosta. Kerran hän oli katsellut toimitusta televisiosta, mutta ei siinä ollut samaa tunnelmaa, vaikka raatihuoneen aukiolla oli ollut luntakin."s.96

Katso naamion taa johdattaa lukijat jouluiseen Helsinkiin. Valot tuikkivat, lunta sataa, ja joululahjoja ostellaan. Mutta iloisen joulutunnelman taakse kätkeytyy synkkiä salaisuuksia. Menneisyyden varjot jahtaavat Leilaa, Kristiina pelkää, vaikka ei oikein edes tiedä mitä, eikä idyllisen perhe-elämän kulissi enää tunnu pysyvän kasassa. 

Luin nuorena kaikki siihen menessä ilmestyneet Pakkasen kirjat, myös tämän. Mielestäni nämä olivat aivan parhaita kirjoja silloin. En kuitenkaan enää muista näiden tapahtumia, joten hyvillä mielin pystyin tarttumaan tähän joulunaikaan sijoittuvaan dekkariin, ja jännittämään tapahtumia ja syyllisen paljastumista samalla tavalla kuin vuosia aiemmin. 

Olihan tässä kirjassa edelleen sitä tunnelmaa jota muistelinkin näissä vanhemmissa Pakkasen kirjoissa olevan. Jännittäviä tapahtumia, draamaa, kaunista tunnelmaa, ja Anna Laine, joka näissä vanhoissa kirjoissa on paljon enemmän minun mieleeni, mitä uusimmissa. 

Poliisien työtä ei kuvailla, vaan asiat etenevät ja selviävät omalla painollaan samalla kun kirjan henkilöt elävät elämäänsä. Vauhtia, draamaa, jännitteitä ja toimintaa riittää tässä dekkarissa, mutta myös joulua ehditään tunnelmoida ja tavallistakin iloista arkea elää, ainakin jossain osotteissa. 

Katso naamion taa

Otava, 1987

s.239

Outi Pakkanen: Linna

Anna Laine matkaa Savonlinnan oopperajuhliin ystävänsä kanssa. Juhlissa he törmäävät myös muihin tuttuihin. Entisiä luokkakavereita tuntuu olevan juhlissa enemmänkin. Pian he istuvat iltaa kokoonpanolla, joka ei ole kaikkien mieleen. Mustasukkaisuutta on ilmassa, eikä ilmeisesti aivan syyttä. Muutaman kuukauden päästä yksi juhlijoista on kuollut, murhattu. Anna Laine päättää hiukan tutkia tilannetta, sillä hän on sitä mieltä, että murhaaja löytyy oopperajuhlien porukasta.

Linna tarjoaa tunnelmia Savonlinnasta ja Helsingistä. Tarjolla on paljon ympäristön kuvausta, ruokaa ja tutustumista ihmisiin. Tällainen tarkka ja kaunis kuvaus onkin aina ollut ihan parasta Pakkasen kirjoissa. Mutta mikä minua tällä kertaa erityisesti miellyttää on se, että tällä kertaa mukaan oli laitettu myös murha. Viimeksi Pakkasta lukiessani jouduin hieman harmistumaan, sillä kirjaa markkinoitiin dekkarina, jota se ei mielestäni ollut, mutta tätä voi jo sanoa dekkariksi.

Kirjassa on paljon hahmoja, ja heihin kaikkiin ehditään tutustua, sillä kirjassa kuvataan arkisia kohtauksia taidokkaasti. Kaikilla on omat murheet, huolet ja ilot, joita lukijalle paljastetaan tarpeeksi. Monenlaista draamaa kirjassa ehditäänkin käsitellä. Myös Anna Laine on mukana oikein kunnolla ja hänen elämässäänkin on meneillään monta suurta asiaa. Osa kirjan hahmoista oli tuttuja aikaisemmasta kirjasta, jossa hahmot viettivät luokkakokousta. (Tarjoilija pyyhkikää taulu) Tuon kirjan lukemisesta on kuitenkin vierähtänyt jo niin monta vuotta, että kaikki nuo luokkakokouksen vieraat tuntuivat täysin uusilta tuttavuuksilta.

Murha tapahtuu vasta kirjan loppupuolella, eikä sillä ehditä vaivata päätä pitkään. Loppu ei ole perinteisin, mutta se ei silti säväyttänyt. Kaikki kävi ehkä turhan helposti ja nopeasti. Poliisitkin käväisivät kirjassa, ja heidän tutkintaansa vilautettiin pikaisesti, mutta kaikilla muilla tuntuu olevan paljon enemmän tietoa asiasta.


Linna
Otava, 2018
s. 303

Outi Pakkanen: Peili

Violetta Lilja on murheissaan. Häntä raastaa nähdä, kuinka hänen oma tyttärensä ei saa pidettyä kiinni mistään elämässään. Ei edes omasta tyttärestään Helmistä. Helmin isällä on yksinhuoltajuus tyttäreen, eikä Violettakaan ole nähnyt viisi vuotiasta lapsenlastaan aikoihin.
Helmi asuu isänsä ja tämän uuden vaimon luona. Hän viettää paljon aikaa uuden "isoäitinsä" luona ja viihtyykin hyvin.
Onnellinen uusioperheen arki muuttuu kuitenkin vauhdilla huonompaan suuntaan ja päättyy, kun Helmi katoaa sumuiseen marraskuiseen Helsinkiin.

Outi Pakkanen on pitkään ollut yksi niistä kirjailijoista, joiden uusia kirjoja odotan aina innolla.
Peili on viimevuonna ilmestynyt Anna Laine -dekkari, jota en enää katso edes kiltisti läpi sormien dekkariksi, sillä minusta se on ihmissuhderomaani, eikä millään perusteella dekkari. Tämä ei järkytä minua, eikä edes harmita, sillä tämä suunta on ollut selvä jo monen aiemman Anna Laine -dekkarin kohdalla. Aiemmin kirjoihin on lopulta upotettu jotakin dekkarimaista, mutta tästä se puuttui minusta täysin.

Ihmissuhderomaanina Peili toimii loistavasti. Pakkanen hallitsee ihmisten ja paikkojen kuvailun. Joulutunnelmaankin päästin mukavasti. Peili etenee nopeasti ja on kevyttä luettavaa. Hahmojen välille luodaan jännitteitä ja Anna Lainekin pääsee mukaan juoneen omine ongelmineen, vaikka ei tällä kertaa yhtä suuressa roolissa, kuin aiemmassa kirjassa.

Odotan jatkossakin Pakkasen uusia kirjoja, mutta minusta olisi aika lopettaa kirjojen markkinointi dekkareina, sillä en usko, että monikaan näiltä kirjoilta odottaa enää mitään perinteistä murhien selvittelyä.


Peili, 2016
Otava
Kannen kuva: Lehtikuva
s. 270

Outi Pakkanen: Helle

Anna Laine saa kuulla ikäviä uutisia juhannusta viettäessään, kun naapurin isäntä ilmoittaa tapahtuneesta vesivahingosta. Anna joutuu jättämään remontin ajaksi ihanan kotinsa ja varsinkin keittiönsä ja suuntaamaan Töölöön, jossa saa asustella ystävänsä tädin asunnossa. Niin Anna, kuin Justuskin löytävät asunnosta paljon valittamisen aihetta, mutta huolet unohtuvat pian, kun kerrostalon asukkaista ja lähipiiristä alkaa löytyä mielenkiintoisia ihmisiä. Anna kohtaa miehen joka saa tunteet kuumenemaan ja jonka kanssa voi nauttia kynttiläillallisista kesähelteilläkin.

Kirjat hahmot eivät olekkaan mitään tavallisimpia kadun tallaajia. Varsin värikkään joukon Pakkanen nimittäin tällä kertaa kirjaansa on keksinytkin. Jossain muussa kirjassa hahmot voisivat tuntua jopa liioitelluilta, mutta Pakkanen on mestari kuvailemaan ihmisiä ja paikkoja, joten jopa yliampuvista hahmoista tulee uskottavia.

Jos arvioisin Hellettä dekkarina, niin kuin kannessakin lukee, ei kirja olisi kovin onnistunut, sillä murha on niin pienessä osassa, että se alkaa jo tuntua turhalta. Pakkasen muutkin dekkarit lukeneena tosin osaa jo odottaa, ettei murha ole pääasia. Dekkari sana tässä kirjassa tuntuu kuitenkin olevan mielestäni hieman liioittelua.

Helle on hyvä kirja, jonka parissa viihdyin loistavasti. Kirja sopii talviluettavaksikin kesäisestä juonestaan huolimatta. Nautin kirjasta, sillä suosikkini Anna Laine viimein pääsi päärooliin kokkailemaan ja nauttimaan elämästään. Annasta on vuosien varrella tullut minulle yksi parhaista suomalaisista kirjahahmoista.


Helle, 2015
Otava
Kannen kuva: vastavalo
s. 332

Outi Pakkanen: Marius

Televisiotähti Mauri Leppänen, eli Marius on kuollut. Entinen juorulehden toimittaja saa puhelun Berliiniin. Häntä pyydetään palaamaan suomeen tekemään Mariuksesta juttusarja. Entinen toimittaja päättää ottaa homman vastaan ja lähteä tutkimaan saisiko Mariuksen, entisen rakkautensa kuolemasta selville jotakin, mitä vielä ei tiedetä.

Marius oli todella erilainen kirja, kuin Pakkasen kirjat yleensä, eikä tämä ollut lähelläkään niin hyvä, kuin aikaisemmat. Pakkanen sai kuitenkin tähänkin kirjaan luotua ympäristön, jonka voi kuvitella mielessään hyvin aidon tuntuisena, mutta juoni tökki omalla kohdallani.

Henkilöt jäivät kaukaisiksi, eikä päähenkilöä edes nimetty. Kirja oli kuitenkin lyhyt,  nopealukuinen ja ihan kiva välipalakirja, joka ei varmaan kovin pitkäsksi aikaa jää mieleen pyörimään.

Mariuksessa seikkailtiin tuttuun tapaan Helsingissä ja paikkoja kuvailtiin hyvin, niin kuin ruokaakin. Nämä asiat ovat aina olleet aika keskeisessä osassa Pakkasen kirjoja. Kirjassa oltiin joulutunnelmissa, mutta ei kirja kuitenkaan kovin suurta joulutunnelmaa lukijalle tuottanut.

Ehkä taas seuraava Pakkasen kirja on sopivampi minulle, kun Anna Lainekkin taitaa siinä olla, tässä hän ei ollut. Anna Laine on Pakkasen hahmoista suosikkini, joten hänen puuttuminen kirjasta on aina pettymys.


Marius
Crime Time, 2014
s. 232
Kannen ulkoasu: Laura Rahinantti

Outi Pakkanen: Rakastaja

Bulevardilla asustava Veera Halme, joka vanhempansa perittyään on tarvinnut miettiä vain mitä kivaa tänään ostaisi, on perustanut vanhojen tuttujensa kanssa ruokapiirin. Ruokapiirin jäsenien välinen ystävyys vain ei tunnu olevan enään kovin vahva. Huumaavan ruuan tuoksun keskellä istuu joukko entisiä naapureita joiden välejä hiertää mustasukkaisuus ja suhdedraamat.

Rakastaja on Pakkasen kahdeskymmeneskolmas dekkari. Pakkanen on lemppari dekkari kirjailijani, eikä tämäkään kirja tuottanut pettymystä. Kirjassa on jälleen pääasiassa henkilöt, eikä niinkään tapahtuva rikos. Juoni on pullollaan upeita kuvailuja Helsingistä ja henkilöistä.

Lempihahmoni Anna Lainekkin on päässyt taas mukaan kirjaan. Välillä Pakkasen kirjoissa Anna on jäänyt erittäin pieneen sivuosaan, mutta minusta hän on välttämätön osa kirjoja. Anna on loistotyyppi, eläinrakas ja ruokaa rakastava iloinen ihminen. Hänen kokkaushetket ja ruokaohjeet ovatkin yksi lempiasioistani kirjassa.

Rakastaja on kevyttä ja erittäin mielenkiintoista luettavaa hetkeen kuin hetkeen. Suosittelen kaikille. Varsinkin niille jotka rakastavat kuvailevia kirjoja, jotka saavat lukijan suorastaan mukaan Helsingin kaduille, koska niin tämä kirja ainakin minun kohdallani toimii.

Lue myös: Julma kuu, ja  Toinen kerros.


Rakastaja
Otava, 2013
s. 287

Outi Pakkanen: Toinen kerros

Anna Laineen ovikelloa soittaa uusi naapuri Vilma Saario.Vilma käyttäytyy hermostuneesti ja vaikuttaa pelokkaalta. Pian Vilma paljastaakin Annalle kuulevansa ääniä. Vilman perhesuhteet ovat yhtä sotkua. Hänen isänsä on naimisissa Vilman entisen koulukaverin kanssa ja äiti on aina keskittynyt auttamaan kaikkia muita, kuin tytärtään.
Kun Vilma sitten eräänä yönä soittaa Annan ovikelloa uudestaan, mutta täysin hädissään, ei ole kysymys enään harhoista. Anna Laine päätyy jälleen tonkimaan murhatapausta.

Outi Pakkanen on yksi Suosikkikirjailijoistani. Oikeastaan Pakkasen kirjojen takia ylipäätään innostuin kirjoista kovasti. Olin toki aikaisemminkin lukenut kirjoja, mutta en kovin intohimoisesti. Toinen kerros on 22. Pakkasen dekkari jonka olen lukenut. Uusin kirja Rakastaja on vielä lukematta.

Toisessa kerroksessa päästiin taas mukaan Anna Laineen elämään. Olen tästä todella iloinen, sillä Laine on todella loistava hahmo ja pidän eniten näistä kirjoista joissa hän on mukana.
Toinen kerros on hyvin samantapainen, kuin muutkin Pakkasen kirjat, mutta vie edelleen loistavasti mukanaan alusta loppuun. Eniten minua näissä kirjoissa koukuttaa kotoinen ja uskottava tarina. Murha tapahtuu vasta kun ihmisiin on tutustuttu. Rakastan hahmoihin tutustumista jos he ovat uskottavia ja Pakkanen osaa mielestäni luoda täydellisiä ja mielnkiintoisia hahmoja.
Syyllistä en osannut arvata, joten mielenkiinto pysyi koko kirjan ajan. Oikeastaan en edes odota syyllisen paljastumista Pakkasen kirjoissa, sillä itse tarina on paljon kiehtovampi.
Suurena plussana kirjan lopusta löytyy herkullisia reseptejä, joita Anna kokkailee kirjassa. Ruokaa tätä kirjaa lukiessa todellakin alkaa tekemään mieli.


Toinen kerros
Otava, 2012
S.366
Etukannen kuva: SKOY
Takakannen kuva: Katja Lösönen

Outi Pakkanen: Julma kuu

Johanna Lind pysähtyy terassille migreenikohtauksen pakottamana. Hänen eteensä astelee upea mies, joka auttaa Johannan kotiin. Johanna uskoo löytäneensä elämänsä rakkauden, mutta pian miehestä paljastuu pelettovia tosiasioita, joita Johanna ei millään tahdo uskoa ja jotka hän yrittää vain unohtaa jatkaen suhdetta. Joku muukin on selvillä Johannan tilanteesta. Naaapuri talon ikkunasta tiiraileva yksinäinen nainen päättää auttaa. Ehtiikö hän pelastaa Johannan ennenkuin pahin mahdollinen tapahtuu?

Outi Pakkanen on jo kauan ollut suosikki dekkarikirjailijani. Sain vihdoin käsiini Julman kuun, jota olenkin odotellut jo aika kauan. Pakkaselta olen nyt lukenut kaikki muut dekkarit paitsi Toinen kerros -kirjan.
Pakkanen kirjoittaa mielestäni mukavan aidon oloisesti. Tavallisen arjen kuvaaminen tutustuttaa lukijat hyvin henkilöhahmoihin. Henkilöiden kuvaileminen ja niihin tutustuminen onkin mielestäni parasta Pakkasen kirjoissa ja siksi niistä niin kovasti pidänkin.
Tässä kirjassa juoni olikin hyvin poikkeava muihin Pakkasen kirjoihin verrattuna, mutta en paljasta miksi. :) Juoni etenee mukavasti ja jännitys pysyy loppuun asti.
Henkilöitä ei tässä kirjassa poikkeuksellisesti ollut montaa. Naapuri, Johanna, Johannan uusi mies, Johannan ystävä Kiira, sekä hänen miehensä. Myös pari kolme hahmoa, joita kirjassa ei kovin tarkkaan käsitellä. Lempihahmoni taitaa olla Kiira, vaikken kaikista häntä koskevistä jutuista pitänytkään. Ensin ajattelin, että hän on hyvin voimakas ja itsestään huolta pitävä hahmo, mutta aika pian selvisi kuitenkin, että lähinnä miehen rahoilla mennään. Johanna taas elää yksin citysinkun elämää, vain odotellen rakkautta, jota tässä kirjassa luulee saavansa.
Tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, niinkuin suuressa osassa Pakkasen dekkareita.
Vaikka Julma kuu mielestäni olikin hyvä kirja, pidän silti enemmän pakkasen aikaisemmista kirjoista, varsinkin niistä jossa Anna Laine on tärkeissä rooleissa. Tässä Laine kuvataan vaan yhtenä satunnaisena naapurina, niinkuin muutamassa muussakin uudemmassa Pakkasen kirjassa.


Julma kuu
Crime Time, 2012
s.247
Kansi: Timo Ahola