Lucinda Riley: Helmen sisar

 

Cece (Celaeno) tuntee olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. Adoptioisän kuolemasta on kulunut jo jonkin aikaa ja Tähti, sisaruksista Cecelle läheisin, on lähtenyt omille teilleen tutkimaan sukujuuriaan. Myös taiteellisuus tuntuu kadonneen. Niinpä Cece päättää lähteä yksin Thaimaaseen, tuohon maahan, jossa hänellä on edes tuttuja. Vaikka elämä Thaimaassa tuntuukin mukavalta, päättää Cece lähteä selvittämään muiden siskojensa tapaan omia sukujuuriaan. Adoptioisän vihjeet vievät hänet paahteiseen Austaliaan, jossa hän saa kuulla uskomattoman tarinan.

Kitty McBride lähtee 18-vuotiaana Australiaan. Hän päätyy aloittamaan täysin uuden elämän kaukana perheestään, pienessä helmenkalastajien kylässä, jossa elämä ei ole helppoa.

"Kun pääsimme Darwinin seudulle ja lopullinen määränpääni alkoi lähestyä, sydäntäni alkoi kouristaa, ja se alkoi lyödä kiivaammin. Olo tuntui oudon iloiselta ja liikuttuneelta, kuin koskettavaa mutta samalla mieltä ylevöittävää elokuvaa katsellessa."s.210

Helmen sisar on neljäs osa Seitsemän sisarta -sarjasta.

Helmen sisar johdatteli minut huomattavasti tuntemattomimmille alueille ja aiheisiin, joista en tiennyt juuri mitään. Voisi kuvitella, että tämä olisi erityisen kiinnostava kirja juuri uusien asioiden takia, mutta niin kuin jo lukemaan ryhtyessäni pelkäsin, kirja oli tähän astisista sisar -kirjoista minulle vähiten sopiva. 

Thaimaa ja Australia ovat maita, jotka eivät ole koskaan juuri kiinnostaneet minua. Ne ovat liian aurinkoisia, kuumia ja kaukaisia. Pidän kovasti kirjan kanssa erilaisiin maihin matkaamisesta, mutta näiden maiden kulttuurikin on niin kaukana mistään minua kiinnostavasta. 

Australian historia sentään kiinnosti. Siksi Kittyn tarina olikin tämän kirjan parasta antia. Oli mielenkiintoista lukea Australian vaikeista vaiheista. Aboriginaalien ja brittisiirtolaisten eriarvoisuus tuli hyvin esiin Kittyn tarinassa, joka oli kaikin puolin mielestäni surullinen. 

Cece jäi minulle jostain syystä hyvin kaukaiseksi. Hän on kiinnostunut taiteesta, mikä minuakin kiinnostaa, mutta minusta vain tuntui, että koko taidekin jäi niin pieneen osaan. Edes sivuhahmojen joukosta en tällä kertaa löytänyt erityisen läheiseksi tulevia hahmoja.

Tämän sarjan jokaisesta osasta on löytynyt myös todellinen henkilö, mutta tällä kertaa jouduin etsimään netistä, kuka tämän kirjan todellinen henkilö oli. Tietoa löytyikin mukavasti Albert Namatjirasta, aboriginaalitaiteilijasta, joka sai ihan hyvän kokoisen ja kiinnostavan roolin kirjasta.

Vaikka Helmen sisar ei ollut aiheeltaan aivan minua varten, oli kirjaa silti mukava lukea. Rileyn dialogit ja kepeästi kulkeva kuvaus vie juonta eteenpäin kuin huomaamatta ja vähemmänkin kiinnostava teksti on yllättäen solahtanut ohi ja huomaa lukeneensa yli 700 sivuisen kirjan nauttien. 

Lue myös: Seitsemän sisarta, Myrskyn sisar ja Varjon sisar.

Helmen sisar, (The Pearl Sister, 2017)

Bazar, 2019

Suom. Hilkka Pekkanen

s.732

Lucinda Riley: Varjon sisar

Tähti (Asterope) elää tiivisti yhdessä sisarensa Cecen kanssa. Hiljainen Tähti jää usein kovaäänisen sisarensa varjoon. Kun sisarusten adoptioisä kuolee, ja jättää myös Tähdelle johtolankoja biologisen perheen selvittämiseen, on hänen tehtävä suuri päätös. Uskaltaako hän tehdä päätöksen, joka riuhtaisee hänet pois Cecen varjosta, vaikka tämä päätös saattaa satuttaa hänen rakasta siskoa. 

Isän jättämä vihje vie Tähden ihastuttavan kirjakaupan ovelle. Oven takana häntä odottaa tarinat Englannin Järviseudulta. Mitkä tapahtumat saivat alkunsa vuonna 1909 ja miten ne liittyvät Tähteen? Kuka oli tuo Beatrix Potterin naapurissa asuva Flora, jonka päiväkirjat vievät vauhdikkaisiin ja surullisiin muistoihin. 

""Me ihmiset olemme samanlaisia kuin siemenet", isä oli sanonut hymyillen hangatessaan hyväntuoksuista sammalta käsistään samalla kun käyttelin lasten kastelukannuani. "Tarvitaan vain auringonpaistetta, sadetta... ja rakkautta. Muuta emme tarvitse.""s.35

Varjon sisar on kolmas osa Seitsemän sisarta -sarjasta.

Tähden tarina on yksi Seitsemän sisarta -sarjan eniten odottamamistani tarinoista. Odotin innolla pääseväni kauniisiin Järviseudun maisemiin. Hiljainen kirjallisuudesta pitävä Tähti kuulostaa myös täydelliseltä hahmolta. Lisäksi Beatrix Potterin mainitseminen takakannessa lisäsi kiinnostusta. 

Varjon sisar onnistui olemaan juuri niin hyvä kuin odotinkin. Kirja vei täysin mukanaan, ja se esitteli Tähden lisäksi myös joukon muita mielenkiintoisia ja loistavia hahmoja, kuten ihanan Orlandon. Beatrix Potter oli mukana aika pienesti, mutta oli silti mukava lisä tarinan kulkuun. Pidän siitä, ettei Seitsemän sisarta -sarjan kirjoissa pituudestaan huolimatta ole aivan valtavaa määrää hahmoja. Pienemmälläkin porukalla pärjätään ja kaikkiin ehditään tutustua tarpeeksi. 

Sekä Tähden, että Floran tarina vei mukanaan upeisiin paikkoihin ja mahtaviin tarinoihin. Tällä kertaa ei käynyt kertaakaan niin, että olisin odottanut jompaa kumpaa tarinaa enemmän. Floran tarina oli huomattavasti synkempi, ja täynnä salaisuuksia joiden paljastumista odotti innolla, kun taas Tähden tarina oli täynnä kirjoja, luontoa ja ruokaa. Tähden tarina vei mukanaan myös siksi, että Tähdellä oli niin paljon tehtävää löytääkseen rohkeutta itsenäiseen elämään. 

Niin kuin muillakin sisarilla, myös Tähdellä on paljon taitoja ja kiinnostuksenkohteita. Hänen kiinnostuksenkohteista ei tosin osannut arvata yhtä helposti mihin suuntaan hän lähtee ja mitä taitoa kehittämään. Löytyi tarinasta myös omat ennalta-arvattavuutensa, mutta ne eivät minun lukuintoani haitanneet.

Lue myös: Seitsemän sisarta ja Myrskyn sisar

Varjon sisar, (The Shadow Sister, 2016)

Bazar, 2019

Suom. Hilkka Pekkanen

s.733

Cecelia Ahern: Loppusanat

Seitsemän vuotta sitten Hollyn mies Gerry kuoli. Holly oli surun murtama, mutta miehen jättämät kirjeet saivat häneen uutta eloa. Nyt Holly on jatkanut elämäänsä, löytänyt paljon uutta ja kasvanut. Kun Holly sitten osallistuu siskonsa podcastiin puhuakseen kuolemasta, ja kertoo kuulijoille miehensä kirjoittamista kirjeistä, ei hän arvaakkaan mitä saa aikaan. Pian Hollyn apua pyydetään erikoiselta taholta. Kuolemaa tekevät ihmiset pyytävät häntä auttamaan heitä kirjoittamaan kirjeita tai muuta mukavaa läheisilleen. 

"Tässä on rakastamisen ja menettämisen, takertumisen ja irti päästämisen, läheisyyden ja erkanemisen, yhteyden luomisen ja sen katkeamisen perimmäinen ongelma. kolikolla on aina kääntöpuolensa, mutta ääripäiden väliin ei jää mitään. Minun on silti löydettävä keskitie, sillä en saa enää eksyä."s.267

Holly on tuttu hahmo Cecelia Ahernin kirjasta P.S. Rakastan sinua. Nyt vuosien jälkeen Ahern kirjoitti jatkoa Hollyn tarinalle. 

Olen lukenut P.S. Rakastan sinua, mutta se ei ole parasta mitä olen Ahernilta lukenut, joten en sinänsä ole yksi niistä, jotka odottivat tätä kirjaa kuin kuuta nousevaa. Toki on aina mukavaa kun Ahernilta tulee jotakin uutta, sillä yleensä pidän kaikista hänen kirjoistaan.

Loppusanat on kaunis kirja. Sen kansien väliin mahtuu paljon kuolemaa, sairautta, menetystä, rakkaista ihmisistä luopumista, muistoja, mutta myös ilon hetkiä. Kirjan ajatus on kaunis, mutta aihe surullinen, joten vaikka tyyli onkin välillä kevyttä, on kirja silti paikoitellen rankka ja itkua aiheuttava. 

Kirja alkaa koukuttavasti. Kieli on vetävää ja ihanan arkista. On helppo solahtaa takaisin teentäyteiseen arkeen ja etenkin Hollyn uusi työpaikka, ihana kirpputori on mahtava paikka. Alku on myös vauhdikas ja asiaan päästään nopeasti. 

Sitten meno hiukan lässähtää. kirjan keskivaiheilla tunsin muutaman pitkästyttävän hetken. Silloin jaariteltiin hyvin pitkästi tunteista, eikä mitenkään säväyttävästi, vaan melko tylsästi. Oli vaikea saada otetta näistä pitkistä osioista, joissa tyyli tuntui väkisin kauniisti kirjoitetulta, eikä kovin samaistuttavalta. Asioiden eteneminen myös hidastui, ja tuntui siltä, että mitään ei tapahdu.

Loppua kohden kirja taas parani. Asioita alkoi taas tapahtua ja tyyli muuttui takaisin arkiseksi ja hyvin eteneväksi. Hyvä alku ja loppu ei kuitenkaan riittänyt siihen, että kirja olisi ollut loistava. Pidin monesta asiasta, ja kauniista ideasta, mutta silti tämä oli huonointa mitä olen Ahernilta lukenut. Yleensä ennalta-arvattavuus ei haittaa, jos kirja on muuten hyvä ja kiinnostava, mutta tässä muu tarina oli liian mitäänsanomaton, joten ennalta-arvattavat kohtaukset pomppasivat liiaksi esiin ollessaan kirjan kiinnostavinta antia. 

Loppusanat, (Postscript, 2019)

Gummerus, 2020

Suom.Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo

s.367

Lucinda Riley: Myrskyn sisar

Ammattilaispurjehtija Ally (Alcyone) viettää romanttista aikaa uuden poikaystävänsä kanssa tietämättä lainkaan mitä hänen lapsuudenkodissaan tapahtuu. Kun hän viimein palaa ihmistenilmoille ja laittaa puhelimensa päälle, odottaa häntä järkyttävä tieto. Hänen adoptioisänsä Pa Salt on kuollut. Ally matkustaa välittömästi muiden sisarten tueksi ja saa huomata, että isä on jättänyt heille kaikille kovin kummallisen perinnön. Muiden siskojensa tavoin myös Ally saa vihjeen siitä, miten hänen kannattaa ruveta selvittämään biologisten vanhempiensa henkilöllisyyttä. Mutta miten ihmeessä kuuluisan Edward Griegin oopperaa liittyy hänen menneisyyteensä?

"Kun Atlantis etääntyi kaukaisuuteen ja talo katosi puiden taakse, rukoilin että isän sanat virtaisivat lävitseni ja auttaisivat minua löytämään rohkeuden jatkaa." s.100

Myrskyn sisar on toinen osa Seitsemän sisarta -sarjasta.
Myrskyn sisar johdattaa lukijan nykyajassa merille, kilpapurjehduksen maailmaan ja menneisyydessä 1870-luvun Norjaan, jossa kurkistetaan säveltäjien, muusikoiden ja laulajien elämään.

Pidin Myrskyn sisaresta vielä enemmän, kuin Seitsemästä sisaresta. 1870-luvun Norja, upeat hahmot ja musiikkimaailma kiehtoivat ja veivät niin vahvasti mukanaan. Kilpapurjehdusjutut eivät niinkään olleet minua kiinnostavia, mutta Allyn tarina oli kuitenkin kiinnostava, monipuolinen ja varsin vauhdikas. Historia Annan parissa vei kuitenkin voiton ja hänen koskettava tarinansa oli tämän kirjan parhautta.

Myrskyn sisaressa ehtii uppoutua tarinaan kunnolla, sillä sivuja riittää. Kaikenlaisia käänteitä kirjan juoni tarjoaakin. On iloja, suruja ja yllätyksiä. Pa Saltin tarina pysyy edelleen salaisuutena, vaikka välillä hänen menneisyyttään pohditaan. Kirjassa kerrotaan niin monen hahmon elämästä, että juoni ei ehdi pysähtyä, eikä junnaa paikoillaan. Koko ajan tulee jotakin uutta ja sivut kääntyvät vauhdilla paljastaen karuja salaisuuksia.

Lue myös: Seitsemän sisarta


Myrskyn sisar, (The Storm Sister, 2015)
Bazar, 2018
Suom. Hilkka Pekkanen
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
s. 734

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Maia ja hänen viisi sisartaan kutsutaan heidän lapsuudenkotiinsa. Heidän adoptioisä, varakas ja omalaatuinen Pa Salt on kuollut. On aika kuulla mitä testamentissä sanotaan. Pa Salt on tuonut kaikki tytöt vauvaikäisinä upeaan linnaansa Genevenjärjen rannalle. Maia ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut menneisyydestään, mutta totuuden selvittäminen alkaa yllättäen kiinnostaa, kun siskokset saavat pienen vihjekirjeen, jota tutkimalla he saattavat saada selville totuuden biologisista vanhemmistaan. Maian kirje johdattaa hänet Brasiliaan, Rio de Janeiroon, jossa häntä odottaa mutkikas tarina.

Seitsemän sisarta aloittaa seitsemästä nuoresta naisesta kertovan kirjasarjan.
Kirjalla on mielenkiintoinen lähtöasetelma, sillä heti alussa saadaan huomata, ettei nimestään huolimatta sisaria ole kuin kuusi. Herääkin mielenkiinto kirjan seitsemättä osaa kohtaan. Kuka mahtaa olla tämä mystinen seitsemäs sisar? Jo tässä ensimmäisessä kirjassa nähdään vilauksia muista sisarista, joista saadaan kuulla lisää seuraavissa osissa, sillä jokaiselle siskolle on oma kirjansa ja tarinansa. Minusta idea on loistava.

Minua aina hiukan pelottaa tarttua näin paksuihin kirjoihin. Paksut kirjat ovat ihania, jos ne ovat hyviä. Silloin saa uppoutua ihanien hahmojen maailmaan pitemmäksi aikaa, mutta siinä on aina oma riskinsä...Jos kirja sattuukin olemaan tylsä. Noh, tämä kirja ei onneksi ollut tylsä, vaan Maian tarinaa oli ilo lukea. Maia on hahmona uskottava ja kiinnostava. Hiukan yksinäisyyteen vetäytyvä nainen, joka viihtyy kuitenkin hyvin läheisten seurassa.

Maian nykypäivään sijoittuvan tarinan lisäksi kirjassa matkustetaan välillä ajassa taaksepäin, 1920-luvulle. Jeesus Kristus patsaan rakennustyöt ovat vasta suunnitteilla ja lukija pääsee kuulemaan tuosta patsaasta paljon sekä faktaa, että fiktiota. Todelliset taiteilijat, kirjailijat ja Brasialian ja Ranskan historia yhdistyvät sujuvasti keksittyihin tarinoihin ja henkilöihin ja luovat keskenään kokonaisuuden jonka parissa viihtyy.

En ole tainnut paljoa lukea Brasiliasta kertovaa kirjallisuutta, eikä Jeesus kristus patsaskaan ole erityisen tuttu, joten parasta antia kirjassa olikin Brasialian kultturista ja patsaasta kertovat osuudet. Tämän sarjan parissa tuleekin tehtyä varmasti aika suuri kulttuurimatka ympäri maailmaa. Seuraava kirja käsittääkseni sijoittuu Norjaan, joten monipuolisuutta sarja tuntuu tuovan mukanaan.


Seitsemän sisarta, (The Seven Sisters, 2014)
Bazar, 2017
Suom. Hilkka Pekkanen
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
s. 677

Marian Keyes: Peiton alla -Tarinoita kirjailijaelämästä

Peiton alla on kokoelma Marian Keyesin kolumneja. Suurimman osan kirjan kolumneista Keyes on kirjoittanut lehtiin vuosina 1997-2001, mutta kirjasta löytyy myös ennen julkaisemattomia tekstejä.

Olen lukenut Keyesiltä vasta muutaman romaanin ja pitänyt niistä kovasti, koska ne eivät ole olleet liian tyhjänpäiväisiä, vaikka chick lit -tyylisiä ovatkin. Osittain Peiton alla kirja jatkoi samalla linjalla, kuin romaanitkin. Tekstejä löytyi nimittäin myös  vakavammista aiheista, kuten alkoholismi. Keyes kirjoittaa omasta elämästään, vaikkakin pilke silmäkulmassa.

Ihan kaikki kirjan tarinat eivät jaksaneet naurattaa ja parhaiten viihdyinkin niiden kolumnien parissa, jotka kertoivat Keyesin kirjailijaelämästä. Kengät, feng shui ja botox eivät olleet nyt aiheita, jotka olisivat napanneet tässä muodossa. Osa kolumneista tuntui vähän turhilta kirjaan, mutta omalla tavallaan ne olivat hauskoja ja viihdyttäviä.

Oli hauska lukea Keyesin omasta elämästä, mutta erityisen mieleenpainuva kirja ei ole kyseessä. Itse suosittelen ennemmin Keyesin muita kirjoja luettavaksi.


Peiton alla, (Under the Duvet, 2001)
Tammi, 2012
Suom. Liisa Laaksonen
s. 254

Bram Stoker: Dracula

Kreivi Dracula asuu linnassaan Transsilvaniassa. Kreivi päättää kuitenkin vaihtaa maisemaa ja kutsuu luokseen Jonathan Harkerin, joka auttaa häntä asuntojärjestelyissä Lontoossa.  Jonathan joutuu kuitenkin kokemaan ja näkemään kamalia asioita linnassa, josta ei tunnu olevan ulospääsyä.
Jonathanin tuleva vaimo Mina ei voi olla ihmettelemättä Jonathanin hiljaiseloa ja saakin pian kuulla huolestuttavia uutisia niin miehestään, kuin Lontoossa asuvasta ystävästäänkin. Lontoossa tapahtuu nimittäin kummallinen sairastapaus, jonka uhrina Minan ystävä on. Paikalle kutsutaan tohtori Van Helsing, joka ottaa ohjat omiin käsiinsä, saaden avukseen myös joukon uusia ystäviä.

Lupailin jo aikaisemmin, että blogissa tullaan näkemään ainakin jotakin kauhua lähiaikoina ja tässä sitä nyt olisi klassikkokirjan muodossa. Klassikko arvonsa kirja onkin mielestäni ansainnut, sillä se on kestänyt aikaa hyvin.

Dracula on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Se koostuu monen hahmon pitämistä päiväkirjamerkinnöistä, sekä muutamasta kirjeestä  ja lehti-ilmoituksesta. Pääasiassa päiväkirjoja pitää Jonathan ja Mina Harker, sekä tohtori van helsing ja tohtori Seward. Myös muutaman muun hahmon merkintöjä kuitenkin kirjassa vilahtaa.

Dracula etenee rauhallisesti ja välillä jäädään jaarittelemaan pitemmäksikin aikaa. Varsinkin Van Helsing pimittää asioita aika pitkään ja hienotunteisuutensa vuoksi asioiden käsitteleminen kestää kauan. Viihdyin kuitenkin näiden rauhallisempienkin hetkien parissa, sillä vastapainoksi kirjasta löytyi kyllä vauhdikkaampiakin kohtia. Etenkin kirjan alku ja loppu olivat vauhdikasta kerrontaa. Rauhallisempi osuus löytyykin kirjan keskivaiheilta.

Mukavana lisänä tämän kirjan lopusta löytyi myös suomentajan Jarkko Laineen kirjoittama jälkipuhe, jossa kerrotaan hieman vampyyri uskomuksista ympäri maailmaa.


Dracula, (Dracula, 1897)
Otava, 1977
Suom. Jarkko Laine
Kannen suunnittelu: Tiina Palokoski
s. 607

Cecelia ahern: Ihmemaa

Sandy Shortin ollessa kymmenen, hänen luokkatoverinsa Jenny-May katoaa. Kadonneet ihmiset ja tavarat jäävät vaivaamaan Sandyä, joka haluaa tietää minne kaikki kadonnut menee. Aikuisena  Sandy perustaa etsivätoimiston, joka vie hänet syvemmälle kadonneiden maailmaan, kuin hän ikinä olisi voinut kuvitella. Sandy joka on kuluttanut kaiken liikenevän aikansa kadonneiden etsimiseen, huomaa olevansa itse kadonnut. Kadonneena oleminen saa hänet miettimään elämäänsä ja potemaan ehkä ensimmäistä kertaa elämässään koti-ikävää.

Ihmemaa on kaunis idea siitä, mihin kaikki kadonnut menee. Jospa tavarat ja ihmiset vain ilmestyisivätkin kokonaan uuteen paikkaan. Ahern on taas keksinyt kirjalleen aiheen, jollaista ei joka kirjassa vastaan tulekaan. Vaikka juoni on fantasian täyteinen, on kirja silti uskottava.

Rakkaustarina oli tällä kertaa pienessä roolissa kirjassa, vaikka sellainen löytyikin. Asioiden tärkeysjärjestys ja itsensä kadottaminen ja löytäminen olivat suuria aiheita. Kirjan loputtua jäi epävarma olo siitä, oliko loppu onnellinen vai ei. Sen saa jokainen päättää itse, mutta oma mielipiteeni on, että loppu oli surullinen.

Ahern luo kauniita maisemia fantasiamaailmassakin. Onneksi kirjahyllyssä odottaa edelleen lisää Ahernin kirjoja, jotka kerta toisensa jälkeen vakuuttavat minut kirjailijan kekseliäisyydestä ja taidosta.


Ihmemaa, (A Place Called Here, 2006)
Gummerus, 2008
Suom. Terhi Leskinen
s. 455
Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Marian Keyes: Naura, Claire, naura

Claire synnyttää esikoistaan, ihanaa tyttövauvaa siinä uskossa, että pian hän pääsee kotiin miehensä Jamesin kanssa, elämään uutta ja jännittävää vauva-arkea. Kuvitelma onnellisesta perheestä kariutuu kuitenkin heti synnytyksen jälkeen, kun James jättää vaimonsa ja vasta syntyneen lapsensa sairaalaan ja ilmoittaa aloittavansa uuden elämän uuden rakkaansa, Denisen kanssa.
Kotiin päästyään järkyttynyt Claire pakkaa vauvan tavarat mukaansa ja lähtee pienokaisensa kanssa Dubliniin perheensä luo. Perhe ottaa vauvan hoitaakseen, kun Claire hukuttaa murheitaan vodkaan ja raivoamiseen.
Clairen masentuneisiin päiviin tuo kuitenkin pian valoa hänen siskonsa mukana tullut nuori ja komea Adam, joka hakeutuu Clairen seuraan tämän hämmennyksestä huolimatta.

Naura, Claire, naura on Marian Keyesin esikoisteos ja ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Kirja oli loistava. Hahmojen tunteet olivat aidosti kirjoitettu sureineen, iloineen, hämmenyksineen ja raivon purkauksineen. Edes kirjan lopun ilmiselvää valintatilannetta ei ollut kirjoitettu liian kepeäksi ja helpoksi. Kirjan parasta antia olikin upeasti kuvatut tuntemukset.

Clairen vauva oli kirjassa todella pienessä roolissa ja välillä vähän häiritsi, ettei Claire huomioinut vauvaa kovin paljoa. Vaikka Claire stressasi vauvan jättämistä pitkiksi ajoiksi, ei silti vauvaa koskevat tunteet olleet läheskään niin aidon kuuloisia, kuin kaikki muut kirjassa esiintyneet tuntemukset.

Marian Keyesin muut kirjat kiinnostavat minua paljon, jos ne ovat läheskään yhtä hyviä, kuin tämä oli. Minulle oli kirjaa lukiessa yllätys, että se ei ollut kovin Chick litimäinen, vaikka kirjasta löytyikin se tyypillinen rakkaustarina. Muut kirjan tapahtumat eivät olleet niin kepeitä ja helposti ratkeavia.



Naura, Claire, naura, (Watermelon, 1995)
Tammi
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 2000
Suom. Liisa Laaksonen
s. 472
Kansi: Markko Taina

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan + Novellit Tyttö peilissä ja Muistojentekijä

Tamara Goodwin on rikas teinityttö. Hän asuu upeassa kartanossa ja on aina saanut kaiken, kunnes hänen isänsä kuolee. Hän jää kaksin äitinsä kanssa ja pian he saavat huomata, ettei heidän elämänsä tule enää palaamaan samanlaiseksi, kuin ennen. Isä on jättänyt jälkeensä valtavat velat, joista muulla perheellä ei ollut mitään tietoa. Tamaran äiti joutuu myymään talon ja omaisuuden ja he muuttavat äidin veljen luo maalle.
Tamaralle muutto vaatimattomaan maalaiskotiin keskelle ei mitään on suuri muutos ja tyttö kapinoi vastaan keksien tylsiin päiviin vähän tekemistä. Eräänä päivänä talon eteen pysähtyy kirjastoauto ja Tamara löytää hyllyltä nahkakantisen kirjan, jossa ei lue mitään. Pian kirjan sivut täyttyvät ja Tamara saa elämälleen aika paljon uutta sisältöä.

Mitä huominen tuo tullessaan on kolmas kirja jonka luin Cecelia Ahernilta, ja vaikka se oli hyvä, olivat aiemmin lukemani kuitenkin omasta mielestäni parempia. En tiedä millainen Ahernin kirjoitustyyli oikeastaan on, koska kaikissa kolmessa lukemassa kirjassa, tyyli oli täysin erilainen. Se ei haittaa, eipähän ainakaan käy tylsäksi lukea hänen kirjojaan. Tässä kirjassa oli minäkertojana Tamara, joka oli 16-vuotias hemmoteltu tyttö. Kirja oli mielestäni hiukan nuortenkirjamainen. Johtunee varmaan juuri minäkertojan iästä.

Kirjan juoni on salaperäinen, ja satumainen. Linnan rauniot, perhesalaisuudet, sairas äiti ja mystinen päiväkirja, luovat kirjaan sen satumaisen olemuksen. Kirja on leppoisaa luettavaa, mutta kuitenkin lukijoille, jotka haluavat, että kirjassa on paljon salaisuuksia, joiden selviämistä saa odottaa. Itse jännitin ja arvailin erilaisia mahdollisuuksia, mitä kaikkea voisikaan paljastua.

Kirjan lopussa oli myös kaksi novellia. Tyttö peilissä ja Muistojentekijä. Pidin Tytöstä peilissä, mutta Muistojentekijä ei tehnyt vaikutusta. Tyttö peilissä sopi loistavasti juuri tämän kirjan loppuun, sillä se oli tyyliltään yhtä satumainen, kuin itse kirjakin.

Molemmat novellit olivat haikeita, mutta Muistojentekijä ei kuitenkaan antanut ymmärtää itsestään tarpeeksi, ja minulta se tarina meni vähän ohi.
Tyttö peilissä taas oli surullinen ja sen juoni avautui minulle täysin. Tytöstä peilissä jäi kuitenkin sellainen olo, että olisi kaivannut onnellisempaa loppua. Muistojentekijässäkin oli surullinen loppu, mutta se ei jäänyt vaivaamaan, koska olisin tarvinnut paljon paljon enemmän jotakin, että olisin edes päässyt tarinaan sisään.

Lue myös: P.S. Rakastan sinua, ja Sateenkaaren tuolla puolen.


Mitä huominen tuo tullessaan, (The Book of Tomorrow, 2009)
Tyttö peilissä, (Girl in the Mirror, 2011)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s. 492
Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua

Holly on surullinen eikä tiedä miten jatkaa elämäänsä. Hänen miehensä Gerry on kuollut. Kolme kuukautta kuoleman jälkeen Holly saa tietää kirjeestä joka odottaa häntä hänen vanhempiensa luona. Kuoren päällä lukee lista. Holly lähtee uudella tarmolla hakemaan kuorta ja toivoo sen olevan mitä hän luulee. Holly saa yllättyä iloisesti, sillä kuoressa on kuin onkin Gerryn kirjoittamia kirjeitä. Kymmenen kirjettä, joista Holly saa avata yhden joka kuukausi. Kirjeet kertoo Hollylle mitä hänen pitää muistaa tehdä. Lista on ollut hänen ja Gerryn yhteinen vitsi, siitä mitä Holly tekisi ilman miestään. Kirjeet auttavat Hollya pääsemään elämässään taas jaloilleen.

P.S. Rakastan sinua oli toinen lukemani kirja Ahernilta. Edelleen olen sitä mieltä, että Ahern kirjoittaa sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä. Tämä kirja ei ollutkaan mikään pelkkä hömppä kirja, sillä aihe oli aika surullinen ja vakava.

Kirjassa kuvailtiin loistavasti Hollyn tunteita. Varsinkin sitä, miltä hänestä tuntuu, kun kaikki muut ovat pariskuntia, ja kun tuntuu siltä, että suurin osa tutuista vain katoaa, jottei joutuisi kuuntelemaan tai lohduttamaan häntä.

Vaikka kirja saikin miettimään surullisia asioita, kuten läheisen kuolemaa, ei se kuitenkaan ollut liian surullinen, sillä Holly pärjäsi loistavasti Gerryn kirjeiden avulla elämässään pikkuhiljaa eteenpäin. Kirja ei siis ole liian rankka luettavaksi, vaikka haluaisikin kevyttä luettavaa.

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva, mutta sitä en ole nähnyt, joten sain lukea tämän ilman, että olisin etukäteen tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Se on hyvä, sillä katson elokuvat yleensä mieluummin vasta luettuani kirjan, jonka pohjalta se on tehty. Joskus toki käy niin, että katsoo elokuvan, eikä edes tiedä kirjaversion olemassa olosta tai toisin päin.

Ahernia tulen lukemaan jatkossakin ja hyllystäni löytyykin jo kaksi lukematonta kirjaa häneltä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät kaipaa mitään fantasiaa tai haluavat vain lukea kirjan tavallisesta elämästä, hyvin kirjoitettuna.

P.S. Varoitan, että kirjaa lukiessa saattaa alkaa tekemään mieli teetä.

Lue myös: Sateenkaaren tuolla puolen.


P.S. Rakastan sinua, (P.S. I love you, 2004)
Gummerus, 2005
Suom. Pirjo Lintuniemi
s. 510

Cecelia Ahern: Saateenkaaren tuolla puolen

Rosie ja Alex stävystvät lapsina ja siitä lähtien he ovat kuin paita ja peppu. Elämä heittelee heitä ympäriinsä, eivätkä he välillä nää toisiaan pitkiinkään aikoihin, mutta heidän ystävyytensä säilyy tästä huolimatta. He lähettävät toisilleen kirjeitä ja sähköpostia säännöllisesti. Vaikka molemmat päätyvät naimisiin ja perustavat perheen, ei kumpikaan voi välttyä ajattelemasta, olisivatko he sittenkin voineet olla toisilleen oikeat elämänkumppanit. Sateenkaaren tuolla puolen seuraa Rosien ja Alexin elämää lapsesta aikuisikään asti.

Sateenkaaren tuolla puolen on odottanut hyllyssäni jo vaikka kuinka kauan lukemista, mutta se ei vain ole tätä ennen vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Nyt kun olen kirjan lukenut olen täysin eri mieltä, sillä Ahern kirjoittaa sujuvaa, hauskaa ja kevyttä tekstiä. Kirja ei ollut mielestäni missään vaiheessa liian lässynlässynlää rakkausjuttu, mitä pelkäsin ennen kirjaan tarttumista, vaan mukaansatempaava kirja rakkaudesta ja ystävyydestä.

Kirjan loppuratkaisu oli toki odotettavissa eikä tarjonnut suuria yllätyksiä, mutta koska tapahtumat muuten kirjassa olivat niin ennelta arvaamattomia, pysyi jännitys yllä kokoajan, eikä loppua edes miettinyt.

Kirjan rakenne oli kivaa vaihtelua, sillä se koostui ainoastaan kirjeistä, sähköposteista, lehtiartikkeleista, sekä chatti keskusteluista. Kirjaan mahtui paljon myös Rosien perheenjäsenten ja ystävien viestittelyä, eikä ainoastaan hänen ja Alexin.

Ahern ansaitsee ehdottomasti paikan lukulistalla jatkossakin, varsinkin jos muutkin kirjat ovat yhtä sujuvaa ja hyvää luettavaa. Sopii loistavasti välipalakirjaksi tai aivot narikkaan lukemiseksi. :)


Sateenkaaren tuolla puolen, (Where Rainbows End, 2004)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s.563

Cathy Kelly: Näytön paikka

Näytön paikka kertoo kolmen sisaruksen, ja heidän vanhempiensa elämästä. Rose ja Hugh Miller järjestävät hääpäivän kunniaksi juhlaa, onhan heillä takanaan jo 40 onnellista vuotta yhdessä. Heidän vanhin tytär Stella on yksinhuoltaja äiti, joka menestyy loistavasti lakimiehen urallaan. Keskimmänen tytär Tara on onnellisesti naimisissa, ja kirjoittaa huippu suosittua saippuasarjaa. Perheen kuopus Holly työskentelee suuressa tavaratalossa, ja viettää vilkasta elämää ystäviensä kanssa, mutta onko heidän elämänsä tosiaan niin täydellistä, miltä se muiden ihmisten mielestä näyttää?

Näytön paikka löytyi kirppikseltä, ja takakannen perusteella lähti sieltä mukaan. Kirjan alussa, vasta vähän luettuani, ajattelin että tämä kirja on kuin joku hömppä elokuva, ja kauhean tylsä. Pidemälle päästyäni aloin kuitenkin tykkäämään kirjasta. Pidin siitä, että henkilöiden luenteisiin tutustuttiin tarkasti, ja kirja koostui monen luonteiltaan ja iältään erilaisten ihmisten tarinoista. Eniten pidin kirjan luvuista, jotka kertoivat Hollysta, ja hänen ystävistään, koska heidän kaveriporukan muodostivat loistavat hahmot, joista tässä kirjassa eniten pidin. Vähiten pidin niistä luvuista jotka kertoivat Tarasta, koska ei ollut kovin suuri yllätys miten tuo Taran tarina päättyisi, vaikka sielläkin tuli tottakai yllättäviä käänteitä, joita en osannut odottaa, eikä Tara hahmona kolahtanut minuun yhtään. mutta varmasti johonkin toiseen lukiaan kolahtaa juuri tuo Taran tarina.
Mukava kirja tavallisesta elämästä, ja aion varmaankin joskus lukea jonkun toisenkin Cathy Kellyn kirjan.


Näytön paikka (Just between us, 2002)
Suom. Terhi Leskinen
Gummerus, 2004
s.592