Helena Waris: Jäänvartija

 

Majakkasaarella koettujen ongelmien jälkeen Thom ja Zemi ovat palanneet Maharin kuiluun jatkamaan elämäänsä. Thom saa kuitenkin vihiä suurista katastrofeista joita muilla mantereilla on tapahtunut. Onko mitään enää tehtävissä kun edes koneiden varassa elävät mantereet eivät tunnu pärjäävän. Thom ystävineen päättää lähteä selvittämään tilannetta asumattomaan ja lumiseen pohjoiseen.

"Pelkään konetta. Se on paljon älykkäämpi kuin sen rakentaneet ihmiset ikinä. Vaikka kone on rakennettu ihmisten parasta ajattelevaksi, lempeän filantrooppiseksi tekoälyksi, itsekkäät ja typerät käyttäjät ovat muokanneet ohjelmistoja niin paljon, että alkuperäinen toiminta-ajatus on väistämättä korruptoitunut."

Jäänvartija on konetrilogian viimeinen osa.

Jäänvartija palaa taas Zemin ja Thomin seikkailujen pariin. Napakka, lyhyt dystopiatrilogia saa päätöksen. Uutta asiaa tulee kuitenkin vielä paljon ja lukijoille esitellään vielä täysin uudenlainen ympäristö kuilujen, majakkasaaren ja aavikoituneiden mantereiden seuraksi.

Kirjassa käydään kamppailua konevastaisten ja konemyönteisten välillä. Tosin niiden raja alkaa olla hyvin hämärä. Pieniä viitteitä tähän saatiin jo toisessa osassa. Kirjassa ei varsinaisesti suosita kumpaakaan puolta, joten lukijalle annetaan itselleen tilaisuus olla kummalla puolella vaan. Paljon toimintaa ja jännitystä saadaan kuitenkin aikaiseksi, vaikka yhteisymmärrystä voidaan jo havaita.

Konetrilogia on mukavan napakka ja se on tervetullutta vaihtelua kaikille niille sarjoille, jossa jokainen yksityiskohta selitetään. Tällaiselle napakammalle helposti lähestyttävälle trilogialle löytyy varmasti lukijansa. Minäkin pidin tästä sarjasta, mutta silti jäin hieman kaipaamaan enemmän selittelyä, hieman lisää ratkaisuja. Kokonaisuus oli toimiva, lukijalle monia paikkoja ja olosuhteita esittelevä, vauhdikas tarina.

Lue myös: Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä

Jäänvartija

Otava, 2019

Päällys: Sami Saramäki

s.139

Helena Waris: Vedenkehrääjä

 

Saz on viimein päässyt perille Ammabariin. Matka majakkasaarelta on ollut pitkä ja vaarallinen, ja Saz kantaa nyt mukanaan suurempaa surua kuin aiemmin. 

Sazin kauhuksi Ammabarissa ei odota konevastainen Maximilian, vaan huonoon kuntoon päässyt talo ja kyyhkyt, joiden tuomia viestejä ei ole edes avattu. Niinpä Saz joutuu lähtemään jälleen liikkeelle saadakseen Maximilianin avun ystävilleen Thomille ja Zemille, jotka odottavat Sazia jossakin.

Mantereella matkustaminen ei ole mukavaa. Ihmiset kärsivät veden puutteesta, kaikki aavikoituu, ja koneita yritetään pystyttää joka paikkaan.

"-Meillä ei ole enää tarpeeksi vettä, Ennai selittää. -Vuodet muuttuvat koko ajan kuivemmiksi, ja ihmiset eivät kestä jatkuvaa kuumuutta. Ja sitten vielä tuulet, jotka repivät kattomme irti ja kaatavat puita..."s.23

Vedenkehrääjä on Konetrilogian toinen osa. 

Yllätyksekseni Vedenkehrääjässä ollaankin Sazin matkassa. Odotin kuulevani lähinnä Zemin ja Thomin tekemisistä, mutta he eivät päässeet lainkaan ääneen. Saz ei ole suosikkihahmojani, mutta silti tarina vei mukanaan ja oli hyvä. Sazin ollessa päähenkilö, ei kirja yltänyt yhtä hyväksi kuin ensimmäinen osa. Myös tapahtumapaikka oli vähemmän itseäni kiinnostava kuin ensimmäisen osan majakkasaari. Ymmärrän kuitenkin ratkaisun, sillä näin tarinassa näytetään monenlaisia olosuhteita ympäri maailmaa. 

Sazin matka läpi aavikoituneiden kaupunkien, nälänhädän, kuivuuden ja köyhyyden keskellä luo kauhistuttavaa kuvaa ilmastonmuutoksen seurauksista. Kirja onkin ajatuksia herättävä, mutta se on myös seikkailullinen tarina mielikuvituksellisessa ympäristössä. Tarina ei syyllistä tai saarnaa ilmastonmuutoksen kauheuksista. 

Konevastaiset ovat toki edelleen pääosassa kirjassa, sillä Saz on konevastainen päästä varpaisiin. Mutta juoneen lisätään jo hieman vastakkaistakin mielipidettä, joka herättälee lukijan mielenkiinnon. Onko nuo vapaana kulkevat konetta vastustavat ihmiset sittenkään oikeassa? Onko koneet pelkästään huono ajatus? Lukijalle tarjotaan mielipiteitä puolesta ja vastaaan, eikä kirjassa puolustella vain jompaa kumpaa puolta.

Lue myös: Linnunsitoja

Vedenkehrääjä

Otava, 2018

Päällys: Sami Saramäki

s.157

Helena Waris: Linnunsitoja

Ihmiset elävät kuiluissa, joiden elämää koneet ohjaavat. Zemi lähtee kuilusta helikopterilla konevastaiselle majakkasaarelle, jossa on konevastaisten tukikohta. Hän saa mukaansa veljensä ystävän Thomin. Saarella asuu joukko kapinallisia, jotka haluavat eroon koneista. He suorittavat operaatiota kyyhkysten avulla, sillä niiden mukana lähetettyihin viesteihin koneet eivät voi puuttua. Kaikki saarella olijat eivät ymmärrä Zemin saapumista, ja pian hän itsekin ihmettelee samaa. Miksi hänen veljensä lähetti hänet saarelle, eikä tullut hänen kanssaan.

"Vastarintalaiset ovat yhtä suurta perhettä. En enää hämmästy vaikka veljeni tiedettäisiin Ammabarissa asti. Hänellä on paljon suuremmat verkostot, kuin olen koskaan aavistanut." s.61

Linnunsitoja on ensimmäinen osa dystopiatrilogiasta.
Linnunsitoja on hyvin lyhyt kirja, joten ensimmäinen ajatus oli, että mahtaako tähän saada mahtumaan tarpeeksi tietoa, kun kyseessä on dystopia. Pelko oli turha. Linnunsitojassa on saatu tiukkaan pakettiin mahtumaan kaikki tarvittava, ja silti arjen ja miljöön kuvaustakin löytyy. Olikin virkistävää saada tälläinen nopea ja tiivis kirja luettavaksi.

Kirja sijoittuu suurimmaksi osaksi majakkasaarelle, jossa ilmastonmuutos näkyy myrskyisenä säänä ja uhkaavasti nousevana merenä. Silti osa ihmisistä haluaa asua siellä ja vastustaa konetta, joka säätelee kuiluissa kaikkea. Kirjassa esitellään täysin uudenlainen maailma, jonka kaikista yksityiskohdista on kiinnostavaa lukea. Tämän uuden maailman arkeen pääsee helposti mukaan. Menneestä ajasta vilautellaan tuttuja asioita, jotka ovat kirjan henkilöille vain historiaa, asioita joista he ovat vain kuulleet.

Dystopialle tyypillisesti tässäkään kirjassa maailmassa ei todellakaan ole kaikki hyvin. Ihmisten arki on muuttunut ja lukijalle tarjotaan jälleen yksi versio ilmastonmuutoksen seurauksista. Tällä hetkellä minusta tuntuu ettei tällaisia kirjoja voi olla liikaa. Taidan olla vähän dystopia koukussa.

Tälläisiä lyhyempiä dystopioita voisi hyvin olla enemmänkin. Tässä se ainakin toimi loistavasti, ja haluan lukea trilogian muutkin osat.


Linnunsitoja
Otava, 2017
Päällys: Sami Saramäki
s.170