Marian Keyes - Watermelon

"At twenty-nine, fun-loving, good-natured Claire has everything she ever wanted: a husband she adores, a great apartment, a good job. Then, on the day she gives birth to her first baby, James visits her in the recovery room to inform her that he's leaving her. Claire is left with a beautiful newborn daughter, a broken heart, and a body that she can hardly bear to look at in the mirror. So, in the absence of any better offers, Claire decides to go home to her family in Dublin. To her gorgeous man-eating sister Helen, her soap-watching mother, her bewildered father. And there, sheltered by the love of an (albeit quirky) family, she gets better. A lot better. In fact, so much better that when James slithers back into her life, he's in for a bit of a surprise."

***

Tää kirja on ollu mulla pitkään, lukemattomana, kuten muutkin Walshin sisarusten elämästä kertovat kirjaset. Itse asiassa tää koko homma lähti siitä, kun hommasin Rachel's Holidayn ja siitä sain selville et Keyes on kirjottanu saman puun eri omenoista omat tarinansa ja kiinnostuin. Niinpä sit hommasin kaikki tähänasti ilmestyneet Walshin sisarusten kertomukset.

Mä tykkään lukea englanniks, koska siin joutuu ihan eri tavalla miettii mitä lukee, eikä siihen puudu niin nopeesti. Sitäpaitsi jotkut asiat on vaan hauskempia kun ne on kerrottu muulla kielellä, koska suomen kieli on niin raaka, ja suora, häikäilemätön.

Anyway, tää oli ihan parasta hömppää. Mä vaan luin ja luin ja luin ja halusin tietää et mitä sit tapahtu?? Mut itse tarinana se oli jotenkin ennalta-arvattava, varsinkin se loppu, sanoisin että too good to be true :) Ja sit mua häiritsi se et miten se James oli niin pölö? Ei se tajunnu vaikka sille rautalangasta väänsi ne asiat. Mut totuus on et sellasii ihmisii on oikeestiki ja estääkseni itseäni tulemasta sellaseks oon luopunu tilintarkastajan urasta :D No, en tän kirjan takii vaan ihan muiden syiden, mut kuitenki.

Mul on kesken Kostovan Historiantutkija, mut tää oli niin ihanan kevyttä siihen väliin. Ja ehkä mä jatkan tota enkunkielistä kirjallisuutta seuraavaks vaikka Stephen Kingin IT:llä.. :)

A kuin Atwood - Oryx ja Crake

"Booker-palkitun tarinankertojan huikea kannanotto geeniteknologian vaaroista Kaksituhatluvun utopia siitä, mitä voi tapahtua, jos kehitys riistäytyy hallinnastamme.

Yksinäinen mies nimeltä Snowman harhailee meren rannalla. Hän on ehkä maailmanlopun ainoa eloonjäänyt, viimeinen ihminen maan päällä. Seuranaan hänellä on heimo ihmisennäköisiä olentoja, jotka pitävät häntä pyhänä miehenä. Nämä virheettömät vihreäsilmäiset kloonit ovat yksinkertaista väkeä, jotka syövät ruohoa ja parittelevat vain kiima-aikoina, ja heistä on hänelle hyvin vähän lohtua. Kerran Snowmanin nimi oli Jimmy ja hän kuului luontoa muokkaavaan hyväosaiseen eliittiin ystävänsä Craken ja rakastettunsa Oryxin kanssa. Nyt hän koettaa selviytyä vihamielisen luonnon keskellä ja käy mielessään läpi mennyttä elämäänsä. Katastrofiin johtaneet tapahtumat avautuvat vähitellen, kun Snowman tekee vaarallisen matkan kohtalokkaan Paradiisi-projektin syntysijoille."

***

No, tän lukeminen kesti jonkun aikaa. Liian kauan aikaa. Jotenki mua häiritsi se, ettei siinä oikee päästy kunnolla vauhtiin ja mä koin asiat tosi sekaviks. Hienoushan on siinä että tarina ja sen eri aspektit käy ilmi silleen pala palalta, mut mä olisin kyl henkilökohtasesti kaivannu sellasta suoraa puhetta tai tekstiä. Ja sen takia tän lukeminenkin kesti tovin. En vaan jaksanu lukea jotain pitkää sepustusta jostain millä ei loppupeleissä ollukaan mitää kovin suurta merkitystä. Ja siks toiseks, mulla kesti pitkään ennen ku jotenki osasin yhdistää nimen tarinaan. Siinä puhuttiin kyllä molemmista, mut vasta ihan ihan lopussa nää kaks tosiaan jopa tunsivat toisensa. Emmä tiedä. Mä luulin ihan oikeesti että Atwood on joku perusromantiikan ja hömpän kirjottaja, ja siks se on ollu mun tuomittujen listalla. Mut sainpas ainaki maistaa omaa tuomitsemistani, koska tää oli aika fiksu ja jotenki tosi pelottava kuva siitä mihin maailma voi olla menossa noin geeniteknologian kehityksen näkökulmasta.

Ja olihan tää ihan kiva kuvaus ihmisistä, Lumimiehestä, Oryxistä ja Crakesta, vaikka tosiasiassa nää tyypit jäi mulle kohtalaisen pinnallisiks tuttavuuksiks, ja herättivät jopa ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Eli, ei kovin ehyt kuva jääny mulle tästä. Mut ymmärrän, että joku innostuu tästä ja ihastuu ikiajoiksi.

E kuin Evanovich - Kahta kovemmin

"Ensin rahat -dekkarissa Stephanie Plum keplotteli itselleen ammatin palkkionmetsästäjänä. Kun virkavallan koura jää odottamaan valtakirjaa, ottavat Stephanien manikyyriä kaipaavat sormet kohteestaan lujasti kiinni. Väliäkö sillä, että hän pyörtyy jo katsoessaan Reservoir Dogsia.

Toisessa Plum-tarinassa kirjailijan vauhti sen kuin kasvaa, vaikka hänen sankarittarellaan onkin käynnistysvaikeuksia. Plumin auto on varastettu, ja varalle löytyvä näyttävä Buick tekee varjostuspuuhat lähes mahdottomaksi. Tuorein takaa-ajo vie Stephanien hautaustoimistoihin. Eräältä vainajalta puuttuu sormi, ja saatuaan postissa eräitäkin elimiä Stephanie päättää turvautua poliisituttava Joe Morelliin. Yhteistyö ei ole saumatonta, mutta vaikka Stephaniella onkin sydäntä jättää mies niille sijoilleen puolialastomana, hän muistaa aina heittää tälle aseen turvaksi."

***

Mä ajattelin merkitä tollalailla aina kun on kyseessä aakkoshaasteen opus. Siis ensin mua kyrpi et jouduin lukee tän suomeks, mut loppujen lopuks olin siitä vaan hyvilläni, koska mulle aukes huumoriaspekti ihan uudella tavalla.

Tää ei ollu mun mielestä niin menevä ja jännä ku eka. Mutta aivan loistavaa ajanvietettä, siihen niin täys kymppi. Nauroin ihan ääneen ja saatoin jossain bussissa istuessani ajatella jotain kohtaa ja hymyillä itekseni. Sellanen mukava välipala vakavasti otettavien klassikoiden yms. välissä.

C kuin Cunningham - Koti maailman laidalla

"Loistavan Tunnit-romaanin tekijän mestarillinen teos nykymaailman hauraista ja monimuotoisista ihmissuhteista.

Koti maailman laidalla kertoo 70 –lukulaisista, jotka olivat liian nuoria joutuakseen Vietnamin sotaan, mutta tarpeeksi vanhoja ihastuakseen hippiaatteeseen ja –musiikkiin. Heidän mekkansa oli Woodstock. Heidän nuoruutensa meni pilvessä. Heidän unelmansa oli olla erilainen.

Jonathan on hyvän perheen poika, pohdiskeleva ja epävarma. Äitinsä menettänyt Bobby on vähäpuheinen mykkyyteen asti. He kasvavat yhdessä, kuuntelevat samoja levyjä, rakastavat toisiaan. Aikuisuuden kynnyksellä he kadottavat toisensa, kunnes vapaan rakkauden papitar Clare saattaa heidät yhteen. Kun Clare alkaa odottaa lasta, kolmikko muuttaa maaseudulle. He perustavat kodin, jossa jokaisella on ennalta arvaamaton paikkansa, isänä, äitinä, lapsena ja rakastajana.

”Joskus hyvin harvoin ilmestyy romaani, joka on kauneudessaan ja herkkävaistoisuudessaan niin lumoava, että lukija ahmaisee sen lähes kokonaan isoina ahnaina suupaloina ja tuntee jälkeenpäin avartuneensa ja tulleensa ravituksi ääriään myöten niin että melkein kivistää. Sellainen kirja on Michael Cunningamin Koti maailman laidalla.” – San Diego Tribune

” Pitää suorastaan maagisella otteella lukijan hallussaan.” - Eeva"

***

Tää oli henkeäsalpaava. Tää todella piti otteessaan ja jollain kummallisella tavalla tuntu ihan ytimissä asti, tai ytimiä myöden. Tän kuvaamiseen ei yksinkertaisesti oo sanoja, se pitää ehdottomasti itse kokea. Ja mä uskon, että sillä on todellakin vaikutusta, ettei mulla oo yhtään loppuunsaatettua kirjaa kuukauteen takana. Se anto mahdollisuuden tai se anto ennemminkin tilaa tälle vaikutukselle. Eläytymiselle, sitä mä uskoakseni koin ja vahvasti. Vaikken pystyny samaistumaan niin kieli oli aivan omaa luokkaansa. Täydellistä, hyvin ymmärrettävää ja aivan totaalisen - täydellistä. Erittäin hyvä kuvaus toi San Diego Tribune -lehden kuvaus. Se on just sitä, allekirjotan sen täydellä sydämelläni.

P kuin Paasilinna - Jäniksen vuosi

"Toimittaja Vatanen on saanut tarpeekseen työstään, vaimostaan, koko kaupunkilaisesta elämänmenostaan. Yhtenä päivänä, ilman varoituksia, hän jättää kaiken taakseen ja hyppää suureen seikkailuun: suunnistaa tiepuolesta löytynyt jänis seuranaan luontoon, todelliseen vapauteen.

Vatasen ja jäniksen ihmeellinen seikkailu läpi Suomen on riemastuttava lukukokemus, hauska ja haikea. Kiejan pohjalta teki Risto Jarva yhden unohtumattomista elokuvistaan."

***

Luin tän joskus lukiossa äikän kurssia varten ja tein kirja-analyysin, josta sain 6. Ja se oli mun mittapuussa huono. Mut ehkä se kertoo siitä, et mä en osaa lukea Paasilinnan teoksia. Niissä on jotain ja silti ne jää mulle hämäriks. En tajuu. Ne on tarinoita, paikoin jopa tylsiä kuvauksia, ja tuntuu et tässäkstää oli. Että missä pointti? Jos joku osais valottaa mulle ja auttaa mua tulkitsemaan niin oisin forever greatful.

Kai mulle jotain tästä jäi. No ainaki se jänis. Se oli niin ihana ja inhimillinen. Varsinkin siinä ku se nukahti nuotion vierelle ihan rikkipuhkipoikkina. Ja musta oli jotenki tosi liikuttavaa miten Vatanen koki sen luontokappaleen niin tärkeeks, jänis meni kaiken muun edelle.

No, paljon muuta sanottavaa mulla ei sitte lienekään. Toi ajatus ja tunne on niin päällimmäisenä etten ilmeisesti kykene näkemään muuta.