Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa & Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Poimin nämä kaksi Neiti Etsivää mukaani ostarin kirjanvaihtohyllystä. Suunnitelmani oli lukaista ne nopeasti ja lahjoittaa ne sitten kirjastoon. Sarjaa luetaan joskus edelleen ja meidän kappaleet alkavat olla finaalissa.

Kyllä nämä äkkiä lukaisikin. Se vain, että sen lukemisen aloittamiseen meni toista vuotta...

Hoksasin vasta luettuan, että itse asiassa nämä kirjat ovat ilmestyneet todella isolla aikavälillä. Minulla on vuosien 1996 ja 1997 suomenkieliset painokset, mutta Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus ilmestyi alunperin vuonna 1980. Neiti Etsivä maksaa velkansa ilmestyi jo 1930 ja on järjestyksessä kolmas ikinä ilmestynyt sarjan kirja.

Luonnollisestikin kirjoilla on eri haamukirjoittajat

Olen luultavasti lukenut nämä joskus, mutta minkäänlaista muistikuvaa näistä ei ole jäänyt.

Neiti Etsivä maksaa velkansa

Tässä tarinassa Paula on kesäleirillä ja joutuu ystävänsä kanssa keskelle myrskyävää järveä. Heidät pelastaa orpotyttö Laura, jonka uusi holhooja vaikuttaa heti kättelyssä epäilyttävältä. Pian Paula onkin pelastamassa Lauraa huijarin kynsistä.

Tästä jäi parhaiten mieleen ajankuva ja se, että Paulan hiukset ovat vaaleat. Mikä järkytys! Tämä on niitä alkupään Neiti Etsiviä, joissa Paula tosiaan on blondi. Punainen tukka tuli kuvaan vasta paljon myöhemmin.

Kirja tapahtuu selvästi viime vuosisadan alkupuolella ja sen huomaa sekä itse tarinasta että kielestä. Oli melkoisen ihanaa lukea, miten Paula joutui kiinnittämään auton renkaisiin ketjut huonolla säällä, ja miten keskusneiti yhdisti puhelut. Teini-ikäiset puhuivat tyyliin “Ei, sitä en milloinkaan voisi tehdä!” ja “toivoisin sinun poikkeavan tervehtimään minua”.

Ajankuvan näkee myös pulmasta, jonka ympärillä juoni pyörii. Laura on holhoojansa käskyvallan alla oli tämä millainen hyvänsä. Holhoojalla on myös vapaa pääsy Lauran omaisuuteen. Kukaan ei myöskään kyseenalaista sitä, että äitivainaa määräsi holhoojaksi Lauralle täysin tuntemattoman miehen, jonka kanssa tämän pitäisi asua kahdestaan.

Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Tässä tarinassa menevät sekaisin fiktiivinen fakta ja fiktio. Paula osallistuu kirjoituskilpailuun, jossa sepitetään loppu sadan vuoden takaisille tapahtumille. Ne saavat jatkoa nykyajassa kun Bessin perhetuttu kutsuu tytöt Belgiaan ratkaisemaan kadonneiden jalokivien ja pitsien tapausta.

Tästä jäi parhaiten mieleeni se, että George onkin melkoinen sarjadeittailija! Kirjaa lainatakseni “niistä pojista, joiden kanssa hän kävi ulkona Burt Eddleton oli hänen suosikkinsa”. Ha, en muistanut ollenkaan tuollaista! Muistin kyllä, että jokaisella tytöllä on se pakollinen poikaystävä, mutta George olikin vähän menevämpi tapaus. Anna palaa vain!

Noin ylipäätään George oli tarinan hauskin hahmo.

Paula jättäytyi jälkeen ja sanoi hiljaa Georgelle:

-Älä käänny ympäri. Tässä huoneessa on henkilö joka on seurannut meitä. En halua kadottaa häntä.

-Tuskin kadotat, jos hän kerran seuraa meitä, George tokaisi kuivasti.

(s. 74)

Kokonaisuutena juoni oli melkoista toimintatykitystä. Tytöt viilettävät paikasta ja ongelmasta toiseen tukka putkella, ja tähän on saatu mukaan kadonnut perijä, mustasukkaisuusdraamaa, nuorisorikollisten jengi ja vaikka mitä muuta.

Yhteenveto

Näin aikuisena lukijana pidin enemmän tuosta Neiti Etsivä maksaa velkansa -kirjasta. Sen juoni on yksinkertaisempi ja silti jännittävä, ja Paulan hahmossa on enemmän syvyyttä.

Tekstin ja tarinan wanhanaikaisuus oli hurmaavaa, jos kohta tästä huomaa kyllä selvästi esimerkiksi luokkaerot ja sen, mitä eri sukupuolille pidetään sopivana käytöksenä. Hanna on tässä selvästi Drew’n perheen palvelija ja Paulan isä osallistuu roistojahtiin revolveria heilutellen.

Mutta olen myös melko varma siitä, että lapsena olisin pitänyt enemmän Vanhan pitsin arvoituksesta. Se tuntui selvästi modernimmalta kirjalta ja siinä olivat mukana Paulan tutut ystävät Bess ja George. Muistan pitäneeni aina enemmän niistä kirjoista, joissa he olivat mukana.

Miinusta tämä saa kyllä siitä, miten sekä George että kerronta itsessään huomauttelivat koko ajan Bessin painosta. 

Että puolensa ja puolensa! Omiin Neiti Etsivä -suosikkeihini en edelleenkään aio koskea. Aika on varmasti kullannut muistot ja hyvä niin.

Kirjojen tiedot:

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa | Tammi 1997 (1. p. 1956) | 116 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Bungalow Mystery (1930) | Suomennos: Leena Uoti

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus | Tammi 1996 (1. p. 1986) | 122 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Secret of the Old Lace (1980) | Suomennos: Leena Tuura

Haasteet:

* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Et ymmärrä miksi et ole lukenut & Sarjan osa

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Empatia

* Vahvat naiset 2024 : Nainen kannessa

* Kesäkirjabingo : Kesäreissu & Kesämysteeri

Annika Sandelin: Yokon yökirja

Annika Sandelin:
Yokon yökirja
(Yokos nattbok, 2014)
148 s.
Teos 2015
Kirjastosta

Tähän muistikirjaan minä aion kirjoittaa kaiken mikä on tärkeää ja salaista, mutta tämä täytyy piilottaa visusti.

10-vuotias Yoko päättää pitää päiväkirjaa tai oikeastaan yökirjaa, koska hän kirjoittaa siihen yöllä. Yoko Onon mukaan nimensä saanut ujo tyttö kertoo arjestaan kotona ja koulussa. Keskiössä ovat ystävyys alakerran Annaan, monimutkaiset suhteet muihin luokkalaisiin sekä oma omituinen ja rakas perhe.

Työkaverini on kehunut tätä kirjasarjaa useaan otteeseen ja nyt päätin viimein lukea sarjan ensimmäisen osan. Tykkäsin! Siitä on melkoisesti aikaa kun olin 10-vuotias, mutta kyllä tämä minun mielestäni kuvaa uskottavasti sen ikäisen arkea ja asioita, jotka päätyisivät päiväkirjaan. Ei tässä mitään elämää suurempaa draamaa ollut, mutta arkipäivän kuvausta suurella hellyydellä ja ymmärrystä lapsen mieltä kohtaan.

Pidin valtavasti siitä, miten Sandelin on sukeltanut pienen tytön ajatusmaailmaan. Näkökulma on Yokon ja siksi sekä yksinkertaisempi että monimutkaisempi kuin aikuisen. Yksi minun mielestäni koskettavimmista juonilangoista oli koski Yokon isoisää. Leskimies löytää uuden rakkauden 76-vuoden iässä ja järkyttää etenkin poikaansa, Yokon isää. Isoisän uusi onni on nimittäin nimeltään Harri. Yoko pohtii asiaa siltä kannalta, onko isoäidin kuolemasta mennyt jo niin paljon aikaa (kuusi vuotta), että isoisä voi jo rakastua uudelleen. Ja jos kaikki päätyvät taivaaseen rakkaidensa kanssa, miten isoäiti ja Harri jakavat siellä isoisän? Yokolla ei oikeastaan käy mielessäkään ihmetellä Harrin sukupuolta, joka taas hiertää Yokon isää. 

Samoin minua kosketti painajainen, jonka Yoko näki pikkuveljestään Salvadorista sen jälkeen kun naapurin rouva kertoi hänelle ja Annalle kauan sitten hukkuneesta pienestä pojastaan. Isosiskona muistan itsekin vatvoneeni joskus synkkiä mitä jos -mietteitä pikkusiskoani katsoessani. Kirjassa tuodaan muutenkin hyvin esiin lasten kokemat erilaiset pelot. Yokon luetellessa huoliaan pysähdyin tähän:

Että joku muu meidän perheessä tulee sairaaksi ja kuolee. Joskus nukkuessaan Frida on niin söpö että minusta yhtäkkiä tuntuu että hänellä on syöpä.

(s. 99)

Frida on Yokon taaperoikäinen pikkusisko. Juuri tuollaiset pelot ja huolet samasta syystä (niin suloinen, että universumi suunnittelee varmasti jotain pahaa) vaivaavat silloin tällöin myös minua, aikuista naista. Millainen taakka se onkaan lapselle?

Saan kirjan kuulostamaan todella synkältä kun vielä mainitsen, että siinä käsitellään myös koulukiusaamista ja erilaisuutta. Yokon ystävä Anna on adoptoitu Kiinasta, asia joka ei sinänsä merkitse Yokolle mitään, mutta jolla Anna pikaistuksissaan haavoittaa äitiään Sonjaa. Toinen ystävä Daniel on lyhytkasvuinen, ihan tavallista Yokon elämää sekin. Ongelma syntyy vasta kun kirjastotäti lukee satutunnilla sadun, jossa on ilkeä kääpiö. Tilanne on aivan hirveä ja pidin niin paljon siitä, että kaikki oppilaat ja opettaja olivat täysin Danielin puolella.

Mutta siis, noin yleisesti ottaen kirja on hyvin positiivinen! Vaikeisiin aiheisiin ei pysähdytä, vaan ne kulkevat sulassa sovussa iloisten asioiden kanssa. Yoko ja Anna ovat luonteeltaan erilaisia, mutta silti parhaat ystävykset. He keksivät yhdessä hauskoja juttuja ja myös Yokon taitelijaäiti on kerrassaan hauska. Miten vaikeaa voi olla piirtää yksi samperin kana monelle kuvakirjan sivulle??? Erittäin vaikeaa.

Suosittelen lämpimästi ja haluan ehdottomasti lukea sarjan muutkin kirjat.

Luettu myös mm.:

Sinisen linnan kirjasto, Lastenkirjahylly, Lumiomena ym.

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu: kultaiset tyttökirjaklassikot

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu:
kultaiset tyttökirjaklassikot279 s.
Avain 2015
Kirjastot

Tämän kirjan idea syntyi mielessäni kuukausi sen jälkeen kun ensimmäinen kirjani Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat ilmestyi syksyllä 2013.

Sara Kokkonen on valinnut tähän kirjaan kymmenen tunnettu ulkomaalaista tyttökirjailijaa. Jokainen luku käsittelee paitsi kirjailijaa itseään myös hänen suomalaisia lukijoitaan. He kertovat omin sanoin millaisia tunteita ja ajatuksia kirjailijat teoksineen ovat heissä herättäneet. Vastaajia on 44 ja ikähaitari 14-70 vuotta, joten lukukokemuksia värittää myös se, milloin lukija on kirjaan tarttunut. Vaikka hahmot ovat samat, ne ovat voineet merkitä 1960-luvulla aivan toista kuin tänä päivänä.

Nyt kyllä täytyy myöntää, että en ole tutustunut läheskään kaikkiin tässä kirjassa mainittuihin kirjailijoihin, saati sitten heidän kirjoihinsa. Toki tunnistin nimet, mutta kirjojen lukeminen on jäänyt. Jotenkin olen ilmeisesti onnistunut hyppäämään yli sen vaiheen, jolloin luetaan tyttökirjallisuutta? Se ei ole koskaan ollut minulle erityisen tärkeää tai mielenkiintoista paria poikkeusta lukuun ottamatta. Minulle tutuimmat tässä kirjassa mainituista olivat L. M. Alcott, Laura Ingalls Wilder, Caroly Keene ja Merry Vik. Näistä kaksi ensimmäistä ovat niitä poikkeuksia, jotka tunnen itselleni tärkeiksi ja joita olen lukenut aikuisenakin.

Oli kiinnostavaa saada tietää lisää näistä kirjailijoista, mutta tykkäsin vielä enemmän lukijakokemuksista. Näiden kirjailijoiden luomat tytöt ovat merkinneet niin paljon oikeille tytöille niin pitkän aikaa. Tyttöhahmot ovat olleet esimerkkejä monella tavalla. Miten olet hyvä tyttö, nainen ja ihminen? Oletko sovinnainen vai kapinallinen? Monia lukijoita sovinnaisemmat hahmot tuntuivat ärsyttäneen ja tämä taas johti pohdintaan omasta elämästä. Miksi tytön piti olla kiltti kotiäiti? Miksi hän ei saanut olla jotain muuta? Miksi minä en voisi olla jotain muuta? Toisaalta kirjoista löytyi suosikkeja ja samaistumishahmoja myös niille, joiden mielestä esimerkiksi Jo ja Lotta olivat liian rajuja. Kiltteydessä ja kotiäitiydessä ei ole mitään vikaa kunhan ne ovat omia valintoja. 

Kirjan luettuani minua ehkä jopa hivenen harmitti se, että en nuoruudessani lukenut enemmän tyttökirjoja. Luulen, että nyt on tavallaan liian myöhäistä: ne tuntuisivat varmasti turhan opettavaisilta. Olisi kuitenkin ollut mukava jos olisin jokaisen kirjailijan kohdalla voinut tarttua johonkin tiettyyn, häneen liittyvään muistoon.

Luettu myös mm.: Kirjojen kamari, Sinisen linnan kirjasto, Leena Lumi ynnä muut.

Haasteet:

* I Spy - 19. metal