J. G. Ballard: Uponnut maailma

Pian tulisi liian kuuma.

Etsin täsmäkirjaa lukuhaasteeseen ja törmäsin tähän vuonna 1962 ilmestyneeseen dystopiaan. Lähtökohta oli sen verran kiinnostava ja jopa ajankohtainen, että lukaisin tämän vaikka tuoreempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti löytynyt.

Vähän iski kiinnostus kyllä omaan nilkkaan, koska ei tämä loppujen lopuksi mitenkään hyvä ollut. Kirja oli todellakin aikansa tuote ja heittäytyi välillä suorastaan puistattavan rasistiseksi.

Tarinassa ollaan tulevaisuuden maailmassa, jossa vesi ja lämpötila ovat nousseet hurjasti ja ilmaston puolesta ollaan lähestymässä mesotsooista maailmankautta.

(Tässä vaiheessa kirjaa googlasin mesotsooisen maailmankauden ja jouduin hetkeksi harhapoluille dinsosaurusten maailmaan. Aina yhtä kiehtovaa!)

Päähenkilö biologi Kerans kuuluu retkikuntaan, joka harhailee vielä Lontoon korkeudella. Tarkoitus on jatkaa matkaa napapiirin yläpuolelle, koska ihmiskunnan rippeet elävät arktisilla alueilla. Kerans ja osa retkikuntaa alkavat kuitenkin nähdä outoja unia, joiden johdosta hän ei haluakaan lähteä laguuniverkostoksi muuttuneesta kaupungista.

Ja tämä maailma oli oikeasti kiinnostava kaikessa vaarallisessa villiydessään. Se mainitsemani ajankohtaisuus liittyy tietenkin ilmastonmuutokseen, jonka seuraukset on tässä viety äärimmilleen.

Auringon kiekko ei ollut enää selväpiirteisen pyöreä, vaan leveä, kaiken aikaa kasvava soikio, joka levittäytyi itäisen taivaanrannan ylle kuin jättimäinen tulipallo ja heijastui laguunin kuolleesta, lyijynharmaasta pinnasta muuttaen sen kirkkaaksi kuparikilveksi. Keskipäivällä, johon oli aikaa vajaat neljä tuntia, vesi näyttäisi jo palavan.

(s. 7)

Scifimpää oli se, miten tarinassa käsitellään ihmisen suhdetta menneisyyteen ja luontoon. Tämä oli aika sekavaa settiä ja lopputulema oli se, että ihmisellä on tässä jonkinlainen solutason biologinen muisti, joka alkaa nyt soitella kelloja Keransin mielessä. Mesotsooisesta kaudesta sinä olet tullut ja sinne sinä olet palaava jne.

Tarina itsessään oli aika tylsä, koska se pyöri niin paljon tuollaisten pohdintojen ympärillä. Seikkailupuoli ei kiinnostanut siksikään, että se tosiaan sisälsi hyvin paljon rasistisia kuvauksia. Lisäksi tarinassa on vain yksi nainen, joka on tietenkin loppujen lopuksi neito pulassa.

En oikeastaan suosittelisi tätä, koska rasismi on tässä niin törkeää, mutta jotenkin tuo villi maailma kuitenkin jäi pyörimään mieleeni kiinnostavana mitä jossitteluna. 

Kirjan tiedot:

J. G. Ballard: Uponnut maailma. Jalava 2011. 176 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Drowned World (1962). Suomennos: Mika Renvall.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : Luonto ottaa vallan

Tom King, Bilquis Evely & Matheus Lopes: Supergirl: Woman of Tomorrow

En ole suurin supersankarien fanittaja, mutta tykkäsin viime vuoden Superman-leffasta ja siksi ajattelin katsoa tulevan Supergirlinkin.

Hoksasin myös puolivahingossa, että tuleva leffa perustuu tähän vuosina 2021-2022 ilmestyneeseen sarjakuvaan. Jos en katso usein supersankarileffoja, niin vielä vähemmän luen niistä kertovia sarjakuvia, joten tavallaan tässä mentiin jopa mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Tarina olikin sitten aivan erilainen kuin leffan trailereista olin ajatellut. Tarina oli hyvä, ei sillä, mutta se oli paljon odottamaani synkempi ja vieläkin kyynisempi kuin trailereista arvelin sen olevan.

Tässä siis kertojana on Ruthye, nuori tyttö, joka etsii isänsä tappajaa. Hän tietää, ketä etsii, ja saa matkatoverikseen Karan, jolla on oma syynsä löytää kyseinen tyyppi. Kaksikko matkustaa planeetalta toiselle ja jokaisella on luvassa kuolemaa, kurjuutta ja kansanmurhia.

Kun jättimäinen hirviö on pienin ongelmistasi.

Se, että tarina päättyy pieneen valoon tunnelissa, ei oikein auttanut kaiken tuon kurjuuden jälkeen. Ainakin minulle jäi tästä vallan synkkä olo.

Tykkäsin kyllä tarinan piirrosjäljestä ja sekä Ruthyesta että Karasta. Ulkopuolisen näkökulma siihen, millainen Supergirl oikeasti huhujen takana on, oli kiinnostava. Hahmo ei ole minulle ennestään mitenkään tuttu ja yllätyin siitä, miten erilainen hän oli kuin Teräsmies. En osaa sanoa onko se vain tämän tarinan juttu vai super-universumin noin yleensäkin.

Ruthyen kerrontaan oli vähän vaikea tottua, koska hän puhuu hyvin muodollisesti. Kirjan taitto ei auttanut asiaa, koska sivut ovat verrattain pieniä ja tekstikin siksi pientä, ja lisäksi osa aukeamista oli hankala avata. Plussaa tiukasta liimauksesta sikäli, että kirja ei heti hajoa kirjastokäytössä, mutta ihan kaikkea ei näe ilman kirjan selkämyksen murtamista (mitä en tehnyt).

Mutta kokonaisuutena tämä oli hyvä ja sopivan kokoinen tarina leffaan muokattavaksi. Suosittelisin vaikkei supersankareista muuten niin innostuisikaan, sikäli mikäli on kurjistelutuulella.

Saa nyt sitten nähdä, miten uskollisesti elokuva tätä noudattaa. Ainakin yksi pahishahmo on joko lisätty leffaan tai vaihdettu sarjiksen pahiksen tilalle.

Kirjan tiedot:

Tom King, Bilquis Evely & Matheus Lopes: Supergirl: Woman of Tomorrow. DC Comics 2026. 216 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjasta on tehty sovitus ruudulle tai näyttämölle

Marc-Uwe Kling: QualityLand

“Tule sinne, missä laatu asustaa! Tule QualityLandiin!”

Marc-Uwe Klingin QualityLand on vuonna 2017 ilmestynyt satiirinen dystopia kapitalismista, markkinoinnista ja tekoälystä. Luin sen tässä joulunaikaan ja täytyy sanoa, että kirja ei ole vanhentunut teemoiltaan ollenkaan.

Tässä siis ollaan tulevaisuuden Saksassa, nyt nimeltään QualityLand. Ihmiset on jaoteltu tasoihin ja algoritmit ohjaavat heidän elämäänsä ostoksista parisuhteisiin. Romuttamon omistava Peter saa droonin mukana tuotteen, jota ei halua, ja palautusprosessin myötä hän ymmärtää miten pieni ja avuton ihminen QualityLandissa onkaan.

Kirjan rakenne kuvaa sen sisältöä hyvin, tässä on nimittäin tummilla sivuilla merkattuja mainoskatkoja ja uutisia kommenttikenttineen. Uutisetkin ovat konsernien mainoksia ja klikkiotsikointi on itse asiassa aivan samanlaista kuin nykyään. Eihän sen sisältöä tarvitse vastata, kunhan joku vain klikkaa artikkelin auki, eikä totuudellakaan ole mitään väliä.

Tarinan edetessä Peter havahtuu huomaamaan, miten algoritmit tekevät oletuksia ja ohjaavat ihmisen elämää sen mukaan. Kun olet kerran tykännyt asiasta X, algoritmit tuovat sen varmasti eteesi jatkossakin ja pian kuvittelevat valitsevasi itse X:n.

Ihmiset eivät edes huomaa elävänsä vaikkapa nyt äärioikeistokuplassa, koska algoritmit ovat valinneet heille vain tätä maailmaankuvaa tukevia ystäviä ja uutisvirtaa. Tuli heti mieleen useita esimerkki tosielämästä.

Kirjan maailma oli kaikessa kammottavuudessaan kiehtova ja sitä kuvattiin monen kertojan kautta. Pidin Peteristä, joka on jo lähtökohtaisesti vähän erilainen kuin monet muut. Kapitalistisessa yhteiskunnassa asioiden korjaaminen on lailla kielletty, mutta Peter on salaa pelastanut monia tekoälyllä toimivia laitteita.

Kalliope saa tutustua vielä kolmeenkymmeneen kahteen koneeseen, joiden joukossa on muun muassa leikkausavustaja, joka ei kärsi nähdä verta, pakko-oireisesta hamstraamisesta kärsivä robotti-imuri, pomminpurkurobotti, jonka tarttumakädet alkavat vapista jännittävissä tilanteissa, sekä sähköinen asianajaja, joka ei enää kykene harjoittamaan ammattiaan, koska sille on alkanut kehittyä omatunto.

(s. 77)

Tarinan taustalla kulkee myös kysymys siitä, kuinka pitkälle tekoäly on jo kehittynyt ja olisiko se päättäjänä loppujen lopuksi yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin ihmisten itsekäs typeryys.

Yllättävän hyvä ja hauska kirja, johon en välttämättä olisi tarttunut ilman Robotti-lukuhaastetta!

Kirjan tiedot:

Marc-Uwe Kling: QualityLand | Like 2021 | 349 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: QualityLand (2017) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Lähitulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa lennetään

* Paha mieli, paras mieli : Terrori-isku

Isaac Asimov: I, Robot

Isaac Asimov was born in Russia, on January 2nd, 1920.

Miten vaikeaa oli löytää kirja, jossa mainitaan robotiikan kolme lakia? Hyvin vaikeaa. Ottaen huomioon miten tunnettu konsepti on, sitä on käytetty yllättävän vähän Asimovin jälkeen. Ainakaan niin, että sitä millään haulla löytäisi.

Wikipediassa mainitut muutamat kirjat eivät vaikuttaneet erityisen kiinnostavilta, joten loppujen lopuksi päätin lukea sen ihan alkuperäisin I, Robot -novellikokoelman. …Joka ei tietenkään ollut saatavilla kirjastossa, joten päädyin sitten tähän lyhennettyyn versioon, joka on itse asiassa tarkoitettu englanninkielen opiskelijoille.

Tässä on mukana CD-levykin! En kuunnellut.

Tässä nimenomaisessa painoksessa on muutama novelli, joita ehkä on lyhennetty tai sitten ei. En verrannut niitä alkuperäisiin. Novelleissa kuvataan erilaisia, enimmäkseen eettisiä ongelmia, joita älykkäiden robottien luominen on aiheuttanut.

Päällimmäisenä tästä jäi mieleen se, miten samankaltaisina tekoälyyn ja robotteihin liittyvät pelot ovat säilyneet nämä noin 70 vuotta. Voiko niitä todella kontrolloida edes tarkkaan määritellyillä säännöillä? Ihminenkin on jo erinomainen porsaanreikien löytäjä. Entä jos robotti alkaakin uskoa korkeampaan voimaan luojanaan, ei puutteelliseen ihmiseen?

Lukiessa koin myös erityisen ärsyttävänä sen, että näissä oli vain kaksi naishahmoa. Ensimmäinen on ylihuolehtiva äiti, jonka aviomies tietenkin osoittaa olevan väärässä roboteista. Toinen on tohtori Susan Calvin, robottipsykologi, jonka tehtävä on ymmärtää robotteja. Ilmeisesti hän on ainoa naistutkija maailmassa, muut kun ovat miehiä, ja lisäksi häneen on liitetty hyvin stereotypisia ajatuksia mustasukkaisuudesta ja kateudesta.

Mutta, tiivistyyhän tässä toki hyvin ajankuva ja ne ajatukset, joita kehittyvä teknologia on 1950-luvulla ihmisissä herättänyt. Aina joskus sitä muistaa, miten nopeasti maailma on muuttunut. Ei kuitenkaan ihan niin nopeasti kuin esimerkiksi tässä povataan, koska ei meillä sentään vielä ole tällaisia inhimillisiä robotteja, emmekä myöskään ole levittäytyneet asumaan ympäri aurinkokuntaa.

Kirjan tiedot:

Isaac Asimov: I, Robot | MacMillan 2009 (1. p. 1950) | 96 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robotiikan kolme lakia

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on robotti tai tekoäly

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects (The Wild Robot #02 & #03)

Our story begins in a city, with buildings and streets and bridges and parks.

Luin Peter Brownin The Wild Robot -sarjan ensimmäinen osan helmikuussa ja varasin jo silloin toisen osa. Kesti näin kauan saada se luettavaksi ja nyt luinkin kaksi osaa peräkkäin.

Nämä ovat nopeasti luettavia lastenkirjoja ja mielestäni on harmillista, ettei näitä ole suomennettu. Nämä olisivat erinomaisia esimerkiksi luokassa yhdessä luettavaksi ja näiden pohjalta olisi helppo viritellä keskustelua eri aiheista.

The Wild Robot Escapes -kirjassa robotti Roz on päätynyt maatilalle työrobotiksi. Roz teeskentelee olevansa aivan tavallinen robotti, mutta kaipaa koko ajan takaisin omalle saarelleen ja hanhipoikansa luokse. Roz alkaakin kehitellä pakosuunnitelmaa, jonka toteutuminen vie noin puolet kirjasta.

The Wild Robot Protects jatkaa Rozin tarinaa hänen kotisaarellaan, tai oikeastaan valtamerellä. Saarta uhkaa meren mukana kulkeutunut myrkky, joka tuhoaa kaiken tieltään. Roz lähtee tarpomaan merenpohjaa pitkin myrkyn alkulähteille selvittääkseen, miten sen voi pysäyttää.

Näistä kirjoista huomasi, että tarina oli valmis jo tuossa Escapessa. Ei Protects huono ollut, mutta se oli selvästi jatko-osa, jota ei ollut alun perin suunniteltu sarjalle. Siinä oli myös selvästi opettavaisempi ote kuin sarjan kahdessa muussa kirjassa.

Roz tapaa meressä monenlaisia mereneläviä, joilla on hänelle opetettavaa niin sukupuolen moninaisuudesta kuin ravintoketjustakin. Tarinassa on vahvasti mukana ympäristökasvatus ja ihmisen vastuuttomuus/vastuullisuus mertensuojelussa. Tärkeitä aiheita kaikki ja tosiaan nämä olisivat mielestäni mainioita luokkakirjoja.

“Can you believe we have to convince a robot why robots are important?” said George.

“Can you believe I have to convince humans why their own environment is important?” said Roz.

(The Wild Robots Protects, s. 187)

Kokonaisuutena tykkäsin sarjasta ja se on hyvä osoitus siitä, miten tasokasta lastenkirjallisuus voi olla. Vakavia asioita voidaan kirjoittaa seikkailun lomaan ja Brownin valitsema kertojaääni kantoi tarinaa hienosti.

Kirjojen tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects | Little Brown and Company 2018 & Piccadilly Press 2023 | 278 & 279 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robotti rikkoo sääntöä

* Paha mieli, paras mieli : Ympäristörikos

* Älä aloita uutta sarjaa : Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten & Sarjan edellinen osa on edellinen lukemasi kirja

* Luonto sivuilla : Toivo & Vapaus

Piia Leino: Hämärän laulu

Lean viha oli taas notkahtanut sameaksi sumuksi.

Olen tykännyt Piia Leinon aiemmista scifi-kirjoista, joten odotukset olivat korkealla myös Hämärän laulun suhteen. Leinolla on kyky ottaa yhteiskuntaa puhuttava huoli tai kehityssuunta, ja punoa siitä kiinnostavan pelottava maailma.

Hämärän laulun takakansi lupaa matkan Marsiin ja ihmismieleen. Lea on eronnut kumppanistaan ja koneterapeutti ohjaa asian kanssa kipuilevan naisen kohti Marsia. Mikäs sen terapeuttisempaa kuin toinen planeetta, jossa alkaakin sitten tapahtua kummia.

Maailma oli tässäkin kirjassa kiehtova. Ollaan utopiassa, jossa koneoptiot on jaettu tasan ihmiskunnan kesken ja vain kaikken lahjakkaimmat tekevät työtä. Muut saavat tehdä mitä huvittaa kansalaispalkan myötä ja niinpä luovuus kukoistaa.

Kun koneet tekivät useimmat työt, jäi ihmisten työksi pohtia, mitä oli olla ihminen, ja sitä he totisesti tekivät. Ihmistaiteen merkitys syntyi ihmettelystä, kömpelyydestä ja keskeneräisyydestä siinä missä koneälyn taide oli aina jo valmista.

(s. 137)

Lännen utopian rinnalla on kuitenkin olemassa Idän utopia, joka meneekin sitten dystopian suuntaan. Idässäkin pyritään ihmisten onnellisuuteen, mutta sitä ohjataan ja säädellään hallinnon taholta. Ole onnellinen tai itke ja ole onnellinen.

Tätä maailmaa olisin mielelläni kiertänyt enemmänkin katselemassa miten se käytännössä toimii.

Harmillisesti en kuitenkaan pitänyt kirjasta ja tarinasta, joka siinä sitten kerrottiin. Ilman suuria juonipaljastuksia en oikein voi sanoa muuta kuin että lopussa paljastuu yksi inhokkitroopeistani, joka sitten hapatti koko lukukokemuksen.

Ja vaikka unohdetaan tuo henkilökohtainen voi eini, niin en siltikään pitänyt kirjan lopetusta kovin vahvana. Se tuntui jotenkin äkkinäiseltä ja keskeneräiseltä, vaikka toisaalta se kyllä sopi ajatukseen siitä, ettei Lean (tai kenen tahansa) matka itseensä voi olla koskaan valmis.

Kirjan tiedot:

Piia Leino: Hämärän laulu | S&S 2025 | 318 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kulttuuri kukoistaa

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Ero

Nicola Griffith: Ammonite

Marghe’s suit was still open at neck and wrist, and the helmet rested in the crook of her left arm.

Jos joskus kaipaat scifiä, jossa ei ole ainoatakaan mieshahmoa, tässäpä kirja sinulle! Ainoa kirjan sivuilla näkyvä mies Nicola Griffithin Ammonitessa on päähenkilö Marghen isä, jonka kanssa käymäänsä keskustelua Marghe muistelee noin sivun verran.

Muuten ollaan täysin vapaita miehistä, koskapa he kuolevat virukseen jos erehtyvät naisten asuttamalle Jeep-planeetalle. Marghe on antropologi, joka saapuu planeetalle selvittämään muun muassa sitä, miten ihmeessä naiset hedelmöittävät itsensä ja/tai toisensa Jeepissä.

Melkein jätin tämän lainaamatta, koska kansi on ruma ja kirjan nimi melko mitäänsanomaton. Onneksi kuitenkin otin tämän, koska tämä olikin aivan loistava sateenkaareva seikkailu!

Jeepissä Marghe lähtee yksinään reissun päälle tutustumaan paikallisiin yhteisöihin ja löytää matkan varrelta niin itsensä kuin rakkaudenkin. Tykkäsin paljon siitä, miten lähellä luontoa tarinassa ollaan. Etenkin pohjoisen kylmyys on hyytävää ja jännäsin Marghen selviytymisen puolesta. Matkakertomuksena tämä olikin jännittävä ja kuvauksena erilaisista kulttuureista kiehtova.

Jeep ei ole mikään rauhaisa utopia, koska naisetkin ovat ihmisiä. He osaavat olla julmia ja sotaisia, ja toisaalta myös suvaitsevia ja rakastavia. Naispareja ei tietenkään ihmetellä Jeepin paikallisten keskuudessa (heillä ei edes ole käsitystä siitä, mikä mies on), mutta myös planeetalle saapuneet tutkijat ja sotilaat ovat sateenkaarevia.

Taustalla häärii kapitalistinen Yhtiö, jonka palkkaamana Marghekin Jeepiin saapuu. Yhtiö haluaa vain kääriä voittoa ja virus, joka surmaa kaikki miehet ja osan naisistakin on heidän kannaltaan ongelma. Marghella on mukanaan kokeellista lääkettä, mutta mitä pitempään hän Jeepissä on, sitä vähemmän hän haluaa Yhtiön saavan jalansijaa siellä.

Ammonite ilmestyi alun perin vuonna 1992. Ainakin minusta se on kestänyt hyvin aikaa ja sitä oli miellyttävä lukea. Tarina etenee koko ajan ja pidin sekä Marghesta että sotilaita johtavasta Dannerista.

Kirjan tiedot:

Nicola Griffith: Ammonite | Gollancz 2012 (1. p. 1992) | 400 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan toisella planeetalla

* Paha mieli, paras mieli : Juurettomuus

* Luonto sivuilla : Kosketuksissa luonnon kanssa

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Let’s go to the baths today, Miss Ikuko said, so we all got ready.

Hiromi Kawakamin Under the Eye of the Big Bird oli yksi tämän vuoden International Booker Prize -ehdokkaista. Ei se palkintoa voittanut, mutta kiinnosti silti sen verran, että halusin lukea tämän kun kirjastosta kerran löytyi.

Ja olipas merkillinen kirja. En oikein tiedä pidänkö tästä vai en. Luulen, että pidän kirjan ideasta enemmän kuin toteutuksesta.

Tässä siis ollaan post-apokalyptisissa maisemissa. Ihmiskunta on sukupuuton partaalla ja hajaantunut pienehköihin yhteisöihin, jota etsivät erilaisia tapoja selvitä. Löytyy vauvatehdasta, ihmisen ja eläimen risteytymiä, kloonausta, erilaisia erikoisia kykyjä ja kas vain, nuohan ovatkin kasvi-ihmisiä.

Kokonaisuutena tarina kattaa kymmeniä jos ei peräti satoja tuhansia vuosia, ja minun oli aika vaikea pysyä kärryillä siitä, oltiinko eri luvuissa vain eri yhteisöissä vai lisäksi aivan eri vuosituhannella. Kertojia on siis monta, joskin samoja tai ainakin saman nimisiä hahmoja esiintyy useassakin luvussa.

Yhteisinä hahmoina taustalla ja joskus kertojinakin hiippailevat vahdit ja äidit. Vahdit pitävät silmällä eri yhteisöjä ja määrittävät milloin niiden toimintaan olisi syytä puuttua ulkoapäin. Äidit taas ovat jotain muuta kuin ihmisiä ja heidän tehtävänään on kasvattaa lapsia. Lisääntyminen on kirjassa muutenkin yksi keskeinen teema ilmeisistä syistä.

Tarina oli helppo lukea, mutta se ei loppujen lopuksi herättänyt kovin suuria tunteita. Se taas johtuu siitä, että oikeastaan kukaan hahmoista ei tuntenut kovin suuria tunteita, tai toisinaan edes niitä pieniä.

Minulla oli lopussa vähän sellainen “mitä minä juuri luin? ja miksi?” -olo. Tässä kirjassa ihmiskunnan tulevaisuus ei ole valoisa ja aivan lopussa oleva eräänlainen toivonkipinä kyseenalaisti sen, mikä “ihminen” edes on.

Kirjan tiedot:

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird | Granta 2025 | 278 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Ōkina tori ni sarawarenai yō (2016) | Englanninkielinen käännös: Asa Yoneda

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin muualta kuin länsimaista

* Paha mieli, paras mieli : Toivottomuus

* Luonto sivuilla : Jonkin uuden syntyminen

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Pyörittelin mielessäni eri kirjoja Robotti-lukuhaasteen klassikoksi, ja sitten välähti. Tokihan myös Osamu Tezukan Astro Boy -manga on genrensä klassikko. Mahdollisesti jopa useamman genren scifistä supersankareihin.

Sitä ihan alkuperäistä vuosien 1952-1968 Tetsuwan Atomia ei ole suomennettu, mutta tämä Akira Himekawan kuvittama 2000-luvun alun mangatrilogia kyllä. Manga puolestaan on sarjakuvaversio samaan aikaan ilmestyneestä animesta, joka tehtiin Atomin ja alkuperäisen animen synttäreiden kunniaksi.

Summa summarum, tämä on käsittääkseni alkuperäistä kunnioittaen tehty uusintaversio, jossa tyyli ja tarina ovat lähellä alkuperäistä joskin hieman modernisoiden.

Tarina tuntuikin sekä nostalgiselta että yllättävän ajankohtaiselta. Asiat, jotka alkuperäisessä tarinassa ovat kaukaista tulevaisuutta, ovat nyt jo askeleen lähempänä ja vakavamman mietinnän alla. Missä menee ihmisen ja robotin välinen raja? Voiko vain ihminen olla inhimillinen? Niin se tekniikka kehittyy.

Tarinan päähenkilö on siis Atom, alakoululaispojan näköiseksi tehty robotti. Atom on ensimmäisen sukupolven androidi, jolla on sielu/sydän. Atomin on tarkoitus olla silta ihmisten ja robottien välillä, ja inhimillistää robottien kohtelua. Atomin peruslempeä luonne joutuukin koetukselle aina, kun hän joutuu toimintagenren vaatimiin tappeluksiin.

Atom ja muistinmenetys.
(vol. 2, s. 56)

Näistä kolmesta osasta ensimmäinen oli oikeastaan jos ei tylsin niin vähiten kiinnostavin. Kahdessa jälkimmäisessä osassa syvennytään Atomin ja hänen päävastustajansa Atlaksen taustoihin, jotka ovat tietenkin sopivan traagiset.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä sarjasta ja se oli mielenkiintoinen kurkistus 1950-60-luvun robotiikkaan liittyviin mielikuviin. Kuvitus oli selkeää ja tarinaa helppo seurata. Naishahmoilla tarina ei voi kehua, mutta oli niitä sentään muutama joskus mukana.

Miinusta siitä, että joissakin ruuduissa tumma teksti oli laitettu tummalle pohjalle. Eihän sitä voinut lukea ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3 | Sangatsu Manga 2007 | 186, 181 & 185 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Astro Boy Tetsuwan Atom (2003-2004) | Suomennokset: Antti Kokkonen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Klassikko

Anu Holopainen: Salome

Santeri latoi buffapöydästä rivin sushipaloja lautaselleen, koukkasi nokareen wasabia ja nappasi puikot telineestä.

Anu Holopaisen Salome ilmestyi viime vuonna ja ajattelin jo silloin, että pitääpä lukea tuo joskus. Se joskus oli nyt ja tämä olikin kiinnostava kirja, vaikka perheellistyminen ei olekaan aihe, josta erityisesti tykkään lukea.

Tässä perhettä alettiin kuitenkin perustamaan astetta erikoisemmasta lähtökohdasta. Ollaan lähitulevaisuudessa, jossa Santeri haaveilee isyydestä. Hänellä on naisystävä, tavallaan. Salome on aippi, tekoälypersoona, mielipiteitä rankasti jakava robottikumppani. Koska Salome ei voi kantaa lasta, Santerin on etsittävä sijaissynnyttäjä, Milja.

Hahmoina sekä Milja että Santeri olivat aika epämiellyttäviä, mutta kiinnostavilla tavoilla. Miljan näkökulma ei tuonut mielestäni tarinaan mitään suurta lisäarvoa ja ilman sitä tarinaan olisi jäänyt enemmän tulkinnanvaraa. Eniten sympatiaa sai ehdottomasti Salome, jonka tietoisuuden kehittymisestä olisin lukenut mielelläni lisääkin!

Tarinassa tulevat koko ajan esille moraaliset kysymykset ja itsemäärämisoikeuden rajat. Santerilla on mielestään toimiva parisuhde. Ulkopuolisten mielestä parisuhde ei voi olla sen enempää toimiva kuin parisuhdekaan, koska toinen on miellyttämään ohjelmoitu tekoälypersoona.

Tykkäsin siitä, että eri ihmiset näkevät aipit eri lailla. Ei koko maailma voi koskaan olla samaa mieltä mistään, joten tässäkin osa ihmisistä näkee aipit säälittävien inceleiden panonukkeina, osa taas kokoontuu aippiensa kanssa kotoisiin parisuhdeiltoihin.

Salomen kasvava tietoisuus itsestään jäi sikäli kiehtovasti kesken, että ei selvinnyt onko hän uniikki yksilö, vai ovatko muutkin aipit alkaneet havahtua ulos ohjelmoinnistaan. Milloin ne/he ovat niin inhimillisiä, että voivat itse määrätä omista asioistaan?

Kysymys itsemääräämisoikeudesta tulee esiin ennen pitkää myös Santerin ja Miljan välillä. Milja on luvannut sopimuksella antaa kehonsa Santerin lapsen kasvupaikaksi, mutta miten paljon oikeuksia Santerilla loppujen lopuksi onkaan?

Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen ja nopealukuinen kirja. Tuntui vähän siltä, että tällaisia asioita voi periaatteessa tulla tulevaisuudessa vastaan oikeassa elämässäkin.

Kirjan tiedot:

Anu Holopainen: Salome | Karisto 2024 | 334 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robottikumppani

Kayoru: Rakastunut robottiin

Kas kun tämä mangasarja oli mennyt minulta kokonaan ohi. Yleensä olen vähän paremmin kärryillä siitä, mitä suomeksi ilmestyy. Varasin siis Kayorun Rakastunut robottiin -kirjaparin sekä katsoakseni mikä se on mangojaan että kuitatakseni yhden kohdan lukuhaasteesta.

Rakastunut robottiin on siis kaksiosainen sarja, eräänlaista pehmoista shoujo-scifiä. Lukiolainen Mariko löytää roskakasasta komistuksen, joka osoittautuu androidiksi. Kouta lupaa suojella uutta mestariaan ikuisesti ja sittenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan ja vähän myös sekstaillaan.

Luen harvoin shoujoa pinnallisista syistä: genretyypilliset lautasen kokoiset silmät eivät viehätä minua ollenkaan. Niiltä ei pääse pakoon tässäkään sarjassa, mutta oli tämä kuitenkin ihan kivaa luettavaa. Tykkäsin etenkin Marikosta, joka on vastuussa pikkuveljestään, ja joka luokkaretkellä tarttuu riuskasti kirveeseen ja ryhtyy halkomaan puita.

Androidi-juttua ei sen kummemmin käsitelty ja tarina pyöriikin lukioarjen ja parisuhteen edistymisen ympärillä. Vähän harmi kyllä, minua nimittäin jäi kiinnostamaan Koutan alkuperä. Maailma ei muuten vaikuta mitenkään futuristiselta, joten mistä ihmeestä hän oli ilmestynyt?

Päätarinan lisäksi molemmissa osissa oli lyhyempiä, itsenäisiä romanttisia tarinoita, jotka eivät liittyneet Marikoon ja Koutaan mitenkään.

Kirjan tiedot:

Kayoru: Rakastunut robottiin 01 & 02 | Ivrea 2016 | 174 & 190 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Zettai ren’ai progman (2012 & 2013) | Suomennos: J. J. Pensikkala

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Androidi/gynoidi

Xiran Jay Zhao: Iron Widow

The Hunduns were coming.

Olen muutaman vuoden myöhässä Xiran Jay Shaon Iron Widow -kirjan hypetyksestä, mutta eipä se haittaa. Ennakko-odotuksia se latoi sen verran, että tosiaan odotin tämän olevan hyvä ja ratkaisevan kerrankin sen pakollisen kolmiodraaman polyamorialla.

Oli hyvä ja ratkaisi!

Tarinassa ollaan siis tulevaisuudessa, jossa yhdistyvät alienit, valtavat mecha-robotit (ks. esim. Gundam-animet) ja keskiaikainen Kiina. Wu Zetian haluaa kostaa sisarensa kuoleman ja ryhtyy jalkavaimo-pilotiksi, joiden tehtävä on tukea Chrysalis-mechojen miespuolisia pilotteja. Toisin kuin miehenpuolet, jalkavaimot harvemmin selviävät taisteluista hengissä.

Tykkäsin Zetianista, joka on mahtavan kylmäverinen ja päättäväinen nuori nainen. Hänen ensimmäinen tavoitteensa on raaka murha ja kun se on suoritettu, hän päättää piru vieköön selvitä ja vapauttaa naiset kahleista, joihin patriarkaatti on heidät pakottanut.

Melko kirjaimellisestikin joissakin tapauksissa. Jalkavaimo-piloteilta ei kysellä, haluavatko he astua Chrysalikseen ja kuolla vai eivät. Perheet myyvät heidät kuin teuraskarjan ja naisen arvo voidaan määritellä rahassa.

Kirjan maailma olikin ahdistava ja naisia alistava. Esimerkiksi kuvottavasti runnellut lootusjalat ovat normi ja rajoittavat jo itsessään Zetianin elämää. Hän vaappuu hitaasti ja kivuliaasti, ei kävele saati sitten juokse. Taistelusta selvinneenä ja pilottinsa murhanneena tyttönä hän on pelottava uhka ja riski, jota yhtäältä halutaan hyödyntää ja toisaalta päästä eroon.

Pidin siitä, miten Zetianin itsevarmuus kasvaa ja hän pääsee eroon siitä häpeästä ja nöyryydestä, mikä häneen on istutettu. Tarinassa on hyvin kirjoitettuja hetkiä, jolloin hän huomaa toimivansa ja reagoivansa automaattisesti niin kuin naisen “kuuluukin”, ja jolloin hän pysähtyy kyseenalaistamaan tätä.

Juonen puolesta tarina oli vauhdikas, lopussa ehkä vähän liikaakin. Viimeisiin lukuihin oli ahdettu kaikkea mahdollista eeppisistä taisteluista draamaattisiin, maailmaa mullistaviin paljastuksiin.

Mutta, kokonaisuutena tykkäsin tästä tosi paljon! Ja aivan erityisesti plussaa siitä, että se kolmiodraama olikin sitten tosiaan ihan vain kolmio. Ei kahdesta hyvästä vaihtoehdosta ole aina pakko valita vain toista!

Kirjan tiedot:

Xiran Jay Zhao: Iron Widow | Penguin Teen 2021 | 394 sivua | Kirjastosta

Al Willliamson & Archie Goodwin: Käärmemestarit

Mikä nostalgiapläjäys kirjastosta löytyikään! Al Williamsonin kuvittama ja Archie Goodwinin kirjoittama Käärmemestarit on aitoa Star Wars -sarjakuvaa suoraan 1980-luvulta.

Takakannen mukaan tähän on koottu kolme ensimmäistä sanomalehdissä vuodesta 1981 ilmestynyttä seikkailua. Tätä sarjaa ilmestyi ilmeisesti kolmen vuoden ajan eli siihen asti, että alkuperäinen elokuvatrilogia oli näytetty.

Käärmemestareissa on kolme seikkailua, jotka ovat suoraa jatkumoa toisilleen. Viidakkoseikkailusta siirrytään takaa-ajon kautta imperiumin sisäisiin kiistoihin. Luke soluttautuu Darth Vaderin rakenteilla olevaan tähtihävittäjään ja päätyy lopulta hylynryöstäjien orjaksi.

Ajallisesti tämä sijoittuu jonnekin Uuden toivon ja Imperiumin vastaiskun väliin. Hauska välitarina siis! Aivan erityisen hauskan tästä teki se, että koska Jedin paluu ei ollut ilmestynyt tätä kirjoittaessa, Luken, Leian ja Hanin pieni kolmiodraama oli vielä voimissaan. Han iskee Leiaa minkä ehtii ja Luke kihisee mustasukkaisuudesta tietämättä ihastuneensa siskoonsa.

Kokonaisuutena tämä oli nopealukuinen ja vauhdikas seikkailu, jossa oli ihan toimiva kuvitus. Hahmot tunnisti helposti ilman, että kenenkään piirteitä oli liikoja liioiteltu. Tarina jäi harmillisesti cliffhangeriin ja jatkui kaiketi seuraavassa lehdessä!

Viidakossa, viidakossa...

Kirjan tiedot:

Al Willliamson & Archie Goodwin: Käärmemestarit | Jalava 2003 | 78 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos vuodelta 1981, suomentanut llkka Äärelä

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Andy Weir: Artemis

Loikin yli harmaan, pölyisen tantereen Conradin kuplan valtavaa kupolia.

Tämä Andy Weirin Artemis on ollut lukulistallani aika kauan. Olen lukenut Weiriltä kaksi muutakin kirjaa ja koska pidin niistä, piti tämäkin tietenkin lukea.

Ja tykkäsin tästäkin! Olipahan mukaansatempaava seikkailu, joka oli harmi jättää kesken niinkin turhan asian kuin yöunien vuoksi. Viihdyin sekä juonen että hahmojen parissa, ja pidin tosi paljon Jazzista.

Tarinassa ollaan siis Kuussa ja sen ainoassa kaupungissa. Kuriiri ja salakuljettaja Jazz on asunut Artemiksessa koko ikänsä. Jazz rakastaa kotiaan ja kun se on vaarassa, hän huomaa tekevänsä miltei mitä tahansa sen pelastamiseksi.

Tässä on kieltämättä paljon yhtäläisyyksiä Weirin Yksin Marsissa ja Operaatio Ave Maria kirjoihin, mutta silti tämä on oma juttunsa. Yhteistä on nokkela päähenkilö, jonka äly joutuu koetukselle ääriolosuhteissa. Minusta oli kiva lukea taas suoranaisesta nerosta, joka joutuu lennosta keksimään ratkaisuja mitä oudompiin ongelmiin.

Kuten kahden muunkin kirjan päähenkilöt, Jazzkin on yksinäinen. Hänen tapauksessaan se kuitenkin on melkein vapaaehtoista ja tarinan edetessä hänet kiskotaan ulos poterostaan. Hänestä välitetään vaikka hän ajatusta henkee ja vereen vastustaakin.

Tarina eteni vauhdikkaasti ja oli hauskaa luettavaa!

Lisäpisteitä siitä, että Jazz on etniseltä taustaltaan saudiarabialainen. En muista, olenko ikinä lukenut toista romaania, jossa näin olisi. Artemis noin ylipäätään on monikulttuurinen kaupunki, jonka juuret ovat itse asiassa Keniassa ja monikansallisissa yrityksissä.

Kirjan tiedot:

Andy Weir: Artemis | Into 2019 | 325 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Artemis (2017) | Suomennos: Annukka Kolehmainen

Luettu myös:

Normandiani, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Frank Herbert: Dyynin lapset

Luolan kivilattiaa peittävälle tummanpunaiselle matolle ilmestyi valotäplä.

Olen lukenut Frank Herbertin Dyyni-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja sain viimeinkin kahlattua läpi myös Dyynin lapset. Välillä oli vähän tuskallista, mutta selvisin koetuksesta.

Tämä siis alkaa kymmenkunta vuotta Dyynin Messiaan jälkeen ja on lopulta mittasuhteiltaan melkoisen eeppinen tarina. Tai sanotaan nyt, että sellaisen alkupiste. Kaikki tässä tarinassa tähtää yhteen lopputulemaan ja se on Mahtavan Matomiehen syntymä.

Minun oli vähän vaikea ottaa tuota aspektia vakavasti, sori nyt vain.

Tässä osassa Dyyni-versumista on tullut entistäkin tylympi paikka. Muad’Dibin nimeen on surmattu lukemattomia ihmisiä ja tunnettu maailmankaikkeus vapisee fremenarmeijan edessä. Tykkäsin tarinan poliittisista juonitteluista ja siitä, että niitä ajoivat eteen päin naiset.

Dyynin lapsissa Jessica palaa viimein Arrakikseen tsekatakseen lastenlastensa tilanteen ja huolestuu hiukkasen huomatessaan, että kaikkien ote todellisuudesta näyttää lipsuneen.

Tytär Alia on Dyynin sijaishallitsija, jonka mieltä vääristää paroni Harkonnenin muistoista rakentunut haamupersoona. Lapsenlapset, kaksoset Leto II ja Ghanima, ovat lapsia vain kehoiltaan. Kuten Alialla, heilläkin on ollut tietoisuus ja kaikki esivanhempiensa muistot syntymästään lähtien. Kaksosia uhkaa samanlainen tietoisuuden valtaus, jonka uhriksi Alia on joutunut.

Alian, Jessican ja Wensica Corrinon juonittelua oli jännä seurata ja pidin siitä, että naisilla oli tarinassa oma äänensä. Pidin myös Ghanimasta, joka alun jälkeen joutui tosin odottelemaan hattuhyllyllä aika kauan ennen kuin pääsi takaisin tarinan dramaattiseen loppuun.

Siksi minua ärsyttikin se, että lopulta kaiken ratkaisi se Mahtava Matomies eli Leto, josta tuli vielä isäänsäkin pahempi diktaattori herkässä noin kymmenen vuoden iässä. Jos voisin, kirjoittaisin kirjan uudelleen niin, että Leto ja Ghanima vaihtavat osia. Mutta näillä mennään.

Juonittelut, fremenien kulttuurinen kriisi ja koko Arrakista uhkaava ekologinen kriisi olivat joka tapauksessa mielenkiintoista luettavaa. Vehreä keidas, josta fremenit unelmoivat, osoittautuikin heidän kulttuurinsa ja planeettansa tuhoksi. Kirja otti yllättävänkin paljon kantaa siihen, millainen vaikutus ihmisen ajattelemattomalla luonnon muovaamisella onkaan ympäristöön.

Harmillisesti kiinnostavat osat oli kyllästetty pitkillä ja puuduttavilla filosofisilla jaaritteluilla, jotka oli onneksi helppo ohittaa pikavilkaisulla. Rajansa silläkin montako kertaa jaksan kuunnella Leton luennointia ajasta, ikuisuudesta ja omasta mahtavuudestaa

Mutta kyllä minulle jäi sellainen olo, että seuraaviakin osia voisi lukea. Englanniksi, koska niitä ei ole suomennettu.

Kirjan tiedot:

Frank Herbert: Dyynin lapset | WSOY 2023 | 586 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Children of Dune (1976) | Suomennos: Natasha Vilokkinen

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Klassikko

* Kolme kummaa kirjaa : Spekulatiivisen fiktion klassikkoteos

Cixin Liu [ja muut]: The Circle & For the Benefit of the Mankind

Lukaisin taas pari Cixin Liun novelleihin perustuvaa sarjakuvamukaelmaa. Nämä ovat olleet nopeita luettavia ja Cixin Liulla on kyllä kiinnostavia ideoita tarinoilleen.

Mutta, vähän epäilen, että näiden lukeminen jää minulla tähän. Lennokkaat ideat ja (ainakin joissakin) kiva kuvitus eivät paikkaa sitä, miten paljon näiden mieskeskeinen maailma ärsyttää minua.

The Circle

Vuonna 227 eaa. Qinin valtakunnan kuningas vastaanottaa nero Jing Ken, jolla on yhtä suuria unelmia kuin Kiinaa valloittavalla kuninkaalla. Jing Ke haluaa selvittää jumalten kielen ja ikuisen elämän salaisuuden laskemalla piin desimaalit.

Tämä sijoittui yllättäen kokonaan menneisyyteen ja oli näistä kahdesta se tarina, josta pidin enemmän. Ne piin laskentaan liittyvät matemaattiset kaaviot eivät kiinnostaneet kyllä yhtään, mutta vaihtoehtohistoriana ajatusleikki oli kiinnostava.

Tässäkin on sivukaupalla äijämeininkiä sotimisen merkeissä, joskin valtava armeija valjastetaan myös vähän eri puuhaan. Mutta niiden äijien joukossa oli jopa pari, kolme naishahmoakin ja pidin myös siitä, että tarinassa arvostettiin oppineisuutta vähintään yhtä paljon kuin miekalla sivaltelua.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus ja kuvitus Xavier Besse ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 70 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 33. Kirjassa ratsastetaan

For the Benefit of Mankind

Tämä olikin sitten niin miehekästä machoilua, että voi elämä.

Maapalloa uhkaavat avaruuden muukalaiset, jotka haluavat planeetan omaan käyttöönsä. Ihmiset on tarkoitus kärrätä Australiaan, jossa jokaiselle luvataan samanlainen elintaso kuin maailman köyhimmällä ihmisellä on. Rikkain eliitti joutuu jakamaan vaurauttaan ja palkkaa salamurhaaja Smoothboren niittaamaan ne köyhimykset, jotka eivät suostu vastaanottamaan miljoonia.

Mielenkiintoinen idea, joka vesittyi siihen etten piitannut Smoothboresta pätkääkään. Kaltoinkohdellusta pojasta kasvoi armoton kiduttaja ja murhaaja, voi kyynel. Oikein toivoin, että joku kalauttaisi hänet hengiltä.

Kiinnostavin juoni oli sen kuvaus, miksi ne muukalaiset saapuivat Maahan. Sekin vain pilattiin sillä, että juonta veti toinen ärsyttävä mieshahmo. Pisteenä iin päälle hänestä tuli porukan johtohahmo, koska johtajanainen otettiin hengiltä. Mitäpä jos seuraavalla kerralla nainen saisi elää ja johtaa? Ihan vain tällaisen villin ajatuksen heitän.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus Sylvain Runberg ; kuvitus Miki Montlló ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 120 sivua.

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants

Tässäpä dystooppinen sarjakuva, joka ei ole aivan täynnä surkeutta ja toivottomuutta. Sitäkin löytyy, mutta tarinan pääpaino on sitkeydessä, ystävyydessä ja yksilöiden välisessä kommunikaatiossa.

We Called Them Giants alkaa, kun teini-ikäinen Lori herää tyhjään maailmaan. Suurin osa ihmisistä on mystisesti kadonnut ja harvojen jäljelle jääneiden on vain yritettävä pärjätä. Lori löytää pian ikäisensä Annetten, jonka kanssa hän välttelee nopeasti muotoutunutta, väkivaltaista jengiä.

Ja sitten saapuvat jättiläiset.

Pidin paljon sijaiskotitaustaisesta Lorista, josta elämä on tehnyt kovapintaisen jo kovin nuorella iällä. Hän on rohkea yhdellä tavalla, toiveikkaampi Annette toisella. Yhdessä he ovat vahvempia ja kummankin ominaisuuksia tarvitaan selviytymiseen.

Apokalyptisen skenaarion lisäksi tässä oli myös avaruusolento-juoni. Hyvin olennaisena myös! Taivaalta tipahtaa maahan kaksi jättimäistä olentoa, joista Punainen jää hengailemaan tyttöjen lähistölle. Olento on pelottava eikä yhteistä kieltä vain tunnu löytyvän. Mitä se haluaa ihmisistä?

Tykkäsin hahmoista, heidän välisistään jännitteistä, seikkailuhenkisestä juonesta ja kirjan teemoista. Vaikka tarina on aika synkkä, sen loppu on toiveikkaasti avoin. Se, millä on todella väliä, on aika joka meillä on toistemme kanssa.

Kirjan tiedot:

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants | Image Comics, Inc 2024 | 104 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Seikkailu

Lars Wilderäng: Tähtitrilogia

“Se toimii! Se toimii!”

Työkaverini suositteli tuossa taannoin Lars Wilderängin Tähtitrilogiaa. Kyseessä oli kuulemma sarja, joka pysyi hyvänä loppuun saakka, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys.

Otinpa siis projektiksi lukea koko trilogian, ja miten tämän nyt muotoilisi diplomaattisesti. Meillä on ehkä hieman eri kirjamaku? Ehkä sukupuolemme (minä nainen, hän mies) värittivät lukukokemuksia reilusti?

Trilogian aloittava Tähtikirkas on lupaava kuvaus maailmasta, jossa sähköt ja kaikki sähköllä toimiva lakkaa yhtäkkiä toimimasta. Autot seisahtuvat, padot murtuvat ja kännyköistä on turha edes puhua. Tarina oli ehkä hieman hidas, mutta ruotsalainen yhteiskunta tuntui tutulta ja sen nopea rappio oli kiinnostavaa luettavaa.

Tähtisateesta ja Tähtipölystä on vaikea sanoa mitään ilman JUONIPALJASTUKSIA, joten niitä on nyt sitten luvassa.

Tiedoksi kaikille, että olen kuluttanut oman osani vampyyri- ja zombimediasta ja pitänyt niistä.

En vain odottanut, että tässä sarjassa olisi sekä vampyyreitä että zombeja, ja vielä avaruusolioitakin.

Aivan.

Nostan kyllä hattua kirjailijalle siitä, että hän selvästi päätti kirjoittaa juuri siitä, mistä halusikin. Eli avaruuden kyborgikentaureista, jotka käyttävät ylivertaista teknologiaansa ei vain viemään sähköt, vaan myös muuttamaan osan selvinneistä ihmisistä zombeiksi ja osan kyborgivampyyreiksi.

Aivan.

Kun tästä yllätyksestä selvisin, jäljelle jäi vielä se kynnys, jonka yli en oikein päässyt. Tämä tuntui todellakin miehen kirjoittamalta äijäkirjallisuudelta, jossa machomiehet ovat yhteiskunnan luonnollisia johtajia ja jossa kuvaillaan rakastavasti niin loputtomia hyökkäysstrategioita kuin aseitakin. Jos se on ase, tiedämme sen seksikkäät speksit yhtä hyvin kuin naishahmojen rintojen muodonkin.

Huvittava esimerkki sarjan jatkuvasta kasuaalista seksismistä oli se kohta, jossa rantakivikon kerrottiin hioutuneen vuosituhansien saatossa yhtä pyöreiksi ja sileiksi kuin naisen rinnat. Jep, se oli varmasti seksikäs kivikko. 

Sarjassa oli pari kiinnostavaa ja juonen kannalta merkittävää naishahmoakin, mutta kyllä tämä melkoinen äijäkirja oli.

Luin kaikki kolme kirjaa, koska halusin tietää, miten ihmeessä tarina päättyy. En kuitenkaan oikein voi suositella tätä ja pitää nyt miettiä, mitä sanon työkaverille jos hän sattuu kysymään mitä näistä pidin…

Kirjojen tiedot:

Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Tähtisade & Tähtipöly | Jalava 2017 & 2018 | 488, 464 & 342 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkieliset alkuteokset: Stjärnklart (2014), Stjärnfall (2015) & Stjärndamm (2016) | Suomennos: Sirpa Parviainen

Luettu myös:

Yöpöydän kirjat, Kuunnellut äänikirjat, Kirjabrunssi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt, 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

* Kohti ääretöntä : UFO, Vapaa valinta

* Robotti-lukuhaaste : Kyborgi/transhumanismi

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on kuvituksena kartta

Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Cixin Liu: The Devourer & The Wandering Earth

Sain nyt aikaiseksi jatkaa Cixin Liun Sarjikset -operaatiota. Nämä siis ovat hänen novelleihinsa perustuvia sarjakuvamukaelmia. Pari aiemmin lukemaani olivat ihan kivoja, joten nappasin kirjastosta mukaani nämäkin kun kerran vastaan tulivat.

The Devourer

Ihmiskunnan tuhon airueena maapallolle saapuu ensin animetytön hahmon ottava kristalli, sivilisaationsa viimeinen, joka varoittaa lähestyvästä Ahmijasta. Valtava donitsin muotoinen alus tuhoaa kokonaisia planeettoja ja sitä asuttavat humanoidit dinosaurukset.

Aivan.

Yksi niistä rouskaisee ensi töikseen jonkin sortin diplomaatin ja asettuu sen jälkeen seuraamaan eturivistä, miten ihmiskunta käyttää seuraavat 100 vuotta saadakseen Kuun liikkeelle.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tämä oli kyllä ihan uskomatonta seksististä tuubaa. Kuvitus oli komeaa ja se pelasti tilanteen jossain määrin. Ja kieltämättä luin tämän loppuun asti. Halusin tietää, miten järjettömäksi juoni vielä menisi.

Joka tasolla epäuskottavan juonen olisin vielä sietänytkin ilman sivuilta tihkuvaa seksismiä. Ei naishahmoja tuota animekristallia ja satunnaista taustakuvituksen hahmoa lukuun ottamatta. Kaiken lisäksi, ja nyt lainaan animekristallille puhuvaa tyrannosaurusta,

"- - our cosmos is as brutal as can be! Stars burning themselves to nothing in a cold, endless darkness - what else would you call it? It’s a masculine cosmos, you see. Feminine civilizations with delicate little constitutions like yours are just trivial anomalies that fade out at the edges of the universe."

Jep, universumi on julma ja maskuliininen, ja vain miehet pärjäävät siellä. Kuvaavaa on, että viimeisessä kohtauksessa ihmismies ja tyrannosaurusmies mättävät toisiaan pataan niin, että testosteroni tihkuu ja homoeroottinen lataus tiivistyy.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus JD Morvan ; kuvitus Weilin Yang ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 103 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 9. Kirjassa on konflikti

* Kohti ääretöntä : Kuu

The Wandering Earth

Tällä kertaa maailma on tuhoutumassa, koska aurinko vetelee viimeisiään. Ihmiskunta päättää paeta supernovaa toiseen aurinkokuntaan ja ketään ei jätetä, ei edes Maata. Se varustetaan jättimäisillä moottoreilla, joiden on tarkoitus työntää koko planeetta Proxima Centauriin.

Kuulit oikein.

Tarinassa seurataan nimettömäksi jäävää miestä, joka kasvaa aikuiseksi kytkintään nostavalla planeetalla.

Siis tämähän oli melkein yhtä päätöntä menoa kuin The Devourer, mutta onnistui kuitenkin olemaan jotenkin uskottavampi ja mielenkiintoisempi. Äijämeininkiä tämäkin oli, mutta ei yhtä seksistisissä tunnelmissa. Päähenkilöllä on jopa vaimo, jolla on vuorosanoja ja omakin tahto.

Kuvituskin miellytti minua enemmän. Äärimmäinen kylmyys, valtaviksi paisuvat luonnonilmiöt, loputon avaruus ja ihmisten lamaantunut ahdistus oli kuvattu hyvin. Tunnelma olikin koko ajan synkkä vaikka periaatteessa tässä ihmiskuntaa oltiinkin pelastamassa.

Näistä kahdesta suosittelisin tätä, ja nyt kieltämättä tekisi mieli katsoa tähän tarinaan perustuva elokuva.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus Christophe Bec ; kuvitus Stefano Raffaele ; englanniksi kääntänyt S. Qiouyi Lu ; kustannus Head of Zeus 2021 ; pituus 113 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 4. Kirjassa valvotaan yöllä

* Kohti ääretöntä : Planeetta