Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee

On kahdenlaisia salaisuuksia.

Piti lukemani tämä Mimmu Tihisen Kun hiljaisuus valehtelee jo viime vuonna, mutta niin se vain jäi. No, nyt se sopii hyvin puuttuvaan Helmet-kohtaan, joten onni onnettomuudessa?

Kyseessä on siis nuorten selkokirja, joka kertoo juuri 16-vuotta täyttävästä Rikusta. Synttäripäivänään hän saa viestin, jossa täysin tuntematon Luka ilmoittaa olevansa hänen isoveljensä. Siitäpä se perhesalaisuus sitten paljastuukin. Samaan aikaan Rikua painaa uintiharrastus, jonka osalta on tehtävä tärkeä päätös.

Olen lukenut Tihiseltä muitakin selkokirjoja ja tykännyt niistä. Tämäkin kirja on hyvä osoitus siitä, että selkokirjan ei tarvitse aliarvioida lukijaansa. Tässä on monta toisiinsa vaikuttavaa juonenlankaa.

Rikun perhe on monikulttuurinen: isä on suomalainen ja äiti on japanilainen. Valitettava osa Rikun kasvukokemusta on ollut hänen kohtaamansa rasismi.

…joka nousee Rikun mieleen kun Luka haluaa tavata hänet. Tietääkö veli, että Riku ei näytäkään ihan tyypilliseltä suomalaiselta?

…tietää, koska isä on pitänyt häneen salaa yhteyttä. Rikun äitikin on tiennyt, että isällä oli poika jo heidän tavatessaan. Kukaan ei vain ole kertonut Rikulle asiasta ja hän alkaa nopeasti vihata salailua.

…mutta huomaa sitten syyllistyneensä itse samaan. Paras ystävä ja sekauintijoukkueen muut jäsenet kun eivät tiedä, että Riku haluaa lopettaa kilpauinnin. Hän rakastaa uintia, mutta on alkanut inhota kaikkea kilpailuun liittyvää suorituspaineista bussimatkoihin.

Monisyinen tarina etenee nopeasti eikä kaikkiin ongelmiin ja kysymyksiin löydy vastausta. Tarina jättää siis tilaa mielikuvitukselle ja pohdinnalle siitä, mitä Rikun elämässä sen jälkeen tapahtuu.

Pidin tästä ja toivonkin, että tämä löytyy monesta yläkoulun kirjavinkkaussetistä! Menisi varmasti ainakin urheilua harrastaville pojille.

Kirjan tiedot:

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee | Uljas & Lucia 2024 | 104 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 1. Kirjan nimessä on alistuskonjunktio

Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään (Kotisatama #01)

Keskellä Saaristomerta häämötti yksinäinen graniittimajakka.

Olen tykännyt Leena Paasion merihenkisistä nuortenkirjoista, joten pitihän se lukea tämä aikuisten kirjakin. Tuuli kääntyy etelään aloittaa Meriön sisaruksista kertovan Kotisatama-sarjan.

Tässä kirjassa Meriöistä nuorimman eli Hennan nousujohteinen perämiehen ura Karibianmerellä seilaavalla risteilijällä saa jäädä. Hän palaa kotiinsa Utön saarelle huolehtimaan muistisairaasta äidistään. Samalla hän opiskelee luotsiksi ja - kuinkas muutenkaan - löytää myös rakkauden.

Yllätyksenä: tämä itse asiassa sijoittuu samaan jatkumoon Paasion Meren koskettamien kanssa! Sitä ei ole mikään pakko lukea ymmärtääkseen tämän, mutta sen lukeneelle tässä on tuttuja hahmoja ja tuttu Utön kyläyhteisö.

Mietin lukiessani, että tällainen saman maailman hyödyntäminen nuorten ja aikuisten kirjoissa ei ole yhtään hassumpi idea ja sitä soisi olevan enemmänkin. Kuvittelisin, että kirjailijallekin on helpompi kun ei tarvitse keksiä samaa tarinan taustaa uudestaan.

Viihdyin tämän parissa oikein hyvin ja etenkin saaristolaiselämän todentuntuisuus oli mukavaa luettavaa. Henna ei kaipaa tyyntä valtamerta, vaan kotoisan epävakaata Saaristomerta. Vaahtopäisenä raivoava meri, sankka sumu ja viiltävän kylmä tuuli tuovat hänelle rauhan. Minulle meri on melko vieras elementti, mutta sivuilta huokuvasta kotiseuturakkaudesta oli kiva lukea.

Luotsin työtä ja sen tärkeyttä kuvataan hyvin, enkä itse asiassa ole tainnut koskaan perehtyä työn yksityiskohtiin näin hyvin. Ammatin esittely ei silti tunnu raskaalta infodumppaukselta, vaan luontevalta osalta tarinaa.

Tärkeässä osassa on myös Utön kyläyhteisö. Ankarissa ja eristäytyneissä oloissa ollaan totuttu auttamaan toisia, ja melkein kaikki kyläläiset ovatkin Hennalle tuttuja jo lapsuudesta. Väestön ikääntyminen ja turismin väheneminen ovat ongelmia, jotka saarelaisten on tässä ratkaistava jottei saaren toiminta kuihdu.

Pidin Hennastakin, jos kohta näköjään luin häntä väärin. Kirjan lopussa mainittiin muistaakseni parikin kertaa, miten taitava hän on lukemaan ihmisiä. Ja minä kun olin ajatellut, että onpas hän kärkäs tuomitsemaan tuntemattomia ihmisiä omien ennakkoluulojensa perusteella, kerrankin uskottava ja realistisen ärsyttävä vika päähenkilöllä...

No, kuitenkin, lopputulemana hyvää ja mukaansatempaavaa viihdekirjallisuutta, joka vie Utön saarelle. Jatko-osa on jo varauksessa!

Kirjan tiedot:

Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään | WSOY 2025 | 393 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Rauha

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects (The Wild Robot #02 & #03)

Our story begins in a city, with buildings and streets and bridges and parks.

Luin Peter Brownin The Wild Robot -sarjan ensimmäinen osan helmikuussa ja varasin jo silloin toisen osa. Kesti näin kauan saada se luettavaksi ja nyt luinkin kaksi osaa peräkkäin.

Nämä ovat nopeasti luettavia lastenkirjoja ja mielestäni on harmillista, ettei näitä ole suomennettu. Nämä olisivat erinomaisia esimerkiksi luokassa yhdessä luettavaksi ja näiden pohjalta olisi helppo viritellä keskustelua eri aiheista.

The Wild Robot Escapes -kirjassa robotti Roz on päätynyt maatilalle työrobotiksi. Roz teeskentelee olevansa aivan tavallinen robotti, mutta kaipaa koko ajan takaisin omalle saarelleen ja hanhipoikansa luokse. Roz alkaakin kehitellä pakosuunnitelmaa, jonka toteutuminen vie noin puolet kirjasta.

The Wild Robot Protects jatkaa Rozin tarinaa hänen kotisaarellaan, tai oikeastaan valtamerellä. Saarta uhkaa meren mukana kulkeutunut myrkky, joka tuhoaa kaiken tieltään. Roz lähtee tarpomaan merenpohjaa pitkin myrkyn alkulähteille selvittääkseen, miten sen voi pysäyttää.

Näistä kirjoista huomasi, että tarina oli valmis jo tuossa Escapessa. Ei Protects huono ollut, mutta se oli selvästi jatko-osa, jota ei ollut alun perin suunniteltu sarjalle. Siinä oli myös selvästi opettavaisempi ote kuin sarjan kahdessa muussa kirjassa.

Roz tapaa meressä monenlaisia mereneläviä, joilla on hänelle opetettavaa niin sukupuolen moninaisuudesta kuin ravintoketjustakin. Tarinassa on vahvasti mukana ympäristökasvatus ja ihmisen vastuuttomuus/vastuullisuus mertensuojelussa. Tärkeitä aiheita kaikki ja tosiaan nämä olisivat mielestäni mainioita luokkakirjoja.

“Can you believe we have to convince a robot why robots are important?” said George.

“Can you believe I have to convince humans why their own environment is important?” said Roz.

(The Wild Robots Protects, s. 187)

Kokonaisuutena tykkäsin sarjasta ja se on hyvä osoitus siitä, miten tasokasta lastenkirjallisuus voi olla. Vakavia asioita voidaan kirjoittaa seikkailun lomaan ja Brownin valitsema kertojaääni kantoi tarinaa hienosti.

Kirjojen tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects | Little Brown and Company 2018 & Piccadilly Press 2023 | 278 & 279 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robotti rikkoo sääntöä

* Paha mieli, paras mieli : Ympäristörikos

* Älä aloita uutta sarjaa : Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten & Sarjan edellinen osa on edellinen lukemasi kirja

* Luonto sivuilla : Toivo & Vapaus

Anu Holopainen: Salome

Santeri latoi buffapöydästä rivin sushipaloja lautaselleen, koukkasi nokareen wasabia ja nappasi puikot telineestä.

Anu Holopaisen Salome ilmestyi viime vuonna ja ajattelin jo silloin, että pitääpä lukea tuo joskus. Se joskus oli nyt ja tämä olikin kiinnostava kirja, vaikka perheellistyminen ei olekaan aihe, josta erityisesti tykkään lukea.

Tässä perhettä alettiin kuitenkin perustamaan astetta erikoisemmasta lähtökohdasta. Ollaan lähitulevaisuudessa, jossa Santeri haaveilee isyydestä. Hänellä on naisystävä, tavallaan. Salome on aippi, tekoälypersoona, mielipiteitä rankasti jakava robottikumppani. Koska Salome ei voi kantaa lasta, Santerin on etsittävä sijaissynnyttäjä, Milja.

Hahmoina sekä Milja että Santeri olivat aika epämiellyttäviä, mutta kiinnostavilla tavoilla. Miljan näkökulma ei tuonut mielestäni tarinaan mitään suurta lisäarvoa ja ilman sitä tarinaan olisi jäänyt enemmän tulkinnanvaraa. Eniten sympatiaa sai ehdottomasti Salome, jonka tietoisuuden kehittymisestä olisin lukenut mielelläni lisääkin!

Tarinassa tulevat koko ajan esille moraaliset kysymykset ja itsemäärämisoikeuden rajat. Santerilla on mielestään toimiva parisuhde. Ulkopuolisten mielestä parisuhde ei voi olla sen enempää toimiva kuin parisuhdekaan, koska toinen on miellyttämään ohjelmoitu tekoälypersoona.

Tykkäsin siitä, että eri ihmiset näkevät aipit eri lailla. Ei koko maailma voi koskaan olla samaa mieltä mistään, joten tässäkin osa ihmisistä näkee aipit säälittävien inceleiden panonukkeina, osa taas kokoontuu aippiensa kanssa kotoisiin parisuhdeiltoihin.

Salomen kasvava tietoisuus itsestään jäi sikäli kiehtovasti kesken, että ei selvinnyt onko hän uniikki yksilö, vai ovatko muutkin aipit alkaneet havahtua ulos ohjelmoinnistaan. Milloin ne/he ovat niin inhimillisiä, että voivat itse määrätä omista asioistaan?

Kysymys itsemääräämisoikeudesta tulee esiin ennen pitkää myös Santerin ja Miljan välillä. Milja on luvannut sopimuksella antaa kehonsa Santerin lapsen kasvupaikaksi, mutta miten paljon oikeuksia Santerilla loppujen lopuksi onkaan?

Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen ja nopealukuinen kirja. Tuntui vähän siltä, että tällaisia asioita voi periaatteessa tulla tulevaisuudessa vastaan oikeassa elämässäkin.

Kirjan tiedot:

Anu Holopainen: Salome | Karisto 2024 | 334 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robottikumppani

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Kolmisenkymmentä vuotta sitten erästä Huntingdonin neitosta suosi hyvä onni.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui Kasvattitytön tarinalla. Sanon nyt heti, että kirja oli aivan hirvittävän tylsä, joten paljon kehuja se ei meiltä kummaltakaan saanut.

Mikä on sääli, koska perusidea on kiinnostava. Köyhemmän perheen tytär Fanny pääsee varakkaiden sukulaistensa kasvatiksi. Kasvuvuodet kiidetään läpi ja sitten asetutaan aikaan, jolloin Fanny on 18-vuotias. Parisuhdesuhmuroinnit alkavat pyöriä hänen ympärillään, tai oikeastaan hänen vieressään.

Fanny oli niin kertakaikkisen hyvä ja nöyrä ja hyveellinen, että voihan tylsyys. Hän on niin kiitollinen sukulaisilleen, että ei uskalla sanoa omaa mielipidettään juuri mihinkään asiaan. Hänessä ei ole minkäänlaista kiinnostavaa särmää, johon tarttua.

Fanny on luonnollisestikin salaa rakastunut serkkuunsa, jolla oli osansa hänen kasvatuksessaan. Edmund on miltei yhtä täydellinen, jos kohta rakastuu aivan toisen naiseen. Siinä käy vähän huonommin, joten Fanny ja Edmund elävät sitten kuitenkin onnellisesti elämänsä loppuun saakka pyhimyskehiensä valossa.

Kaikki mielenkiintoiset asiat ja sandaalinkäryiset draamat tapahtuvat aivan toisille henkilöille tarinan loppupuolella. Fannyn kauhistellessa vakavia sairauksia, aviorikoksia, karkaamisia ja muita moraalisen rappeutumisen ilmentymiä minä olin revetä riemusta, koska jossain viimein tapahtui jotain.

Satoja sivuja rikkaiden saamatonta laiskottelua ei vain jaksanut innostaa. Edes näiden hyväosaisten itsekkyydestä ei irronnut oikein mitään, koska loppupeleissä Mansfield Park ja sen raharikkaat olivat Fannyn unelma. Hänen biologinen, köyhempi perheensä osoittautui nimittäin aivan hirveäksi.

Lopputulemana kumpikaan meistä ei oikein tykännyt tästä ja tähän mennessä luetuista Jane Austenin kirjoista tämä jäi ehdottomasti häntäpäähän. En suosittele, lukekaa mieluummin jokin muu hänen teoksistaan.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Kasvattitytön tarina | Karisto 2014 (1. p. 1954) | 480 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Mansfield Park (1814) | Suomennos: A. R. Koskimies

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Tarukirja, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Mummi tapasi sanoa, etteivät kuolleet sukulaisemme katoa minnekään vaan jäävät varjelemaan meitä.

Heinäkuussa Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Valitsin tähän vietnamilaisen Nguyễn Phan Quế Main esikoisteoksen Vuorten laulu.

Päädyin tähän ihan vain siksi, että eräs työkaverini oli lukenut hänen toisen kirjansa Missä tuhka kukkii ja tykännyt siitä. Voi olla, että luen sen itsekin jossain välissä, koska pidin tästä.

Vuorten laulu yhdistää sukutarinan kertomukseen Vietnamin historiasta 1900-luvulla. Isoäiti Diệu Lan kertoo perheensä vaiheista tyttärentyttärelleen Hươngille, ja samalla he elävät historiaa 1960-luvulta eteen päin. Keskeistä on Diệu Lanin sinnikkyys jatkuvien vastoinkäymisten keskellä.

Yllätyin siitä, miten luontevasti perhedraama punoutui poliittisiin myllerryksiin. Tuntui, että juuri tämä tarina olisi hyvinkin voinut tapahtua jollekin perheelle. Kolonisaatio, vallankumoukset, nälänhätä ja sota heittelevät Diệu Lania kuin pikkuista venettä myrskyssä. Hänen perheensä kohtaa väkivaltaa niin japanilaisten ja amerikkalaisten kuin toisten vietnamilaistenkin taholta.

Vietnamin historia oli minulle ennestään tuttua lähinnä Vietnamin sodan kuvausten kautta. Niissäkin näkökulma on ollut pitkälti amerikkalainen ja useimmiten vielä miesten. Vuosikymmeniä kattava tarina naishahmojen kertomana oli siis jotain uutta ja, uskallanko sanoakaan, opettavaista.

Siitä huolimatta kirja oli todella sujuvaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Ahmaisin tämän yhdessä illassa, koska halusin koko ajan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Jotain menisi epäilemättä taas pieleen, mutta mitä, ja miten Diệu Lan siitä selviäisi? Vietnamilainen kulttuuri on koko ajan vahvasti läsnä esivanhempien kunnioittamisesta naisten hampaiden värjäämiseen asti.

Kirjailija kertoo loppusanoissa kirjan synnystä ja siitä, miksi päätti kirjoittaa nimenomaan englanniksi. Hänen äidinkielensä on vietnam ja oli kiinnostavaa lukea siitä, millaisia haasteita kielivalinta aiheutti. Monet asiat, jotka on helppo sanoa vietnamiksi, on vaikea sanoa englanniksi.

Kiinnostavaa oli myös se, että vaikka Vuorten laulun tarina on fiktiivinen, se pohjautuu todellisiin kertomuksiin. Kirjailija on kerännyt tarinoita ja kokemuksia niiltä, jotka ovat eläneet kaikissa Vuorten laulun tapahtumissa.

Jälkeenpäin olen miettinyt, mitä olisin ottanut mukaani, jos olisin tiennyt tulevasta. Ehkä vanhempieni mustavalkoisen hääkuvan. Kuolemanpelossa ei kuitenkaan ehdi heittäytyä nostalgiseksi.

(s. 18)

Kirjan tiedot:

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu | Sitruuna 2022 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mountains Sing (2020) | Suomennos: Elina Salonen

Luettu myös:

Hemulin kirjahylly, Kirjakaapin kummitus, Kirjojen kuisketta ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Heinäkuu: Etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Enni Mustonen: Matriarkka (Rouvankartanon tarinoita #03)

-Mamma, täällä on vielä yksi kauhean pölyinen, Hedda ilmoitti kyykistyessään ottamaan pärekorin pohjalta viimeisen kirja ja pyyhkäisi siitä liinalla pahimmat tomut.

Enni Mustosen Rouvankartanon tarinoita -sarja päättyy tähän Matriarkkaan. Tykkäsin sarjan edellisistä osista ja odotinkin tämän lukemista. Loppujen lopuksi tämä oli sarjan kirjoista heikoin, mutta kuvasi kyllä mielenkiintoista ajanjaksoa.

Tarinassa hypätään vuoteen 1807. Hedda Noora on jo viisikymppinen ja vanhimmat lapsetkin ovat aikuisia. Kartanon pyörittämisen vastuu tuntuukin nyt siirtyvän 24-vuotiaalle naimattomalle Hedda-tyttärelle, joka on ehkä vielä äitiäänkin tomerampi tapaus.

Ajallisesti pääosa tarinasta sijoittuu aikaan, jolloin Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta osaksi Venäjää. Hedda Nooralle tämä tarkoittaa pelkoa Adolfin ja poikien puolesta. He ovat sotimassa kuninkaansa puolesta eikä ole mitenkään sanottua, että heistä kuulee mitään kuukausiin tai jopa vuosiin.

Tiedonkulun hitaus on punottu hyvin osaksi tarinaa, samoin se, miten miehet eivät vaivaudu kertomaan naisille valtakunnan poliittisesta tilanteesta. Jako miesten ja naisten elinpiireihin on vielä vahvasti voimissaan.

Tunnelmaltaan tiivein kohtaus kertoo siitä, miten sota tuleekin naisten alueelle. Venäläiset joukot ovat liikkeellä eikä Frugårdin kartanokaan säästy heidän vierailultaan. Hedda Noora jäi tässäkin sivustakatsojan rooliin sikäli, että Heddan ja Jureenin muorin neuvokkuus ne tilanteen pelastavat.

Kun sota on ohi, tarinassa siirrytään identiteettikriisiin, mikä oli kiinnostavaa ja mitä olisi voinut käsitellä vähän syvemminkin. Yhtäkkiä Hedda Noora onkin venäläinen ja hänen vanhimmat poikansa jääneet Ruotsiin. Entä jos hän ei enää koskaan näe heitä? Matkustaminen rajan yli ei ole itsestään selvä asia.

Kirjan lopussa kiidetään läpi vuosien turhankin nopeasti, ja Adolfin kiinnostus okkultismiin oli aika kummallinen juonenkäänne. Ehkäpä se vastaa todellisen Adolfin elämää, mutta tarinaan se ei oikein istunut. Etenkään kun lukijan oli mitä ilmeisemmin tarkoitus uskoa, että hän tosiaankin sai yhteyden henkimaailmaan...

Vaikka tämä osa ei kaikin osin niin vakuuttanutkaan, kokonaisuutena sarja oli kiinnostava ja hyvä kuvaus elämästä vuosisatojen taitteessa. Painopiste oli nimenomaan arjen kuvauksessa ja siitä, millaista oli olla nainen tuona aikana. Elämä rajoittui pieneen tilaan, mutta se tila oli täynnä vastuuta ja työtä vuoden ympäri.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Matriarkka | Otava 2025 | 365 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin avain ja Kirsin Book Club

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

Rakkaat lapsikultani.

Lue maailma vuodessa -haasteessa haettiin kesäkuussa kirjaa, jossa käsiteltiin maahanmuuttotaustaisuutta tai se oli diaspora-kirjallisuutta. Luin tähän Balli Kaur Jaswalin mainion Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut.

Päähenkilöt ovat intialaisten maahanmuuttajavanhempien lapsia ja kirjailija puolestaan kirjoittaa nimenomaan punjabi-diasporasta.

Tuo jälkimmäinen oli minulle uusi konsepti ja tuli hyvin esiin kirjan tarinassa. Sita Kaur Shergill kuolee ja hänen viimeinen toiveensa lähettää kolme aikuista tytärtä matkalle Intiaan. Vaikka vanhempien kulttuurinen tausta on heille tuttu ja näkyy jokapäiväisessä elämässä, Intia tarjoaa heille kuitenkin yllätyksiä ja järkytyksiä.

Tykkäsin kirjasta! Se oli nopealukuinen ja sujuvasti kirjoitettu kuvaus sisaruudesta ja punjabi-taustaisista henkilöistä. Siskosten välit eivät ole kovinkaan lämpimät ja ne hiertävät heitä eri lailla. Jokainen lähtee matkaan salaisuutta kantaen ja totta kai niistä selviäminen toisten tuella on kirjassa tärkeää.

Maahanmuuttajataustaisuuteen liittyen tärkeä asia oli se, että vanhin sisko Rajni on 10+ vuotta vanhempi kuin siskonsa. Hänen lapsuutensa oli erinäköinen kuin hänen siskojensa, koska maailma ja Englanti ehti muuttua siinä kymmenessä vuodessa. Siinä missä Rajnia kiusattiin hänen taustansa vuoksi, Jezmeen ja Shirina saattoivat olla siitä huolettoman ylpeitä.

Intiassa naiskolmikkoa järkyttää eniten maan patriarkaalinen kulttuuri. Älä pukeudu noin, älä liiku yksin, älä kuvittelekaan, että miesviranomaiset ottavat sinut vakavasti. Kirjassa viitataan muun muassa joukkoraiskauksiin ja naisten järjestämiin mielenosoituksiin, joista yhteen yksi siskoista vahingossa päätyy mukaan. Oli todella ankeaa lukea siitä, miten kapea naisen paikka on.

Kirjassa tuodaan myös esiin hyvin selvästi ja etenkin yhden siskon kautta se, että vanhoilliset asenteet ovat siirtyneet maahanmuuttajien mukaan myös Intian ulkopuolelle. Niitä eivät myöskään ylläpidä vain miehet, vaan myös vanhemman sukupolven naiset. Yhtä siskoa koskeva tuohon liittyvä juoni oli hyytävää luettavaa.

Kokonaisuutena siis hyvä ja mielenkiintoinen kirja, ja hyvin todennäköisesti luen kirjailijalta muutakin!

Kirjan tiedot:

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut | Sitruuna 2022 | 371 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Unlikely Adventures of Shergill Sisters (2019) | Suomennos: Inka Parpola

Luettu myös:

Ainakin Kirjojen kuisketta ja Kirsin kirjanurkka.

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Kirjassa käsitellään maahanmuuttotaustaisuutta tai se on diaspora-kirjallisuutta

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

It was Bisma’s eighteenth birthday, which meant it was time for goodbye.

Bongasin tämän Aamna Qureshin A Witch’s Guide to Love and Poison -YA:n toisen kirjaston uutuushankinnoista. Kiva kansi kiinnitti huomion ja kun tiivistelmäkään ei kuulostanut hassummalta, päätin varata ja lukaista tämän.

Periaatteessa tarina kertoo siitä, mistä pitikin, mutta en kuitenkaan ihan lämmennyt tälle.

Puutarhanoita Bisha ja muutama muu eri-ikäinen Ei-Toivottu Tyttö asuu keskellä taikametsää suuressa puussa. Tytöt on hylätty eri syistä ja he kasvattavat toisiaan suuressa sisarparvessa. Bishan vuoro bajina eli joukon johtajana alkaa hänen 18-vuotissyntymäpäivänään. 

Hänen kautensa saa ikävän alun kun joku alkaa myrkyttää hänen siskojaan. Apua on haettava ah niin komealta apteekkarin pojalta Xanderilta.

Sisaruuden ja sisarusrakkauden kuvauksena tämä toimi. Sisarusparven ikäerot mahdollistavat sen, että Bisha joutuu ottamaan vastuuta niin taaperosta kuin nuoremmasta teinistäkin. Sisaret ovat toisilleen tärkeintä maailmassa, semminkin kun metsän laidalla olevassa kylässä heitä enimmäkseen halveksitaan.

Eniten minulla tökkäsikin se, miten hömppä ja vakavat aiheet tässä kohtasivat. Söpöisen romantiikan lomassa kerrotaan, miten Bisha valmistaa myrkkyjä, joilla kylän kaltoinkohdellut naiset tappavat aviomiehiään, ja että lainrikkojia hirtetään. Tytöt ovat kaiketi peräisin tuosta samasta kylästä ja ilmeisesti kyläläisten mielestä on ihan okei, että heidät on hylätty eri syistä.

Kepeä kansi, sanaileva romanssi, kotoilu, Ei-Toivottujen tyttöjen häpäisy ja pahoinpidellyt vaimot eivät siis kohtaa toisiaan tässä kovin luontevasti.

Kirjan maaginen maailma oli kuitenkin kiinnostava ja tykkäsin siitä, että Bisman ei tarvinnut olla kokematon punasteleva neitsyt sankarinsa saadakseen. Hänellä on ollut sutinaa ennenkin ja hän on aktiivinen toimija omassa elämässään.

Kirjan tiedot:

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison | Hodder 2025 | 328 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Taianomainen luonto

Annica Wennström: Lapinkylä: sukutarina

Oli kylmä.

Annica Wennströmin Lapinkylä: sukutarina oli täsmäkirja Lukumatka menneisyyteen -haasteeseen ja tulikin valittua hyvä kirja. Luin pokkaripainoksen joten oletan, että ensimmäinen kovakantinen painos myytiin loppuun ja lisäpainokselle oli tarvetta.

Lapinkylä on sukutarina, joka alkaa 1860-luvulta. Nuori Njenna kuuluu varakkaaseen metsäsaamelaisten sukuun, jonka asema on alkanut heiketä uudisasukkaiden myötä. Kun yksi heistä tekee väkivaltaa Njennalle ja hän tulee raskaaksi, seuraukset ovat todella kauaskantoiset.

Kirja kuvaa tuon väkivallan teon henkisiä seurauksia ja saamelaisten kohtaamaa rasismia noin 160 vuoden ajanjaksolta. Njennan aikana saamelaisilta vietiin maat ja vesialueet, eikä varakaskaan saamelainen ollut enää varakas muuttuneessa yhteiskunnassa. Saamelaisista tuli turistinähtävyyksiä, samoin heidän pyhistä paikoistaan.

Sitten alettiin kitkemään kulttuurista perimää ruotsalaistamalla lapsia. Kotoaan lähtenyt Njenna kieltäytyy puhumasta kipeästä menneisyydestään ja häpeä omasta taustasta iskostuu hänen tyttäreensä sitäkin vahvemmin. Ristin torjuu saamelaisuuden ja äitinsä, ja hänen kauttaan häpeä siirtyy taas seuraavalle sukupolvelle.

Tykkäsin kirjasta ja siitä, miten tässä kuvattiin vaikeita asioita. Njennan jälkeläisten keskuudessa on hyvin eriäviä näkemyksiä siitä, onko saamelaisuus hävettävä vai arvostettava asia. Kosketus omaan kulttuuriin katoaa vuosikymmenten vieriessä kun kukaan ei ylläpidä sitä. Kuka enää muistaa, missä heidän juurensa ovat?

Tarinassa on monta ajanjaksoa kronologisessa järjestyksessä. Ratkaisu toimi hyvin ja oli helppoa pysyä perillä siitä, missä ajassa ja kenen kanssa missäkin luvussa oltiin. Ainoa poikkeus oli nykyaika eli vuosi 2002. Nimettömäksi jäävä nainen selvittää löytämiensä kengänpaulojen ja oman sukunsa taustaa. Osio oli muuten hyvä, mutta se oli ripoteltu muiden ajanjaksojen joukkoon. Olisin mieluummin lukenut sen kokonaan kirjan lopussa.

Kokonaisuutena tämä oli melko surullista luettavaa, koska menneisyyden taakka painoi jokaisen harteita. Kukaan ei myöskään ollut mitenkään täydellinen ihminen ja eri tavoin tulehtuneet ihmissuhteet raastoivat toisiaan ja lukijaakin.

Kirjan tiedot:

Annica Wennström: Lapinkylä: sukutarina | Bazar 2015 (1. p. 2012) | 335 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Lappskatteland. En familjesaga (2006) | Suomennos: Outi Menna

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Lumiomena, Kirjan pauloissa ynnä muut

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 6. Kirja liittyy saamelaisten historiaan

Chung Serang: Sisunin maailma

Shim Sisun, olet täällä ainoa, joka vastustaa voimakkaasti esi-isien muistokulttuuria.

Lue maailma vuodessa -haasteen toukokuun kirjana oli suoraan japanista, koreasta tai kiinasta suomennettu teos. Luin tähän Chung Serangin hienon Sisunin maailman, jonka ovat koreankielestä suomentaneet Janne Tynkkynen ja Riina Vuokko.

Olen lukenut hyvin vähän korealaista kirjallisuutta, mutta teemoiltaan tämä tuntui aika tutulta. Kirjasta tuli mieleeni Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä, jossa keskiöissä ovat myös perhesuhteet ja perheen äiti.

Sisunin maailmassa suvun matriarkan Shim Sisunin kuolemasta on kulunut kymmenen vuotta. Sisun ei halunnut perinteikästä muistojuhlaa, mutta nyt tyttäret päättävät pitää sellaisen Havaijilla. Jokainen perheenjäsen saa tehtäväkseen tuoda tilaisuuteen Havaijilta löydetyn merkityksellisen asian tai esineen, josta Sisun olisi pitänyt.

Leikkimielistä kisaa seuratessa tutustutaan Sisunin jälkikasvuun kahdessa polvessa. Samalla ruoditaan heidän välisiään suhteita ja heidän suhdettaan Sisuniin, jonka vaiheikas ja paikoin kipeä elämä paljastuu pala palalta.

Pidän tällaisista sanotaan nyt vaikka kollaasimaisista kirjoista! Kokonaiskuva tilanteesta ja henkilöistä syntyy monen näkökulman kautta. Sisun on ollut hieman eri henkilö jokaiselle kertojalle, ja jokaisella on hänestä omanlaisensa tärkein muisto. Ne heijastuvat myös asioissa, joita he lopulta tuovat muistopöytään.

Sikäli kun minä kirjan sanoman ja korealaista kulttuuria ymmärsin, kirja avaa modernia Etelä-Koreaa ja etenkin naisen asemaa siellä. Vaikka kokonaisuus on lämmin ja iloinen, tarinassa on tummia sävyjä. Nuori Sisun esimeriksi selvisi täpärästi omien joukkojen suorittamasta joukkomurhasta ja hänen tyttärentyttärensä joutui happohyökkäyksen satunnaiseksi uhriksi.

Samalla kuitenkin suvun naiset ovat sisukkaita oman tien etsijöitä ja olikin kiva lukea siitä, miten matka Havaijille sysäsi heidät tekemään erilaisia ratkaisuja elämässään. Suurin osa heistä on joutunut kohtaamaan patriarkaattisen yhteiskunnan naisille asettamat rajat ja taistelemaan Sisunin tavoin niitä vastaan.

Jäin lukemisen jälkeen miettimään, mitä toisin omien tärkeiden ihmisteni muistopöydälle. Vähän synkkä ajatus, mutta toisaalta se toi mieleeni monia mukavia muistoja.

Kirjan tiedot:

Chung Serang: Sisunin maailma | WSOY 2024 | 256 sivua | Kirjastosta

Koreankielinen alkuteos: Siseoneurobuteo (2020) | Suomennos: Janne Tynkkynen ja Riina Vuokko

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Toukokuu: Suoraan japanista, koreasta tai kiinasta suomennettu teos

Briitta Hepo-oja: Amalia A ja kosmiset kiemurat

Ovikello soi.

Olen pyöritellyt tätä Amalia A ja kosmiset kiemurat -kirjaa välillä käsissäni viime vuodesta saakka. Nimi ja kansikuva eivät niin houkutelleet, mutta tykkäsin Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -duologiasta tosi paljon.

Onneksi nyt sitten annoin tälle mahdollisuuden, koska tykkäsin tästäkin! Aivan erilainen kuin nuo lohikäämeilyt, mutta oikein raikas ja uskallanko sanoa viehättävä nuortenkirja.

Tarina kertoo kasiluokkalaisesta Amaliasta, joka on joutunut muuttamaan Tampereelta pienemmälle paikkakunnalle. Heti alkusivuilla Amalian poikaystävä Jimi paljastuukin sovinistiksi ja Amalia päättää näyttää tälle taivaan merkit tavalla tai toisella. Kekseliäästi se sitten tapahtuukin.

Tykkäsin sekä kerronnasta että Amaliasta. Tätä oli kiva lukea, koska teksti etenee nopeasti ja huumori on oikeasti hauskaa. Amalia tuntuu tavalliselta teiniltä, jonka sopeutuminen tuppukylään on ollut hidasta monestakin syystä. Bestis Louna on sentään löytynyt ja tarinan edetessä Amalia astuu ulos kuplastaan ja tutustuu muihinkin ikäisiinsä.

Ihan erityisesti pidinkin tarinan ihmissuhteista ja perhekuvauksista. Louna on hurahtanut astrologiaan ja vaikka Amalia ei siihen samalla lailla uskokaan, tyttöjen ystävyys näkyy heidän halussaan olla kiinnostuneita toisistaan, myös niistä tylsemmistä asioista. Lounan ja muidenkin sivuhenkilöiden perhetilanteita kuvataan juuri sen verran, kuin mitä Amalia niistä tietäisi.

Amalian oma perhe on ennen kaikkea isä, joka toipuu edelleen vuoden takaisesta vakavasta onnettomuudesta. Äiti ilmestyy paikalle silloin kuin huvittaa ja onkin Amalian elämän suurin kipupiste. Amalian vanhemmat ovat harvinaista kyllä teinivanhempia: he ovat saaneet Amalian 16-vuotiaina ja tämä on välillä aika oleellistakin sen kannalta, miten muut suhtautuvat heihin.

Perhekuvauksena tämä oli minusta hieno. Eivät kaikki onnelliset perheet ole ydinperheitä eikä äiti ole aina se vanhempi, jonka luonne sopii lähivanhemmuuteen.

Välillä minusta kyllä tuntui, että olen oikea mureneva muumio, koska Amalia on tosiaan syntynyt vuoden 2010 kieppeillä. 90-luku on hänelle vintagea ja 80-luvun musiikki ikivanhaa. Niin ne vuodet ja vuosikymmenet vierivät…

Mutta tosiaan, oikein kiva ja realistinen nuortenkirja, jossa käsitellään vaikeitakin aiheita musertumatta niiden alle.

Kirjan tiedot:

Briitta Hepo-oja: Amalia A ja kosmiset kiemurat | Otava 2024 | 364 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Astrologia

Emily Carroll: A Guest in the House

Luin vuosia sitten Emily Carrollin Through the Woods -sarjakuvakokoelman ja se teki näköjään sen verran vaikutuksen, että muistin edelleen hänen nimensä. Varasin tämän A Guest in the Housen heti kun huomasin, että se oli tilattu kirjastoon.

Tämäkin on kauhusarjakuvaa eli ei ihan ominta lajiani. Tarinan päähenkilö on vastikään avioitunut Abby, joka totuttelee elämään vaimona ja äitipuolena. Elämä rantatalossa vaikuttaa ensin ihan tavalliselta, mutta sitten käykin ilmi, että talossa kummittelee.

Vai kummitteleeko sittenkään?

Tämä oli mielenkiintoinen tarina, jonka hurjaksi yltyvä loppu oli mielestäni hieman tulkinnanvarainen. Se sopi kyllä kirjan teemaan hyvin ja tarina tukeekin kahdenlaista tulkintaa: joko jonkinlainen kummittelu oli totta, tai sitten kaikki oli Abbyn kuvitelmaa. Joka tapauksessa se johtaa tragediaan.

Tarinan keskeinen kysymys on, mitä Abbyn aviomiehen edelliselle vaimolle tapahtui. Abby kuulee ristiriitaisia tarinoita eikä tiedä, mihin uskoa. Onko David hyvä aviomies vai murhaaja? Pidin tästä epävarmuudesta ja Abbyn kasvavasta vainoharhaisesta hädästä.

Onnellinen (?) perhe.

Seepiansävyisten arkikuvausten lisäksi tarinassa on siis kummittelua, joka kuvataan väreillä. Abby hahmottaa yliluonnollisia tapahtumia lapsuuden kuvitelmiensa kautta. Niinpä hän itse saa ritarin hahmon ja kummitus on Lady Grey, pelastettava linnanneito.

Kuvitus oli muutenkin hienoa, mutta nuo fantasiaosuudet olivat kerrassaan upeita. Luulisi värien vievän pois kauhutunnelmasta, mutta ne vain lisäsivät sitä.

Uljas (?) ritari.

Kirjan tiedot:

Emily Carroll: A Guest in the House | Faber 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 28. Kirjassa ollaan järvellä

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Lue maailma vuodessa -haasteen maaliskuun teemana oli alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tähän ruotsalaisen, saamelaisen kirjastonhoitajan Tina Harneskin esikoisromaanin Lumeenkylväjät.

Olen itse asiassa vilkuillut tätä aiemminkin, mutta en koskaan ennen edennyt lainaukseen asti. Syy on mielestäni hyvä jos kohta kirjaimellisesti pinnallinen: kanteen valittu fontti on todella hankala lukea eikä sitä ole edes miellyttävä katsoa.

Onneksi “vuoden kirja Ruotsissa 2023” sentään oli painettu kanteen selkeämmällä fontilla, se se nimittäin alun perin kiinnitti huomioni.

Palkinto oli varmasti ansaittu, koska kirja oli erinomainen ja todella koskettava. Harnesk kirjoittaa huumorilla vakavista asioista, ja etenkin monenlaiset ja usein luonnosta nousevat vertaukset olivat hykerryttävän hauskoja.

Eikä kukaan vastaisi vihreän tohtorin yhteydenottoyrityksiin. Soittoääni, joka kuulosti siltä kuin hyttyslauma olisi imenyt yliannostuksen elämäntaitoluennoitsijaa, saisi turhaan kaikua ummehtuneessa muovihaudassaan tupakantumppien ja tyhjien karamellipussien seassa. Ja puhelimenpirulaisesta kyllä akku loppuisi ennen kuin Máriddjásta.

Se nyt oli ainakin varmaa.

(s. 18)

Tarinalla on useampi kertoja, joista Máriddjá oli ehdottomasti mieleenpainuvin. Iäkäs ja tomera nainen haluaa salata syöpädiagnoosinsa keinolla millä hyvänsä. Kotona kun on muistisairas aviomies Biera eikä pariskunnalla ole ketään huolehtimassa heistä. Kerran oli lapsi, lainassa toiselta, mutta yhteys poikaan katkesi vuosikymmeniä sitten.

Máriddján erikoinen, mutta sinänsä ymmärrettävä logiikka johtaa jos jonkinlaisiin kommelluksiin ja kolttosiin. Toilailujen taustalla on kuitenkin koko ajan mollisointuinen pohjavire. Máriddján uusi ja ainoa ystävä on kännykän Siri, jolle yksinäinen vanhus uskoo huolensa. Miten iäkäs pariskunta pärjää kotonaan, kun kumpikaan ei ole terve? He eivät halua palvelukotiin, jossa heidät saatettaisiin erottaa toisistaan.

Kun pariskunnan elämäntilanteen koko kurjuus lopulta paljastuu kokonaisuudessaan, olo jäi todella surulliseksi.

Samalla lailla myös saamelaisuus on koko ajan läsnä, vaikka ei varsinainen juoni olekaan. Máriddján ja Bieran vanhemmat olivat sitä sukupolvea, joka ajettiin pois omilta mailtaan. Trauma on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja värittänyt kaikkien kirjan hahmojen elämää.

Kun tarinan lopussa päästään eräänlaiseen parantumisen alkuun, se todella tuntuu ankaran taistelun jälkeiseltä voitolta.

Noin ylipäätään tarinassa korostuu perheen ja omien juurien tuntemisen tärkeys. Niitä etsivät niin Máriddjá kuin nuori lääkäri Kajkin, jolla on muuten suomalainen puoliso Mimmi. Hauskoja tapauksia hekin, joskaan eivät Máriddján veroisia persoonia.

Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se oli aiheeltaan valitettavan ajankohtainen. Kuinka paljon meilläkin on vanhuksia, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin Máriddjá ja Biera? Miten paljon sukuhistoriaa on hävinnyt ja juuria katkennut, kun Suomen saamelaisia on kohdeltu kaltoin?

Kirjan tiedot:

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät | WSOY 2024 | 361 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Folk som sår i snö (2022) | Suomennos: Leena Virtanen

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin kummitus, Kirjahamsterin lukuvinkit ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa

* Lue maailma vuodessa : Alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja

Malinda Lo: A Scatter of Light

I started calling my grandmother by her first name when I was thirteen.

Tammikuussa luettu Malinda Lon Last Night at the Telegraph Club oli niin kiva, että päätimme Lauran kanssa lukea sen sisarteoksenkin.

A Scatter of Light sijoittuu myös San Fanciscoon, suurimmaksi osaksi vuoteen 2013. Juuri lukiosta päässeen Arian kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, kun muuan mulkero levittää hänestä yksityisiä kuvia nettiin. Aria viettää siksi kesän isoäitinsä luona ja huomaa samalla olevansa pienen identiteettikriisin pyörteissä.

Vaikka tämä kirja ja Telegraph Club ovatkin itsenäisiä teoksia, pistin kuitenkin koko ajan merkille niiden kytkökset ja toistuvat teemat. Lilyn vuoden 1954 San Franscisco oli niin erilainen kuin Arian ja vaikka Arialla vaikeutensa onkin, niitä ei oikein voinut edes verrata Lilyyn.

Mikä ei tarkoita, että se olisi ollut huono asia tai tämä huono kirja! Oli tosi kiinnostavaa pohtia sitä, miten paljon maailma muuttui 60 vuodessa. Siinä missä Lilyllä ei ollut edes sanoja kuvata omaa seksuaalisuuttaan, Arialle on huomattavasti pienempi ongelma huomata, että hän ei olekaan niin hetero kuin oletti. Samoin kaupungin queer-kulttuuri muuttui valtavasti vuosikymmenten aikana. Salaisesta lesbobaarista päästiin avoimen iloisiin pride-kulkueisiin.

Lauran kanssa tosin totesimme, että tällä hetkellä kehitys näyttää valitettavasti menevän taaksepäin.

Sateenkaarevuuden lisäksi tässä oli yllättäen vahva taiteen teema. Arian isoäiti (isän puolelta) on monipuolinen taiteilija ja hänen äitinsä puolestaan oopperalaulaja. Aria itse haluaa astronomiksi, mutta löytää kesän aikana itsestään taiteellisen puolen. Puutarhuri-Stephin kautta hän pääsee kurkistamaan myös musiikkiin ja runouteen sekä vanhoihin elokuviin ja niiden queer-tulkintoihin.

Nuo pienen piirin elokuvaillat jäivät mieleeni siksi, että niissä katsottiin 1950-luvun elokuvia. Arian aikalaisille ne olivat jo vanhoja, mutta Lilylle ne olisivat olleet aivan uunituoreita.

Tarinana tässä ei sinänsä tapahtunut kovin suuria asioita, mutta kuitenkin koko ajan tapahtui jotain kiinnostavaa. Lo on selvästi erinomainen arjen kuvaajana ja kirjoittaa oikein sujuvasti.

Näistä kahdesta kirjasta tykkäsin Telegraph Clubista enemmän, mutta molempia kirjoja voi kyllä suositella lämpimästi.

Kirjan tiedot:

Malinda Lo: A Scatter of Light | Dutton Books 2022 | 324 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 21. Kirjassa on muusikko

Merja Mäki: Itki toisenkin

Saappaani upposi sateen kastelemalle aukealle, ja liejua tulvahti kengänkärjen reiästä sisään.

Merja Mäen Itki toisenkin on sisarteos aiemmin lukemalleni Ennen lintuja -kirjalle. Kumpikin toimii hyvin itsenäisenä teoksena, mutta olen kuitenkin iloinen siitä, että luin nämä järjestyksessä. Tästä nimittäin käy ilmi, miten Ennen lintuja päättyy.

Tämänkin aiheena ovat Karjala ja karjalaiset, ja näkökulma onkin harvinaisen mielenkiintoinen. En ole lukenut ennen kirjaa, jossa ollaan Suomen miehittämässä Karjalassa ja näkökulma on nimenomaan karjalaisten. Kansallisidentiteetti ja oma kulttuuri ovat todella vahvasti osa tarinaa.

Sitä kertoo siis Larja, joka palaa kotiin Suurmäkeen suomalaiselta opettajaleiriltä vuonna 1942. Kotona asiat ovat huonosti sekä noin yleisesti että henkilökohtaisista syistä. Rakas isoäiti tekee kuolemaa ja haluaa Larjan seuraavan jalanjälkiään kylän itkijänä. Pikkusisko Pola puolestaan on heilastellut miehittäjän kanssa siihen malliin, että esiliina alkaa pyöristyä.

Karjalaiset perinteet ja tavat punoutuvat tarinaan, joka on pohjimmiltaan hyvin poliittinen. Kotimainen sotakirjallisuus esittää perinteisesti sotilaamme urhoollisina vapauttajina, mutta suurmäkeläisille he ovat uusi ja ankara isäntä. Suomalaisilla riittää harvoin ymmärrystä karjalaisia tapoja kohtaan ja Larjan opettajaleirikin tähtää siihen, että karjalaiset opettajat koulutetaan suomettamaan pienet oppilaansa.

Suurmäkeläisten arkea värittää pelko ja epäluulo, joka leviää myös naapureita kohtaan. Kuka vain voi vakoilla naapureitaan Suomen piikkiin, joten on paras olla kieli keskellä suuta. Toisaalta ei ole kovin kauaa siitä, kun naapureita vakoiltiin Neuvostoliiton piikkiin ja kaikki suomalaisiin viittaava saattoi viedä työleirille. Tilanne on kaikin puolin vaikea ihmisille, jotka pitävät itseään ennen kaikkea karjalaisina.

Ristiriitojen repimän kylän kuvaus oli todella kiinnostavaa ja pidin myös Larjasta. Hän joutuu itsekin vaikean valinnan eteen rakastuttuaan Tuomakseen, joka siis taistelee Suomen armeijassa. Larjan entinen (teknisesti ottaen edelleen nykyinen) miesystävä sen sijaan taistelee Neuvostoliiton puolella muiden kylän miesten kanssa. Larja tietää kyllä, mitä kyläläiset ajattelevat suomalaisten kanssa vehtaavista ihmisistä.

Pidin kirjasta ja sen kauniista kielestä. Jos jotain olisin tähän toivonut, niin karttaa tapahtumapaikoista ja sanastoa. Kaikkien karjalankielisten sanojen tarkoitus ei tullut ilmi asiayhteydestä ja aina kun jouduin googlaamaan sanan merkitystä, lensin hetkeksi ulos tarinasta. 

Myös lopun silmitön väkivaltaisuus tuntui aivan turhalta. Kyllä ne sodan kauhut tulivat selväksi muutenkin eikä kuolemilla mässäily tuonut tarinaan enää mitään uutta.

Kirjan tiedot:

Merja Mäki: Itki toisenkin | Gummerus 2024 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tarukirja ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset

* Paha mieli, paras mieli : Kuoleva kieli (karjala)

* Lukumatka menneisyyteen : 18. Kirjassa on susi tai mainitaan susi

Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Vauva on kuollut.

Lue maailma vuodessa -haasteen tammikuun aihe on pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, ja tämä Kehtolaulu on täsmäluku siihen. Leïla Slimani on ranskalais-marokkolainen ja muutti Marokosta Pariisiin 17-vuotiaana.

Slimanilta on suomennettu useampikin teos ja valitsin tämän nimenomaan sillä perusteella, että tarinan keskiössä ei ole maahanmuuttotaustaisuus tai kirjailijan oman ei-eurooppalaisen suvun historia. Kovin usein maahanmuuttajataustaisilta kirjailijoilta suorastaan odotetaan tällaisia kirjoja ja niinpä ajattelin lukea jotain ihan muuta.

Kehtolaulu on pesunkestävä psykologinen trilleri. Keskiluokkainen pariisilaispariskunta palkkaa lastenhoitajan voidakseen keskittyä omiin uriinsa. Louise onkin täydellinen lasten- ja kodinhoitaja, kunnes ei sitten olekaan.

Heti kirjan alussa selviää, että Louise on tappanut molemmat perheen lapset. Miksi? Tarinaa aletaan keriä auki ja jännitys tiivistyy sivu sivulta.

Se ei harmi kyllä kantanut kirjan loppuun saakka. En mitenkään vastusta avoimia ja tulkinnanvaraisia loppuja, mutta tässä tarinassa se ei mielestäni oikein toiminut. Äkillisen hirmuteon motiivi jäi hieman liikaa kysymysmerkiksi, vaikka syitä Louisen kasvavaan ahdistukseen kasautuikin.

Kirja on kuitenkin hyvä kuvaus ranskalaisten lastenhoitajien elämästä ja luokkayhteiskunnasta. Välillä oli todella kiusallista lukea siitä, miten Louisea muka pidetään “melkein kuin perheenjäsenenä”, mutta kuitenkin käsivarren mitan päässä. Myriam ja Paul tiedostavat itsekin kuilun heidän ja palkollisen välillä, mutta koska asia on heistä niin kovin vaikea, he sulkevat silmänsä Louisen yhä oudommaksi muuttuvalta käytökseltä.

Oikeasti, sen broilerin kohdalla olisi hälytyskellojen pitänyt viimeistään soida.

Vaikka maahanmuuttajataustaisuus ei olekaan tässä suuri teema, se on mukana tarinassa. Myriam on arabitaustainen, ehkäpä juuri Marokosta, ja haluaa ehdottomasti valkoisen lastenhoitajan. Leikkipuistossa on kuitenkin selvää, että suurin osa pariisilaisten lastenhoitajista on Afrikasta ja arabimaista, eivätkä työnantajat ole niin tarkkoja siitä, onko heillä papereita vai ei.

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja jännittävä kirja, vaikka loppu vähän lätsähtikin.

Kirjan tiedot:

Leïla Slimani: Kehtolaulu | WSOY 2018 | 237 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: Chanson douce (2016) | Suomennos: Lotta Toivanen

Luettu myös:

Kirjakaapin kummitus, Kirjahullun päiväkirja, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja

* Paha mieli, paras mieli : Mielenterveyden haasteet

* Lue maailma vuodessa : Tammikuu: Pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Paperissa ilmoitettiin että kyseessä oli väliaikainen järjestely: viitenä päivänä sähkö olisi poikki tunnin ajan iltakahdeksasta alkaen.

Olen pyöritellyt Jhumpa Lahirin kirjoja käsissäni kerran jos toisenkin, mutta yksikään niistä ei ole jostain syystä päätynyt koskaan mukaani. Vähän sääli, koska ainakin Tämä siunattu koti oli hyvä.

Jokseenkin masentava, mutta hyvä.

Kyseessä on Pulitzerin kaunokirjallisuuspalkinnon vuonna 2000 voittanut novellikokoelma. Novellien yhteinen kantava teema on Intia, jossa osa päähenkilöistä asuu ja jossa osan juuret ovat. Tunnepuolella vahvin teema on ulkopuolisuuden tunne omassa yhteisössä, perheessä tai muilla mailla vierahilla.

Tämä ei todellakaan ollut mikään iloinen kirja ja novelleissa käsitellään esimerkiksi sotaa, köyhyyttä ja kohtukuolemaa. Onnellisin loppu taisi olla kokoelman viimeisessä tarinassa Kolmas ja viimeinen maanosa. Siinä intialainen päähenkilö sentään onnistuu elämässään ja sopeutuu lopulta vieraaseen amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Kokonaisuutena kiinnostava kirja ja kurkistus intialaiseen kulttuuriin. Kulttuuri ja oma kokemus siitä on kirjassa vahvasti läsnä joka novellissa vaikka päähenkilöt eivät Intiassa asuisikaan.

Kirjan tiedot:

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti | Tammi 2001 | 221 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Interpreter of Maladies (1999) | Suomennos: Kersti Juva

Luettu myös:

Lumiomena, Kirjanurkkaus, Kirja vieköön ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja [49/50]

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus

Kirje värähtelee pöydällä lähes samaan tahtiin lattian poikki jysähtävien askelten kanssa.

Nyt tekisi vähän mieli lukea ihan tietokirjana Agatha Christien elämäkerta. Marie Benedictin Agatha Christien arvoitus on nimittäin fiktiivinen sellainen ja herätti koko joukon kysymyksiä siitä, millainen kirjailija mahtoikaan olla eläessään.

Kirjassa on kaksi aikatasoa. On joulukuu vuonna 1926, jolloin Agatha katoaa yhdeksitoista päiväksi. Poliisit ovat pian oven takana kovistelemassa aviomiestä, jolla onkin luurankoja kaapissaan. Toinen aikataso menee kauemmas ja kertoo Agathan ja Archien avioliitosta ensitapaamisesta alkaen.

Yhtäällä siis Archie räpistelee poliisien ja toimittajien keskellä, toisaalla Agatha kasvaa vaimoksi ja kirjailijaksi. Mietin lukiessani, että mikähän tämän jutun juoni lopulta onkaan, mutta kyllähän se selvisi.

Ja sitten päästiinkin tuohon “mutta millainen ihminen Agatha oikeasti oli” -kysymykseen, ja saman voi toki esittää myös Archiesta.

Sikäli mikäli minä osaan googlettaa, aikajana ja tapahtumat pitivät pääpiirteittäin paikkansa. Christien pariskunnan avioliitto tosiaankin eteni niiden merkkipaalujen kautta, joita tarinassa seurataan. Agatha todellakin katosi yhdeksitoista päiväksi ja kun hänet löydettiin, hän väitti kärsivänsä muistinmenetyksestä.

Kukaan ei tiedä, mikä totuus katoamisen takana on ja Benedict tarjoilee tässä ihan kiinnostavan vaihtoehdon. Ei se mielestäni kaikkein uskottavin ole, mutta todellisuuteen perustuvaa jännäriviihdettähän tämä oli.

Tämä oli sikäli mielenkiintoisesti kirjoitettu, että tarina ei välillä tuntunut oikein etenevän, mutta sitten huomasinkin ahmineeni sata sivua ihan huomaamatta. Se siis eteni kuitenkin ja oli niin ahmittavasti kirjoitettu, että en edes pysynyt oman lukutahtini mukana. Hämmentävä tunne!

Benedict on kirjoittanut muitakin samanlaisia kirjoja, fiktiivisiä naiselämäkertoja, ja ne alkoivat kyllä kiinnostaa tämän myötä.

Kirjan tiedot:

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus | Sitruuna 2024 | 304 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mystery of Mrs. Christie (2021) | Suomennos: Hanni Salovaara

Luettu myös:

Ainakin Kirjojen kuisketta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle [46/50]

* Elämänkertabingo : Nero/Ikoni/Diiva