George R. R. Martin: Jäälohikäärme

Adara piti kaikkein eniten talvesta, sillä jäälohikäärme saapui maailman kylmetessä.

Se olen minä, joku joka ei ole koskaan lukenut yhtään George R. R. Martinin fantasiakirjaa vaikka genreä muuten välillä luenkin! Game of Thronesini olen katsonut, mutta Martinin tiiliskivet eivät ole ainakaan toistaiseksi houkuttaneet lukemaan.

Mutta kun mietin tuossa mitä lukisin Kolme kummaa kirjaa -haasteen talvi/kylmä paikka -kohtaan, mieleeni muistui tämä Martinin ohut nuortenkirja. Jostain syystä tämä tuli tuossa taannoin puheeksi erään työkaverini kanssa. Hän oli pitänyt tästä ja laitoin kirjan lukulistalle.

Jäälohikäärme löytyy siis kirjastosta nuorten osastolta, minne se varmasti kuuluukin joidenkin väkivaltaa ja sen seurauksia kuvaavien kohtausten vuoksi. Tunnelmaltaan se on kuitenkin niin sadunomainen, että mieli tekisi silti laittaa se satukirjoihin.

Asiaa auttaa se, että päähenkilö Adara on vasta lapsi. Hän on syntynyt talvisaikaan, kylmä ja kalpea lapsi, joka on muiden mielestä merkillinen tapaus.

Adara muisti, miten isä oli silloin naurahtanut.

“Jaa, ettenkö rakasta? Voi, Hal. Rakastan häntä, omaa pikku talvilastani, kaikkein eniten. Mutta häneltä en ole koskaan saanut vastarakkautta. Hänellä ei ole mitään annettavaa minulle tai sinulle tai kenellekään meistä. Hän on niin kylmä pikku tyttö.”

Ja sitten isä oli alkanut itkeä, vaikka oli kesä–

(s. 21)

Adaran suurin salaisuus on yhteys toiseen talven olentoon, pelottavaan jäälohikäärmeeseen. Hauras ystävyys saa katkeransuloisen lopun kun sota saavuttaa Adaran kotiseudun.

Tämä oli lyhyt ja ytimekäs kirja, jossa keskityttiin yhteen pieneen näkökulmaan. Adaran kotimaa on sodassa, mutta sota on kaukana kylästä ja lapsen mielestä. Kunnes sitten ei enää olekaan, ja siitä päästään niihin rujompiin kuvauksiin. Tappeluksia näytetään vähän, mutta niiden temmellyksessä ruhjoutuneita sotilaita paljon enemmän.

Tykkäsin tarinasta ja sen tunnelmasta. Adaran, talven ja jäälohikäärmeen kylmyys tuntui taianomaiselta eikä kaikelle annettu selitystä. Lius Royon kaunis mustavalkoinen kuvitus tukee tunnelmaa.

Tämä voisi hyvinkin olla hyvä aloituskirja nuorelle, joka haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, mutta ei kuitenkaan halua tarttua ensimmäisenä pitempään kirjaan.

Kirjan tiedot:

George R. R. Martin: Jäälohikäärme. Kirjava 2016. 119 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Ice Dragon (1980). Suomennos Satu Hlinovsky.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan talvisessa tai kylmässä paikassa

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti (Adelin tyttäret #02)

Mustat kuomuvaunut vyöryivät mutkaisella maantiellä, joka halkoi lounaissuomalaista viljelymaisemaa.

Joskus nyt vain käy niin, että viihdekirja jättää lopussa kurjan olon. Tämä Kätketty tähti oli harmillisesti minulle sellainen kirja. Ei vain siksi, miten Thyralle tässä käy, vaan siksi, miten hänen sisarelleen Lilylle on käynyt.

Sarjan ensimmäisessä osassa seurattiin taiteilijan urasta haaveilevaa Lilyä, joka löytää rinnalleen taiteilijapuolison. Tässä osassa ollaan vuotta myöhemmin vuodessa 1912 ja pääosassa on isosisko Thyra, jonka intohimona ovat matematiikka ja tähtitiede. Thyra ja pikkusisko Kitty viettävät kesän kärttyisen isoäidin kartanossa Kuusistossa, jossa jokainen tuntuu tietävän enemmän tyttöjen äidistä kuin he itse. Eiköhän naapurikartanosta löydykin komea paroni, ja tässä käy juuri niin kuin voi arvatakin.

Nyt seuraa sitten juonipaljastuksia.

Ei riitä, että Thyran suuri unelma tähtitieteen opinnoista musertuu. Käy myös ilmi, että Lilyn haaveet ovat jääneet taloudenhoidon ja siippansa kunnianhimon alle. En jaksanut olla rakkauden ja romanttisen onnellisen lopun puolella, kun kahden nuoren naisen tulevaisuuden toiveet murskattiin noin vain.

Käsittääkseni sarjassa on jäljellä vielä yksi kirja. Jos Kitty joutuu luopumaan kiinnostuksestaan luonnontieteeseen jonkun miehenpuolen vuoksi (Niclas, veikkaan tämän kirjan perusteella), revin ehkä pelihousuni.

Jos kuitenkin unohdetaan kirjan lopun aiheuttama valtava pettymys, tämä oli kokonaisuutena oikein hyvää ajankuvaa. 

Kirkon jälkeen maisema laajeni laajoille pelloille ja rantaniityille, joiden takana välkkyi sinivihreä merenlahti. Vilja oli vaaleanvihreällä oraalla ja notkossa erottui lampaita laiduntamassa valkoisina läikkinä vehreän ruohon seassa. Torpparien turvekattoisia hirsimökkejä näkyi siellä täällä. Läheisessä metsikössä lapset taittelivat oksia ja keräsivät kerppuja lampaille.

(s. 13)

Tykkäsin etenkin luonnon kuvauksesta ja siitä, miten näppärästi tarinaan saatiin ujutettua spiritismi-istunto. Ouija-laudat ja muut henkimaailman hommat olivat kovin muodikkaita tuohon aikaan, ja tarinassa siihen osallistuivat juuri sellaiset henkilöt, jotka olisivat aivan varmasti osallistuneet siihen myös oikeassa elämässä.

Tykkäsin myös Thyrasta ja ehkäpä siksi tuo tarinan loppu olikin niin kiukuttava. Hän tuntuu olevan autismin kirjolla oleva henkilö, jolle matematiikan kaunis logiikka tuo helpotusta joskus hämmentäviin ihmissuhteisiin. Hän oli uskottavasti kiinnostunut sekä tähtitieteestä että puutarhanhoidosta, joihin molempiin saattoi soveltaa matematiikkaa.

Kyllä nyt harmittaa ettei hän saanutkaan sitä, mitä halusi, vaan joutui tyytymään pahuksen paroniin. Romantiikaltakin olisi toivonut hieman enemmän kuin noin viisi pinnallista keskustelua, joiden aikana he eivät tutustuneet toisiinsa ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti. Gummerus 2026. 344 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto

* Lukumatka menneisyyteen : 12. Kirjassa on kissa tai koira

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu

“Voitko kuvailla oireitasi?”

Luen harvoin kauhua, mutta tähän tartuin Hesarissa olleen arvostelun vuoksi. Mikäli oikein muistan, siinä mainittiin nimenomaan uupumuksen ja oman kehon vierauden tunnun kuvailun tehneen vaikutuksen.

Eikäpä se arvostelu väärässä ollutkaan. Tykkäsin tässä erityisesti noista samoista asioista.

Mutta ensin sisältövaroitus: tässä on väkivaltaa kissoja kohtaan. Yksityiskohtaisempi kuvailu on ainoastaan yhdellä sivulla, tai ainakin oletan sitä olleen. Jätin kyseisen sivun lukematta, koska aihe on minulle niin vastenmielinen lukea. Kyseinen sivu oli onneksi helppo skipata ja sen lähestymisen suorastaan tunsi.

Tarinassa Iðunn on pitkistä yöunistaan huolimatta aamuisin hirvittävän väsynyt. Lisäksi hänen kehossaan on mustelmia, joita hän ei muista saaneensa. Lääkäriltä on vaikea saada apua, koska verikokeiden perusteella kaikki on kunnossa. Iðunn alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ennen kuin hankkii askelmittarin, joka todistaa hänen kävelevän kymmeniä tuhansia askeleita yön aikana. Miksi?

Mikään ei ole pahempaa kuin elää selittämättömien oireiden kanssa. Tuntea, että jokin on todella pahasti pielessä. Tietää, että jokin on todella pahasti pielessä, mutta kokeissa ei näy mitään, ja sitä huomaa, että lääkärin mielestä olet keksinyt koko jutun.

(s. 17)

Iðunnin turruttavaa väsymystä kuvataan tosiaan hyvin, samoin hänen heräävään kauhuaan omaa itseään kohtaan. Mitä hänen mielensä ja kehonsa tekevät öisin? Lopulta hän tuntuu olevan vieras omassa kehossaan ja herääminen hirvittää, koska ikinä ei voi tietää, onko keho mudan vai veren tahrima.

Arjen kuvauksen lomassa ruuvi kiristyy, mutta harmillisesti se löysää ihan tarinan lopussa. En oikein pitänyt siitä, miten avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi loppu lopulta jäi. Se ei varsinaisesti yllättänyt eikä tuntunut kovin tyydyttävältäkään.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta kokonaisuutena! Se oli myös nopea lukea, koska sivuja ei niin paljoa ole ja luvut ovat lyhyitä, joskus vain yksi rivi sivulla.

Kirjan tiedot:

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu. Haamu 2026. 178 sivua.

Islanninkielinen alkuteos: Myrkrið milli stjarnanna (2021). Suomennos Eeva-Kaisa Suhonen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 35. Kirjassa on lyhyet luvut

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin Pohjoismaista

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Kukaan, joka oli nähnyt Catherine Morlandin lapsena, ei olisi voinut kuvitella, että hänestä tulisi kirjan sankaritar.

Etenimme Lauran kanssa Austen-projektissamme Jane Austenin ensimmäiseen ja/tai viimeiseen kirjaan. Neito vanhassa linnassa on ensimmäinen Austenin julkaisukuntoon saama romaani, mutta se ilmestyi vasta kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 1817.

Tästä on tehty kaksi suomennosta, joista meillä oli luvussa Eila Pennasen vuonna 1953 tekemä. Minusta oli hieman hämäävää, että tässä käsissäni olevassa uudessa painoksessa ei sanottu suoraan, että suomennos on jo 73 vuotta vanha. Selittää ne kääsit ja leningit ja muut vanhahtavat sanat! 

Kirjasta ilmestyy tänä vuonna taas uusi painos samalla suomennoksella. En sano, että Pennasen suomennos olisi huono, koska mielellään tätä luki, mutta ehkäpä olisi aika tuoreemmalle versiolle?

Joka tapauksessa saimme nyt tämän luettua ja lopputulemana tykkäsimme kyllä! Tämä oli selvästi satiiri ja kommentoi aikansa kaunokirjallisuuden trendejä hyvinkin piikikkäästi.

17-vuotias Catherine pääsee rikkaiden naapureiden kanssa Bathiin, jossa hän löytää uusia tuttavia. Catherine tykkää goottilaisista romaaneista ja kun hän pääsee vieraisille ihan oikeaan linnaan, hänen mielikuvituksensa lähtee laukalle ja joka nurkan takana on salaperäisiä papereita ja epäilyttäviä tyyppejä.

Austen toisaalta kannustaa lukemaan ja toisaalta varoittaa ottamaan lukemaansa liian tosissaan. Viihdekirjallisuus ja kaunokirjallisuus noin yleensäkin sukupuolitetaan tässä vahvasti naisten kirjallisuudeksi, mutta toisaalta tarinamme sankari, 26-vuotias Henry Tilney myöntää lukevansa mielellään aivan yhtä dramaattisia tarinoita kuin Catherinekin.

Tykkäsinkin erityisesti siitä, miten Catherine ja Henry tuntuivat oikeasti tutustuvan toisiinsa tarinan aikana. He löytävät yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja vaikka Henry pitääkin Catherinea välillä hieman naiivina, hän ei innostu lyttäämään tätä tai tämän harrastuksia. Catherinen innokkuus tempaa välillä Henrynkin mukaansa keksimään omia tarinoitaan.

Ihan tarpeeksi draamaa löytyy elämästä muutenkin, etenkin kirjan pahisten eli Thorpen sisarusten taholta. Oli kiva lukea miten Catherine kasvaa lyhyessä ajassa huomaamaan molempien epämiellyttävyyden ja kieroilut. Hän yrittää nähdä uudet ystävänsä positiivisen kautta, mutta raja tulee lopulta vastaan hänelläkin.

Austenin huumori toimi tässä todella hyvin. Kaikkitietävä kertoja kommentoi välillä juonta ja wanhoja hywiä trooppeja tavalla, joka nauratti oikeasti.

Herra Tilney näytti yhtä kauniilta ja vilkkaalta kuin ennenkin ja puheli kiinnostuneesti muodikkaalle ja miellyttävän näköiselle nuorelle naiselle, joka nojautui hänen käsiivarteensa ja jonka Catherine heti arvasi hänen sisarekseen; siten hän enempää ajattelematta sysäsi syrjään melko hyvän tilaisuuden pitää häntä jo naimisissa olevana miehenä ja siten ikuisiksi ajoiksi menetettynä.

(s. 57)

Turha mustasukkaisuus ja väärinymmärrys vältetty!

Tämän innoittamana päätimme Lauran kanssa lukea Udolphon kunhan tässä ehdimme.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa. WSOY 2023 (1. p. 1950). 300 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Northanger Abbey (1818). Suomennos Eila Pennanen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna

* Lukumatka menneisyyteen : 7. Kirjan nimessä on sana, jolla viitataan historiaan tai aikaan

Virpi Vainio: Petsamon enkeli (Petsamo #01)

Suomen Jäämeren ajasta jäi jäljelle hiljaisuus, jota yhä tekee mieli tapailla sanoiksi, sillä sen aikaisilla ihmisilläkin oli omat nimensä, kotinsa, jokapäiväiset murheensa ja unelmansa.

Tämä trilogian aloittava Petsamon enkeli kiinnosti jo siksi, että se on kotimainen historiallinen romaani. Pidän niitä aina silmällä vaikken kaikkia luekaan. Lisäksi se kertoo nimensä mukaisesti Petsamosta, eli sijoittuu Lappiin. Ja sitten vielä aiheena on vähemmän tuntemani tapahtumasarja historiassa.

Tarina alkaa vuodesta 1937, jolloin petsamolainen Valeria ymmärtää tulleensa huijatuksi. Kaiken kauniin luvannut miehenpuoli katoaa Helsinkiin kuin tuhka tuuleen ja Valeria jää yksin pyöristyvän vatsansa kanssa. Samaan aikaan valtiollinen poliisi rahaa hänen isänsä kuulusteltavaksi vakoilusta syytettynä.

Tämän jälkeen hypätään pari vuotta ajassa eteenpäin ja joukkoon liittyvät taidemaalari Maija ja Jäämerelle passitettu poliisi Antti. Jälkimmäinen saa tehtäväkseen selvittää murhan ja paikallisia rajarötöstelyjä.

Mielestäni kirja hukkasi harmillisesti punaisen lankansa. Nuo petsamolaisten turhat ja perusteettomat kuulustelut olivat tragedia, jossa olisi ollut tarpeeksi tarinaa yhteen teokseen. Nyt se jää taustalle ja tuntuu välillä unohtuvan kokonaan kun tarina poukkoilee eri kertojien välillä asiasta ja paikasta toiseen.

Lupaavan alun jälkeen minun oli jotenkin vaikea keskittyä lukemaan tätä. Ehkä tarina olisi tuntunut kokonaisemmalta, jos olisin pystynyt lukemaan sen kerralla tai parilla?

Mutta, jäi näiden ihmisten kohtalo kiinnostamaan! Tykkäsin Valeriasta, joka joutui tekemään vaikeita valintoja elämässään ja päättää selvitä. Samoin Maijasta, joka haluaa pärjätä valokuvaajana ja taidemaalarina maailmassa, jossa se ei ole naiselle helppoa.

Tämän Maija osasi; elämän viemisen eteenpäin. Vaikka pää oli aivan turta, kädet tiesivät, mitä tehdä.

(s. 312)

Tässä osassa tarina päättyy sodan syttymiseen. Oli kylmäävää lukea, miten petsamolaiset jäivät yksin hirvittävään tilanteeseen. Täytynee siis lukea jatkoakin jotta selviää, miten heidän kaikkien käy.

Kirjan tiedot:

Virpi Vainio: Petsamon enkeli. WSOY 2026. 342 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 46. Trilogian ensimmäinen osa

* Lukumatka menneisyyteen : 5. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lappiin

J. G. Ballard: Uponnut maailma

Pian tulisi liian kuuma.

Etsin täsmäkirjaa lukuhaasteeseen ja törmäsin tähän vuonna 1962 ilmestyneeseen dystopiaan. Lähtökohta oli sen verran kiinnostava ja jopa ajankohtainen, että lukaisin tämän vaikka tuoreempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti löytynyt.

Vähän iski kiinnostus kyllä omaan nilkkaan, koska ei tämä loppujen lopuksi mitenkään hyvä ollut. Kirja oli todellakin aikansa tuote ja heittäytyi välillä suorastaan puistattavan rasistiseksi.

Tarinassa ollaan tulevaisuuden maailmassa, jossa vesi ja lämpötila ovat nousseet hurjasti ja ilmaston puolesta ollaan lähestymässä mesotsooista maailmankautta.

(Tässä vaiheessa kirjaa googlasin mesotsooisen maailmankauden ja jouduin hetkeksi harhapoluille dinsosaurusten maailmaan. Aina yhtä kiehtovaa!)

Päähenkilö biologi Kerans kuuluu retkikuntaan, joka harhailee vielä Lontoon korkeudella. Tarkoitus on jatkaa matkaa napapiirin yläpuolelle, koska ihmiskunnan rippeet elävät arktisilla alueilla. Kerans ja osa retkikuntaa alkavat kuitenkin nähdä outoja unia, joiden johdosta hän ei haluakaan lähteä laguuniverkostoksi muuttuneesta kaupungista.

Ja tämä maailma oli oikeasti kiinnostava kaikessa vaarallisessa villiydessään. Se mainitsemani ajankohtaisuus liittyy tietenkin ilmastonmuutokseen, jonka seuraukset on tässä viety äärimmilleen.

Auringon kiekko ei ollut enää selväpiirteisen pyöreä, vaan leveä, kaiken aikaa kasvava soikio, joka levittäytyi itäisen taivaanrannan ylle kuin jättimäinen tulipallo ja heijastui laguunin kuolleesta, lyijynharmaasta pinnasta muuttaen sen kirkkaaksi kuparikilveksi. Keskipäivällä, johon oli aikaa vajaat neljä tuntia, vesi näyttäisi jo palavan.

(s. 7)

Scifimpää oli se, miten tarinassa käsitellään ihmisen suhdetta menneisyyteen ja luontoon. Tämä oli aika sekavaa settiä ja lopputulema oli se, että ihmisellä on tässä jonkinlainen solutason biologinen muisti, joka alkaa nyt soitella kelloja Keransin mielessä. Mesotsooisesta kaudesta sinä olet tullut ja sinne sinä olet palaava jne.

Tarina itsessään oli aika tylsä, koska se pyöri niin paljon tuollaisten pohdintojen ympärillä. Seikkailupuoli ei kiinnostanut siksikään, että se tosiaan sisälsi hyvin paljon rasistisia kuvauksia. Lisäksi tarinassa on vain yksi nainen, joka on tietenkin loppujen lopuksi neito pulassa.

En oikeastaan suosittelisi tätä, koska rasismi on tässä niin törkeää, mutta jotenkin tuo villi maailma kuitenkin jäi pyörimään mieleeni kiinnostavana mitä jossitteluna. 

Kirjan tiedot:

J. G. Ballard: Uponnut maailma. Jalava 2011. 176 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Drowned World (1962). Suomennos: Mika Renvall.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : Luonto ottaa vallan

Ulla Rask. Seitsemän tornin varjoissa (Kylmä meri #02)

“Valitan, fru Krause.”

Luin viime vuonna Kylmä meri -sarjan ensimmäisen osan Blanka, Itämeren tytär, ja tykkäsin siitä paljon. Onneksi tämä jatko-osakin oli aivan yhtä hyvä!

Jäin taas odottamaan seuraavaa osaa, koska tämä jäi niin mielenkiintoiseen paikkaan. Ei cliffhangeriin, mutta haluaisin heti lukea, miten Blankan ja Margon tarina tästä jatkuu!

Tässä kirjassa ollaan vuodessa 1611. Blanka on hemmoteltu kauppiaan vaimo ja Margo edelleen hänen taloutensa piika. Naisten välit ovat viilenneet ja tuskin on kovin suuri juonipaljastus kertoa, että Margo saa lähtöpassit heti kirjan alkupuolella syistä että.

Sanoin Itämeren tyttären kohdalla, että välillä Blankasta oli vaikea pitää ja niin on tässäkin kirjassa. Huom. se on hyvä asia! Hän on edelleen hyvin ristiriitainen hahmo. Hänen haluaa kyllä selviävän vaikeuksista, mutta samalla ei voi kuin todeta, että itsepä olet niistä osan aiheuttanut.

Suurimman osan ajasta tarinassa ollaan Blankan matkassa. Lyypekkiin iskee rutto, joka muuttaa Krausen perheen elämän kokonaan. Kirjan alkusanoissa Rask kertoo ettei tautia oikeasti ollut kaupungissa tuohon nimenomaiseen aikaan, mutta samoihin aikoihin kuitenkin. Mitäpä sitä pienistä historian värityksistä kun fiktiossa ollaan.

Joka tapauksessa rutto on erinomainen syy rakentaa välillä klaustrofobiseltakin tuntuva tarina. Kuolema korjaa satoaan ja Lyypekistä on yhtä vaikea päästä pois kuin sinne on päästä sisään. Kukaan ei halua, että tauti leviää muuallekin, vaikka kukaan ei oikeastaan ymmärrä mistä rutto on tullut tai miten sitä voisi hoitaa. Synnin palkka, selvästikin.

Minusta tässäkin osassa kiinnostavinta oli historiallisen miljöön lisäksi naisten välisten suhteiden kuvaus. Niihin vaikuttaa paljon luokkayhteiskunta ja Blankan on kovin vaikea niellä sitä, että hän ei olekaan kaikkien elämän keskipiste. Tytärpuolella on aivan omat huolenaiheensa ja Margolla omat unelmansa, joihin ei kuulu Blankan oikkujen toteuttaminen hamaan hautaan saakka.

Siitä Margo oli kuitenkin varma, että jos hän ei pitäisi varaansa, hän kuuraisi polvillaan rouva Blankan ja tämän perheen lattioita, kunnes kuolisi vanhuuteen. Karkeasta laudasta tehty arkku, lyhyt siunaus ja vaatimaton ateria hautajaisten jälkeen. Menisi muutama kuukausi, eikä kukaan enää muistaisi hänen koskaan edes eläneen.

(s. 18-19)

Hieno ja mielenkiintoinen kirja siis! Luin tämän melkein yhdeltä istumalta, koska en vain malttanut jättää kesken. Jatkoa odotellessa.

Kirjan tiedot:

Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa. WSOY 2026. 357 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu

* Lukumatka menneisyyteen : 3. Kirja, jonka lukemista olet odottanut

Natori Sawako: Kirja, jota etsit (Kirjakauppa Perjantai #01)

Kerrotaan, että eräällä pohjoisen Kantōn alueella sijaitsevalla pienellä asemalla on kirjakauppa, josta voi löytää juuri sen kirjan, jonka haluaa lukea.

Minusta on näyttänyt vähän siltä, että Ennen kuin kahvi jäähtyy -sarja avasi sekä suomen- että englanninkieliset kirjamarkkinat vastaaville teoksille. Niiden jujuhan on siinä, että sinänsä irralliset tai ainakin irrallisilta vaikuttavat tarinat tapahtuvat samassa kotoisessa paikassa.

Natori Sawakon juuri suomennettu Kirja, jota etsit tapahtuu kirjakaupassa. Kehyshenkilöinä ovat kirjakaupan työntekijät, joista myymäläpäällikkö Makinolla on taito löytyy kaupan kokoelmasta juuri se kirja, joka sopii asiakkaan elämäntilanteeseen. Ensimmäisessä tarinassa esitellään opiskelija Fumiya, josta tulee kaupan uusi osa-aikainen työntekijä.

Tästä paistoi mielestäni aika paljon läpi se, että nämä neljä tarinaa ovat luultavasti alun perin ilmestyneet sarjana lehdessä. Näin tällaiset teokset on monesti käsittääkseni koottu. Ja eipä siinä mitään, onhan meilläkin jatkokertomuksia painettu kansiin kokonaiseksi kirjaksi, mutta tässä se tarkoitti turhaa toistoa. Joka tarinassa piti vähän kerrata, että mikä kirjakaupan juttu nyt olikaan.

Mutta kokonaisuutena tämä oli nopealukuinen hyvän mielen kirja, jossa ainakin länsimaisesta näkökulmasta hieman kummallisetkin ongelmat ratkeavat lempeästi puhumalla ja elämänviisauksia laukomalla. Jokainen tarina pyöri teemallisesti yhden tai kahden kirjan ympärillä, joten tästä voi poimia kirjavinkkejä omalle lukulistalleen.

Minusta kiinnostavinta tässä oli japanilaisen kulttuurin kuvaus. Oli kirjakauppa miten leppoisa hyvänsä, yötöitä tehdään mutisematta tarvittaessa. Se, että vanhemmat ulkoistavat lastenkasvatuksen käytännössä kokonaan ja valitsevat ahkeran työnteon, ei juuri kulmakarvoja kohota. Kirjakaupassa on mahdollisuus tilata ruokaa, jolla on tässä tapauksessa suora yhteys joko johonkin kirjaan tai ainakin tilanteeseen, jossa sitä tarjotaan.

Tarinoissa tulee toistuvasti esiin se, miten ihmisten pitäisi sopia tietynlaiseen heiltä odotettuun muottiin. Kukaan ei oleta koviksen näköisen tyypin lukevan ja tavallisemman näköinen nainen ei odota elämältään yhtä suuria kuin kauniimpi nainen voisi odottaa.

Eniten minua huvitti yksityiskohta, jonka ainakin itse tunsin kovin kliseiseksi. Fumiya nimittäin räpeltää silmälasejaan koko ajan. Olen mangani lukenut ja animeni katsonut, ja tällainen lasien kohentaminen on tyypillistä megane-hahmolle (joka Fumiya ei muulla lailla ole, hänestä on viileä harkitsevaisuus kaukana). En ollut ajatellutkaan, että se tulee näin vahvasti esiin myös aikuisten kirjallisuudessa! Tai no, ainakin tässä kirjassa.

Työnsin silmälaseja parempaan asentoon ja annoin katseen kiertää kirjanselkiä reunasta alkaen.

(s. 22)

Tämä aloittaa Kirjakauppa Perjantai -sarjan ja voi olla, että lukaisen jatkoakin kunhan se suomennetaan.

Kirjan tiedot:

Natori Sawako: Kirja, jota etsit. Otava 2026. 254 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Kinyōbi no honyasan (2016). Suomennos Raisa Porrasmaa.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2026

Heather Fawcett: Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelter

I paused on the threshold of the shop to stamp the frost from my boots.

Tykkäsin paljon Emily Wilde -sarjasta ja jäin odottamaan Fawcettin seuraavaa kirja toiveikkaana. Bonuksena tässä Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelterissä on, aivan oikein, kissoja.

Tämä on yksittäinen kirja, ei sarjan osa, ja en nyt oikein osaa päättää oliko se loppujen lopuksi hyvä asia vai ei. On kiva, että julkaistaan myös itsenäisiä fantasiakirjoja eikä aina vain trilogioita tai todella pitkiksi venytettyjä sarjoja. Kirjan juoni sinänsä on pieni ja tarinan jakaminen kahteen kirjaan olisi hyvinkin voinut venyttää sitä aivan turhaan.

Toisaalta tämä tuntui vain pintaraapaisulta kiinnostavaan maailmaan eikä oikein mihinkään ehditty keskittyä kovin syvällisesti, ei edes päähenkilöihin.

Agnes on päälle kolmekymppinen (iso plussa taas Fawcettille vähän vanhemmasta päähenkilöstä!) ja jäänyt leskeksi pari vuotta sitten. Hänellä on rakas sisko ja järjestelmällinen luonne, ja hänen suuri intohimonsa ovat kissat ja niiden pelastaminen Montrealin kaduilta. Suojakoti ottaa hoiviinsa katukissoja ja etsii niille uudet kodit. Velhojen katutappelusta johtuen suojakoti tarvitsee uudet tilat ja niinpä Agnes päätyy vahingossa vuokralle pahamaisen velhon Havelock Renardin omistamaan liiketilaan.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Havelock muistuttaa kovasti Diana Wynne Jonesin Liikkuvan linnan Howlia ja kirjan juonikin muistuttaa jossain määrin Liikkuvaa linnaa. Eipä tarvitse miettiä, mistä Fawcett on tähän inspiraation saanut!

Kokonaisuutena pidin kyllä kirjasta, mutta jostain syystä siihen oli hankala keskittyä. Se oli melko ennalta-arvattava ja samat asiat toistuivat monta kertaa. Ei sillä, kissalan arjen pyörittämisessä on varmasti rutiininsa, mutta ehkä siitä olisi saanut irti vähän enemmän tällaisessa maagisessa maailmassa?

“Magicians like cats. The stories say Havelock Renard can turn himself into a black one.”

“The stories also say he collects the screams of his victims in jars,” I pointed out. “And takes his enemies apart just so he can sew them together to make new enemies. When it comes to magicians, I prefer to trust in what they do with their power, not the stories people tell about it. - - “

(s. 59)

Mutta ihan mukava kotoinen fantasiakirja kuitenkin ja pidin myös Agnesista. Seuraavaa Fawcettia odotellessa!

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelter. Orbit 2026. 351 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi

* Kolme kummaa kirjaa : Kirja on itsenäinen teos (ei osa sarjaa)

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings (The Memoirs of Lady Trent #05)

Writing the final volume of one’s memoirs is a very peculiar experience.

Voihan nyyhky, tämä on tosiaan ihanan Lady Trent -sarjan viimeinen osa. On olemassa yksittäinen jatko-osa, jossa käsittääkseni kertoja on Isabellan pojantytär. En nyt oikein tiedä haluanko lukea sen vai en. Tähän maailmaan olisi kiva palata, mutta toisaalta entä jos se kirja pilaakin tämän hienon lopun?

Vaikea päätös, jota en ole vielä tehnyt!

Tässä osassa Isabella jäljittää merkillistä lohikäärmettä, tai oikeastaan sen ruumista, jyrkässä vuoristossa. Jokaisessa osassa ollaan liikuttu eri ympäristössä ja nyt ollaan selkeästi Isabellan maailman Himalajan vastineella. Sarjan ensimmäisessä osassakin oltiin vuorilla, mutta ei näin vaarallisilla.

Mutta se vaarallisuus ei ole tarinan pointti. Isabella on tässä kohta nelikymppinen ja tämä on hänen tutkijan uransa huipennus, se syy, miksi näitä muistelmia kirjoittava vanhempi Isabella on niin legendaarinen nainen. Koko sarjan ajan Isabella kumppaneineen on löytänyt uutta tietoa tuhansia vuosia sitten kadonneesta draconean kansasta, ja se juonenlanka huipentuu tässä.

Ihan totta puhuen olin sentään sen verran osannut laskea yhteen yksi plus yksi, että sain tulokseksi kaksi ennen Isabellaa. Mutta ei se haitannut ollenkaan! Isabellan tiedonjano on koko ajan ollut hänen määrittelevä piirteensä ja hänen kasvuaan tutkijana on ollut mukava seurata.

Tässä osassa pidin taas paljon myös Isabellan ja hänen toisen aviomiehensä suhteesta. Suhailkin on tutkija, arkeologi ja kielitieteilijä, joten kaksikko ymmärtää ja arvostaa toisiaan myös ammatillisesti. Kiva, että on mieshahmo, joka tukee kumppaniaan tuulessa ja tuiskussa eikä yritä tehdä hänestä pienempää oman menestyksensä korostamiseksi.

Another man might have failed to understand the magnitude of my obsession with dragons, but not Suhail. He had come with me into the depths of the Jefi in summer; he knew that risking life and limb for knowledge was nothing new to me.

(s. 63)

Kokonaisuutena sarja on ehdottomasti yksi suosikeistani! Toivottavasti muutkin löytävät tämän. Jos olet pitänyt Heather Fawcettin Emily Wilde -sarjasta, luultavasti pidät tästäkin.

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings. Titan Books 2017. 365 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 8. Kirjassa ei rakastuta

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan vuorilla tai luolassa

* Luonto sivuilla : Luontosuhde

Anna-Maija Naakka: Sydän ladulla (Pohjoisen kutsumat #01)

Lehden toimitus oli kuin sähköiskun saanut.

Kerronpa heti tämän kirjan sisältöä koskevan asian, jota ei ole mainittu tämän kirjan takakannessa, kustantajan sivulla tai minun nähdäkseni missään muuallakaan. Tämä ei ole kummoinen juonipaljastus, koska asia tulee selväksi heti kirjan alkupuolella.

Päähenkilöllä, urheilutoimittaja Lumi Saleniuksella, on syömishäiriö. Lupaavan urheilutähden ura katkesi aikoinaan osittain sen vuoksi, ja Lumin edelleen jonkin verran ongelmallinen suhde ruokaan tulee esiin monta kertaa tarinan aikana.

Vaikka kirja onkin sinänsä kevyttä viihdekirjallisuutta, syömishäiriö on olennainen osa Lumin hahmoa. En pidä siitä, että tämä asia on jätetty selvästi tarkoituksella mainitsematta kirjan markkinoinnin yhteydessä. Ne, joita aihe kiinnostaa, eivät löydä kirjaa, ja ne, jotka eivät halua aiheesta lukea, yllättyvät ikävästi.

Itse tartuin kirjaan alun perin siksi, että se sijoittuu Lappiin. Tänne ei kovin monen viihdekirjan juoni ulotu, joten se teki kirjasta heti kiinnostavan. Romanttista viihdettä Lapissa, vau! Juoni, jossa Lumi jäljittää kadonnutta maastohiihtotähteä, kuljettaa hänet Rovaniemen kautta Kittilän ja Levin tienoille.

Matkan varrella kohdataan tietenkin kaikki turistityypilliset asiat. Löytyy poroja, kärttyinen erakko, feikkishamaani, yhden yön paukkupakkaset sekä turistirysä, jonka plastiikkakirurgin palveluja käyttäviä naisia ja heidän ulkonäköään arvostellaan Lumin sanoin varsin rumasti.

Kovin moni lappilainen hahmo ei tarinassa ääneen pääse, vaan suunvuoro annetaan aina etelän vieraille.

Kelkanvuokraaja nyökkäili innokkaasti. Oli jotenkin sympaattista, kuinka vieraanvaraisesti he suhtautuivat ulkomaalaisiin turisteihin täällä.

(s. 233)

Ole vielä pikkuisen alentuvampi, jooko? Turisteja hyysätään etupäässä siksi, että heillä on rahaa, joka halutaan heiltä pois. Ei siksi, että lappilaiset ovat jotenkin naiviin ystävällinen, kokonaan vieras laji.

Tarina eteni joutuisasta ja monista ärsytyksen aiheista huolimatta luin sen loppuun asti. Eniten pidin siitä, miten Lumin toimittajan työtä kuvattiin. Hän joutuu pohtimaan sitä, millainen toimittaja hän haluaa olla. Missä menee raja häikäilemättömän paparazzin ja inhimillisyyttä osoittavan toimittajan välillä?

Sydän ladulla aloittaa Pohjoisen kutsumat -sarjan, joten Lapissa vieraillaan ilmeisesti tulevaisuudessakin. Tästä jäi sellainen tunne, että luen ehkä jatko-osan silkasta uteliaisuudesta, mutta saa nyt nähdä

Kirjan tiedot:

Anna-Maija Naakka: Sydän ladulla. Docendo 2026. 432 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 7. Romanttinen viihdekirja

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä

Tämä kirja perustuu mittavaan käsikirjoituskokoelmaan, josta käytetään nimitystä Maryn paperit.

Noitavainoista kertovaa kirjaa etsiessäni törmäsin tähän nuortenkirjakaksikkoon, joista tarkoitus oli lukea ensin vain ensimmäinen osa. Se oli kuitenkin sen verran kiinnostava, että lukaisin sitten toisenkin.

Noitalapsi kertoo nuoresta Marysta 1660-luvulla. Hänen isoäitinsä teloitetaan noitana ja Mary tuupataan kiireen vilkkaan Englannista Yhdysvaltoihin lähtevään laivaan. Puritaanit hyväksyvät Maryn joukkoonsa ja piskuiseen siirtokuntaansa, ainakin joksikin aikaa.

Tykkäsin tarinasta, joka on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tarina eteni nopeasti ja oli kirjoitettu kivasti. En tartu ensimmäisenä päiväkirjaromaaniin, mutta tässä kerrontakeino oli hyvin valittu ja minäkertojan kautta oli helppo tutustua aikakauden arkeen.

Mary kertoo merimatkastaan ja uudesta maailmasta, jossa kaikki onkin - yllätys yllätys - melkein niin kuin ennen. Puritaanien linjasta ei poiketa tai niskaan rapsahtaa helposti noituussyytteitä myös rapakon takana.

Kirja päättyy aika jännään kohtaan ja siksi halusin lukea Näkijänkin. Se ei kuitenkaan toiminut mielestäni läheskään yhtä hyvin ja jälkikäteen ajatellen olisin melkein voinut jättää sen lukemattakin. No, ei näihin onneksi kovin paljoa aikaa mennyt, niin sujuvaa teksti kuitenkin oli.

Ongelmani Näkijässä oli se, että enää ei ollakaan Maryn päiväkirjoissa. Tarina jatkuu osittain nykypäivässä, jossa mohawk-heimoon kuuluva Agnes alkaa nähdä näkyjä esiäidistään. Nämä näyt ottaa ylös sekä hänen aktivistitätinsä että tutkija, joka kerää tietoja Marysta tutkimuksiaan varten.

Minusta tämä tuntui kovin kömpelöltä tavalta kertoa Maryn tarina loppuun. Ennemmin olisin lukenut lisää ihmeenomaisesti säilyneitä päiväkirjoja kuin näkyjen kautta kikkailua.

Kiinnostava puoli kirjassa oli kuitenkin se, miten se kertoi intiaanien tuhon alusta 1600-luvulla sekä tilanteesta nykypäivänä. Pidin etenkin Agnesin tädistä, jolla oli hyvin jyrkkiä ja mielestäni täysin oikeutettuja mielipiteitä siitä, miten kurjasti valkoiset ovat kohdelleet arvokasta kulttuuriperintöä.

Hänen mielestään suurin osa museoissa esitellyistä intiaanien kätten töistä oli määritelty rihkamaksi, intiaanikulttuuriin liittyviksi kuriositeeteiksi, ja määritelmiä olivat olleet laatimassa keräilijät, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet, miten arvokkaista esineet olivat sille kansalle jolta ne oli riistetty. Hänen mielestään ne olivat varastettua omaisuutta.

(s. 20-21)

Lopputulema sanoisin, että Noitalapsi on ehdottomasti lukemisen arvoinen jos noitavainot ja historialliset nuortenkirjat kiinnostavat. Näkijä on vähän niin ja näin, yhtä hyvä se ei mielestäni ollut.

Kirjojen tiedot:

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä. Tammi 2004 & 2005. 249 & 329 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Witch Child (2000) & Sorceress (2002). Suomennos Paula Herranen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 38. Kirjassa keräillään jotain & 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä

* Paha mieli, paras mieli : Noitavaino

* Luonto sivuilla : Parantava voima

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjan kansikuvassa on ihminen & 14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

I’ve given this whole thing enough thought that I can confidently say over time sucks.

Tässä YA-kirjassa oli ainekset hyvään tarinaan. Maailmanlopun jälkeinen maailma! Päähenkilö asuu kirjakaupassa! Sateenkaareva rakkaustarina! Uusi supermyrsky uhkaa! Kaikki ihmiset eivät olekaan mukavia!

Mutta tarinana tämä ei edennyt oikein minnekään enkä pitänyt päähenkilöstä ollenkaan.

Liz on 17-vuotias ja piileskellyt kirjakaupassa vuoden verran. Hän saa elintarvikkeita vastineeksi kirjoista ja lupauksesta toimittaa viestejä eteen päin. Kirjakauppa on siis eräänlainen postitoimisto ja tämä oli minusta hyvä ajatus.

Eräänä päivänä kauppaan murtautuu Maeve, jolla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Liz antaa vastentahtoisesti Maeven jäädä ja loppujen lopuksi tytöt ihastuvat toisiinsa. Mikä oli sikäli ongelma, että Maeve oli näistä kahdesta ehdottomasti kiinnostavampi hahmo. Toivoin koko ajan, että hän dumppaisi tylsän, passiivisen ja kaikesta valittavan Lizin ja jatkaisi matkaansa kohti kiinnostavampia tapahtumia.

Tarina olisi muuttunut heti kiinnostavammaksi jos se olisi myöntänyt, että Lizin pakkomielteinen suhtautuminen kirjakauppaan on ongelma ja että hän taisi olla masentunut jo ennen maailmanloppua. Mutta ei, Liz on aina oikeassa eikä joudu ikinä tekemään vaikeita valintoja.

But maybe my worst mistake was fighting so hard to survive. Outlasting everyone I knew or loved or cared about. Because maybe if I’d never tried, it wouldn’t hurt so hard to fail. Because when you survive this long, you start to wonder if it will ever be worth it. I’m starting to think it may never be.

(s. 244)

Samanlaista valitusta koko kirja!

Tämä on käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja sanoisin, että se näkyy. Maailmanrakennus on onttoa (oletan maailmanlopun katastrofaalisten luonnonilmiöiden johtuneen ilmastonmuutoksesta, mutta se ei kyllä selitä happosateita) eikä kaikkea ole ajateltu loppuun saakka.

Tarinassa esimerkiksi tapahtuu karmea onnettomuus, ja noissa olosuhteissa ja tuolla hoidolla siitä ei olisi mitenkään selvinnyt hengissä. Eikä kukaan missään olosuhteissa toipuisi siitä noin hyvin parin päivän aikana. En odota dystopioilta ja spefiltä noin ylipäätään täyttä realismia, mutta rajansa kaikella… Tarinan kannalta vähemmän dramaattinen loukkaantuminen olisi toiminut ihan yhtä hyvin.

Mutta, tämä oli nopea lukea ja tykkäsin sekä Maevesta että kirjakauppamiljööstä, joten menihän tämä samalla kun katsoin olympialaisia.

Kirjan tiedot:

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth. Penguin Books 2025. 312 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 13. Kirjassa on syntymäpäivät

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa taistellaan

* Paha mieli, paras mieli : Luonnonkatastrofi

* Luonto sivuilla : Luonnon mahti

Neiti Marplen jäljillä

Neiti Jane Marple, kirjallisuuden etevin amatöörietsivä ja yksi Agatha Christien hienoimmista luomuksista, tavattiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1927 novellissa nimeltä Tiistaikerho.

Halusin lyödä tällä kolme kärpästä yhdellä iskulla: Helmet-lukuhaasteen Agatha Christie -kohta, pari vuotta lukulistallani roikkunut teos ja novellikokoelma. Luen tosiaan harvemmin novelleja, koska niin lyhyet tarinat eivät ole minulle se mieluisin proosan muoto.

Tässä kirjassa tiivistyi aika hyvin syy siihen. Kirjassa on siis kaksitoista neiti Marplen tähdittämää novellia kahdeltatoista eri (nais)kirjailijalta. He ovat kaiketi saaneet melko vapaat kädet tarinoiden laatimiseen, mutta genre ja hahmo toivat tietenkin omat rajoituksensa.

Kukaan ei harmillisesti yltänyt sellaiseen “vau, mitä minä juuri luin?” -suoritukseen. Nekin novellit, joista pidin eniten, tuntuivat liian lyhyiltä, ja tämä onkin useimmiten se oma novelliongelmani. Täytyy olla todella taitava kirjailija loistavalla idealla, jotta kokonaisen tarinan saa mahtumaan pieneen sivumäärään ilman, että tarina tuntuu liian pinnalliselta tai jäävän kesken.

Turhan monessa novellissa oli myös samanlainen loppuratkaisu tai yllätyskäänne. Se ei varmasti olisi haitannut yksittäisissä teoksissa, mutta novellikokoelmassa toistoa ei oikein voinut olla huomaamatta.

Mutta, neiti Marplesta sinänsä oli kiva lukea. Teräväkatseinen amatöörietsivä ei pääse edes lomalle ilman, että joku oikaisee koipensa epäilyttävissä oloissa joko lomapaikassa tai kotikylässä. Tykkäsin eniten niistä tarinoista, joissa oli sellaista kotoisan murhaavaa tunnelmaa.

Kuten useimpien vanhojen naisten, neiti Marplen usein oletettiin pysyvän jossain tietyssä paikassa, aivan kuin hän olisi ollut kynttilänjalka tai sohvatyyny; hänellä oli kuitenkin mitä kummallisin tapa päätyä juuri sinne, missä hän halusi olla.

(s. 61-62. Alyssa Cole: Neiti Marple Manhattanilla)

Erikseen voisin mainita Elly Griffithsin Murha Villa Rosassa -novellin, jossa oli mielestäni koko kokoelman omaperäisin idea. Siitä olisi tullut mainio TV-sarjan jakso!

Kirjan tiedot:

Neiti Marplen jäljillä. WSOY 2023. 366 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Marple: Twelve New Stories (2022). Suomennos Saara Pääkkönen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 3. Kirja liittyy Agatha Christieen

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House (Dream Harbor #04)

Archer Baer had just become a father in the most unimaginable way possible.

Olihan tässä sanoja peräkkäin.

Eli en tykännyt.

Edellinenkään Dream Harbor -sarjan osa ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta sen lukeminen ei sentään harmittanut. Tämä tuntui ajanhukalta. Luin tämän loppuun vain siksi, että en osannut päättää, minkä kirjan lukisin tämän sijaan. Liikaa parempia vaihtoehtoja!

Tässä kirjassa asetelma on yksinhuoltaja isä Archer ja hänen lapsensa uusi hoitaja Iris. Molemmat tietenkin ovat todella kuumia tapauksia toistensa mielestä, ja noin 90% kirjasta tuntuukin kuluvan seksinnälässä riutumiseen tai sen tyydyttämiseen. Tarinassa ei oikeastaan tapahdu mitään ja lopussa ajattelin vain, että dreamharboristien kultti on onnistunut pyydystämään uuden jäsenen.

Tämä on siis Archer, joka joutuu tulemaan Dream Harboriin yllätyslapsen vuoksi. Viisivuotiaan Oliven äiti ei koskaan vaivautunut kertomaan miehelle lapsesta ja äidin kuoltua Archerin oletetaan ottavan vastuu tenavasta. Ranskassa uraa luonut huippukokki joutuu työskentelemään pikkukaupungin ilmeisesti ainoassa edes ravintolaa muistuttavassa paikassa, pannukakkutalossa.

Joka paikkaan nokkansa työntävät kaupunkilaiset vaivaavat häntä koko ajan wanhan hywän pannarireseptin tiimoilta. Uudet asiat eivät tässä pitäjässä kelpaa, mitä lie hienostohapatuksia.

“Give it to me straight. Is this whole town just fucking with me? Like is there even an original recipe for these pancakes, or is this all some kind of a joke to chase me out of town?”

(s. 218, Archer Irikselle)

Olisit juossut kun sinulla oli tilaisuus!

Archer-parka ei ilmeisesti koskaan pääse toteuttamaan alkuperäistä unelmaansa Michelin-tähdestä. Se oli ärsyttävää. Samoin ja erityisesti se, että kumpikaan päähenkilöistä ei ollut koskaan toivonut perheen perustamista. Iris jopa sanoo ettei halua lapsia, ja kuinkas sitten käykään. Autuus löytyy ydinperheestä.

Sarjaa on vielä yksi osa jäljellä ja toivon, että se olisi tätä parempi. Ei se ainakaan paljon huonompi voi olla? Aion ainakin yrittää lukea sen, siinä nimittäin juhlitaan minua kiinnostavia häitä ja paritetaan viimein Dream Harborin mahdollisesti ainoat jäljellä olevat sinkut, Annie ja Mac, joiden kinastelua on nyt seurattu sivusta neljä kirjaa.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House. HarperCollinsPublishers 2025. 361 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat

Jane Austen: Arkaileva sydän

Sir Walter Elliot, Somersetshiren kreivikunnassa sijaitsevan Kellynch Hallin omistaja, oli mies, joka omaksi ilokseen tarttui vain yhteen ainoaan kirjaan, nimittäin baronettikalenteriin; joutilaisiin hetkiin se antoi viihdykettä ja onnettomiin lohtua; sen avulla hän sai kokea tyydytyksen ja arvostuksen tunteita todetessaan, kuinka vähän kantajia vanhoilla aatelisarvoilla oli jäljellä; kun taas vasta edellisellä vuosisadalla myönnettyjen arvojen lähes loputonta luetteloa selatessa kaikki arjen harmit kääntyivät luonnostaan myötätunnoksi ja halveksunnaksi - ja jos mikään muu sivu ei tehnyt tehtäväänsä, oli hänen mahdollista lukea sieltä oma historiansa aina yhtä hellittämättömällä mielenkiinnolla.

Luimme tällä kertaa Lauran kanssa lukupiirissämme Jane Austenin viimeiseksi jääneen teoksen Arkaileva sydän. Valitsimme Kersti Juvan uuden suomennoksen, joka olikin oikein sujuva ja tavoitti hienosti Austenin austenmaisuuden.

Lopussa harmittelimme nimenomaan sitä, että tämä kirja jäi Austenin viimeiseksi. Se oli nimittäin varsin vauhdikas ja juonessa oli juuri sopivasti mutkia tämän pituiseen kirjaan. Olisi niin kiinnostavaa tietää, millaisia kirjoja Austen olisi kirjoittanut tämän jälkeen.

Kirja on ilmestynyt aiemmin nimellä Viisasteleva sydän ja täytyy sanoa, että tämä sopi nimeksi paljon paremmin. Juuri arkuudesta ja siitä uloskasvamisesta on kysymys, kun seurataan Anne Elliotin ja kapteeni Wentworthin kohtaamista uudelleen kahdeksan vuoden jälkeen. Nuorempi Anne taipui perheensä painostukseen ja kieltäytyi Wentworthin kosinnasta, vanhempi uskaltaa tehdä itse valintansa.

Toki Wentworthin nousu arvoasemassa ja varallisuudessa ei yhtään haittaa perhettä.

Tämä oli mainio perhe- ja tapakomedia, jossa Anne oli useimmiten se ainoa järkevä henkilö lähipiirissään. Isä ja sisaret ovat itseään täynnä olevia, pinnallisia hupsuja. Turhamainen isä etenkin, ja yksi minua eniten naurattaneista kohtauksista liittyikin häneen.

“- - Oikein hyvä mies ja kaikin tavoin herrasmies, en epäile. Mutta minusta tuntuu, neiti Elliot” (katsoen häneen vakavasti) “että sen ikäiseksi mieheksi hänen täytyy olla kovin muotitietoinen. - Sellainen määrä peilejä! Taivas! Siellähän ei päässyt itseään pakoon. Pyysin siis Sophya avuksi, ja niin me pian siirsimme ne toisaalle, ja nyt olo on oikein viihtyisä, kun minulla on pieni parranajopeili nurkassa ja sitten yksi iso kapistus, jonka lähellekään en mene.”

(s. 169)

Selittää ällistynyt amiraali Croft, joka on vaimoineen vuokrannut Elliotien kartanon.

Wentworthin pitkävihaisuus ei saanut minua lämpenemään hänelle kovin äkkiä, mutta hän kirjoitti kyllä lopulta niin hienon rakkauskirjeen, että oksat pois. Ihan sydämessä läikähti sitä lukiessa (sivulla 310). Hän ehkä melkein ansaitsee Annen rakkauden.

Aika monen Austenin jälkeen olimme Lauran kanssa aika hyviä arvaamaan juonenkäänteitä ja juoneen ilmestyviä hahmoja. Annen nolon perheen lisäksi löytyi muun muassa liero liehittelijä, joka tosin ei tällä kertaa onnistunut pilaamaan yhdenkään nuoren naisen mainetta.

Ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan haitannut lukemista ollenkaan. Tätä oli ilo lukea ja pidin Annesta, joka oli vaihteeksi vähän vanhempi tarinan sankaritar. 27-vuotiaana hän on kirjan mukaan jo parhaan hehkeytensä menettänyt, mutta sepä ei häntä itseään tai Wentworthia haittaa. Tilalle on tullut itseluottamusta ja itsetuntemusta, joka monilta muilla tässä kirjassa puuttuu kokonaan ikään katsomatta.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Arkaileva sydän. Teos 2024. 332 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Persuasion (1817). Suomennos Kersti Juva.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 1. Brittiklassikko

* Lukumatka menneisyyteen : 1. Kirjassa on epämiellyttävä henkilö

Rachel Reid: Heated Rivalry

Shane Hollander was as close to losing it as he ever allowed himself to get.

Sanoisin olevani kerrankin ajan hermolla jääkiekkoromantiikan suhteen, mutta Heated Rivalrya ei voi paeta oikein minnekään. Ylekin on tehnyt TV-sarjasta juttuja.

Ilmeisesti sarja on kirjalle jos ei aivan täysin niin ainakin melkein uskollinen? Ainakin jyystämisen määrä tuntuu olevan vakio kummassakin formaatissa? Joku Goodreadsin arvioissa oli laskenut, että kirjassa on 15 seksikohtausta.

En epäile, mutta en myöskään laskenut tai edes lukenut niitä kaikkia, koska ensimmäisen kolmen jälkeen ne alkoivat toistaa itseään. Sama dynamiikka, sama sanasto, samat aktit ja asennot, suurin variaatio lienee ollut vaihtuvissa hotellihuoneissa.

Kirja ei siis tehnyt minuun suurempaa vaikutusta kuumaan erotiikkansa osalta enkä oikein löytänyt itsestäni uskoa Shanen ja Ilyan rakastumiselle. Ensin pannaan vuosikausia ja yhtäkkiä, ilman mitään ilmeistä syytä, kumpikin huomaa rakastuneensa toiseen.

Rakastamisen saatoin uskoa, rakastumista en niinkään.

Tätä olisi voinut pohjustaa esimerkiksi keskusteluilla. Seksi korvaa harvoin tarinassa hahmon- ja suhteidenkehityksen kannalta keskusteluja, joiden kautta pariskunnat tutustuvat toisiinsa ja huomaavat, että hei, tuo toinen onkin aika kiva tyyppi.

Taidan olla hövelimpi jopa äkkirakastumisten suhteen! Rakkautta ensisilmäykselle, no joo okei, tällä mennään tällä kertaa. Vuosikausia jatkunut status quo FWB-salasuhde muuttuu tunteikkaaksi ilman syytä, öööö miksi?

Eli romantiikan ja erotiikan suhteen jäi toivomisen varaa, mutta pidin siitä, miten suhde ja juoni rakentui salailun ympärille. Kuten kirjassakin todetaan, aivan sama miten paljon NHL ehkä väittää olevansa suvaitsevainen, tosiasiassa sateenkaarevilla pelaajilla on syystäkin hyvin vähän halua tulla kaapista ulos.

The facts were these: they were two of the biggest hockey stars in the world, and for whatever reason, they both enjoyed fucking each other. The other thing they were in total agreement on is that no one could ever know that they enjoyed fucking each other. It would be best if no one knew that they liked to fuck men at all, but it definitely couldn’t get out that the superstar rivals were very familiar with each other’s dicks.

(s. 154)

Homofobia rehottaa joka puolella ja niinpä Shane ja Ilyakin ovat tuskallisen tietoisia siitä, että jos haluaa kentälle rakastamansa pelin pariin, on syytä pitää parisuhde tiukasti piilossa. Ilyan vaikeutena on vielä kansallisuuskin: jos hän kertoo pitävänsä myös miehistä, on turha odottaa turvallista kotiinpaluuta Venäjälle.

Pidin siitä, että tässä suhteessa kirja ei mennyt lopussakaan helpoimman tai romantiikalle genrenä tyypillisimmän ratkaisun mukaan. Tuo kaapista tulemisen vaikeus olikin sen verran kiinnostava puoli tätä, että aion kyllä lukea jatko-osankin.

Kirjan tiedot:

Rachel Reid: Heated Rivalry. Carina Press 2024. 368 sivua.

Haasteet:
* Helmet 2026 : 9. Kirjassa on jääkiekkoilija

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa (Nummien kutsu #02)

Syksyinen aamuaurinko iski vaakasuoraan ikkunasta räikeänä kuin salama.

Tykkäsin Nummien kutsu -sarjan ensimmäisestä osasta, mutta jatko-osan lukeminen venyi venymistään muiden kirjojen kiilatessa edelle. Sain nyt viimein tämän luettua ja sarjan seuraava osa Klaanin tulevaisuuskin on varauksessa.

Jos ihan tarkkoja ollaan niin on olemassa myös Ailsasta kertova bonustarina Klaanin tytär. Se on kuitenkin tällä hetkellä saatavilla vain yhdessä kaupallisessa äänikirjapalvelussa eikä käsittääkseni edistä pääsarjan juonta, joten jätän sen pois laskuista (ja kokonaan lukematta jos se ei ilmesty painettuna lainattavaksi kirjastoon tai saataville esimerkiksi Kansalliseen e-kirjastoon).

Mutta tässä siis jatketaan Klaanin vieraana -kirjassa esitellyn Agnesin tarinaa. Tykkäsin kirjasta paitsi ajankuvan myös päähenkilön vuoksi. Agnes on liikuntavammainen, jonka jalat eivät juuri kanna ja aiheuttavat hänelle miltei jatkuvaa kipua. Klaanin vieraassa hän oli siitäkin huolimatta päättäväinen ja aktiivinen toimija, joka otti Gilleshielin linnan haltuunsa ennen kuin edes meni naimisiin klaanipäällikön kanssa.

Minusta olikin harmi, että tässä osassa hän tuntui paljon passiivisemmalta hahmolta. Ikään kuin hän olisi ollut kertojana toimiva sivuhenkilö muiden tarinoissa. Kirjassa tapahtui paljon asioita, joilla oli vakavia seurauksia. Agnesin setä on puuhastellut laittomuuksien parissa ja suurin osa kirjasta selvitetään sitä sotkua ja pestään sen jälkipyykkiä.

Agnesin osana on tarkkailla tätä kaikkea ulkopuolisena ilman mahdollisuutta vaikuttaa juuri mihinkään. Fingal puuhailee omiaan kertomatta Agnesille mitään “tämän omaksi parhaaksi” ja tekee kaikki sedän perhettä koskevat päätökset. Agnesille tämä on kova isku, hän kun luuli olevansa miehen luottamuksen arvoinen.

Sisimmässään hän tiesi, ettei hänellä ollut oikeutta kiukutella Fingalille. Miehen menemiset ja tekemiset eivät kuuluneet vaimolle, ellei mies niistä itse halunnut kertoa. Hän oli vain niin tottunut siihen, että Fingal halusi kertoa aina kaiken - että tämä keskustelu asioista hänen kanssaan sekä omien mielipiteidensä tueksi että auttaakseen Agnesia pääsemään tehtäviensä tasalle klaanipäällikön puolisina. Fingal ei ollut koskaan aiemmin salannut häneltä mitään.

Vai oliko? Mistä hän sen tiesi! Ehkä tämä ei vain ollut jäänyt aiemmin kiinni!

(s. 241)

Kun juonta piti viedä eteen päin isommalla nykäyksellä, kertojaksi vaihtui Agnesin serkku Lily.

Siinä muuten oli hienosti kirjoitettu inhottava hahmo! Lily oli raivostuttava ja silti melkein ymmärrettävä, itsekkyydessään lyömätön, ja epätoivoinen nuorena naisena, jolla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Kun pienikin tilaisuus siihen löytyi, hän tarttui siihen raivokkaasti.

Agnesin passiivisuus siis harmitti, mutta hänen kohtaamansa ongelmat herättivät toisenlaisia tunteita. Edinburghin hienostoväki käyttää todella törkeää kieltä Agnesista ja liikuntavammaisista yleensäkin. Gilleshielissä raajarikkoon linnanemäntään ollaan jo melkein totuttu, mutta murhetta aiheuttaa se, ettei Agnes ole tullut raskaaksi. Aikana ja kulttuurissa, jossa suvun perijän synnyttäminen oli ylhäisönaisen tärkein tehtävä, lapsettomuus oli musertava pettymys. Agnesin hiljaista tuskaa kuvataan hyvin.

Kokonaisuutena tarina kulki hyvin eteen päin ja luin kirjan melkein yhdellä kertaa. Pidän edelleen sarjan ajankuvasta ja hahmoista, mutta toivottavasti Agnes saa seuraavassa kirjassa enemmän tekemistä!

Kirjan tiedot:

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa. Karisto 2025. 458 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 11. Kirjassa on 400–500 sivua

* Älä aloita uutta sarjaa : Viimeinen julkaistu osa sarjaan, jota ei ole kirjoitettu loppuun

* Lukumatka menneisyyteen : 10. Kirjassa joku varastaa jotain

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes (The Memoirs of Lady Trent #04)

I suspect a percentage of my readership will see the title of this volume and expect the entirety of what is contained herein to be devoted to a certain discovery that took place in the Labyrinth of Drakes.

Lady Trent on palannut! No itse asiassa kirjahan on ilmestynyt vuonna 2016, mutta luen tätä sarjaa hyvin hitaasti omasta hyllystäni. Pääasiassa siksi, että jokainen osa on ollut mielestäni aivan ihana, enkä millään haluaisi sarjan loppuvan.

Jokainen sarjan osa on sijoittunut erilaiseen ympäristöön ja tässä ollaan aavikolla. Armeija on värvännyt Isabellan ja hänen tutkijaystävänsä Tomin valvomaan lohikäärmeiden jalostusta Akhiassa. 

Oikeastaan Isabellan ja Tomin tarkoitus on saada vangitut lohikäärmeet ylipäätään lisääntymään, koska niiden kevyillä luilla olisi käyttöä upouusissa ilmavoimissa. Taustalla on siis myös tämän maailman teknologista kehitystä, joka onkin ollut mukana koko sarjassa.

Isabellan näkökulma ja kiinnostus on kuitenkin puhtaasti luonnontieteellistä, ja hän riemuitsee jokaisesta lohikäärmeisiin liittyvästä uudesta havainnosta. Hän on hieno ja moniulotteinen päähenkilö, josta pidän todella paljon. Isabellan itsevarmuus, nokkeluus ja kylmäpäisyys ovat koetuksella tässäkin kirjassa, jossa seikkailut ja toiset ihmiset tuppaavat häiritsemään hänen työtään.

Tarinassa ei kuvata Akhian selvästi arabivaikutteista kulttuuria mitenkään naisvihamielisenä, vaikka sukupuoliroolit ja pukeutumissäännöt ovatkin erit. Sama kun koskee Isabellan omaa brittivaikutteista, 1800-lukua muistuttavaa kulttuuria, jossa hän raahaa jatkuvasti kivirekeä ylämäkeen sukupuolensa vuoksi. Hän rikkoo tutkijan työllään lasikattoja, mutta etenkin miesten vastustus on kova.

“Ah, yes,” I said ironically. “I have made myself exceptional. It is a wonderful game, is it not? Because I am exceptional, anything I achieve does not reflect on my sex, for of course I am not like them. Strange, though, how that division seems to vanish when we’re speaking instead of my shortcomings. Then I am a woman, like any other.”

(s. 168)

Samantapaisia vastoinkäymisiä on myös vaatimattomasta taustasta tulevalla Tomilla, jolle aatelisten ja varakkaiden tutkijapiirit eivät niin vain aukeakaan.

Uutena asiana tässä tuotiin mukaan jonkin verran romantiikkaan, hyvin Isabellalle sopivalla tavalla. Hän jäi leskeksi jo sarjan ensimmäisessä osassa, mutta tutustui edellisessä kirjassa Voyage of the Basilisk arkeologi-kielitieteilijä Suhailiin, joka tekee paluun tässä osassa. Tykkäsin romanssista, joka todella tuntui kahden tasavertaisen, toisiaan ymmärtävän ihmisen kohtaamiselta.

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes. Tor 2016. 368 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan aavikolla tai todella kuumassa paikassa

* Luonto sivuilla : Horoskooppisi elementti (maa)

Tricia Levenseller: What Fury Brings

Given the extreme size of the king’s sword, Olerra felt certain the man was compensating for something.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka eivät ole maailman taidokkaimmin tehtyjä, mutta joista tykkäsin siitä huolimatta tosi paljon. Sattui sopivasti sellaiseen kohtaan, jossa haaremihepeneisiin puetut miehet viihdyttivät minua ajatuksena kovastikin.

Fantasiamaailma on siis ottanut mallia Fumi Yoshinagan Ōoku: The Inner Chambers -mangasta, Natalia Batistan Sword Princess Amalteasta, Naomi Aldermanin Voimasta ja mitä muita vastaavia nyt onkaan. Lopputulos on hatara tilkkutäkki, jota ei kannata tutkailla yhtään tarkemmin tai huomaa kaikki maailmanrakennuksessa ammottavat reiät.

Amarran valtiossa valta on fyysisesti ylivoimaisilla naisilla, ei miehillä. Sotajoukkojen parikymppinen komentaja Olerra havittelee itselleen kruununprinsessan titteliä. Hyvää peeärrää saadakseen hän päättää käväistä naapurissa ryöstämässä itselleen prinssin. Muuten kaikki menee niin kuin pitikin, mutta Olerra nappaakin vahingossa kruununprinssi Sandoksen, ei yhtä hänen nuoremmista veljistään.

Miten tästä ei välittömästi seuraa poliittista selkkausta selitetään kyllä. Ei kovin uskottavasti, mutta silti.

Joka tapauksessa juoni pyörii prinssin kesyttämisen ja hänen kokemansa kulttuurishokin ympärillä. Sandoksen kotimaassa Brutuksessa ollaan nimen mukaisesti varsin brutaaleja naisia kohtaan. Hänelle on siis melkoinen järkytys tutustua oikeasti kulttuuriin, jossa sukupuoliroolit ovat päinvastoin ja miehet ovat se heikompi astia.

Minusta tätä oli kiva lukea ajatusleikkinä, jossa Amarra ei kuitenkaan ole täydellinen utopia. Olerra ei suinkaan halua miehille tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa, mutta eivät hekään sentään ansaitsi suoranaista julmuutta, jota hänen vallantavoittelija serkkunsa harrastaa.

Pidin sekä Olerrasta että Sandoksesta. He olivat varsin hauskoja eivätkä rakastuneet ensisilmäyksellä. Kupeita poltteli, mutta he tekivät kyllä eron himon ja rakkauden välille.

“These clothes are ridiculous,” he said from behind her.

“They match your protests, don’t you think?”

(s. 89)

Oikeastaan minua ärsytti se, että tarinan lähtökohdista huolimatta tähänkin on onnistuttu kirjoittamaan kokematon sankaritar ja ilotaloja kolunnut sankari. Vähän väsynyttä.

Toisaalta se neitseellisyys oli kuitenkin oikeastaan vain tekosyy monipuolistaa seksikohtausten sisältöä. Kun pääpaino ei ollutkaan penis-vaginaan-penetraatiolla, kokeiltiin muita juttuja. Pidin siitä, miten ne oli kirjoitettu, ja että Olerran teoreettinen tietämys osoittautui huomattavasti paremmaksi lähtökohdaksi molempia tyydyttävälle seksille kuin Sandoksen bordellikokemuksista kerätty karkea käytännön kokemus.

Tykkäsin siis, ja jos kirjailijan feministisestä raivosta noussut naisten maailma yhtään kiinnostaa niin kannattaa tutustua!

Kirjan tiedot:

Tricia Levenseller: What Fury Brings | One 2025 | 351 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 28. Kirjassa tanssitaan

* Paha mieli, paras mieli : Diktaattori