Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret & Kirottu kruunu

Anadawnin palatsin kultaiset portit kimmelsivät laskevan auringon kajossa, ja niiden jokainen piikki törrötti tikarinterävänä vasten taivasta.

No johan löytyi hömppäfantasiaa! Luin peräkkäin Catherine Doylen ja Katherine Webberin Kruunun tyttäret ja Kirotun kruunun, koska ne olivat sopivasti saatavilla.

Ajattelin myös yrittää petrata edes vähän sarjojen lukemista pitemmälle kuin yhden kirjan verran. Luulin tämän olevan korkeintaan trilogia, mutta kas vain tähänhän tuleekin ainakin viisi osaa.

Idea on siis se, että pienoisen vallankaappauksen tuoksinassa kaksosprinsessat Rose ja Wren joutuivat erilleen toisistaan ihan vastasyntyneinä. Rose kasvatetaan hienoksi ja kuuliaiseksi prinsessaksi, Wren puolestaan vallankumousta hautovaksi noidaksi.

Ei liene suuri juonipaljastus sanoa, että loppujen lopuksi he päättävät jakaa kuningattaren kruunun.

Se, miksi kukaan antaisi näiden tumpeloiden hallita yhtään mitään, on epäilemättä sarjan suurin mysteeri. Ei sillä, että olisin odottanut sarjalta mitenkään realistista otetta mihinkään, mutta voi elämän kevät miten pöljiä kaikki näissä kirjoissa olivat. Mikään valtakunta ei ikinä pysyisi kasassa jos vallankahvassa olisi tällaista porukkaa.

Lisäksi oli vähän vaikea olla vainottujen noitien, niiden niin sanottujen hyvisten, puolella, koska heidän upeat tulevaisuuden suunnitelmansa sisälsivät muun muassa tavallisten ihmisten silmitöntä teurastusta.

Ja okei joo, ainahan näissä ihastutaan siihen uljaaseen salskeaan soturiin. Mutta onko samalla pakko lytätä maan rakoon se runoista, romantiikasta ja pehmeämmistä arvoista haaveileva tyyppi? Miksi hänestä pitää tehdä naurettava ja säälittävä eikä vain yksinkertaisesti mies, joka nyt ei vain ole arvon sankarittarien tyyppiä?

Mutta, aina kun onnistuin vaientamaan sisäisen kriitikkoni (kyllä se joskus onnistui!), nämä olivat ihan viihdyttäviä ja tosiaan luin molemmat. Seikkailuja riitti, Rose ja Wren olivat ihan kivoja, ja sarja jäi kyllä jännään kohtaan.

PS. Jos fantasiamaailmassa ei ole Ranskaa, ei siellä myöskään voi olla ranskalaisia lettejä! Kampaus itsessään voi olla olemassa, mutta sitä kutsuttaisiin joksikin muuksi.

Kirjojen tiedot:

Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret & Kirottu kruunu | Kumma 2024 | 448 ja 484 sivua | Kirjastosta

Englanninkieliset alkuteokset: Twin Crowns (2022) & Cursed Crowns (2023) | Suomennokset: Annukka Kolehmainen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru [43/50]

* Vahvat naiset 2024 : Naisjohtaja

* YA-lukuhaaste : Ystävyys & Kirja on osa sarjaa

Suzie Edge: Mortal Monarchs: 1,000 Years of Royal Deaths

In January 1066 Edward the Confessor, king of the English, stumbled.

Fakta minusta: ajaudun tasaisin väliajoin lukemaan Wikipediasta brittimonarkkeihin liittyviä artikkeleita. Aloitan jonkin yksittäisen asian tarkistuksella ja kohta onkin mennyt muutama tunti ruusujen sodan, Henrikin vaimojen ja normannien parissa. Hups.

Tällä taustalla on varsin helppo ymmärtää, miksi ostin tämän lomareissullani. Mikäs sen rattoisampaa kuin lukea kirja näiden kuninkaallisten kuolemista. Kirjan aikajana on reilut tuhat vuotta ja koska sivuja on vain 318, tässä ei todellakaan käydä läpi jokaisen kruunupään koko elämää.

Suzie Edge on sekä lääkäri että historioitsija, ja nämä alat yhdistyvätkin kirjassa varsin näppärästi. Tässä tutkitaan kuninkaallisten kuolemia biologian näkökulmasta. Mitä kehossa tapahtuu, kun rutto tai tuberkuloosi runtelee sitä? Tai jos joku onnekas onnistuu tähtäämään nuolen suoraan silmään (RIP Harold Godwinson)?

Synkästä aiheesta huolimatta kirja oli yllättävän humoristinen, joskus vähän liikaakin, ja lukeminen oli siksi helppoa. Toki kirjassa on jonkin verran erikoisempaa sanastoa etenkin sairauksiin liittyen, mutta useimmiten pointti tuli selväksi ilman sanakirjaakin.

Täytyy myös sanoa, että tämän luettuaan on syytä olla kiitollinen siitä, että elää nyt eikä menneisyydessä. Uskomattoman suuri määrä kuninkaallisiakin kuoli suolisto-ongelmiin, jotka luultavasti olisivat nyt täysin hoidettavissa. Lisäksi on kyllä kiva, ettei kukaan ole heti tökkäämässä iilimatoa ihoon asiantuntevan tohtoroinnin nimessä.

Kirjan tiedot:
Suzie Edge: Mortal Monarchs: 1,000 Years of Royal Deaths | Wildfire 2022 | 318 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Ruumis

Satu Jaatinen: Paremmissakin piireissä: kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen

 

Lokakuussa 2020 Euroopan valtiot julistivat matkustuskieltoja ja vaativat kansalaisiltaan äärimmäistä varovaisuutta koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen epidemian vuoksi.

Miten koronatilanne liittyy kuninkaallisiin skandaaleihin? Ihmettelin tätä itsekin kunnes jatkoin seuraavaan lauseeseen. Kukas niitä karanteenimääräyksiä olikaan rikkomassa ellei oikea kruunupää. Hollannin kuningasperheen tohelointi oli tuorein kirjan skandaaleista, jotka kattavat sellaiset tuhannen vuotta.

Kaipasin kevyttä ja hauskaa kesäkirjaa, ja mikäs sen parempaa kuin uppoutua yhteen paheistani eli kuninkaallisiin juoruihin. Tähän kirjaan on koottu joukko erilaisia eurooppalaisen aateliston kömmähdyksiä kohtalokkaista syrjähypyistä kiusalliseen golfkisaan. Kirja ei etene kronologisesta vaan aiheesta toiseen, ja välillä yksittäinen skandaali ei oikein tuntunut sopivan juuri sen otsikon alle. Mutta, eipä se lukemista haitannut!

Kevyempien kohujen lisäksi kirjassa esitellään myös vakavampia skandaaleja. Kenellä oli motiivi murhata kuuluisat Towerin prinssit ja miten tapaus vaikutti Richard III:n maineeseen? Kirjassa kerrotaan myös, totta kai, Englannin hovin muutamasta viimeisestä vuosikymmenestä. Charlesin ja Dianan onneton avioliitto on näköjään ehtymätön kauhistelun lähde vaikka siitä ei mitään uutta enää irti saakaan.

Sen sijaan tunsin oloni suorastaan hellämieliseksi, kun luin Ruotsin prinssi Bertilin ja Lilianin tarinaa. Kaikkien kirjan ja historian onnettomien kuninkaallisten parien joukossa on ainakin yksi, joka jaksoi rakastaa ja toivoa vuosikymmenten ajan. En ollut aiemmin ajatellutkaan, että pariskunta uhrasi mahdollisuutensa omien lasten saamiseen sovinnaisuuden alttarilla. He pääsivät naimisiin vasta kuusikymppisinä, eikä kumpikaan ilmeisesti halunnut sekoittaa perimysjärjestystä ja/tai tahrata kuninkaallisten kiiltävää ulkokuorta aviottomilla lapsilla.

Kirja ei tarjonnut minulle kovinkaan paljoa uutta, mutta se oli juuri sitä, mitä kaipasinkin eli kevyttä kesälukemista.

Kirjan tiedot:
Satu Jaatinen: Paremmissakin piireissä: kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen | Docendo 2021 | 197 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 45. kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija [27/50]

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset: kaiken maailman kuninkaallisia

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi:
Monarkian muruset:
kaiken maailman kuninkaallisia
400 s.
Johnny Kniga 2018
Kirjastosta

Kuninkaalliset ovat kummallisia.

Nyt pääsemmekin taas yhteen kirjalliseen paheeseeni eli kuninkaallisiin! Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta en välitä TV- tai leffa-julkimoista tahi muusikoista ja heidän elämistään. Jostain kummallisesta syystä olen kuitenkin kiinnostunut kaiken maailman kuninkaallisista. Ehkä kyseessä on jonkinlainen luonnevika tai outo perversio? Tai sitten ihan vain se, että historia on kiinnostavaa ja täynnä kruunupäitä ja heidän seurueitaan. Aikana, jolloin monarkeilla oli oikeasti valtaa, oli myös hallitsijalla väliä. Sattuiko arpaonni järkevään tyyppiin vai toivottomaan tapaukseen?

Joka tapauksessa olin onnesta ja odotuksesta soikeana kun bongasin Monarkin muruset kirjakatalogista. 400 sivua kuninkaallisia elämäkertoja ja juoruja! Jos nyt ihan totta puhutaan niin kirja on kyllä turhan paksu. Ensinnäkin se painaa kuin synti ja toiseksi se olisi ihan yhtä hyvin voinut keskittyä vain Euroopan kuninkaallisiin. Aasian ja Afrikan hallitsijat käsitellään todella pinnallisesti ja ne sivut olisi voinut jättää poiskin. ...Ja sitten tehdä ihan toisen kirjan näistä hallitsijoista, ei niin että lukisin sen heti tai mitään.

Kirjassa siis keskitytään eurooppalaisiin kuningasperheisiin painopisteen ollessa sanotaan nyt sadassa viime vuodessa. Etenkin Iso-Britannian ja Pohjoismaiden kuninkaalliset käsitellään perin juurin. Sivuihin mahtuu paljon tuttua tavaraa kuten prinsessa Dianan elämä ja kuolema sekä Norjan prinsessa Märtha Louise, joka tunnetaan veikeästä pukeutumisestaan ja keskivertoa astraalimmista ajatuksistaan (s. 331). Tykkäsin kirjasta lukukokokemuksena erityisesti siksi, että kirjoittajilla on huumori kohdillaan. Välillä ollaan piikikkäitä, välillä pyöritellään silmiä, mutta taustalla paistaa koko ajan lempeä kiintymys toheloivia kuninkaallisia kohtaan.

Kirjassa on myös paljon sellaista nippelitietoa jota en tiennyt, ja joka epäilemättä säilyy mielessäni pari päivää painuakseen sitten unholaan seuraavaan Trivial Pursuit-peliin saakka. En esimerkiksi tiennyt, että 19.6. on päivä, jolla on erityistä romanttista merkitystä Ruotsin Bernadotteille. Silloin ovat menneet naimisiin muutkin kuin Victoria ja Daniel. Lisäksi kirja on mainio katsaus eri maiden historiaan niiden hallitsijoiden kautta. Miten vikkelään lakeja onkaan pitänyt muuttaa kun kuninkaalliset ovat halunneet naida sopimattomia puolisoita tai saaneet pelkkiä perimysjärjestykselle hyödyttömiä tyttölapsia. Miten erilaiset asiat ovatkaan olleet lähimpänä eri kruunupäiden, etenkin kuningattarien ja prinsessojen, sydämiä puutarhoista Alzheimer-potilaisiin.

Kaiken kaikkiaan mainio hyväntuulen kirja!

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 49. vuonna 2018 julkaistu kirja [21/50]

* Tietokirjahaaste

YKL pääluokka 9, kirjastossa luetteloitu luokkaan 99.13

Gill Paul: Kuninkaallisia rakkaustarinoita

Gill Paul:
Kuninkaallisia rakkaustarinoita
(Royal love stories. The tales behind the
real-life  romances of Europe's kings and queens, 2015)
Tammi 2016
192 s.
Kirjastosta

Kuninkaalliset ovat kiehtoneet ihmismieltä muinaisen Egyptin ajoista lähtien.

Tunnustanpa olevani yksi niistä, joita kuninkaalliset kiehtovat. Eivät niinkään nämä nykyiset vaan kauan sitten eläneet kruunupäät, jotka ovat hallineet kovin erilaisessa maailmassa kuin me nyt elämme. Silloin ennen kun kaikki oli paremmin ja kuninkaalliset joutuivat tuon tuostakin salamurhien uhreiksi, pakkoavioliittoihin, poliittisten juonittelujen keskelle ja ratsastamaan sotaan joukkojen etunenässä. On se vain huomattavasti mielenkiintoisemman kuuloista kuin nykykuninkaallisten elämä!

Gill Paul on valinnut tähän kirjaan 14 kuninkaallista, joiden Suuresta Rakkaudesta hän kertoo. Nyt kun kiinnitin huomiota tuohon englanninkieliseen nimeen niin ihmettelen kyllä miten joukossa ovat intialainen Shah Jahan ja Jordanian kuningas Hussein. Eurooppalaisistahan tämän piti nimensä mukaan kertoa. Ei sillä, Shah Jahanin ja Mumtaz Mahalin tarina oli kyllä kirjan romanttisimpia, rakennuttihan Shah Jahan sentään vaimolleen mahtavan mausoleuminkin.

Pistäkääpä paremmaksi, nykykuninkaat.

Mutta siis, pointti johon yritin päästä oli se, että jos kerran maantieteellinen sijainti ei rajannutkaan Paulin kruunupäävalikoimaa, hän olisi kyllä voinut valita mielenkiintoisempiakin pareja. Missä oli kuningatar Victoria ja hänen miehensä Albert? Tai Henrik VIII ja- no, siinäpä olisikin ollut valinnanvaraa. Kleopatra ja Marcus Antonius? Ihan niin kuin vain muutaman heti mieleeni tulevan mainitakseni. Sen sijaan kirjassa kerrotaan esimerkiksi Viktor Emanuel II:sta ja Rosa Vercallanasta, joiden tarina ei edes ollut mitenkään erityisen erityinen.

Tämä on toki täysin makuasia! Paul lienee valinnut juuri ne kuninkaalliset, joita itse piti syystä tai toisesta tärkeinä. Harmi kun kiinnostuksen kohteemme eivät tässä ihan kohdanneet, muuten kirja oli varsin leppoisaa luettavaa. Jokaisesta kuninkaallisesta ja hänen Suuresta Rakkaudestaan kerrotaan lyhyt elämäntarina syntymästä kuolemaan. Pidin eniten niistä tarinoista joiden kohdalla valtakunnan politikoinnit jätettiin sivummalle ja keskityttiin enemmän pariskuntaan itseensä. Halusin tutustua näihin kuninkaallisiin henkilöinä, en niinkään valtaistuimella pönöttävinä käskijöinä. Onneksi näitä henkilökuvia oli joukossa ihan mukavasti.

Tämä on juuri sellainen mukavan kevyt hömppätietokirja, johon itsekin hurahdin. Olen noin 99.99% varma, että jos tämän laittaa kirjastossa näkyvälle paikalle, se lähtee hetkessä jonkun mukaan. Minulla oli itse asiassa pieni kiire saada tämä luettua, koska tätä jonotetaan kirjastossa.

Luettu myös mm.:

Hovikirjeenvaihtaja

Haasteet: 

*Reading Challenge 2016 - 30. a book with a blue cover [11/40]

Kiera Cass: Valinta

Kiera Cass:
Valinta(The Selection, 2012)
339 s.
Pen & Paper 2016
Kirjastosta

Kun kirje saapui postissa, äiti oli haltioissaan.

Selvästi kannatti valittaa lukujumista, sain nimittäin sen jälkeen luettua pari kirjaa! Toinen niistä on tämä Kiera Cassin Valinta, jonka poimin mukaani uutuushyllystä jo jokin aika sitten. Hyvä kun nyt sain sen pois alta, pääsee joku toinenkin tähän käsiksi. Olen satunnaisesti törmännyt tähän Cassin sarjaan lähinnä englanninkielisissä kirjasfääreissä. Jos en nyt ihan väärin muista niin kirjat ovat keikkuneet myös New York Timesin bestseller-listalla, mikä toki ei ole minkäänlainen laatutakuu. Uteliaisuuttani kuitenkin halusin lukea tämän, perusasetelma on nimittäin sen verran huvittavan kuuloinen.

Tulevaisuuden Yhdysvallat onkin Illéa-niminen kuningaskunta ja sen asukkaat on jaettu kahdeksaan eri kastiin, Ykköset huipulla ja Kasit ojia tonkimassa. Kaiken kruununa on kuningasperhe, jonka ainoa perillinen Maxon on tullut miehen ikään ja tarvitsee siksi heti morsiamen. Mitenkäs tämä onnekas neito valitaan? No, tosi-TV:ssä tietenkin. Kaikista sopivan ikäisistä Illéan tyttäristä valitaan 35 tyttöä, jotka sitten kisaavat Maxonin suosiosta kuin Unelmien poikamiehessä ikään. Yksi valituista on America Singer, Vitostyttö joka traagista kyllä on rakastunut alempaa kastia olevaan poikaan, Aspeniin. Mitenkähän tässä käy???

Jos nyt vaikka ensin kerron kirjan hyvät puolet, ja jätän naureskelun ja silmien pyörittelyn lopuksi. Ensinnäkin, tämä oli jostain syystä todella viihdyttävä kirja. Siis siinä mielessä, että luin tämän alusta loppuun yhtenä päivänä, melkein tauotta. Teksti oli nopealukuista ja juoni, sellainen kuin se oli, eteni sen verran ripeästi ettei missään välissä ehtinyt kyllästyä. Cassin kerronta oli suoraviivaista ja konstailematonta, sen puolesta uskon kirjan uppoavan sellaiseenkin, joka ei muuten ehkä paljoa lue.

Toiseksi, tässä selvästi eletään teinitytön unelmaa. Ihan hömppäkirja, hyvässä mielessä! Kirjailijalla on ollut tietty kohderyhmässä mielessä ja kirja on heille kirjoitettu. Tässä on kasapäin sellaisia aineksia, jotka vetoavat varmasti suureen määrään tyttöjä. On kiellettyä rakkautta, komea prinssi, kauniita pukuja... Eihän näistä kirjoittamisessa ole mitään vikaa, vaikka olisi niistä voinut saada irti enemmänkin. Tosi-TV-kisa komeasta prinssistä on hauska ja moderni idea.

Kolmanneksi, ja nämä pisteet menevät oikeastaan kustantajalle eikä kirjailijalle. On hienoa, että suomalainen kustantaja on hoksannut menestyvän kirjasarjan ja käännättänyt sen rivakkaan tahtiin suomeksi. Tässä ollaan ikään kuin ajan hermolla, mikä on hyvä asia. Nykynuoriso on varmasti perillä myös siitä, mitä millaista kirjallisuutta maailmalla julkaistaan. On kiva, että kirjan suomeksi luettuaan ehtii vielä osallistua kansainväliseen keskusteluun siitä. 

Ja nyt sitten sitä valitusta! Yritän tiivistää valitusvirteni kolmeen kohtaan.

Ensinnäkin, tämä olisi toiminut ihan yhtä hyvin suoraan satufantasiana, jossa keskitytään vain ja ainoastaan prinssikisaan. Cassin maailmanrakennus kun on sievästi sanoen köykäistä. Yritykset selittää miksi Yhdysvalloista on tullut Illéa saivat lähinnä aikaan epätoivoisia "mutta ei politiikka toimi noin!!" -huutoja. Palatsiin hyökkäävät kapinalliset ovat täysin turhia ja tarinassa vain siksi, että America saa tilaisuuden näyttää olevansa (muka) johtaja-ainesta. Hyökkäykset palatsiin saivat lisäksi palatsin vartijat näyttämään surkimuksilta ja ihmettelemään miksi kuningasperhe ei aseta katolle tarkka-ampujia. America valittaa jatkuvasti perheensä olevan köyhä, mutta asuu silti talossa, jossa hänellä on oma huone ja kaappi täynnä vaatteita ja meikkejä.

Toiseksi, tarinan yhteiskunta on niin konservatiivinen että ihan pahaa tekee. Neitsyinä on oltava avioliittoon asti! Aviottoman lapsen synnyttäneet nakataan kadulle Kaseiksi! Miesten tehtävä on tuoda pöytään ruokaa ja naisten tiskata! Kuningatar näyttää nätiltä ja järjestä juhlia, kuningas ja 18-vuotias prinssi tekevät kaikki päätökset! Anteeksi mikä vuosikymmen nyt onkaan kun tällaisia kirjoitetaan...? Eniten tässä oikeastaan risoo tuo neitsytkultti, etenkin kun se tuo esiin mielikuvituksen puutteen kirjan nuorisossa. Raskaaksi ei saa tulla, selvä. Mutta America ja Aspen ovat seurustelleet kaksi vuotta. Eikö kummallekaan tosiaan ole tullut mieleen, että seksiä voi harrastaa muillakin kuin sillä yhdellä tavalla...

Kolmanneksi, kirjan hahmot olivat oikeastaan aika epämiellyttäviä. Aspen on juuri sellainen machomies joka ei kestä ajatusta siitä, että ei voi elättää perhettään. Maxon on tylsä disneyprinssi, joka ei välitä morsianehdokkaistaan sen vertaa että olisi opetellut etukäteen heidän nimensä. Americakin näki sentään sen verran vaivaa. America itse on tietenkin aina oikeassa, aina parempi kuin muut. Ja ne muut, etenkin hänen kilpasisarensa, sopivat nätisti erilaisiin kliseehahmojen muotteihin.

Niin, ja päähenkilön nimi on tosiaan America Singer. Oikeasti. Haluatteko arvata, mikä hänen ammattinsa on? Vihje: katsokaa sukunimeä.

Ja tästäkin huolimatta kirja oli jotenkin oudosti koukuttava, ja odottelen jo seuraavaa osaa...

Luettu myös:

Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjaneidon tornihuone, Eksynyt kirjojen maailmaan ym.

Haasteet:

* Reading Challenge 2016 - 03. a YA bestseller [10/40]

Kerascoët & Hubert: Beauty

Kerascoët & Hubert:
Beauty
(Beauté, 2014)
150 s.
Comics Lit 2015
Kirjastosta

Olen suorastaan hämmästynyt siitä, miten paljon pidinkään tästä sarjakuvasta. Oikeastaan ei pitäisi olla, minä nimittäin pidän lähtökohtaisesti saduista ja niiden uudelleenkerronnoista. Tässä tarinassa on siis kyse saduista ja siitä, miten karmivia jotkut niistä ovat kun niitä alkaa ajattelemaan yhtään tarkemmin.

Tarina alkaa kun ruma ja kalanhajuinen maalaistyttö Coddie pelastaa vahingossa pienen haltian/keijun loitsun lumoista. Hän saa palkkioksi yhden toiveen ja kas vain, hän toivoo kauneutta. Haltia ei voi muuttaa hänen ulkonäköään, mutta lupaa kaikkien näkevän hänet uskomattoman kauniina. Coddiesta tämä kuulosti vallan mainiolta. Todellisuus onkin ihan toista. Kylän miehet hullaantuvat hänestä niin, että vain paikalle sattuneen aatelismiehen väliintulo pelastaa hänet. Hetkellisesti, taika ei nimittäin tee eroa köyhän ja rikkaan välille. Coddie joutuu tahtomattaan mahtavien miesten kaikennielevän ja sotia syttävän himon kohteeksi.

Coddie on yllättävän vastenmielinen päähenkilö, joka on suurimman osan ajasta oiva esimerkki sananlaskusta "moni kakku päältä kaunis, mutta silkoa sisältä". Hän oppii nopeasti saavansa mitä tahansa kauneutensa vuoksi. Köyhälle ja syrjitylle tytölle tämä on melkoinen muutos. Niinpä hänestä kasvaakin välinpitämätön ja suoraan sanottuna melko tyhmä nainen. Millään muulla ei ole väliä kuin hänellä itsellään ja sillä, mitä hän haluaa. Jos Coddie haluaa jalokiviä, hän myös saa niitä vaikka se tarkoittaisi, että valtakunta nääntyy nälkään. Coddien itsekkyydestä huolimatta halusin kuitenkin lukea koko ajan lisää. Miten hänen pauloihinsa joutuneille miehille ja valtakunnille käy? Entä Coddielle itselleen, kaikki kun eivät tyydy kiltisti pyytämään häntä omakseen?

Suosikkihahmoni oli silti Coddien aviomiehen (joka siis ei ole se hänet tarinan alussa pelastanut nuorukainen) sisar, prinsessa Claudine. Hänelle oli käynyt tavallista huonompi onni haltiakummien antamien lahjojen suhteen.

At the advanced age of eighteen, Princess Claudine still wasn't married. Not for lack of suitors - a king's daughter! - but because she'd thwarted all marriage plans. She knew how not to be pretty and couldn't abide self-serving flatterers. Ever since her childhood everyone found her to be strange. Her mother died in childbirth, and her father the king cursed in his heart Mara, the queen of the fairies. Enough so that the queen, susceptible as are all fairies, gave to the child gifts usually destined for boys: a keen intelligence, independence of mind, and natural authority.

(s. 41) 

s. 42

 

Claudine on oikeastaan Coddien täysi vastakohta. Siinä missä Coddie saa kaiken kauneutensa avulla, Claudine käyttää terävää järkeään. Coddie välittää vain itsestään, Claudine puolestaan tekee mitä tahansa valtakuntansa vuoksi. Tämä ei tee hänestä kuitenkaan erityisen hyvää ihmistä, koska muut ihmiset jäävät helposti hänen suunnitelmiensa jalkoihin. Claudine välittää enemmän suuresta kuvasta kuin yksityiskohdista ja uskoo lopputuloksen oikeuttavan ne keinot, joilla sinne päästään. Sekä Coddien että Claudinen tarinat päättyvät aivan eri paikkoihin kuin olisin luullut, tai ainakin eri syistä.

Tämä on aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Google kertoi, että Hubert on tarinan kirjoittaja ja Kerascoët (itse asiassa aviopari) sen kuvittaja. Tarina on terävä ja oivaltava, ja kuvitus kauniin värikäs ja omalla tavallaan vanhanaikainen. Pidin erityisesti siitä miten Coddie kuvattiin muodonmuutoksen jälkeen. Muiden silmillä nähtynä hän on tyrmäävän kaunis, mutta yksin jäädessään lukija näkee hänen oikeat kasvonsa. Kuvittajat ovat koko ajan tietoisia siitä, kummin silmin häntä katsotaan.