Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

Kaksi monitoria näytti kuvaa samasta ihmisestä.

Lue maailma vuodessa -haasteeseen luettiin syyskuussa kirja, jonka on kirjoittanut kirjailija, joka on kotoisin ei-englanninkielisestä saarivaltiosta. Luin tähän lukulistallani muutenkin olleen japanilaisen Kikuko Tsumuran kirjan Unelma helposta työstä.

Tämä oli rakenteeltaan erilainen kuin kuvittelin. Kirja olisi melkein voinut olla novellikokoelma, mutta kaikissa oli kuitenkin sama nimettömäksi jäävä, 36-vuotias naispäähenkilö, joka kokeili erilaisia työtehtäviä. Hän on irtisanoutunut työstään työuupumuksen vuoksi ja haluaisi työpaikan, jossa ei tarvitsisi olla vastuussa yhtään mistään tai edes tehdä juuri mitään.

Täytyy sanoa, että maailmassa on kyllä merkillisiä työnkuvia. Tykkäsin kirjasta paljon jo ihan siksikin, että en varmasti ole ikinä lukenut tällaisista töistä missään muussa kirjassa. Tuskin luenkaan, päähenkilö kun ehtii olla niin julisteiden kiinnittäjä kuin bussissa kuulutettavien mainosten laatijakin.

Luulen, että työpaikat ja niiden merkitys (tai huvittavuus) aukenevat parhaiten japanilaiselle lukijalle, jonka on syntynyt tuohon työkulttuuriin. Ehkä julisteiden kiinnitys talojen seiniin on siellä huomattavasti merkittävämpi homma kuin täällä?

Tais sitten ei ja se oli lisäkerros huumoriin. Niin minä sen ainakin otin.

Päähenkilö, joka halusi päästä tehtävissään helpolla, ei vain voi vastustaa niiden vakavasti ottamista. Jokainen kirjan hahmo suhtautuu työhönsä suurella intohimolla ja suorittaa sitä kuin maailman tärkeintä tehtävää. Selittää kyllä sen, miksi päähenkilö alun perin uupui.

Olin lukenut netistä, että se selitys päti melkein kaikkeen. Irtisanomisilmoituksen saattoi hoitaa “henkilökohtaisilla syillä”, sillä ne kattoivat kaiken mahdollisen: esimiehen häijyt huomautukset, kadonneet dokumentit, joista oli joutunut syyttömänä vastuuseen, työkavereiden levittämät ilkeämieliset juorut. Työn sisältö oli saatettu vaihtaa toiseen kun ei ollut suostunut ryyppyiltaan asiakaspapparaisen kanssa, ja oli joutunut siitä vastuuseen… Vaikka kuinka kimurantit taustatekijät saattoi pelkistää “henkilökohtaisiin syihin”.

(s. 51)

Oikeastaan olisin oikein mielelläni lukenut vielä lisääkin merkillisistä ammateista ja tästä päähenkilöstä. Oli suorastaan harmi, että kirja loppui. Tykkäsin myös kirjan sujuvasta suomennoksesta.

Kirjan tiedot:

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä | Into 2022 | 301 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Kono yo no tayasui shigoto wa nai (2015) | Suomennos: Raisa Porrasmaa

Luettu myös:

Kirja vieköön, Kulttuuri kukoistaa, Kirjahamsterin lukuvinkit ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Syyskuu: Kirjailija on kotoisin ei-englanninkielisestä saarivaltiosta

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (työuupumus)

Richard Osman: Ratkomme murhia

On jätettävä mahdollisimman vähän johtolankoja.

Eräs eläköitynyt työkaverini kävi perjantaina palauttamassa kirjoja. Siinä samalla hän tyrkkäsi tämän Richard Osmanin uuden Ratkomme murhia -cozy crime dekkarin minulle. “Tämä oli hauska ja tässä on vielä laina-aikaa jäljellä, lue se viikonloppuna.”

No, minähän luin ja tykkäsin kyllä! Sarkastinen kuiva huumori huvitti ja mietin, että tästä saisi kyllä mainion toimintakomedian.

“En koskaan pahastu”, Tony sanoo. “Sillä lailla on säästynyt paljon aikaa tässä vuosien varrella.”

(s. 107)

Mutta, tämä siis aloittaa aivan uuden sarjan. Amy Wheeler on erittäin pätevä henkivartija, tällä kertaa vahtimassa kuuluisaa kirjailijaa Rosie D’Antoniota. Paitsi että käykin niin, että joku haluaa Amyn hengiltä. Hänellä on kokemusta rikollisten hakkaamisesta, ei jäljittämisestä, joten hän värvää avukseen appensa Steven, entisen poliisin.

Juoni harhailee vähän siellä ja täällä monen kertojan siivittämänä. Lopussa kaikki langat punotaan yhteen ja vaikka sen pääpahiksen löytyminen olikin lopulta vähän laimea juttu, tarina toimi muuten hyvin. Henkilöistä pysyi hyvin kärryillä ja vauhtia ei todellakaan puuttunut.

Pidin päähenkilöistä Amysta ja Stevestä, jotka ovat pinnalta hyvin erilaisia, mutta pohjimmiltaan kuitenkin jotenkin samanlaisia. Amy viilettää ympäri maailmaa ja Steve on käpertynyt itseensä, suruunsa ja mukavaan pikkukyläänsä.

Heitä yhdistävää tekijää eli Amyn puolisoa ja Steven poikaa Adamia nähdään vain vilaukselta. Amyn suhde häneen on suoraviivainen, Steven vaikeampi. Vaikkei tässä ihmissuhteita niin syvältä perkatakaan, kaikkien hahmojen välinen dynamiikka toimi ja tuntui uskottavalta.

No, niin uskottavalta kuin tällaisessa kirjassa voi tuntua. Tykkäsin myös Rosiesta, jolla on ollut lievästi sanoen värikäs elämä ja joka hyppää mukaan seikkailuun, koska miksipä ei? Täytyyhän ikääntyneellä kirjailijalla olla elämässä muutakin sisältöä kuin luksusta, kuumia nuoria miehiä ja kyseenalaisia piristeitä.

Ehkä pitäisi lukea viimein myös Osmanin Torstain murhakerho -sarja? Jos kirjoitustyyli on samanlainen ja hahmot yhtä kivoja, pitänen siitä varmasti.

Kirjan tiedot:

Richard Osman: Ratkomme murhia | Otava 2025 | 464 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: We Solve Murders (2024) | Suomennos: Antti Saarilahti

Haasteet:

* Helmet 2025 : 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

Dashwoodit olivat asuneet Sussexin kreivikunnassa suuresta muutoksesta lähtien, siitä saakka, kun maailman vedet kylmenivät ja kääntyivät ihmisen poikia vastaan ja paha alkoi liikkua syvyyksissä.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui tällä Ben H. Wintersin Järki ja tunteet -parodialla. Se osoittautui paremmaksi kuin oletin, ja jotenkin kirjan huumori ja yliampuvuus iskivät minuun juuri sopivasti.

Järki ja tunteet ja merihirviöt sisältää, no, merihirviöitä. Juoni on pääpiirteittäin sama kuin alkuperäisteoksessa, mutta meri on noussut ihmiskuntaa vastaan. Sankarittaremme kohtaavat jos jonkinlaisia kauhukalmareita, verenhimoisia merirosvoja ja muita mukavia tämän genren trooppeja ja kliseitä.

Ehkä parasta kirjassa oli se, että nämä lonkerokaverit tekivät päähenkilöistä oikeita toimintasankareita. Dashwoodin naiset ovat aina valmiina tarttumaan harppuunaan ja Marianne rakastaa lukea traagisista merionnettomuuksista. Naisessa arvostetaan hyvää hapenottokykyä, vankkoja hartioita ja vahvoja pohkeita, koska milloin tahansa voi joutua kauhomaan karkuun jättiravuilta.

Siinä missä alkuperäisteos oli ennen kaikkea romanssi ja tapakomedia, Merihirviöt on kauhuseikkailu, jossa veri ja suolenpätkät lentävät rakkausdraamojen lisäksi. Siksi olikin vähän merkillistä, että Willoughbyn konnuutta lievennettiin: lehtolasta ei ole, vaikka Eliza muuten joutuukin häpäistyksi. Merkillistä kainostelua ottaen huomioon kaiken väkivallan.

Kirjassa tuotiin myös aika painokkaasti esiin se, miten palvelijoilla ja britti-imperiumin kolonialismilla ei ollut paikkaa Austenin kirjassa. Tässä parempi väki kääntää katseensa pois, kun merihirviöt teurastavat palvelijoita, ja Lady Middleton on kaukomailta tuotu ryöstösaalis. Lauran kanssa jännättiinkin pääseekö Lady ikinä pakoon vai ei!

Kokonaisuutena tykkäsin kirjasta ja sen seikkailuhengestä. Merihirviöt istuivat yllättävän hyvin tuttuun juoneen ja juonenkäänteitä riitti vaikka muille jakaa.

Kirjan tiedot:

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt | Schildts 2011 | 350 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility and Sea Monsters (2009) | Suomennos: Virpi Vainikainen

Luettu myös:

Ainakin Nenä kirjassa ja Kirjamielellä

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kolonialismi

* Luonto sivuilla : Tuho

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1

Kas tässäpä manga kissojen, kauhukomedian ja mikseipä myös zombimaailmanloppujen ystäville! Hawkmanin ja Mecha-Rootsin Night of the Living Cat on nimittäin kissa-apokalypsisarja, jos sellaista genreä nyt on olemassakaan.

Tarinan kuvasto ja troopit ovat kuin zombisarjasta. Ihmiset pakenevat pelottavaa laumaa, jonka kynsiin joutuminen tietää varmaa tuhoa. Eipä kuitenkaan kuolemaa. Suloisten kissojen koskettaminen nimittäin muuttaa ihmisen kissaksi.

Tässä ensimmäisessä osassa kuvataan ensin päähenkilöiden pakoa silitystenhimoiselta kissalaumalta. Sen jälkeen palataan kissapandemian alkuhetkiin. Muistinsa menettänyt Kunagi työskentelee Kaorun ja tämän veljen kissakahvilassa kun ensimmäiset tartunnat tapahtuvat.

Aivan, tämä sarja on niin täynnä kissoja ja ihmisiä, jotka rakastavat kissoja, että oksat pois.

“This world isn’t the same anymore! We can’t even love cats right now. The days of burying your face into their fur are gone! We can’t even squeeze their toe beans!”

Mikä tragedia.

Tykkäsin tästä tosi paljon ja idea toimi mainiosti (mauniosti?). Kissarakkaiden ihmisten epätoivo ja ikkunan takana tuijottavat suloiset kissat istuivat yllättävän hyvin zombikliseisiin. Pidin myös selkeästi piirrostyylistä, ja minulla on epäilyni Kunogin toistaiseksi mysteeriksi jäävästä menneisyydestä.

Voi ei!

Kirjan tiedot:

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1 | Seven Seas Entertainment 2022 | 184 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Nyaight of the Living Cat Vol. 1 (2021) | Englanninkielinen käännös: Nan Rymer

Haasteet:
* Halloween : Kissa

Akane Shimizu: Solut työssä 01-03

Oletko koskaan katsonut Olipa kerran elämä -sarjaa? Ja tykännyt siitä? Sitten suosittelen lämpimästi tätä Akane Shimizun Solut työssä -mangaa.

Suhtauduin tähän hieman skeptisesti, koska jotenkin manga + Olipa kerran elämä ei tuntunut luontevalta yhdistelmältä. Olinpahan taas väärässä ja hyvä niin. Kiva, että tämä on suomennettu!

Sarjan idea on siis se, että ihmiskehoon tutustutaan inhimillistettyjen solujen ja toimintojen kautta. Sankarimme ovat nuori punasolu, jolla on taipumus eksyä kehon loputtomiin kiemuroihin, sekä valkosolu, joka ei ole läheskään niin karski kuin voisi luulla.

Tarinassa on ystävyyksiä erilaisten solujen välillä, mutta samalla todetaan arkisesti, että kyllähän ne valkosolut ja muut kehon puolustajat niittaavat kehon omiakin soluja. Ei kannata yrittää muuttua syöpäsoluksi, ja kehoon tunkeutuvat bakteerit ja virukset saavat tylyn lopun.

Eri solut ja koko keho on kuvattu hauskasti kokonaisena maailmana. Piskuiset verihiutaleet ovat lapsia, punainen luuydin valtava lastentarha ja steroidit futuristisia turborobotteja. Kolmessa osassa käydään läpi muun muassa siitepölyallergia, lämpöhalvaus ja flunssa.

T-solujen koulutusta.

Ensimmäinen osa vaikutti hieman sekavalta, mutta sitten opin lukemaan sitä logiikkaa ja symboliikkaa, jolla kehoa kuvataan. Ei uskoisi, että ihmiskehon solutason toiminnasta saisi hauskan toimintamangan, mutta näinpä vain on.

Tästä sarjasta on tehty myös anime, jota ajattelin ainakin vilkaista. Sarjan seuraavat osat luen aivan varmasti!

Kirjan tiedot:

Akane Shimizu: Solut työssä 01-03 | Sangatsu Manga 2024 | 178/178/166 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Hataraku Saibo 1-3 (205-2016) | Suomennos: Kim Sariola

Jane Austen: Emma

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhdistyvän elämän parhaat lahjat.

Luin viimeinkin Jane Austenin Emman!* Yhdessä kimppalukuna Kirjaimia-blogin LauraKatarooman kanssa vieläpä. Luen harvemmin mitään yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta tämä oli hauska kokemus. Kiitos siitä!

(*No itse asiassa jo viikko sitten, mutta olen ollut laiska kokoamaan ajatuksiani.)

Sanoin heti Emman lukemisen alussa, että takakannen kamala “Emma Amorin apulaisena” -slogan olisi jonkin toisen kirjan kannessa saanut minut jättämään sen hyllyyn. Tarkasti ottaen tuo on totta. Arvon neiti Emma Woodhouse tosiaan kuvittelee tietävänsä tarkalleen keiden pitäisi olla yhdessä ja tekee parhaansa saattaakseen heidät avioliiton satamaan.

Tuo matchmaking-juoni ajaa toki tarinaa, mutta pohjimmiltaan tämä on tapakomedia, jonka hahmokaarti on vähintäänkin kirjava. Austen on erinomainen kirjoittamaan niin erikoisia ja suorastaan vastenmielisiä hahmoja, että aina ei tiedä nauraisiko vai vaipuisiko vain myötähäpeään.

Ehkä kirjan paras esimerkki tästä olivat Eltonin pappispariskunta, kauheat ja töykeät pyrkyrit, jotka eivät itse ymmärrä olevansa ihan hirveitä ihmisiä. Skaalan toisessa päässä olivat kirjan järkevimmät tyypit eli Knightleyn veljekset. Ymmärrän täysin Knightley nuorempaa, joka viettäisi iltansa mieluummin kotona kuin tuntikausia kestävillä tylsillä kyläilyreissuilla.

Etenkin kirjan naisilla olikin kovin pienet elämänpiirit. Se oli itse asiassa aika surullista luettavaa näin nykynäkökulmasta. Yhtä ainoaa kirjettä vatvotaan koko kylän voimin viikkokausia, koska mitään muuta ei tapahdu.

Emma itse oli sekä ärsyttävä että kiinnostava. Hän on selvästi aikansa ja kasvatuksensa tuote. Hän on oman ympäristönsä ravintoketjun huipulla ja tietää sen, mikä on raivostuttava ja toisaalta tavallaan ihailtava ominaisuus. Miksi tyytyisit vähempään kuin tiedät ansaitsevasi?

Emma ei halua naimisiin vaan on päättänyt huolehtia rakkaasta ja luulosairaasta isästään loppuelämänsä ajan. Minusta kirjan loppu, jossa Knightley lupautuu muuttamaan Emman kotiin tämän isän vuoksi, olikin oikeastaan ihan superromanttinen. Harvempi aatelismies muutti kotoaan vaimonsa luo!

Kokonaisuutena kirja oli minusta yllättävän hauska. Austen on kuulemma sanonut, että vain hän itse pitää Emmasta, mutta kyllä minäkin häneen kummasti kiinnyin tarinan aikana!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Emma | WSOY 2014 (1. p. 1950) | 615 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Emma (1816) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Luettua elämää, Hurja hassu lukija, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Kesä

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan

“Sinäkö et mene minun kanssani naimisiin?” neiti Talbot toisti epäuskoisena.

Muutaman synkemmän kirjan jälkeen halusin lukea jotain kevyempää ja Sophie Irwinin Seurapiirineidon opas onnenongintaan olikin aivan täydellinen valinta. Regency-ajan Englantiin sijoittuva seurapiirikomedia hihitytti melkein koko ajan.

Pääosassa on neiti Kitty Talbot, jonka on pyydystettävä rikas aviomies. Kitty ei ole ahne vaan käytännöllinen: jonkun on maksettava vanhempien jälkeensä jättämät velat, jotta Kitty ja hänen neljä sisartaan eivät joudu taivasalle. Kitty ja nuorempi sisko Cecily suuntaavat Lontooseen, jossa Kitty soluttautuu seurapiireihin.

Kyseessä on romanttinen komedia, joten totta kai kuvaan astuu myös rikas ja komea lordi Radcliffe. Hän on syystäkin epäluuloinen ja haluaa pitää Kittyn kaukana vaikutuksille alttiista nuoremmasta veljestään. Tarinassa korostuukin koko ajan sisarusrakkaus. Radcliffe haluaa suojella veljeään pyrkyrineitoselta ja Kitty on valmis uhraamaan mitä vain ja etenkin itsensä turvatakseen sisartensa tulevaisuuden.

Tykkäsin tosi paljon Kittystä! Hän on nokkela ja häikäilemätön eikä lannistu vähästä. Mitä esteitä juoni hänen eteensä heittääkään, Kitty kiipeää niistä yli tavalla tai toisella. Lontoon yläluokka ei ole ollenkaan valmistautunut siihen, että joku voisi pelata heillä kuin shakkinappuloilla.

Pidin myös Kitty ja Radcliffen rakkaustarinasta, joka oli vähän erilainen kuin oletin. . Rakkautta ei ole ensisilmäyksellä ja romanssiin ei syöksytä suin päin. Heistä tulee juonittelutovereita ja ystäviä, niin vaikea kuin Radcliffen onkin sitä aluksi uskoa. Koska heillä on aikaa tutustua toisiinsa, minäkin sitten uskoin, että kyllä he oikeasti pitävät toisistaan.

Irwiniltä ilmestyy piakkoin toinenkin suomennettu kirja ja koska tästä jäi niin hyvä mieli, täytyy lukea sekin!

Kirjan tiedot:

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan | Bazar 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Lady’s Guide to Fortune-Hunting (2022) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Haasteet:

* Helmet 2024 : 9. Kirjassa joku karkaa [6/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sisarukset

Ulla Donner: Luonnollinen näytelmä

Kun kaksi työkaveria suosittelee kirjaa kahdessa eri tilanteessa, se on käytännössä pakko lukea.

Ihan totta puhuen Ulla Donner oli minulle aivan tuntematon suuruus, mutta nytpä on tutumpi ainakin yhden sarjakuva-albumin verran. Luonnollinen näytelmä on ottanut nimensä Danten Jumalaisesta näytelmästä ja luulen, että olisin saanut tarinasta vielä enemmän irti jos se olisi ollut tutumpi.

Tarinan alussa meditoiva koivunlehti ei pyörähdäkään taivaalle kanssalehtiensä mukana vaan tipahtaa takaisin maan pinnalle. Se haluaa löytää tuulisen paikan ja saa oppaakseen sekasieni Candyn, joka on juuri jätetty kantarellin vuoksi. Kaksikko poimii mukaansa etäiseksi jäävän taikaolento Gunin ja pienen siemenen, ja lähtee taipaleelle metsän läpi.

Tai ainakin johonkin päin metsää, Candyn suuntavaisto kun on aika huono.

Tykkäsin kyllä tarinan hahmoista ja huumorista, joka on välillä hyvinkin mustaa. Koivun ja sienen reissu vie läpi ankean hakkuualueen ja huolellisesti suoraan riviin istutetun metsän, jossa identtiset kuuset ovat niin onnellisia että alaoksat pois.

Tarina kommentoikin teräväsi ihmisen luonnossa tekemiä tuhoja. Istutetusta metsästä et luonnollista metsää saa ja tarinassa tavataan eliittisienten hifistelijäryhmä, jonne huolitaan vain parhaat yksilöt. Kilpailu on kova, koska ihmiset rauhoittavat vain harvat ja valitut sienilajit. 

Samalla nauretaan monille ihmisryhmille ja lempeästi myös elämäntilanteille. Lehtien bakkanaaleihin haluava Koivu on huoleton keskiluokkainen, joka joutuu nyt ensimmäistä kertaa tutustumaan maailman synkempää puoleen maan matosten joukossa. Candyllä on vaikeuksia kertoa sille, mitä koivunlehdille syksyllä tapahtuu.

Koivu on ihan zen hetkeä ennen mahalaskua.

Pidin myös tarinan piirrostyylistä, joka oli sekä söpö että oikeissa paikoissa karmiva. Esimerkiksi ihmisen pääkallosta pukkaavat sienet olivat varsin iloisia luikeroita, mutta kun se pääkallo.

Kaiken kaikkiaan hieno sarjakuva, kannatti lukea!

Kirjan tiedot:
Ulla Donner: Luonnollinen näytelmä | S&S 2023 | 121 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Den naturliga komedin (2023) | Suomennos: Sinna Virtanen

Haasteet:
* Helmet 2024 : 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [2/50]
* Luonto sivuilla vol. 3 : Metsä

Kousuke Oono: The Way of the Househusband. Volume 1-3

Pahamainen yakuza-pomo, Kuolematon Lohikäärme, katoaa eräänä päivänä kartalta. Vanhat kaverit ja viholliset yllättyvät perin juurin kun käy ilmi, että väkivaltainen mafioso on vaihtanut alaa kodinhengettäreksi.

Tämä manga ja siitä tehty anime ovat hengailleet jossain tietoisuuteni liepeillä jo pitkään. Huomasin tuossa vasta, että nämä kolme ensimmäistä osaa ovat saatavilla kirjastokimpassamme ja päätin sitten lukea ne.

Huumorimanga idea on siis se, että yakuza-pomo Tatsu on tehnyt elämällään täyskäännöksen. Tatsu hoitaa kotia kun hänen vaimonsa Miku keskittyy uraansa. Tatsulla on homma hanskassa, mutta hanska on joskus hukassa ja ylilyöntejä sattuu niin aletuotteiden metsästyksessä kuin naapurin rouvien joogatunnillakin.

Sanoisin, että minulle kolme osaa tätä sarjaa oli ihan tarpeeksi. Ei siksi, että sarja olisi huono, mutta sain jo ihan tarpeeksi ison annoksen sen huumoria. Vitsit kun syntyvät enimmäkseen siitä, että Tatsun maneerit ovat edelleen yakuza-tyylisiä, hän ottaa kaiken kovin tosissaan ja säikäyttää milloin kenetkin. Huumori nojaakin lujasti visuaalisuuteen ja siihen, että lukija tietää yakuzoihin liittyvät stereotypiat ja yakuza-tarinoiden troopit.

Tykkäsin eniten siitä, miten mutkattomasti ne naapurin kotirouvat ovat ottaneet Tatsun ja hänen draamansa vastaan. Samoin tykkäsin Mikusta, jolla on salainen fanipuolensa ja jonka maneerit puolestaan toistavat jonkin verran mangasarjojen työssäkäyvien aviomiesten eleitä.

Kirjan tiedot:
Kousuke Oono: The Way of the Househusband. Volume 1-3 | Viz 2019-2020 | 158-156 sivua | Kirjastosta

Japaninkieliset alkuteokset: Gokushufudo volume 1-3 (2018-2019) | Englanninkieliset käännökset: Sheldon Drzka (vol. -2), Amanda Haley (vol. 3)

Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow

Isabel Crane vanhempineen muuttaa pieneen kylään, jossa onkin astetta erikoisempia perinteitä. Kylä on nimittäin Sleepy Hollow, joka on kuuluisa päättömästä ratsumiehestään. Izzy ja hänen uudet ystävänsä huomaavat pian tarujen olevan täyttä totta.

Tarkoitukseni oli lukea tämä halloweenin aikaan, mutta pahus sentään kun joku muu oli lainannut tämän OverDrivesta! No, ei se mitään, onhan ulkona edelleen pimeä ja näin ollen otollinen kummitusaika.

Hollow on vauhdikas sateenkaareva YA-sarjakuva, jota ei harmi kyllä ole käännetty suomeksi. Tällaiselle sarjikselle olisi varmasti lukijoita vaikkei Sleepy Hollow’n legenda kaikkein tutuin olisikaan. Löytyy vetävä juoni, kivoja hahmoja, sateenkaariromanssi ja ainakin omaa silmääni miellyttävä selkeä piirrostyyli.

Tykkäsinkin todella paljon kaikista tarinan hahmoista. Vaikka kansikuva vähän siltä näyttääkin, edes kaunis, vaalea Vicky ei ollut pelokas neito pulassa. Hän on täysin kyllästynyt siihen, että koko Van Tassel -suku rypee menneisyyden mainingeissa ja ilmoittaa hänet joka tilaisuuteen edustamaan päättömän ratsumiehen legendaa. Izzyn reippaus saa hänet viimeinkin sanomaan, mitä hän todella ajattelee.

On aika vaikea valita suosikkihahmoani, mutta sanoisin, että ratsumiehen kurpitsapää taitaa kuitenkin olla se ykkönen. Kurpitsan ilmeet nyt vain olivat aivan loistavat, etenkin yhdistettynä ratsumiehen elehtimiseen.

Kiitti kun pysähdyit! Jostain syystä kaikki muut juoksivat paniikissa karkuun.

Myös kirjan huumori iski minuun ja olin Izzyn kanssa aivan yhtä ällistynyt Sleepy Hollow’n kylän kyvystä hyödyntää kauhulegendansa. Kaikki on päätöntä ratsumiestä pizzapaikan logosta alkaen.

Eli tosi kiva sarjakuva, suosittelen!

Kirjan tiedot:

Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow | Boom! Box 2022 | 182 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste 2023 : Kannessa tai kirjan nimessä on eläin

Martha Wells: System Collapse (The Murderbot Diaries #07)

Dr. Bharadwaj told me once that she thought I hated planets because of the whole thing with being considered expendable and the possibility of being abandoned.

Murhabotti ihmisineen lähtee etsimään kadonnutta siirtokuntaa. Kilpajuoksu pahamaineisen Barish-Estraze -yhtiön kanssa kiihtyy eikä asiaa auta Murhabotin ohjelmistohäiriö.

Uusinta Murhabottia on aina kiva odottaa! Tämän sivumäärä ei päätä huimaa, joten lukaisin tämän yhdessä illassa.

Tämä System Collapse on suoraa jatkoa Network Effectille ja koska sen lukemisesta on jo aikaa, piti muistella googlen avustuksella mitä siinä tapahtuikaan. Tässä ollaan siis edelleen samalla planeetalla ja Murhabotin porukka yrittää pelastaa eristäytyneen siirtokunnan orjuutetuiksi joutumiselta.

Ensimmäiset satasen sivua olivat mielestäni suhteellisen hidasta luettavaa. Paljon mitään ei tapahtunut ja Wells tuntui kompastuvan siihen kerrontatyyliin, jonka on sarjalle valinnut. Se on hyvin hauskaa ja viehättävää onnistuessaan, mutta nyt se ei ihan toiminut.

Kirja jälkimmäinen puolisko oli sitten enemmän toimintaseikkailua ja kaarisuluilla kikkailu jäi onneksi vähemmälle. System Collapse on hiukan harhaanjohtava nimi, koska Murhabotin ohjelmisto-ongelma ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin vakava tai ylipäätään sellainen kuin oletin.

Tykkäsin tässä eniten Murhabotin suhteesta muihin botteihin, tekoälyihin ja androidihenkivartijoihin. Se pystyy peilaamaan itseään ja omaa kehitystään niihin, eikä ihan aina pidä näkemästään. Etenkin Murhabotin ja mahtialus Perihelionin eli ART:n (Asshole Research Transport) sanailua ja kehittyvää tunneälyä oli kiva seurata.

You’re stalling, ART-drone said.

I am not. I can stand here and be useless without any ulterior motives, thanks.

(s. 62)

Kirjan tiedot:
Martha Wells: System Collapse | Tordotcom 2023 | 245 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : LGBTQIA+

Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila

Aamun sarastus valaisi Clewnlahden ja pienen irlantilaisen Ballinacroaghin kaupungin.

Vuonna 1986 pieni irlantilaiskaupunki saa uusia asukkaita. Iranilaiset sisarukset Marjan, Bahar ja Layla perustavat kahvilan, jossa tarjotaan persialaisia perinneruokia. Kaikki eivät ota sisaruksia lämpimästi vastaan, mutta hyvällä ruoalla on melkeinpä ihmeitä tekevä vaikutus.

Tämäkin on niitä kirjoja, jotka olen ajatellut lukea joku kaunis päivä. No, se kaunis päivä koitti viimein ja kirja olikin mukavaa luettavaa. Tämän on hyvän mielen kirja, jossa päähenkilöiden synkkä menneisyys varjostaa orastavaa onnea.

Sen verran sisältövaroitusta, että tässä kirjassa on rasistisia hahmoja ja heidän kielenkäyttönsä on sitten sen mukaista. Kerronta on suurimmaksi osaksi humoristista ja etenkin pahishahmot tarkoituksella stereotypisia, mutta ei se sitä poista, että rasistisia herjoja on kirjoitettu osaksi tekstiä.

Se päähenkilöiden synkkä menneisyys on Iranin vuoden 1979 islamilainen vallankumous, jonka jaloista Marjan, Bahar ja Layla pakenivat. Siihen liittyy myös yhden sisaren lyhyt avioliitto väkivaltaisen ääri-islamistisen miehen kanssa. Juuri tätä miestä sisarukset ovatkin paossa pienessä Ballinacroaghissa, jonne he muuttivat suuresta Lontoosta.

Hyvän mielen kirjana tarinan lopputulema on tietenkin se, että jokainen löytää omalla tavallaan lisää rohkeutta ja voimaa tarttua omaan onneensa. Pidin sisaruksista, joita eivät pysäytä sen enempää menneisyyden aaveet kuin Ballinacroaghin naruja vetelevä ilkeä bisnesmieskään.

Kirjassa on paljon absurdeja tilanteita, erikoisia hahmoja, ripaus maagista realismia ja ainakin minua huvitti myös se, että tämä bisnesmies ei suinkaan halua kahvilaa nurin vain rahan vuoksi. Hän haluaa toteuttaa salaisen unelmansa ja perustaa sen paikalle discoluolan.

Tälle kirjalle on myös jatko-osa, jonka saatan lukea joskus.

Kirjan tiedot:

Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila | Helmi Kustannus 2006 | 303 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Pomegranate Soup (2005) | Suomennos: Henna Kaarakainen

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Lukuvinkkeli, Kirjat kertovat ynnä muut

Haasteet:

* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjan nimi on herkullinen

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

“Oletko aivan varma, ettet sittenkin tulisi mukaan?”

Sophie haluaa viettää joululoman poikaystävänsä kanssa, mutta Griffin haluaakin lomaa Sophiesta. Sophie suuntaa sydänsuruineen sukulaisjoulun viettoon ja yllättyy isoäitinsä loistavasta suunnitelmasta.

Tämä on ollut lukulistallani sen kolmisen vuotta ja vaikka nyt ei joulu olekaan, lukeminen sattui kyllä hyvään saumaan. Tämä oli ihanan kevyt ja hauska tarina muutaman raskaamman kirjan jälkeen.

17-vuotias Sophie saa siis sydänsuruja heti tarinan alussa. Niitä paikkaamaan lähtee hänen koko amerikan-sisilialainen sukunsa Nonnan johdolla. Perheenjäsenet järjestävät kukin vuorollaan Sophielle kymmenet sokkotreffit, joiden laatu vaihtelee laidasta laitaan.

Nämä treffit olivat oikeasti hilpeää luettavaa. Ne olivat kiva sekoitus keskivertotreffejä, mahtavia treffejä ja naurettavan karmeita kokemuksia. Vaikea sanoa kummat treffit olivat kamalimmat, Sadan Käden Harold ja jouluseimi vai ulkoilmapornoteatteri. Se todempi rakkaus löytyy tietenkin lähempää kuin Sophie luulikaan.

Romanttiseksi YA-hömpäksi tässä oli myös vakavampaa asiaa. Sophien isosiskon vaikea raskaus on viime metreillä eikä sisko ole koskaan kaukana Sophien ajatuksista. Tässä perheessä ilot ja surut jaetaan eikä Sophiekaan ole koskaan vailla tukea ikävässä tilanteessa.

Tälle kirjalle on myös jatko-osa, 10 totuutta ja yksi tehtävä, ja saatanpa lukaisten senkin jossain välissä. Sen pääosassa taitaa olla yksi Sophien serkuista.

Kirjan tiedot:
Ashley Elston: 10 x sokkotreffit | WSOY 2020 | 266 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Ten Blind Dates (2019) | Suomennos: Inka Parpola

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, Kirjakaapin avain, Unelmien aika ynnä muut

Haasteet:
* YA-lukuhaaste 2023 : Romanttinen kirja
* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjassa juodaan kaakaota
* Aakkoshaaste : Numero

Andy Weir: Operaatio Ave Maria

"Mitä on kaksi plus kaksi?"

Ryland Grace herää yksin avaruusaluksessa muistinsa menettäneenä. Pikkuhiljaa hän ymmärtää olevansa reissulla, jossa pelissä on koko maapallon kohtalo.

Tämä oli minulle sekä vuoden 2022 viimeinen että vuoden 2023 ensimmäinen kirja. En saanut tätä luettua loppuu eilisen puolella enkä myöskään malttanut jättää tätä kesken, joten vuosi vaihtui lukiessa. Ehkäpä se on hyvän lukuvuoden merkki?

Olen lukenut Andy Weiriltä aiemmin Yksin Marsissa -kirjan, josta tykkäsin samoin kuin siitä tehdystä elokuvasta. Tässä on sikäli sama idea, että yksi tiedemies jää traagisten olosuhteiden pakosta yksin avaruuteen. Gracen ei tarvitse keksiä, miten selvitä Marsissa. Sen sijaan hänen pitää keksiä, miten pelastaa maapallo ilmaston hämärtymiseltä ja pikaisesti lähestyvältä jääkaudelta.

Tarina etenee kahdella tasolla, jotka molemmat olivat jännittävää luettavaa. Yhtäällä ollaan nykyhetkessä Tau Ceti -tähden kiertoradalla, 12 valovuoden päässä Maasta. Grace ei olekaan ainoa älyllinen olento lähiavaruudessa ja niinpä hänen on lyötävä hynttyyt yhteen aivan toisen lajin edustajan kanssa, molemmilla kun on sama tavoite.

Toisaalla palataan ajassa taaksepäin katsomaan, miksi Grace edes on Tau Cetissä. Aurinkomme uhkaa hämärtyä pienten avaruusöttiäisten vuoksi ja pikajääkausi tietäisi ihmiskunnan tuhoa. Asiaa lähdetään ratkaisemaan kansainvälisellä yhteistyöllä, jota johtaa diktaattorin ottein Eva Stratt. Pidin paljon myös Strattista, joka on olosuhteiden pakosta armoton käskyttäjä ja jolla on valta tehdä mitä vain operaatio Ave Marian nimissä.

Lopulta aikajanat kohtaavat ja selviää, miksi ihmeessä juuri Grace on lähetetty Tau Cetiin.

Pidin kirjasto todella paljon! En ymmärtänyt kaikkia tieteellisiä selityksiä, mutta sepä ei haitannut lukukokemusta ollenkaan. Ei niillä yksityiskohdilla ollut niin niin väliä kunhan vain tajusi, mihin niillä pyrittiin. Pidin Gracesta ja avaruusolento Kivisestä, jotka löytävät yllättävän nopeasti tavan kommunikoida keskenään. Kirja ei vellonut synkistelyssä ja sinänsä vakavaa aihetta kevensi huumorintajuinen kerronta.

Nälkä on kuulemma paras mauste. Kun ihmisellä on sudennälkä ja hän viimein tyydyttää sen syömällä, aivot palkitsevat komeasti urotyön. Hyvin tehty, ne sanovat, jäämme sittenkin henkiin!

(s. 19)

Yllätyin myös oikeasti kirjan lopusta, jota tavoistani poiketen en lukenut ensimmäisenä. Meillä kaikilla on pienet kirjalliset paheemme... 

Tästä on kuulemma tekeillä elokuva, joka pitää sitten ehdottomasti katsoa.

Kirjan tiedot:

Andy Weir: Operaatio Ave Maria | Into 2022 | 441 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Project Hail Mary (2021) | Suomennos: Annukka Kolehmainen

Haasteet:

* Helmet 2023 : 27. kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin [1/50]

* Luonto sivuilla: Avaruus

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Pelto – laaja etelään viettävä pelto pitkän, piiloisaan, lehtevään laaksoon kaartuvan kukkulanharjanteen kahta puolta.

Mansikkapeltojen poimijat ovat saapuneet Kentiin eri puolilta maailmaa paremman elämän toivossa. Totuus on kuitenkin unelmia karumpi ja pian sekalainen joukko joutuu pakenemaan pitkin Englantia…

Luettavakseni sattuu harvoin kirja, joka saa todella miettimään ajan kulumista. Tämä Marina Lewyckan romaani ilmestyi vuonna 2007 ja sen pääosaan nousevat ukrainalaiset Irina ja Andri.

Näette varmasti, mihin tämä on menossa.

Tarinassa kuvataan siirtotyöläisten ja maahanmuuttajien elämää huumorin kautta. Kirjassa tapahtuu kauheitakin asioita ja hyväuskoiset ihmiset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Köyhyys, nöyryytys, huijaukset ja hyväksikäyttö ovat arkipäivää. Nämä mansikanpoimijat ovat kuitenkin sitkeitä ja he ovat päättäneet pärjätä tavalla tai toisella.

Toisinaan se tapa on muuttua yhtä julmaksi kuin heitä ympäröivä maailman.

Tämä olisi ollut todella masentava kirja lukea ilman Lewyckan taitavaa tarinanpunontaa ja huumorintajua. Juonessa on niin paljon hauskoja ja absurdeja tilanteita, että ne taittavat terää myös kauheuksilta.

Vedin syvään henkeä. Tämä ilma – niin raitista, niin englantilaista. Tämä oli ilmaa, jonka hengittämisestä olin haaveillut; historian täyttämää ja kuitenkin yhtä kevyttä kuin… no, yhtä kevyttä kuin jokin hyvin kevyt.

(s. 36)

Kirjassa on myös mukana todella raaka kuvaus tehokanalasta ja sen tuotantoketjusta. Ei todellakaan herkemmille lukijoille.

Se mainittu ajan kuluminen liittyy Irinaan ja Andriin, heillä kun on varsin erilaiset poliittiset näkemykset. Irina uskoo Ukrainan tulevaisuuden löytyvän yhteistyöstä lännen kanssa, Andri taas Venäjän hellästä huomasta. Näin vuonna 2022 tätä ei voinut lukea miettimättä, miten monet Andrin kaltaiset ukrainalaiset ovat joutuneet pettymään karvaasti niihin ruusuisiin kuviin, joita heillä Ukrainan ja Venäjän tulevaisuudesta on ollut.

Kokonaisuutena kirja oli erinomainen ja herätti paljon ajatuksia sekä sodasta että siirtotyöläisten kohtelusta.

Kirjan tiedot:
Marina Lewycka: Muu maa mansikka? | Sammakko 2008 | 416 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Two Caravans (2007) | Suomennos: Vesa Suominen

Luettu myös:
Ainakin Mari A:n kirjablogi

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään mansikoita

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2

Amaltea on kuningataräitinsä nuorempi tytär. Koska isosisko perii valtakunnan, on Amaltean seurattava perinteitä. Hän haluaisi mieluummin seikkailla kuin pelastaa pulassa olevan prinssin, mutta minkäs teet.

No olipahan hauskaa ja nokkelaa pohjoismaista pseudomangaa! Lainasin ja luin kerralla kaksi ensimmäistä osaa, ja kolmaskin on jo varauksessa.

Tässä tarinassa sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen. Valta ja voima ovat naisten käsissä ja niinpä prinsessa Amalteankin tehtävänä on pelastaa viehkeä prinssi ja periä osa tämän äidin valtakunnasta. Amaltea löytääkin tornissa nukkuvan Ossianin, joka hänkin toivoo elämältä enemmän kuin urhean prinsessan soman puolison roolin.

Tykkäsin kirjan maailmasta, huumorista ja henkilöhahmoista. Tarina sinänsä seurailee perinteisten satujen kaavaa: on seikkailua, ritareita, rosvojoukko, valtakuntia kuninkaallisineen ja niin edelleen. Koko juttu tuntuu kuitenkin raikkaalta, koska maailma on matriarkaalinen ja ritarit, rosvot ja hallitsijat ovat naisia.

Miehet hiljaa kun naiset puhuvat.
(vol.1, s. 89)

Ensimmäisen osan lopusta löytyvät jälkisanat, joissa Natalia Batista kertoo halunneensa luoda maailman, jossa tytöt voivat olla vahvoja ja kyvykkäitä ja ottaa omakseen perinteisen miehen roolin. Miksipä tosiaan prinsessa ei voisi tarttua miekkaan ja surmata lohikäärmettä, tai periä äitinsä valtakuntaa?

Kirjan tiedot:
Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 | Nordic Manga 2022 | 176 ja 176 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 (2019) | Suomennos: Petri Järvinen

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Seikkailu
* Luonto sivuilla: Kuvitteellinen maailma
* Ihana susi: Kirjassa on mytologiaa tai satuja

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Se tulee aina liian aikaisin.

Tämä on omaelämäkerrallinen novellikokoelma, mutta toimii vallan mainiosti vaikka ei olisikaan kiinnostut kirjoittajasta sinänsä. Minäkään en ollut vaan valitsin kirjan työkaverin suosituksesta. Hyvä kun suositteli ja aion suositella tätä myös muille hauskoja juttuja kaipaaville.

Kirjassa on kolmisenkymmentä lyhyttä novellia tai oikeastaan pakinaa, jotka keskittyvät takana puhumisen jaloon taitoon. Kukapa ei olisi joskus juoruillut, jos ei ääneen niin ainakin taivastellut naapureita ja sukulaisia (tai itseään) omassa mielessään.

Tykkäsin oikeastaan kaikista näistä! Huumori puri minuun ja novellit olivat juuri sopivan ilkeitä. Suosikkini olivat ehkä Hymiö (s. 37-40) ja Entä jos puutarhanhoito ei kiinnosta (s. 69), mutta valinta on oikeasti vaikea.

Totta hitossa ihmisestä puhuu takanapäin eri tavalla, jo aivan eri nuotilla, kuin edessä. Ja ei, kenelläkään ei ole niin paljon omia ongelmia, etteikö jossain välissä ehtisi vatvoa muutaman muunkin ongelmia.

(s. 23)

Huomasin takakannesta, että tämä kirja on ollut jaossa Kirjan ja ruusun päivänä vuonna 2014. Kiva, että joku on lahjoittanut tämän kirjastoon!

Kirjan tiedot:
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito | Kirjakauppaliitto 2014 | 156 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjaretket, Kirjojen keskellä, Kirjahullun päiväkirja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 39. novellikokoelma [47/50]

Eli Easton: Robby Riverton: Mail Order Bride

"It was from Aunt Dinah's quilting party, I was seeing Nellie home!"

Vuosi on 1860 ja Robby Riverton on väärässä paikassa väärään aikaan. Hän pakenee New Yorkista verenhimoiset gangsterit kintereillään ja naamioituu olosuhteiden pakosta postimyyntimorsiameksi. Tulevan sulhasen veli, sheriffi Trace Crabtree, huomaa heti, että hehkeä Rowena ei ole ihan sitä, mitä väittää olevansa...

Okei, tämä kirja on täsmälleen sellainen kuin kansikin lupaa. Historiallista ja vähän jännittävääkin huumoriromantiikkaa, jossa on "neito" pulassa, komea sheriffi ja nopeasti eteenpäin kiitäviä tapahtumia. Robby pistää tuulemaan ja valloittaa koko Crabtreen perheen ja Tracen sydämen. Eli tämä oli kaikkea sitä, mitä tältä halusinkin.

Robby on näyttelijä, joten tällaisen sanotaan nyt vaikka luonneroolin ottaminen sujuu häneltä kohtuullisen kivuttomasti. Tarinassa ei ole kyse sukupuoli-identiteetin löytämisestä tai muuttumisesta, Robby vain pukeutuu väliaikseksi vähän erikoisempaan valeasuun. Samalla hän puuttuu Crabtreen perheen sikailevaan menoon, jossa äidittömäksi jääneet pojat eivät ole oppineet mitään tapoja isältään tai vaimoiltaan.

"Thing is, Rowena, we ain't much for airs and graces," Pa-Pa said, lookin at Robby with a wary expression.

"That's the marvelous thing about life. You can always learn." Robby scooped eggs onto his plate.

(s. 89)

Perheellä on myös salaisuus, joka osoittautui yllättäväksi ja todella hilpeäksi.

Minusta kirja oli hauska ja romanssi toimi hyvin. Tykkäsin siitä, että sen paremmin Robby kuin Tracekaan ei ole kokematon ja punasteleva poikanen. Kumpikin tietää, mitä haluaa, ja kirjassa on parikin seksikohtausta. Heidän välilleen luotu dynamiikka toimi hyvin ja pidin kirjan yllättävästä lopusta.

Kirjan tiedot:
Eli Easton: Robby Riverton: Mail Order Bride | Pinkerton Road 2018 | 217 sivua | Netistä, jos nyt rehellisiä ollaan

Haasteet:
* Queerlukuhaaste 2022 : Trooppi

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

Oli kaunis päivä.

Maailmanloppu on tulossa. Demoni Crowley ja enkeli Aziraphale ovat kuitenkin sillä kannalla, että maapallo on oikeastaan ihan kiva paikka asua. Estääkseen varman tuhon heidän on ensin löydettävä hukkaan mennyt antikristus, joka alkaa tulla tietoiseksi voimistaan…

Tällä kirjalla on minulle valtavasti nostalgista tunnearvoa. Olin vähän toisella kymmenellä kuin luin tämän ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen olenkin lukenut koko kirjan monta, monta kertaa ja suosikkikohtani vieläkin useammin. Jokin tässä räjäytti nuoren minäni tajunnan ja rakastan edelleen kirjan huumoria, hahmoja ja ihmisyyden pohdintaa.

Olen ostanut vuoden 1992 suomennoksen kirjaston poistomyynnistä reilut 20 vuotta sitten. Kirja oli jo ostaessa nuhjuinen ja olen vaalinut sitä muutosta toiseen, korvaavaa kappaletta kun on melkein mahdotonta löytää.

Englanninkielisen alkuteoksen luin ja ostin huomattavasti myöhemmin, mutta sekin on minulle hyvin rakas. Joudun välillä toistamaan itselleni, että yksi kappale riittää, en tarvitse jokaista kansikuvavariaatiota (vai tarvitsenko sittenkin?).

Tällä taustalla tämän uuden suomennoksen lukeminen tuntui hyvin riskialttiilta. Etenkin kun en suuremmin pitänyt kirjasta tehdystä TV-sarjasta, josta tämän kirjan kansikuva on otettu. Aloin heti vastarannan kiiskeksi. Eihän tämä Mika Kivimäen suomennos voi olla yhtä hyvä kuin Marja Sinkkosen, alkuteoksesta nyt puhumattakaan.

Eikä se mielestäni ollutkaan, mutta lukihan tämän. Oikein projektina, jossa vieressäni oli vertailua varten nuo kaksi muutakin kirjaa. Sinkkosen suomennoksessa on ehdottomasti kohtia, jotka olisi voitu suomentaa paremminkin, mutta ei tämäkään minua vakuuttanut. Jotkin sanavalinnat olivat mielestäni kummallisia ja englannin kieli paistoi suomennoksen läpi.

Esimerkkinä tämä Aziraphalea kuvaileva kohta:

Alkuteksti: “Many people, meeting Aziraphale for the first time, formed three impressions: that he was English, that he was intelligent, and that he was gayer than a treeful of monkeys on nitrous oxide.”

Marja Sinkkosen suomennos: "Aziraphalen ensimmäistä kertaa tavatessaan useimmat ihmiset saivat hänestä kolme vaikutelmaa: että hän oli englantilainen, että hän oli älykäs ja että hän oli neitimäisempi kuin vanhapiika mustan käsilaukun kanssa."

Mika Kivimäen suomennos: "Monet Aziraphalen ensi kertaa tapaavat ihmiset muodostivat hänestä kolme vaikutelmaa: hän oli englantilainen, älykäs ja gay kuin puuntäysi ilokaasua impanneita apinoita."

Niin, ei tuo Sinkkosen suomennos loista poliittisella korrektiudellaan vuonna 2022. Mutta en myöskään pidä tuosta Kivimäen todella suorasta käännöksestä, johon on jätetty englanninkielinen sanakin. On paljon suomalaisia lukijoita, joille tuo alkuteoksen pieni sanaleikki ja kuvauksen tarkoitus ei aukene nyt ollenkaan.

Summa summarum, pitäydyn vanhassa suomennoksessa ja etenkin alkuteoksessa. Tarina sinänsä kestää mielestäni edelleen lukemista ja jaksaa huvittaa minua vuodesta toiseen. Henkilökaarti enkeleineen, demoneineen, mokomineen ja maailmanlopun ratsastajineen on vallan mainio.

Kirjan tiedot:
Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä: noita Agnes Nutterin tarkat ja huvittavat ennustukset | Jalava 2020 | 448 sivua | Kirjastosta
Englannin kielinen alkuteos: Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch (1990) | Suomennos: Mika Kivimäki

Luettu myös:
Kirjahamsterin lukuvinkit, Hurja hassu lukija (vuoden 1992 suomennos), Yöpöydän kirjat (vuoden 1992 suomennos) ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 21. kirja liittyy lapsuuteesi [41/50]
* Fantastinen kesä 2022 : Kirja, jonka luet uudelleen

Tiffany Watt Smith: Vahingonilon viisaus: miksi muiden epäonni naurattaa?

Viime tiistaina lähdin kauppaa ostamaan maitoa, mutta pysähdyinkin juorulehtien eteen.

Tämä oli täsmäkirja Tietokirjakevät-haasteeseen ja valikoitui mukaani, koska hyvä kysymys. Miksi muiden epäonni naurattaa ja vahingonilo on paras ilo? Aivan varmasti jokainen on tuntenut lämpimän läikähdyksen sydämessään, kun Se Tyyppi sai ansionsa mukaan.

Kirjan kirjoittaja Tiffany Watt Smith on kulttuurihistorioitsija, joka on takakannen lipareen mukaan kirjoittanut useita kirjoja tunteiden historiasta. Mielenkiintoinen erikoistuminen! Kirja onkin popularisoitua tieteellistä tutkimusta ja hauskaa sellaista.

Kirjassa määritellään, mitä vahingonilo on ja pohditaan, miksi sitä tunnetaan. Suurin syy tuntuu olevan se, että vahingonilo ja toiselle nauraminen luo yhteisöllisyyden tunnetta. Kun kilpailevassa firmassa mokataan, voimme nauraa yhdessä heidän epäonnelleen ja samalla olla salaa iloisia siitä, että kyseessä emme olleet me.

Mutta jos vahingonilosta riisutaan moraalinen ulottuvuus, se ei ole enää hyvää tai pahaa vaan käyttäytymistä, jota ryhmäytyminen väkisinkin synnyttää. Se vahvistaa omaa heimoa ja saa sen toimimaan. Se tekee olon rehvakkaaksi ja tarjoaa hiukkasen kunniaa. Se on poliittinen voima. Ei siis ihme, että siksi sitä myös käytetään tietoisesti ja tehokkaasti hyväksi.

(s. 149)

Samoin yksi suurimmista syistä on tietenkin kateus. Kun naapurin huvijahti uppoaa, se tuntuu kivalta. Meillä ei olisi varaa sellaiseen ja jokin pieni ääni sisällämme toteaa, että ei sillä naapurin Penalla ollutkaan mitään oikeutta pröystäillä paatillaan. Siitäs sai! 

Kirja on täynnä hauskoja esimerkkejä arkisista tilanteista, joissa tunnemme vahingoniloa. Vaikka niistä onkin helppo tunnistaa itsensä ja nauraa sekä itselleen että tekstille sinänsä, oli niitä vähän puuduttava lukea. Kirja ei onneksi ole tätä pitempi ja tämän verran kehtaakin vielä nauraa muiden epäonnelle. Enempi menisi jo liioitteluksi.

Kirjan tiedot:
Tiffany Watt Smith: Vahingonilon viisaus: miksi muiden epäonni naurattaa? | Atena 2019 | 174 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Schadenfreude – The Joy of Another's Misfortune (2018) | Suomennos: Ulla Lempinen

Luettu myös:
Suvikukkasia

Haasteet:
* Tietokirjakevät : YKL-luokka 14.8.
Ihmissuhteiden psykologia.
* Aakkoshaaste : V