Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämäkerta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämäkerta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Topi Borg: Normaaliusrodeo

Kansikuva.

Kasvaessani haaveilin normaaliudesta samalla tavoin kuin muut haaveilivat rikastumisesta, suosituksi tulemisesta tai bileisiin pääsystä kansainvälisten vesien luksusjahdeille.

Aivan, minäkin olen katsonut Kirjolla-sarjan pari ensimmäistä kautta. Topi Borg on tuttu ennen kaikkea sarjasta ja koska hän vaikutti kovin herttaiselta henkilöltä, halusin lukea tämän omaelämäkerran.

Normaaliusrodeo kertoo siis Topin elämästä hänen omin sanoin kertomanaan. Pääpaino on siinä, millaista on olla autisti neurotyypillisten maailmassa. Arjessa selviytyminen on haastavaa, kun ympäröivä maailma tuntuu usein puhuvan aivan vierasta kieltä.

Topi kertoo elävästi kohtaamistaan haasteista ja miten on selvinnyt niistä. Joskus neurotyypillisten maailma ahdistaa ja masentaa, ja ihmisiä nyt vain on vaikea ymmärtää. Suurena tukena on ollut oma perhe, ja perheenjäsenten välinen rakkaus ja ymmärrys on selvästi kantanut häntä läpi vaikeidenkin hetkien.


Kerroin pitkäaikaistyöttömänä työhakemuksissa aina olevani autisti, koska uskoin järkkymättömästi rehellisyyden arvoon ihmiselämässä. Lopulta ymmärsin, että minut oli todennäköisesti sivuutettu autistisuuden vuoksi.
(s. 165)


Vastoinkäymisistä huolimatta kirja oli läpeensä positiivinen lukukokemus ja siitä jäi hyvä mieli. Kaikesta huolimatta Topi on todella positiivinen luonne, joka pyrkii pyyteettömästi parantamaan myös muiden mieltä ja maailmaa. Minusta oli niin kiva lukea henkilöstä, joka on oikeasti hyväsydäminen ja suvaitsevainen, ja joka nauttii elämästään. Ei kai onnen tarvitse olla sen konstikkaampaan kuin elokuvamaraton hyvässä seurassa?

Tätä oli jännä lukea myös sen vuoksi, että Topin autismi näkyy suoraan tekstissä. Oikeastaan voisi sanoa, että kirja kuulostaa täsmälleen siltä, miltä Topi kuulostaa televisiossa. Suoraviivainen, avoin ja teeskentelemätön, hieman erilaisella logiikalla rakennettua tekstiä, jota oli ilo lukea. Vähän jopa harmittaa, että en kuunnellut tätä äänikirjana, se kun on ilmeisesti Topin itsensä kertoma.


Kirjan tiedot:
Topi Borg: Normaaliusrodeo | Tammi 2025 | 320 sivua | Kirjastosta

sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Roope Lipasti: Mikaelin kirja

Kansikuva.

- Herra piispa on kuumeessa! palveluspoika huutaa.

Tykkäsin tuossa taannoin lukemastani Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestyksestä. Kehujen siivittämänä päätin sitten lukea myös tämän Mikaelin kirjan.

Tiesin toki kirjan kertovan Mikael Agricolasta, mutta silti meni hetki tajuta, että Mikaelin kirja on Agricolan kirja. Sitä on niin tottunut siihen, että häneen viitataan vain sukunimellä, että pelkkä etunimi tuntui kuuluvan jollekin toiselle henkilölle. Kyseinen kirja on tässä kokoelma suomalaista kansanperinnettä.

Tarina kertoo siis Turun piispa Agricolan eli Mikaelin viimeisestä matkasta Venäjän maalle. Tsaari Iivana Julma pitäisi suostutella rauhaan kuningas Kustaa Vaasan kanssa. Mikael olisi paljon mieluummin kotona vaimonsa luona, mutta minkäs teet kun käsky käy.

Samaan aikaan Turussa kyseinen vaimo Birgitta joutuu pulaan. Hän tulee lukeneeksi ääneen loitsun tuosta mainitusta Mikaelin kirjasta. Kunniallisen vaimon maine uhkaa mennä palvelijoiden juorutessa, ja lopulta sitä seistäänkin käräjillä.

Näistä kahdesta näkökulmasta pidin enemmän Birgitasta, koska se oli jo lähtökohdiltaan yllättävämpi. Tiesinhän minä, ettei Mikael palaa matkaltaan, mutta miten käy Birgitalle?

Kertojat kuitenkin täydensivät toisiaan hyvin ja piirsivät värikkään kuvan 1500-luvun puolesta välistä. Mikaelin kautta vilkaistaan räjähdysherkkää poliittista tilannetta ja kuvataan venäläisten suomalaisiin talonpoikiin kohdistamia julmuuksia. Reissuun pakotettu Mikael on kovin kitkerä kohtalostaan ja huomaa kyllä sekä oman että vastapuolen naurettavuudet.


Oli sääli, ettei piispan takapuolta ollut valmistettu sen laadukkaammasta aineesta kuin muidenkaan, pikemmin päinvastoin. Vaikka vaunuissa oli pehmusteet, se ei paljon lohduttanut.
(s. 61)


Birgitan näkökulma puolestaan keskittyy piispan talouden pyörittämiseen, Turun kaupungin arkeen ja pikkumaisempaan julmuuteen. Piispan vaimous ei ollut mikään kevyt ja helppo virka, eikä Mikaelin kiinnostus pakanallisuuteen mitenkään helpota Brigitan tilannetta. Pidä siinä yllä mainetta kun aviomies intoilee loitsuista ja oma äiti aiheuttaa tahtomattaan lisäongelmia.

Kerronnassa oli paljon välillä sysimustaakin huumoria, josta ainakin itse pidin. Mikael ja Birgitta ovat tarkkoja havainnoijia ja tuntevat ihmisluonnon hyvät ja huonot puolet. Punaisena lankana molempien kertojien elämässä kulkee myös rakkaus puolisoon. Siitä kertovat hyvin hunajakakut, joista Birgitta uskoo Mikaelin pitävän eikä mies henno enää kertoa totuutta vaimolleen.


Kirjan tiedot:
Roope Lipasti: Mikaelin kirja | Atena 2021 | 320 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 38. Elämäkertaromaani
* Lukumatka menneisyyteen : 10. Kirjassa on esine, joka on omistajalleen tärkeä

lauantai 12. huhtikuuta 2025

Zeina Abirached: Pääskysen leikki

Kansikuva.

Lue maailma vuodessa -haasteen huhtikuun teemana oli Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja. Valitsin tähän sarjakuvan, libanonilaisen Zeina Abirachedin Pääskysen leikin.

Sarjakuva on omaelämäkerrallinen kuvaus arjesta sisällissodan keskellä. Vuosi on 1984 ja paikka Itä-Beirut Libanonissa. Sittemmin Ranskaan muuttanut Abirached on sieltä kotoisin ja kasvoi tosiaan sodan repimässä maassa.

Tarina keskittyy yhteen paikkaan ja iltaan. Abirachedin vanhemmat joutuvat jäämään isoäidin luo pommitusten vuoksi. Perheen asunnon eteinen on koko kerrostalon turvallisin paikka ja niinpä naapuritkin kokoontuvat sinne aina pommitusten alettua. Lapsilla on siis turvanaan luotettavia aikuisia, mutta odottavien aika on pitkä.

Illan edetessä tarina kertoo naapurien kokemusten kautta siitä, millaista on elää jatkuvan pelon vallassa. Sala-ampujat vaanivat kaduilla, taloja pommitetaan ja ihmisiä katoaa kuin tuhkaa tuuleen. Abirachedin perheen elintila on kutistunut koko asunnosta eteiseen, koska muissa huoneissa ei uskalla olla.

Kaiken kauheuden keskelläkin sarjakuvan tarina on kuitenkin lämminhenkinen ja kauniskin. Eteinen on turvapaikka, jossa värjöttelevät ihmiset ovat tukena toisilleen. He ovat huolissaan toisistaan ja ovat oma pieni yhteisönsä. Libanonilainen kulttuuri ja kotimaa ovat tärkeitä, mutta sieltä pois haluavia ymmärretään.


Tapahtuma-aika ja paikkakin olivat minulle melko tuntemattomia, joten opinpa taas jotain uutta. Luin netistä vähän lisätietoa tästä sisällissodasta ja Libanonin kulttuurista, ja se tuki hyvin tarinaa, joka kyllä toimii ihan itsekseenkin.

Tykkäsin mustavalkoisesta ja selkeälinjaisesta kuvituksesta. Vaikka värejä ei olekaan, ne on helppo kuvitella tekstiileihin ja ympäristöön.


Kirjan tiedot:
Zeina Abirached: Pääskysen leikki | Like 2011 | 184 sivua | Kirjastosta
Ranskankielinen alkuteos: Mourir, partir, revenir - Le de jeu des hirondelles (2007) | Suomennos: Aura Sevón

Haasteet:
* Lue maailma vuodessa : Huhtikuu: Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja

torstai 26. joulukuuta 2024

Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Kansikuva.

Neljänkymmenenviiden minuutin ajomatkan päässä Cambridgestä koilliseen avautuu maisema, jota minä olen alkanut rakastaa.

Älköön sanottako, että en koskaan lukisi niitä kirjoja, joita minulle suositellaan. Tähänkin meni vain kahdeksan vuotta! Työkaverini kehui tätä Helen Macdonaldin omaelämäkertaa H niin kuin haukka vuonna 2016 tuoreeltaan suomennoksen ilmestyttyä.

Työkaverini on sittemmin eläköitynyt, mutta muistin suosituksen ja sain tämän viimein luettua. Verkkainen ja pohdiskeleva kirja olikin omiaan sohvan pohjalle näin joulun aikaan vaikka aihe surumielinen olikin.

Macdonald kiinnostui haukastamisesta jo lapsena, jolloin hän luki valtavasti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hänelle jäi vahva mielikuva siitä, millaista hienoa yläluokan haukastusta hän haluaisi harrastaa. Tämä kirja keskittyy tarkasti rajattuun ajanjaksoon, jolloin Macdonald päätti käsitellä isänsä äkillistä kuolemaa kouluttamalla ensimmäisen kanahaukkansa Mabelin.

Kirjassa on oikeastaan kolme tarinan lankaa. On Macdonaldin suruprosessi, joka vie hänet niin syvälle haukan sielunelämään, että hän tuntee välillä unohtavansa ihmisyytensä. On Macdonaldin suhde hänen isäänsä, jonka elämää kirjassa myös muistellaan.

Hämmentävin jos kohta teemaltaan tähän sopiva oli se osuus, jossa käsiteltiin kirjailija T. H. Whitea. Kuuluisimpien teostensa ohessa White kirjoitti myös omiin kokemuksiinsa perustuvan The Goshawk -kirjan, joka on erinomainen kertomus siitä, miten kanahaukkaa ei pitäisi kouluttaa.

Haukastus on minulle aivan vieras harrastus, joten kaikki Mabeliin liittyvä oli ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Petolinnin kouluttaminen vaikutti yhtä aikaa monimutkaiselta ja yksinkertaiselta, ja vaati molemminpuolista luottamusta. Macdonaldin teksti tuo Mabelin ja haukan maailman todella lähelle. Dinosaurukset myös, sen verran matelijamaisuutta linnun käytöksessä on.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se olisikin voinut olla hitusen lyhyempi. En ollut läheskään niin kiinnostunut Whitesta kuin Macdonald oli.


Kirjan tiedot:
Helen Macdonald: H niin kuin haukka | Gummerus 2016 | 376 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: H is for Hawk (2014) | Suomennos: Irmeli Ruuska

Luettu myös:

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Jonkun suosittelema
* Luonto sivuilla : Luonto symboliikkana
* Herkulliset kirjat : Syöt suklaata kirjaa lukiessa

torstai 19. joulukuuta 2024

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kansikuva.

Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen Tytöille jotka ajattelevat yksin on ollut harvoin kirjaston hyllyssä ilmestymisensä jälkeen. Kirjan aihe on synkkä, mutta tärkeä, ja ihmiset löytävät kirja edelleen ilahduttavan hyvin.

Minulla tähän tarttuminen kesti kirjan aiheen vuoksi. Näin rankat aiheet vaativat minulta yleensä jonkin verran ajatustyötä ennen kuin haluan syventyä niihin kirjan ajaksi. Mikä on minulta todella etuoikeutettua nynnyilyä, koska Ujuni Ahmed on elänyt kaiken tämän.

Kirja on omaelämäkerta, joten minusta on hieman hämmentävää, että se on luokiteltu romaaniksi. Ujuni Ahmed kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ja kamppailustaan omien halujensa ja somaliyhteisön vaatimusten kanssa.

Miksi niin monet säännöt koskevat juuri tyttöjä? Ei niitä löydy sen enempää Koraanista kuin somalialaisesta kulttuuristakaan. Miksi valkoiset kantasuomalaiset katsovat toiseen suuntaan kun somalityttöjä kohdellaan kaltoin? Eikö kukaan todella välitä?

Kirja oli tosiaan rankkaa luettavaa ja sai pohtimaan sitä, mitä Suomessakin tapahtuu joissakin maahanmuuttajayhteisöissä ja miksi siihen ollaan niin haluttomia puuttumaan. Ahmed nostaa useaankin otteeseen esiin sen, miten kauheaa on, kun rasistit tuntuvat olevan ainakin puheen tasolla huolestuneempia somalityttöjen hyvinvoinnista kuin muut valkoiset suomalaiset, feministit mukaan lukien. Ei sen niin pitäisi olla.

Ahmedin tarina on täynnä kipeitä asioita ja ei voi kuin ihailla sitä, miten hän on noussut etenkin somalityttöjen ja -naisten oikeuksien esipuhujaksi. Tämä siitäkin huolimatta, että hänen omassa yhteisössään on paljon niitä, joille hän on yhteisön häpeäpilkku. Hän ja Fenix Helsinki ovat tehneet valtavasti työtä, jotta Suomen lakiin kirjattiin erillinen tyttöjen silpomisen kriminalisointia koskeva kohta.

Kirjana tämä tosiaan oli koskettava ja erilainen nuoren naisen kasvukertomus. Työkaverini on nähnyt kirjasto tehdyn näytelmän ja sanoi, että harvinaista kyllä se oli hänestä jopa parempi kuin kirja. Täytyy siis käydä katsomassa se jos tilaisuus ikinä tulee kohdalla.


Kirjan tiedot:
Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin | WSOY 2022 | 226 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2024 : 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja [50/50]
* Elämänkertabingo : Kirjoittaja
* Paha mieli, paras mieli : Itsetuhoisuus

maanantai 16. joulukuuta 2024

Pénélope Bagieu: Layers: a Memoir

Kansikuva.

Se on joko hyvä tai huono merkki, että heti kirjan alussa alkaa itkettää.

Sarjakuvataiteilija Pénélope Bagieun Layers: a Memoir on sarjakuvamuotoinen omaelämäkerta. Siinä on 16 lyhyttä tarinaa, jotka kertovat hänen elämänsä erilaisista käännekohdista.

Minun kyseenalaista tuuriani oli se, että heti ensimmäinen tarina taustoittaa sitä, miksi Bagieu ei enää halua itselleen kissaa. Bagieun rakas kissa sairastui 19-vuotiaana ja oli armeliainta päästää se pois. Tyhjän kopan kantaminen eläinlääkäristä kotiin oli niin rankkaa, että hän ei halua enää ikinä kokea samaa.

Minun kissani on samaa ikäluokkaa ja koko tarina iski sinne, minne sattuu eniten.

Mutta tuosta toivuin totesin, että olipahan hemmetin hyvin kerrottu muisto. Vaikka muut tarinat eivät noin suuria tunteita herättäneetkään, ne olivat silti hyvin kerrottuja, piirrettyjä ja valittuja.

Bagieu ei kerro muistojaan kronologisessa järjestyksessä, mutta se ei haitannut ollenkaan. Jokaisen kohdalla tuli kyllä selväksi, mihin elämänvaiheeseen se sijoittuu ja miksi se on kirjassa mukana.

Nämä käänteentekevät kohdat ovat sekä surullisia että iloisia, jokapäiväisiä tai hieman erikoisempia tapauksia. Olennaista niille on se, että ne tekivät Bagieusta sen ihmisen, joka hän nyt on.

Kissajutun lisäksi mieleeni jäi parhaiten hiihtokoulusta kertova muisto. Bagieu osallistui lapsena hiihtokouluun ja sai lopulta rintaansa erityisen nallemerkin. Se sai hänet uskomaan, että hän pystyy mihin vain ja suorittamaan jokaisen vähänkään kilpailuhenkisen asian täysillä ja parastaan antaen.

Aikuisena hänelle sitten selvisi, että nallemerkki annettiin niille, jotka eivät oppineet edes perusasioita. Sen sijaan, että hän olisi masentunut tästä, hän on merkistä kiitollinen, valoihan se häneen koko elämän läpi kestänyttä itsevarmuutta.

Kokonaisuutena hieno kirja ja täytyy muistaa Bagieun nimi jos se tulee toistekin vastaan sarjishyllyllä.


Kirjan tiedot:
Pénélope Bagieu: Layers: a Memoir | First Second 2023 | 137 sivua | Kirjastosta
Ranskankielinen alkuteos: Les Strates (2021) | Englanninkielinen käännös: Montana Kane

Haasteet:
* Helmet 2024 : 28. Kirjailija on Välimeren maasta [48/50]
* Elämänkertabingo : Taiteilija
* Paha mieli, paras mieli : Osuu omaan haavaan

sunnuntai 17. marraskuuta 2024

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Kansikuva.

Puhelimen näytöllä luki soittajan nimi: “Äiti, Maire Lankinen”.

Maire Lankisen elämäkerta Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina. Minulle tämä oli niitä kirjoja, joiden kirjoitustyyli ei hirveästi napannut, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja suorastaan herttaista.

Toinen ja oikeastaan kirjan pääkirjoittaja on Nazzarena Sifo, Mairen poika, joka on onneksi kirjannut ylös jo iäkkään äitinsä perin harvinaislaatuisen elämäntarinan. Tai ainakin ne kuninkaalliset vuodet siitä.

Hypätään siis vuoteen 1960, jolloin 28-vuotias Maire työskentelee sisarensa kampaamossa. Helsingin Sanomissa on lehti-ilmoitus, jossa haetaan suomalaisia tyttöjä kotiapulaisiksi Englantiin. Maire on kielitaidoton, mutta sisukkuutta ja heittäytymistä häneltä löytyykin sen edestä.


No, elämä on valintoja. Ei siihen sen enempää mietiskelyä tarvittu.
(s. 22)


Ollapa yhtä (uhka)rohkea!

Maire siis pakkaa laukkunsa ja lähtee Englantiin. Ensin Windsoriin arkkitehtiperheeseen, mutta Lontoo houkuttaa enemmän. Ihmeellisen sattuman ja hyvän ajoituksen kautta Maire päätyy sisäköksi Buckinghamin palatsiin.

Kirja on mitä mainioin ajankuva ja Mairen elämä melkoinen todiste siitä, että joskus on hyvä ottaa riski ja uskaltaa. Loppujen lopuksi hän viettää palatsissa kolmisen vuotta ennen kuin koti-ikävä vie voiton. Vaikka Suomi on vertailussa vielä sodan arpeuttama ja köyhä, se on kuitenkin koti.

Mutta Lontoossa ollessaan Maire seuraa palatsin elämää jos ei eturivistä niin ainakin toisesta. Kuninkaallista perhettä hän näkee harvemmin, mutta aina aivan erityislaatuisesta vinkkelistä. Kuinka moni suomalainen voi sanoa saaneensa kuningattarelta joululahjan kättelyjen kera?

Kiva hyvän mielen elämäkerta, joka oikein kutsuu tekemään elämässä mairet eli jotain odottamatonta ja rohkeaa!


Kirjan tiedot:
Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa | Johnny Kniga 2024 | 250 sivua

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Kirjagramista bongattu

perjantai 4. lokakuuta 2024

Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri

Kansikuva.

Sateenkaari, joka ei olekaan kaari vaan kokonainen värien ympyrä.

Heini Harve-Rytsälän omaelämäkerta Helikopterilääkäri venyi lukupinossani turhan kauan, mutta nyt sain tartuttua siihen. Kirja olikin nopea lukea ja vähän erilainen kuin oletin.

Odotin, että tässä olisi ollut enemmän tapahtuma- ja tapaturmakuvauksia kuin sitten olikaan. Niitäkin on, anonymisoituina totta kai, mutta ne eivät oikeastaan ole kirjan pääsisältö ja pointti. Tämä on nimenomaan ensihoidon helikopterilääkärin kertomus siitä, millaisena hän kokee työnsä.

Kirja on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan. Helikopterista katsoen vuodenaikojen vaihtuminen ja ominaisuudet ovat huikean näköisiä. Jokainen tuo myös mukanaan omanlaisensa sanotaan nyt vaikka sesonkionnettomuudet. Kesällä hukutaan, syksyllä ajetaan hirvikolareita, talvella pudotaan jäihin ja keväthuuma saa moottoripyöräilijät erityisen varomattomiksi.

Näistä ei kerrota skandaalinkäryisesti vaan inhimillisinä kohtaamisina. Kun lääkärihelikopteri saapuu paikalle, asiat ovat erittäin huonosti. Usein ne eivät siitä sen paremmaksi muutu, vaan Harve-Rytsälä joutuu kertomaan paikalla oleville omaisille sen ikävimmän uutisen.

Minusta ei ikikuunapäivänä olisi näin rankkaan ja surumieliseen työhön. Harve-Rytsälä kertookin kirjassa siitä, millainen ihminen ja ajatusprosessi on tämän tärkeän työn takana. Hän kirjoittaa kauniisti aaveista, jotka seuraavat häntä aina, ja keinoista, joilla ammattilainen selviää kohdatessaan tragedioita päivästä toiseen.

Kirja on kiinnostava ja koskettava kurkistus ensihoitoon ja jatkuvaan kuoleman kohtaamiseen. Teksti on aiheesta huolimatta kevyttä ja kaunista, ja siitä huokuu empatia kanssaihmisiä kohtaan.


Näen valtavasti kauneutta ympärilläni, koska saan tehdä tätä työtä. Näihin kauniisiin hetkiin yritän kiinnittää kaiken huomioni aina kun voin, ja niihin yritän palata silloinkin, kun maailma sisälläni ei ole niin kaunis katsella.
(s. 7)


Kirjan tiedot:
Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri | WSOY 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Henkilö jota arvostat
* Luonto sivuilla : Vuodenajat

tiistai 20. elokuuta 2024

Annukka Cederlöf: Tiluksilla: unelmani maalla

Kansikuva.

Huoneessa tuoksui puhtaalle.

Seuraan Facebookissa Tiluksilla-tiliä, joten pitihän se lukea asiaan liittyvä kirjakin. Omaelämäkerrassaan Annukka Cederlöf kertoo, miten kaupunkilaisnaisesta tuli maatilan emäntä.

Kirja alkoi hiukan hitaasti, tai ehkäpä eri tavalla kuin oletin. Tiluksilla-tilillä kun kerrotaan maatilan arjesta eläinten kautta ja kirja alkaakin Cederlöfin lapsuudesta. Tuntui, että kesti aika kauan ennen kuin päästiin talikon varteen Vihdin maatilalla.

Mutta alun taustoituksella on tietenkin paikkansa. Cederlöfin rakkaus poneihin ja unelma maaseudulla asumisesta kun on elämän mittainen. Matka päämäärään vei monen mutkan kautta, ja ymmärrettävästi oli suuri päätös jättää lopulta poliisin työ ja siirtyä täysipäiväiseksi maatilalliseksi.

Minusta on aina mahtavaa kun ihmiset uskaltavat toteuttaa unelmansa. Vielä parempi, että he onnistuvat siinä ja se on heille oikeasti palkitsevaa.

Sellaista maatilasta ja etenkin sen eläinasukkaista huolehtiminen on selvästi Cederlöfille. Hän kertoo eläimistä rakkaudella ja niin kirjasta kuin somekanavistakin huokuu välittäminen. Kaikki eläimet ovat tärkeitä niiden itsensä vuoksi, eivät hyötymistarkoituksessa.

Kirjassa käsiteltiin välillä raskaitakin asioita (työuupumus, eläinten kuolema ym.), mutta kokonaisuutena tämä oli toiveikas ja onnellinen kirja. Tarinahan jatkuu edelleen ja toivottavasti yhtä valoisissa tunnelmissa.


Kirjan tiedot:
Annukka Cederlöf: Tiluksilla: unelmani maalla | WSOY 2022 | 224 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2024 : 33. Kirjassa muutetaan maalle [42/50]
* Elämänkertabingo : Vaikuttaja

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Elliot Page: Valokeilan vankina

Kansikuva.

Ajatus kirjoittaa kirja on tullut vuosien mittaan muutaman kerran esiin, mutta sen toteuttaminen ei tuntunut koskaan hyvältä eikä suoraan sanoen millään tavalla mahdolliselta.

En voi väittää olevani Elliot Pagen fani, mutta muutama roolisuoritus on kyllä jäänyt mieleeni. Etenkin tässä Valokeilan vankina -elämäkerrassa monesti mainittu Juno sekä useampaan kertaan katsomani Inception.

Enemmän Page on jäänyt mieleeni siitä, mikä tämän kirja aihe oikeastaan on. Ensin hän tuli ulos kaapista lesbona (2014) ja sitten transmiehenä (2020). Ottaen huomioon Hollywoodin konservatiivisen ilmapiirin, kumpikin vaati varmasti todella paljon rohkeutta ja nostan kyllä hattua siitä, että hän päätti elää julkisesti oman näköistään elämää.

Elämäkerrassaan Page kertookin matkastaan omaksi itsekseen. Tai oikeastaan siitä, miten pitkään hänen on pitänyt sitä salata ja teeskennellä olevansa joku muu kuin oikeasti on. Kirjassa puidaan niin omaa identiteettiä kuin perhe- ja parisuhteitakin.

Mikään hyvän mielen kirja tämä ei ole, sen verran raskaita asioita tässä käsitellään. Page kertoo muun muassa vaikeista suhteistaan vanhempiinsa ja omaan kehoonsa, joka tuntui välillä puistattavan vieraalta, etenkin naisellisissa vaatteissa.


Kuvitelkaa kaikkein kiusallisin, nöyryyttävin juttu, jonka voitte pukea päällenne. Kiemurtelette omissa nahoissanne. Se kiristää, haluatte kuoria sen päältänne, repiä sen, mutta ette voi. Päivästä päivään.
(s. 231)


Kerronnaltaan kirja tuntui siltä, että Page on luultavasti todellakin kirjoittanut tämän itse. Ei teksti huonoa ole, mutta mielestäni sitä olisi voinut tiivistää hieman ja minulla oli myös vaikeuksia pysyä mukana aikajanassa. Keskellä lukuja on takaumia, jotka hyppäävät milloin minnekin, joskus jopa kesken kappaleen.

Mutta kiinnostava ja erilainen elämäkerta, joka kuitenkin päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin. Ympäristön valtavista paineista huolimatta Page on uskaltanut tulla kaapista ja on toivottavasti onnellisempi kuin ennen!


Kirjan tiedot:
Elliot Page: Valokeilan vankina | Bazar 2023 | 319 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Pageboy (2023) | Suomennos: Pasi Rakas Jääskeläinen

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Vapaa valinta
* Queer-lukuhaaste 2024 : Tietokirja

torstai 30. toukokuuta 2024

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu

Kansikuva.


Moi, nimeni on Matthew, joskin saatat tuntea minut jollain toisella nimellä.

Frendit on minun lohtusarjani. Se on vieläkin se sarja, joka nollaa illalla aivot ja jaksaa huvittaa vaikka jaksot tuttuja ovatkin. On aivan sama jääkö jaksoja välistä, koska tarina on niin tuttu, että siihen voi hypätä milloin vain.

Siksi viime lokakuun uutinen Matthew Perryn kuolemasta saikin olon surulliseksi.

Vielä surullisempi olo on nyt tämän omaelämäkerran luettuani. Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin, mutta eihän se kauas kanna.

Kirja on rehellinen muistelmateos ja tilinteko, jossa Perry ei kaunistele päihderiippuvuuttaan. Se on ehdottomasti tarinan keskiössä eikä mikään ihme, koska Perryn elämä pyöri päihteiden ympärillä. Loppupeleissä mikään ei koskaan ollut niin tärkeää kuin seuraava annos viinaa tai opiaatteja.

Kirjan perusteella Perry ei ollut maailman miellyttävin ihminen, ei edes jos jätetään päihteet pois kuvasta. Hän osasi olla itsekäs ja suoraan sanoen tapa, jolla hän välillä kirjoittaa naisista, tuntui vastenmieliseltä.

Mutta, samaan aikaan kirja oli mielestäni yllättävän avoin kuvaus päihderiippuvaisen elämästä. Perry kuvaa riippuvuutta asiana, jonka hän tiedostaa erittäin hyvin ongelmaksi, mutta jota hän ei siitäkään huolimatta pysty koskaan voittamaan. Kaivatusta maineesta ja miljoonista ei ollut apua tämän ison kamalan jutun kanssa. 

Luin joskus jostain muualta, että Perry toivoi perintönsä olevan päihdetyö, ei Chandlerin rooli Frendeissä. Hän ei pystynyt voittamaan omia demoneitaan, mutta auttoi monia muita eroon päihteistä. Tee niin kuin sanon, älä niin kuin minä teen.

Välillä oli hankala pysyä matkassa hyppelevässä aikajanassa ja kaipasinkin kirjaan enemmän vuosilukuja kertomaan missä nyt mennään. Tekstissä on myös jonkin verran toistoa, joten tiukempi kustannustoimitus olisi ollut tarpeen.


Kirjan tiedot:
Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu | Docendo 2023 | 303 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Friends, Lovers and the Big Terrible Thing (2022) | Suomennos: Päivi Rekiaro

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Koskettava tarina

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Kansikuva.

Huivi oli ensimmäisiä asioita, joista Saran kanssa puhuimme, kun aloimme työstää tätä kirjaa.

Kuuntelin viime vuoden puolella etänä Helsingin Kirjamessujen ohjelmistoa. Yksi kiinnostava ohjelmanumero oli Jani Toivolan ja Sara Salmanin haastattelu, joka koski sekä tätä Ainoa huoneessa -kirjaa että tietenkin Saraa itseään.

Siinä vaiheessa kirja oli ilmestynyt ainoastaan äänikirjana ja olikin kiva yllätys kuulla, että se ilmestyy myös painettuna. En osaa sanoa millainen kokemus tämä on kuunneltuna, mutta itse luettuna tämä oli oikein sujuvasti kirjoitettu kirja kiinnostavasta ja vähän erilaisesta suomalaisesta elämästä.

Ainoa huoneessa on siis Sara Salmanin elämäkerta, jossa painotus on Saran valinnassa käyttää huivia ja siinä, mitä se hänelle itselleen merkitsee. Kirjan nimi viittaa siihen, miten hän on usein huoneen ainoa henkilö, jolla on huivi tai joka on muslimi tai joka on rodullistettu tai vähintäänkin ainoa, jolla on sukujuuria Iranissa.

Pidin kirjasta, joka kertoo sekä Sarasta että suomalaisen yhteiskunnan epäkohdista. Ei sillä, että olisin yllättynyt Saran kohtaamista ennakkoluuloista tai rasismista, mutta on aina eri asia tietää noin yleisesti kuin kuulla jonkun omakohtainen kokemus niistä. 

Jokaisen, jonka mielestä joka ikinen huiviin pukeutuva musliminainen on alistettu ja pakotettu, olisi syytä lukea tämä kirja. Osa naisista on, ikävä kyllä, mutta osalle kyseessä on aidosti oma valinta, jota pitäisi kunnioittaa.

Kirja ei kuitenkaan ole silkkaa kurjistelua vaan kasvukertomus ja tarina oman itsensä löytämisestä. Sarasta piirtyy kuva vahvasta naisesta, joka on ylpeä sekä kahdesta kulttuuristaan että omasta uskostaan, jonka konkreettinen ilmentymä huivi on.


Kyky rakastaa itseään on arvokkainta, mitä meillä on.
(s. 184)


Kirjassa hän kertoo siitä, miten ei lapsena ja nuorena löytänyt esikuvia oikeastaan mistään. Sanoisinpa, että moni nuori muslimityttö saa nyt Sarasta hienon esikuvan ja esimerkin siitä, että huivi ei estä elämästä oman näköistä elämää edes Suomessa.


Kirjan tiedot:
Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina | Storytel 2023 | 224 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Elämänkertabingo : TV/Elokuva/Näyttämötaide
* Vahvat naiset 2024 : Voima

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Britney Spears: Nainen minussa

Kansikuva.


Pienenä tyttönä kävelin tuntikausia yksin hiljaisissa metsissä kotini takana Louisianassa ja lauloin.

Mietin kauppajonossa minkä lainakirjani lukisin seuraavaksi ja tajusin sitten, että kaiuttimista soi Baby One More Time. Merkki maailmankaikkeudelta jos mikä, joten tartuin sitten tähän Britney Spearsin omaelämäkertaan Nainen minussa.

Käsittääkseni tämän on oikeasti kirjoittanut haamukirjailija ja hänelle pitää antaa tunnustusta. Tämä tuntui siltä, että Spears voinut kirjoittaa tämän itse niin hyvässä kuin pahassakin. Kirja tuntui amatöörimäiseltä ja rakenteeltaan sekavalta. Vuosiluvut olisivat auttaneet pysymään mukana tapahtumissa.

Mutta, kerronnallisesta ontumisestaan huolimatta kirja oli minusta tärkeä. Britney Spears kuului ehdottomasti omaan nuoruuteeni vaikka en hänen elämäänsä ole aikuisiällä suuremmin seurannutkaan. On hyvä, että hän saa viimein oman äänensä kuuluviin kaikkien raskaiden kokemustensa jälkeen.

Tämä ei olekaan mikään hyvän mielen kirja ja Spears on selvästi edelleen vereslihalla kokemistaan asioista. Ei ihme. Minulle jäi kirjasta mieleen päällimmäisenä se, miten rohkeasti hän nostaa esiin musiikkibisneksen misogynian ja sen, miten jopa oma perhe käytti häntä taloudellisesti hyväkseen. Minäkin laittaisin välit poikki tuollaiseen sukuun.

Misogynia on määrittänyt Spearsin elämää ja uraa ihan nuoresta alkaen. Hän kertoo setämiesten limaisista katseista, joiden kohde oli alaikäinen nuori. Sivuja saa myös se, miten hänet brändättiin viattomaksi neitsyeksi vaikka se laiva oli seilannut ohi aikoja sitten. Tämän otsikoinnin muistan itsekin.

Spears jakaa avoimesti sen miltä tuntuu, kun mies-exä (Timberlake, Federline) saa paneskella ympäriinsä, mutta nainen on heti kauhea horo kun erehtyy deittailemaan ketään. Paparazzit olivat ja ovat vihollisia, joiden loputon jahti on vaikuttanut Spearsin mielenterveyteen ja jaksamiseen.

Omassa tarinassaan Britney Spears on uhri, jolta riistettiin sekä lapset että valta tehdä omia päätöksiään. Kuuluisuus ei todellakaan takaa onnellista elämää. Minusta kirjan loppukin tuntui surulliselta: Spears on onnellinen suhteessa Sam Asgharin kanssa, mutta heillekin tuli ero kirjan ilmestymisen jälkeen.

Laadullisesti kirja ei siis ole kovin hyvä, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja tärkeä. Harva kuuluisakaan nainen uskaltaa nimetä tällä tavalla miehiä, jotka hyötyvät ja ylläpitävät misogyynistä ympäristöä.


Kirjan tiedot:
Britney Spears: Nainen minussa | Johnny Kniga 2023 | 265 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Woman in Me (2023) | Suomennos: Jorma-Veikko Sappinen

Haasteet:
* Helmet 2024 : 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta [32/50]
* Elämänkertabingo : Musiikki
* Vahvat naiset 2024 : Misogynia

perjantai 2. helmikuuta 2024

Ryousuke Nanasaki & Yoshi Tsukizuki: Until I Meet My Husband

Kansikuva.


Ryousuke Nanasaki on LGBTIA+ -aktivisti, jonka esseet ovat olleet hyvin merkityksellisiä Japanissa. Hän on puolisonsa kanssa ensimmäinen samaa sukupuolta oleva aviopari, jonka häät on tunnustettu uskonnollisesti kotimaassaan.

Nanasaki on kirjoittanut omaelämäkerran Until I Meet My Husband, jonka mangaversion luin. Sen on kuvittanut Yoshi Tsukizuki, jonka kauniiseen piirrosjälkeen vallan ihastuin.

Nanasakin tarina alkaa lapsuudesta ja päättyy yhteiselämään puolison, toisen Ryousuken, kanssa. Nanasakin lapsuus ja nuoruus ovat varinonnetonta aikaa. Luokkatoverit ja yhteiskunta eivät katso hyvällä poikaa, joka ei mahdu ahtaaseen miehen malliin. Nanasaki tekeekin parhaansa sulautuakseen joukkoon ja salatakseen ihastuksensa ystäviinsä.

Välillä hänellä on myös vaikeuksia myöntää homouttaan edes itselleen. Hänen elämänsä käännekohta onkin selvästi se, kun hän kykenee tähän ja tulee sitten vähän vahingossa kaapista ystäviensä edessä. Nanasaki on yllättynyt kun käy ilmi, että ystävät ovatkin hänen puolellaan ja tuntevat inhon sijaan empatiaa ja rakkautta häntä kohtaan.

Minusta kirja kertoo hienosti yhden miehen tarinan ja sen kautta myös Japanissa viime vuosikymmeninä tapahtuneista muutoksesta. Lapsena Nanasaki saattoi vain haaveilla avioliitosta miehen kanssa, mutta nyt maassa keskustellaan vakavasti siitä, miten samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltäminen onkin itse asiassa perustuslain vastaista.

Asiat ja ihmisoikeudet etenevät usein valitettavan hitaasti, mutta etenevät kuitenkin. Kirja päättyykin mukavan positiiviseen sävyyn. Nanasaki omistaa tätä nykyä hääbisneksen, joka erikoistuu nimenomaan sateenkaarevien häiden järjestämiseen. Hän siis elää omaa unelmaansa ja mahdollistaa sen toteutumisen myös muille!

Mangan kuvapaneelissa Nanasaki kertoo puolisonsa olleen aina hänen tukenaan.



Kirjan tiedot:
Ryousuke Nanasaki & Yoshi Tsukizuki: Until I Meet My Husband | Seven Seas Entertainment 2022 | 201 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Boku ga otto ni deau made (2020) | Englanninkielinen käännös: Amber Tamosaitis

Haasteet:
* Helmet 2024 : 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen [13/50]
* Elämänkertabingo : Sarjakuva/Kuvaelämänkerta
* Queer-lukuhaaste 2024 : Ei-länsimaalainen kirjailija

lauantai 20. tammikuuta 2024

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Kansikuva.


Nainen, jolla oli hallussaan Turun linnan avaimet.

Piti lukemani tämä jo viime vuonna, mutta sainko aikaiseksi? En saanut, mutta eipä se mitään. Historialliset naiset kiinnostavat tietenkin edelleen.

Anu Lahtisen Ebba, kuningattaren sisar kertoo heistä yhdestä, Ebba Stenbockista, käskynhaltija Klaus Flemingin puolisosta. Klaus muistetaan parhaiten nuijasodasta ja sen raakuuksista sekä taistelustaan tulevaa kuningasta Kaarle IX:tä vastaan 1500-luvun lopussa.

Ebban suhteen kirjassa on enemmän spekulaatiota kuin faktatietoa. Hänestä kun on jäänyt jäljelle varsin vähän tietoa. Jopa hänen henkilökohtainen kirjeenvaihtonsa on tuhoutunut. Ebban elämä piirtyykin kirjassa enimmäkseen muiden kautta. Hänet mainitaan muun muassa kuningatarsisaren kirjeissä, kuvauksissa Turun linnan taistelusta ja lisäksi hänen elämästään voidaan päätellä asioita vertaamalla sitä ajan vallasnaisten elämään. Tuskinpa häntä eri tavalla kasvatettiin kuin muita aikansa ruotsalaisia aatelisia.

Varsinainen Ebba-tietous olisi mahtunut vieläkin lyhyempään kirjaan, mutta tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen kuvaus ajan poliittisesta tilanteesta ja vallassuvuista. Ebban elämässä vilahtelivat ja sitä määrittelivät kuninkaalliset, vallankaappaukset, kapinat ja monimutkaiset sosiaaliset verkostot. Suomi oli tuona aikana osa Ruotsia ja vaikka tämä olikin monella tavalla valtakunnan takapajula, kyllä täälläkin tapahtui merkittäviä asioita.

Klaus kuoli nuijasodan jälkimainingeissa ja se johti suoraan siihen, miksi Ebbaa pidetään niin esimerkillisenä ja ylväänä vallasnaisena. Hän johti Turun linnan puolustustaistelua Kaarle-herttuan kolkutellessa porteilla. Huonostihan siinä loppujen lopuksi kävi, mutta tästäpä näkee, että aatelisnaisen odotettiin tekevän muutakin kuin kirjailevan kukkasia tyynyliinaan.  

Kirjassa kuvataan hyvin sitä, miten rajoitettua vallasnaisen elämä oli, mutta miten rajojen puitteissakin pystyi käyttämään valtaa. Useimmiten holhoojien eli miesten kautta, mutta kuitenkin. 

Kokonaisuutena tämä oli oikein sujuvasti kirjoitettu ja kiinnostava kirja. Täytyy myös mainita, että kirjassa on todella huolellisesti tehty lähdeluettelo. Tässä on yhteensä 196 sivua ja lähteet alkavat sivulta 151.


Kirjan tiedot:
Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar | Atena 2021 | 196 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2024 : 44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen [8/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kirjan nimessä erisnimi
* Elämänkertabingo: Poliittinen henkilö

perjantai 24. marraskuuta 2023

Therese Johaug & Anders Skjerdingstad: Therese Johaug: koko tarina

Kansikuva.

Tällä kertaa testaajia on vain yksi.

Olen vannoutunut penkkihiihtäjä ja kun hiihtokausi lähtee käyntiin, nökötän sohvalla katsomassa kisoja. Siksipä halusin lukea tänä vuonna suomennetun superhiihtäjä Therese Johaugin elämäkerran.

Kirja on melkein 400 sivua pitkä ja onneksi oikein sujuvaa luettavaa. Hiihto ja Johaugin ura ovat pääasiat, mutta hän kertoo myös perheestään ja ystävistään. Pidin siitä, miten avoimesti hän kertoo tarvinneensa ammattilaisten henkistä tukea ja valmennusta jaksaakseen eteen päin. Sekä kehon että mielen on oltava kunnossa, muuten ei voi pärjätä.

Johaug myöntää avoimesti myös sen, ettei ole mikään luonnonlahjakkuus hiihtäjänä. Toki mukana on lahjakkuutta, mutta hän on tehnyt aivan valtavasti töitä suoritustensa eteen. Kirjassa kuvataan sitkeää ja päättäväistä naista, jonka menestys perustuu uskomattomalle määrälle harjoittelua. Kun vuodessa lyödään pöytään yli 1200 treenituntia, muut jäävät kauas taakse.

Totta kai kirjassa käsitellään myös vuoden 2016 doping-skandaalia. Voin jopa uskoa Johaugin selityksen tapahtuneesta ja siitä, että hän ei käyttänyt tahallaan kiellettyjä aineita sisältävää huulivoidetta. Sitä en usko, ettei maajoukkuelääkäri tiennyt mitä hiihtäjänsä käsiin laittoi. Tapaus järkytti Johaugia monella tapaa ja sai hänet (viimeinkin) miettimään sitä, miten nopeasti hänkin on tuominnut toisia urheilijoita vastaavissa tilanteissa tietämättä kuitenkaan koko totuutta.

Johaug mainitsee muuten kirjassa myös suomalaishiihtäjiä. Aino-Kaisa Saarinen saa pyyhkeitä avoimesta ilkkumisestaan doping-skandaalin aikana, mutta Kerttu Niskasta Johaug sanoo myöhemmin kunnioittavansa aidosti hiihtäjänä.

Kokonaisuutena pidin kirjasta ja siitä, mitä ja miten se kertoo huippu-urheilun armottomasta maailmasta. Johaugista piirtyy kuva piinkovana naisena, joka ei anna periksi vaikka mikä olisi. Henkilönä tuskin pitäisin hänestä, mutta eipä minun tarvitsekaan. Hänen työpanostaan ja motivaatiotaan sen sijaan on pakko kunnioittaa.

Suomennoksesta sen verran, että miksi ihmeessä kirjassa käytetään sanaa kanelipulla kun kyseessä on korvapuusti? Kirjassakin moneen kertaan mainittu 4.10. on Suomessa korvapuustipäivä, ei mikään kanelipullapäivä. Meillä on hieno sana tälle leivonnaiselle, joten käytetään sitä.


Kirjan tiedot:

Therese Johaug & Anders Skjerdingstad: Therese Johaug: koko tarina | Minerva 2023 | 377 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: Therese Johaug - Hele historien (2022) | Suomennos: Laura Koskela & Tiia Sjelvgren

lauantai 21. lokakuuta 2023

Shen Yang: Enemmän kuin yksi lapsi

Kansikuva.


Kiinan valtionjohto käynnisti voimakkaan syntyvyydensäännöstelyohjelman 1970-luvun alussa.

Shen Yang on perheensä toinen tytär, laiton lapsi, jonka ei pitäisi olla olemassakaan. Elämäkerrassaan hän kertoo oman tarinansa ja sen, millaiseen tilanteeseen hänet tahtomattaan työnnettiin.

Näin jossain tästä kirjoituksen ja pistin kirjan saman tien varaukseen. Tämä ei ollut ihan sellainen kirja kuin kuvittelin, mutta hyvin nopealukuinen ja synkkää luettavaa.

Shen Yang syntyi vuonna 1986 ja hänet annettiin melkein saman tien isovanhempien salassa kasvatettavaksi. Villi lapsi oli iäkkäälle pariskunnalle liikaa, etenkin kun pian joukkoon liittyi Shen Yangin nuorempi sisko, ja niinpä tyttö siirrettiin tädin perheeseen viisivuotiaana.

Ja siellä se varsinainen kauhistus sitten alkoihin. Shen Yang kokee sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa perheessä, joka ei oikeastaan edes halunnut häntä. Ylimääräiset lapset oli toimitettava jonnekin tai Kiinan viranomaiset veivät lapset pois, lapsettomien pariskuntien adoptoitaviksi. Tädin perhe suostui ottamaan Shen Yangin, joten sinne hän sitten joutui.


Kukaan ei lohduttanut edes silloin, kun minusta vuoti verta. Kai sekin on omanlaisensa saavutus, saada toiset ihmiset inhoamaan itseään näin pahasti.
(s. 40)


Shen Yangin lapsuus ja nuoruus olivat todella kurjia, mutta kuten hän itsekin kertoo, monella ylimääräisellä lapsella on ollut vieläkin kurjempaa. Ainakin hänellä oli katto pään päällä, mahdollisuus käydä koulua ja tädin laittomasti hankkima hukou, asuinpaikkatodistus, joka antoi hänelle kansalaisoikeudet.

Kirjan lopussa hän kertoo syitä sille, miksi sekä hänen biologinen että kasvattiperheensä olivat sellaisia kuin olivat. Biologiset vanhemmat halusivat pojan ja joutuivat pulaan neljän tyttären vuoksi. Kasvattivanhempia puolestaan painoivat kulttuurivallankumouksen seuraukset.

Lukiessani kiinnitin kyllä huomiota siihen, miten vähän Shen Yang kritisoi perinteistä kiinalaista kulttuuria ja perheväkivaltaa noin yleensä. Minua ihan hyyti se, miten hän mainitsee, etteivät hänen ja hänen isänsä välit ole sellaiset kuin pitäisi. No eivät varmaan kun mies on narsistinen juoppo, joka on hakannut vaimonsakin sairaalakuntoon. En voi kuin ihmetellä sitä, että Shen Yang ilmeisesti kokee edelleen velvollisuudekseen pitää yhteyttä isäänsä.

Kirjassa myös sivutaan sitä, miten hirvittävää tuo yhden lapsen politiikka on ollut etenkin naisille. Heitä pakkosteriloitiin, pakotettiin abortteihin ja jos lapsi syntyi, luopumaan siitä, jos perheellä ei ollut varaa maksaa sakkoja. Ja jos syntynyt lapsiparka onnistuttiin piilottamaan, hänellä ei ollut kovinkaan kummoista tulevaisuutta ilman tuota hukouta.

Ajatuksia ja kauhistusta herättävä kirja.


Kirjan tiedot:
Shen Yang: Enemmän kuin yksi lapsi | Into 2023 | 274 sivua | Kirjastosta
Kiinankielinen alkuteos: Chaosheng xiaohai (2021) | Suomennos: Rauno Sainio

perjantai 7. heinäkuuta 2023

Megan Rapinoe & Emma Brockes: Yksi elämä

Kansikuva.


Heti alkuun tahdon sanoa sanasen kirjani pyrkimyksistä.

Elämäkerrassaan Megan Rapinoe kertoo kasvustaan jalkapallotähteyteen. Pikkukaupungin tyttö löytää ensin jalkapallon, sitten itsensä ja viimein aatteita, joiden vuoksi taistella.

En oikeastaan seuraa jalkapalloa, mutta Yhdysvaltojen naisten maajoukkueen kapteeni Megan Rapinoe tuli tutuksi Black Lives Matter -liikkeen myötä. Rapinoe nimittäin aiheutti äläkän polvistumalla kentällä kansallislaulun aikana ja kieltäytymällä Trumpin kutsusta Valkoiseen taloon. Oikeastaan tämä kirja kysyykin, millainen polku vei Rapinoen tuohon pisteeseen?

Rapinoe kertoo kirjassa lapsuudestaan ja siitä, miten jalkapallo on ollut osa häntä jo aivan nuoresta lähtien. Minusta oli kiva lukea naisesta, joka ei turhaa piilottele kynttiläänsä vakan alla. Rapinoe on erinomainen pelaaja ja tietää sen, eikä pelkää sanoa sitä ääneen.


On hämmästyttävää nähdä, mistä kaikesta ihmiset pillastuvat, etenkin jos puhuja on nainen. Naispuolisen ammattiurheilijana minä en saa – tai minun ei pitäisi – kiroilla julkisesti, puhua turhan paljon politiikkaa, hullaantua voitosta, antaa ymmärtää, että saatan olla todella hyvä, tai myöntää, että olen kiinnostunut rahasta. Miehet urheilevat, koska he rakastavat sitä ja haluavat rikastua; naisten oletetaan lähtevän touhuun puhtaasti urheilun tähden.
(s. 13)


Muutenkin hän on häpeilemättä oma itsensä oli sitten kyse lesboudesta tai poliittisesti mielipiteistään. Jalkapallo jää suorastaan sivuun kun Rapinoe kertoo itselleen tärkeistä asioista ja siitä, miksi ja miten hän on päättänyt taistella niiden puolesta. Naisten ja miesten palkkaerot urheilumaailmassa, rasismi, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet…

Omasta elämästään Rapinoe nostaa esiin joitakin kipeitä kohtia. Veli on huumeriippuvainen ja isä kääntynyt Trumpin kannattajaksi. Näistä ei jäänyt mitenkään skandaalinomainen maku, koska Rapinoe asettaa nämäkin laajempaan kontekstiin. Millainen yhteiskunnallinen tilanne on johtanut siihen, että noin on käynyt?

Minusta tämä oli kiinnostava ja nopealukuinen elämäkerta, eikä jalkapallosta tarvitse pitää tämän lukeakseen. Riittää, jos vaikkapa vahvat naiset kiinnostavat.  


Kirjan tiedot:
Megan Rapinoe & Emma Brockes: Yksi elämä: Megan Rapinoen tarina | WSOY 2021 | 260 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: One Life (2020) | Suomennos: Tero Valkonen

Luettu myös:

Ainakin Kirjanurkkaus

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Tietokirja

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä: vuodet tasavallan presidentin puolisona

Kansikuva.

Tasavallan presidentin puolison rooli on minulle ollut suuri ilo ja kunnia.

Tohtori Jenni Haukio kertoo vuosistaan presidentti Sauli Niinistön puolisona. Reiluun kymmenen vuoteen on mahtunut paljon tekemistä ja näkemistä.

Harvoin on kirja niin tekijänsä näköinen kuin nyt. Tämä oli juuri sellainen, jollaisena Jenni Haukio on julkisuudessa nähty: asiallinen, mietteliäs ja rauhallinen. Tai ainakin sellainen mielikuva minulla on ollut, vaikka en presidenttiparin elämää mitenkään erityisesti ole seurannutkaan.

Suuria ja intiimejä paljastuksia on siis turha odottaa. Haukio kertoo asiallisesti siitä, millaisia tehtäviä presidentin puolison rooliin on kuulunut ja millaista elämä on ollut. Tai oikeastaan hän kertoo siitä, millaisen roolin hän on ottanut. Minulle oli yllätys, että puolisolla on hyvin vähän ennaltamäärättyjä velvollisuuksia. Jokainen heistä on tehnyt roolista itsensä näköisen.

Haukion tapauksessa hän jatkoi työtään Turun Kirjamessujen parissa ja on toiminut etenkin kulttuurin saralla. Taide ja kirjallisuus ovat selvästi hänen sydäntään lähellä ja tässäkin kirjassa on runsaasti lainauksia eri runoilijoilta ja kirjailijoilta.

Minusta oli kiinnostavaa lukea nimenomaan tästä puolesta hänen elämäänsä. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että on sääli, miten valtava määrä upeaa taidetta on harvojen saatavilla, lukittuna jonnekin eliitin yksityistiloihin.

Kulttuuripuolen lisäksi tykkäsin lukea etenkin Haukion ajatuksia eläimistä ja niiden hyvinvoinnista. Niistä hänellä oli mielipide, vaikka hän muuten varoikin olemasta oikein mitään mieltä mistään. No, paitsi veteraaneista, lotista ja isänmaallisuudesta, ja näiden loiston toistelua olisikin voinut karsia jonkin verran.

Kokonaisuutena neutraali teos, mutta oli mielenkiintoista nähdä presidenttiys hieman toisesta näkökulmasta. Ehkä tämän olisi voinut kirjoittaa hieman myöhemmin niin sanoja ei välttämättä olisi tarvinnut varoa niin tarkasti?


Kirjan tiedot:
Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä: vuodet tasavallan presidentin puolisona | WSOY 2023 | 304 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan [36/50]
No, melko lailla kaikkia julkkiskirjailijoita kohtaan...

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Erno Saukko: Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa

Kansikuva.


Norjalainen lohi katselee maailmaa muovikalvon ja punaisen alelapun takaa.

Tunnetko sinäkin olevasi kuin myyntitiskin kylmä lohi? Tee kuten Erno Saukko ja lähde vuodeksi vaeltamaan pohjoisen erämaihin! Hiljaisuus ja mielenrauha on taattu, samoin raaka ruumiillinen työ.

Minun piti lukea tämä jo viime vuoden puolella, mutta hyvinpä tämä sopi näin helmikuun lopun tunnelmiinkin. Pidän tällaisista vaellustarinoista, joissa kamppaillaan luonnonvoimia vastaan tai ainakin yritetään kovasti vältellä sitä järkevällä varustautumisella.

Eino Saukko, kokenut vaeltaja ja eräjorma, kertoo tässä kirjassa huikeasta vuodestaan Pohjolan luonnon helmassa. Päiväkirjamainen teos kattaa todellakin vuoden ja 2 500 kilometriä, jotka hän eteni joko kävellen tai hiihtäen. Se on todella uskomaton suoritus ja kirjassa tosiaankin tuodaan esiin se, että reissuun piti varustautua hieman paremmin kuin sunnuntaikävelyyn.

Tykkäsin kirjasta todella paljon. Saukko on hyvä kuvaamaan luontoa, tuntojaa matkan päällä ja kaikkea sitä, mitä sen varrella vastaan tuleekaan. Hyvin vähän ihmisiä, hyvin paljon upeita maisemia, pohjoisen eläimiä ja kirkasta taivasta, jonka näkymiä valosaaste ei öisin pilaa.


Helle ei ole ainoa kiusa, sillä sen myötä sääski, tuo Pohjolan mahtavin elämänmuoto, herää viimein unestaan terhakkaana, verenhimoisena ja pitkän talve piruttamana. Sen koko olemus oikein värisee innosta päästä iskemään terävä kärsänsä hikiseen, verevään ihoon ja ryystämään niska kyyryssä lämmintä verta uhristaan.
(s. 224)


Upea todenmukainen kuvaus noista pienistä perkeleistä, joita täällä pohjoisempana riittää kesällä vaikka muille jakaa.

Kirjassa on hienoja kuvia, jotka näyttävät millaista arki vaelluksella olikaan. Joskus vähän tylsää, joskus vaarallista, (melkein) aina mieluisaa vaikka hikeä pukkaa ja välillä hampaita kiristelläänkin.

En itse lähtisi ikinä tällaiselle matkalle, mutta on pakko ihailla ihmisiä, jotka uskaltavat. Jos Saukon seuraavat suunnitelmat toteutuvat, lukisin niin mielelläni niistäkin.


Kirjan tiedot:
Erno Saukko: Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa | Kirjapaja 2022 | 248 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Kirjarikas elämäni

Haasteet:
* Helmet 2023 : 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas [17/50]
* Luonto sivuilla: Taivas
Kannessa kirjaimellinen, kerronnassa myös kuvaannollinen, koska Erno Saukon taivas on erämaissa vaeltaminen.