George R. R. Martin: Jäälohikäärme

Adara piti kaikkein eniten talvesta, sillä jäälohikäärme saapui maailman kylmetessä.

Se olen minä, joku joka ei ole koskaan lukenut yhtään George R. R. Martinin fantasiakirjaa vaikka genreä muuten välillä luenkin! Game of Thronesini olen katsonut, mutta Martinin tiiliskivet eivät ole ainakaan toistaiseksi houkuttaneet lukemaan.

Mutta kun mietin tuossa mitä lukisin Kolme kummaa kirjaa -haasteen talvi/kylmä paikka -kohtaan, mieleeni muistui tämä Martinin ohut nuortenkirja. Jostain syystä tämä tuli tuossa taannoin puheeksi erään työkaverini kanssa. Hän oli pitänyt tästä ja laitoin kirjan lukulistalle.

Jäälohikäärme löytyy siis kirjastosta nuorten osastolta, minne se varmasti kuuluukin joidenkin väkivaltaa ja sen seurauksia kuvaavien kohtausten vuoksi. Tunnelmaltaan se on kuitenkin niin sadunomainen, että mieli tekisi silti laittaa se satukirjoihin.

Asiaa auttaa se, että päähenkilö Adara on vasta lapsi. Hän on syntynyt talvisaikaan, kylmä ja kalpea lapsi, joka on muiden mielestä merkillinen tapaus.

Adara muisti, miten isä oli silloin naurahtanut.

“Jaa, ettenkö rakasta? Voi, Hal. Rakastan häntä, omaa pikku talvilastani, kaikkein eniten. Mutta häneltä en ole koskaan saanut vastarakkautta. Hänellä ei ole mitään annettavaa minulle tai sinulle tai kenellekään meistä. Hän on niin kylmä pikku tyttö.”

Ja sitten isä oli alkanut itkeä, vaikka oli kesä–

(s. 21)

Adaran suurin salaisuus on yhteys toiseen talven olentoon, pelottavaan jäälohikäärmeeseen. Hauras ystävyys saa katkeransuloisen lopun kun sota saavuttaa Adaran kotiseudun.

Tämä oli lyhyt ja ytimekäs kirja, jossa keskityttiin yhteen pieneen näkökulmaan. Adaran kotimaa on sodassa, mutta sota on kaukana kylästä ja lapsen mielestä. Kunnes sitten ei enää olekaan, ja siitä päästään niihin rujompiin kuvauksiin. Tappeluksia näytetään vähän, mutta niiden temmellyksessä ruhjoutuneita sotilaita paljon enemmän.

Tykkäsin tarinasta ja sen tunnelmasta. Adaran, talven ja jäälohikäärmeen kylmyys tuntui taianomaiselta eikä kaikelle annettu selitystä. Lius Royon kaunis mustavalkoinen kuvitus tukee tunnelmaa.

Tämä voisi hyvinkin olla hyvä aloituskirja nuorelle, joka haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, mutta ei kuitenkaan halua tarttua ensimmäisenä pitempään kirjaan.

Kirjan tiedot:

George R. R. Martin: Jäälohikäärme. Kirjava 2016. 119 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Ice Dragon (1980). Suomennos Satu Hlinovsky.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan talvisessa tai kylmässä paikassa

Adeline Kon: Just Between Us

Tykkään katsoa taitoluistelua ja siltä pohjalta olikin sitten aivan pakko lukea tämä sateenkaareva taitoluistelusarjakuva! Menee kirjastossa nuorten aikuisten kirjallisuuteen, mutta käsittelee ihan aikuistenkin teemoja, etenkin huippu-urheilijoihin liittyviä.

Tästä tuli väistämättä mieleen Yuri on Ice, joskin trooppeja ja hahmotyyppejä on sekoitettu luovasti. En väitä, että anime olisi ollut tämän inspiraationa, mutta en myöskään epäile etteikö Kon olisi sarjaa katsonut.

Päähenkilö on Yhdysvaltoja edustava Lydia Chen, joka kiitää lajinsa huipulle raketin lailla. Häntä ei kuitenkaan jätä rauhaan ajatus Malesian Elaine Yeestä, pari vuotta vanhemmasta luistelijasta. Elainen mitalit ovat himmeämpiä, mutta hänen ohjelmansa menevät aina enemmän tunteisiin kuin Lydian omat.

Sitten Elaine siirtyykin saman valmentajana talliin ja voi ei, mitenkähän tässä käy?

Erilaisten, keskenään risteävien etuoikeuksien ja sortavien rakenteiden viidakko on yksi tarinan taustalla koko ajan kulkevista teemoista. Voit olla etuoikeutettu tai syrjitty yhdellä akselilla, ja toisella asia on juuri päin vastoin. Hahmot ovat nuoria ja hapuilevat vielä sen kanssa, missä asiassa he uskaltavat olla rohkeasti oma itsensä.

Eniten tässä kuitenkin keskitytään Lydiaan ja siihen, mitä taitoluistelu hänelle merkitsee. Hän on valtavien paineiden alla, mutta toisaalta tietää olevansa tarpeeksi erinomainen vastatakseen niihin.

Lydia.

Hänen koko elämänsä rakentuu taitoluistelulle eikä tilaa ole ollut millekään muulle. Elainessa hän näkee teknisiltä taidoiltaan heikomman, mutta samaan aikaan todella taitavan ja täydempää elämää elävän kilpailijan.

Lydia ei ollut kovin kiva, mutta hän oli ymmärrettävä ja kiinnostava. Millaista on omistaa koko elämänsä lajille, jossa on oltava kaikin tavoin täydellinen menestyäkseen? Vai haittaako pieni epätäydellisyys sittenkään?

Tykkäsin tarinasta ja myös kirjan piirrostyylistä. Etenkin taitoluistelukohtaukset tuntuivat lennokkailta ja näyttivät siltä, että Kon todellakin tietää, mitä piirtää. Suurin osa piirroksista on mustavalkoisia ja niissä on käytetty harvakseltaan keltaista tehostevärinä.

Kirjan tiedot:

Adeline Kon: Just Between Us. Dial Books 2026. 310 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me

Olen aivan varmasti lainannut tämän nuorten sarjakuvan joskus ennenkin, mutta eipä vain tullut silloin luettua. Sikäli hyvä, että nyt sain sillä kuitattua lukuhaasteen “kielletty kirja” -kohdan.

Koska tottahan toki tämäkin on kielletty amerikkalaisissa kouluissa sateenkaariteemansa vuoksi. Toivottavasti mahdollisimman moni nuori etsii tämän jossain vaiheessa käsiinsä,  jos ei muuten niin  ihan vain periaatteellisen kapinan vuoksi.

Mutta kannattaa lukea tämä tarinankin vuoksi! Se on melko melankolinen kuvaus lukioikäisten nuorten parisuhdehapuiluista ja -sotkuista. Kirjassa on kohtaus, jossa päähenkilö Freddy miettii hieman osoittelevasti mutta osuvasti, että sateenkaariliikkeen ja -aktivismin vuoksi hänelläkin voi olla julkisesti aivan samanlaisia ongelmia kuin heteroilla.

Freddyllä on siis hurmaava tyttöystävä Laura, ainakin silloin kun Laura ei vehtaa muiden kanssa. Jostain syystä Freddy ei osaa päästää irti ja kehyskertomuksena ovatkin Freddyn kirjoittamat viestit kolumnistille, joka neuvoo muita ihmissuhteissa.

Minusta tämä oli vallan hieno tarina nuoruudesta ja omien rajojensa etsimisestä. Freddyn on niin vaikea sanoa Lauralle ei silloinkin, kun Lauran tekemät asiat tuntuvat pahalta. Laura vetää häntä kuin pässiä narussa ja se vaikuttaa myös Freddyn ystävyyssuhteisiin.

Freddyn ja Lauran ensitapaaminen.

Tykkäsin siitä, että Freddyn tarinan taustalla tapahtuu muitakin asioita, ihmissuhdedraamoja, jotka eivät ole hänestä riippuvaisia. Ei hän ole ainoa, joka sössii elämänsä ja tekee huonoja valintoja. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään ole olemassa helppoa, kivutonta ratkaisua.

Tarinan lopussa tuntui siltä, että näiden nuorten elämä on vasta alussa, mutta että heillä on nyt enemmän työkaluja tulevien haasteiden selvittämiseen.

Lisäksi pidin kirjan kuvituksesta. En oikein osaa analysoida taidetta, mutta kuvituksesta välittyi hienosti sekä tarinan tunnelma että se ympäristö, jossa Freddy liikkuu. Ruuduissa on muitakin ihmisiä, jotka tekevät omia asioitaan, ja etenkin sisätiloja kuvatessa kiinnitin huomiota tilankäyttöön. Korkea huone vaikuttaa oikeasti korkealta ja niin edelleen.

Kirjan tiedot:

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me. First Second 2019. 289 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 45. Kirjassa on kiusaamista

* Paha mieli, paras mieli : Kielletty kirja

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä

Tämä kirja perustuu mittavaan käsikirjoituskokoelmaan, josta käytetään nimitystä Maryn paperit.

Noitavainoista kertovaa kirjaa etsiessäni törmäsin tähän nuortenkirjakaksikkoon, joista tarkoitus oli lukea ensin vain ensimmäinen osa. Se oli kuitenkin sen verran kiinnostava, että lukaisin sitten toisenkin.

Noitalapsi kertoo nuoresta Marysta 1660-luvulla. Hänen isoäitinsä teloitetaan noitana ja Mary tuupataan kiireen vilkkaan Englannista Yhdysvaltoihin lähtevään laivaan. Puritaanit hyväksyvät Maryn joukkoonsa ja piskuiseen siirtokuntaansa, ainakin joksikin aikaa.

Tykkäsin tarinasta, joka on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tarina eteni nopeasti ja oli kirjoitettu kivasti. En tartu ensimmäisenä päiväkirjaromaaniin, mutta tässä kerrontakeino oli hyvin valittu ja minäkertojan kautta oli helppo tutustua aikakauden arkeen.

Mary kertoo merimatkastaan ja uudesta maailmasta, jossa kaikki onkin - yllätys yllätys - melkein niin kuin ennen. Puritaanien linjasta ei poiketa tai niskaan rapsahtaa helposti noituussyytteitä myös rapakon takana.

Kirja päättyy aika jännään kohtaan ja siksi halusin lukea Näkijänkin. Se ei kuitenkaan toiminut mielestäni läheskään yhtä hyvin ja jälkikäteen ajatellen olisin melkein voinut jättää sen lukemattakin. No, ei näihin onneksi kovin paljoa aikaa mennyt, niin sujuvaa teksti kuitenkin oli.

Ongelmani Näkijässä oli se, että enää ei ollakaan Maryn päiväkirjoissa. Tarina jatkuu osittain nykypäivässä, jossa mohawk-heimoon kuuluva Agnes alkaa nähdä näkyjä esiäidistään. Nämä näyt ottaa ylös sekä hänen aktivistitätinsä että tutkija, joka kerää tietoja Marysta tutkimuksiaan varten.

Minusta tämä tuntui kovin kömpelöltä tavalta kertoa Maryn tarina loppuun. Ennemmin olisin lukenut lisää ihmeenomaisesti säilyneitä päiväkirjoja kuin näkyjen kautta kikkailua.

Kiinnostava puoli kirjassa oli kuitenkin se, miten se kertoi intiaanien tuhon alusta 1600-luvulla sekä tilanteesta nykypäivänä. Pidin etenkin Agnesin tädistä, jolla oli hyvin jyrkkiä ja mielestäni täysin oikeutettuja mielipiteitä siitä, miten kurjasti valkoiset ovat kohdelleet arvokasta kulttuuriperintöä.

Hänen mielestään suurin osa museoissa esitellyistä intiaanien kätten töistä oli määritelty rihkamaksi, intiaanikulttuuriin liittyviksi kuriositeeteiksi, ja määritelmiä olivat olleet laatimassa keräilijät, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet, miten arvokkaista esineet olivat sille kansalle jolta ne oli riistetty. Hänen mielestään ne olivat varastettua omaisuutta.

(s. 20-21)

Lopputulema sanoisin, että Noitalapsi on ehdottomasti lukemisen arvoinen jos noitavainot ja historialliset nuortenkirjat kiinnostavat. Näkijä on vähän niin ja näin, yhtä hyvä se ei mielestäni ollut.

Kirjojen tiedot:

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä. Tammi 2004 & 2005. 249 & 329 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Witch Child (2000) & Sorceress (2002). Suomennos Paula Herranen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 38. Kirjassa keräillään jotain & 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä

* Paha mieli, paras mieli : Noitavaino

* Luonto sivuilla : Parantava voima

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjan kansikuvassa on ihminen & 14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince

Luin jokunen vuosi sitten Trung Le Nguyenin The Magic Fish -sarjakuvan ja muistelin pitäneeni siitä. Se tuli puheeksi työkaverin kanssa, joka sanoi pitäneensä myös tästä Angelica and the Bear Princestä, joten pitihän tämäkin sitten lukea.

Ja tykkäsinkin tästä! Miten kiva ja kaunis nuorten sarjakuva, joka käsitteli montaa asiaa. Enimmäkseen surun eri muotoja ja kommunikoinnin vaikeutta sellaistenkin ihmisten välillä, jotka pitävät toisistaan kovasti.

Lukiolaistyttö Angelica (Jelly) on toipumassa vakavasta loppuunpalamisesta. Hän on saanut harjoittelupaikan pienestä paikallisesta teatterista ja opettelee keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.

Jelly oli ihanan epätäydellinen ja uskottava hahmo. Hänellä on pakonomainen tarve toimia heti ja koko ajan, piirre, jonka hän on selvästi perinyt äidiltään. Äidiltä tulee myös hieman sulkeutunut luonne, sellainen, joka mielellään ohittaa tunteet ja keskittyy tekemiseen. Tämä aiheuttaa ristiriitoja sekä äidin ja tyttären että Jellyn ja hänen parhaan ystävänsä välillä.

Koko perheen mökötyshetki.

Jellyn lisäksi kirjassa kerrotaankin myös sivuhahmojen tarinoita. Muillakin on ongelmia, joista osa risteää Jellyn kanssa ja osalla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Tykkäsin tästä ratkaisusta ja etenkin Jellyn bestiksestä Christinestä, joka suivaantuu useampaan otteeseen siihen, ettei Jelly meinaa antaa hänen käsitellä omia ongelmiaan omalla tavallaan.

Tarinassa on myös vähän romantiikkaa. Jelly keskustelee netissä teatterin maskotin ja näytelmän päähenkilön, karhuprinssin kanssa. Sitä, kuka karhupuvun sisällä on, ei salata lukijalta liian pitkään, vaikka Jellyllä kestääkin pitempään saada totuus selville. Romanssi oli varsin herttainen ja sateenkaareva, karhuprinssi kun on ei-binäärinen henkilö.

Muutenkin tämä oli lämminhenkinen ja mukavan pehmoinen. Vakaviakin asioita käsitellään, mutta tarinassa korostuu toisten tukemisen tärkeys. Tässä tarinassa kukaan ei ole yksin.

Jellyn tarinaa keskeyttää välillä karhuprinssi-näytelmän juoni, joka on uudelleenkerronta norjalaisesta East of the Sun and West of the Moon -sadusta. Ei niin tuttu satu minulle, vaikka se kirjaa lukiessani palasikin mieleen.

Kirjan tiedot:

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince. RH Graphic 2025. 209 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

I’ve given this whole thing enough thought that I can confidently say over time sucks.

Tässä YA-kirjassa oli ainekset hyvään tarinaan. Maailmanlopun jälkeinen maailma! Päähenkilö asuu kirjakaupassa! Sateenkaareva rakkaustarina! Uusi supermyrsky uhkaa! Kaikki ihmiset eivät olekaan mukavia!

Mutta tarinana tämä ei edennyt oikein minnekään enkä pitänyt päähenkilöstä ollenkaan.

Liz on 17-vuotias ja piileskellyt kirjakaupassa vuoden verran. Hän saa elintarvikkeita vastineeksi kirjoista ja lupauksesta toimittaa viestejä eteen päin. Kirjakauppa on siis eräänlainen postitoimisto ja tämä oli minusta hyvä ajatus.

Eräänä päivänä kauppaan murtautuu Maeve, jolla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Liz antaa vastentahtoisesti Maeven jäädä ja loppujen lopuksi tytöt ihastuvat toisiinsa. Mikä oli sikäli ongelma, että Maeve oli näistä kahdesta ehdottomasti kiinnostavampi hahmo. Toivoin koko ajan, että hän dumppaisi tylsän, passiivisen ja kaikesta valittavan Lizin ja jatkaisi matkaansa kohti kiinnostavampia tapahtumia.

Tarina olisi muuttunut heti kiinnostavammaksi jos se olisi myöntänyt, että Lizin pakkomielteinen suhtautuminen kirjakauppaan on ongelma ja että hän taisi olla masentunut jo ennen maailmanloppua. Mutta ei, Liz on aina oikeassa eikä joudu ikinä tekemään vaikeita valintoja.

But maybe my worst mistake was fighting so hard to survive. Outlasting everyone I knew or loved or cared about. Because maybe if I’d never tried, it wouldn’t hurt so hard to fail. Because when you survive this long, you start to wonder if it will ever be worth it. I’m starting to think it may never be.

(s. 244)

Samanlaista valitusta koko kirja!

Tämä on käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja sanoisin, että se näkyy. Maailmanrakennus on onttoa (oletan maailmanlopun katastrofaalisten luonnonilmiöiden johtuneen ilmastonmuutoksesta, mutta se ei kyllä selitä happosateita) eikä kaikkea ole ajateltu loppuun saakka.

Tarinassa esimerkiksi tapahtuu karmea onnettomuus, ja noissa olosuhteissa ja tuolla hoidolla siitä ei olisi mitenkään selvinnyt hengissä. Eikä kukaan missään olosuhteissa toipuisi siitä noin hyvin parin päivän aikana. En odota dystopioilta ja spefiltä noin ylipäätään täyttä realismia, mutta rajansa kaikella… Tarinan kannalta vähemmän dramaattinen loukkaantuminen olisi toiminut ihan yhtä hyvin.

Mutta, tämä oli nopea lukea ja tykkäsin sekä Maevesta että kirjakauppamiljööstä, joten menihän tämä samalla kun katsoin olympialaisia.

Kirjan tiedot:

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth. Penguin Books 2025. 312 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 13. Kirjassa on syntymäpäivät

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa taistellaan

* Paha mieli, paras mieli : Luonnonkatastrofi

* Luonto sivuilla : Luonnon mahti

Ingvild Bjerkeland: Paha

Varikset olivat kerääntynet aivan kuin mustaksi peitoksi raadon päälle.

Työkaverini suositteli tätä viime vuoden puolella kiinnostavana nuorten kauhukirjana. Niitä ei niin kovin paljon ilmesty ja tämä oli vielä näin lyhytkin (vain 102 sivua), joten lukaisin sen nyt kun se vastaan tuli.

Oikeastaan kirjan lyhyys on sen ainoa miinuspuoli, vaikka se on varmasti yksi niistä valttikorteista, joilla tätä voi nuorille vinkata. Olisin kaivannut vähän enemmän kuvailua ja pakoilua, mutta vähemmän lukeva nuori tarttuu tällaiseen ohuempaan opukseen helpommin.

Ja toivottavasti myös lukee sen loppuun. Tarinaa ei ainakaan voi syyttää tylsyydestä. vaan tapahtumat etenevät nopeasti ja sopivan uhkaavasti. Tämä on oikeastaan nuorille tarkoitettu Hiljainen paikka, Tie ja mitä näitä vastaavia maailmanlopun dystopioita onkaan.

Jostain on ilmestynyt ihmisiä surutta surmaavia petoja, joita 13-vuotias Abdi ja hänen pikkusiskonsa Alva pakenevat. He pyrkivät kohti rantaa, josta pitäisi löytyä pakolaiva meren yli. Matkan varrella ja jo ennen sitä on käynyt ilmi, että peto ei ole ainoa peto tai paha ihmiselle.

Alva tärisi minua vasten.

Sisälläni pelko hakkasi siipiään.

Emme hiiskahtaneetkaan.

(s. 11)

Tarina kulki tosiaan hyvin ja jännitys säilyi loppuun saakka. Loppu tuntui olevan hieman toisesta tarinasta, sen verran selvästi se peilasi nykyhetken tilannetta Välimerellä. Ne karmivat pedot melkein unohtuivat, kun vastaaan tulivat (taas) ihmisten ahneus ja itsekkyys.

Sanoisin, että sopii jopa niinkin isolle ikähaitarille kuin 5.-8. -luokkalaisille, mutta en ole paras arvioija tässä asiassa.

Kirjan tiedot:

Ingvild Bjerkeland: Paha | Otava 2025 | 102 sivua

Norjankielinen alkuteos: Udye (2023) | Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry

Haasteet:

* Helmet 2026 : 34. Kirjassa mennään piiloon

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee

On kahdenlaisia salaisuuksia.

Piti lukemani tämä Mimmu Tihisen Kun hiljaisuus valehtelee jo viime vuonna, mutta niin se vain jäi. No, nyt se sopii hyvin puuttuvaan Helmet-kohtaan, joten onni onnettomuudessa?

Kyseessä on siis nuorten selkokirja, joka kertoo juuri 16-vuotta täyttävästä Rikusta. Synttäripäivänään hän saa viestin, jossa täysin tuntematon Luka ilmoittaa olevansa hänen isoveljensä. Siitäpä se perhesalaisuus sitten paljastuukin. Samaan aikaan Rikua painaa uintiharrastus, jonka osalta on tehtävä tärkeä päätös.

Olen lukenut Tihiseltä muitakin selkokirjoja ja tykännyt niistä. Tämäkin kirja on hyvä osoitus siitä, että selkokirjan ei tarvitse aliarvioida lukijaansa. Tässä on monta toisiinsa vaikuttavaa juonenlankaa.

Rikun perhe on monikulttuurinen: isä on suomalainen ja äiti on japanilainen. Valitettava osa Rikun kasvukokemusta on ollut hänen kohtaamansa rasismi.

…joka nousee Rikun mieleen kun Luka haluaa tavata hänet. Tietääkö veli, että Riku ei näytäkään ihan tyypilliseltä suomalaiselta?

…tietää, koska isä on pitänyt häneen salaa yhteyttä. Rikun äitikin on tiennyt, että isällä oli poika jo heidän tavatessaan. Kukaan ei vain ole kertonut Rikulle asiasta ja hän alkaa nopeasti vihata salailua.

…mutta huomaa sitten syyllistyneensä itse samaan. Paras ystävä ja sekauintijoukkueen muut jäsenet kun eivät tiedä, että Riku haluaa lopettaa kilpauinnin. Hän rakastaa uintia, mutta on alkanut inhota kaikkea kilpailuun liittyvää suorituspaineista bussimatkoihin.

Monisyinen tarina etenee nopeasti eikä kaikkiin ongelmiin ja kysymyksiin löydy vastausta. Tarina jättää siis tilaa mielikuvitukselle ja pohdinnalle siitä, mitä Rikun elämässä sen jälkeen tapahtuu.

Pidin tästä ja toivonkin, että tämä löytyy monesta yläkoulun kirjavinkkaussetistä! Menisi varmasti ainakin urheilua harrastaville pojille.

Kirjan tiedot:

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee | Uljas & Lucia 2024 | 104 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 1. Kirjan nimessä on alistuskonjunktio

Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger

Rey Tercieron ja Bre Indigon sateenkaareva YA-sarjakuva Northranger on näköjään saanut inspiraationsa Austenin Neito vanhassa linnassa -kirjasta. En tiennyt tätä etukäteen ja se on vielä lukematta, joten nyt jäi varmasti jokin taso tästä tarinasta ymmärtämättä.

Northrangerissa ollaan nykypäivässä, enimmäkseen texasilaisella ranchilla. Kauhuelokuvia fanittava kaupunkilaispoika Cade joutuu kesän ajaksi apukädeksi ranchille, jossa tuntuu olevan paitsi synkkiä salaisuuksia, myös ah niin söpö Henry.

Latinotaustainen Cade tietää varsin hyvin miten rasistinen ja homofobinen Texas on, joten hän ei ole kertonut vielä kenellekään tykkäävänsä pojista. Kirjan teemana ovatkin salaisuudet ja myös väärinymmärrykset. Omien kokemustensa perusteella Cade olettaa ihmisistä usein pahinta.

Tarina oli itse asiassa aika tummasävyinen. Melkein jokaisella hahmolla on jonkinlainen tragedia takanaan, ja se näkyy esimerkiksi alkoholismina ja kuolemanpelkona. Cade on kiinnostunut kauhuelokuvista siksi, että hän tuntee jonkinlaista yhteenkuuluvuutta sekä elokuvien halveksittujen hirviöiden että pelokkaiden uhrien kanssa.

(Itse asiassa tästä tuli vähän mieleen The Summer Hikaru Died, jossa on samanlaista “olen varmasti kaikkien silmissä hirviö seksuaalisuuteni vuoksi” -teemaa.)

Kun epäröit, kysy kuolleilta.
(s. 97)

Caden perhe on uusperhe, jossa isä- ja siskopuoli ovat mustia. Isäpuoli ymmärtää hyvin Caden kokeman rasismin, mutta heittelee ohimennen ajattelemattoman homofobisia kommentteja. Loppupeleissä hän on silti Caden puolella ja oli itse asiassa kiva lukea kohtaus, jossa hän ymmärtää tehneensä väärin ja päättää toimia vastaisuudessa paremmin.

Henryn painolasti on vähän erilainen. Hän ei ole kokenut rasismia, mutta hänen isänsä on raivoava konservatiivi armeijaupseeri, jonka asenne tekee elämän vaikeaksi paitsi Henrylle, myös hänen siskolleen. Tässä talossa ei homoilla ja tytöt ovat toisen luokan kansalaisia jne., menköön roskiin koko äijä.

Tarinassa oli kevyempiäkin kohtia, mutta kokonaisuutena tämä ei ollut mikään hyvän mielen kirja. Ensirakkaus on söpöä, mutta se täytyy kokea salassa ja pelossa. Ranchilla on kivoja eläimiä, mutta osa niistä päätyy omaan pataan. Lopussa aurinko paistaa risukasaan, mutta monille traumoista paraneminen on vasta alussa.

Kirjan tiedot:

Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger | HarperAlley 2023 | 229 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Riippuvuus

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Maggie Stiefvaterin The Raven Boys on yksi niitä YA-kirjoja, joiden olen tiennyt olevan olemassa, mutta eipä ole tullut luettua. Nyt siitä on ilmestynyt Stephanie Williamsin mukauttama ja Sas Milledgen kuvittama sarjakuva, ja siihen sain aikaiseksi tarttua.

Tätä oli kiva lukea jo ihan siksikin, että tykkäsin piirrostyylistä. Se on selkeä ja värikäs, ja hahmot ovat ilmeikkäitä. Heidät on helppo erottaa toisistaan ja heidän erilaiset taustansa näkyvät muun muassa vapaa-ajan vaatetuksessa.

Ainoa minua vähän kiusannut asia oli se, että päähenkilö Blue näyttää vuosia nuoremmalta kuin poikanelikko, johon hän tutustuu. Oletin heidän olevan jokseenkin saman ikäisiä.

Blue siis asuu äitinsä ja tämän parin ystävän kanssa, jotka kaikki ovat meediota. Bluella ei tätä kykyä ole, sen sijaan hän vahvistaa muiden kykyjä pelkällä läsnäolollaan. Lisäksi joka ainoa hänen tapaamansa meedio on sanonut, että jos Blue suutelee rakastamaansa poikaa, tämä kuolee. Että sellainen tulevaisuus.

(s. 19)

Samaan aikaan rikkaiden yksityistä poikakoulua käyvä nelikko etsii tarujen kuningas Glendoweria, joka on legendan mukaan haudattu lähistölle. Sikarikkaan Ganseyn johtama porukka ja Blue kohtaavat sattumalta, ja pian Blue liittyy etsintään.

Eli tämä on urbaani fantasiatarina etsintäretkineen, mutta samalla se myös kuvaa ystävyyttä ja luokkaeroja. Gansey on niin rikas, että hänen vitsaillaan omistavan ystävänsä. Ronan asuu hänen kanssaan, koska ei voi sietää perhettään. Adam taas asuu asuntovaunussa äitinsä ja väkivaltaisen isäpuolensa kanssa. Ja Noah on sitten aivan oma yllättävä tarinansa.

Välillä tarina tuntui eksyvän vähän sivuraitelle eikä tässä loppujen lopuksi tultu kovinkaan kummoiseen lopputulokseen. Mutta, sarjan ensimmäinen osa tämä olikin ja jätti auki monia juonenpäitä, jotka saanevat loppunsa myöhemmissä osissa.

Toivottavasti niistäkin tehdään sarjakuvat jatkoksi tälle! Jos ei, voi olla että joudun lukemaan ne kirjoina.

Kirjan tiedot:

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys | Penguin Books 2025 | 247 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Nuortenkirja

* Paha mieli, paras mieli : Hautajaiset

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Pyörittelin mielessäni eri kirjoja Robotti-lukuhaasteen klassikoksi, ja sitten välähti. Tokihan myös Osamu Tezukan Astro Boy -manga on genrensä klassikko. Mahdollisesti jopa useamman genren scifistä supersankareihin.

Sitä ihan alkuperäistä vuosien 1952-1968 Tetsuwan Atomia ei ole suomennettu, mutta tämä Akira Himekawan kuvittama 2000-luvun alun mangatrilogia kyllä. Manga puolestaan on sarjakuvaversio samaan aikaan ilmestyneestä animesta, joka tehtiin Atomin ja alkuperäisen animen synttäreiden kunniaksi.

Summa summarum, tämä on käsittääkseni alkuperäistä kunnioittaen tehty uusintaversio, jossa tyyli ja tarina ovat lähellä alkuperäistä joskin hieman modernisoiden.

Tarina tuntuikin sekä nostalgiselta että yllättävän ajankohtaiselta. Asiat, jotka alkuperäisessä tarinassa ovat kaukaista tulevaisuutta, ovat nyt jo askeleen lähempänä ja vakavamman mietinnän alla. Missä menee ihmisen ja robotin välinen raja? Voiko vain ihminen olla inhimillinen? Niin se tekniikka kehittyy.

Tarinan päähenkilö on siis Atom, alakoululaispojan näköiseksi tehty robotti. Atom on ensimmäisen sukupolven androidi, jolla on sielu/sydän. Atomin on tarkoitus olla silta ihmisten ja robottien välillä, ja inhimillistää robottien kohtelua. Atomin peruslempeä luonne joutuukin koetukselle aina, kun hän joutuu toimintagenren vaatimiin tappeluksiin.

Atom ja muistinmenetys.
(vol. 2, s. 56)

Näistä kolmesta osasta ensimmäinen oli oikeastaan jos ei tylsin niin vähiten kiinnostavin. Kahdessa jälkimmäisessä osassa syvennytään Atomin ja hänen päävastustajansa Atlaksen taustoihin, jotka ovat tietenkin sopivan traagiset.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä sarjasta ja se oli mielenkiintoinen kurkistus 1950-60-luvun robotiikkaan liittyviin mielikuviin. Kuvitus oli selkeää ja tarinaa helppo seurata. Naishahmoilla tarina ei voi kehua, mutta oli niitä sentään muutama joskus mukana.

Miinusta siitä, että joissakin ruuduissa tumma teksti oli laitettu tummalle pohjalle. Eihän sitä voinut lukea ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3 | Sangatsu Manga 2007 | 186, 181 & 185 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Astro Boy Tetsuwan Atom (2003-2004) | Suomennokset: Antti Kokkonen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Klassikko

Kayoru: Rakastunut robottiin

Kas kun tämä mangasarja oli mennyt minulta kokonaan ohi. Yleensä olen vähän paremmin kärryillä siitä, mitä suomeksi ilmestyy. Varasin siis Kayorun Rakastunut robottiin -kirjaparin sekä katsoakseni mikä se on mangojaan että kuitatakseni yhden kohdan lukuhaasteesta.

Rakastunut robottiin on siis kaksiosainen sarja, eräänlaista pehmoista shoujo-scifiä. Lukiolainen Mariko löytää roskakasasta komistuksen, joka osoittautuu androidiksi. Kouta lupaa suojella uutta mestariaan ikuisesti ja sittenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan ja vähän myös sekstaillaan.

Luen harvoin shoujoa pinnallisista syistä: genretyypilliset lautasen kokoiset silmät eivät viehätä minua ollenkaan. Niiltä ei pääse pakoon tässäkään sarjassa, mutta oli tämä kuitenkin ihan kivaa luettavaa. Tykkäsin etenkin Marikosta, joka on vastuussa pikkuveljestään, ja joka luokkaretkellä tarttuu riuskasti kirveeseen ja ryhtyy halkomaan puita.

Androidi-juttua ei sen kummemmin käsitelty ja tarina pyöriikin lukioarjen ja parisuhteen edistymisen ympärillä. Vähän harmi kyllä, minua nimittäin jäi kiinnostamaan Koutan alkuperä. Maailma ei muuten vaikuta mitenkään futuristiselta, joten mistä ihmeestä hän oli ilmestynyt?

Päätarinan lisäksi molemmissa osissa oli lyhyempiä, itsenäisiä romanttisia tarinoita, jotka eivät liittyneet Marikoon ja Koutaan mitenkään.

Kirjan tiedot:

Kayoru: Rakastunut robottiin 01 & 02 | Ivrea 2016 | 174 & 190 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Zettai ren’ai progman (2012 & 2013) | Suomennos: J. J. Pensikkala

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Androidi/gynoidi

David Eddings: Tamulin taru

Keisarilliselle neuvostolle oli käynyt tässä vaiheessa ilmeisen selväksi, että valtakuntaa uhkasi mitä vakavin vaara - vaara, jonka vaatimuksiin hänen keisarillisen majesteettinsa hallitus kykenisi vain perin puutteellisessa määrin vastaamaan.

En sitten malttanut mieltäni vaan päätin lukea Tamulin tarun heti Eleniumin jälkeen. Samat tutut hahmot, samalla kaavalla toimiva juoni, sama tuttu Eddingsin huumori ja ihan samalla tavalla luin nämäkin tiiliskivet todella nopeasti.

Trilogia alkaa Tulikupoleista, jossa naapurimantereen keisari pyytää Sparhawkia visiitille vilkaisemaan yliluonnolliselta vaikuttavaa ongelmaa. Keisarin tunteita säästääkseen Sparhawk ei lähde matkaan yksin, vaan reissu naamioidaan koko perheen valtiovierailuksi.

Melkein koko kirja kuluu siihen, että retkikunta taivaltaa Eosian mantereelta Tamulin pääkaupunkiin. Eipä haitannut, siihen mahtui jos jonkinlaista sivujuonta ja kummallisia kohtaamisia.

Hohtavaisissa lähetään noutamaan Bhelliomia ja piipahdetaan niiden hohtavaisten luona. Tässä kirjassa on koko kuuden kirjan sarjan ylivoimaisesti puuduttavin kohtaus, jossa selostetaan pitkään ja hartaasti sitä, millainen takapiru Sparhawkin selän takana on vuosikymmeniä häärinyt. 

Ja sitten Salattu kaupunki päättää reissaamisen astetta eksoottisempaan matkakohteeseen, jonne pyrkivät suunnilleen kaikki kahden mantereen silmäätekevät. Minusta tarina hajosi tässä aika pahasti, koska Sparhawk ei enää riittänyt kertojaksi. Näkökulma hyppeli koko ajan eri hahmojen välillä, koska tähän salattuun kaupunkiin tosiaan pyrkivät kaikki kynnelle kykenevät.

Eipä silti, kirjassa oli kyllä ihan suosikkitiimiytymisiäni. Ulathin, Tynianin ja heidän peikkoystävänsä keskustelut viihdyttivät aina, ja tykkäsin myös Beritin ja Khaladin harharetkistä. Pidin myös siitä, että Ehlanasta tuli yksi kertojista ja että naiset saivat muutenkin merkittävämpiä rooleja. Aphraelista en siltikään pitänyt, siinä sitten on rasittava jumaluus.

Ja ihan erityisesti pitää mainita pitkät naiset! Kirjasomessa on keskusteltu romanttisten tarinoiden piiiitkistä mieshahmoista ja tässäpä on sitten sille vähän vastakohtaa. Kaikki ataanien soturikansaan kuuluvat ovat sukupuoleen katsomatta noin parimetrisiä. Sparhawkin joukkoon kuuluva Mirtai on siis sellaiset 20-30 senttiä korviaan myöten rakastunutta, toiseen kansaan kuuluvaa sulhoaan pitempi.

Lopputulemana tykkäsin tästäkin sarjasta ja viihdyin sen parissa vallan mainiosti. Oli erityisen mukavaa lukea sankareista, jotka ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Milloin kolottaa selkä, milloin rasittavat varhaiset aamut, milloin sitä vain olisi mieluummin kotona perheensä kanssa kuin juoksentelisi ympäri mannerta pelastamassa maailmaa.

Kirjojen tiedot:

David Eddings: Tulikupolit, Hohtavaiset & Salattu kaupunki | Karisto 1997 | 619, 640 & 639 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Domes of Fire (1992), The Shining Ones (1993) & The Hidden City (1994) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Monta päähenkilöä & Ennustus

Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Ennen kuin päivä sarasti, Mai nousi.

Luin jokunen vuosi sitten Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut, ja veikkasin sitä sarjan ensimmäiseksi osaksi. Niinhän se olikin ja jatko-osa Laulunpunojat ilmestyi tänä vuonna.

Vaikka tätä kutsutaankin takakannessa itsenäiseksi jatko-osaksi, tässä oli silti selvää jatko-osan tuntua. Harmittelinkin lukiessani, että muistin ensimmäisestä osasta niin vähän. Tässä ainakin sampon funktio jäi aika epäselväksi ja esimerkiksi Main perhesuhteet olisivat varmasti olleet ymmärrettävämpiä, jos lukijalla olisi tietoa edellisestä osasta.

No, kuitenkin, tässä siis on pääosassa Mai, yksi Aavan kylän miekoista eli taistelijoista. Aavan pitkä perinne väkivaltaisena valloittajana ei kuitenkaan tunnu omalta, ja Mai käyttäisi aikansa mieluummin etsimällä niin lauluja kuin sampoakin.

Matkallehan siinä lähdetään ja ennen pitkää Mai päätyy ah niin utopistiseen Lintukotoon. Main (ja vähän minunkin) silmissä se oli oikeasti niin leppoisa, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. Lintukotokaan ei silti ole vailla ongelmia ja uhka tuleekin yllättävästä suunnasta.

Pidin kirjan maailmasta, joka nostaa tunnelmaa muinaissuomalaisesta mytologiasta. Runonlaulantaperinne on vahva ja sisämaan Maille vesi on pelottava elementti. Yksi kirjan teemoista onkin omien pelkojen kohtaaminen ovat ne sitten vellovaa merta tai epävarmuutta suurien päätösten edessä.

Kirjassa oli myös kivasti sateenkaarevuutta. Mailla on eri kohdissa tarinaa sekä tyttö- että poikaheilat, eikä tämä näytä olevan kenellekään ongelma. Tarinassa on pari sänkykamarikohtausta, joita ei ole kerrottu mitenkään yksityiskohtaisesti ja jotka tuntuivat lempeän turvallisilta.

Kirjan tiedot:

Katri Kauppinen: Laulunpunojat | Otava 2025 | 254 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kotimainen fantasiakirja

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on legendaarinen aarre tai taikaesine

David Eddings: Eleniumin taru

Aikojen aamunkoitteessa, kauan ennen kuin Styricumin heimon kantaisät rahjustivat kyyryssä selin, turkiksiin kietoutuneina ja nuijia puristaen alas Zemochin vuorilta ja metsistä aina keskisen Eosian tasangoille, asusti luolassa syvällä pohjoisen Thalesian ikilumien alla kääpiökasvuinen ja muotopuoli peikko nimeltä Ghwerig.

Sanoinkin tuossa jo aiemmin, että @olipakerrankirja innosti tarttumaan uudelleen David Eddingsiin. Aina voi syyttää toisia lukujonon kasvamisesta!

Eddingsin kirjat olivat teiniminälleni portti fantasiakirjallisuuteen heti Dragonlance-kirjojen jälkeen. Dragonlanceista ei koskaan tullut suosikkejani, mutta Eddingsin Garion- ja Sparhawk -sarjoista tuli. Ne löytyvät omasta hyllystäni ja olen aina silloin tällöin lukenut niistä valittuja paloja. Koko sarjojen uusintaluvusta on kuitenkin piiiitkä aika, joten muistikuvat eivät olleet enää kovin tarkkoja.

Toisin kuin noissa Garion-kirjoissa, Sparhawkeissa päähenkilöt ovat aikuisia, useimmat vähintäänkin keski-ikäisiä. Nämä eivät ole sellaisia nuoren pojan kasvutarinoita kuin Belgarionin taru on, vaan enemmänkin Mallorean-tyyppisiä kaveriporukan miekka ja magia vaelluksia.

Eleniumin taru -sarja alkaa, kun Sir Sparhawk palaa maanpaosta huomatakseen, että hänen nuori kuningattarensa on kuolemaisillaan. Timanttivaltaistuimessa säntäillään pitkin ja poikin mannerta selvittämässä, millä Ehlanan voisi pelastaa. Rubiiniritarissa säntäily jatkuu ja Sparhawkin sekalaisen seurakunnan tähtäimessä on legendaarinen Bhelliom, jonka edessä vapisevat niin kuolevaiset kuin jumalatkin. Trilogian päättää Safiiriruusu, jossa syvennytään kirkon politiikkaan ja lähdetään jumaljahtiin.

Näissä kirjoissa vietetään rutkasti aikaa hevosten selässä Sparhawkin ja kumppaneiden kiitäessä valtakunnasta toiseen. Eri asioiden etsiminen onkin näppärä keino esitellä Eosian mannerta ja valtakuntia, joiden kansat toistavat meidän maailmastamme nostettuja kliseitä ja stereotypioita. Pohjoisen thalesialaiset ovat viikinkejä, peloi-kansa mongoleja jne. Näiden kansojen parissa ei myöskään paljon individualisteja ole, vaan kaikki ovat tyypillisiä eleenejä ja tyypillisiä styrikkejä ja tyypillisiä muita heimoja.

Kansojen kuvauksissa ja etenkin naishahmoissa olisi ollut paljonkin toivomisen varaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että minulle nämä olivat edelleen aivan erinomaisen luettavia kirjoja. Tiiliskivimäisyydestään huolimatta luin nämä nopeasti ja suorastaan ahmimalla. Tarina rullasi eteen päin kuin juna ja käytännössä kaikkien harrastama nokkela sanailu nauratti kerran jos toisenkin.

Safiiriruususta oli jo ennestään jäänyt mieleeni fantasiapaavin valinta. Tällaista uskonnollista politikointia, selkään puukottamista ja kieroilua näkee harvemmin etenkään fantasiakirjallisuudessa. Kirkonmiesten ahneutta ja pikkumaisuutta kuvataan piikikkäästi, ja ääntenlaskennasta saatiin aikaan jännitysnäytelmiä.

Muistin myös sen, että en ole koskaan suuremmin pitänyt jumalatar Aphraelista ja se piti paikkansa tälläkin kertaa. Rasittava tenava, ja se mitä hän teki lopussa Sparhawkille ja Ehlanalle olisi jo sopinut kauhukirjaankin.

En myöskään innostunut tuosta Sparhawkin ja Ehlanan romanssista. Muistaakseni se kuitenkin toimi jatko-osissa eli Tamulin taru -trilogiassa. Kieltämättä nyt houkuttaisi lukea myös se!

Kirjan tiedot:

David Eddings: Timanttivaltaistuin, Rubiiniritari & Safiiriruusu | Karisto 1996 | 503, 456 & 67 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Diamond Throne (1989), The Ruby Knight (1990) & The Sapphire Rose (1991) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirja, jonka luet uudelleen, Joku säilyttää salaisuutta & Monarkia

Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea

The myths of my people say only true bride of the Sea God can bring an end to his insatiable wrath.

Enpä ole ennen lukenut korealaiseen kansantarinaan perustuvaa kirjaa, mutta nyt tein senkin. Axie Oh’n YA-fantasia The Girl Who Fell Beneath the Sea perustuu The Tale of Shim Cheong -tarinaan.

Shim Cheong, valtakunnan kaunein neito, on tässä kuitenkin
sivuhenkilö. Häntä ollaan uhraamassa meren jumalalle, kun 16-vuotias Mina melko kirjaimellisesti tyrkkää hänet sivuun ja ottaa hänen paikkansa. Minan veli kun on rakastunut Shim Cheongiin ja Mina tekisi mitä tahansa perheensä eteen.

Meren armoille heittäytyminen ei kuitenkaan ole Minan loppu. Hänet kiskaistaan henkimaailmaan meren jumalan kaupunkiin, jossa hän päättää selvittää miksi jumala lähettää jatkuvasti raivoisia myrskyjä maan päälle.

Tämä oli oikein viihdyttävä tarina ja minuun vetosi etenkin tuo korealainen mytologia. Se on minulle aika vierasta, mutta tämän myötä nyt ehkä vähän tutumpaa. Kirjassa maalaillaan kauniita ja kiehtovia kuvia merellisestä henkimaailmasta, joka on eräänlainen välietappi ennen lopullisen kuoleman paikkaa (missä se ikinä onkaan, tarina ei pureudu siihen).

Lying on my back, I gaze up into the sky. It’s a clear day, with only a few fish, and what looks like a humpback whale in the distance.

(s. 173)

Olisi aika metkaa jos meidänkin sääennustukset olisivat mallia “odotettavissa vähän valaita, kalaparvi saattaa paikoin peittää auringon”.

Tykkäsin myös Minasta, joka on vakaasti päättänyt olla oman onnensa seppä. Kohtalo ja sielunkumppanit yhdistävä punainen lanka voivat sanoa mitä hyvänsä, Mina tekee omat päätöksensä.

I may be rash. Common, perhaps. But I am not weak.

“I chose myself.”

(s. 35)

Kirjan heikoin lenkki oli sen romanssi, mutta se ei suoranaisesti ole sen vika. Oman genrensä edustajana se toimi ihan ok, minun vain on hiukkasen vaikea uskoa näihin parin viikon pikarakastumiseen. Kiva romanssi, mutta toimiiko se tosiaan loppuelämänne? Tuskin.

Kuitenkin, kiva ja nopeatempoinen seikkailu vähän vieraammissa kulttuurimaisemissa! Jos kaipaa kepeää kesäfantasiaa niin tämä ei olisi hassumpi valinta.

Kirjan tiedot:

Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea | Feiwel & Friends 2022 | 330 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Näyttävä kansi

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa matkataan jonkinlaisella aluksella

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

It was Bisma’s eighteenth birthday, which meant it was time for goodbye.

Bongasin tämän Aamna Qureshin A Witch’s Guide to Love and Poison -YA:n toisen kirjaston uutuushankinnoista. Kiva kansi kiinnitti huomion ja kun tiivistelmäkään ei kuulostanut hassummalta, päätin varata ja lukaista tämän.

Periaatteessa tarina kertoo siitä, mistä pitikin, mutta en kuitenkaan ihan lämmennyt tälle.

Puutarhanoita Bisha ja muutama muu eri-ikäinen Ei-Toivottu Tyttö asuu keskellä taikametsää suuressa puussa. Tytöt on hylätty eri syistä ja he kasvattavat toisiaan suuressa sisarparvessa. Bishan vuoro bajina eli joukon johtajana alkaa hänen 18-vuotissyntymäpäivänään. 

Hänen kautensa saa ikävän alun kun joku alkaa myrkyttää hänen siskojaan. Apua on haettava ah niin komealta apteekkarin pojalta Xanderilta.

Sisaruuden ja sisarusrakkauden kuvauksena tämä toimi. Sisarusparven ikäerot mahdollistavat sen, että Bisha joutuu ottamaan vastuuta niin taaperosta kuin nuoremmasta teinistäkin. Sisaret ovat toisilleen tärkeintä maailmassa, semminkin kun metsän laidalla olevassa kylässä heitä enimmäkseen halveksitaan.

Eniten minulla tökkäsikin se, miten hömppä ja vakavat aiheet tässä kohtasivat. Söpöisen romantiikan lomassa kerrotaan, miten Bisha valmistaa myrkkyjä, joilla kylän kaltoinkohdellut naiset tappavat aviomiehiään, ja että lainrikkojia hirtetään. Tytöt ovat kaiketi peräisin tuosta samasta kylästä ja ilmeisesti kyläläisten mielestä on ihan okei, että heidät on hylätty eri syistä.

Kepeä kansi, sanaileva romanssi, kotoilu, Ei-Toivottujen tyttöjen häpäisy ja pahoinpidellyt vaimot eivät siis kohtaa toisiaan tässä kovin luontevasti.

Kirjan maaginen maailma oli kuitenkin kiinnostava ja tykkäsin siitä, että Bisman ei tarvinnut olla kokematon punasteleva neitsyt sankarinsa saadakseen. Hänellä on ollut sutinaa ennenkin ja hän on aktiivinen toimija omassa elämässään.

Kirjan tiedot:

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison | Hodder 2025 | 328 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Taianomainen luonto

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet

Kun Quinton kertoi, että piiloutuisimme huippusalaiseen paikkaan, kuvittelin mielessäni maanalaisen bunkkerin jossain syrjäseudulla.

Olen lukenut B. B. Alstonin Amari-sarjan kaksi edellistä osaa, joten päätin sitten lukea tämän Amari ja kurjat ihmeet -kirjankin kun se kohdalle sattui. Ilmeisesti tämän oli alun perin tarkoitus olla sarjan viimeinen osa, mutta kyllähän tämän lopussa jatkoa kovasti pedataan.

Luulenpa kuitenkin, että minun lukemiseni jää tähän. Tykkäsin ensimmäisestä osasta paljon, mutta toinen ei ollut niin mieleeni. Tämä kolmas ei harmillisesti innostanut senkään vertaa.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Pahikseksi paljastunut Dylan on varastanut Amarin taikuuden ja noussut taikurien johtajaksi. Amari ystävineen yrittää estää taikureita tuhoamasta koko yliluonnollista maailmaa.

Jos tykkää tapahtumatulituksesta niin tämä on oikein sopiva kirja. Itse en siitä niin innostunut, kaipaan näköjään hengähdystaukoja toimintakohtausten välissä. Uudet paikat, hahmot ja juonenkäänteet vyöryivät päälle jatkuvalla syötöllä ja siksi kokonaiskuva koko juonesta jäi minusta aika sekavaksi.

Amari oli kivasti aktiivinen toimija omassa tarinassaan eikä taikuuden puute häntä hidastanut. Kovin sopivasti tarjolla olikin taikaesineitä ja ystäviä, joiden kyvyt vastasivat aina siihen, millaista apua Amari tarvitsi.

Mutta, vaikka en sitten loppujen lopuksi oikein suosittelisikaan tarinaa juonen puolesta, minusta on kuitenkin hienoa, että se on suomennettu. Suomessa julkaistuun fantasiakirjallisuuteen sarja tuo toivottua vaihtelua siksi, että Amari perheineen on musta. Hänen kohtaamansa rasismi ja luokkajako ovat olennainen osa hänen hahmoaan.

Sitä paitsi nuorille fantasian ahmijoillehan sarja on tarkoitettu, ei tällaisille kriittisille aikuislukijoille!

Kirjan tiedot:

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet | Otava 2025 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Amari and the Despicable Wonders (2024) | Suomennos: Ilkka Rekiaro

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Osa kirjasarjaa

Briitta Hepo-oja: Amalia A ja kosmiset kiemurat

Ovikello soi.

Olen pyöritellyt tätä Amalia A ja kosmiset kiemurat -kirjaa välillä käsissäni viime vuodesta saakka. Nimi ja kansikuva eivät niin houkutelleet, mutta tykkäsin Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -duologiasta tosi paljon.

Onneksi nyt sitten annoin tälle mahdollisuuden, koska tykkäsin tästäkin! Aivan erilainen kuin nuo lohikäämeilyt, mutta oikein raikas ja uskallanko sanoa viehättävä nuortenkirja.

Tarina kertoo kasiluokkalaisesta Amaliasta, joka on joutunut muuttamaan Tampereelta pienemmälle paikkakunnalle. Heti alkusivuilla Amalian poikaystävä Jimi paljastuukin sovinistiksi ja Amalia päättää näyttää tälle taivaan merkit tavalla tai toisella. Kekseliäästi se sitten tapahtuukin.

Tykkäsin sekä kerronnasta että Amaliasta. Tätä oli kiva lukea, koska teksti etenee nopeasti ja huumori on oikeasti hauskaa. Amalia tuntuu tavalliselta teiniltä, jonka sopeutuminen tuppukylään on ollut hidasta monestakin syystä. Bestis Louna on sentään löytynyt ja tarinan edetessä Amalia astuu ulos kuplastaan ja tutustuu muihinkin ikäisiinsä.

Ihan erityisesti pidinkin tarinan ihmissuhteista ja perhekuvauksista. Louna on hurahtanut astrologiaan ja vaikka Amalia ei siihen samalla lailla uskokaan, tyttöjen ystävyys näkyy heidän halussaan olla kiinnostuneita toisistaan, myös niistä tylsemmistä asioista. Lounan ja muidenkin sivuhenkilöiden perhetilanteita kuvataan juuri sen verran, kuin mitä Amalia niistä tietäisi.

Amalian oma perhe on ennen kaikkea isä, joka toipuu edelleen vuoden takaisesta vakavasta onnettomuudesta. Äiti ilmestyy paikalle silloin kuin huvittaa ja onkin Amalian elämän suurin kipupiste. Amalian vanhemmat ovat harvinaista kyllä teinivanhempia: he ovat saaneet Amalian 16-vuotiaina ja tämä on välillä aika oleellistakin sen kannalta, miten muut suhtautuvat heihin.

Perhekuvauksena tämä oli minusta hieno. Eivät kaikki onnelliset perheet ole ydinperheitä eikä äiti ole aina se vanhempi, jonka luonne sopii lähivanhemmuuteen.

Välillä minusta kyllä tuntui, että olen oikea mureneva muumio, koska Amalia on tosiaan syntynyt vuoden 2010 kieppeillä. 90-luku on hänelle vintagea ja 80-luvun musiikki ikivanhaa. Niin ne vuodet ja vuosikymmenet vierivät…

Mutta tosiaan, oikein kiva ja realistinen nuortenkirja, jossa käsitellään vaikeitakin aiheita musertumatta niiden alle.

Kirjan tiedot:

Briitta Hepo-oja: Amalia A ja kosmiset kiemurat | Otava 2024 | 364 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Astrologia

Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus

“Hyvää syntymäpäivää, Haymitch!”

Kun on muutkin Suzanne Collinsin Nälkäpelit luettu, niin pitihän se lukea tämä Elonkorjuun sarastuskin. Sarjan jatkuvasta suosiosta kertoo mielestäni hyvin se, että suomennos ilmestyi jotakuinkin samaan aikaan kuin englanninkielinen alkuteos.

Tämä tapahtuu ajallisesti 24 vuotta ennen alkuperäistä trilogiaa. Nälkäpeli täyttää 50 vuotta ja sen kunniaksi Vyöhykkeiltä riistetään kaksin verroin enemmän lapsia tappamaan toisiaan. Trilogiasta tutun Haymitch Abernathyn 16-vuotissynttärit sattuvat samalle päivälle kuin valintaseremonia ja vaikka arpa ei häneen osukaan, areenalle hän silti joutuu.

Tarina etenee joutuisasti, joskin areenalla vietetty osuus on yllättävän lyhyt. Enemmän aikaa kuluu pelin esivalmisteluihin, joissa esitellään pikaisesti koko joukko tuttuja ja tuntemattomia hahmoja. Haymitch lupautuu mukaan kapinalliseen sabotaasijuoneen, koska ei hänellä ole mitään hävittävääkään oman jo käytännössä menetetyn henkensä lisäksi.

Tai niin hän ainakin luulee.

Minusta kirja kärsi jonkin verran siitä, että tiedämme miten tulee käymään. Tiedämme, missä tilanteessa Haymitch on parikymmentä vuotta myöhemmin. Tiedämme, miten hänen pelinsä loppui ja miten hänen läheisilleen käy. Vaikka Haymitch ei näitä asioita tiedäkään, lukija tietää ja siksi jännityselementtejä ei oikeastaan ole.

Paras osuus oli mielestäni kirjan lopussa pelin jo päätyttyä. Siihen asti Haymitch tuntui aika geneeriseltä YA-dystopian päähenkilöltä, joka kapinoi epäreilua systeemiä vastaan. Vasta pelin jälkeen selviää, kuinka epäreilu systeemi todella onkaan ja miten se tekee Haymitchista sen katkeran, kyynisen alkoholistin, joka hän trilogiassa myöhemmin on.

En myöskään lämmennyt Haymitchin ja Lenora Doven romanssille, koska senkin kohtalo oli tiedossa jo etukäteen. Lenora Dovella oli noin yksi luonteenpiirre, uhmakas kapinallinen, eikä siitä saanut kovin paljoa irti. Enemmän tykkäsin Maysileestä, leuhkana pidetystä kauppiaan tyttärestä, joka ei ole ollenkaan sellainen kuin Haymitch oletti hänen olevan.

Kirja ei ole mitenkään hienovarainen sanomansa kanssa. Valtaapitävien on helppo manipuloida mediaa, propaganda jyllää ja rikkaita ei kiinnosta köyhien kohtalo. Tarinana tämä oli kuitenkin ihan viihdyttävä ja kyllähän osa noiden onnettomien nuorten traagisista kohtaloista teki surulliseksi.

Kirjan tiedot:

Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus | WSOY 2025 | 451 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sunrise on the Reaping (2025) | Suomennos: Helene Bützow

Haasteet:

* Helmet 2025 : 25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme