George R. R. Martin: Jäälohikäärme

Adara piti kaikkein eniten talvesta, sillä jäälohikäärme saapui maailman kylmetessä.

Se olen minä, joku joka ei ole koskaan lukenut yhtään George R. R. Martinin fantasiakirjaa vaikka genreä muuten välillä luenkin! Game of Thronesini olen katsonut, mutta Martinin tiiliskivet eivät ole ainakaan toistaiseksi houkuttaneet lukemaan.

Mutta kun mietin tuossa mitä lukisin Kolme kummaa kirjaa -haasteen talvi/kylmä paikka -kohtaan, mieleeni muistui tämä Martinin ohut nuortenkirja. Jostain syystä tämä tuli tuossa taannoin puheeksi erään työkaverini kanssa. Hän oli pitänyt tästä ja laitoin kirjan lukulistalle.

Jäälohikäärme löytyy siis kirjastosta nuorten osastolta, minne se varmasti kuuluukin joidenkin väkivaltaa ja sen seurauksia kuvaavien kohtausten vuoksi. Tunnelmaltaan se on kuitenkin niin sadunomainen, että mieli tekisi silti laittaa se satukirjoihin.

Asiaa auttaa se, että päähenkilö Adara on vasta lapsi. Hän on syntynyt talvisaikaan, kylmä ja kalpea lapsi, joka on muiden mielestä merkillinen tapaus.

Adara muisti, miten isä oli silloin naurahtanut.

“Jaa, ettenkö rakasta? Voi, Hal. Rakastan häntä, omaa pikku talvilastani, kaikkein eniten. Mutta häneltä en ole koskaan saanut vastarakkautta. Hänellä ei ole mitään annettavaa minulle tai sinulle tai kenellekään meistä. Hän on niin kylmä pikku tyttö.”

Ja sitten isä oli alkanut itkeä, vaikka oli kesä–

(s. 21)

Adaran suurin salaisuus on yhteys toiseen talven olentoon, pelottavaan jäälohikäärmeeseen. Hauras ystävyys saa katkeransuloisen lopun kun sota saavuttaa Adaran kotiseudun.

Tämä oli lyhyt ja ytimekäs kirja, jossa keskityttiin yhteen pieneen näkökulmaan. Adaran kotimaa on sodassa, mutta sota on kaukana kylästä ja lapsen mielestä. Kunnes sitten ei enää olekaan, ja siitä päästään niihin rujompiin kuvauksiin. Tappeluksia näytetään vähän, mutta niiden temmellyksessä ruhjoutuneita sotilaita paljon enemmän.

Tykkäsin tarinasta ja sen tunnelmasta. Adaran, talven ja jäälohikäärmeen kylmyys tuntui taianomaiselta eikä kaikelle annettu selitystä. Lius Royon kaunis mustavalkoinen kuvitus tukee tunnelmaa.

Tämä voisi hyvinkin olla hyvä aloituskirja nuorelle, joka haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, mutta ei kuitenkaan halua tarttua ensimmäisenä pitempään kirjaan.

Kirjan tiedot:

George R. R. Martin: Jäälohikäärme. Kirjava 2016. 119 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Ice Dragon (1980). Suomennos Satu Hlinovsky.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan talvisessa tai kylmässä paikassa

J. G. Ballard: Uponnut maailma

Pian tulisi liian kuuma.

Etsin täsmäkirjaa lukuhaasteeseen ja törmäsin tähän vuonna 1962 ilmestyneeseen dystopiaan. Lähtökohta oli sen verran kiinnostava ja jopa ajankohtainen, että lukaisin tämän vaikka tuoreempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti löytynyt.

Vähän iski kiinnostus kyllä omaan nilkkaan, koska ei tämä loppujen lopuksi mitenkään hyvä ollut. Kirja oli todellakin aikansa tuote ja heittäytyi välillä suorastaan puistattavan rasistiseksi.

Tarinassa ollaan tulevaisuuden maailmassa, jossa vesi ja lämpötila ovat nousseet hurjasti ja ilmaston puolesta ollaan lähestymässä mesotsooista maailmankautta.

(Tässä vaiheessa kirjaa googlasin mesotsooisen maailmankauden ja jouduin hetkeksi harhapoluille dinsosaurusten maailmaan. Aina yhtä kiehtovaa!)

Päähenkilö biologi Kerans kuuluu retkikuntaan, joka harhailee vielä Lontoon korkeudella. Tarkoitus on jatkaa matkaa napapiirin yläpuolelle, koska ihmiskunnan rippeet elävät arktisilla alueilla. Kerans ja osa retkikuntaa alkavat kuitenkin nähdä outoja unia, joiden johdosta hän ei haluakaan lähteä laguuniverkostoksi muuttuneesta kaupungista.

Ja tämä maailma oli oikeasti kiinnostava kaikessa vaarallisessa villiydessään. Se mainitsemani ajankohtaisuus liittyy tietenkin ilmastonmuutokseen, jonka seuraukset on tässä viety äärimmilleen.

Auringon kiekko ei ollut enää selväpiirteisen pyöreä, vaan leveä, kaiken aikaa kasvava soikio, joka levittäytyi itäisen taivaanrannan ylle kuin jättimäinen tulipallo ja heijastui laguunin kuolleesta, lyijynharmaasta pinnasta muuttaen sen kirkkaaksi kuparikilveksi. Keskipäivällä, johon oli aikaa vajaat neljä tuntia, vesi näyttäisi jo palavan.

(s. 7)

Scifimpää oli se, miten tarinassa käsitellään ihmisen suhdetta menneisyyteen ja luontoon. Tämä oli aika sekavaa settiä ja lopputulema oli se, että ihmisellä on tässä jonkinlainen solutason biologinen muisti, joka alkaa nyt soitella kelloja Keransin mielessä. Mesotsooisesta kaudesta sinä olet tullut ja sinne sinä olet palaava jne.

Tarina itsessään oli aika tylsä, koska se pyöri niin paljon tuollaisten pohdintojen ympärillä. Seikkailupuoli ei kiinnostanut siksikään, että se tosiaan sisälsi hyvin paljon rasistisia kuvauksia. Lisäksi tarinassa on vain yksi nainen, joka on tietenkin loppujen lopuksi neito pulassa.

En oikeastaan suosittelisi tätä, koska rasismi on tässä niin törkeää, mutta jotenkin tuo villi maailma kuitenkin jäi pyörimään mieleeni kiinnostavana mitä jossitteluna. 

Kirjan tiedot:

J. G. Ballard: Uponnut maailma. Jalava 2011. 176 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Drowned World (1962). Suomennos: Mika Renvall.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : Luonto ottaa vallan

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä: duunarielämää 2000-luvun Kiinassa

Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, olin logistiikkayhtiö D:n palveluksessa runsaat kymmenen kuukautta, en siis ihan kokonaista vuotta.

Kehun ihan ensimmäisenä Rauno Sainion suomennosta! Suomi ja kiina ovat sen verran erilaisia kieliä, että näin tasokas suomennos on aivan varmasti vaatinut sekä paljon työtä että todella loistavaa kahden kielen hallintaa. Tätä kirjaa ei käännökseksi edes uskoisi, niin sujuva se oli.

Kirjan sisältö oli mielenkiintoinen. Hu Anyan kertoo peräti 19 työpaikastaan, eikä edes laske tähän esimerkiksi katukaupustelua. Sivumäärällisesti eniten hän kertoo töistään logistiikkayhtiön yövuorolaisena, pikalähettinä Pekingissä sekä töistään Shanghaissa. Työt ovat matalapalkkaisia duunaritöitä, joihin ei vaadita koulutusta tai edes alan työkokemusta.

Tämä oli kiinnostava ja välillä (yleensä, melkein koko ajan) aika masentavakin kurkistus kiinalaiseen työkulttuuriin. Kilpailu on armotonta johtotasolta alas asti, ja työolosuhteet usein karmivat.

Kuitenkin mitä heikommasta ihmisestä oli kyse, sitä ankarammin meitä kiellettiin auttamasta, jottei vahingossakaan pääsisi syntymään väärinkäsitystä, joka saisi kokelaan kuvittelemaan, että hän pärjäisi työssä. Hänet oli pantava kärsimään, ja jos hän kaikesta huolimatta uskoisi pärjäävänsä, silloin häntä voitaisiin uskoa.

(s. 23)

Työpäivät ovat todella pitkiä ja työnantaja odottaa usein täydellistä omistautumista työlle. Ei voi kuin ihmetellä, miten ainakin jotkut löytävät silti aikaa parisuhteelle ja perheen perustamiselle. Missä välissä se tapahtuu?

Kaikista Hu Anyanin työpaikoista mieleeni jäi parhaiten tuo kirjan nimenkin pikalähetin pesti. Se on raskasta työtä, josta ei usein kiitosta herunut. Työnkuvauksen lisäksi se toi hyvin esiin pikamuodin ja noin ylipäätään pikatuotteiden varjopuolet.

Nettikaupasta tilaava ei aina tiedä eikä usein edes välitä siitä, millainen tuotantoketju tuo sen typerän halpiskrääsän omalle kotiovelle asti. Kiinassa tämän ketjun loppupäässä ovat pikalähetit polkemassa ovelta ovelle pakettipinojen kanssa.

Voin myöntää olevani tässä asiassa moralisoija. Temusta ja vastaavista en osta, ja sieltä tilaavien pisteet kyllä laskevat silmissäni. Noiden kauppojen ongelmallisuus ei todellakaan ole mikään salaisuus.

Mutta, tämä kirja tosiaan keskittyy nimenomaan kiinalaisen duunarikulttuurin kuvaamiseen. Yritteliäisyyden puutteesta Hu Anyaniakaan ei voi syyttää, sen verran moneen yritykseen hän lähtee mukaan ja joutuu toisinaan pulaan sen vuoksi. Työkuvauksien lisäksi taustalla kulkee tietenkin mukana kiinalaisen kulttuurin kuvaus noin yleensäkin.

Lisäksi Hu Anyun kertoo kirjassa avoimesti omista henkilökohtaisista vaikeuksistaan. Itsekritiikin lisäksi eniten häntä rajoittaa hänen vaikeutensa puhua ihmisille ja asiakaspalvelutyöt ovatkin olleet hänelle vaikeita. Toisaalta hän myös katsoo ongelmaksi kulttuurin, joka tyrkkää häntä tilanteisiin, joissa hänellä ei ole hyvä olla. Onneksi kirja päättyy positiiviseen sävyyn!

Kirjan tiedot:

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä: duunarielämää 2000-luvun Kiinassa. Gummerus 2026. 309 sivua.

Kiinankielinen alkuteos: 我在北京送快递 (2022). Suomennos: Rauno Sainio.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset

Tom King, Bilquis Evely & Matheus Lopes: Supergirl: Woman of Tomorrow

En ole suurin supersankarien fanittaja, mutta tykkäsin viime vuoden Superman-leffasta ja siksi ajattelin katsoa tulevan Supergirlinkin.

Hoksasin myös puolivahingossa, että tuleva leffa perustuu tähän vuosina 2021-2022 ilmestyneeseen sarjakuvaan. Jos en katso usein supersankarileffoja, niin vielä vähemmän luen niistä kertovia sarjakuvia, joten tavallaan tässä mentiin jopa mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Tarina olikin sitten aivan erilainen kuin leffan trailereista olin ajatellut. Tarina oli hyvä, ei sillä, mutta se oli paljon odottamaani synkempi ja vieläkin kyynisempi kuin trailereista arvelin sen olevan.

Tässä siis kertojana on Ruthye, nuori tyttö, joka etsii isänsä tappajaa. Hän tietää, ketä etsii, ja saa matkatoverikseen Karan, jolla on oma syynsä löytää kyseinen tyyppi. Kaksikko matkustaa planeetalta toiselle ja jokaisella on luvassa kuolemaa, kurjuutta ja kansanmurhia.

Kun jättimäinen hirviö on pienin ongelmistasi.

Se, että tarina päättyy pieneen valoon tunnelissa, ei oikein auttanut kaiken tuon kurjuuden jälkeen. Ainakin minulle jäi tästä vallan synkkä olo.

Tykkäsin kyllä tarinan piirrosjäljestä ja sekä Ruthyesta että Karasta. Ulkopuolisen näkökulma siihen, millainen Supergirl oikeasti huhujen takana on, oli kiinnostava. Hahmo ei ole minulle ennestään mitenkään tuttu ja yllätyin siitä, miten erilainen hän oli kuin Teräsmies. En osaa sanoa onko se vain tämän tarinan juttu vai super-universumin noin yleensäkin.

Ruthyen kerrontaan oli vähän vaikea tottua, koska hän puhuu hyvin muodollisesti. Kirjan taitto ei auttanut asiaa, koska sivut ovat verrattain pieniä ja tekstikin siksi pientä, ja lisäksi osa aukeamista oli hankala avata. Plussaa tiukasta liimauksesta sikäli, että kirja ei heti hajoa kirjastokäytössä, mutta ihan kaikkea ei näe ilman kirjan selkämyksen murtamista (mitä en tehnyt).

Mutta kokonaisuutena tämä oli hyvä ja sopivan kokoinen tarina leffaan muokattavaksi. Suosittelisin vaikkei supersankareista muuten niin innostuisikaan, sikäli mikäli on kurjistelutuulella.

Saa nyt sitten nähdä, miten uskollisesti elokuva tätä noudattaa. Ainakin yksi pahishahmo on joko lisätty leffaan tai vaihdettu sarjiksen pahiksen tilalle.

Kirjan tiedot:

Tom King, Bilquis Evely & Matheus Lopes: Supergirl: Woman of Tomorrow. DC Comics 2026. 216 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjasta on tehty sovitus ruudulle tai näyttämölle

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince

Luin jokunen vuosi sitten Trung Le Nguyenin The Magic Fish -sarjakuvan ja muistelin pitäneeni siitä. Se tuli puheeksi työkaverin kanssa, joka sanoi pitäneensä myös tästä Angelica and the Bear Princestä, joten pitihän tämäkin sitten lukea.

Ja tykkäsinkin tästä! Miten kiva ja kaunis nuorten sarjakuva, joka käsitteli montaa asiaa. Enimmäkseen surun eri muotoja ja kommunikoinnin vaikeutta sellaistenkin ihmisten välillä, jotka pitävät toisistaan kovasti.

Lukiolaistyttö Angelica (Jelly) on toipumassa vakavasta loppuunpalamisesta. Hän on saanut harjoittelupaikan pienestä paikallisesta teatterista ja opettelee keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.

Jelly oli ihanan epätäydellinen ja uskottava hahmo. Hänellä on pakonomainen tarve toimia heti ja koko ajan, piirre, jonka hän on selvästi perinyt äidiltään. Äidiltä tulee myös hieman sulkeutunut luonne, sellainen, joka mielellään ohittaa tunteet ja keskittyy tekemiseen. Tämä aiheuttaa ristiriitoja sekä äidin ja tyttären että Jellyn ja hänen parhaan ystävänsä välillä.

Koko perheen mökötyshetki.

Jellyn lisäksi kirjassa kerrotaankin myös sivuhahmojen tarinoita. Muillakin on ongelmia, joista osa risteää Jellyn kanssa ja osalla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Tykkäsin tästä ratkaisusta ja etenkin Jellyn bestiksestä Christinestä, joka suivaantuu useampaan otteeseen siihen, ettei Jelly meinaa antaa hänen käsitellä omia ongelmiaan omalla tavallaan.

Tarinassa on myös vähän romantiikkaa. Jelly keskustelee netissä teatterin maskotin ja näytelmän päähenkilön, karhuprinssin kanssa. Sitä, kuka karhupuvun sisällä on, ei salata lukijalta liian pitkään, vaikka Jellyllä kestääkin pitempään saada totuus selville. Romanssi oli varsin herttainen ja sateenkaareva, karhuprinssi kun on ei-binäärinen henkilö.

Muutenkin tämä oli lämminhenkinen ja mukavan pehmoinen. Vakaviakin asioita käsitellään, mutta tarinassa korostuu toisten tukemisen tärkeys. Tässä tarinassa kukaan ei ole yksin.

Jellyn tarinaa keskeyttää välillä karhuprinssi-näytelmän juoni, joka on uudelleenkerronta norjalaisesta East of the Sun and West of the Moon -sadusta. Ei niin tuttu satu minulle, vaikka se kirjaa lukiessani palasikin mieleen.

Kirjan tiedot:

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince. RH Graphic 2025. 209 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

Kyllä se rakkaat ystävät niin on, että tässä te nyt näette Suomen kaikkein nuijituimman naisen.

Kerroin tuossa parillekin työkaverille lukeneeni uuden Anni Polvan elämäkerran. Tästä virisi mielenkiintoisia ja polveilevia keskusteluja, joiden lopputulema oli sama: oli Juha Hurmeelta hieno kulttuuriteko kirjoittaa kirja nimenomaan Polvasta.

Vaikka olisin itse kaivannut hieman tutkivampaa ja syvällisempää otetta aiheeseen, kirja täyttää ison aukon Suomen kirjallisuushistoriassa. Miljoonat suomalaiset ovat lukeneet Anni Polvan kirjoja ja viihtyneet niiden parissa, ja silti häntä ei mainita kun puhutaan kotimaisista klassikokirjailijoista. Esimerkiksi ensimmäinen Tiina-kirja on aivan varmasti klassikko siinä missä vaikkapa Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilukin.

Tämän kirjan jälkimmäinen puolisko käykin läpi Polvan laajan tuotannon kirja kirjalta. Joukossa on huonompiakin tarinoita, mutta Hurmeen mukaan myös todella hyviä, ja Polvan taitava kielenkäyttö näkyy jokaisessa teoksessa.

Hurme vallan innostuu kehumaan Polvan sota-ajan kuvausta Elettiin kotirintamalla, jonka olen itse asiassa lukenut joskus muinoin. En muista siitä mitään ja varasin sen nyt saman tien kirjastosta. En näköjään ole ollut ainoa tämän ajatuksen saanut, joten kirjan saamisessa voi kestää. Hyvä uutinen sinänsä!

“Ei kirjoissani ole mitään sanomaa. En ymmärrä miksi niitä luetaan”, kommentoi puolestaan Anni miljoonan painetun kirjan aiheuttamaa juhlahumua.

(s. 194)

Siksi, että niiden parissa viihdyttiin! Niin kuin viihdekirjallisuuden yleensäkin, ei sillä, että genre paljoa arvostusta saisi…

Kirjaluetteloa ennen Hurme kertoo Polvan elämästä syntymästä alkaen. Tämä osuus olikin mainiota ajankuvaa ja kuvausta ydinperheestä, joka joutui käymään läpi vaikeita aikoja. Polva opiskeli ja teki työtä, ja hyvin erilaisia ja erikoisia työrupeamia hänellä olikin. Kirjan kautta muodostuu kuva itsepäisestä ja vauhdikkaasta tytöstä ja nuoresta naisesta, jolla oli mahdollisuuksia vaikka mihin.

Loppujen lopuksi Hurme jättää harmillisesti vastaamatta kysymykseen, jonka itse esittää: miksi Anni Polva päätti jäädä kotiäidiksi? Laaja kirjallinen tuotanto syntyi kotitöiden ja lasten kasvattamisen ohessa. Ihailtavaa, mutta silti merkillinen valinta omaa tietään arvostaneelle naiselle. Sama toistuu Polvan viihdekirjoissakin, joissa itsenäinen nainen useimmiten kesyyntyy suorastaan sairaalloisen mustasukkaisen miehen kotirouvaksi. Kaipa rakkaus ja miehen sana on laki -ajatus veivät sitten voiton tosielämässäkin?

Joka tapauksessa kirja oli kiinnostavaa luettavaa ja sen luki nopeasti. Koska laina-aikaa oli jäljellä, diilasin kirjan siitä kiinnostuneelle työkaverilleni.

Kirjan tiedot:

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset | Teos 2025 | 262 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle

* Lukumatka menneisyyteen : 15. Kirjassa on kirjailija

Marc-Uwe Kling: QualityLand

“Tule sinne, missä laatu asustaa! Tule QualityLandiin!”

Marc-Uwe Klingin QualityLand on vuonna 2017 ilmestynyt satiirinen dystopia kapitalismista, markkinoinnista ja tekoälystä. Luin sen tässä joulunaikaan ja täytyy sanoa, että kirja ei ole vanhentunut teemoiltaan ollenkaan.

Tässä siis ollaan tulevaisuuden Saksassa, nyt nimeltään QualityLand. Ihmiset on jaoteltu tasoihin ja algoritmit ohjaavat heidän elämäänsä ostoksista parisuhteisiin. Romuttamon omistava Peter saa droonin mukana tuotteen, jota ei halua, ja palautusprosessin myötä hän ymmärtää miten pieni ja avuton ihminen QualityLandissa onkaan.

Kirjan rakenne kuvaa sen sisältöä hyvin, tässä on nimittäin tummilla sivuilla merkattuja mainoskatkoja ja uutisia kommenttikenttineen. Uutisetkin ovat konsernien mainoksia ja klikkiotsikointi on itse asiassa aivan samanlaista kuin nykyään. Eihän sen sisältöä tarvitse vastata, kunhan joku vain klikkaa artikkelin auki, eikä totuudellakaan ole mitään väliä.

Tarinan edetessä Peter havahtuu huomaamaan, miten algoritmit tekevät oletuksia ja ohjaavat ihmisen elämää sen mukaan. Kun olet kerran tykännyt asiasta X, algoritmit tuovat sen varmasti eteesi jatkossakin ja pian kuvittelevat valitsevasi itse X:n.

Ihmiset eivät edes huomaa elävänsä vaikkapa nyt äärioikeistokuplassa, koska algoritmit ovat valinneet heille vain tätä maailmaankuvaa tukevia ystäviä ja uutisvirtaa. Tuli heti mieleen useita esimerkki tosielämästä.

Kirjan maailma oli kaikessa kammottavuudessaan kiehtova ja sitä kuvattiin monen kertojan kautta. Pidin Peteristä, joka on jo lähtökohtaisesti vähän erilainen kuin monet muut. Kapitalistisessa yhteiskunnassa asioiden korjaaminen on lailla kielletty, mutta Peter on salaa pelastanut monia tekoälyllä toimivia laitteita.

Kalliope saa tutustua vielä kolmeenkymmeneen kahteen koneeseen, joiden joukossa on muun muassa leikkausavustaja, joka ei kärsi nähdä verta, pakko-oireisesta hamstraamisesta kärsivä robotti-imuri, pomminpurkurobotti, jonka tarttumakädet alkavat vapista jännittävissä tilanteissa, sekä sähköinen asianajaja, joka ei enää kykene harjoittamaan ammattiaan, koska sille on alkanut kehittyä omatunto.

(s. 77)

Tarinan taustalla kulkee myös kysymys siitä, kuinka pitkälle tekoäly on jo kehittynyt ja olisiko se päättäjänä loppujen lopuksi yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin ihmisten itsekäs typeryys.

Yllättävän hyvä ja hauska kirja, johon en välttämättä olisi tarttunut ilman Robotti-lukuhaastetta!

Kirjan tiedot:

Marc-Uwe Kling: QualityLand | Like 2021 | 349 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: QualityLand (2017) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Lähitulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa lennetään

* Paha mieli, paras mieli : Terrori-isku

Isaac Asimov: I, Robot

Isaac Asimov was born in Russia, on January 2nd, 1920.

Miten vaikeaa oli löytää kirja, jossa mainitaan robotiikan kolme lakia? Hyvin vaikeaa. Ottaen huomioon miten tunnettu konsepti on, sitä on käytetty yllättävän vähän Asimovin jälkeen. Ainakaan niin, että sitä millään haulla löytäisi.

Wikipediassa mainitut muutamat kirjat eivät vaikuttaneet erityisen kiinnostavilta, joten loppujen lopuksi päätin lukea sen ihan alkuperäisin I, Robot -novellikokoelman. …Joka ei tietenkään ollut saatavilla kirjastossa, joten päädyin sitten tähän lyhennettyyn versioon, joka on itse asiassa tarkoitettu englanninkielen opiskelijoille.

Tässä on mukana CD-levykin! En kuunnellut.

Tässä nimenomaisessa painoksessa on muutama novelli, joita ehkä on lyhennetty tai sitten ei. En verrannut niitä alkuperäisiin. Novelleissa kuvataan erilaisia, enimmäkseen eettisiä ongelmia, joita älykkäiden robottien luominen on aiheuttanut.

Päällimmäisenä tästä jäi mieleen se, miten samankaltaisina tekoälyyn ja robotteihin liittyvät pelot ovat säilyneet nämä noin 70 vuotta. Voiko niitä todella kontrolloida edes tarkkaan määritellyillä säännöillä? Ihminenkin on jo erinomainen porsaanreikien löytäjä. Entä jos robotti alkaakin uskoa korkeampaan voimaan luojanaan, ei puutteelliseen ihmiseen?

Lukiessa koin myös erityisen ärsyttävänä sen, että näissä oli vain kaksi naishahmoa. Ensimmäinen on ylihuolehtiva äiti, jonka aviomies tietenkin osoittaa olevan väärässä roboteista. Toinen on tohtori Susan Calvin, robottipsykologi, jonka tehtävä on ymmärtää robotteja. Ilmeisesti hän on ainoa naistutkija maailmassa, muut kun ovat miehiä, ja lisäksi häneen on liitetty hyvin stereotypisia ajatuksia mustasukkaisuudesta ja kateudesta.

Mutta, tiivistyyhän tässä toki hyvin ajankuva ja ne ajatukset, joita kehittyvä teknologia on 1950-luvulla ihmisissä herättänyt. Aina joskus sitä muistaa, miten nopeasti maailma on muuttunut. Ei kuitenkaan ihan niin nopeasti kuin esimerkiksi tässä povataan, koska ei meillä sentään vielä ole tällaisia inhimillisiä robotteja, emmekä myöskään ole levittäytyneet asumaan ympäri aurinkokuntaa.

Kirjan tiedot:

Isaac Asimov: I, Robot | MacMillan 2009 (1. p. 1950) | 96 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robotiikan kolme lakia

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on robotti tai tekoäly

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects (The Wild Robot #02 & #03)

Our story begins in a city, with buildings and streets and bridges and parks.

Luin Peter Brownin The Wild Robot -sarjan ensimmäinen osan helmikuussa ja varasin jo silloin toisen osa. Kesti näin kauan saada se luettavaksi ja nyt luinkin kaksi osaa peräkkäin.

Nämä ovat nopeasti luettavia lastenkirjoja ja mielestäni on harmillista, ettei näitä ole suomennettu. Nämä olisivat erinomaisia esimerkiksi luokassa yhdessä luettavaksi ja näiden pohjalta olisi helppo viritellä keskustelua eri aiheista.

The Wild Robot Escapes -kirjassa robotti Roz on päätynyt maatilalle työrobotiksi. Roz teeskentelee olevansa aivan tavallinen robotti, mutta kaipaa koko ajan takaisin omalle saarelleen ja hanhipoikansa luokse. Roz alkaakin kehitellä pakosuunnitelmaa, jonka toteutuminen vie noin puolet kirjasta.

The Wild Robot Protects jatkaa Rozin tarinaa hänen kotisaarellaan, tai oikeastaan valtamerellä. Saarta uhkaa meren mukana kulkeutunut myrkky, joka tuhoaa kaiken tieltään. Roz lähtee tarpomaan merenpohjaa pitkin myrkyn alkulähteille selvittääkseen, miten sen voi pysäyttää.

Näistä kirjoista huomasi, että tarina oli valmis jo tuossa Escapessa. Ei Protects huono ollut, mutta se oli selvästi jatko-osa, jota ei ollut alun perin suunniteltu sarjalle. Siinä oli myös selvästi opettavaisempi ote kuin sarjan kahdessa muussa kirjassa.

Roz tapaa meressä monenlaisia mereneläviä, joilla on hänelle opetettavaa niin sukupuolen moninaisuudesta kuin ravintoketjustakin. Tarinassa on vahvasti mukana ympäristökasvatus ja ihmisen vastuuttomuus/vastuullisuus mertensuojelussa. Tärkeitä aiheita kaikki ja tosiaan nämä olisivat mielestäni mainioita luokkakirjoja.

“Can you believe we have to convince a robot why robots are important?” said George.

“Can you believe I have to convince humans why their own environment is important?” said Roz.

(The Wild Robots Protects, s. 187)

Kokonaisuutena tykkäsin sarjasta ja se on hyvä osoitus siitä, miten tasokasta lastenkirjallisuus voi olla. Vakavia asioita voidaan kirjoittaa seikkailun lomaan ja Brownin valitsema kertojaääni kantoi tarinaa hienosti.

Kirjojen tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects | Little Brown and Company 2018 & Piccadilly Press 2023 | 278 & 279 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robotti rikkoo sääntöä

* Paha mieli, paras mieli : Ympäristörikos

* Älä aloita uutta sarjaa : Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten & Sarjan edellinen osa on edellinen lukemasi kirja

* Luonto sivuilla : Toivo & Vapaus

Stephen King: Carrie

Uutinen Westoverin (ME) Enterprise-viikkolehdessä 19. elokuuta 1966.

Sivistin itseäni kauhuklassikolla! Olen joskus nähnyt jonkin Carrie-elokuvan, mutta kirja oli vielä lukematta. Tämä olikin vetävämpi kuin oletin.

Juoni lienee useimmille tuttu. Väkivaltaisen fundamentalisti-äitinsä kasvattama Carrie on koulukiusattu. Tilanne muuttuu entistä kurjemmaksi kun Carrien ensimmäiset kuukautiset alkavat koulun suihkussa. Tämä yksittäinen julma kiusaamistilanne saa lumipallon vierimään rinnettä alas ja pian koko kaupunki on liekeissä.

Kirjaimellisesti.

Oletin tarinan kulkevan suoraviivaisesti Carrien kertomana, joten kirjan rakenne yllätti. Tarinalla on monta kertojaa Carriesta kiusaajiin, ja nykyhetki keskeytyy usein uutistiedotuksiin ja otteisiin tulevista silminnäkijälausunnoista. Carrien telekineettiset voimat ovatkin tässä maailmassa perinnöllisiä ja tieteellisen tutkimuksen alla.

Osa näistä tutkimusteksteistä ja tietokirjaotteista nosti karvat pystyyn, niin naisvihamielisiä ne tuntuivat olevat. Telekinesia kun aktivoituu vain naisissa ja voi kauhistus sentää, ei naisilla pitäisi sellaista valtaa olla, lukkojen taakse kaikki syntymästä saakka. Onneksi narratiivi itsessään ei taivu samalle kannalle; ainakin minusta tuntui, että lukijan olikin tarkoitus pöyristyä näistä.

Ilmeisesti lukijan ei ollut tarkoitus pöyristyä Stephen Kingin loppumattomasta kiinnostuksesta tisseihin. Tulipahan ainakin selväksi mistä hän tykkää.

Kuitenkin, tykkäsin kirjasta ja säälin Carrieta aivan loputtomasti. Tarina kuvaa hyvin julmuutta, jota tapahtuu kodeissa suljettujen ovien takana. Carrien äiti on uskonkiihkossaan ja synninpelossaan suorastaan järjiltään.

Samoin tässä kuvataan hyvin sitä julmuutta, jota koulukiusatut voivat kohdata. Oikeastaan pidin siitä, miten sukupuolittunutta Carrien kiusaaminen tässä oli. Pahimmat kiusaajat olivat nimenomaan tyttöjä, jotka iskivät heti toisen heikoimpiin kohtiin.

Kiusaamisessa näkyivät myös yhteiskuntaluokat: pääpahis Chris uskoo selviävänsä mistä vain, koska isi on rikas lakimies. Mitäpä sitä turhaan tuntee syyllisyyttä tai katumusta heikompiensa polkemisesta, sehän on suorastaan luonnonlaki. Uskottavan vastenmielinen hahmo.

Ei kai pitäisi olla massamurhaajan puolella, mutta ymmärsin kyllä hyvin, mistä Carrien raivo kumpuaa ja miksi se viimeinen olki katkaisi kamelin selän. Juuri kun hän on löytänyt oman voimansa ja pienen uskon tulevaisuuteen, se revitään häneltä raa’asti pois.

Carrie ei kuvitellut kenenkään tajuavan, miten hirveästi rohkeutta oli tarvittu siihen että hän ryhtyi tähän, että hän jättäytyi kaiken sen armoille mitä ilta hirveimmillään saattaisi tuoda mukanaan.

(s. 112)

Rajansa kaikella, myös sillä, miten paljon paskaa niskaan ihminen voi ottaa.

Kirjan tiedot:

Stephen King: Carrie | Tammi 2004 (1. p. 1987) | 211 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Carrie (1974) | Suomennos: Tuula Saarikoski

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Jokken kirjanurkka, Tarinoiden syvyydet ynnä muut

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirja on kirjoitettu ennen kuin synnyit

* Paha mieli, paras mieli : Perheväkivalta

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Pyörittelin mielessäni eri kirjoja Robotti-lukuhaasteen klassikoksi, ja sitten välähti. Tokihan myös Osamu Tezukan Astro Boy -manga on genrensä klassikko. Mahdollisesti jopa useamman genren scifistä supersankareihin.

Sitä ihan alkuperäistä vuosien 1952-1968 Tetsuwan Atomia ei ole suomennettu, mutta tämä Akira Himekawan kuvittama 2000-luvun alun mangatrilogia kyllä. Manga puolestaan on sarjakuvaversio samaan aikaan ilmestyneestä animesta, joka tehtiin Atomin ja alkuperäisen animen synttäreiden kunniaksi.

Summa summarum, tämä on käsittääkseni alkuperäistä kunnioittaen tehty uusintaversio, jossa tyyli ja tarina ovat lähellä alkuperäistä joskin hieman modernisoiden.

Tarina tuntuikin sekä nostalgiselta että yllättävän ajankohtaiselta. Asiat, jotka alkuperäisessä tarinassa ovat kaukaista tulevaisuutta, ovat nyt jo askeleen lähempänä ja vakavamman mietinnän alla. Missä menee ihmisen ja robotin välinen raja? Voiko vain ihminen olla inhimillinen? Niin se tekniikka kehittyy.

Tarinan päähenkilö on siis Atom, alakoululaispojan näköiseksi tehty robotti. Atom on ensimmäisen sukupolven androidi, jolla on sielu/sydän. Atomin on tarkoitus olla silta ihmisten ja robottien välillä, ja inhimillistää robottien kohtelua. Atomin peruslempeä luonne joutuukin koetukselle aina, kun hän joutuu toimintagenren vaatimiin tappeluksiin.

Atom ja muistinmenetys.
(vol. 2, s. 56)

Näistä kolmesta osasta ensimmäinen oli oikeastaan jos ei tylsin niin vähiten kiinnostavin. Kahdessa jälkimmäisessä osassa syvennytään Atomin ja hänen päävastustajansa Atlaksen taustoihin, jotka ovat tietenkin sopivan traagiset.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä sarjasta ja se oli mielenkiintoinen kurkistus 1950-60-luvun robotiikkaan liittyviin mielikuviin. Kuvitus oli selkeää ja tarinaa helppo seurata. Naishahmoilla tarina ei voi kehua, mutta oli niitä sentään muutama joskus mukana.

Miinusta siitä, että joissakin ruuduissa tumma teksti oli laitettu tummalle pohjalle. Eihän sitä voinut lukea ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3 | Sangatsu Manga 2007 | 186, 181 & 185 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Astro Boy Tetsuwan Atom (2003-2004) | Suomennokset: Antti Kokkonen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Klassikko

R.S. Burnett: Whiteout

This is the Wartime Broadcasting Service from the BBC in London.

Mikäpä sen rattoisampaa kuin lukea tarina selviytymisestä ääriolosuhteissa. Tykkään näistä sekä faktana että fiktiona, joten R.S. Burnettin Whiteout kuulosti lupaavalta.

Tarinan alussa brittiläinen jäätikkötutkija Rachael on yksin Antarktiksella. Radiosta toistuu BBC:n tiedotus alkaneesta ydinsodasta, mutta muuta elämää ei jäätiköltä löydy. Rachael päättää lähteä uhkarohkeasti kohti isompaa tukikohtaa katsomaan, onko hän tosiaan yksin maailmassa.

Rachaelin tarpomista jäätiköllä ja lumimyrskyssä oli kiva ja jännittävääkin lukea tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen ei voinut kuin todeta, että hän on ilmeisesti jotain sukua Hannu Hanhelle, niin uskomattoman hyvä onni hänellä oli.

Tällaisissa tarinoissa tykkään enemmän siitä, että vaikeuksista selvitään voittoon nokkeluudella. Oli tässä sitäkin, mutta silti suurimmat vastoinkäymiset ratkesivat harmillisesti silkalla hyvällä tuurilla.

En myöskään oikein tykännyt “yllättävästä” juonenkäänteestä, jonka näki tulevan kilometrin päästä. Ja kaiken lisäksi en oikein jaksa sitä, miten nainen on jonkun mielestä (itsensä, puolisonsa) heti huono äiti kun valitsee työn kotiäitiyden sijaan. Rachaelin siippa olisi joutanut roskiin.

Mutta! Se mistä yllätyin ja suorastaan pidin oli se, miten avoimen kriittinen tämä kirja oli Yhdysvaltojen nykyistä ilmastopolitiikkaa kohtaan. Oikeastaan politiikkaa ylipäätään, mutta ilmastonmuutoksen ja lähestyvän, USA:n aiheuttaman jäätikkökriisin vuoksi Rachael Antartiksella on.

Burnett suomii USA:n ja etenkin sen presidentin välinpitämättömyyttä ja ahneutta oikein antaumuksella. Koska olen samaa mieltä hänen kanssaan, tätä oli suorastaan ilahduttavaa lukea.

Kirjan tiedot:

R.S. Burnett: Whiteout | HarperCollins 2025 | 278 sivua | Kirjastosta

David Eddings: Tamulin taru

Keisarilliselle neuvostolle oli käynyt tässä vaiheessa ilmeisen selväksi, että valtakuntaa uhkasi mitä vakavin vaara - vaara, jonka vaatimuksiin hänen keisarillisen majesteettinsa hallitus kykenisi vain perin puutteellisessa määrin vastaamaan.

En sitten malttanut mieltäni vaan päätin lukea Tamulin tarun heti Eleniumin jälkeen. Samat tutut hahmot, samalla kaavalla toimiva juoni, sama tuttu Eddingsin huumori ja ihan samalla tavalla luin nämäkin tiiliskivet todella nopeasti.

Trilogia alkaa Tulikupoleista, jossa naapurimantereen keisari pyytää Sparhawkia visiitille vilkaisemaan yliluonnolliselta vaikuttavaa ongelmaa. Keisarin tunteita säästääkseen Sparhawk ei lähde matkaan yksin, vaan reissu naamioidaan koko perheen valtiovierailuksi.

Melkein koko kirja kuluu siihen, että retkikunta taivaltaa Eosian mantereelta Tamulin pääkaupunkiin. Eipä haitannut, siihen mahtui jos jonkinlaista sivujuonta ja kummallisia kohtaamisia.

Hohtavaisissa lähetään noutamaan Bhelliomia ja piipahdetaan niiden hohtavaisten luona. Tässä kirjassa on koko kuuden kirjan sarjan ylivoimaisesti puuduttavin kohtaus, jossa selostetaan pitkään ja hartaasti sitä, millainen takapiru Sparhawkin selän takana on vuosikymmeniä häärinyt. 

Ja sitten Salattu kaupunki päättää reissaamisen astetta eksoottisempaan matkakohteeseen, jonne pyrkivät suunnilleen kaikki kahden mantereen silmäätekevät. Minusta tarina hajosi tässä aika pahasti, koska Sparhawk ei enää riittänyt kertojaksi. Näkökulma hyppeli koko ajan eri hahmojen välillä, koska tähän salattuun kaupunkiin tosiaan pyrkivät kaikki kynnelle kykenevät.

Eipä silti, kirjassa oli kyllä ihan suosikkitiimiytymisiäni. Ulathin, Tynianin ja heidän peikkoystävänsä keskustelut viihdyttivät aina, ja tykkäsin myös Beritin ja Khaladin harharetkistä. Pidin myös siitä, että Ehlanasta tuli yksi kertojista ja että naiset saivat muutenkin merkittävämpiä rooleja. Aphraelista en siltikään pitänyt, siinä sitten on rasittava jumaluus.

Ja ihan erityisesti pitää mainita pitkät naiset! Kirjasomessa on keskusteltu romanttisten tarinoiden piiiitkistä mieshahmoista ja tässäpä on sitten sille vähän vastakohtaa. Kaikki ataanien soturikansaan kuuluvat ovat sukupuoleen katsomatta noin parimetrisiä. Sparhawkin joukkoon kuuluva Mirtai on siis sellaiset 20-30 senttiä korviaan myöten rakastunutta, toiseen kansaan kuuluvaa sulhoaan pitempi.

Lopputulemana tykkäsin tästäkin sarjasta ja viihdyin sen parissa vallan mainiosti. Oli erityisen mukavaa lukea sankareista, jotka ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Milloin kolottaa selkä, milloin rasittavat varhaiset aamut, milloin sitä vain olisi mieluummin kotona perheensä kanssa kuin juoksentelisi ympäri mannerta pelastamassa maailmaa.

Kirjojen tiedot:

David Eddings: Tulikupolit, Hohtavaiset & Salattu kaupunki | Karisto 1997 | 619, 640 & 639 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Domes of Fire (1992), The Shining Ones (1993) & The Hidden City (1994) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Monta päähenkilöä & Ennustus

David Eddings: Eleniumin taru

Aikojen aamunkoitteessa, kauan ennen kuin Styricumin heimon kantaisät rahjustivat kyyryssä selin, turkiksiin kietoutuneina ja nuijia puristaen alas Zemochin vuorilta ja metsistä aina keskisen Eosian tasangoille, asusti luolassa syvällä pohjoisen Thalesian ikilumien alla kääpiökasvuinen ja muotopuoli peikko nimeltä Ghwerig.

Sanoinkin tuossa jo aiemmin, että @olipakerrankirja innosti tarttumaan uudelleen David Eddingsiin. Aina voi syyttää toisia lukujonon kasvamisesta!

Eddingsin kirjat olivat teiniminälleni portti fantasiakirjallisuuteen heti Dragonlance-kirjojen jälkeen. Dragonlanceista ei koskaan tullut suosikkejani, mutta Eddingsin Garion- ja Sparhawk -sarjoista tuli. Ne löytyvät omasta hyllystäni ja olen aina silloin tällöin lukenut niistä valittuja paloja. Koko sarjojen uusintaluvusta on kuitenkin piiiitkä aika, joten muistikuvat eivät olleet enää kovin tarkkoja.

Toisin kuin noissa Garion-kirjoissa, Sparhawkeissa päähenkilöt ovat aikuisia, useimmat vähintäänkin keski-ikäisiä. Nämä eivät ole sellaisia nuoren pojan kasvutarinoita kuin Belgarionin taru on, vaan enemmänkin Mallorean-tyyppisiä kaveriporukan miekka ja magia vaelluksia.

Eleniumin taru -sarja alkaa, kun Sir Sparhawk palaa maanpaosta huomatakseen, että hänen nuori kuningattarensa on kuolemaisillaan. Timanttivaltaistuimessa säntäillään pitkin ja poikin mannerta selvittämässä, millä Ehlanan voisi pelastaa. Rubiiniritarissa säntäily jatkuu ja Sparhawkin sekalaisen seurakunnan tähtäimessä on legendaarinen Bhelliom, jonka edessä vapisevat niin kuolevaiset kuin jumalatkin. Trilogian päättää Safiiriruusu, jossa syvennytään kirkon politiikkaan ja lähdetään jumaljahtiin.

Näissä kirjoissa vietetään rutkasti aikaa hevosten selässä Sparhawkin ja kumppaneiden kiitäessä valtakunnasta toiseen. Eri asioiden etsiminen onkin näppärä keino esitellä Eosian mannerta ja valtakuntia, joiden kansat toistavat meidän maailmastamme nostettuja kliseitä ja stereotypioita. Pohjoisen thalesialaiset ovat viikinkejä, peloi-kansa mongoleja jne. Näiden kansojen parissa ei myöskään paljon individualisteja ole, vaan kaikki ovat tyypillisiä eleenejä ja tyypillisiä styrikkejä ja tyypillisiä muita heimoja.

Kansojen kuvauksissa ja etenkin naishahmoissa olisi ollut paljonkin toivomisen varaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että minulle nämä olivat edelleen aivan erinomaisen luettavia kirjoja. Tiiliskivimäisyydestään huolimatta luin nämä nopeasti ja suorastaan ahmimalla. Tarina rullasi eteen päin kuin juna ja käytännössä kaikkien harrastama nokkela sanailu nauratti kerran jos toisenkin.

Safiiriruususta oli jo ennestään jäänyt mieleeni fantasiapaavin valinta. Tällaista uskonnollista politikointia, selkään puukottamista ja kieroilua näkee harvemmin etenkään fantasiakirjallisuudessa. Kirkonmiesten ahneutta ja pikkumaisuutta kuvataan piikikkäästi, ja ääntenlaskennasta saatiin aikaan jännitysnäytelmiä.

Muistin myös sen, että en ole koskaan suuremmin pitänyt jumalatar Aphraelista ja se piti paikkansa tälläkin kertaa. Rasittava tenava, ja se mitä hän teki lopussa Sparhawkille ja Ehlanalle olisi jo sopinut kauhukirjaankin.

En myöskään innostunut tuosta Sparhawkin ja Ehlanan romanssista. Muistaakseni se kuitenkin toimi jatko-osissa eli Tamulin taru -trilogiassa. Kieltämättä nyt houkuttaisi lukea myös se!

Kirjan tiedot:

David Eddings: Timanttivaltaistuin, Rubiiniritari & Safiiriruusu | Karisto 1996 | 503, 456 & 67 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Diamond Throne (1989), The Ruby Knight (1990) & The Sapphire Rose (1991) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirja, jonka luet uudelleen, Joku säilyttää salaisuutta & Monarkia

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Kirjatunnustus: minä ja Ursula K. Le Guin emme vain sovi yhteen. Olen yrittänyt lukea häneltä yhtä sun toista, mutta kun ei nappaa niin ei vain nappaa.

Siksipä odotin tämän sarjakuvan lukemista. Viimeinkin voisin sivistää itseäni fantasiaklassikolla! Odotukset olivat siis korkealla Fred Fordhamin A Wizard of Earthsea -mukautuksen suhteen vaikka en voikaan verrata sitä alkuperäisteokseen.

Esipuheen mukaan teksti on nostettu käytännössä kokonaan kirjasta sellaisenaan ja se toimi mielestäni hyvin sarjakuvassa. Jotain on jätetty pois, mutta sitä ei tätä lukiessa huomannut. Sitäkään ei huomannut, että osa repliikeistä on alun perin ollut niin sanottua leipätekstiä. Hyvä adaptaatio siis sen suhteen.

Tarinan nuorelle Gedille kerrotaan vuosien ajan, että hänestä tulee mahtava velho, jolla on verrattomat voimat. Ylpistyy siinä vähemmästäkin. Ged kuvittelee olevansa parempi kuin onkaan ja hupsista vain, niin sitä tuli kokeiltua vähän henkien manaamista ja laskettua vapaaksi uhkaava varjo-olento.

Sen jälkeen Ged oppii aimo annoksen nöyryyttä ja alkaa oikeasti kasvaa siksi velhoksi, joka hänestä povattiin tulevan.

Tarinassa yhdistyvät seikkailu ja Gedin kasvutarina. Sitä höystää varsin kiinnostava magiasysteemi, jossa kaikilla ja kaikella on tosinimi. Sen tietämällä asiaa voi hallita, ja velho-oppilaiden aika kuluukin rattoisasti sanastoa opetellessa.

Tarina toimii siis sarjakuvanakin, mutta!

Ja se onkin iso mutta.

Minusta on nimittäin kiva nähdä, mitä sarjakuvassa tapahtuu. Tässä en aina nähnyt. Näköjään tarvitsen kuvitukseen enemmän tumman ja vaalean kontrastia kuin tässä oli.

Suurin osa tarinasta on piirretty niin tummaksi, että en saanut siitä mitään selvää, mikä oli harmillista. Hämärät sisätilat, yöt ja myrskyt on aivan mahdollista piirtää niin, että ruutujen tapahtumat voi oikeasti nähdä hukkaamatta silti tunnelmaa!

Sai tästä sen verran selvää, että luin loppuun saakka, mutta lopputulema menee kyllä miinuksen puolelle.

Kirjan tiedot:

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea | HarperCollins Publishers 2025 | 270 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 36. Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa

* Fantastinen kesä : Taistelukohtaus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan saarella tai veden alla

John Boyne: Kuudes mies

Junavaunussa minua vastapäätä istuu iäkäs rouva kettupuuhka harteillaan ja muisteli vuosien varrella tekemiään murhia.

John Boynen Kuudes mies kuittaa kahdesta eri lukuhaasteesta hyvin samantapaiset kohdat. Se on nimittäin 2000-luvulla kirjoitettu kirja, joka on kielletty jossain maassa. Tässä tapauksessa maa on Venäjä ja syy kieltoon on vähemmän yllättävä: kirjan sateenkaariteema.

Tarina pyörii ensimmäisen maailmansodan ja jos ei kielletyn rakkauden niin ainakin kiellettyjen tunteiden ympärillä. Kertoja, Tristan Sadler, valehteli ikänsä ja värväytyi rintamalle vain 17-vuotiaana. Siellä hän tutustui Will Bancroftiin, jonka kirjeitä hän on nyt sodan jälkeen toimittamassa tämän sisarelle.

Kirjan takakansiteksti pilaa harmillisesti yhden tarinan juonenkäänteen, joka paljastuu vasta keskellä tarinaa. Toisaalta englanninkielinen nimi The Absolutist tekee sen myös, mutta enemmän tulkinnanvaraisesti. Absolutisteja, aseistakieltäytyjiä, on nimittäin tarinassa kaksi, ja periaatteessa nimi voisi viitata heistä kumpaankin.

Mutta siis, keskiössä ovat kuitenkin Tristanin tunteet Williä kohtaan sekä sota-aikana että sen jälkeen. Hauraan suhteen tekevät monimutkaiseksi sota ja tietenkin yleinen kielteinen asenne homoseksuaalisuutta kohtaan. Kenellä on rohkeutta olla oma itsensä, sekä identiteettinsä että periaatteidensa suhteensa?

Tarina pääsi yllättämään. Se kiertelee pitkään salaisuuksien ja häpeälliseksi koettujen asioiden ympärillä. Heti alusta on toki selvää, että ei tämä(kään) rintamaromantiikka onnellisesti pääty. Se, millä tavalla onnettomasti se päättyi, oli sitten ihan toinen ja se yllättävä juttu.

Kirjan luettuani mietin, että onko kukaan kirjoittanut tällaista sota-ajan sateenkaarikirjaa, jossa olisi onnellinen loppu? Jossa molemmat selviävät hengissä sodasta ja suhde jatkuu sodan jälkeen suhtkoht onnellisena molempien pitkän elämän loppuun saakka? Jos tulee mieleen, niin vinkatkaa!

Tämä oli joka tapauksessa hyvä ja nopealukuinen kirja, jos kohta hyvin synkkä. Tristan ei myöskään ole kovinkaan miellyttävä päähenkilö, mikä oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua.

Kirjan tiedot:

John Boyne: Kuudes mies | Bazar 2013 | 334 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Absolutist (2011) | Suomennos: Laura Beck

Luettu myös:

Tuntematon lukija, P. S. Rakastan kirjoja, Tarinoiden syvyydet ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 27. Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

* Lukumatka menneisyyteen : 17. Kirja on tai on ollut kielletty jossain maassa

Jean-Marc Rochette: The Last Queen

Jean-Marc Rochetten sarjakuva The Last Queen menee kategoriaan “työkaveri suositteli”, ja hyvä että suositteli! Raskaasta aiheestaan huolimatta tämä oli nopeasti luettu ja todella hieno teos.

Tarina sijoittuu vuoteen 1920. Édouard Roux on loukkaantunut sodassa hirvittävällä tavalla ja olettaa viettävänsä loppuelämänsä yksin pussi päässään. Yllättäen hän saa uutta toivoa kuullessaan kuvanveistäjä Jeanne Sauvagesta. Jeanne luo kasvonsa menettäneille miehille naamioita, joiden ansioista nämä voivat taas liikkua julkisesti kauhistusta herättämättä.

Tässä oli monia hienosti kerrottuja puolia. Käväistään vähän Pariisin taitelijapiireissä, joissa vilahtaa monia tuttuja nimiä. Jeannen osa naispuolisena taiteilijana ei suinkaan ole helppo, mutta etenkin ne ihan tavalliset ihmiset arvostavat sitä, mitä hän tekee veteraanien hyväksi.

Ennen kaikkea tarinassa kuitenkin liikutaan luonnossa, Édouardin kotiseudulla. Hänellä on ollut hankala ja kiusattu lapsuus, mutta siitäkin huolimatta kotipaikka vetää aina puoleensa. Syrjäseudulla sekä Édouard että Jeanne löytävät vapauden olla niin kuin haluavat.

Pohjimmiltaan tarina onkin kaunis ja surumielinen rakkaustarina. Jeanne näkee Édouardin vamman taakse ja kumpikin ihailee toisessa hiljaista periksiantamattomuutta. Rauha, jonka he löytävät yksinkertaisesta elämästä, oikein huokuu sivuilta.

Mutta ei tämä kuitenkaan ole mikään hyvän mielen kirja. Édourdia painavat sekä sota- että lapsuusmuistot sekä etenkin se, mitä kotiseudun viimeiselle karhulle tehtiin. Kirjan nimi viittaakin viimeiseen naaraskarhuun ja myös salaisuuteen, jota Édouardin suku on suojellut lukemattomien sukupolvien ajan.

Loppu ei myöskään ollut mitenkään iloinen, mutta se tuntui tarinalle sopivalta. Oikein onnellinen loppu ei olisi tälle sopinutkaan, vaikka sitä olisin toivonutkin.

Lopputulema siis loistava sarjakuva! Pidin myös tyylistä, joka on selkeää ja vie tarinaa eteenpäin myös sanattomissa kohdissa.

Kirjan tiedot:

Jean-Marc Rochette: The Last Queen | SelfMadeHero 2024 | 238 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: La derniére reine (2022) | Englanninkielinen käännös: Edward Gauvin

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 1. Kirjan alkukieli on jokin romaaninen kieli

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet

Kun Quinton kertoi, että piiloutuisimme huippusalaiseen paikkaan, kuvittelin mielessäni maanalaisen bunkkerin jossain syrjäseudulla.

Olen lukenut B. B. Alstonin Amari-sarjan kaksi edellistä osaa, joten päätin sitten lukea tämän Amari ja kurjat ihmeet -kirjankin kun se kohdalle sattui. Ilmeisesti tämän oli alun perin tarkoitus olla sarjan viimeinen osa, mutta kyllähän tämän lopussa jatkoa kovasti pedataan.

Luulenpa kuitenkin, että minun lukemiseni jää tähän. Tykkäsin ensimmäisestä osasta paljon, mutta toinen ei ollut niin mieleeni. Tämä kolmas ei harmillisesti innostanut senkään vertaa.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Pahikseksi paljastunut Dylan on varastanut Amarin taikuuden ja noussut taikurien johtajaksi. Amari ystävineen yrittää estää taikureita tuhoamasta koko yliluonnollista maailmaa.

Jos tykkää tapahtumatulituksesta niin tämä on oikein sopiva kirja. Itse en siitä niin innostunut, kaipaan näköjään hengähdystaukoja toimintakohtausten välissä. Uudet paikat, hahmot ja juonenkäänteet vyöryivät päälle jatkuvalla syötöllä ja siksi kokonaiskuva koko juonesta jäi minusta aika sekavaksi.

Amari oli kivasti aktiivinen toimija omassa tarinassaan eikä taikuuden puute häntä hidastanut. Kovin sopivasti tarjolla olikin taikaesineitä ja ystäviä, joiden kyvyt vastasivat aina siihen, millaista apua Amari tarvitsi.

Mutta, vaikka en sitten loppujen lopuksi oikein suosittelisikaan tarinaa juonen puolesta, minusta on kuitenkin hienoa, että se on suomennettu. Suomessa julkaistuun fantasiakirjallisuuteen sarja tuo toivottua vaihtelua siksi, että Amari perheineen on musta. Hänen kohtaamansa rasismi ja luokkajako ovat olennainen osa hänen hahmoaan.

Sitä paitsi nuorille fantasian ahmijoillehan sarja on tarkoitettu, ei tällaisille kriittisille aikuislukijoille!

Kirjan tiedot:

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet | Otava 2025 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Amari and the Despicable Wonders (2024) | Suomennos: Ilkka Rekiaro

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Osa kirjasarjaa

Esko Valtaoja: Avaruudesta

Hieman yli kaksituhatta vuotta sitten roomalainen runoilija Lucretius kirjoitti teoksen De rerum natura, suomennettu nimellä Maailmankaikkeudesta.

Esko Valtaojan Avaruudesta on piskuisesta koostaan huolimatta noin maailmankaikkeuden kokoinen. Kirja onkin tarkoitettu heille, joilla ei ole aikaa perehtyä tähtitieteeseen sen syvemmin, mutta joita se kuitenkin kiinnostaa.

En voi väittää ymmärtäneeni aivan kaikkea, mitä kirjassa sanotaan, mutta siitä huolimatta lukemisesta ei jäänyt tyhmä olo. Valtojan teksti on, no, maanläheistä. Hän kertoo, mitä maailmankaikkeudesta jo tiedetään ja spekuloi vähän sillä, mitä sieltä voisi ehkä mahdollisesti kenties löytää.

Kirja on vuodelta 2019 ja oletan vallan rohkeasti, että kuvamme maailmankaikkeudesta on terävöitynyt kuudessa vuodessa ainakin jonkin verran. Tai sitten tutkijat ovat entistä hämmentyneempiä, sekin lienee mahdollista.

Kirjassa tosiaan esitellään lyhyesti ja ytimekkäästi muun muassa universumin, galaksien, aurinkokuntien ja planeettojen syntyä. Tykkäsin eniten pyrstötähtiä käsittelevästä Eskopoika ja pyrstötähti -luvusta, enkä vain siksi, että siinä esiintyivät myös Tove Jansson ja muumit.

Pyrstötähdet nyt vain ovat kiehtovia ja muistan hyvin kun Hale-Bopp viiletti taivaankannen poikki. Toivottavasti olen vielä hengissä kun Halleyn komeetta saapuu naapurustoon vuonna 2061.

Kirjan tiedot:

Esko Valtaoja: Avaruudesta | Ursa 2019 | 158 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin

* Kohti ääretöntä : Avaruus

Al Willliamson & Archie Goodwin: Käärmemestarit

Mikä nostalgiapläjäys kirjastosta löytyikään! Al Williamsonin kuvittama ja Archie Goodwinin kirjoittama Käärmemestarit on aitoa Star Wars -sarjakuvaa suoraan 1980-luvulta.

Takakannen mukaan tähän on koottu kolme ensimmäistä sanomalehdissä vuodesta 1981 ilmestynyttä seikkailua. Tätä sarjaa ilmestyi ilmeisesti kolmen vuoden ajan eli siihen asti, että alkuperäinen elokuvatrilogia oli näytetty.

Käärmemestareissa on kolme seikkailua, jotka ovat suoraa jatkumoa toisilleen. Viidakkoseikkailusta siirrytään takaa-ajon kautta imperiumin sisäisiin kiistoihin. Luke soluttautuu Darth Vaderin rakenteilla olevaan tähtihävittäjään ja päätyy lopulta hylynryöstäjien orjaksi.

Ajallisesti tämä sijoittuu jonnekin Uuden toivon ja Imperiumin vastaiskun väliin. Hauska välitarina siis! Aivan erityisen hauskan tästä teki se, että koska Jedin paluu ei ollut ilmestynyt tätä kirjoittaessa, Luken, Leian ja Hanin pieni kolmiodraama oli vielä voimissaan. Han iskee Leiaa minkä ehtii ja Luke kihisee mustasukkaisuudesta tietämättä ihastuneensa siskoonsa.

Kokonaisuutena tämä oli nopealukuinen ja vauhdikas seikkailu, jossa oli ihan toimiva kuvitus. Hahmot tunnisti helposti ilman, että kenenkään piirteitä oli liikoja liioiteltu. Tarina jäi harmillisesti cliffhangeriin ja jatkui kaiketi seuraavassa lehdessä!

Viidakossa, viidakossa...

Kirjan tiedot:

Al Willliamson & Archie Goodwin: Käärmemestarit | Jalava 2003 | 78 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos vuodelta 1981, suomentanut llkka Äärelä

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta