Esko Valtaoja: Kohti ikuisuutta

Esko Valtaoja:
Kohti ikuisuutta
303 s.
Ursa 2017
Kirjastosta

Olipa kerran optimisti, joka löi pessimistin kanssa vetoa maailman tulevaisuudesta.

Eipä tarvitse kuin katsoa uutisia ja tuntuu, että maailmanloppu on lähellä. Tai jos ei maailmanloppu niin ainakin sen tajuaminen, että huonosti menee. Sotia, murhia, onnettomuuksia, nälänhätää, eriarvoisuutta, Donald Trump, Kim Jong-un... Vähemmästäkin masentaa. Maailma näyttää olevan menossa vain huonompaan suuntaan eikä toivoa paremmasta ole.

Vai onko sittenkin?

Esko Valtaojan uusimmassa kirjassa keskitytään toivon valamiseen tämän näennäisen surkeuden keskellä. Maailmalla tai ainakin ihmisille menee nimittäin loppujen lopuksi oikein hyvin. Paremmin kuin koskaan, suorastaan. Sotia ja nälänhätää on vähemmän kuin koskaan ennen, ihmiset ovat kaikesta huolimatta keskimäärin varakkaampia ja tasa-arvoisempi kuin koskaan historiamme aikana. Toki joidenkin valtioiden päättäjät ovat niin sanotusti kuutamolla, mutta on sitä valtaistuimella istunut kyseenalaista väkeä ennenkin.

Valtaoja esittääkin nykytilanteen optimistisesti. Ennen oli objektiivisesti huonommin, huomenna pitäisi kaiken logiikan mukaan olla paremmin koska kuitenkin, kaikesta huolimatta, pyrimme aina parempaan. Kirjassa käydään läpi esimerkiksi älykkäät koneet, avaruusmatkailu ja geenimanipulointi mahdollisuuksina, ei uhkina. Tämä olikin sen puoleen hyvin virkistävää luettavaa. 

Pelottelun sijaan kirjassa tsempataan eteen päin. Ennen pitkää joko kuolemme kokonaan tai levittäydymme avaruuteen, ja tuo jälkimmäinen on paljon todennäköisempää. Se ei tapahdu heti, ei omana elinaikanani, mutta ehkä jossain tuhansien vuosien päässä joku suomalaisten jälkeläinen uittaa varpaitaan laiturilla ja kohottaa katseensa ihan erilaisiin tähdistöihin. Jos hänellä siis on tällaisia varpaita, kukapa tietää millaiseksi tulevaisuuden ihminen itsensä muokkaa?

Maailma vailla sortoa, vailla väkivaltaa, vailla puutetta; tasa-arvoinen maailma, jossa jokainen ihminen on vapaa kasvamaan täyteen mittaansa, täyteen ihmisyyteensä, tavoittelemaan parasta, mitä hän voi omassa elämässään olla. Osaatko kuvitella mitään vielä tätäkin parempaa tulevaisuutta - olettaen että  et ole hullu maailmanvalloittaja tai uskonnollinen fanaatikko? Miksi et siis yrittäisi kulkea kohti tätä mahdollista tulvaisuutta?

(s. 269)

Kirjasta jäi hyvä olo ja vieläpä sellainen olo, että ymmärsin lukemani! Ei mitenkään itsestäänselvyys kun käsitellään niinkin suuria asioita kuin tähtien välinen matkustaminen ja ikuisuus, mutta Valtaoja osaa kirjoittaa vaikeat asiat ymmärrettävästi.

Luettu myös mm.

Eniten minua kiinnostaa tie, Mummo matkalla

Haasteet:

*Helmet-lukuhaaste 2017 - 2. kirjablogissa kehuttu kirja  [42/50]

Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani

Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani
(My Brief History)
124 s.
WSOY 2015
Kirjastosta

Isäni Frank oli Yorkshiressä Englannissa asuneen torpparisuvun vesa.

Tunnustan etten ole lukenut Ajan lyhyttä historiaa. Pitäisi ihan yleissivistyksen vuoksi ja koska avaruus on kuitenkin aika kiehtova juttu. Jotenkin olen aina ajatellut, että se on kuitenkin niin korkealentoisesti kirjoitettu, että tällainen tavallinen tallaaja ei siitä mitään ymmärrä. Tämä kirja ei nyt oikeastaan rohkaissut yrittämään, vaikka ihan kiinnostava tapaus sinänsä onkin. Tässä on elämäkerralle yllättävän paljon tieteellisiä ja vaikeaselkoisia teorioita mikä kertonee siitä, miten äärettömän tärkeää Hawkingin työ on ollut hänelle. Maailmankaikkeuden tutkiminen on yhtä oleellista hänen elämälleen kuin hänen perheensä.

Minulle kiinnostavinta tässä kirjassa oli se, mitä odotinkin elämäkerralta eli elämästä kertominen. Hawking avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan intellektuelliperheen jäsenenä, sekä vakavan sairauden varjostamaa aikuisuuttaan. Olisinkin kaivannut enemmän henkilöhistoriaa ja vähemmän fysiikkaa, mutta niin, suuret teoriat ovat selvästi olleet Hawkingin elämän huippuhetkiä jotka hän haluaa jakaa muiden kanssa. Harmi vain, että itseäni kiinnosti enemmän Hawking henkilönä ja vähemmän Hawking tiedemiehenä.

Mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää oli Hawkingin oma huomautus siitä, että hän on vain aivan tavallinen tiedemies muiden joukossa. Älykäs, mutta ei sen älykkäämpi kuin kollegansa. Se, mikä erottaa hänet muista on hänen sairautensa. Jäinkin pohtimaan sitä, että onko tällainen erilaisuuden perusteella julkisuuteen nostaminen nyt sitten poliittisesti korrekti versio friikkisirkuksesta ja sormella osoittelusta? "Älykäs tiedemies, mullistanut maailmankuvaamme jne. jne. MUTTA KATSOKAA, PYÖRÄTUOLI!!!" Hawking nostetaan esille, koska hän on erilainen kuin muut. Hänet ja hänen erilaisuutensa saa nostaa esille, koska hän on älykäs ja pärjännyt hyvin elämässään. Oletuksena on kai se, että hän itse ilmoittaisi jos ei moista haluaisia. Hah, ihan kuin se olisi ikinä estänyt mediaa...

Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli positiivinen ja kirjasta jäi hyvä mieli. Kirjaa sävyttää Hawkingin kuiva huumori, joka upposi minuun kuin veitsi voihin. Hawking itse sanoo saaneensa elämältään miltei kaiken mitä on keksinyt toivoa. Sairaus ei ole estänyt häntä saamasta lapsia, matkustamasta ympäri maailmaa tai ratkomasta universumin salaisuuksia. Jokainen voisi oppia jotain hänen asenteestaan ja sinnikkyydestään. On vaikea kuvitella miten suuren työn takana tämänkin kirjoittaminen/sanelu on Hawkingille ollut. Omien sanojensa mukaan hänen viimeisin puhesyntetisaattorinsa tuottaa kolme sanaa minuutissa. Yrittäkääpä itse keskustella ja kirjoittaa kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita sillä tavalla. Nostan hattua!

Luettu myös mm.: Kirjakko ruispellossa, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Kirjoja ja muita kertomuksia

Haasteet: 50 kategoriaa - 27. a book you can finish in a day