Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa

Ettekö te koskaan väsy pyöräilemään?

Olen aivan varmasti lukenut Tuija Kauppiselta hänen tätä kirjaa edeltävän teoksensa Joutilaita kilometrejä, joka kertoo Tuijan ja hänen siippansa Ilkan pyöräilymatkasta Etelä-Amerikasta. En kuitenkaan löydä tästä itseltäni mitään todisteita: ei ole luettujen listalla eikä blogissa eikä missään. Elämän suuria mysteereitä…

Joka tapauksessa sen kirjan perusteella tartuin tähän uudempaan, jossa pariskunta pyöräilee Japanissa ja Etelä-Koreassa. Minusta ei ikinä olisi tällaisiin extreme-suorituksiin enkä edes juuri pidä matkustamisesta, mutta tykkään lukea muiden reissukokemuksista.

Pyörillä päästään keskittyy paitsi alla rullaaviin kilometreihin myös länsimaiseen näkökulmaan etenkin japanilaisesta kulttuurista. Kirja tuntui hieman toisteiselta, koska pyöräilyrutiinien ohella kuvaillaan paljon erilaisia ruokia, onsen-käyntejä ja japanilaista kohteliaisuutta. Kirjasta sai hyvän kuvan siitä, millaista pyöräretkeily Japanissa on. Turvallista, mutta pyöräteiden kunto jättää toivomisen varaa.

Rutiini on pyörämatkailijalle kuin pehmonalle lapselle. Tuttu ja turvallinen kiinnekohta arjessa, jonka muut osaset ovat koko ajan liikkeessä.

(s. 120)

Tämä rutiinien rakastaminen toki selittää tuota toisteisuutta. Pyörämatka on ollut erinomaisen onnistunut, jos sen aikana ei ole tullut vastaan suuria yllätyksiä!

Etelä-Koreassa ollaan vähemmän aikaa ja kokemus on siellä erilainen eikä selvästikään niin mukava. Kaupunkipyöräily on vaikeampaa, ruoka välillä vähintäänkin omituista eivätkä korealaisten käytöstavat ole yhtä miellyttävät kuin japanilaisten. Pariskunnan some-tilillä syntyi kuulemma ihan kiistaa asiasta kun he erehtyivät vertailemaan kahta eri maata keskenään.

Kokonaisuutena kirja oli kiinnostava ja nopealukuinen. Veikkaan, että olisin pitänyt siitä vielä enemmän jos Japani olisi minulle uudempi tuttavuus. Plussana kansiaukeamien kartta ja kirjan lopusta löytyvä lista tavaroista, jotka pariskunta oli pakannut mukaansa. Sieltä löytynee vinkkejä omia pyöräretkiään suunnitteleville.

Kirjan tiedot:

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa. Kirjapaja 2026. 204 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 25. Matkakertomus

Natori Sawako: Kirja, jota etsit (Kirjakauppa Perjantai #01)

Kerrotaan, että eräällä pohjoisen Kantōn alueella sijaitsevalla pienellä asemalla on kirjakauppa, josta voi löytää juuri sen kirjan, jonka haluaa lukea.

Minusta on näyttänyt vähän siltä, että Ennen kuin kahvi jäähtyy -sarja avasi sekä suomen- että englanninkieliset kirjamarkkinat vastaaville teoksille. Niiden jujuhan on siinä, että sinänsä irralliset tai ainakin irrallisilta vaikuttavat tarinat tapahtuvat samassa kotoisessa paikassa.

Natori Sawakon juuri suomennettu Kirja, jota etsit tapahtuu kirjakaupassa. Kehyshenkilöinä ovat kirjakaupan työntekijät, joista myymäläpäällikkö Makinolla on taito löytyy kaupan kokoelmasta juuri se kirja, joka sopii asiakkaan elämäntilanteeseen. Ensimmäisessä tarinassa esitellään opiskelija Fumiya, josta tulee kaupan uusi osa-aikainen työntekijä.

Tästä paistoi mielestäni aika paljon läpi se, että nämä neljä tarinaa ovat luultavasti alun perin ilmestyneet sarjana lehdessä. Näin tällaiset teokset on monesti käsittääkseni koottu. Ja eipä siinä mitään, onhan meilläkin jatkokertomuksia painettu kansiin kokonaiseksi kirjaksi, mutta tässä se tarkoitti turhaa toistoa. Joka tarinassa piti vähän kerrata, että mikä kirjakaupan juttu nyt olikaan.

Mutta kokonaisuutena tämä oli nopealukuinen hyvän mielen kirja, jossa ainakin länsimaisesta näkökulmasta hieman kummallisetkin ongelmat ratkeavat lempeästi puhumalla ja elämänviisauksia laukomalla. Jokainen tarina pyöri teemallisesti yhden tai kahden kirjan ympärillä, joten tästä voi poimia kirjavinkkejä omalle lukulistalleen.

Minusta kiinnostavinta tässä oli japanilaisen kulttuurin kuvaus. Oli kirjakauppa miten leppoisa hyvänsä, yötöitä tehdään mutisematta tarvittaessa. Se, että vanhemmat ulkoistavat lastenkasvatuksen käytännössä kokonaan ja valitsevat ahkeran työnteon, ei juuri kulmakarvoja kohota. Kirjakaupassa on mahdollisuus tilata ruokaa, jolla on tässä tapauksessa suora yhteys joko johonkin kirjaan tai ainakin tilanteeseen, jossa sitä tarjotaan.

Tarinoissa tulee toistuvasti esiin se, miten ihmisten pitäisi sopia tietynlaiseen heiltä odotettuun muottiin. Kukaan ei oleta koviksen näköisen tyypin lukevan ja tavallisemman näköinen nainen ei odota elämältään yhtä suuria kuin kauniimpi nainen voisi odottaa.

Eniten minua huvitti yksityiskohta, jonka ainakin itse tunsin kovin kliseiseksi. Fumiya nimittäin räpeltää silmälasejaan koko ajan. Olen mangani lukenut ja animeni katsonut, ja tällainen lasien kohentaminen on tyypillistä megane-hahmolle (joka Fumiya ei muulla lailla ole, hänestä on viileä harkitsevaisuus kaukana). En ollut ajatellutkaan, että se tulee näin vahvasti esiin myös aikuisten kirjallisuudessa! Tai no, ainakin tässä kirjassa.

Työnsin silmälaseja parempaan asentoon ja annoin katseen kiertää kirjanselkiä reunasta alkaen.

(s. 22)

Tämä aloittaa Kirjakauppa Perjantai -sarjan ja voi olla, että lukaisen jatkoakin kunhan se suomennetaan.

Kirjan tiedot:

Natori Sawako: Kirja, jota etsit. Otava 2026. 254 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Kinyōbi no honyasan (2016). Suomennos Raisa Porrasmaa.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2026

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain

Kiotolainen verkkainen ja viipyilevä elämänasenne on juurtunut minussa syvälle.

Kirjaston eräpäivä kolkuttelee oven takana, joten oli viimein aika lukea tämä Minna Eväsojan Rakkauden merkit. Rakkauden ja parisuhteen kuvailu japanilaisen kulttuurin kontekstissa kuulosti niin kiinnostavalta, että varasin tämän muistaakseni joskus keväällä.

Eväsoja kertoo kuuden esimerkin kautta rakkaudesta Japanissa. Tai oikeastaan siitä, millaisia parisuhdemalleja hänen lähipiiristään on vuosien (vuosikymmenten) varrella löytynyt. Se, onko parisuhteessa alusta alkaen rakkautta, ei ole useinkaan kynnyskysymys avioliiton solmimiselle.

Kirja oli kiinnostavaa ja osittain hyvinkin surullista luettavaa. Tositarinat kuvasivat sitä, miten hatara tukiverkko esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa kohtaavilla naisilla usein on. Kasvojen säilyttäminen on tärkeämpää kuin turvallisuus ja vanhemmat kehottavat pysymään naimisissa, vaikka tilanne olisi kaikin tavoin kauhea.

Sekin tuntui pysäyttävältä, että Eväsoja on joutunut miettimään, mitä kertoa tuttavilleen omasta perheestään. Tuntuu kurjalta, että omaa onnellisuutta ja Suomen vapaampaa elämäntapaa pitää piilotella ja sensuroida kulttuurierojen vuoksi.

Kurjistelun lisäksi kirjassa on toki onnellisempiakin tarinoita, mutta se onni ei aina lähde samoista lähtökohdista kuin esimerkiksi Suomessa. Japanilaisen avioliiton ei tosiaan tarvitse lähteä rakastumisesta, vaan järkiavioliitto on ollut monille oivallinen valinta. Luotetaan siihen, että kumppaniin rakastutaan ajan myötä, tai ainakin pystytään elämään yhdessä toisiaan sietäen.

Kirja päättyy optimistisista kertoen nuoresta Sakurasta. Japanilainen kulttuurikin on pakosta alkanut muuttua ja se näkyy myös parisuhdemarkkinoilla. Perheen perustaminen ei ole enää etenkään naisten ykkösprioriteetti ja yhteiskunnan on pakko hyväksyä lapsettomat sinkkunaiset. Sakuralla on enemmän mahdollisuuksia kuin hänen äidillään oli ja vaikka tytön omat valinnat ovatkin vanhemmille kova paikka, ne ovat kuitenkin mahdollisia aivan eri tavalla kuin sukupolvi(a) sitten.

Kokonaisuutena tämä oli sujuvaa ja kiinnostavaa luettavaa, jos kohta samoja, etenkin Eväsojan opintoja koskevia, asioita toisteltiin välillä turhan paljon. Tuli kyllä selväksi miten tärkeä Sensei oli, mikä Eväsojan väitöskirjan aihe oli ja millaisia asuinpaikkaan perustuvia stereotypioita japanilaisilla on toisistaan.

Kirjan tiedot:

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain | Gummerus 2025 | 208 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Sensuuri

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Pyörittelin mielessäni eri kirjoja Robotti-lukuhaasteen klassikoksi, ja sitten välähti. Tokihan myös Osamu Tezukan Astro Boy -manga on genrensä klassikko. Mahdollisesti jopa useamman genren scifistä supersankareihin.

Sitä ihan alkuperäistä vuosien 1952-1968 Tetsuwan Atomia ei ole suomennettu, mutta tämä Akira Himekawan kuvittama 2000-luvun alun mangatrilogia kyllä. Manga puolestaan on sarjakuvaversio samaan aikaan ilmestyneestä animesta, joka tehtiin Atomin ja alkuperäisen animen synttäreiden kunniaksi.

Summa summarum, tämä on käsittääkseni alkuperäistä kunnioittaen tehty uusintaversio, jossa tyyli ja tarina ovat lähellä alkuperäistä joskin hieman modernisoiden.

Tarina tuntuikin sekä nostalgiselta että yllättävän ajankohtaiselta. Asiat, jotka alkuperäisessä tarinassa ovat kaukaista tulevaisuutta, ovat nyt jo askeleen lähempänä ja vakavamman mietinnän alla. Missä menee ihmisen ja robotin välinen raja? Voiko vain ihminen olla inhimillinen? Niin se tekniikka kehittyy.

Tarinan päähenkilö on siis Atom, alakoululaispojan näköiseksi tehty robotti. Atom on ensimmäisen sukupolven androidi, jolla on sielu/sydän. Atomin on tarkoitus olla silta ihmisten ja robottien välillä, ja inhimillistää robottien kohtelua. Atomin peruslempeä luonne joutuukin koetukselle aina, kun hän joutuu toimintagenren vaatimiin tappeluksiin.

Atom ja muistinmenetys.
(vol. 2, s. 56)

Näistä kolmesta osasta ensimmäinen oli oikeastaan jos ei tylsin niin vähiten kiinnostavin. Kahdessa jälkimmäisessä osassa syvennytään Atomin ja hänen päävastustajansa Atlaksen taustoihin, jotka ovat tietenkin sopivan traagiset.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä sarjasta ja se oli mielenkiintoinen kurkistus 1950-60-luvun robotiikkaan liittyviin mielikuviin. Kuvitus oli selkeää ja tarinaa helppo seurata. Naishahmoilla tarina ei voi kehua, mutta oli niitä sentään muutama joskus mukana.

Miinusta siitä, että joissakin ruuduissa tumma teksti oli laitettu tummalle pohjalle. Eihän sitä voinut lukea ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3 | Sangatsu Manga 2007 | 186, 181 & 185 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Astro Boy Tetsuwan Atom (2003-2004) | Suomennokset: Antti Kokkonen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Klassikko

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

Kaksi monitoria näytti kuvaa samasta ihmisestä.

Lue maailma vuodessa -haasteeseen luettiin syyskuussa kirja, jonka on kirjoittanut kirjailija, joka on kotoisin ei-englanninkielisestä saarivaltiosta. Luin tähän lukulistallani muutenkin olleen japanilaisen Kikuko Tsumuran kirjan Unelma helposta työstä.

Tämä oli rakenteeltaan erilainen kuin kuvittelin. Kirja olisi melkein voinut olla novellikokoelma, mutta kaikissa oli kuitenkin sama nimettömäksi jäävä, 36-vuotias naispäähenkilö, joka kokeili erilaisia työtehtäviä. Hän on irtisanoutunut työstään työuupumuksen vuoksi ja haluaisi työpaikan, jossa ei tarvitsisi olla vastuussa yhtään mistään tai edes tehdä juuri mitään.

Täytyy sanoa, että maailmassa on kyllä merkillisiä työnkuvia. Tykkäsin kirjasta paljon jo ihan siksikin, että en varmasti ole ikinä lukenut tällaisista töistä missään muussa kirjassa. Tuskin luenkaan, päähenkilö kun ehtii olla niin julisteiden kiinnittäjä kuin bussissa kuulutettavien mainosten laatijakin.

Luulen, että työpaikat ja niiden merkitys (tai huvittavuus) aukenevat parhaiten japanilaiselle lukijalle, jonka on syntynyt tuohon työkulttuuriin. Ehkä julisteiden kiinnitys talojen seiniin on siellä huomattavasti merkittävämpi homma kuin täällä?

Tais sitten ei ja se oli lisäkerros huumoriin. Niin minä sen ainakin otin.

Päähenkilö, joka halusi päästä tehtävissään helpolla, ei vain voi vastustaa niiden vakavasti ottamista. Jokainen kirjan hahmo suhtautuu työhönsä suurella intohimolla ja suorittaa sitä kuin maailman tärkeintä tehtävää. Selittää kyllä sen, miksi päähenkilö alun perin uupui.

Olin lukenut netistä, että se selitys päti melkein kaikkeen. Irtisanomisilmoituksen saattoi hoitaa “henkilökohtaisilla syillä”, sillä ne kattoivat kaiken mahdollisen: esimiehen häijyt huomautukset, kadonneet dokumentit, joista oli joutunut syyttömänä vastuuseen, työkavereiden levittämät ilkeämieliset juorut. Työn sisältö oli saatettu vaihtaa toiseen kun ei ollut suostunut ryyppyiltaan asiakaspapparaisen kanssa, ja oli joutunut siitä vastuuseen… Vaikka kuinka kimurantit taustatekijät saattoi pelkistää “henkilökohtaisiin syihin”.

(s. 51)

Oikeastaan olisin oikein mielelläni lukenut vielä lisääkin merkillisistä ammateista ja tästä päähenkilöstä. Oli suorastaan harmi, että kirja loppui. Tykkäsin myös kirjan sujuvasta suomennoksesta.

Kirjan tiedot:

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä | Into 2022 | 301 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Kono yo no tayasui shigoto wa nai (2015) | Suomennos: Raisa Porrasmaa

Luettu myös:

Kirja vieköön, Kulttuuri kukoistaa, Kirjahamsterin lukuvinkit ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Syyskuu: Kirjailija on kotoisin ei-englanninkielisestä saarivaltiosta

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (työuupumus)

Kayoru: Rakastunut robottiin

Kas kun tämä mangasarja oli mennyt minulta kokonaan ohi. Yleensä olen vähän paremmin kärryillä siitä, mitä suomeksi ilmestyy. Varasin siis Kayorun Rakastunut robottiin -kirjaparin sekä katsoakseni mikä se on mangojaan että kuitatakseni yhden kohdan lukuhaasteesta.

Rakastunut robottiin on siis kaksiosainen sarja, eräänlaista pehmoista shoujo-scifiä. Lukiolainen Mariko löytää roskakasasta komistuksen, joka osoittautuu androidiksi. Kouta lupaa suojella uutta mestariaan ikuisesti ja sittenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan ja vähän myös sekstaillaan.

Luen harvoin shoujoa pinnallisista syistä: genretyypilliset lautasen kokoiset silmät eivät viehätä minua ollenkaan. Niiltä ei pääse pakoon tässäkään sarjassa, mutta oli tämä kuitenkin ihan kivaa luettavaa. Tykkäsin etenkin Marikosta, joka on vastuussa pikkuveljestään, ja joka luokkaretkellä tarttuu riuskasti kirveeseen ja ryhtyy halkomaan puita.

Androidi-juttua ei sen kummemmin käsitelty ja tarina pyöriikin lukioarjen ja parisuhteen edistymisen ympärillä. Vähän harmi kyllä, minua nimittäin jäi kiinnostamaan Koutan alkuperä. Maailma ei muuten vaikuta mitenkään futuristiselta, joten mistä ihmeestä hän oli ilmestynyt?

Päätarinan lisäksi molemmissa osissa oli lyhyempiä, itsenäisiä romanttisia tarinoita, jotka eivät liittyneet Marikoon ja Koutaan mitenkään.

Kirjan tiedot:

Kayoru: Rakastunut robottiin 01 & 02 | Ivrea 2016 | 174 & 190 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Zettai ren’ai progman (2012 & 2013) | Suomennos: J. J. Pensikkala

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Androidi/gynoidi

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1

Kas tässäpä manga kissojen, kauhukomedian ja mikseipä myös zombimaailmanloppujen ystäville! Hawkmanin ja Mecha-Rootsin Night of the Living Cat on nimittäin kissa-apokalypsisarja, jos sellaista genreä nyt on olemassakaan.

Tarinan kuvasto ja troopit ovat kuin zombisarjasta. Ihmiset pakenevat pelottavaa laumaa, jonka kynsiin joutuminen tietää varmaa tuhoa. Eipä kuitenkaan kuolemaa. Suloisten kissojen koskettaminen nimittäin muuttaa ihmisen kissaksi.

Tässä ensimmäisessä osassa kuvataan ensin päähenkilöiden pakoa silitystenhimoiselta kissalaumalta. Sen jälkeen palataan kissapandemian alkuhetkiin. Muistinsa menettänyt Kunagi työskentelee Kaorun ja tämän veljen kissakahvilassa kun ensimmäiset tartunnat tapahtuvat.

Aivan, tämä sarja on niin täynnä kissoja ja ihmisiä, jotka rakastavat kissoja, että oksat pois.

“This world isn’t the same anymore! We can’t even love cats right now. The days of burying your face into their fur are gone! We can’t even squeeze their toe beans!”

Mikä tragedia.

Tykkäsin tästä tosi paljon ja idea toimi mainiosti (mauniosti?). Kissarakkaiden ihmisten epätoivo ja ikkunan takana tuijottavat suloiset kissat istuivat yllättävän hyvin zombikliseisiin. Pidin myös selkeästi piirrostyylistä, ja minulla on epäilyni Kunogin toistaiseksi mysteeriksi jäävästä menneisyydestä.

Voi ei!

Kirjan tiedot:

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1 | Seven Seas Entertainment 2022 | 184 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Nyaight of the Living Cat Vol. 1 (2021) | Englanninkielinen käännös: Nan Rymer

Haasteet:
* Halloween : Kissa

Sanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamo

Vanhan seinäkellon viisarit ja heiluri seisoivat paikoillaan.

No mutta tässäpä oli viehättävä kirja! Sanaka Hiiragin Unohdettujen muistojen valokuvaamoa on kehuttu monessa paikassa ja vaikka se ei elämääni mullistanutkaan, olipahan mukavaa luettavaa.

Hirasakan valokuvaamo sijaitsee elämän ja kuoleman rajalla. Sinne saapuvat vainajien henget saavat eteensä yhden valokuvan jokaisesta eletystä päivästä. Kun tähtihetket on valittu, niistä muodostettu kuvalyhty saattelee vainajat tuonpuoleiseen.

Tarinansa kertoo kolme eri henkilöä, joiden elämät ovat heidän tietämättään hipaisseet toisiaan. Kehyskertomuksena on Hirasakaa koskeva arvoitus. Hän ei muista mitään omasta eletystä elämästään eikä jäljelle jäänyt valokuva tarjoa kovin suuria vihjeitä.

Maaginen realismi toimii tässä hienosti ja lempeästi vaikka kaikkien kirjan hahmojen elämä ei ole ollut kovinkaan kaunis. Sinnikäs varhaiskasvattaja, itsestään myötätuntoa löytävä yakuza ja kaltoinkohdeltu lapsi ovat hyvin erilaisia hahmoja. He myös kuulostivat erilaisilta ja pidin erityisesti Hatsuesta, joka katselee nuoruuttaan yli 90 vuoden elämänkokemuksella.

Yritin joskus kauan sitten lukea englanniksi hittikirjaksi noussutta Ennen kuin kahvi jäähtyy -kirjaa, mutta en päässyt siinä kovinkaan pitkälle. Pidin siis tästä paljon enemmän ja vaikka idea on molemmissa samanlainen (menneisyydessä pääsee käymään tiukoin reunaehdoin), se toimi tässä mielestäni paremmin.

Kaikkiaan mukava kirja, sopii hyvin syysiltoihin!

Kirjan tiedot:

Sanaka Hiiragi: Unohdettujen muistojen valokuvaamo | Minerva 2024 | 213 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Jinsei shashinkan no kiseki (2019) | Suomennos: Markus Juslin

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Suositeltu

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01

Jurassic Park -fanit, tässä sarjakuva teille! Ja kun puhun teistä, tarkoitan tietenkin meitä. Jurassic Park on edelleen suosikkielokuviani.

Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -manga jäi mieleeni jonkun kirjagrammaajan postauksesta ja harmi kyllä en muista kenen. Kiitos vain sinulle, olit kuka hyvänsä!

Tässä aloitusosassa esitellään sarjan maailmaa ja hahmoja. Historia on mennyt vähän toisella tavalla ja vuonna 1946 löydettiin piilossa eläneitä dinosauruksia. Mitä ihmiset heti tekivätkään? Laittoivat ne tietenkin eläintarhoihin ja keksivät keinon tuoda jo kadonneita lajeja takaisin.

Tarinassa ollaan suunnilleen nykypäivässä ja dinofani Suzume pääsee töihin yhteen Japanin dinosauruspuistoista. Päähenkilönä Suzume oli ihan toimiva hahmo ja uskottavasti uusi työssään: hän ei osaa kaikkea heti kättelyssä, mutta on valmis oppimaan.

Yllättäen dinosaurukset on piirretty realistisemman näköisiksi kuin tarinan ihmishahmot. Sarjan toisena tekijänä ja asiantuntijana on tohtori Shin-ichi Fujiwara, joka tutkii ja opettaa paleontologiaa yliopistossa. Eipä siis ihme, että kuvituksessa ja eläinten käyttäytymisen kuvauksessa on pyritty realismiin.

Troodon pesässään.

Lukujen välissä on Fujiwaran kiinnostavia infosivuja, joissa hän kertoo työstään ja kirjassa esitellyistä dinosauruslajeista. Osa niistä on tuttuja, osa oudompia. Tarinan keskiössä on myös eläinten hyvinvointi sikäli, että hoitajat haluavat niiden olevan mahdollisimman terveitä ja onnellisia.

Tätä oli kuitenkin vähän vaikea niellä, koska nämä dinot eivät elä Jurassic Parkin puistoissa vaan todellakin eläintarhassa. Aitaukset ovat pieniä eikä useimmilla ole omanlajista seuraa. Sääliksi kävi.

Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, koska dinosauruksia. Olen sen suhteen helppo tapaus.

Kirjan tiedot:

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01 | Seven Seas Entertainment 2022 | 198 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Dinosan (2021) | Englanninkielinen käännös: John Neal

Haasteet:

* Helmet 2024 : 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu [39/50]

Honami Shirono: I Want to Be a Wall vol. 01 & 02

Yhtenä kohtana Queer-lukuhaasteessa on valittu perhe, joka sattuikin sopivasti. Honami Shironon mangasarjasta I Want to Be a Wall oli saatavilla kaksi osaa kirjastossa ja aioin lukea ne muutenkin.

Sarjassa on pieni päähenkilöiden aivan tieten tahtoen valitsema queer-perhe. BL-fani Yuriko on aromanttinen aseksuaali ja Gakurouta puolestaan lapsuudenystäväänsä rakastunut homo. Kumpikin on kokenut tahollaan yhteiskunnan ja perheen painostusta heterosuhteeseen ja avioliittoon.

He tapaavat järjestetyillä treffeillä ja vaikka romanttiset kipinät eivät todellakaan lennä, he huomaavat tulevansa toimeen varsin mukavasti. Myöhemmin he ystävystyvät ja teeskentelevät olevansa pariskunta, ja siitäpä onkin pieni askel järkiavioliittoon.

Tykkäsin tästä! Näissä kahdessa osassa tutustutaan Yurikoon ja Gakuroutaan ja siihen, miten heidän avioliittonsa lähtee sujumaan. He opettelevat arkea yhdessä ja pitävät toisistaan oikeasti ystävinä. Punaisena lankana kulkee kulissien ylläpitäminen ja takaumat, joissa kerrotaan heidän elämästään.

Samoin isona teemana on ulkopuolisuuden tunne ja samalla myös omien ihmisten löytäminen. Yuriko ei aluksi osaa sanoittaa omaa identiteettiään ja Gakurouta ei usko, että hänelle on onnellisia kortteja edes jaossa. Kun sanat ja ystävät löytyvät, elämästä tulee parempaa ja avoimempaa ainakin pienessä piirissä.

Pidin myös selkeästä piirrostyylistä, jonka ansiosta tarinan hahmot on helppo erottaa toisistaan.

Kirjan tiedot:

Honami Shirono: I Want to Be a Wall vol. 01 & 02 | Yen Press 2022 & 2023 | 130 & 136 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Watashi wa kabe ni naritai vol. 01 & 02 (2020 & 2022) | Englanninkielinen käännös: Emma Schumacker

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Valittu perhe

Ryousuke Nanasaki & Yoshi Tsukizuki: Until I Meet My Husband

Ryousuke Nanasaki on LGBTIA+ -aktivisti, jonka esseet ovat olleet hyvin merkityksellisiä Japanissa. Hän on puolisonsa kanssa ensimmäinen samaa sukupuolta oleva aviopari, jonka häät on tunnustettu uskonnollisesti kotimaassaan.

Nanasaki on kirjoittanut omaelämäkerran Until I Meet My Husband, jonka mangaversion luin. Sen on kuvittanut Yoshi Tsukizuki, jonka kauniiseen piirrosjälkeen vallan ihastuin.

Nanasakin tarina alkaa lapsuudesta ja päättyy yhteiselämään puolison, toisen Ryousuken, kanssa. Nanasakin lapsuus ja nuoruus ovat varinonnetonta aikaa. Luokkatoverit ja yhteiskunta eivät katso hyvällä poikaa, joka ei mahdu ahtaaseen miehen malliin. Nanasaki tekeekin parhaansa sulautuakseen joukkoon ja salatakseen ihastuksensa ystäviinsä.

Välillä hänellä on myös vaikeuksia myöntää homouttaan edes itselleen. Hänen elämänsä käännekohta onkin selvästi se, kun hän kykenee tähän ja tulee sitten vähän vahingossa kaapista ystäviensä edessä. Nanasaki on yllättynyt kun käy ilmi, että ystävät ovatkin hänen puolellaan ja tuntevat inhon sijaan empatiaa ja rakkautta häntä kohtaan.

Minusta kirja kertoo hienosti yhden miehen tarinan ja sen kautta myös Japanissa viime vuosikymmeninä tapahtuneista muutoksesta. Lapsena Nanasaki saattoi vain haaveilla avioliitosta miehen kanssa, mutta nyt maassa keskustellaan vakavasti siitä, miten samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltäminen onkin itse asiassa perustuslain vastaista.

Asiat ja ihmisoikeudet etenevät usein valitettavan hitaasti, mutta etenevät kuitenkin. Kirja päättyykin mukavan positiiviseen sävyyn. Nanasaki omistaa tätä nykyä hääbisneksen, joka erikoistuu nimenomaan sateenkaarevien häiden järjestämiseen. Hän siis elää omaa unelmaansa ja mahdollistaa sen toteutumisen myös muille!

Kirjan tiedot:

Ryousuke Nanasaki & Yoshi Tsukizuki: Until I Meet My Husband | Seven Seas Entertainment 2022 | 201 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Boku ga otto ni deau made (2020) | Englanninkielinen käännös: Amber Tamosaitis

Haasteet:

* Helmet 2024 : 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen [13/50]

* Elämänkertabingo : Sarjakuva/Kuvaelämänkerta

* Queer-lukuhaaste 2024 : Ei-länsimaalainen kirjailija

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2

Ja taas jotain astetta synkempää, tällä kertaa sarjakuvana. Luin peräkkäin kaksi Mokumokurenin The Summer Hikaru Died -sarjan osaa ja jäin nyt kaipaamaan jatkoa, niin häiritsevä kuin tarina onkin.

Suurin osa siitä nähdään Yoshikin näkökulmasta. Hänen paras ystävänsä Hikaru kiipesi vuorille ja jotain muuta palasi takaisin. Kukaan muu ei tunnu huomaavan, ettei Hikaru ole enää Hikaru vaan jotain aivan muuta.

Heti alusta asti on selvää, että Hikarun hahmon on ottanut jonkinlainen lovecraftimainen toisen maailman peto. Tämä “Hikaru” esittää Hikarua varsin taitavasti, mutta on jossain asioissa naiivi eikä pysty huijaamaan Yoshikia. Tarinan edetessä nähdään takaumia ja alkaa käydä selväksi, että pojat olivat toisiltaan salaa ihastuneita toisiinsa.

"Hikaru".

Samalla nähdään kurjia ja kyseenalaisia kotioloja, teinipoikahuumoria ja syitä sille, miksi Yoshiki kaipaa Hikarua niin paljon. Käy myös varsin selväksi, että jotkut poikien kotikaupungin asukkaista tietävät, ettei naapurivuorilla ja lähimetsässä asu vain söpöisiä metsän eläimiä.

Minusta tarina oli koko ajan ahdistava ja häiriintynyt, ja niinhän sen pitikin olla. Yoshiki ei voi unohtaa Hikarua, mutta ei myöskään osaa täysin vihata “Hikarua”, onhan se melkein kaikin tavoin kuin Hikaru. Ainakin päällisin puolin.

Sarjassa on yhteensä neljä osaa ja luen varmasti nuo jälkimmäisetkin. Pakko saada tietää, miten tässä käy!

Kirjan tiedot:

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2 | Yen Press 2023 | 180 & 196 sivua | Kirjastosta

Japaninkieliset alkuteokset: Hikaru ga Shina Natsu (2022) | Englanninkielinen käännös: Ajani Oloye

Haasteet:

* Helmet 2024 : 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna [9/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Varjo

Waka Hirako: My Broken Mariko

Waka Hirakon yksiosainen manga My Broken Mariko alkaa kuolemasta ja kertoo ystävyydestä. Vajaa kolmikymppinen Shiino saa kuulla ystävänsä Marikon ottaneen hengen itseltään. Shiino tietää varsin hyvin miten vaikea elämä Marikolla on ollut, eikä aio jättää hänen tuhkiaan perheen haltuun. Shiino sieppaa tuhkat ja siitä alkaa surullinen road trip paikkaan, jonne Mariko halusi aina matkustaa.

Suurin osa tarinasta onkin synkistelyä. Mariko on kärsinyt lapsuudestaan saakka vanhempiensa laiminlyönneistä ja isänsä väkivallasta, ja ajautuu vanhempana huonosta miessuhteesta toiseen. Road tripin aikana Shiino miettii, olisiko hän voinut tehdä jotain toisin pelastaakseen Marikon.

Shiino ja uurna.
(s. 45)

Mariko olikin paitsi ystävä, myös taakka, joka esti Shiinoa elämästä omaa elämäänsä. Hänen piti olla aina valmiustilassa sille varalle, että Mariko tarvitsi häntä. Mariko myös käytti tätä häpeilemättä hyväkseen. Hän tiedosti olevansa rikki sisältä ja oikein iloitsi siitä, Shiino oli hänestä huolissaan.

Tarinassa on myös huumoria, mutta se on enimmäkseen sysimustaa ja syntyy matkalla sattuneista odottamattomista takaiskuista. Lopussa pilkahtaa pieni valo, koska Shiinon elämän täytyy jatkua ilman Marikoa ja he ovat nyt molemmat omilla tavoillaan vapaita.

Eli lopputulemana hyvä, mutta synkkä tarina väkivallasta, itsemurhasta ja läheisriippuvuudesta. Pidin todella paljon Hirakon piirrostyylistä, joka on enimmäkseen aika realistinen. Huumorikohdissa vedetään kuitenkin esiin mangatyypilliset liioittelevat eleet ja ilmeet.

Päätarinan jälkeen kirjassa on vielä pieni epilogi sekä erillinen tarina, joka sijoittuu 1990-luvun Amerikkaan Meksikon rajalla. Ei se huono ollut, mutta se ei liittynyt mitenkään Marikoon ja ihmettelen kyllä, miksi se edes on mukana kirjassa.

Tämän jälkeen on sitten pakko lukea jotain vähän hauskempaa tai ainakin kevyempää.

Kirjan tiedot:

Waka Hirako: My Broken Mariko | Yen Press 2020 | 183 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Mai burokun Mariko (2019) | Englanninkielinen käännös: Amanda Haley

Haasteet:

* Helmet 2024 : 1. Kirjan nimessä on erisnimi [5/50]

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1

Vuonna 1878 englantilainen Isabella Bird saapuu Japaniin. Hän haluaa matkata maan halki päämääränään Ezon saari eli nykyinen Hokkaido. Matkan tarkoitus on tutustua japanilaiseen kulttuuriin ja dokumentoida sitä ennen kuin se häviää länsimaistumisen myötä.

Olipas mielenkiintoinen uuden mangasarjan avaus! Isabella Bird on siis todellinen historiallinen henkilö, jonka aivan todellisesta matkasta tämä sarja kertoo. Manga perustuu Birdin Unbeaten Tracks in Japan -kirjaan (1879), joka koostuu hänen sisarelleen lähettämistä kirjeistä. Kirja on muuten luettavissa Project Gutenbergissä, fakta jonka aion pitää mielessä.

Sarjan alussa Bird saapuu Japaniin ja hankkii ensimmäisenä itselleen sekä matkaluvan että kielitaitoisen oppaan. Itolla on kaikesta päätellen erikoinen menneisyys ja Birdiä varoitetaan lähtemästä vieraan miehen mukaan syrjäkylille, mutta Bird ei juuri piittaa varoituksista.

Astetta hienommalle englantilaiselle neidille on luvassa muutamia epämukavia yllätyksiä, mutta eivät ne hänen päätään käännä. Bird on selvästikin ollut rohkea ja päättäväinen nainen, joka vaikuttaa olleen aidosti kiinnostunut Japanista ja japanilaisesta kulttuurista. Ei hän kaikkia tapoja haluaisi itse noudattaa, mutta toisaalta hän kykenee myös kunnioittamaan niitä.

Ainoa miinus kirjalle siitä, että Bird punastelee niin paljon koko ajan ja että hänet on kuvattu selvästi nuorempana kuin hän oikeasti matkalla olikaan. Oikea Bird oli tätä reissua tehdessään 46-vuotias, manga-Bird näyttää parikymppiseltä.

Mutta, näillä näkymin aion lukea kaikki sarjan kymmenen osaa. Tämä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta historialliselta matkakertomukselta.

Kirjan tiedot:
Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1 | Sangatsu Manga 2023 | 229 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Fushigi no kuni no Bird. Vol 1 (2015) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Vaellus

Uta Isaki: Is Love the Answer?

Chika tuntee itsensä oudoksi ja ulkopuoliseksi, koska hän ei ole koskaan edes ihastunut kehenkään. Vasta yliopistossa hän löytää ymmärtäviä ystäviä ja sanoja kuvaamaan itseään.

No olihan tämä manga ajoittain hieman oppikirjamainen, mutta toisaalta se on pointti myös tarinassa. Chika on kyllä kuullut esimerkiksi bi- ja homoseksuaalisuudesta, mutta kukaan ei ole kertonut hänelle aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta.

Tarinan alussa Chika tunteekin itsensä jotenkin vialliseksi, suorastaan alieniksi. Ystävät vakuuttavat hänelle, että rakkaus ja rakastuminen kyllä muuttavat hänet "normaaliksi". Chika ei kuitenkaan tunne romanttisia tunteita ja ajatus seksistä on vastenmielinen.

Chika tuntee itsensä hyvin, hyvin ulkopuoliseksi.
(s. 6)

Tarinassa kuvataan mielestäni hyvin sitä, miten tärkeää on löytää sanoja kuvaamaan itseään ja myös muita. Chikan ystävät painostavat häntä, koska myös heille on syötetty vain yhdenlaista kuvaa normaalista. Kaikkien on sovittava muottiin, koska vain se on olemassa.

Yliopistossa Chika löytää erilaisia ystäviä ja huomaa, ettei "normaalia" olekaan sellaisena kuin hän on sen ymmärtänyt. Jokainen on erilainen ja elämänsä voi elää eri tavoin olematta mitenkään muita oudompi tai huonompi.

Opettavasta otteesta huolimatta pidin kirjasta ja Chikasta, ja tykkäsin myös piirrosjäljestä. Se on hentoisempi kuin mistä yleensä pidän, sellainen enemmän shoujo-mangamainen. 

Kirjan tiedot:
Uta Isaki: Is Love the Answer? | Kodansha Comics 2023 | 235 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Kimi no sekaini koi wa nai (2021) | Englanninkielinen käännös: Sawa Matsueda Sawage

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Julkaistu 2020-luvulla

Gengoroh Tagame: My Brother's Husband. Volume 1 & 2

Yaichi odottaa vähemmän innokkaasti erikoista vierasta. Mike on paitsi kanadalainen, myös Yaichin hiljattain edesmenneen kaksosveljen aviomies. Tarinassa pohditaan homofobian monia muotoja, perhettä ja kulttuurieroja.

No kyllä minä tiesin, kuka Gengoroh Tagame on ennen kuin luin nämä kaksi sarjakuvaromaania. Hänen aiemmat mangansa eivät oikein kohtaa omia intressejäni, joten en ole perehtynyt niihin sen syvällisimmin. Mutta nimenä tuttu ja mielenkiinnolla odotin, millaisen arkisen tarinan tavallisesti rajua sadomasokistista raiskaushomopornoa kirjoittava tekijä on luonut.

Vastaus on, että kauniisti ja pohtivasti kerrotun tarinan siitä, miten keskiverto japanilaismies kohtaa omat ennakkoluulonsa. Yaichi on pienen tyttärensä Kanan yksinhuoltaja, jonka yhteys nuorempaan veljeen Ryojiin katkesi tämän muutettua Kanadaan vuosia aiemmin.

Vai oliko syynä sittenkään Kanada? Yaichi ei ole raivopäinen homofoobikko, mutta Miken tavattuaan hän ymmärtää alkaneensa erkaantua Ryojista sen jälkeen, kun pikkuveli tuli teininä ulos kaapista. Samalla Yaichi alkaa pohtia sitä, miten yksittäiset henkilöt ja koko yhteiskunta voivat olla ennakkoluuloisia ja syrjiviä ilman, että kukaan suoranaisesti haukkuu tai hakkaa ketään.

Mikeen tutustuessaan ja asioita pohtiessaan Yaichi päättää tietoisesti muuttua. Hän ei enää halua olla hiljaa vaan tarttuu itsekin epäkohtiin. Kukaan ei ansaitse tulla syrjityksia ja voihan olla, että Kana tuokin joskus kotiin pojan sijasta tyttöystävän. Yaichi haluaa luoda kodin, joka on turvallinen paikka ja jossa hän on aina luotettava vanhempi.

Yaichi.
(Volume 2, s. 15)

Tarinassa tuleekin vahvasti esiin rakkaus eri muodoissa. Yaichi rakastaa Kanaa yli kaiken ja virkistävänä vaihteluna hänellä on erinomaisen ystävälliset välit ex-vaimoonsa eli Kanan äitiin. Mike puolestaan kaipaa valtavasti Ryojia ja matkan Japaniin on tarkoitus täyttää tämän toive siitä, että Mike tutustuu hänen perheeseensä. Alkukankeuden jälkeen Yaichi alkaa nähdä Miken ihmisenä, ei vain homona ja veljensä outona ulkomaalaisena puolisona. Kana ja Mike puolestaan tykästyvät toisiinsa välittömästi.

Koko palkittu tarina löytyy ainakin Piki-kirjastojen OverDrivestä ja lukaisin molemmat osat yhdessä illassa. Kirjoista jäi hyvä mieli ja toiveikkuus siitä, että tulevaisuus on parempi. Yhdenkin ihmisen teoilla on merkitystä.

Kirjojen tiedot:
Gengoroh Tagame: My Brother's Husband. Volume 1 & 2 | Pantheon Books 2017 & 2018 | 254 & 254 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Otouto no Otto (2014-2017) | Englanninkielinen käännös: Anne Ishii

Haasteet:
* Helmet 2023 : 9. kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä [5/50]
* Luonto sivuilla: Tarina sijoittuu Aasiaan

Koko perhe.
(Volume 2, s. 3)

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.

Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.

(s. 152)

Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja

Durian Sukegawa: Tokuen resepti

Doraharu, dorayaki-leivonnaisia kauppaava myymälä.

Kirsikkapuiden reunustamalla kadulla sijaitsevan myymälän ainoa työntekijä on Sentarō, joka oikoo mutkat suoriksi dorayakeja tehdessään. Eräänä päivänä Doraharuun ilmestyy pieni Tokue-muori, joka suostuu töihin minimipalkalla. Tokue opettaa Sentarōlle herkullisen paputahnan reseptin ja sen kautta kummallinen kaksikko päätyy lopulta jakamaan elämän ilot ja surut.

Tartuin kirjaan, koska hyvistä suunnitelmista huolimatta en ole saanut katsottua siihen perustuvaa elokuvaa Kirsikkapuiden alla. Ehkä senkin aika vielä koittaa, pidin nimittäin kirjasta. Sen tunnelma on viipyilevän melankolinen ja sellainen jonka, yhdistän vahvasti nimenomaan japanilaiseen kirjallisuuteen. Kirjassa ei pelasteta maailmaa vaan eletään hiljaista elämää menneisyyden painolastin kanssa.

Ainakin tämän suomennoksen takakansi muuten paljastaa kaiken, mikä kirjassa paljastuu pikkuhiljaa kun Sentarō, Tokue ja yläasteikäinen koulutyttö Wakana tutustuvat toisiinsa. Ehkä olisi voinut miettiä hieman pitempään halutaanko kaikki kortit lyödä pöydälle ennen kuin peli on edes alkanut. No, kustantajan mallia noudattaen suunnilleen samat juonipaljastukset löytyvät sitten tästäkin.

Sentarō ihmettelee heti ensitapaamisella Tokuen käppyräisiä sormia. Lopulta hänelle selviää, että Tokue on nuoruudessaan sairastanut lepran. Sairauden aiheuttama sosiaalinen stigma on yhä uskomattoman vahva siitäkin huolimatta, että parantoloissa vuosikymmeniä asuneet ihmiset saivat lähteä niistä 1990-luvun lopulla. Edelleenkään juuri kukaan ei halua lepran sairastanutta luokseen. Tokuen kautta kuvataan sydäntäsärkevästi niitä oloja, joihin leprapotilaat heitettiin. Suljettujen muurien takana he muodostivat oman pienen yhteisönsä, jonka osaksi lankesi valtava määrä tuskaa ja kurjuutta.

Tokuen kautta tuuliajolle joutunut Sentarō löytää uudenlaista rohkeutta. Sentarōa painaa toisenlainen sosiaalinen stigma. Japanissa huumausainerikokset otetaan erittäin vakavasti, joten kannabiksen polttelu ja myyminen veivät Sentarōn vankilan muurien taakse. Juominen ja dorayakien myyminen ovat hänen elämänsä ainoa sisältö kunnes Tokue saa hänet pohtimaan, eikö elämällä olisi muutakin annettavaa.

Tarinan loppu jäi mielestäni hieman liian avoimeksi, mutta noin yleisesti ottaen pidin kirjan positiivisesta asenteesta. Tokue on kokenut hirvittäviä asioita ja kirjassa kritisoidaan siekailematta myös nykyjapanilaisten asennetta sairastaneita kohtaan. Hahmoissa korostuu se, miten pohjaltakin voi nousta jos ei pinnalle niin ainakin vähän väljemmille vesille.


Vaikka menetyksiä olisi kuinka paljon, ja vaikka joutuisimme kokemaan kuinka hirveää kohtelua, tosiasia on, että olemme silti kaikki ihmisiä. Tämä sairaus ei tapa, vaikka menettäisi kaikki raajansa, on vain jatkettava elämää. Pimeydessä taisellessani takerruin vain tuohon yhteen asiaan: ihmisyyteen. Olkaamme ylpeitä siitä.

(s. 155)

Kirjan tiedot:

Durian Sukegawa: Tokuen resepti | Sammakko 2020 | 196 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: あん (2013) | Suomennos: Raisa Porrasmaa 

Luettu myös mm.: 

Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Reader, why did I marry him? ynnä muut

Haasteet: 

* HelMet-lukuhaaste 2021 - 33. kirjassa opetetaan jokin taito [2/50]

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

Lähikauppa, konbini, on tulvillaan ääniä.

36-vuotias tokiolainen Keiko on täysin tyytyväinen elämäänsä. Hän on työskennellyt samassa lähikaupassa eli konbinissa jo 18 vuotta ja hänen koko elämänsä on kaupassa ja sen rutiineissa. Keikon ongelma ei ole hänen yksitoikkoinen elämänsä vaan perhe ja ystävät, jotka haluavat muuttaa sen vaikka väkisin. Kukapa ei haluaisi miestä, lapsia ja joko uraa tai kotirouvan elämää?

Joskus sitä ottaa kirjaston hyllystä kirjan tietämättä siitä mitään eikä kadu sitä ollenkaan. Kansikuva oli erikoinen ja takakansi kiinnostava, ja sitten luinkin kirjan yhdeltä istumalta. Tämä on ensimmäinen Muratan teos, joka on suomennettu, ja nyt toivon että jatkoa seuraa. Tämä iski suoraan omaan huumorintajuuni ja onnistui sanomaan asian jos toisenkin naisiin kohdistuvista odotuksista.

Keiko on perin kummallinen ja hyvin sympaattinen hahmo. Hänen ajatuksensa ovat toisaalta vieraita ja toisaalta samaistuttavia. Välillä ne menevät aivan kieroille raiteille:

Vauva alkoi itkeä. Sisareni kiiruhti keinuttelemaan ja rauhoittelemaan sitä. Katselin veistä, jolla olimme jakaneet leivoksen kahtia. Olisi niin helppo saada vauva kerralla hiljaiseksi. Mikä hässäkkä mokomasta.

(s. 50)

Keiko ei ajattele samalla tavoin kuin useimmat ihmiset eikä esimerkiksi ymmärrä, miksi puiston lintuja ei voi pyydystää ja syödä. Lihaahan nekin ovat. 

Mutta toisaalta taas hänen huomionsa ihmisten käyttäytymisestä ovat erittäin tarkkoja. Hän esimerkiksi huomaa sen, miten ihmiset muokkaavat käytöstään ja ulkoasuaan seurasta riippuen. Keiko ei osaa olla ns. normaali ihminen jäljittelemättä muita eli käytännössä työkavereitaan. Koska työkaverit vaihtuvat usein, myös Keikon "minä", se jonka työkaverit näkevät, muuttuu puhetta ja pukeutumista myöten. Keiko on viety äärimmilleen, mutta tottahan tuo on. Varmasti jokainen meistä mukautuu aina jonkin verran siihen seuraan, jossa on. Työminä ei ole samanlainen kuin kotiminä.

Keikon elämä on yhtä kuin konbini ja se sopii hänelle vallan mainiosti. Muille se ei sitten sovikaan. Tarinassa tuodaan esiin monta kertaa se, millaisia odotuksia japanilaisella yhteiskunnalla on sen jäsenistä. Jokaisen on oltava yhteisölle hyödyllinen joko työn tai perheen kautta. Keiko on osa-aikainen myyjä, mikä ei ole sopivan vastuullinen työ aikuiselle. Hän on myös lapseton ja parisuhteeton, eikä siten täytä perhekriteeriäkään. Vaikka hän on täysin onnellinen omassa pienessä maailmassaan, yhteiskunnan silmissä hän on epäonnistunut naisena.

Tämä nyt on vähän juonipaljastus, mutta pidin paljon kirjan lopusta, jossa Keiko päättää olla oma itsensä välittämättä muiden mielipiteistä. Ei jokaisen tarvitse kävellä samaa polkua kuin muiden ja maailman konbinit tarvitsevat Keikoja.

Minua jäi kyllä hieman vaivaamaan pieni kulttuurierokysymys eli miten osa-aikaisuus määritellään Japanissa? Keiko työskentelee koko päivän viisi päivää viikossa. Mistä se osa-aikaisuus tulee? Onko kokoaikaisena työskentelevä japanilainen töissä kellon ympäri seitsemän päivää viikossa?

Kirjan tiedot:
Sayaka Murata: Lähikaupan nainen | Gummerus 2020 | 126 sivua | Kirjastosta
japaninkielinen alkuteos: Konbini ningen | suomennos: Raisa Porrasmaa

Luettu myös mm:
Kirjojen keskellä, Kirja vieköön!

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva [11/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book set in Japan, host of the 2020 Olympics [10/50]

Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

Hiro Arikawa:
Matkakissan muistelmat
(Tabineko Ripouto, 2015)
310 s.
S & S, 2019
Suomennos: Raisa Porrasmaa
Kirjastosta

Minä olen kissa.

Kulkukissan elämä muuttuu kun se sallii Satoru Miyawaki -nimisen nuoren miehen huolehtia itsestään. Satoru on kissahullu henkeen ja vereen, ja jakaa kaiken Nanaksi nimetyn kissan kanssa. Viiden yhteisen vuoden jälkeen Satoru kuitenkin joutuu etsimään Nanalle uutta kotia ja kaksikko matkaa ympäri Japania Satorun vanhoja ystäviä tapaamassa. Nana ei kuitenkaan ole kenen tahansa kissa, eikä Satorukaan ole murheen murtama kun yksi kerrallaan potentiaaliset kodit joudutaan hylkäämään Nanalle sopimattomina.

Voi että tämä onkin ihana kirja! Nautin tämän lukemisesta suunnattomasti joka tavalla enkä vain siksi, että olen täysiverinen kissahullu itsekin. Kirja on kerrottu todella kauniisti ja laadukkaasta suomennoksesta täytyy tietenkin kiittää Raisa Porrasmaata. Suomennoksen osalta pidin yleisen sujuvuuden lisäksi erityisesti siitä, miten japanilaiset sanat ja konseptit oli selitetty luontevasti tekstissä. 

Tarina sinänsä on varsin yksinkertainen matka- ja etenkin ystävyyskertomus. Suuri osa siitä on takaumia Satorun lapsuuteen ja nuoruuteen. Kaksikon vieraillessa eri ihmisten luona perehdytään siihen, miten Satoru aikoinaan tutustui heihin ja millainen heidän suhteensa on nyt. Mutta siinä sen näkee, että yksinkertaisuudesta voi saada aikaan jotain suurta. Jokaisen yksittäisen tarinan ideana on kuvata sitä, miten Satorun tapaaminen muutti kyseisten ihmisten elämää sekä silloin ennen että juuri nyt. Koskaan ei ole kyse suuresta draamasta tai koko maailmaa muuttavista tapaamisista, vaan ihan vain siitä, miten toisen ihmisen tapaaminen voi saada sinut näkemään itsesi uudella tavalla. Jokaisen elämässä on varmasti ollut ihminen tai ihmisiä, joita ilman elämä olisi luultavasti kulkenut toisenlaisia polkuja. Millaisia, sitähän ei tiedä.

"- - Mietin vain, että jos Miyawaki olisi kertonut sen silloin kun olimme lukiossa."

"Jaa-a."

Chikako kohautti hartioitaan.

"Mehän emme voi tietää, mitä silloin olisi tapahtunut."

Täydellisen looginen vastaus, johon ei ollut mitään sanomista.

(s. 201)

Kirjan rauhallinen tunnelma ja kerrontatyyli upposivat minuun kuin hiiri kissaan. Nykyhetkeen sijoittuvien osien kertoja on Nana-kissa, joka on ihastuttavan viisas, hillittömän hauska ja niin kissamainen kuin olla ja voi. Kirjailijalla täytyy olla kissa itselläänkin.

Synnyin ja vartuin sisämaassa, joten olin tähän asti nähnyt meren vain televisiossa. Nyt ensi kertaa näkemäni ulappa kuitenkin miellytti minua suuresti

Se kimalteli syvän vihreänä, ja ennen kaikkea oli sykähdyttävää ajatella, että lempiherkkuni Kananrintaa & merenherkkuja -murojen sisältämät merenherkut piileskelivät tuolla. Ihan vesi herahti kielelle.

(s. 84)

Hihitin välillä ääneen kirjaa lukiessani, mutta ehkä sen suurimmaksi ansioksi voi kuitenkin  lukea tunteiden toisen pään. Nanan ja Satorun välinen rakkaus ja kiintymys on niin syvää ja koskettavaa, että silmäni kostuivat väkisinkin. Syy, miksi Nana tarvitsee uuden kodin, oli varsin helppo arvata, ja siksi odotin tarinan loppua sydän kurkussa. Kirjailija ei pettänyt lopussakaan ja niinpä sekin on omalla tavallaan pakahduttavan kaunis. Oikeastaan haluaisin lainata tähän kirjan viimeisen lauseen, mutta lukekaa ihmeessä itse. Se on paljon vaikuttavampi kun on lukenut koko kirjan, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Luettu myös:

Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirja vieköön!

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 39. ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja [22/50]