Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #06)

Jos Beatrice Hyde-Clare olisi ymmärtänyt, että kieltäytyessään kihlattunsa hienovaraisesta muutoksesta heidän avioliittovaloihinsa hän antaisi miehen isoäidille mahdollisuuden kerätä huoneen täyteen ihmisiä todistamaan onnellista tapahtumaa, hän olisi oitis suostunut kihlattunsa pyyntöön.

Lynn Messinan historiallinen pehmodekkarisarjan suomennokset ovat edenneet kuudenteen osaan. Pahaenteinen palatsi jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi.

Bea ja Kesgraven herttua vihitään heti kirjan alussa. Seuraavat pari päivää Bea ratkaisee naapurissa tapahtunutta murhaa. Pankkiiritalouden huippukokki on hujautettu päättömäksi ja palvelijat syyttävät tapahtumasta toisiaan.

Yritin keksiä tästä jotain positiivista sanottavaa, ja se on tässä: ideasta olisi saanut ihan mukavan novellin. Huippukokin raa'an murhan tutkiminen, talouden värikäs palveluskunta ja Bean ensiaskeleet herttuattarena olisivat kantaneet lyhyen tarinan.

400 sivun mittaisena romaanina tämä oli pitkästyttävä pettymys. Tämä oli niin tuskallisen hidas, että välillä teki mieli heittää tämä seinään. Eräskin keskustelu kesti 80 sivua (kahdeksankymmentä!), eikä siinä paljastunut yhtään mitään tärkeää.

Pituutta lisäsi se, että melkein jokaisen repliikin välillä oli muutama sivu Bean sisäistä jaarittelua. Aiheet olivat aina samat: joko hän ihasteli herttuaansa, totesi melkein kaikkien miesten halveksivan häntä tai naisia noin yleisesti, tai tajusi sadatta kertaa olevansa omg herttuatar, kuka olisi uskonut!

Olen tykännyt sarjasta tähän asti, joten oli todella ikävää todeta tason notkahtaneen näin paljon. Tämä ei herättänyt mitään innostusta lukea sarjan seuraavaa osaa. Luultavasti kuitenkin selaan sitä sitten kun se suomennetaan. Jos vastaan ei tule tällaista tylsyyttä, saatan vielä antaa sille mahdollisuuden, mutta juuri nyt se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä…

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi | Aula & Co 2025 | 405 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Sinister Establishment (2020) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Halveksunta

* Älä aloita uutta sarjaa : Sarjan 4., 5., 6. tai 7. kirja

Lee Welch: Mr Collins in Love

“Good, Mr Collins,” said my patroness, Lady Catherine De Bourgh. “That sounds most satisfactory.”

Harhauduimme Lauran kanssa Kasvattitytön tarinasta takaisin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan, koska silmiini sattui tämä sateenkaareva pienoisromaani. Lee Welchin uusi omakustanne Mr Collins in Love on vain 151 sivun pituinen, joten se oli nopea lukea.

Tämän tarina alkaa muutamaa kuukautta ennen Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Pääosassa on klassikon huvittava pappi herra Collins. Hänen suojelijansa Lady Catherine painostaa häntä naimisiin, mutta Collins ei halua ketään rikkomaan kotinsa rauhaa. Lisäksi kuvioon on palannut lapsuudenystävä Jem, joka saattaa hyvinkin olla muutakin kuin ystävä.

Tarinan romanssi ei suuremmin sytyttänyt ja tuntui enemmänkin sellaiselta FWB-suhteelta. Jem oli hahmona aika yhdentekevä eikä hänelle ollut kirjoitettu oikein muuta luonnetta kuin uskollinen ystävä. Tulimme Lauran kanssa siihen tulokseen, että romanssin tunnun puutteeseen vaikutti vahvasti se, miten Collins oli kuvattu.

Hän on nimittäin tarinassa neuroepätyypillinen henkilö. Seurapiirien normit ja säännöt ovat hänelle usein täysin käsittämättömiä, ja hän yrittää pärjätä matkimalla muita. Tämä autismin kirjon henkilön maskaus oli kuvattu hyvin, samoin Collinsin jatkuva epäonnistumisen pelko. Hän pelkää elämänsä tuhoutuvan jos joku saa selville, miten eri tavalla hän näkee maailman.

Neuroepätyypillisyydestä johtuen Collins ei myöskään näe suhdettaan Jemiin samalla tavalla kuin Jem ja mekin lukijoina sen näimme. Collins ei oikein ymmärrä, miksi puuhastelun Jemin kanssa pitäisi loppua, kun hän purjehtii avioliiton satamaan. Eihän niillä asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa? Vai onko? Miksi?

Joka tapauksessa tärkeäksi osoittautuu oikeanlaisen vaimon löytäminen ja tykkäsin keskustelusta, jonka Collins lopulta käy Charlotte Lucasin kanssa. Pidin myös siitä, että Welch ei sinänsä pehmentänyt Collinsia. Hänen käytöksensä on aivan samanlaista kuin klassikossakin, nyt sille vain tarjotaan toisenlaista selitystä kuin “onpahan vain sietämätön luonne”.

Kirjan tiedot:

Lee Welch: Mr Collins in Love | omakustanne 2025 | 151 sivua | eKirja

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Kolmisenkymmentä vuotta sitten erästä Huntingdonin neitosta suosi hyvä onni.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui Kasvattitytön tarinalla. Sanon nyt heti, että kirja oli aivan hirvittävän tylsä, joten paljon kehuja se ei meiltä kummaltakaan saanut.

Mikä on sääli, koska perusidea on kiinnostava. Köyhemmän perheen tytär Fanny pääsee varakkaiden sukulaistensa kasvatiksi. Kasvuvuodet kiidetään läpi ja sitten asetutaan aikaan, jolloin Fanny on 18-vuotias. Parisuhdesuhmuroinnit alkavat pyöriä hänen ympärillään, tai oikeastaan hänen vieressään.

Fanny oli niin kertakaikkisen hyvä ja nöyrä ja hyveellinen, että voihan tylsyys. Hän on niin kiitollinen sukulaisilleen, että ei uskalla sanoa omaa mielipidettään juuri mihinkään asiaan. Hänessä ei ole minkäänlaista kiinnostavaa särmää, johon tarttua.

Fanny on luonnollisestikin salaa rakastunut serkkuunsa, jolla oli osansa hänen kasvatuksessaan. Edmund on miltei yhtä täydellinen, jos kohta rakastuu aivan toisen naiseen. Siinä käy vähän huonommin, joten Fanny ja Edmund elävät sitten kuitenkin onnellisesti elämänsä loppuun saakka pyhimyskehiensä valossa.

Kaikki mielenkiintoiset asiat ja sandaalinkäryiset draamat tapahtuvat aivan toisille henkilöille tarinan loppupuolella. Fannyn kauhistellessa vakavia sairauksia, aviorikoksia, karkaamisia ja muita moraalisen rappeutumisen ilmentymiä minä olin revetä riemusta, koska jossain viimein tapahtui jotain.

Satoja sivuja rikkaiden saamatonta laiskottelua ei vain jaksanut innostaa. Edes näiden hyväosaisten itsekkyydestä ei irronnut oikein mitään, koska loppupeleissä Mansfield Park ja sen raharikkaat olivat Fannyn unelma. Hänen biologinen, köyhempi perheensä osoittautui nimittäin aivan hirveäksi.

Lopputulemana kumpikaan meistä ei oikein tykännyt tästä ja tähän mennessä luetuista Jane Austenin kirjoista tämä jäi ehdottomasti häntäpäähän. En suosittele, lukekaa mieluummin jokin muu hänen teoksistaan.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Kasvattitytön tarina | Karisto 2014 (1. p. 1954) | 480 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Mansfield Park (1814) | Suomennos: A. R. Koskimies

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Tarukirja, Kasoittain kirjoja ynnä muut

John Boyne: Kuudes mies

Junavaunussa minua vastapäätä istuu iäkäs rouva kettupuuhka harteillaan ja muisteli vuosien varrella tekemiään murhia.

John Boynen Kuudes mies kuittaa kahdesta eri lukuhaasteesta hyvin samantapaiset kohdat. Se on nimittäin 2000-luvulla kirjoitettu kirja, joka on kielletty jossain maassa. Tässä tapauksessa maa on Venäjä ja syy kieltoon on vähemmän yllättävä: kirjan sateenkaariteema.

Tarina pyörii ensimmäisen maailmansodan ja jos ei kielletyn rakkauden niin ainakin kiellettyjen tunteiden ympärillä. Kertoja, Tristan Sadler, valehteli ikänsä ja värväytyi rintamalle vain 17-vuotiaana. Siellä hän tutustui Will Bancroftiin, jonka kirjeitä hän on nyt sodan jälkeen toimittamassa tämän sisarelle.

Kirjan takakansiteksti pilaa harmillisesti yhden tarinan juonenkäänteen, joka paljastuu vasta keskellä tarinaa. Toisaalta englanninkielinen nimi The Absolutist tekee sen myös, mutta enemmän tulkinnanvaraisesti. Absolutisteja, aseistakieltäytyjiä, on nimittäin tarinassa kaksi, ja periaatteessa nimi voisi viitata heistä kumpaankin.

Mutta siis, keskiössä ovat kuitenkin Tristanin tunteet Williä kohtaan sekä sota-aikana että sen jälkeen. Hauraan suhteen tekevät monimutkaiseksi sota ja tietenkin yleinen kielteinen asenne homoseksuaalisuutta kohtaan. Kenellä on rohkeutta olla oma itsensä, sekä identiteettinsä että periaatteidensa suhteensa?

Tarina pääsi yllättämään. Se kiertelee pitkään salaisuuksien ja häpeälliseksi koettujen asioiden ympärillä. Heti alusta on toki selvää, että ei tämä(kään) rintamaromantiikka onnellisesti pääty. Se, millä tavalla onnettomasti se päättyi, oli sitten ihan toinen ja se yllättävä juttu.

Kirjan luettuani mietin, että onko kukaan kirjoittanut tällaista sota-ajan sateenkaarikirjaa, jossa olisi onnellinen loppu? Jossa molemmat selviävät hengissä sodasta ja suhde jatkuu sodan jälkeen suhtkoht onnellisena molempien pitkän elämän loppuun saakka? Jos tulee mieleen, niin vinkatkaa!

Tämä oli joka tapauksessa hyvä ja nopealukuinen kirja, jos kohta hyvin synkkä. Tristan ei myöskään ole kovinkaan miellyttävä päähenkilö, mikä oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua.

Kirjan tiedot:

John Boyne: Kuudes mies | Bazar 2013 | 334 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Absolutist (2011) | Suomennos: Laura Beck

Luettu myös:

Tuntematon lukija, P. S. Rakastan kirjoja, Tarinoiden syvyydet ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 27. Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

* Lukumatka menneisyyteen : 17. Kirja on tai on ollut kielletty jossain maassa

P. D. James: Syystanssiaiset

Merytonin naisväen keskuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että Longbournin herra ja rouva Bennetillä oli ollut onnea, kun he olivat saaneet neljä viidestä tyttärestään naimisiin.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui P. D. Jamesin Syystanssiaisilla. Ei ihan vuodenaikaan sopiva, mutta no, se ei sentään haitannut lukemista. Kokonaisuutena tämä ei kuitenkaan oikein vakuuttanut meitä kumpaakaan.

Kirjan ensimmäinen kolmannes taisi olla se kiinnostavin, siinä kun tarkasteltiin Bennetin sisarusten nykytilannetta.

Syystanssiaiset alkaa nimittäin muutamaa vuotta Ylpeyden ja ennakkoluulon jälkeen. Darcyjen järjestämät perinteiset syystanssiaiset ovat ovella kun ne tönäisee syrjään katastrofi. Myrsky-yönä Pemberleyhin ilmestyy hysteerinen Lydia Wickham ja sitten hänen puolisonsa löytyy metsästä ystävänsä ruumiin vierestä.

Tämä on siis dekkari, jossa selvitetään kuka murhasikaan kapteeni Dennyn. Oikeastaan tämä tuntui oikeussalidraamalta, jotka noin yleisesti ottaen eivät ole mielilukemistani edes genren sisällä. Paljon puuduttavaa jaarittelua ja samojen asioiden toistamista, hohhoijaa.

Loppu olikin sitten ihan päinvastainen. Kummallinen yllätyskäänne seurasi toistaan ja vaikka näenkin, millaista palapeliä tässä pyrittiin rakentamaan, se ei minusta ollut kovinkaan toimiva.

Eniten minua kuitenkin haittasi tässä se, miten mieskeskeinen tarina oli. Alun jälkeen naiset tuupattiin taustalle ja tarinan kertojaksi asetettiin herra Darcy, joka lähinnä reagoi siihen mitä muut tekivät ja huomasivat. Austen on niin vahvasti naisista ja naisten elämästä kertovat kirjailija, että en oikein sulattanut tällaista äijäilyä.

En ole lukenut aiemmin P. D. Jamesin dekkareita ja luulen, että tässä oli ihan tarpeeksi kokeilua.

Kirjan tiedot:

P. D. James: Syystanssiaiset | Otava 2012 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Death Comes to Pemberley (2011) | Suomennos: Maija Kauhanen

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena ynnä muut

Janice Hadlow: The Other Bennet Sister

It is a sad fact of life that if a young woman is unlucky enough to come into the world without expectations, she had better do all she can to ensure she is born beautiful.

Austenmaiset seikkailut Lauran kanssa jatkuvat! Tällä kertaa luimme Janice Hadlow’n The Other Bennet Sister -kirjan, joka jatkaa Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa.

Suoraan sanottuna tätä yli 600 sivuista tiiliskiveä olisi voinut lyhentää kolmanneksella, ja yksi tiivistämisen paikka oli heti alussa. Kolmasosa kirjasta käytetään alkuperäisteoksen toistamiseen, eri näkökulmasta vain.

Hadlow ansaitsee kehuja, koska toistosta huolimatta sekä minä että Laura halusimme vain ahmia kirjaa eteen päin. Tarinaa kertoo Mary, Bennetin perheen keskimmäinen ja se ruma ankanpoikanen. Vaikka hän kuinka yrittää miellyttää vanhempiaan, mikään ei koskaan riitä. Hän ei ole tarpeeksi kaunis äidilleen, tarpeeksi kiinnostava isälleen ja kaikki sisaretkin ovat löytäneet bestikset toisistaan. Maryn yksinäisyyttä ja alemmuudentunnetta oli riipaisevaa lukea.

“But I [Charlotte] think there is another difference between you and me. I have never hidden from you that I am unhappy in my circumstances and planned to do all I could to change them. But it is my situation I dislike, not myself. I’m not sure the same is true for you. It’s hard to persuade anyone, especially a man, that your regard is worth having if you have none for yourself.”

(s. 204)

Kun toisto-osasta selvitään, siirrytään ajassa pari vuotta eteen päin. Mary vierailee ensin Collinseilla ja pistää kätensä vahingossa mehiläispesään. Kun Charlotten vieraanvaraisuus loppuu, Mary siirtyy tätinsä rouva Gardinerin hoiviin Lontooseen.

Ja olikin mukava lukea siitä, miten hän viimein alkaa pitää itsestään! Kun Mary pääsee pois sisartensa varjosta ja äitinsä suoranaisen inhon alta, hän alkaa kukoistaa aivan omalla tavallaan. Toki se romanssikin löytyy osana itseluottamuksen kasvua.

Se toinen paikkaa, missä kirjaa olisi voinut höylätä, oli loppupuolella ollut Valitettava Väärinkäsitys. En oikein kestä tätä melkein pakollista romanssitrooppia ja olimmekin molemmat sitä mieltä, että se oli kirjassa aivan turha ja vieläpä tylsä. Parempikin lopetuskohta olisi ollut.

Mutta lopputulemana kirja oli oikein vetävästi kirjoitettu ja sekä minä että Laura pidimme Marysta. Tulimme myös siihen tulokseen, että olisipa ollut kamalaa elää tuohon aikaan. Tai ehkä mihin tahansa aikaan, jolloin naisen elämän päämäärä oli päästä naimisiin.

Tästä kirjasta on tulossa BBC:n sarja ja voipa hyvinkin olla, että katson sen. Voin sitten kihistä kiukusta kun jokin asia on tehty eri tavalla eli aivan väärin.

Kirjan tiedot:

Janice Hadlow: The Other Bennet Sister | Pan Books 2020 | 658 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 23. Kirjassa on vähintään kaksi sukupolvea

Lynn Messina: Katala esitys (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #05)

Vera Hyde-Clare oli viettänyt suurimman osan vuosikymmenestä yrittäen sälyttää orvon sukulaistyttönsä ensimmäisen suostuvaisen, mitään epäilemättömän kosijan harteille.

Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarja jatkuu Katalalla esityksellä. Tarina alkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi.

Bea ja Kasgraven herttua suostuvat lykkäämään häitään kokonaisella viikolla, jotta Bean perheellä ja seurapiireillä on aikaa toipua järkyttävästä kihlausuutisesta. Vihkimistä odotellessaan Bea saa uuden jutun periviholliseltaan eli naiselta, joka aikoinaan tuhosi parilla sanalla Bean alunperinkin vähäisen aseman seurapiireissä.

Jutun selvittäminen vie Bean ja Kesgraven 1800-luvun teatterimaailmaan, mikä sinänsä oli kiinnostavaa. Nämä ovat sellaisia hyvän mielen pehmodekkareita, joten rikosjuoni itsessään ei kovin kummoinen ollut ja lopun kiperä tilanne ratkaistiinkin nytkin takavasemmalta ilmaantuvalla deus ex serkulla.

Kirjaa oli kiva lukea, jos kohta toivoisin, että jatkuva Bean arvostelu loppuisi viimeinkin tai edes vähenisi huomattavasti. Juoni katkeaa tuon tuostakin muistutuksiin siitä, miten ankea Bea melkein kaikkien mielestä on ja miten ihmeellinen Kesgrave on rakastaessaan häntä.

Meri Kaparin suomennoksesta sen verran, että minua häiritsi se, miten sinuttelu ja teitittely menivät välillä aivan sekaisin. Ensin teititellään, sitten sinutellaan, sitten teititellään taas, yhden kohtauksen sisällä. Samaten henkilöiden arvoasemat toisiinsa nähden unohtuvat välillä aivan kokonaan ja sinuttelua on silloinkin, kun ei pitäisi olla.

Mutta ovat nämä sen verran leppoisia luettavia, että jatkan kyllä sarjan parissa. Jospa seuraavassa osassa päästäisiin alttarille asti!

Bea inhosi ajatusta siitä, että joku muu kuin hän itse pilkkasi Kesgravea.

Ja tämän isoäiti, tietenkin. Luonnollisestikin leskirouvalla, joka oli tuntenut Kesgraven syntymästä asti, oli myös siihen oikeus.

(s. 27)

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Katala esitys | Aula & Co. 2025 | 368 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Treacherous Performance (2019) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Helmet 2025 : 7. Hyvän mielen kirja

* Lukumatka menneisyyteen : 9. Historiallinen romaani, jossa nainen on aktiivinen toimija

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu (Maisie Dobbs #01)

Vaikka nainen ei olisikaan astunut Warren Streetin metroaseman kääntöportista viimeisenä, Jack Barkerilta tuskin olisi jäänyt huomaamatta pitkä, hoikka olento laivastonsinisessä, reisimittaisessa jakussa ja yhteensopivassa, siromuotoisen nilkan paljastavassa lyhyessä vekkihameessa.

Joskus lukiessani mietin, että millähän perusteella tämäkin kirja on päätetty suomentaa juuri nyt. Jacqueline Winspearin Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu ilmestyi nimittäin alunperin englanniksi vuonna 2003. Mikä siis sai kustantajan tarttumaan tähän sarjaan yli 20 vuoden jälkeen?

Ei sillä, että valittaisin, pidin nimittäin kirjasta. Maisie itse oli välillä niin täydellinen, että vähän teki mieli pyöritellä silmiä, mutta kirjan ajankuva oli todella mukaansatempaavaa.

Tuo rikosjuttu tapahtuu vuonna 1929, mutta kirjan keskellä on pitkä takaumajakso. Se kertoo, miten tavallisen työläisen nerokas tytär päätyi palvelijaksi ja sitä kautta työnantajiensa kirjastoon. Tietenkin salalukeminen paljastuu ja Maisie saa sponsoreita auttamaan häntä elämässä eteen päin.

Etsivätoimiston perustaessaan Maisie on jo yli kolmenkymmenen, mikä oli mielestäni kiva asia. Tarinan kannalta olennaista on se, että hän ei ole nuori ja huoleton tyttönen. Maisie on elänyt ensimmäisen maailmansodan aikana ja ollut hoitajana rintamalla, koska jokaisen oli tehtävä osansa.

Se Maisien ensimmäinen juttu vaikuttaa tavalliselta uskottomuusepäilyltä. Koko juoni kiertyy kuitenkin lopulta sodan ja sen aiheuttamien traumojen ympärille. Sotatantereille lähteneet pojat ja miehet olivat sankareita, mutta miten kohdellaan sieltä palanneita, jotka eivät ikinä toivu kokemastaan? Kuka auttaa hirvittäviä fyysisiä vammoja saaneita miehiä, tai niitä, joiden mieli ei kestänyt etulinjan kauhuja?

Tykkäsin kirjasta ja siitä, miten epätavallinen ja surullinen rikosjuttu lopulta olikaan. Oikeastaan mieltäisin tämän enemmän historialliseksi kirjallisuudeksi noin yleensä, en niinkään historialliseksi dekkariksi, vaikka tämä kirjastoissa dekkariosastolle päätyykin. Rikos oli enemmänkin väline kertoa tämä puoli sodanjälkeisestä Englannista, ei niinkään se pääasia itsessään.

Sarjana Maisie Dobbs näyttää olevan peräti 18 osaa pitkä. Saapa nähdä, suomennetaanko koko sarja.

Kirjan tiedot:

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu | Tammi 2025 | 345 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Maisie Dobbs (2003) | Suomennos: Tuulia Tipa

Haasteet:

* Helmet 2025 : 22. Kirjassa lomaillaan

* Lukumatka menneisyyteen : 11. Kirjassa on kirjasto tai kirjakauppa

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton mies, jolla on huomattava omaisuus, on välttämättä vaimon tarpeessa.

Kirjaimia-blogin Lauran ja minun pieni Austen-lukupiiri tarttui nyt klassikkojen klassikkoon. Olen itse asiassa lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon aiemminkin, mutta siitä on parikymmentä vuotta.

Olen myös katsonut vuoden 1995 BBC-sarjan useamman kerran, yleensä joulunaikaan, koska se jotenkin sopii nimenomaan siihen. Juoni oli siis tiedossa, mutta eipä se estänyt nauttimasta tarinasta ja Kersti Juvan suomennoksesta!

Kiinnitimme Lauran kanssa paljon huomiota Bennetien kammottavaan perhedynamiikkaan. Ihme, että Jane ja Elizabeth olivat noinkin järkeviä ihmisiä ottaen huomioon tyttärien kasvatuksen. Yleensä kritiikki tuntuu kohdistuvan nimenomaan höpsöön ja tökeröön äitiin, mutta kyllähän perheen isäkin oli syypää kasvatuksen laiminlyöntiin ja Elizabethin avoimeen suosimiseen.

Eipä ihme, että Lydiasta tuli sellainen kuin tuli ja hänelle kävi niin kuin kävi. Ei sillä, että skandaali olisi mitenkään pysäyttänyt häntä tai äitiään. Sivuilta oikein huokui Elizabethin ja Janen tuntema häpeä, mutta nämä kaksi muuta sankaria + Wickham senkun porskuttivat eteen päin.

Elizabethin ja Darcyn kasvamista ihmisinä oli ihana seurata ja hitaasti etenevä rakkaustarina toimi hienosti. Elizabethin ja Darcyn toisiinsa ja itseensä kohdistamat moitteet olivat aivan oikeita ongelmia, eivät mitään vähäpätöisiä juttuja.

Suosikkini olikin Elizabeth, joka oli napakka ja hauska nuori nainen. Etenkin kirjan lopun kohtaus, jossa hän mittelee sanoja arvon Lady Catherinen kanssa, oli aivan mahtava.

“- - Minä en ole tottunut alistumaan muiden haihatuksille. Minulla ei ole ollut tapana suvaita pettymyksiä.”

“Se tekee armollisen ladyn tämänhetkisen tilanteen sitäkin surkuteltavammaksi, mutta minuun sillä ei ole vaikutusta.”

(s. 462)

Hah!

Mietin välillä lukiessani miten itse siirtäisin tarinan nykyaikaan enkä oikein onnistunut siinä. Tarinan ja juonen kannalta aika ja paikka ovat niin olennaisia, että ei niitä noin vain modernisoida. Ehkä siksi suhtaudun jo lähtökohtaisesti epäillen kaikenlaisiin “lue tämä, kuin moderni Ylpeys ja ennakkoluulo!” -mainostuksiin.

Lopputulemana kirja on siis ehdottomasti ansainnut paikkansa klassikkona ja oli kiva lukea se uudelleen.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo | Teos 2023 | 505 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Pride and Prejudice (1813) | Suomennos: Kersti Juva

Luettu myös:

Varmaan kaikkialla!

Haasteet:

* Helmet 2025 : 45. Kirjassa on isä ja tytär

* Lukumatka menneisyyteen : 2. Kirja on kirjoitettu ennen syntymääsi

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #04)

Mikäli Beatrice Hyde-Clare oli hetkeäkään ajatellut korkea-arvoisen lordin kiintymyksen voittamisen estävän häntä kohtaamasta sen seuraamuksia, että oli paljastanut murhaajan loisteliaassa seurapiiritapahtumassa, hänet vapautti kuvitelmasta välittömästi hänen tätinsä, joka oli niin kauhistunut sukulaistyttönsä julkeudesta, että hädin tuskin kykeni pitämään arvokkaan hymyn kasvoillaan.

Tämä neljäs osa Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare -sarjaa odotteli lukemista monta kuukautta. Olen tykännyt tästä sarjasta tosi paljon, mutta jotenkin ei vain ollut aiemmin sopiva lukufiilis pienelle historialliselle murhalle.

Kohtalokas kihlaus jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa Murhatun rakastajan tapaus jäi. Bea on saanut murhaajan kiinni kesken seurapiirijuhlien ja onnistunut sen tuoksinassa kihlaamaan Kesgraven herttuan. Se on tuo jälkimmäinen, joka järkyttää ihmisiä enemmän. Miten ihmeessä mitäänsanomaton Beatrice on hurmannut seurapiirien tavoitelluimman poikamiehen?

Bea itse ei ole varsinaisesti hämmästynyt, mutta lähestyvän avioliiton realiteetit alkavat painaa hänen mieltään. Laajat tilukset, suuri palveluskunta ja herttuattaren asema eivät oikein houkuta vaatimattomampaan elämään tottunutta Beaa.

Lisäksi on se pikkujuttu, että avioliitossa hän on jos ei Kesgraven omaisuutta niin melkein kuitenkin. Entä jos herttua kieltää Beaa harrastamasta murhatutkimuksia tai tekemästä mitään muutakaan hauskaa? Kun oma elämä on nyt viimeinkin löytynyt, Bea joutuu pohtimaan olisiko valmis luopumaan siitä edes herttuan vuoksi.

Vuosikymmenten ajan Bea oli vetänyt itseään yhä tiukemmalle kerälle, tehden itsensä pienemmäksi ja vähemmän tärkeäksi säilyttääkseen tätinsä ja setänsä hyvän tahdon, mutta hän tunsi vain aavistuksen kiintymystä heitä kohtaan. Kuinka paljon pahempi tilanne voisi olla Kesgraven kanssa, jota hän rakasti epätoivolla, joka melkein kauhistutti häntä?

(s. 128)

Tämän osan murhajutussa sukelletaan vielä syvemmälle historiaan. Bea nimittäin selvittää omien vanhempiensa murhaa. Ainoat tietolähteet tuntuvat olevan niiden henkilöiden muistot, jotka tunsivat hänen vanhempansa, ja jokainen heistä on nähnyt Claran ja Richardin eri tavalla. Tämä oli itse asiassa ihan kiinnostava juttu, jos kohta loppukohtaus tuli vähän turhan äkkiä.

Kokonaisuutena tämä oli sellainen välikirja. Niitä sarjan osia, joissa paketoidaan ensimmäisten kirjojen kantava juoni (Bean ja Kesgraven rakastuminen) ja siirrytään kohti seuraavaa (heidän avioliittonsa onnistuminen). En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin muista osista, mutta sarja saanee lisää vauhtia viidennessä osassa.

Tähän oli muuten vaihtunut suomentaja. Edelliset osat suomensi Nelli Hietala, tämän Meri Kapari.

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus | Aula & Co. 2024 | 276 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Nefarious Engagement (2018) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Helmet 2025 : 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia

* Lukumatka menneisyyteen : 12. Kirjassa muistellaan tai käsitellään muistoja

Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Neljänkymmenenviiden minuutin ajomatkan päässä Cambridgestä koilliseen avautuu maisema, jota minä olen alkanut rakastaa.

Älköön sanottako, että en koskaan lukisi niitä kirjoja, joita minulle suositellaan. Tähänkin meni vain kahdeksan vuotta! Työkaverini kehui tätä Helen Macdonaldin omaelämäkertaa H niin kuin haukka vuonna 2016 tuoreeltaan suomennoksen ilmestyttyä.

Työkaverini on sittemmin eläköitynyt, mutta muistin suosituksen ja sain tämän viimein luettua. Verkkainen ja pohdiskeleva kirja olikin omiaan sohvan pohjalle näin joulun aikaan vaikka aihe surumielinen olikin.

Macdonald kiinnostui haukastamisesta jo lapsena, jolloin hän luki valtavasti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hänelle jäi vahva mielikuva siitä, millaista hienoa yläluokan haukastusta hän haluaisi harrastaa. Tämä kirja keskittyy tarkasti rajattuun ajanjaksoon, jolloin Macdonald päätti käsitellä isänsä äkillistä kuolemaa kouluttamalla ensimmäisen kanahaukkansa Mabelin.

Kirjassa on oikeastaan kolme tarinan lankaa. On Macdonaldin suruprosessi, joka vie hänet niin syvälle haukan sielunelämään, että hän tuntee välillä unohtavansa ihmisyytensä. On Macdonaldin suhde hänen isäänsä, jonka elämää kirjassa myös muistellaan.

Hämmentävin jos kohta teemaltaan tähän sopiva oli se osuus, jossa käsiteltiin kirjailija T. H. Whitea. Kuuluisimpien teostensa ohessa White kirjoitti myös omiin kokemuksiinsa perustuvan The Goshawk -kirjan, joka on erinomainen kertomus siitä, miten kanahaukkaa ei pitäisi kouluttaa.

Haukastus on minulle aivan vieras harrastus, joten kaikki Mabeliin liittyvä oli ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Petolinnin kouluttaminen vaikutti yhtä aikaa monimutkaiselta ja yksinkertaiselta, ja vaati molemminpuolista luottamusta. Macdonaldin teksti tuo Mabelin ja haukan maailman todella lähelle. Dinosaurukset myös, sen verran matelijamaisuutta linnun käytöksessä on.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se olisikin voinut olla hitusen lyhyempi. En ollut läheskään niin kiinnostunut Whitesta kuin Macdonald oli.

Kirjan tiedot:

Helen Macdonald: H niin kuin haukka | Gummerus 2016 | 376 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: H is for Hawk (2014) | Suomennos: Irmeli Ruuska

Luettu myös:

Lumiomena, Kirja vieköön, Kirjakimara ynnä muut

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Jonkun suosittelema

* Luonto sivuilla : Luonto symboliikkana

* Herkulliset kirjat : Syöt suklaata kirjaa lukiessa

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus

Kirje värähtelee pöydällä lähes samaan tahtiin lattian poikki jysähtävien askelten kanssa.

Nyt tekisi vähän mieli lukea ihan tietokirjana Agatha Christien elämäkerta. Marie Benedictin Agatha Christien arvoitus on nimittäin fiktiivinen sellainen ja herätti koko joukon kysymyksiä siitä, millainen kirjailija mahtoikaan olla eläessään.

Kirjassa on kaksi aikatasoa. On joulukuu vuonna 1926, jolloin Agatha katoaa yhdeksitoista päiväksi. Poliisit ovat pian oven takana kovistelemassa aviomiestä, jolla onkin luurankoja kaapissaan. Toinen aikataso menee kauemmas ja kertoo Agathan ja Archien avioliitosta ensitapaamisesta alkaen.

Yhtäällä siis Archie räpistelee poliisien ja toimittajien keskellä, toisaalla Agatha kasvaa vaimoksi ja kirjailijaksi. Mietin lukiessani, että mikähän tämän jutun juoni lopulta onkaan, mutta kyllähän se selvisi.

Ja sitten päästiinkin tuohon “mutta millainen ihminen Agatha oikeasti oli” -kysymykseen, ja saman voi toki esittää myös Archiesta.

Sikäli mikäli minä osaan googlettaa, aikajana ja tapahtumat pitivät pääpiirteittäin paikkansa. Christien pariskunnan avioliitto tosiaankin eteni niiden merkkipaalujen kautta, joita tarinassa seurataan. Agatha todellakin katosi yhdeksitoista päiväksi ja kun hänet löydettiin, hän väitti kärsivänsä muistinmenetyksestä.

Kukaan ei tiedä, mikä totuus katoamisen takana on ja Benedict tarjoilee tässä ihan kiinnostavan vaihtoehdon. Ei se mielestäni kaikkein uskottavin ole, mutta todellisuuteen perustuvaa jännäriviihdettähän tämä oli.

Tämä oli sikäli mielenkiintoisesti kirjoitettu, että tarina ei välillä tuntunut oikein etenevän, mutta sitten huomasinkin ahmineeni sata sivua ihan huomaamatta. Se siis eteni kuitenkin ja oli niin ahmittavasti kirjoitettu, että en edes pysynyt oman lukutahtini mukana. Hämmentävä tunne!

Benedict on kirjoittanut muitakin samanlaisia kirjoja, fiktiivisiä naiselämäkertoja, ja ne alkoivat kyllä kiinnostaa tämän myötä.

Kirjan tiedot:

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus | Sitruuna 2024 | 304 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mystery of Mrs. Christie (2021) | Suomennos: Hanni Salovaara

Luettu myös:

Ainakin Kirjojen kuisketta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle [46/50]

* Elämänkertabingo : Nero/Ikoni/Diiva

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

Dashwoodit olivat asuneet Sussexin kreivikunnassa suuresta muutoksesta lähtien, siitä saakka, kun maailman vedet kylmenivät ja kääntyivät ihmisen poikia vastaan ja paha alkoi liikkua syvyyksissä.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui tällä Ben H. Wintersin Järki ja tunteet -parodialla. Se osoittautui paremmaksi kuin oletin, ja jotenkin kirjan huumori ja yliampuvuus iskivät minuun juuri sopivasti.

Järki ja tunteet ja merihirviöt sisältää, no, merihirviöitä. Juoni on pääpiirteittäin sama kuin alkuperäisteoksessa, mutta meri on noussut ihmiskuntaa vastaan. Sankarittaremme kohtaavat jos jonkinlaisia kauhukalmareita, verenhimoisia merirosvoja ja muita mukavia tämän genren trooppeja ja kliseitä.

Ehkä parasta kirjassa oli se, että nämä lonkerokaverit tekivät päähenkilöistä oikeita toimintasankareita. Dashwoodin naiset ovat aina valmiina tarttumaan harppuunaan ja Marianne rakastaa lukea traagisista merionnettomuuksista. Naisessa arvostetaan hyvää hapenottokykyä, vankkoja hartioita ja vahvoja pohkeita, koska milloin tahansa voi joutua kauhomaan karkuun jättiravuilta.

Siinä missä alkuperäisteos oli ennen kaikkea romanssi ja tapakomedia, Merihirviöt on kauhuseikkailu, jossa veri ja suolenpätkät lentävät rakkausdraamojen lisäksi. Siksi olikin vähän merkillistä, että Willoughbyn konnuutta lievennettiin: lehtolasta ei ole, vaikka Eliza muuten joutuukin häpäistyksi. Merkillistä kainostelua ottaen huomioon kaiken väkivallan.

Kirjassa tuotiin myös aika painokkaasti esiin se, miten palvelijoilla ja britti-imperiumin kolonialismilla ei ollut paikkaa Austenin kirjassa. Tässä parempi väki kääntää katseensa pois, kun merihirviöt teurastavat palvelijoita, ja Lady Middleton on kaukomailta tuotu ryöstösaalis. Lauran kanssa jännättiinkin pääseekö Lady ikinä pakoon vai ei!

Kokonaisuutena tykkäsin kirjasta ja sen seikkailuhengestä. Merihirviöt istuivat yllättävän hyvin tuttuun juoneen ja juonenkäänteitä riitti vaikka muille jakaa.

Kirjan tiedot:

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt | Schildts 2011 | 350 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility and Sea Monsters (2009) | Suomennos: Virpi Vainikainen

Luettu myös:

Ainakin Nenä kirjassa ja Kirjamielellä

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kolonialismi

* Luonto sivuilla : Tuho

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Puhelimen näytöllä luki soittajan nimi: “Äiti, Maire Lankinen”.

Maire Lankisen elämäkerta Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina. Minulle tämä oli niitä kirjoja, joiden kirjoitustyyli ei hirveästi napannut, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja suorastaan herttaista.

Toinen ja oikeastaan kirjan pääkirjoittaja on Nazzarena Sifo, Mairen poika, joka on onneksi kirjannut ylös jo iäkkään äitinsä perin harvinaislaatuisen elämäntarinan. Tai ainakin ne kuninkaalliset vuodet siitä.

Hypätään siis vuoteen 1960, jolloin 28-vuotias Maire työskentelee sisarensa kampaamossa. Helsingin Sanomissa on lehti-ilmoitus, jossa haetaan suomalaisia tyttöjä kotiapulaisiksi Englantiin. Maire on kielitaidoton, mutta sisukkuutta ja heittäytymistä häneltä löytyykin sen edestä.

No, elämä on valintoja. Ei siihen sen enempää mietiskelyä tarvittu.

(s. 22)

Ollapa yhtä (uhka)rohkea!

Maire siis pakkaa laukkunsa ja lähtee Englantiin. Ensin Windsoriin arkkitehtiperheeseen, mutta Lontoo houkuttaa enemmän. Ihmeellisen sattuman ja hyvän ajoituksen kautta Maire päätyy sisäköksi Buckinghamin palatsiin.

Kirja on mitä mainioin ajankuva ja Mairen elämä melkoinen todiste siitä, että joskus on hyvä ottaa riski ja uskaltaa. Loppujen lopuksi hän viettää palatsissa kolmisen vuotta ennen kuin koti-ikävä vie voiton. Vaikka Suomi on vertailussa vielä sodan arpeuttama ja köyhä, se on kuitenkin koti.

Mutta Lontoossa ollessaan Maire seuraa palatsin elämää jos ei eturivistä niin ainakin toisesta. Kuninkaallista perhettä hän näkee harvemmin, mutta aina aivan erityislaatuisesta vinkkelistä. Kuinka moni suomalainen voi sanoa saaneensa kuningattarelta joululahjan kättelyjen kera?

Kiva hyvän mielen elämäkerta, joka oikein kutsuu tekemään elämässä mairet eli jotain odottamatonta ja rohkeaa!

Kirjan tiedot:

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa | Johnny Kniga 2024 | 250 sivua

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Kirjagramista bongattu

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Rouva Ariadne Oliver oli käymässä ystävättärensä Judith Butlerin luona, ja hän oli lähtenyt tämän kanssa auttamaan samana iltana pidettävien lastenkutsujen valmisteluissa.

Olen nähnyt David Suchetin TV-version tästä Agatha Christien Kurpitsajuhlasta monta kertaa, mutta kirja oli vielä lukematta. Nytpä on sekin tehty ja harvinaista kyllä, taisin pitää jaksosta enemmän kuin kirjasta. Varmaan asiaa värittää sekin, että olen niin tykästynyt sekä Suchetin Poirot'n että Zoë Wanamakerin esittämään Ariadne Oliveriin.

Dekkarikirjailija Oliver osallistuu tässä lasten halloweenjuhliin, joiden päätteeksi yksi lapsista kuolee. Oliverilla on enemmän luottoa ystäväänsä Poirot'n kuin poliisivoimiin, ja kohta Poirot kaiveleekin Woodleigh Commonin luurangot kaapista.

Tuo murhajuoni sinänsä oli nokkela vaikka muistinkin, miten se tarinassa meni. Kirjassa minua vaivasi kuitenkin se, että monia juonenlankoja jätettiin ilmaan roikkumaan. Ne luurangot vedettiin kyllä esiin, mutta kaikilla ei sitten ollutkaan mitään tekemistä minkään kanssa, joten ne unohdettiin kokonaan. Samoin monet hahmot piipahtivat tarinassa ja katosivat sitten kokonaan.

Agatha Christie otti kirjassa todella vahvasti kantaa silloisen nykymaailman tilaan. Rikollisuus tuntui lisääntyneen myös idyllisillä omakotitaloalueilla, mielenterveysongelmiin ei saanut hoitoa ja nuoriso oli tietenkin menossa aivan pilalle. Ulkomaalaisiin suhtauduttiin hyvin epäilevästi, etenkin tarinalle olennaisiin au paireihin, joiden monet olettivat tulleen maahan vain sopivaa aviomiestä metsästämään.

Monet Christien huolenaiheista ovat edelleen olemassa ja niitä kirjoitetaan edelleen mukaan niin dekkareihin kuin muuhunkin kirjallisuuteen. Aiheiden käsittelytapa on toki erilainen ja Christien käyttämä sanasto oli auttamattoman vanhanaikainen ja paikoin loukkaavakin.

Mutta siis, ei Christien parhaimmistoa, mutta oli kiva lukea tuttu tarina, joka sopi vielä mainiosti tähän vuodenaikaankin.

Kirjan tiedot:

Agatha Christie: Kurpitsajuhla | WSOY 1987 (1. p. 1970) | 227 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Hallowe’en Party (1969) | Suomennos: Anna-Liisa Laine

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Halloween : Kurpitsa

Jane Austen: Järki ja tunteet

Dashwoodin suku oli asunut Sussexissa kauan.

Jane Austen -lukupiiri Lauran kanssa jatkuu! Tällä kertaa vuorossa oli Austenin esikoisteos, Järki ja tunteet vuodelta 1811. Nuo reilut 200 vuotta eivät ole himmentäneet kirjan hohtoa tai vieneet vauhtia juonenkäänteistä.

Tarinahan alkaa siitä, kun Dashwoodin perheen isä kuolee ja saita poika vaimoineen haluaa heittää lesken ja tämän tyttäret pihalle. Onneksi ystävällinen sukulaismies tarjoaa naisten käyttöön pientä huvilaa, jonka ympäristössä vaanii muun muassa muuan eversti Brandon.

Ja sanon "vaanii", koska kumpikaan meistä lukijoista ei lämmennyt ajatukselle siitä, että 35-vuotias eversti rakastuu 16-vuotiaan Marianneen. Koko kaksikon perhe- ja ystäväpiiri ryhtyy lopulta painostamaan Mariannea hyväksymään Brandonin, koska onhan varakas eversti sentään varsin mukava saalis köyhtyneelle neidolle.

Joo ei.

Brandonilla oli paljon enemmän keskusteltavaa ja varmaan yhteistäkin vanhemman Dashwoodin sisaren eli Elinorin kanssa. Ikävä kyllä Elinor päätyi varsin mitäänsanomattoman miehen vaimoksi, mutta toisaalta, ainakin hän valitsi itse.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin todella viihdyttävä ja varsinainen draaman vuoristorata! Tylsiä hetkiä ei ehtinyt olla, kun potentiaalisia morsiamia ja sulhoja metsästettiin, luurankoja kaivettiin kaapista, tunteita tukahdutettiin ja salaisuuksia tunki sisään ovista ja ikkunoista.

Mutta ei siinä kyllin; sillä kun ihmiset ovat päättäneet käyttäytyä tavalla, jonka he tietävät vääräksi, heitä loukkaa se, että heiltä odotetaan parempaa.

(s. 220)

Ihmiset olivat yhtäältä ihanan ilkeitä ja toisaalta myös lempeitä toisilleen. Esimerkiksi Lucy-neiti aikoo piru vieköön naida rahaa ja sen hän tekeekin keinoja kaihtamatta. Vaikka hän kauhea olikin, pitää kyllä ihailla naista, joka taistelee tiensä voittoon siinä pienessä laatikossa, joka naiselle tuona aikana ja tuossa paikassa oli annettu.

Tässä puhuttiin muuten yllättävän suoraan seksistä ja raskauksista, eikä pelkästään avioliiton yhteydessä. Lehtolapsia epäillään ja löytyy, ja niiden todetaan pilaavan nimenomaan naisen elämän ja maineen. Mies liitelee vastuusta vapaana vaikka hänet isäksi tiedettäisiinkin.

Emme tykänneet Willoughbysta, sanonpa vaan.

Eli siis hieno kirja, jossa draamaa ja yllätyksiä riitti!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Järki ja tunteet | WSOY 2014 (1. p. 1952) | 339 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility (1811) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Amman lukuhetki ynnä muut

Rachel Billingham: Emma & Knightley: Perfect Happiness in Highbury

Emma Knightley, handsome, clever and rich, with a husband whose affection for her was only equalled by her affection for her, had passed upward of a year of marriage in what may be described as perfect happiness; certainly this is how she described it to herself as she sat at her writing desk from which she had an excellent view of her father, Mr Woodhouse, taking a turn round the shrubbery on the arm of her beloved Mr Knightley.

Emman jälkeen päätimme Kirjaimia-blogin Lauran kanssa lukea jotain Emmaan liittyvää. Näitä Jane Austen spin-offeja, jatko-osia, esiosia, mukaelmia, modernisointeja jne. on vaikka muille jakaa ja Emmastakin löytyi muutama.

Päädyimme Rachel Billinghamin kirjoittamaan jatko-osaan Emma & Knightley: Perfect Happiness in Highbury. Hah, eipä ollut täydellistä onnea!

Tarina alkaa kun Emma ja Knightley ovat olleet vuoden naimisissa, ja ottaa heti isoja draamakierroksia. Jane Fairfax on kuollut ja Frank Churchill kadonnut kuin tuhka tuuleen jättäen vastasyntyneen poikansa muiden hoidettavaksi. Muutenkin kaikki Emman ympärillä tuntuvat saavan lapsia. Samaan aikaan äitiys ei kiinnosta Emmaa ollenkaan ja Knightleykin tuntuu etääntyvän hänestä.

Tässä oli ihan kiinnostaviakin aineksia, kuten tuo avioliiton alkutaipaleen vaikeus. Knightley on elänyt pitkään yksin ja Emmallakin on vaikeuksia ottaa puoliso huomioon arjessa. Se jäi kuitenkin kaikenlaisten dramaattisten käänteiden ja juoneen ilmestyvien uusien hahmojen alle.

En etenkään pitänyt Emman uudesta Lontoon tuttavuudesta, leskirouva Tidmarshista. Häneen tuntui jotenkin tiivistyvän kaikki, mistä taisin valittaa Lauralle useaan otteeseen. Tidmarsh puhutteli kaikkia aivan väärin, omasi hyvin moderneja asenteita ja sai kaikki käyttäytymään itselleen epätyypillisellä tavalla.

Emma ei oikein tuntunut tässä Emmalta, mikä on tietenkin suuri puute kun hän nyt kuitenkin oli molempien kirjojen päähenkilö. Jäin myös siihen mielikuvaan, että Billingham oikeasti inhosi Frank Churchillia Emma-kirjassa, sellainen konna hänestä oli tähän tehty.

Tämän luki kyllä nopeasti, mutta eipä taida kukaan kovin suuria menettää jos jättää tämän lukematta.

Kirjan tiedot:

Rachel Billingham: Emma & Knightley: Perfect Happiness in Highbury | Sourcebooks Landmark 2008 (1. p. 1996) | 363 sivua | Open Librarysta

Jane Austen: Emma

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhdistyvän elämän parhaat lahjat.

Luin viimeinkin Jane Austenin Emman!* Yhdessä kimppalukuna Kirjaimia-blogin LauraKatarooman kanssa vieläpä. Luen harvemmin mitään yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta tämä oli hauska kokemus. Kiitos siitä!

(*No itse asiassa jo viikko sitten, mutta olen ollut laiska kokoamaan ajatuksiani.)

Sanoin heti Emman lukemisen alussa, että takakannen kamala “Emma Amorin apulaisena” -slogan olisi jonkin toisen kirjan kannessa saanut minut jättämään sen hyllyyn. Tarkasti ottaen tuo on totta. Arvon neiti Emma Woodhouse tosiaan kuvittelee tietävänsä tarkalleen keiden pitäisi olla yhdessä ja tekee parhaansa saattaakseen heidät avioliiton satamaan.

Tuo matchmaking-juoni ajaa toki tarinaa, mutta pohjimmiltaan tämä on tapakomedia, jonka hahmokaarti on vähintäänkin kirjava. Austen on erinomainen kirjoittamaan niin erikoisia ja suorastaan vastenmielisiä hahmoja, että aina ei tiedä nauraisiko vai vaipuisiko vain myötähäpeään.

Ehkä kirjan paras esimerkki tästä olivat Eltonin pappispariskunta, kauheat ja töykeät pyrkyrit, jotka eivät itse ymmärrä olevansa ihan hirveitä ihmisiä. Skaalan toisessa päässä olivat kirjan järkevimmät tyypit eli Knightleyn veljekset. Ymmärrän täysin Knightley nuorempaa, joka viettäisi iltansa mieluummin kotona kuin tuntikausia kestävillä tylsillä kyläilyreissuilla.

Etenkin kirjan naisilla olikin kovin pienet elämänpiirit. Se oli itse asiassa aika surullista luettavaa näin nykynäkökulmasta. Yhtä ainoaa kirjettä vatvotaan koko kylän voimin viikkokausia, koska mitään muuta ei tapahdu.

Emma itse oli sekä ärsyttävä että kiinnostava. Hän on selvästi aikansa ja kasvatuksensa tuote. Hän on oman ympäristönsä ravintoketjun huipulla ja tietää sen, mikä on raivostuttava ja toisaalta tavallaan ihailtava ominaisuus. Miksi tyytyisit vähempään kuin tiedät ansaitsevasi?

Emma ei halua naimisiin vaan on päättänyt huolehtia rakkaasta ja luulosairaasta isästään loppuelämänsä ajan. Minusta kirjan loppu, jossa Knightley lupautuu muuttamaan Emman kotiin tämän isän vuoksi, olikin oikeastaan ihan superromanttinen. Harvempi aatelismies muutti kotoaan vaimonsa luo!

Kokonaisuutena kirja oli minusta yllättävän hauska. Austen on kuulemma sanonut, että vain hän itse pitää Emmasta, mutta kyllä minäkin häneen kummasti kiinnyin tarinan aikana!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Emma | WSOY 2014 (1. p. 1950) | 615 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Emma (1816) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Luettua elämää, Hurja hassu lukija, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Kesä

Simon James Green: Heartbreak Boys

“Siis onks tää joku vitsi?”

Heinäkuun alkuun sopiikin kesäinen sateenkaari-YA. Simon James Greenin Heartbreak Boys on nimestään huolimatta suomennettu teos ja ilmestyi tuossa aiemmin keväämmällä. Se jäi mieleeni keltaisen kantensa vuoksi, koska keltaisia kirjoja ilmestyy aika vähän.

Tarina on sekoitus road trip -hupailua, ystävyyttä, erosta selviämistä ja kaapista tulon pohdintaan. Jackin ja Naten poikaystävät ovatkin pettäneet heitä keskenään ja asia tulee ilmi kouluvuoden päättäjäisbileissä. Naten perhe on lähdössä automatkalle Englannin halki ja kun Jack värvätään mukaan, päättää hän somettaa reissusta kuin viimeistä päivää tehdäkseen exät kateellisiksi.

Reissu ei kuitenkaan ole mikään luksusmatka ja onnellisten hetkien lavastaminen alkaa käydä työstä. Tarinassa olikin mukana yllättävän paljon some-kritiikkiä ja siinä korostettiin sitä, että kenenkään some-profiili ei kerro koko tarinaa. En tiedä miten saarnaavana nuorempi lukija tämän kokisi, mutta ihan hyvin se oli mielestäni upotettu tarinaan.

Kirjalla on kaksi kertojaa, Jack ja Nate, ja minun oli jostain syystä välillä vaikea erottaa heitä toisistaan. Harmillista ja ehkäpä pieni kerronnan heikkous, koska pojat ovat tosi erilaisia luonteiltaan. Nate on hiljainen introvertti ja Jack haluaa mennä eikä meinata. Onneksi joka luvun alussa kerrotaan kumpi on äänessä.

Yhtenä tarinan isoista kysymyksistä on se, miten lapsuusajan kaverit ajautuivat erilleen. Jack halusi elää rohkeasti omana itsenään vaikka joutuikin koulukiusatuksi. Ujommalle Natelle kaapista tulo on vaikeampaa, etenkin kun hän näki vierestä miten Jackia kohdeltiin. Kirjassa todetaankin loppujen lopuksi, että jokainen saa itse päättää kenelle ja milloin kertoo noin henkilökohtaisesta asiasta.

Kokonaisuutena ihan hauska kesäkirja, jota on varmaan helppo vinkata yläkoululaisille.

Kirjan tiedot:

Simon James Green: Heartbreak Boys | Otava 2024 | 393 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Heartbreak Boys (2020) | Suomennos: Lotta Sonninen

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Lue meille äitikulta ym.

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Käännös

* Kesäkirjabingo : YA

* YA-lukuhaaste : Keltainen

Natasha Pulley: The Bedlam Stacks

Although I hadn’t been shot at for years, it took me a long time to understand that the bang wasn’t artillery.

Natasha Pulleyn The Bedlam Stacks on lämmittänyt hyllyäni jo monta vuotta. Monta, monta vuotta. Olen lukenut Pulleylta aiemmin The Watchmaker of Filigree Streetin ja ostanut tämän luultavasti pian sen jälkeen. Ei kyllä mitään mielikuvaa koko ostokerrasta eikä tuo The Watchmaker ole jäänyt mieleen paljoa enempää.

Joka tapauksessa tämän lukeminen on jäänyt, koska ostohetken jälkeen olen joka kerta kirjaa vilkaistessani ajatellut, että kuulostaapa tylsältä. Mikä on sinänsä pieni mysteeri, koska tämä on historiallista fantasiaa, jossa vaelletaan eksoottisessa ympäristössä.

Brittiläinen Merrick Tremayne saa vuonna 1859 tehtäväkseen matkustaa Peruun etsimään harvinaisia kiinapuita, joiden kaarnasta saatavaa kiniiniä tarvitaan malarialääkkeisiin. Perussa Merrick kumppaneineen saa oppaakseen paikallisen papin Raphaelin, jonka kylässä tapahtuu outoja.

Mutta! En ollut ollut väärässä. Tämä oli aika tylsä kirja. Ensimmäiset sata sivua mietin, että eikö tässä tosiaan tapahdu mitään. Seuraavissa parissa sadassa sivussa tapahtui asioita, mutta mikään varsinainen jännitysnäytelmä ei ollut. Tahti ja kerronta tuntuivat hyvin verkkaisilta eikä kylän ja Raphaelin salaisuus oikein jaksanut kiinnostaa.

Kiinnostavinta oli seurata Merrickin ja Raphaelin tutustumista. Oikeastaan olisin halunnut lukea Raphaelin tarinan hänen näkökulmastaan. Se olisi ollut huomattavasti kiinnostavampi ratkaisu ja samalla oltaisiin vältytty kirjaa jonkin verran vaivaavalta eksotismilta. Valkoinen brittimies kun pitää perulaisten tapoja ja uskomuksia kovin kummallisina, Merrick (tietenkin) hieman vähemmän kuin hänen kumppaninsa.

Lopputulemana kirja ei siis tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta tulipahan viimeinkin luettua, kiitos Hyllynlämmittäjät-haasteen. Tämä saa jatkaa matkaansa lahjoituksena kirjaston kokoelmaan.

Kirjan tiedot:

Natasha Pulley: The Bedlam Stacks | Bloomsbury Circus 2017 | 337 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:

* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Vaikuttaa tylsältä

* Kesäkirjabingo : Kesä töissä

* Fantastinen kesä : Sijoittuu useampaan maahan