Ann-Christin Antell: Valkea lilja (Adelin tyttäret #01)

Casa Adelin puutarhan keltaiset metsätulppaanit hehkuivat iltapäivän valossa.

Jos ei muuta, niin Ann-Christin Antellin uuden sarjan aloitusosa Valkea lilja herättää kyllä matkakuumeen. Tässä kirjassa oli todella paljon wanhanaikaisen viehättävää matkakuvausta. En niinkään halua polttavan kuumaan Firenzeen kuin kivalle junamatkalle, mukavaan hotelliin ja siitä vaeltelemaan kaupungille.

Tarinassa siis matkustetaan Naantalista Firenzeen, jonne parikymppinen Lily Adel pääsee isoäitinsä mukana vuonna 1911. Fammulle kyseessä on terveysmatka, ja Lily puolestaan palaa halusta tutustua taiteeseen ja taidehistoriaan. Ja koska historiallisessa viihdekirjallisuudessa ollaan, totta kai täytyy olla myös romanssi.

Pidin tässä kirjassa eniten matkakuvauksesta ja Adelin perheestä. Lily tutustuu itselleen eksoottiseen Firenzeen ja Antell maalailee kuvaa idyllisestä italialaisesta kaupungista. Koska Lily haluaa taiteilijaksi, pääsee hän myös tutustumaan paikallisiin taidepiireihin. Sen eri kulmista löytyy sekä ällistyttävää vanhoillisuutta, joka sai minut kiristelemään hampaitani, että hyvin moderneja katsantokantoja.

En ole kummoinenkaan taiteentuntija, joten Lilyn kokemat taide-elämykset ja syvälliset keskustelut taiteen merkityksestä menivät minulta ohi. Pidin kuitenkin siitä, miten merkityksellisiä ne Lilylle olivat.

Adelin perhe puolestaan oli melkein liian täydellinen, mutta toisaalta oli mukava lukea vaihteeksi sellaisesta. Vanhemmat tukevat kolmen erilaisen tyttärensä kiinnostuksen kohteita eikä ketään olla naittamassa vastoin tahtoaan kenellekään. Perheen parissa fiilistellään niin paljon, että kirjan alku tuntui jopa turhan hitaalta.

En ihan hirveästi lämmennyt romanssillekaan, mutta se ei oikeastaan johdu Lilysta ja hänen mielitietystään. Heistä kyllä näki, että mikä heissä viehätti toisiaan. Enemmänkin kyse oli siitä, että heidän parissaan vietettiin niin vähän aikaa. Alussa fiilisteltiin Adeleita ja sitten Firenzeä ja taidetta, joten romanssille jäi loppujen lopuksi aika vähän aikaa, vain muutama keskustelu, jotka keskittyivät enimmäkseen taiteeseen.

Mutta mukava sarjan aloitus tämä oli. Seuraavaa osaa odotellessa!

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Valkea lilja | Gummerus 2025 | 368 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 31. Kirjan päähenkilölle ura on tärkeä

* Lukumatka menneisyyteen : 3. Kirjassa on hotelli/majatalo/kievari

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat (Puuvillatehdas #04)

Merikapteenin rouva Loviisa Helin nykäisi salin paksut viininpunaiset samettiuutimet syrjään ja silmäili ulos.

Vielä ei ole kovin jouluinen olo, mutta talven ensimmäinen joulukirja on jo luettu. Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan joulu tulikin kirjastoon aiemmin kuin odotin ja koska varausjonoa on, kiilasi se lukulistan kärkeen.

Kyseessä olikin novellikokoelma, jossa seikkailevat Antellin Puuvillatehdas-sarjasta tutut hahmot. Yleisen jouluttelun lisäksi tarinoiden teemoina ovat toisten auttaminen ja miesten odotus. Jokaisessa tarinassa nimittäin odotellaan muualla olevaa miestä joulupöytään saapuvaksi.

Loviisan joulussa ollaan vuodessa 1865 ja novellin nimihenkilö odottelee merikapteeninsa paluuta. Jos nyt oikein muistan niin edellisissä osissa Loviisa oli varsin tiukka täti ja tässä nuoremmassa Loviisassa on selvästi vanhemman piirteitä. Hän auttaa kyllä huono-osaisempia kunhan he eivät vain tule liian lähelle.

Joulu Örndahlin ruukissa hyppää vuoteen 1896. Martan perheessäkin odotellaan (otto)isän paluuta Englannista. Enemmän keskitytään kuitenkin ruukin köyhiin työntekijöihin ja lasten leikeissä sattuneeseen onnettomuuteen, joka uhkaa kaikkien jouluiloa.

Joulu Falken linnassa vietetään vuonna 1939 sodan keskellä. Paula kipuilee tylyn anoppinsa hoiteissa ja toivoo saavansa miehensä ehjänä kotiin rintamalta. Sota on läsnä joka hetkessä ja tuo tuhojaan puuvillatehtaaseenkin. Tämä oli näistä tunnelmaltaan ehdottomasti synkin tarina.

Kokonaisuutena näitä oli kiva lukea ja oli kiinnostavaa seurata, millaista joulunvietto oli eri aikoina. Eroja oli niin tarjoiluissa kuin esimerkiksi sanastossa (milloin Pähkinänrusentajasta tuli Pähkinänsärkijä?) ja tavoissakin.

Minua jäi kuitenkin mietityttämään eniten se, miten uskomattoman hyväosaisia nämä sankarittaremme olivatkaan. Kyllähän he palkollisiaan auttavat, mutta paljonko se jouluinen piparkakku lämmittää kun muuten eletään köyhyydessä? Ruukilla ahertavat työntekijät saavat vain muruset siitä, mitä herroille ja rouville kertyy, ja siitäkin vähästä pitäisi kiittää melkein polvillaan.

Eriarvoisuuden ja köyhyyden teemat jäivät niin vahvasti mieleeni, että ne jyräsivät novellien jouluilon ohi.

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat | Gummerus 2024 | 272 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Kylmyys

* Herkulliset kirjat : Kirjassa on leivoksia

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija (Puuvillatehdas #03)

Yönsininen Dodge Roadster jarrutti Barkerin puuvillatehtaan konttorin eteen sellaisella vauhdilla, että pihatien sora ropisi ruusupenkkiin.

1920-luvulla turkulainen Barkerin puuvillatehdas on pahoissa rahavaikeuksissa. Nuori reklaamipäällikkö Paula Barker haluaa pelastaa suvulleen tärkeän tehtaan. Littoisten verkatehtaan itsevarma johtaja Rikhard Falke puolestaan haluaa ostaa sen.

Antakaapas kun lainaan itseäni sarjan edellistä osaa koskevasta postauksestani: "Elän toivossa, että sarjan seuraavassa osassa romanssin osapuolet viettävät oikeasti aikaa yhdessä ja mies ei ole itsekeskeinen, naista mollaava ääliö."

Hah! Ainahan sitä saa toivoa. Rikhard Falke on aivan yhtä mulkero kuin edeltäjänsä ja romanssi aivan yhtä pikainen.

Kaipa se sentään toi vaihtelua, että Paula oli aivan yhtä ärsyttävä ja mukanokkela. Oli aivan käsittämätöntä, että hänellä oli mitään sananvaltaa tehdasta koskevissa asioissa. Ei nuoruutensa ja sukupuolensa vuoksi, vaan koska hän teki koko ajan todella typeriä tehdasta koskevia päätöksiä. Hän ei tuntunut minusta päättäväiseltä ja älykkäältä naiselta, vaan tietämättömältä ja hätiköivältä.

Silti minua ärsytti, että häntä lytättiin koko ajan joka suunnalta ja hän joutui luopumaan itselleen tärkeistä asioista.

Mutta eniten minua harmitti se, että ajankuva jäi tässä kirjassa kovin pinnallisen tuntuiseksi. Edellisissä osissa olen tykännyt siitä, että yhteiskunnalliset asiat vaikuttivat juonen kulkuun ja olivat tärkeä osa hahmojen elämää. Puuvillatehtaan varjossa -kirjassa Jenny oli aktiivisesti osa Turun kulttuurielämää ja naisten oikeuksien edistämistä. Puuvillatehtaan perijässä Martan elämään puolestaan kuului vahvasti Suomen venäläistäminen ja sitä vastaan kapinointi.

On tässäkin aineksia siihen, mutta tarinassa keskitytään kuitenkin populaarikulttuuriin, ei niinkään poliittiseen liikehdintään. Vähäsen paheksutaan kieltolain aiheuttamaa salajuopottelua, muistellaan mennyttä kansalaissotaa ja joku sairastuu tuberkuloosiin. Siinä missä romanssit olivat edellisissä osissa yksi osa tarinaa, se vei nyt eniten tilaa, ja koska se ei toiminut minulle ollenkaan, ei kirjakaan tehnyt vaikutusta.

Lukeminen oli toki sujuvaa, siksi luinkin kirjan loppuun kaikesta huolimatta. Olisi tosin pitänyt pysähtyä sivulle 295, koska lopun Marttaa koskeva osuus oli jo aivan uskomaton.

Harmittaa, että Turun historiasta niin hyvin kertonut sarja päättyi omalla kohdallani pettymykseen. No, olin sentään onnellinen siitä, miten Jennylle tässä kävi.

Kirjan tiedot:
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija | Gummerus 2023 | 352 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Tuijata ja Kirjojen kuisketta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön [18/50]
Kirja 1, paikkana Turku. Toiseen kirjaan minulla on useampikin vaihtoehto!
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 23. Sata vuotta sitten, eli kirja sijoittuu 1920-luvulle

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä (Puuvillatehdas #02)

- Matti, tule katsomaan!

Sisarukset Martta ja Matti Barker palaavat Turkuun Matin opintojen vuoksi. He ovat asuneet kymmenisen vuotta Ruotsissa ottovanhempiensa kanssa ja paluu Suomeen on erilainen kuin Martta kuvitteli. Vuoden 1904 Turku on muuttunut ja niin on myös Martta, jonka on vaikea löytää oma paikkansa lapsuusmaisemissaan.

Piti ihan tarkistaa, mitä mieltä olin sarjan ensimmäisestä osasta Puuvillatehtaan varjossa. Näköjään samaa mieltä kuin tästäkin, eli pidin kaikesta paitsi kirjan mielestäni epämiellyttävästä romanssista.

Edellisen osan pääosassa oli leskirouva Jenny, joka tarinan aikana adoptoi kolme orvoksi jäänyttä työläisperheen lasta. Ottolapset ovat nyt isoja ja etenkin Martta tuntee olonsa eksyneeksi ajan sääty-yhteiskunnassa. Onko hän tarpeeksi hyvä turkulaisten hienoihin seurapiireihin taustastaan huolimatta? Haluaako hän edes osaksi seurapiirejä, jotka tuntuvat halveksivat työläisiä? Hänen kipuilunsa kahden eri yhteiskuntaluokan välillä oli mielenkiintoista luettavaa.

Pidinkin taas paljon siitä, miten aikakausi näkyi tarinassa, jossa kuvataan Martan ja Matin arkea. Tutuksi tulevat ajan muoti, ruoka ja sanasto sekä esimerkiksi sen hetken elokuvatarjonta ja kirjauutuudet. Martta pyydetään töihin Turun kansankirjastoon ja muutenkin lukutaidon merkitystä tuodaan vahvasti esiin. Martta jopa järjestää satutunteja!

Kansankirjastossa oli todellinen pula, että kirjoja ei riittänyt kaikille lapsille. Ne olivat jatkuvasti lainassa ja Martta joutui sanomaan pettyneille kasvoille, ettei kirjoja ollut saatavilla. Lopulta hän oli keksinyt, että voisi lukea lapsille ääneen lukusalissa. Näin yhdestä kirjasta saisi useampi lapsi saman hyödyn.

(s. 135)

Muuttuneesta poliittisesta tilanteesta kertoo muun muassa se, että sensuuri iskee kirjoihin, joissa ei saa esittää radikaaleja saati sitten venäläisvastaisia mielipiteitä. Turussa työläiset järjestäytyvät suurlakkoa enteillen ja Marttakin huomaa, että hänen on otettava kantaa politiikkaan. Tykkäsin siitä, millä tavalla Martta osallistui kapinointiin. Se tuntui hyvin realistiselta ja lisäsi kirjaan hieman jännitystä.

Muutenkin pidin Martasta päähenkilönä ja siksi olikin taas niin ärsyttävää lukea romanssia, jonka toinen osapuoli oli ihan mulkero. Periaatteessa Martalla on tarinassa kaksi kosijaa. Puuvillatehtailija Robertin kainalossa oleva ketunhäntä näkyy kuitenkin jo kilometrin päähän.

Lapsuudesta tuttu telakkatyöläinen Juho oli vielä Robertiakin raivostuttavampi tapaus. Tämän romanssin etenemistä ei juuri kuvattu vaikka se muka tapahtuikin. Aina, kun Martta ja Juho ovat puhe-etäisyydellä, Juho käyttää tilaisuutta hyväkseen loukatakseen ja vähätelläkseen Marttaa jollain tavalla. 

Jotenkin näistä tällaisista sankareista tulee usein mieleen Ylpeys ja ennakkoluulo, mutta kyseisessä kirjassa sentään opitaan jotain. Juhon ylpeys ja ennakkoluulot olivat vielä suuremmat kuin herra Darcyn, mutta toisin kuin Darcy, Juho ei ottanut mistään opikseen.

Elän toivossa, että sarjan seuraavassa osassa romanssin osapuolet viettävät oikeasti aikaa yhdessä ja mies ei ole itsekeskeinen, naista mollaava ääliö. Kirjasarja on muuten niin vetävästi kirjoitettu ja hyvä, että on sääli, etten voi sietää tuota romanssipuolta.

Kirjan tiedot:
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä | Gummerus 2022 | 368 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 1. kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota [19/50]

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa (Puuvillatehdas #01)

 

Jenny seisoi purevan kylmässä tuulessa ja hytisi.

Nuori leskirouva Jenny Malmström ei ole antanut surun lannistaa itseään. Hän osallistuu aktiivisesti sekä Turun kulttuurielämään että säätyläisnaisten Rouvainyhdistyksen toimintaan yhteiskunnan parantamiseksi. Rouvien jatkuvana huolenaiheena ovat etenkin köyhien työläisten olot. Tällä kertaa he haluavat saada Turun teollisuuspohatat rakentamaan tehtaidensa työntekijöille säällisiä asuintaloja. Jennyn sydäntä lähellä on myös naisasialiike ja hän uskoo vakaasti siihen, että tyttöjä kouluttamalla parannetaan koko Suomea.

Ai niin, on siellä kuvioissa myös puuvillatehtaan perijä Fredrik Barkerkin.

Mitä vähemmän ajattelen Barkeria, sitä parempi. Pidin kirjasta todella paljon tätä romanssia lukuun ottamatta. Luin teinivuosinani 90-luvulla pinon jos toisenkin Harlekiini-pokkareita ja Barkerin hahmo oli kuin suoraan niistä poimittu. Vieläpä sieltä kehnommasta päästä, joka olisi jo saanut painua unholaan näiden vuosikymmenien saatossa. Barker edustaa sitä ylimielistä miestyyppiä, joka tekee tarinassa koko ajan kaiken paremmin kuin sen päähenkilö eli Jenny, joka yrittää parhaansa huomattavasti heikommasta asemasta.

Heti ensikohtaamisella Barker lyttää naiset maan rakoon ja myöhemmin kuittaa sen tyyliin "hei älä ole noin tosikko tyttö, se oli ihan läppä vain". Barker kunnostautuu käymällä kysymättä käsiksi Jennyyn juhlissa, joissa pilalle olisi mennyt Jennyn maine, ei hänen. Barker on hetkessä valmis pettämään vaimoaan kun houkuttelevampi nainen tulee näköpiiriin. Hän myös manipuloi Jennyn elämää kulissien takana tavalla, joka sai minut näkemään punaista, Barkerin läsnäollessa Jenny on aina väärässä ja altavastaaja, ja punastelee koko ajan kuin nolostunut lapsi. Barker ja Jenny eivät koskaan keskustele oikeasti mistään enkä löytänyt itsestäni mitään osaa, joka olisi millään tasolla toivonut heille yhteistä tulevaisuutta.

Jenny hei, saisit paljon paremmankin!

Mutta onneksi tuo on vain pieni osa kirjaa. Pääosassa on oikeasti Jenny ja Jennyn elämä sekä Turun ja koko Suomen kulttuurielämä 1800-luvun lopulla, jolloin naisasialiike ja työväenliike nousivat. Jenny elää jännittäviä aikoja ja on hyvin otollisessa asemassa tarkkailemassa sitä. Hän on leskirouva ja siten itsellinen nainen, jonka elämästä ei päätä kukaan muu kuin hän itse. Jenny asuu isänsä, Kaarinan seurakunnan rovastin luona pappilassa, jossa pienellä perheellä on pari palvelijaa. Jenny osallistuu kotitöihin taloudenhoitaja Ainan apuna siitäkin huolimatta, että fiinimpi Loviisa-täti paheksuu tätä kovasti.

Jennyn kautta kuvataan hienosti ajan arkea ja niitä kiinnostuksenkohteita, joita aktiivisella ja maailmasta kiinnostuneella naisella saattoi olla. Hän rakastaa lukemista ja löytää tarinan aikana muun muassa kohua aiheuttavan uutuuskirjailijan Minna Canthin. Jenny on heti tukemassa Turun kansankirjaston uudelleen perustamista ja minusta oli erityisen kiva lukea siitä, miten tärkeä asia oli koko Rouvainyhdistykselle. Lukeminen kuuluu kaikille!

Ilahduin oikein erityisesti siitä, että Jennyn mukana päästiin tutustumaan Koroisten piispanlinnan raunioihin ja niitä koskevien kaivausten alkumetreille. Kaivauksia johtaa kirjassa Juhani Aaltonen, joka muuten olisi ollut kaikin mahdollisin tavoin parempi valinta Jennylle kuin Barker. Jenny ja Juhani viettävät paljon aikaa yhdessä työtä tekemässä ja puhumassa molempia kiinnostavista asioista. Kiinnostavana yksityiskohtana Juhani on kasvissyöjä! En jotenkin ole sisäistänyt, että kyllä tällaisia eettisiä valintoja tehtiin jo reippaat sata vuotta sittenkin.

Noin kaiken kaikkiaan pidin paljon Jennystä (kun hän ei ollut Barkerin lähettyvillä), kirjan tarinasta ja sen hahmoista (Barkeria lukuun ottamatta). Tarina oli vetävästi kirjoitettu ja aikakausi tuotiin hienosti esille tapoineen, paikkoineen, henkilöineen, huonoine puolineen ja muutoksen tuulineen. Odotan sarjaan jatkoa, mutta mitä vähemmän Barkeria siinä on, sitä parempi.

Kirjan tiedot:
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa | Gummerus 2021 | 335 sivua

Luettu myös mm.:
Kirjakko ruispellossa, Kirjojen kuisketta, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 29. kirjan henkilön elämä muuttuu [12/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 9. esikoisteos [6/25]