 |
Marjane Satrapi:
Persepolis: iranilainen lapsuuteni
(Persepolis, 2000 & 2001)
155 s.
Otava 2004
Persepolis 2: kotiinpaluu
(Persepolis 3 & Persepolis 4, 2004 & 2005)
189 s.
Like 2008
Kirjastosta |
Kun arabit vuonna 642 hyökkäsivät Persiaan, maan valloittamiseen ja sasanidien hallitsijasuvun kukistamiseen riitti yksi ainoa taistelu.
Tässäpä taas pari kirjaa, jotka ovat olleet lukulistallani ikuisuuden. Satrapin piirrostyyli ei oikeastaan ole omaan makuuni, mikä on suurin syy sille, että nämä ovat jääneet kirjastoon. Nyt kuitenkin ajattelin sekä sivistää itseäni (kaikkihan nämä ovat lukeneet ja kehuneet) että ruksata sarjakuvaromaanin luetuksi Helmet-lukuhaasteesta. En edelleenkään ole kuvituksen suurin fani, mutta tarina veti tehokkaasti mukaansa sodan kauheuksiin ja nuoren naisen identiteettikriisiin.
Persepolis on siis kahteen albumiin jaettu omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani. Marjane Satrapi kasvoi keskiluokkaisessa perheessä Iranin pääkapungissa Teheranissa ja halusi isona profeetaksi. Hänet kasvatettiin itsenäiseksi, päättäväiseksi ja hyvin lukeneeksi tytöksi, mikä ei ollut ongelma ennen vuotta 1979. Iranin vallankaappaus tarkoitti sekä veristä sotaa että muslimifundamentalistien valtaannousua. Yhtäkkiä naiset hunnutettiin, pojat lähetettiin sotaan ja pienestäkin virheliikkeestä saattoi saada ruoskaa tai kuulan kalloonsa.
Ensimmäinen sarjakuva-albumi kertoo tästä muutoksesta ja mitä se tarkoitti tavallisille iranilaisille perheille. Satrapin vanhemmat olivat poliittisesti aktiivisia ja osallistuivat mielenosoituksiin ennen kuin se kävi liian vaaralliseksi. He olivat taistelleet paremman huomisen puolesta ja huominen osoittautuikin synkäksi fundamentalistidystopiaksi. Etenkin äidin oli vaikea niellä katkeria ja vihaisia sanojaan, ja tarinassa tuodaankin ilmi miten kaksijakoinen yhteiskunnasta tuli. Julkisesti varottiin sanoja, mutta kodin seinien sisällä raivottiin senkin edestä. Satrapi kertoo miten ihmisiä katosi ja teloitettiin tekojensa ja mielipiteidensä vuoksi, myös hänen omia sukulaisiaan. Jopa lapsen silmin Satrapi näki, miten järjettömiä asioita ihmisille syötettiin uuden propagandakoneiston myötä. Entiset sankarit leikattiin irti historiankirjoista ja salaa kuunneltu BBC:n radiolähetys kertoi aivan toisesta todellisuudesta kuin se, jota Teheranin oma kanava tarjosi.
Persepoliksen toinen osa kertoo Satrapin elämästä Euroopassa 1980-luvulla. Vanhemmat olivat ylpeitä suorasanaisesta tyttärestään, mutta juuri siksi he päättivät lähettää hänet Itävaltaan vuonna 1983. Satrapin kipakka luonne oli riski yhteiskunnassa, jossa nainen oli toisen luokan kansalainen. Itävallassa hän päätyi punkkareiden, taiteilijoiden ja anarkistien seuraan, ja välillä jopa kadulle asumaan. Huumeet, tupakka, seksi, hän kokeili kaikkea yrittäessään löytää oman paikkansa maailmassa, joka ei ollut hänen omansa. Pohjalle vajottuaan Satrapi palasi Iraniin opiskelemaan, mutta ei tuntenut oloaan kotoisaksi sielläkään. Hänen oli vaikea sopeutua yhteiskuntaan, jossa hänen vapauttaan rajoitettiin hunnuilla ja lukemattomilla säännöillä. Edes rakas perhe ei tuntunut sen arvoiselta ja lopulta, perheensä kannustamana, Satrapi palasi Eurooppaan.
Toiveikkaasta lopustaan huolimatta itse tarina oli monella tavalla hyvin surullinen. Sodan kauhut, fundamentalistien kuristava ote, Satrapin vaikeudet löytää oma paikkansa maailmassa. Vain viimeisen kohdalla voi sanoa käyneen hyvin, Satrapi nimittäin asuu tätä nykyä Ranskassa ruotsalaisen aviomiehensä kanssa. Mistäs sen koskaan tietää, mutta ainakin toivon hänen olevan nyt onnellinen! Sen sijaan Iranin ja etenkin iranilaisten naisten nykyhetki on edelleen ahdistava ja tarkkaan kontrolloitu. Verinen sota ja marttyyreiksi kohotetut kaatuneet muistetaan katujen nimissä ja hautapaikoilla. Hallinnon tekemistä hirmuteoista ei voi puhua julkisesti ja virallisissa tiedonannoissa ne pyöräytetään oikeutetuiksi rangaistuksiksi. Satrapi pääsi pois, mutta miljoonat iranilaiset naiset eivät.
Eli ei mikään kiva ja kevyt kesätarina, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Pidin enemmän ensimmäisestä albumista, joka tuntui tiiviimmältä ja selkeämmältä, mutta tämä on varmasti makuasia.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Sarjakuvahaaste
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 12. sarjakuvaromaani [28/50]
Tässähän on kaksi kirjaa, mutta laitan ne nyt tähän yhteen kohtaan.