Risaksi luetut

Julkaistu Päiväkävelyllä 4. joulukuuta 2016

Valokuvausprojektini edetessä vastaani on tullut rikkinäisiä kirjoja, loppuun asti luettuja. Joissakin kirjoissa osa sivuista on irti tai jopa kadonnut. Käytössä kuluneiden kirjojen tilalle en ole ostanut uutta kirjaa kuin kahdessa tapauksessa.

Jouluna 1969 sain isältä ja äidiltä joululahjaksi Kuin surmaisi satakielen. Irti lähteneet sivut haittasivat lukemista niin paljon, että ostin uuden painoksen pari vuotta sitten.

Jouluna 1970 sain äidiltä joululahjaksi mainion kirjan Tusinoittain halvemmalla. Tämän kirjan luin noin miljoona kertaa.

Uuden painoksin ostin kymmenisen vuotta sitten huomattuani, että viimeiset sivut puuttuvat. Pitäähän ne olla, jos vaikka vielä joskus lukisin kirjan uudestaan.

Uuteen painokseen liittyy nimittäin ongelma. Toisenlaiset kannet, erilainen paperi ja uuden kirjan jäykkyys tekevät siitä oudon, vieraan. Ei tämä olekaan se kirja, jota olen rakastanut ja jonka osaan miltei ulkoa.

Kuninkaallinen kesäkuu

Julkaistu Päiväkävelyllä 30. kesäkuuta 2016

Kesäkuussa luin pelkästään Stephen Kingiä. Sen siitä saa, kun alkaa lukea kirjasarjaa. Ja siitä, että heti ei ole saatavilla sarjan seuraavaa osaa.

Stephen Kingin Callan sudet -kirjan lukemiseen kului enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se ei imaissutkaan mukaansa niin tenhoavasti kuin aikaisemmat Musta torni -sarjan teokset.

Callan sudet (The Dark Tower V: Wolves of the Calla, 2003) on tarinaltaan tuttu. Urheat ritarit, samurait tai lännenmiehet saavat kylän/kaupungin asukkailta pyynnön: "Pelastakaa meidät pahalta!" Callan sudet -kirjassa Rolandin ka-tet saa Calla Bryn Sturgisin asukkailta pyynnön pelastaa kyläläisten lapset susilta. Kylässä syntyvät lapset ovat aina kaksosia. Kerran sukupolvessa kylään hyökkäävät sudet vievät toisen kaksosista. Ryöstetyt lapset palautetaan takaisin sen jälkeen, kun sudet eivät niitä enää tarvitse. Palautetut lapset ovat rontteja.

Rolandin, Eddien, Susannan ja ja Jaken sekä Oi-mäyriäisen ka-tet saa Callan susissa yhden jäsenen lisää. Isä Callahan on entisessä elämässään ollut vampyyrintappaja, alkoholisti ja pappi. Hän on matkaillut maailmojen välillä ja nähnyt useita versioita Yhdysvalloista. Callan Bryn Sturgisiin hän päätyi mukanaan pahansuopa Musta Kolmetoista.

Lasten pelastamisen lisäksi Rolandin ka-tetiä työllistää erään tyhjän tontin ostaminen New Yorkissa.

Olisin toki voinut kahden Musta Torni -sarjan osan väliin lukea muutakin kuin Kingiä, mutta oikeastaan halusin vain saada Tulisilmän luettua alta pois. Muistan kun äitini luki Stephen Kingiä. Tulisilmä (Firestarter, 1980) oli yksi häneen vaikutuksen tehneistä Kingin kirjoista, vaikkakin Carrie taisi olla hänen suosikkinsa.

Jostain syystä minun oli vaikea päästä Tulisilmän sisään. Kerronta oli kirjan alussa ohutta, kuin sellaisten asioiden selostamista, jotka lukijan on syytä tietää. Ne olisi voinut kertoa paremmin! Andy (isä) ja Charlien (tytär) paniikinomainen pako, tuuppaukset ja lähes mielipuoliset tutkijat ja agentit eivät minua heti sytyttäneet. Vasta siinä vaiheessa kun Irv Manders ottaa Andyn ja Charlien autonsa kyytiin Tulisilmä todella alkaa. 

Charlien valloilleen päässeet pyrokineettiset kyvyt aiheuttavat suurta tuhoa Mandersin tilalla. Andy ja Charlie pääsevät vielä kerran pakoon Verstaan väeltä. Verstaan agentit saavat lopulta Andyn ja Charlien kiinni. Tarinassa alkaa tavallaan toinen osa, joka kuvaa Andya ja Charliea Verstaan vankeina.

Susannan laulu (The Dark Tower VI: Song of Susannah) jatkuu suoraan siitä, mihin Callan sudet päättyi. Susannan laulu on Musta torni -sarjan toiseksi viimeinen osa. Toivon ettei sarjan viimeinen osa ole niin täynnä kauhua kuten Susannan laulu on. 

Yksi Musta Torni -sarjan kantavista teemoista on tarinoiden henkilöhahmojen todellisuus/epätodellisuus. Sarjan henkilöt joutuvat pohtimaan, onko heitä oikeasti olemassa. Isä Callahan saa Callan sudet -kirjassa lukea oman tarinansa Painajainen (Salem's Lot, 1975) -kirjasta. Susannan laulussa tämä viedään pidemmälle, kun yhdeksi henkilöhahmoksi ilmaantyy kirjailija nimeltä Stephen King, jonka kuolinilmoitukseen kirja päättyy.

En nauttinut Susannan laulusta. Ka-tet, kohtalon yhdistämät ihmiset ja tässä tapauksessa myös Oi-mäyriäinen, on ollut Musta torni -sarjan oivaltavimpia käsitteitä. Se teki minuun vaikutuksen heti ja otin sen välittömästi käyttööni. Ka-tetin henkinen hajoaminen alkoi Callan susissa. Susannan laulussa se muuttuu myös fyysiseksi:  Rolandin ka-tet ei toimi yhdessä, ei edes samassa ajassa.

Pariin otteeseen kirjassa selitetään, kuinka Susannan/Mian raskaus sai alkunsa. Eikä se riitä, niin epäuskottavasta jutusta on kyse. Selviää sekin, ettei paholainen ole lapsen isä. No se olisikin ollut liikaa! Susannan/Mian synnytys käynnistyy Susannan laulussa hyvin demonisessa ja kammottavassa ympäristössä. Miten vaan tuleekin Rosemaryn painajainen mieleen!

Susannan laulua lukiessani minun oli usein ikavaä Musta torni -sarjan neljää ensimmäistä osaa.

Heinäkuussa aion lukea muutakin kuin Kingiä. Tai ei ehkä Kingiä lainkaan!

Toukokuussa luetut kirjat

Julkaistu Päiväkävelyllä 13. kesäkuuta 2016

Toukokuussa ehdin lukea vain kolme kirjaa. Luin kyllä tapani mukaan päivittäin, mutta en ehtinyt lukea aloittamaani yli  800-sivuista kirjaa ennen toukokuun päättymistä.

Ensimmäinen toukokuussa lukemani kirja oli Stephen Kingin Musta torni -sarjaan osa 4,5 Tuulen avain.

Tuulen avain sijoittuu sarjassa kirjojen Joutomaa ja Callan sudet väliin. Tuulen avain on perin merkillinen kirja sisäkkäisten tarinoiden vuoksi. Alkuasetelmassa Ronald, Eddie, Susanna ja Jake sekä Oi-mäyriäinen asettuvat vankkarakenteiseen taloon suojaan jäätävältä vihurilta. Ajan kuluksi Ronald alkaa kertoa tarinaa, jossa hän kertoo tarinan nimeltä Tuulen avain. Tarina Tuulen avain oli todella hieno ja itse asiassa valmisteli ainakin minua Callan sudet -osaa varten.

Richard Adamsin Ruohometsän kansa oli ihastuttava kirja villikaneista. Urheudesta, viisaudesta, näkemisestä ja rohkeudesta tehdä asioita toisin kuin aina ennen.

Kirjan lukiessani ihmettelin, miten vasta nyt luen tätä kirjaa, joka kansitekstin mukaan valloitti koko maailman. Minut Ruohometsän kansa valloitti myös! Lemmikkilokki! Morsiamenryöstö!

Kolmannessa toukokuussa lukemassani kirjassa matkustin Shetlandin saarille. Toki syy lukea Ann Cleevesin Musta kuin yö oli sarjassa Shetlandinsaarten murhat, jonka YLE1 näyttää kesän aikana uusintana.

Musta kuin yö on synkkä kirja. Siksi halusin kuvata sen värikkäässä taustassa. Olin nähnyt kirjaan perustuvan jakson ja autuaasti unohtanut kaiken. Hämärien muistikuvien perusteella veikkasin murhaajaksi väärää henkilöä.

Kirjastoasiaa

Julkaistu Päiväkävelyllä 3. joulukuuta 2015

Ken Follettin hienossa romaanissa Kun suuret sortuvat pohditaan myös kirjaston ja lukemisen olemusta.

"Lev osasi lukea, mutta hän ei oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka nauttivat siitä. Sanomalehdet oli täällä kiinnitetty painaviin puupidikkeisiin, niin ettei niitä voinut varastaa, ja kylteissä luki: HILJAISUUS. Mitä hauskaa sellaisessa paikassa voi tehdä?" 

Myös kirjastoalan ihmiset saavat oman osansa.

"Hän oli kaupungin kirjastolaitoksen palveluksessa ja tarkka pikkuasioista."

Kirjojen välissä

Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina 1. syyskuuta 2015

En ollut varannut itselleni uutta luettavaa Tukikohdan jälkeen. Ehkä toiveikkaasti ajattelin, ettei se pääty lainkaan. Että saan vielä vaikka 500 sivua lukea Stun ja Frannien elämästä, Boulderista ja uudesta elämästä tuhon jälkeen. Stephen King kertoi kirjan esipuheessa, että ihmiset käyvät häneltä säännöllisesti kysymyssä "Mitä sille ja sille tapahtui?" Ymärrän tämän oikein hyvin.

Seuraavan luettavan löytäminen oli todella vaikeaa, varsinkin puolenyön paikkeilla. Epätoivoisena katselin kirjahyllyäni, eikö siellä olisi jotain, jota en ole vielä lukenut. Päädyin kuitenkin kirjaan, jonka olen lukenut ennekin,

Rei Shimuran ensimmäin tapaus oli juuri se kirja, jonka ajattelin auttavan minua siirtymään seuraavaan kirjaan. Sillä uuden kirjan lukeminen on vaativaa, se pitää opetella lukemaan.

Rei Shimuran ensimmäinen tapaus helppolukuisena, nopeatempoisena, viihdyttävänä ja koukuttavana kirjana merkillisine japanilaisine tapoineen auttoi. Sain melkein tyjennettyä pääni Tukikohdasta. Olen valmis uppoamaan taas uuteen maailmaan, opettelemaan sen kielen, sanonnat, tavat ja käytännöt sekä ennen kaikkea ihmiset ja heidän ajatuksensa.

Ajatuksen uuden kirjan lukemaan opettelusta sain Edinburghin kirjafestivaalin tiwiitistä. Twiittasin sen heti eteenpäin, sillä ainakin minulle asia on hyvin tuttu.

1.  Päivi Erkkilä uudelleentwiittasi

   Edinburgh Book Fest ‏@edbookfest  28. elokuuta

   Reading is not linear. People read weirdly.... You almost have to teach yourself to read every new book. ~@reiflarsen

   4 uudelleentwiittausta9 suosikkia
   

   Vastaa

   Uudelleentwiitattu

   
   

   4

   Suosikki

   
   

   9

   Lisää

Stephen Kingin Tukikohta - kirja ja tv-sarja

Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina18. elokuuta 2015

Katsoin 90-luvulla telkkarista tv-sarjan Tukikohta. Pidin siitä ja kun huomasin, että se tulee kesäuusintana, katsoin sarjan taas. Stephen King oli tv-sarjan käsikirjoittaja, joten tv-sarja onkin hänen kolmas versio teoksestaan Tukikohta, Ensin Tukikohta (The Stand) ilmestyi vuonna1978. Vuonna 1990 King julkaisi teoksestaan laajennetun painoksen.

Laajennettu painos alkaa Kingin esipuheella, jossa hän perustelee laajennuksen välttämättömyyttä, Yksi syy on vuoden 1978 painoksesta poistetut 400 sivua, sillä kustantamo oletti kirjan olevan liian laaja, ettei kukaan jaksa lukea niin paksua kirjaa. Kaikkia 400 sivua ei ole laajennetussa painoksessa. Kingin mukaan laajennukset syventävät ja rikastavat henkilöhahmoja ja tekevät siten lukukokemuksesta nautittavamman.

Totta. Lukiessani Tukikohtaa olen suuresti nauttinut juuri siitä, että saan tutustua lähes jokaiseen henkilöön perustellisesti. Että saan tietää enemmän Franniesta, Stusta, Larrysta, Nickistä, Äiti Abageilista ja myös Randall Flaggista ja Lloydista.

Siksi onkin mielenkiintoista, että tv-sarjaa varten King on typistänyt henkilöhahmojensa kuvausta huomattavasti ja jättänyt osan henkilöistä kokonaan pois yhdistämällä esim. Nadinen hahmoon myös Ritan tarinan. Harold Lauderin ulkoinen olemus on tv-sarjassa hyvin erilainen kuin kirjassa, mutta siihen King ei ehkä ole voinut vaikuttaa.

Tv-sarja keskittyy hyvän ja pahan vastakkainasetteluun. Perustelut ja henkilöhahmojen esittelyt ovat lähes olemattomia. Neliosaisen sarjan päättyessä ihmettelin, että tässäkö tämä oli. Kehuttu, Kingin parhaaksi mainittu teos, onkin tv-sarjana peruskamaa, tosin taitavasti tehtynä ja erinomaisella musiikilla höystettynä.

Tukikohdasta onkin nyt suunnitteilla uusi 8-osainen minisarja ja elokuva.

Ei ihme, että halusin lukea myös kirjan. Nyt olen lukenut kirjasta runsaan kolmanneksen. Silloin kun en lue, kirjan henkilöt pyörivät mielessäni ja odotan innolla seuraavaa lukuhetkeä. Kaiken aikaa kun ei voi lukea, vaikka olisi kuinka kiinnostava kirja.

12/100: Päättäväisyys

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 28. helmikuuta 2015

Vielä minä tämän kirjan luen. Olen lukenut jo enemmän kuin puolet!

Tosin en vieläkään ole ymmärtänyt, miksi kirja on kaikilla "Nämä kirjat sinun tulee lukea" -listoilla. Henkilöhahmot ovat vieraita ja olen aivan sekaisin siitä, kuka kukin on. Aurelianoja ja Jose Arcadioita on liikaa.

Tähän mennessä parhaita juttuja ovat olleet mm. unettomuustauti, jota koko Macandon kylä sairasti ja kyläläisten suhtautuminen eläviin kuviin. Pormestari selitti, etteivät elokuvat ole totta eikä niiden takia kannattanut pillastua tai joutua mielenkuohun valtaan. Selitys tuntui masentavalta ja kyläläiset tunsivat tulleensa huijatuiksi ja päättivät olla käymättä elokuvissa.

"Omissa murheissa oli heidän mielestään aivan tarpeeksi kestämistä, joten heillä ei ollut mitään syytä käydä itkemässä mielikuvitushenkilöiden kangastuksenomaisia vastoinkäymisiä."

Samaa mietin minäkin joskus, myös lukiessani kirjaa.

Kirjan henkilöhahmoista Ursula on kiinnostavin. Hän on uskomaton nainen, joka valtavalla sisulla hoitaa ison talon ja kestää perheen miesten hullutukset ja sodat. Osoittaakseni samanlaista sisua, luen kirjan loppuun.

Enkelikaupunki

Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 22. helmikuuta 2015

Pidin kovasti Danielle Trussonin kirjasta Enkelioppi. Kirjan jatko-osa Enkelikaupunki ilmestyi suomeksi viime vuonna. Useasti pitelin kirjaa kädessäni kirjakaupoissa pohtien kirjan ostamista ja ihmetellen sivumäärän vähäisyyttä. En ostanut kirjaa enkä toivonut sitä joululahjaksi. Totesin, että on parasta lainata kirja ensin kirjastosta ja arvioida sitten, kannattaako kirja ostaa.

Luin kirjan vuorokaudessa. Kirjaa en omakseni osta, sillä se ei ollut Enkeliopin veroinen. Enkelikaupunki on jännittävä ja vauhdikas toimintaromaani Da Vinci -koodin tyyliin. Minua eivät sellaiset kirjat kiehdo. Ne vain lukee nopeasti, jotta saisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja muutaman päivän tai viikon päästä kirjasta ei muista kuin vauhdin.

Enkelioppi päättyi kaaokseen, josta selvisivät enkeliksi muuttunut Evangeline ja Evangelineen rakastunut Verlaine. Enkelikaupungissa enkelinmetsästäjäksi ryhtynyt Verlaine tekee kaikkensa pelastaakseen Evangelinen nefilien ja epäeettisiä tutukimuksia suorittavan Malcolm Godwinin kynsistä.

Vauhtia oli tapahtumien runsauden ja sykkeen lisäksi siirtymisissä paikasta toiseen. Pariisista lennettiin yhdessä hujauksessa Pietariin. Siirtymää Bulgariasta Siperian Tseljabinskiin ei selitetty mitenkään. Sen sijaan matkaa Pietarista Siperiaan Trans-Siperian pikajunalla kuvataan pitkään.

Enkelikaupungissa langenneiden enkelien ja heidän jälkeläistensä tutkimuksessa tehdään uusia ja osin vanhoja löytöjä. Kekseisellä sijalla ovat mm. Fabergén munat, Rasputinin kukka-albumi ja Nooan pelastamat siemenet.

Nooa! Enkelikaupungissa minun oli vielä vaikeampi hyväksyä esitettyjä väitteitä. Ihmettelin minkälaiseen maailmankuvaan liittyy vakaa usko vedenpaisumukseen ja muihin Raamatun kertomuksiin. Fundamentalismista ei ole kyse, sillä ainakin langenneiden enkelien jälkeläisissä tapahtuu evoluutiota. Mitä ihmettä minulle tässä kirjassa yritetään syöttää?

Voi toki olla, että minusta on tullut tosikko enkä osaa enää lukea tällaista kirjaa. Tosin ei minulla ole ollut vaikeuksia lukiessani esim. Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogiaa.

Kirjan takakannessa on ote Enkelipaupungin arviosta New York Timesissa. Sen mukaan kirja on "Hyytävän vaikuttava." Lue arvio saadaksesi selville, mitä kirjasta sanotaan.

Onnellisuus 7/100: Tutut ja moneen kertaan luetut kirjat

Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 22. helmikuuta 2015

Lukulampun blogissa Jennu kysyi Miksi kirja kannattaa lukea uudelleen. Lukuisista syistä palata jo luettuihin kirjoihin tunnistin kaikki omikseni.

Kuvassa joitakin niistä kirjoista, jotka luen yhä uudelleen. Koska minua kiehtoo kirjan

- ilmapiiri (Bertramin hotellissa)
- viisaus (Noidan veli)
- mielikuvitus ja mieltäni kutukuttaa Narnian luominen leijonan karjunnalla ja Valkea velho Lontoossa (Taikurin sisarenpoika)
- kaunis kieli ja toistuvat ilmaisut ihastuttavat "jumalainen Odysseia" "huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan" (Saarikosken suomentama Odysseia)
- selvitymistarina vailla vertaa (Ugudibuu)
- tarinat, joihin palaan yhä uudestaan ja joihin vetoan keskusteluissa (Kädettömät kuninkaat)
- alun lumous, jotka jatkuu (Johannes Angelos)
- komisario Adamsbergin murharyhmä ja Kerä niminen kissa <3 data-blogger-escaped-nbsp="" data-blogger-escaped-p="">- kirjarutto, mielikuvitus, tarina (Lumikko ja yhdeksän muuta)
- Kun haluan nähdä, toivoa ja muistaa (Shikasta)

Jo luetun kirjan lukeminen on kuin kotiin tulisi. Huokaus ja lepohetki ennen lukemattomien kirjojen välissä. Ja aivan ihanaa!

Ei enää tylsiä kirjoja

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 17. tammikuuta 2015

Olen ajatellut, että iltalukemisena voi aivan hyvin olla myös tylsä kirja. Kuvittelin että tylsyys nukuttaa paremmin kuin mielenkiintoiseksi tai jopa jännittäväksi kokemani kirja. Kumma kyllä, tylsää kirjaa luen pitempään. Epätoivoisesti odotan, että kirjassa tapahtuisi jotain kiinnostavaa tai löytäisin kirjasta jotain elähdyttävää. Odotukseni on useimmiten turha mutta sinnikkäästi jatkan lukemista. Hermostun ja nukahtaminen on entistä vaikeampaa.

Nähtyäni Teeman dokumentin ikävystymisestä  ymmärrän miksi. Sen mukaan ikävystyminen, tylsyys, aiheuttaa hermostuneisuutta ja kortisolin erittyminen elimistössä lisääntyy. Stressinpaikka siis. Eikä stressaantuneena saa nukuttua.

Eilen aloitin Toni Morrisonin kirjan Sula. Ei hermostuneisuutta, ei stressiä. Kirjan taitava kerronta, osuva ihmiskuvaus ja hyvä rytmitys rentouttivat mieleni. Stressaavat asiat eivät täyttäneet mieltäni, sen sijaan keskityin lukemaani kirjaan. Kuinka suuri nautinto onkaan lukea hyvää kirjaa!

Tylsiä kirjoja lukiessani olen ehkä ajatellut, että elän ikuisesti. Että voin käyttää aikaa myös tylsien kirjojen lukemiseen. Nyt tiedän, ettei niin kannata tehdä. Yrittäessäni muistaa, mitä tylsiä kirjoja olen lukenut, en muista kirjojen nimiä. Vain unen odottelun ja huonosti nukutun yön.

Yöjuttu

Julkaistu Päiväkävelyllä  sunnuntaina 11. tammikuuta 2015

Uusi vuosi alkoi ja olen ehtinyt olla yhtä paljon töissä kuin poissa sieltä. Flunssa, kuume ja kurkkukipu ovat vieneet voimani. Välillä kuvittelen voivani paremmin, mutta kuume ja kurkkukipu palaavat luokseni kuin bumerangi. Luulen, että paranisin kunnolla, jos saisin nukuttua.

Luen ennen nukkumaan menoa rentoutuakseni. Sammutan valon kun silmät painuvat väkisin kiinni enkä väsymykseltäni näe enää tekstiä. Ja heti valojen sammuttua iskee ahdistus. Työasiat, tehtävät ja tekemättömät, tietenkin. Sydän hakkaa ja rintaa puristaa. Lähes paniikissa sytytän lampun ja aloitan unettoman yön.

Päätän nukkua valot päällä, jospa ahdistus ei sitten iskisi. Otan kirjan uudestaan käteeni ja aloitan lukemisen. Juuri kun olen nukahtanut kissa päättää aloittaa miukumisen. Oskusta on vanhetessaan tullut erittäin vaativa kissa. Ruokaa ja vettä on saatava heti, Ulos on päästävä. En raasski jättää vanhaa kissaa parvekkeelle yöksi. Menen sänkyyn, tunnen valtavaa väsymystä, ja alan kuulostella Oskun miukumista. Nousen ylös, päästän kissan sisälle ja palaan sänkyyn. Ja aloitan alusta. Kirjan lukeminen, torkahtaminen, valojen sammuttaminen ja ahdistava säpsähdys täysin hereille.

Pelkästään työasiat eivät minua valvota. Olen ollut kyllästynyt itseeni jo jonkin aikaa. En haluaisi enää olla minä. En halua olla tuttu, turvallinen ja luotettava Päivi. Haluan olla toisenlainen. Haluan olla se Päivi, jonka unelmat toetutuvat!

Kuume nousee - taas. Huomenna pirteänä töihin!

Joulukalenterin 4. luukku: Longbournin talossa

Julkaistu Päiväkävelyllä perjantaina 5. joulukuuta 2014

Hyvän kirjan ei soisi päättyvän. Yritän hidastella lukemista, vain pari sivua tai yksi luku päivässä. Mutta ei niin voi tehdä. Kirja vie mennessään ja yhtenä yönä huomaa kellon olevan kolme ja kirjassa olisi vielä 30 sivua jäljellä. Kuinka moni siinä tilanteessa sulkee kirjan nukkuakseen vielä ne neljä tuntia ennen herätystä?

Viimeisin tällainen kirja oli Jo Bakerin Longbournin talossa (2013). Suomenkielisen kirjan kanteen on lukijoiden opastukseksi painettu teksti Palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo. Kirjan alkuperäinen nimi Longbourn antaa viitteen kirjan sisällöstä vain vannoutuneimmille Jane Austenin ja erityisesti kirjan Ylpeys ja ennakkoluulo faneille.

Kirjan alku johdattaa suoraan asiaan.

" Vaatteita ei voi käyttää pesemättä, niin kuin ei voi kuljeskella ilman pukeita, ei ainakaan Hertfordshiressa eikä syyskuussa, joten pyykkipäivää ei voi välttää, mutta silti huushollin vaatteiden viikkopyykki oli Sarahille vastenmielinen ajatus."

"Edessä oli pitkä päivä, ja tämä oli vasta alkua."

Ensimmäiset ja vanihmmat

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina16. elokuuta 2014

Agatha Christie -kokoelmassani on kaksi ensimmäistä teosta ja kolme vanhinta teosta - näkökulmasta riippuen.

Ensimmäisen Agatha Christieni hankin kesällä 1988. Muistan ihmetelleeni kirjaa ostaessani: "Ostanko todella Christietä? Eihän kukaan itseään kunnioittava lukija lue aikuisena Christietä!" Silti tuntui hyvin tärkeältä saada kirja omaksi ja lukea se mahdollisimman pian.

Neiti Marplen viimeinen juttu oli parikymmentä vuotta kirjahyllyni ainut Christie.

Neiti Marplen viimeinen juttu (Sleeping Murder, 1976)

Kun sitten aloin kerätä tosissani Christien dekkareita, ostin mitä vastaan tuli. Kirppareilta, antikvaareista, kirjamessuilta. Enimmäkseen käytettyjä, vanhoja kirjoja.

Kirjojen ilmestymisjärjestys alkoi kiinnostaa siinä vaiheessa kun huomasin viittauksia aikaisempinn teoksiin. Laadin perusteellisen luettelon Christien suomennetuista kirjoista eri nimivaihtoehtoineen unohtamatta alkuperäisiä nimiä ja julkaisuvuotta.

Ensimmäisenä listassa komeili Stylesin tapaus. Odotin jännityksellä hetkeä, jolloin se tulisi minua vastaan ja voisin sen ostaa. Merkittävä teos muutenkin tämä Stylesin tapaus, sillä jo siinä tulevat tutuiksi Hercule Poirot ja kapteeni Hastings.

Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles, 1920) kirjamessuilta vuonna 2009

Lapsena ihailin kovasti naapurin kirjahyllyä, jossa Riksin sarjassa ilmestyneet Agatha Christiet komeilivat. Niinpä luulin, että painovuodeltaan vanhin Christieni on Riksin sarjassa ilmestynyt Lentävä kuolema, Riksin sarja kun taitaa olla vanhempi sarja kuin SAPO. Harmi vain, hyllyssäni oleva Lentävä kuolema on toinen painos vuodelta 1959.

Lentävä kuolema (Death in the Clouds, 1935)

Kokoelmani painovuodeltaan vanhin on kuitenkin Mykkä todistaja vuodelta 1953. Sen ostin vuoden 2011 kirjamessuilta.

Mykkä todistaja (Dumb witness, 1937)

Olen loman aikana kuvannut Christie-kokoelmani. Sen innoittamna saattaa tulla muutama Christie-juttu lisää. Muun muassa kirjoista, joita en muista edes lukeneeni!

Huhtikuussa luetut

Julkaistu Päiväkävelyllä lauantaina 3. toukokuuta 2014

Kummallista, miten vaikeaa on muistaa, mitä huhtikuussa luin. Joskus päätin, että otan kuvan jokaisesta lukemastani kirjasta, jotta muistaisin, mutta enpä ole sitä viime aikoina tehnyt.

Mika Waltari: Mikael Karvajalka

Muistan kuitenkin, että sain huhtikuun alkupuolella luettua Mika Waltarin Mikael Karvajalan. Tämä oli kolmas kerta, kun olin Mikael Karvajalan matkassa. Edellisestä lukukerrasta on lähes 24 vuotta. Muistin kirjasta jotain ja senkin enimmäkseen väärin. Yllätyin, kuinka synkkä, raaka ja julma vuonna 1948 ilmestynyt Mikael Karvajalka on. Tukholman verilöyly marraskuussa 1520, noitaoikeudenkäynti, talonpoikaissodat Saksassa ja Rooman hävitys osoittivat vääjämättömästi, kuinka pettynyt Waltari oli ihmisen kykyyn olla hyvä.

Itse Mikael Karvajalka ajelehti tilanteesta toiseen ajopuun lailla kokemattomuuttaan, nuoruuttaan ja hölmöyttään. Anttia Mikael pitää tyhmänä ja yksinkertaisena ja kohtelee siksi tätä yliolkaisesti ja välinpitämättömästi. Barbaraa Mikael rakastaa, mutta tajuaa myöhemmin olleensa lumouksen vallassa. (Mikä typerys, rakkaus on lumousta, ei sen ymmärtämiseksi tarvita noitaoikeudenkäyntiä). Vilpittömimmin Mikael rakastaa koiraansa.

En mennyt kirjastoon lainaamaan jatko-osaa Mikael Hakim, jonka olen lukenut ainakin kerran aikaisemmin. Minulla oli kiire lukea kirjahyllyni uudet Agatha Christiet.

Agatha Christie ja salaliitot

Salaperäisestä matkustajasta kirjoitin aikasemmin. Sen lisäksi luin Kohtalon portin, Määränpää tuntemattoman ja Poirotin lyhyet jutut. Minulla ei ole tapana lukea kirjoista etukäteen mitään. Haluan yllättyä, ottaa kirjan vastaan suoraan ilman ennakkokäsityksiä.

Salaperäinen matkustaja (1970, suom. 1989), Määränpää tuntematon (1954, suom. 1986) ja Kohtalon portti (1973, suom. 1983) eivät oikeastaan ole dekkareita vaan thrillereitä, joissa pahuutta edustaa maailmanvaltaan pyrkivä ja tapahtumia ohjaileva salaliitto. Kohtalon portti on lähimpänä dekkaria ja näistä kevyin. Siinä Tommy ja Tuppence ratkovat tyylillään, mitä tapahtui kauan sitten talossa, jonka he olivat ostaneet eläkepäivinään.

Kohtalon portissa on joitakin samoja henkilöitä kuin Salaperäisessä matkustajassa. Tämä hämmensi minua. Tuntui kuin Christie olisi halunnut vakuuttaa lukijansa pahojen salaliittojen olemassaolosta. Ei vakuuttanut minua.

Poirotin lyhyet jutut (1945, suom. 1995) olivat liian lyhyitä .Nopeasti kerrottuja tarinoita, jotka eivät jääneet mieleen. Sitäpaitsi, minulla oli taas kiire tarttua seuraavaan kirjaan.

Olin lukenut Ruusun nimi -blogista innostavan jutun Anna Gavaldan kirjasta Kimpassa. Viimeiset sivut ja sanat luin vappaupäivänä, mutta kai sen voi laskea huhtikuussa luetuksi. Kimpassa on lämminhenkinen kirja Philibertistä, Camillesta, Franckistä ja Paulettesta, jotka asuvat Philibertin aristokraattisuvun omistamassa asunnossa.

Anna Gavalda: Kimpassa

Toukokuussa on tarkoitus lukea lisää Christietä. Fred Vargasin Ei takkaa, ei tupaa on myös listalla. Lisäksi aion tutustua itselleni uuteen kirjailijaan Peter Straubiin.

Tämäkin kirja muutti elämäni

Julkaistu Päiväkävelyllä maanantaina 22. huhtikuuta 2013

Lukuviikon kunniaksi aloin miettiä kirjaa, joka muutti elämäni. Onhan niitä, useita, kuten Doris Lessingin Shikasta. Lopulta kaivoin hyllystäni Kuninkaan käskystä etelässä, jonka sain isältäni 6-vuotiaana, kun vihdoin olin oppinut lukemaan.

Kuninkaan käskystä etelässä on lasten kirja Afrikasta ja siellä tehtävästä lähetystyöstä. No silloin kauan sitten mikä tahansa kirja kelpasi luettavaksi. Merkittäväksi kirjaa eivät tehnyt silloin tällöin vilahtavat lähetystyöjutut vaan kirjan tarinat ja kuvat.  Jorma Piirosen kuvitus antoi ihmettelyn aihetta aikana, jolloin tv oli mustavalkoinen ja kanavia oli kaksi.

Kansi antaa viitteitä jostain pelottavasta. Hirveän iso käärme. Muistan kovasti ihmetelleeni, mikä se kuningas mahtaa olla. Pitkään uskoin kannen käärmeen olevan se kuningas :)

Näin isoja lintuja ei Niinimaalla lennellyt.

Käärme tarinassa Iso-Konkoro.

Tarinoissa isot leipäpuut syövät lapsia, noidat kaappaavat lapsia rumpuunsa ja Iso-Konkoro on Okvavango-virran halitja. Yksi tarina on piinannut minua kesästä 1966 lähtien, sillä se ei ollut satua vaan tositarina: koko päivän jalassa olleessa kengässä oli ollut skorpioni. Vieläkin kopistelen kenkäni ja tossuni ne ennen jalkaan laittoa. Skorpionia en usko kengästäni löytyvän, mutta jotain muuta pelottavaa ja vaarallista siellä voi olla! Näin niitä pelkoja syntyy.

Isä on kirjoittanut kirjan sisäkanteen: ”Innoittakoon tämä kirja Sinua lukemaan ja kehittymään sekä lukemisen taidossa että asioitten ymmärtämisessä.”  En tiedä, minkälaista ymmärryksen kasvua isä minussa toivoi tapahtuvan kirjan myötä. Ei ainakaan uskonnollista, sillä kotini ei ollut uskonnollinen.  Kirjamakuni kehittyi kummalliseen suuntaan. Janosin tarinoita oudosta, toisenlaisesta, eri ajasta ja paikasta, vaikka luin kaikkea mahdollista. Edelleen tarinat, jotka hieman heittävät todellisuuden toiselle puolelle, ovat uskomattoman kiehtovia.

Ääneen lukemisen ihanuus

Julkaistu Päiväkävelyllä maanantaina 14. marraskuuta 2011

Loppukesällä alkoi perheessäni uusi perinne, joka itse asiassa oli osa elämäämme jo parikymmentä vuotta sitten. Uudestaan tapa alkoi vahingossa, kuten niin monet hyvät asiat.

Julius LeBlanc Stewart: Reading Aloud (1883)

Olin lainannut pikalainana Fred Vargasin kirjan Jalattomat, elottomat. Luin kirjaa sängyllä ja tytär tuli viereeni. Aloin lukea ääneen. Tavaksi tuli, että joka ilta ennen nukkumaan menoa luen muutaman luvun ääneen. Kirjan huumori oli ääneen luettuna paljon hauskempaa, sen dialogi usean toistamisen arvoista ja pelottavat, kammottavatkin, kohtaukset helpommin sulatettavissa kuin itsekseen luettaessa.

Pikalainana olleen kirjan jouduin palauttamaan ja kirja jäi pahasti kesken. Löysin Jalattomat, elottomat pokkarina Akateemisesta kirjakaupasta ja erittäin viihdyttäväksi todettu ääneen lukeminen saattoi jatkua.

Luettuamme Jalattomat, elottomat loppuun jatkoimme Fred Vargasin tuotannolla. Sen verran hidasta ääneen lukeminen on (ei joka ilta ja vain muutama luku kerralla), ettäSinisten ympyröiden miehen laina piti uusia kaksi kertaa ennen kuin kirja oli luettu. Nyt on vuorossa Vargasin Kuriton mies nurin, joka on oma kirjani.

Kun olin lapsi, minulle luettiin ääneen. Niinimaan koulun siivooja-keittäjä-vahtimestari Sanna-Liisa jaksoi lukea meille, minulle ja sisarilleni, joka ilta. Lastenkirjoja hän ei meille lukenut, vaan poikien seikkailukirjoja ja Astrid Lindgrenin Mestarietsivä Kalle Blomqvist –kirjoja. Se oli ihanaa ja hyvin jännittävää.

Ääneen lukemiseen liittyy minulla paljon lämpimiä, ihania muistoja. Ehkä sen takia tuntuu niin luontevalta jatkaa ääneen lukemisen hyvää ja vanhaa perinnettä.

Tänään käynnistynyt Pohjoismainen kirjastoviikko julistaa tänä vuonna ääneen lukemisen sanomaa. Tämä maanantai on omistettu ääneen lukemiselle.

Noin 10 kirjaa ja noin 10 kosmetiikkatuotetta

Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 17. heinäkuuta 2011

Sain Marja-Leenalta haasteen listata 10 tärkeää kirjaa ja 10 suosikkikosmetiikkatuotetta. En ole varma, kuinka sana ’tärkeä’ tässä yhteydessä tulkitaan. Kirja, johon palaa monta kertaa uudestaan? Kirja, josta on tullut osa ajattelua käsitteiden, mielikuvien tai tapahtumien kautta?

Lapsuuden ja varhaisnuoruuden tärkeimmät kirjat olivat

Kompassi, joka ruokki uteliaisuuttani ja tiedonjanoani Niinimaalla. Päiväkävelyllä olen kirjoittanut Kompassista otsikolla Tiedonjanoa ja mielikuvitusta.

Otavan iso tietosanakirjan kaikkia osia (1-10) luin hieman vanhempana. Keskustelun tuoksinassa olohuoneen kirjahyllystä kaivettiin usein osa jos toinenkin selvittämään, kuinka asia oikeasti on. Itsekseni luin usein elokuvista kertovaa artikkelia. Katselin kuvia elokuvista ja haaveilin vielä joskus näkeväni sellaiset elokuvat kuin Seitsemäs sinetti tai Paikka auringossa.

H.C. Andersenin Kootut sadut ja tarinat I-III. Luin kaikki kolme osaa lukuisat kerrat ja vieläkin muistan, että ensimmäisenä satuna oli ”Tulukset”. Tärkein Andersenin satu oli Pieni Merenneito, joka oli lapsuudenkodissani erillisenä kirjana Pieni merenneito ja muita H.C. Andersenin satuja vuodelta 1957. Siinä oli hyvin kaunis kuvitus kansikuvaa myöten. Valitettavasti kirja on kadonnut vuosia sitten (tai luettu loppuun) eikä minulla ole sitä. Pienestä merenneidosta olen kirjoittanut Päiväkävelyllä kaksi juttua: ”Pieni merenneito” ja ”Merenneito pysyköön merenneitona”.

Teininä, ennen yliopistoon menoa, luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini sain. Alavuden kirjasto oli oikein hyvä pienen kaupungin kirjasto.

Tärkein tämän ajan kirja oli kuitenkin sinikantinen opas astrologiaan, jonka luin alkusyksystä 1972. Kirjan nimeä en muista, luultavasti se oli Astrologia. Siitä lähtien astrologia on ollut minulle yksi keino ymmärtää ihmistä, parisuhdetta ja maailmaa.

Vähintään yhtä tärkeä oli Aben Välijääkausi 4, joka tutustutti minut hämmästyttävään ja ihmeelliseen scifin maailmaan. Scifin maailmasta olen löytänyt monet minulle rakkaimmista kirjoista.

Yliopistossa opiskelin mm. kotimaista kirjallisuutta, mutta sitä kautta sen ajan tärkeimmät kirjat eivät tulleet. Tärkein opiskeluajan kirja, Doris Lessingin Shikasta, tuli luettua ystävieni useiden kehotusten jälkeen. Kirjan luettuani ajattelin maapallon historiasta, arkkitehtuurista ja ihmisistä uudella tavalla uusin käsittein. Saman teki myös Lessingin Avioliitot vyöhykkeiden välillä.

Kotimaisen kirjallisuuden peruskurssin luennoitsijalla oli tapana lukea otteita Homeroksen Odysseiasta Pentti Saarikosken käännöksenä. Otteet tekivät valtavan vaikutuksen, ostin kirjan ja luin sen. Rakastuin Odysseian kieleen, sanoihin ja eeppiseen kerrontaan.

Työelämässä olen ehtinyt olla miltei 25 vuotta. Luen vähemmän kuin nuorena, mutta silti olen valvonut monet yöt kirjaa lukien.

Tämän ajan tärkein kirja on novelli, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Portti-lehdessä nro 4/1999. Pasi Ilmari Jääskeläisen novelli Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa on tarina ajasta ja rakkaudesta. Oikeassa suhteessa kaikkea, mitä kirjallisuudelta tuolloin odotin. Minusta tuli Jääskeläis-fani ja hyllystäni löytyvät kaikki julkaistut teokset, myös novellikokoelma Missä junat kääntyvät, joka myöhemmin julkaistiin editoituna nimellä Taivaalta pudonnut eläintarha.

Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on mestarillinen novellikokoelma, jonka tarinoihin viittaan keskustelussa vähän väliä.

Lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, on Agatha Christien koko tuotanto. Innostuin Christiestä uudelleen katsomani Agatha Christien koodi –dokumentin ansioista. Agatha Christiestä olen kirjoittanut Päiväkävelyllä muutaman kerran.

Ja jos suodaan vielä yksi, niin se on J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjat. 

---------------------------------------------------

Haasteen toinen osa eli 10 kosmetiikkatuotetta tuotti vähän ongelmia, sillä en meikkaa lainkaan.

SP hydrate shampoo + hoitoaine tekee hiuksistani kammattavat pesun jälkeen.

Kasvot puhdistan Vichyn kostetuttavalla kasvovedellä ja kerran viikossa Cliniquen kuorinta-aineella. Kosteusvoiteena minulla on Cliniquen kosteuttava päivävoide.

Suihkun jälkeen kosteutan vartaloni ihon Nivean after sun lotionilla, sillä se kosteuttaa ja pehmentää ihon sekä imeytyy hyvin. Kainaloihini suihkutan Chanelin Coco Mademoiselle deodoranttia. Lempituoksujani ovat Elizabeth Ardenin Green Tea ja CK One.

Huuleni pysyvät kunnossa Bepanthen voiteen ansiosta. Jalkoihini laitan Schollin kosteuttavaa jalkavoidetta ja käsiini sitä käsivoidetta, jota just sattuu olemaan.

Kosmetiikkatuotteeni kosteuttavat kovasti, mutta hei, olen 51-vuotias.

Haaste pitää laittaa eteenpäin. Haasteeseen voivat tarttua kaikki blogini lukijat..