Kesäkuussa luin pelkästään Stephen Kingiä. Sen siitä saa, kun alkaa lukea kirjasarjaa. Ja siitä, että heti ei ole saatavilla sarjan seuraavaa osaa.
Stephen Kingin Callan sudet -kirjan lukemiseen kului enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se ei imaissutkaan mukaansa niin tenhoavasti kuin aikaisemmat Musta torni -sarjan teokset.
Callan sudet (The Dark Tower V: Wolves of the Calla, 2003) on tarinaltaan tuttu. Urheat ritarit, samurait tai lännenmiehet saavat kylän/kaupungin asukkailta pyynnön: "Pelastakaa meidät pahalta!" Callan sudet -kirjassa Rolandin ka-tet saa Calla Bryn Sturgisin asukkailta pyynnön pelastaa kyläläisten lapset susilta. Kylässä syntyvät lapset ovat aina kaksosia. Kerran sukupolvessa kylään hyökkäävät sudet vievät toisen kaksosista. Ryöstetyt lapset palautetaan takaisin sen jälkeen, kun sudet eivät niitä enää tarvitse. Palautetut lapset ovat rontteja.
Rolandin, Eddien, Susannan ja ja Jaken sekä Oi-mäyriäisen ka-tet saa Callan susissa yhden jäsenen lisää. Isä Callahan on entisessä elämässään ollut vampyyrintappaja, alkoholisti ja pappi. Hän on matkaillut maailmojen välillä ja nähnyt useita versioita Yhdysvalloista. Callan Bryn Sturgisiin hän päätyi mukanaan pahansuopa Musta Kolmetoista.
Lasten pelastamisen lisäksi Rolandin ka-tetiä työllistää erään tyhjän tontin ostaminen New Yorkissa.
Olisin toki voinut kahden Musta Torni -sarjan osan väliin lukea muutakin kuin Kingiä, mutta oikeastaan halusin vain saada Tulisilmän luettua alta pois. Muistan kun äitini luki Stephen Kingiä. Tulisilmä (Firestarter, 1980) oli yksi häneen vaikutuksen tehneistä Kingin kirjoista, vaikkakin Carrie taisi olla hänen suosikkinsa.
Jostain syystä minun oli vaikea päästä Tulisilmän sisään. Kerronta oli kirjan alussa ohutta, kuin sellaisten asioiden selostamista, jotka lukijan on syytä tietää. Ne olisi voinut kertoa paremmin! Andy (isä) ja Charlien (tytär) paniikinomainen pako, tuuppaukset ja lähes mielipuoliset tutkijat ja agentit eivät minua heti sytyttäneet. Vasta siinä vaiheessa kun Irv Manders ottaa Andyn ja Charlien autonsa kyytiin Tulisilmä todella alkaa.
Charlien valloilleen päässeet pyrokineettiset kyvyt aiheuttavat suurta tuhoa Mandersin tilalla. Andy ja Charlie pääsevät vielä kerran pakoon Verstaan väeltä. Verstaan agentit saavat lopulta Andyn ja Charlien kiinni. Tarinassa alkaa tavallaan toinen osa, joka kuvaa Andya ja Charliea Verstaan vankeina.
Susannan laulu (The Dark Tower VI: Song of Susannah) jatkuu suoraan siitä, mihin Callan sudet päättyi. Susannan laulu on Musta torni -sarjan toiseksi viimeinen osa. Toivon ettei sarjan viimeinen osa ole niin täynnä kauhua kuten Susannan laulu on.
Yksi Musta Torni -sarjan kantavista teemoista on tarinoiden henkilöhahmojen todellisuus/epätodellisuus. Sarjan henkilöt joutuvat pohtimaan, onko heitä oikeasti olemassa. Isä Callahan saa Callan sudet -kirjassa lukea oman tarinansa Painajainen (Salem's Lot, 1975) -kirjasta. Susannan laulussa tämä viedään pidemmälle, kun yhdeksi henkilöhahmoksi ilmaantyy kirjailija nimeltä Stephen King, jonka kuolinilmoitukseen kirja päättyy.
En nauttinut Susannan laulusta. Ka-tet, kohtalon yhdistämät ihmiset ja tässä tapauksessa myös Oi-mäyriäinen, on ollut Musta torni -sarjan oivaltavimpia käsitteitä. Se teki minuun vaikutuksen heti ja otin sen välittömästi käyttööni. Ka-tetin henkinen hajoaminen alkoi Callan susissa. Susannan laulussa se muuttuu myös fyysiseksi: Rolandin ka-tet ei toimi yhdessä, ei edes samassa ajassa.
Pariin otteeseen kirjassa selitetään, kuinka Susannan/Mian raskaus sai alkunsa. Eikä se riitä, niin epäuskottavasta jutusta on kyse. Selviää sekin, ettei paholainen ole lapsen isä. No se olisikin ollut liikaa! Susannan/Mian synnytys käynnistyy Susannan laulussa hyvin demonisessa ja kammottavassa ympäristössä. Miten vaan tuleekin Rosemaryn painajainen mieleen!
Susannan laulua lukiessani minun oli usein ikavaä Musta torni -sarjan neljää ensimmäistä osaa.
Heinäkuussa aion lukea muutakin kuin Kingiä. Tai ei ehkä Kingiä lainkaan!