Risto Isomäki: Con rit

Julkaistu Päiväkävelyllä 5. lokakuuta 2016

"On niin ihanaa lukea kirjaa myyttisestä eläimestä", totesin siinä vaiheessa kun olin lukenut puolet kirjasta.

Kirja kuitenkin muuttuu hyvin nopeasti kaltaiseni klaustrofoobikon kannalta kauhutarinaksi. Silti tarina on niin koukuttavan jännittävä, että suosista jätin työpäivää edeltävät yöunet viiteen tuntiin tai vielä vähempään.

Con rit on merikäärme, valtavan kokoinen merilohikäärme. Kirjan päähenkilö Martti Ritola uskoo, että con rit, leviathan, quetzalcoatl, kukulkan, nyan, naga, waterhorse ja meerhorse ovat saman lajin nimityksiä eri puolilla maailmaa. Con rit on tunnettu tarinoista, ikivanhoista lakiteksteistä ja lehtileikkeistä, mutta konkreettisia todisteita siitä ei ole. Siksi con ritiä kutsutaan kirjassa myös kryptidiksi eli tuntemattomaksi eläimeksi. Kryptidit ovat Isomäen mukaan etupäässä tarueläimiä, mutta jotkut voivat olla olemassa oikeasti.


Kun Ritola saa vietnamilaiselta ystävältään Hoalta viestin, jonka mukaan con ritin raato oli löytynyt eräältä Ha Long Bayn saarelta, hänelle tulee pakkomielteenomainen halu päästä tutkimaan con ritin raatoa. Matkan ja tutkimusretken rahoittajaksi Ritola pyytää nuoruuden rakastettuaan Camilla Norrstrandia,

Isomäestä kun on kyse, kirjassa käsitellään myös Indonesian metsien hakkuut ja niistä johtuvat turvesuopalot sekä ilmastonmuutoksen synnyttämät supermyrskyt. Vuonna 2011 julkaistussa kirjassa Isomäki ei malta olla kirjoittamatta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Varoituksen sana rannikoilla toimivista ydinvoimaloista kuullaan myös tässä kirjassa.

Ekologisuus onkin yksi hyvä syy lukea Con rit. Toinen hyvä syy on Isomäen erittäin visuaalinen teksti, jota lukiessa tuntee katsovansa elokuvaa. Niin ja tietenkin myyttinen con rit.

Tiistain iloksi HI

Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina 8. maaliskuuta 2011

HI alkaa teoksella, jota parhaillaan luen. Ensitapaaminen Haanpään kanssa tuntuu alkuhämmennyksen jälkeen sujuvan oikein hyvin. Yhdeksän miehen saappaat ajoittuu jatkosotaan ja nimensä mukaisesti on tarina yhdeksästä miehestä, jotka käyttävät samoja saappaita. Olen miehessä numero neljä.

HI:ssä on neljä nuortenkirjaa, alkaen Kuningas Salomonin kaivoksilla. Siitä en muista muuta kuin dramaattisen auringonpimennyksen. Osmo Ilmarin Uhka avaruudesta, Siriuksen lähettiläs ja Planeetta Logostaitavat sittenkin olla ne ensimmäiset scifi-kirjani. Tykkäsin niistä kovasti aikoinaan. En ole niitä lukenut aikoihin ja hyllyssäni ne ovat maamerkkejä lukemishistoriassani. A.E Ingmanin Latvasaaren kuninkaan hovilinnaan tutustuin vasta opiskelijana erään ystäväni haltioituneen suosituksen ansiosta. Jos haluat lukea vanhanaikaisen kunnon poikien seikkailuromaanin, jossa on hieman mystisiä elementtejä, tämä on juuri se kirja!

Vaikea sanoa, mikä näistä nyt hyllyssä olevista HI-kirjoista on suosikkini sen ehdottoman suosikkini ollessa lainassa. Niin, olen malttanut luopua Homeroksen Odysseiasta tukeakseni nuoren opiskelijan aherrusta antiikin kirjallisuuden parissa. Saarikosken käännös on erinomainen, kieli ja kielikuvat ovat kutkuttavia!

Odysseian ollessa poissa sanon, että Kaikki isäni hotellit on se kirja, johon palaan näistä useimmiten. Kirja naurattaa, itkettää, liikuttaa, kauhistuttaa ja synnyttää groteskeja mielikuvia. Toinen kirja, johon palaan usein, on Uljas uusi maailma, mutta ajatuksissani. Kirja on raskas. Sen tulevaisuus on ahdistava ja ihmisten elämän tunteettomuus ja onttous on pelottava. Dystopia kerrakseen.

Synkästä tulevaisuudesta kirjoittaa myös Risto Isomäki. Tosin hänen kirjojensa tapahtuma-aika ei ole kovin kaukana tästä päivästä. Litium 6 ahdisti ydinteknologiallaan, olenhan viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ydinaseiden kauhun tasapainon ollessa rauhan tae. Isomäen kirjoista olen pitänyt eniten Gilgamesin tappiosta. Sarasvatin hiekkaa ja Herääminen käsittelevät ilmastomuutosta herättävällä tavalla.

Kesäviiniä ja Talvinen tarina ovat hyvässä sovussa vierekkäin. Olen lukenut muitakin Joanne Harrisin kirjoja, mutta Kesäviiniä on niistä ehdottomasti viehättävin. Talvisessa tarinassa hevonen laukkaa pitkin New Yorkin katuja, sängystä näkyvät tähdet ja kaupunkia rakennetaan. Tarina äidistä ja tyttärestä, joiden elämä keskittyy kielen ihasteluun ja kielestä keskustelemiseen, tuo mieleeni sekä lapsuuteni että omat keskusteluni tyttären kanssa.

Hemingway, ei en ole lukenut hänen koko tuotantoaan. Nick Adamsin tarinasta nautin suuresti joka kerta kirjaa lukiessani. Sen sijaan Kirjavaa satamaa en osaa lukea kirjana, mielessäni on kaiken aikaa elokuva Kirjava satama ja nuori Lauren Bacall.

Liian paksu perhoseksi –kirjasta tehtiin tv-elokuva minun lapsuusmaisemissani, Niinimaalla. Loistava syy lukea kirja ja pitää se kirjahyllyssään. YLEn Elävässä arkistossa on katsottavissa kohtauksia elokuvasta .

HI:ssä on vain yksi kirja, jota en ole lukenut. Valasratsastajan ostin elokuvan innoittamana, mutta en olekaan lukenut sitä.

HI saa minut tajuamaan, kuinka paljon rakastan elokuvia!