Sota kirjoissa

Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 12. heinäkuuta 2015

Olen lukenut muutaman kuukauden aikana useamman kirjan, jossa sota tai siihen valmistautuminen ovat joko tapahtumien näyttämönä tai itse tapahtuma.

Kaikki taisi alkaa Doris Lessingin kirjoista Parempien ihmisten lapsi, Hyviin naimisiin ja Myrskyn silmässä. Lessingin Väkivallan lapset -sarjan alussa vuosina 1938 ja 1939 nuoret miehet odottavat kiihkeästi sotaa - saadakseen osoittaa olevansa miehiä. Romaanien naisia ei miesten menettäminen sodalle innosta.

Sota on Lessingin kirjoissa taustatekijänä. Henkilöiden huvittelunhalu kuuluu toki nuoruuteen, mutta lähestyvä sota säväyttää huvittelun vielä vimmaisemmaksi. Myöhemmin sota tuo englantilaisia lentäjiä Rhodesiaan ja sota tarjoaa henkisen pohjan kommunistisen solun perustamiselle. Kommunistisen propagandan jakaminen ja rahan kerääminen Neuvostoliitolle on helppoa, koska Neuvostoliitto taistelee Englannin rinnalla Hitleriä vastaan.

Ken Follettin romaanissa Kun suuret sortuvat sota on päähenkilö. Ensimmäisen maailmansodan syntyyn vaikuttavia tekijöitä Follett kuvaa laajasti niiden henkilöiden kautta, jotka yrittävät estää sodan sekä sotaa kannattavien henkilöiden kautta. Follett kuvaa kirjassa ensimmäisen maailmansodan keskeiset taistelut enkä voi välttyä ajatukselta sodan mielettömyydestä.

Sodan tarkastelu viiden perheen kautta oli toimiva ratkaisu ja valotti tilannetta Venäjän, Englannin, Saksan ja USA:n näkökulmasta. Pidin kirjan todellisilta vaikuttavista henkilöistä. Kun suuret sortuvat oli ensimmäinen lukemani sotakirja. Massiivisesta koosta (yli 1200 sivua) huolimatta Kun suuret sortuvat oli hyvin kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran -kirjassa vuoden 1918 sisällissota mullistaa ihmisten elämän ja järkyttää mielet. Valkoiseen terroriin johtaneen vihan ja itse terrorin kuvaus oli hyytävää luettavaa. Itse asiassa Westön perustelu valkoisten punaisia kohtaan tuntemalle valtavalle vihalle ja kostonhalulle jää mielestäni hieman ohueksi.

J.P. Koskisen kirjassa Kuinka sydän pysäytetään pyritään estämään sota. Juho Kivilaakso lupaa rakastetulleen estää sodat vaikka yksin.

Juho Kivilaakso on venäjän armeijassa palvelleen everstin poika, jolle isä kovin ottein opetti spartalaista kunnian käsitettä. Vallankumouksen jälkeen Juhon isä jäi Neuvosto-Venäjälle ja loi uran puna-armeijassa. Isän loikkauksen vuoksi Juho viedään äitinsä ja sisarustensa kanssa vankileirille Suomenlinnaan keväällä 1918. Mannerheim pelastaa heidät vankileiriltä, sillä Juhon isä oli hänen ystävänsä.

Myöhemmin Mannerheimin yksityisenä assistenttina  Kivilaakso  tekee diplomatian keinoin kaikkensa Berliinissä, Moskovassa, Pariisissa ja Helsingissä estääkseen sodan. Mutta se ei riitä, Terijoen laukausten jälkeen Neuvostoliitto hyökkää Suomeen ja talvisota alkaa. Kivilaakso jatkaa työtään Mannerheimin uskottuna miehenä, mutta osallistuu taisteluihin toisinaan. Ajallisesti kirja päättyy päivään, jolloin talvisota päättyi, 13.3.1940.

Viimeisin lukemani sotakirja on Ken Follettin Maailman talvi, joka on jatko-osa kirjalle Kun suuret sortuvat. Maailman talvi alkaa Berliinissä vuonna 1933. Hitler saa valtiopäivillä valtalain hyväksytyksi pelottelemalla ja uhkailemalla. Natsien harjoittama terrori on tehokasta eikä keinoja natsien ja Hitlerin saamiseksi pois vallasta löydy. Kansalaisrohkeus ja terrorin kohteiden puolustaminen johtaa kuolemaan. Jotain on silti uskallettava tehdä. Miten olisi vakoilu?

Maailman talvi -kirjaan Follett on pyrkinyt mahduttamaan useimmat toisen maailmansodan keskeisistä tapahtumista ja taisteluista. Kiinnostavaa oli ensimmäistä kertaa lukea fasismin noususta Englannissa, ydinpommin valmistuksesta ja yllättävää kyllä - Pearl Harborista.

Silti kirjassa vie hyvin paljon tilaa henkilöhahmojen elämän ja erityisesti rakkauselämän käsittely. Tällä Follett tekee henkilöhahmoja tutuksi, sillä kirjan henkilöt ovat Kun suuret sortuvat -kirjan henkilöiden lapsia. Nämä lapset eivät ole yhtä valovoimaisia ja todentuntuisia kuin vanhempansa mutta kiinnostavia he ovat.

Ajallisesti Maailman talvi jatkuu jaettuun Berliiniin ja Neuvostoliiton onnistuneeseen ydinkokeeseen asti. Tapahtumia on kirjassa todella paljon ja siksi se tuntui hajanaiselta ja hyppelevältä ja vähemmän analyyttiselta.

Maailman talveen saa sotakirjojen lukeminen osaltani loppua. Kesällä voisi todellakin lukea vähän kevyempää kirjallisuutta.

Enkelikaupunki

Julkaistu Päiväkävelyllä sunnuntaina 22. helmikuuta 2015

Pidin kovasti Danielle Trussonin kirjasta Enkelioppi. Kirjan jatko-osa Enkelikaupunki ilmestyi suomeksi viime vuonna. Useasti pitelin kirjaa kädessäni kirjakaupoissa pohtien kirjan ostamista ja ihmetellen sivumäärän vähäisyyttä. En ostanut kirjaa enkä toivonut sitä joululahjaksi. Totesin, että on parasta lainata kirja ensin kirjastosta ja arvioida sitten, kannattaako kirja ostaa.

Luin kirjan vuorokaudessa. Kirjaa en omakseni osta, sillä se ei ollut Enkeliopin veroinen. Enkelikaupunki on jännittävä ja vauhdikas toimintaromaani Da Vinci -koodin tyyliin. Minua eivät sellaiset kirjat kiehdo. Ne vain lukee nopeasti, jotta saisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja muutaman päivän tai viikon päästä kirjasta ei muista kuin vauhdin.

Enkelioppi päättyi kaaokseen, josta selvisivät enkeliksi muuttunut Evangeline ja Evangelineen rakastunut Verlaine. Enkelikaupungissa enkelinmetsästäjäksi ryhtynyt Verlaine tekee kaikkensa pelastaakseen Evangelinen nefilien ja epäeettisiä tutukimuksia suorittavan Malcolm Godwinin kynsistä.

Vauhtia oli tapahtumien runsauden ja sykkeen lisäksi siirtymisissä paikasta toiseen. Pariisista lennettiin yhdessä hujauksessa Pietariin. Siirtymää Bulgariasta Siperian Tseljabinskiin ei selitetty mitenkään. Sen sijaan matkaa Pietarista Siperiaan Trans-Siperian pikajunalla kuvataan pitkään.

Enkelikaupungissa langenneiden enkelien ja heidän jälkeläistensä tutkimuksessa tehdään uusia ja osin vanhoja löytöjä. Kekseisellä sijalla ovat mm. Fabergén munat, Rasputinin kukka-albumi ja Nooan pelastamat siemenet.

Nooa! Enkelikaupungissa minun oli vielä vaikeampi hyväksyä esitettyjä väitteitä. Ihmettelin minkälaiseen maailmankuvaan liittyy vakaa usko vedenpaisumukseen ja muihin Raamatun kertomuksiin. Fundamentalismista ei ole kyse, sillä ainakin langenneiden enkelien jälkeläisissä tapahtuu evoluutiota. Mitä ihmettä minulle tässä kirjassa yritetään syöttää?

Voi toki olla, että minusta on tullut tosikko enkä osaa enää lukea tällaista kirjaa. Tosin ei minulla ole ollut vaikeuksia lukiessani esim. Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogiaa.

Kirjan takakannessa on ote Enkelipaupungin arviosta New York Timesissa. Sen mukaan kirja on "Hyytävän vaikuttava." Lue arvio saadaksesi selville, mitä kirjasta sanotaan.

Pariisilainen murharyhmä

Julkaistu Päiväkävelyllä keskiviikkona 7. maaliskuuta 2012

Jos olisin poliisi, mieluisin työpaikkani olisi komisario Adamsbergin johtama murharyhmä Pariisissa. Ja vaikka olen informaatikko, edelleen valitsisin työyhteisökseni komisario Adamsbergin johtaman murharyhmän Pariisissa.

Ymmärrän toki, että Fred Vargasin Adamsberg-romaanit ovat fiktiota. Silti Vargasin kuvaama työkulttuuri nostattaa kaihoisan huokauksen.

Adamsbergin johtama pariisilainen murharyhmä on merkillinen työpaikka. Apulaiskomisario Danglardia ei kannata vaivata asioilla enää kolmen jälkeen, sillä siinä vaiheessa hän on jo juonut pullollisen valkoviiniä (tai punaviiniä lopetettuaan valkoviinin juonnin). Häntä ei myöskään lähetetä ensimmäisten joukossa murhapaikalle, sillä Danglard voi herkästi pahoin nähdessään verta ja ruumiita. Murharyhmä ei kuitenkaan pystyisi ratkaisemaan ongelmallisia kysymyksiä ilman Danglardia, sillä kuten Adamsberg opettaa alle vuoden vanhaa poikaansa:

”Miten kannattaa menetellä silloin, kun ei ymmärrä. Katsopas nyt tarkkaan.

Adamsberg otti esiin matkapuhelimen ja valitsi hitaasti numeron lapsen seuratessa hänen puuhiaan harhailevin katsein.

- Silloin soitetaan Danglardille, Adamsberg selitti.

- Niin yksinkertaista se on. Paina tämä asia mieleesi ja pidä Danglardin puhelinnumero aina mukana. Danglard selvittää käden käänteissä kaikki tämän kaltaiset pulmat.”

Fred Vargas: Ikimetsän sydän. ss. 84-85.

Ylikonstaapeli Mercadet tarvitsee runsaasti unta. Siksi hän on tuonut murharyhmän tiloihin patjoja ja tyynyjä. Ollessaan hereillä ja pirteä Mercadet osoitti ylenpalttista intoa ja aktiivisuutta. Hänen erinomaisille aivoilleen ja erinomaiselle taidolleen käsitellä numeroita ja luetteloita on murharyhmälle paljon hyötyä.

Jokainen murharyhmän jäsen on oma kummallinen itsensä. Yksi varastoi ruokaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja yhdestä toivotaan, että se joskus viisastuisi. Tyhmien kysymysten esittäjää ja totuuden laukojaa tarvitaan silti. Vaikka Danglardin juomista ei aina hyväksytä, häntä arvostetaan. Myös Adamsbergia arvostetaan, vaikka murharyhmä jakautuukin tosiasioihin nojautuviin ja pilvien lapioijiin juuri Adamsbergin vuoksi.

Itse komisario Adamsberg ei saavu sovittuun tapaamiseen, koska hänellä on tapaaminen kevätpäiväntasauksen kanssa. Epämääräinen Adamsberg ei oman käsityksensä mukaan ajattele. Saadakseen selville ajatuksensa hän lähtee ulos kävelylle katselemaan lokkien lentoa ja lapioimaan pilviä tai uittamaan varpaitaan joessa. Silti tai ehkä juuri siksi Adamsbergilla on uskomaton kyky yhdistellä asioita, tarkastella asioita epätavallisista näkökulmista rohkeasti ja intuitiivisesti. Mutta ei Adamsberg ilman murharyhmäänsä saisi rikoksia ratkottua.

Näyttäisi siltä, että murharyhmässä voi tehdä mitä vaan ja työt tehdään kun huvittaa ja itse kullekin sopii. Näin ei kuitenkaan ole:

” Adamsberg soitti Hélène Froissylle ennen kuin ambulanssit lähtivät liikkeelle.

– Froissy, anteeksi vain, että kiskon sinut sängystä. Mene heti purkamaan kaikki laitteet [salakuuntelulaitteet], ensin murharyhmän tiloista, sitten minun kotoani. Aja sen jälkeen suoraan Saint-Denisiin rue des Ecrouellesille. Veyrencin auto on siellä. Poista siitäkin laitteet.

-  Eikö se voisi odottaa pari tuntia?

- En soittaisi sinulle kahtakymmentä yli kolme yöllä, jos asia voisi odottaa yhdenkin minuutin. Hoida kaikki jäljettömiin.”

Fred Vargas: Ikimetsän sydän, s. 396

Komisario Adamsbergin murharyhmästä kaipaan etenkin arvostusta ja kunnioitusta kunkin henkilökohtaisia taipumuksia, osaamista ja kokemusta kohtaan. Tiedetään, missä Danglard on hyvä ja annetaan hänen olla sitä. Tiedetään, ettei häntä kannata lähettää ensimmäisten joukossa murhapaikalle, joten ei tehdä sitä. Joku toinen on siihen hommaan paljon parempi.

Haaveilua tämä vain on. Suomalainen työkulttuuri on kova ja ankara. Arvostusta ja kunnioitusta näkee harvoin, vielä harvemmin niitä saa osakseen.

Erilaisuus on voimaa!