Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mihail Bulgakov. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mihail Bulgakov. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. elokuuta 2014

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 4

Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina 6. joulukuuta 2011

Etsin pitkään tämän päivän kirjallisuussitaattia, mutta minulla on hyllyssäni väärät kirjat. Juha Aholta olisin ottanut pätkän Papin tyttärestä, kuvauksen vaaroista ja veden välkkeestä. Aleksis Kiven Seitsemää veljestä olisin siteerannut. Niin paljon kuin kirjasta pidänkin, en ole sitä itselleni hankkinut.

Selasin läpi monta hienoa suomalaisen kirjoittamaa kirjaa. Löysin paljon hyviä kohtia siteerattavaksi, mutta jonakin toisena päivänä. Ehkä kuitenkin olisi parempi siteerata ulkomaista kirjailijaa, olemmehan me suomalaiset niin kovin riippuvaisia siitä, mitä toiset meistä ajattelevat.

Siksi tämän päivän sitaatista on vastuussa Mihail Bulgakov teoksessaan Saatana saapuu Moskovaan. Teos on täynnä mitä nautittavinta tekstiä, mutta tänään Mestari kertoo elämästään:



”- Rakkaus oli hypähtänyt eteemme kuin murhaaja, joka putkahtaa maan alta syrjäkujalla. Se yllätti meidät molemmat samanaikaisesti. Se oli nopea ja äkillinen kuin salama, kuin suomalainen puukko!”

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Tiistain iloksi B

Julkaistu Päiväkävelyllä tiistaina 1. maaliskuuta 2011

Lapsuuden sankareita, lukemattomia kirjoja, upeita novelleja, scifiä, fantasiaa ja Bulgakov! Ja kaksi Dan Brownia, joita nolostelen ja joista haluaisin päästä eroon.


Lasten- ja nuorten kirjoja luen luultavasti aina. Etenkin vanhoihin rakkaisiin palaaminen on useimmiten palkitsevaa. B-kirjaimeen niitä mahtuu useita: Peter Pan, Blytonin Seikkailu-sarja, Tarzan ja Marsin sankari, jumalat ja sotavaltias ja Marsin ritarit.

B-kirjain ja novellit näyttävät myös kuuluvan yhteen Karen Blixenin ja Boccaccion myötä. Karen Blixenin novelleja oli joskus enemmänkin, mutta olen joko lainannut tai hukannut ne. Ray Bradburyn Toiset taivaat -novellikokoelma lentelee jossain maailmalla. Se unohtui tyttäreltäni lentokoneeseen varmaan vuosi sitten ja edelleen se harmittaa.

Alfdred Besterin Määränpäänä tähdet oli pitkään paras lukemani scifi. Luin sen ties kuinka monennen kerran pari vuotta sitten enkä enää pitänytkään siitä. Banksia en ole edes aloittanut ja Baol on jäänyt kesken. Voi olla, että joskus luen ne. Tai sitten kyllästyn tilaa vieviin lukemattomiin kirjoihin ja vien ne kierrätykseen jonnekin.

Ray Bradbury on yksi monista lempikirjailijoistani. Paha saapuu portin taa –kirjasta olen kirjoittanut aikaisemmin ja Fahrenheit 451:n lukemisesta on aivan liian pitkä aika.

Avalonin usvat oli 80-luvulla niitä pakko lukea –kirjoja. Sen tapa katsella kuningas Arthurin legendaa naisten näkökulmasta on edelleen haastava. Kristinuskon vastaisuudessa se on samalla viivalla Universumin tomun kanssa!

Saatana saapuu Moskovaan, aina, yhä uudelleen.

B:n myötä kirjojen hankintatavat laajenevat. Synttärilahjaksi Bulgakov, kirjakerhon liittymislahjoina Dan Brownit, muuten vaan saadut ja lapsuudenkotoa tuodut.