77. Maa on syntinen laulu, Timo K. Mukka

Maa on syntinen laulu kuulostaa ihan Yö-yhtyeen hittikappaleen nimeltä. Jos kyseinen orkesteri ei ole vielä tehnyt kirjaan perustuvaa biisiä, suosittelisin tarttumaan toimeen. Ideaani saa vapaasti käyttää.

Tarina kertoo pienen kyläyhteisön elämästä Lapissa. Sen kummemmin en hahmota mitään erityistä juonta, joskin pieni draaman kaari sitoo tarinan alun ja lopun näppäräksi nipuksi. Romaanin tapahtumia ovat muun muassa uskonnolliset seurat, puukkotappelut, savotta, maatalon työt ja seksi. Vaikka tageihin merkkasin kirjan lokeroon erotiikka, ovat kirjan seksikohtaukset liian rivoja vastatakseen mielikuvaani erotiikasta. Varsinkin kun yleensä jompikumpi osapuoli oli jollakin asteella vastahankainen tilannetta kohtaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat käsittääkseni jonnekin 1940-luvulle ja mielenkiintoisinta teoksessa onkin tuonaikaisten normikäsitysten ja käyttäytymisen tarkkailu sekä sukupuoliroolit.

Kirjan kerronnassa paras osa ovat dialogit, joissa on tietenkin käytössä lappilainen murre. Kyseinen murrealue ei ole minulle tuttu, mutta monet murteellisuudet muistuttivat muista murteista tai ruotsin kielestä tuttuja sanoja. Ymmärtämisessä ei siis ollut ongelmia, toisin kuin voisin kuvitella vaikkapa Rauman murteella kirjoitetun kirjan kanssa olevan... Kerronnassa on mukana myös useita runoja, joille en kyllä oikein lämmennyt.

Kaiken kaikkiaan ihan neutraali lukukokemus. Ei eritysesti mitään positiivista eikä negatiivistakaan sanottavaa. Erityismaininta kuitenkin siitä, että kerrankin jossain kirjassa imetetään vauvaa. Hieno homma!

75. Riivaus - Romanttinen kertomus, A S Byatt

Olipa kerran pari 1800-luvulla elänyttä runoilijaa, jotka inspiroivat toisiaan. Olipa toisenkin kerran 1980-luvulla pari kirjallisuuden tutkijaa, jotka alkoivat etsiä selityksiä yli vuosisata sitten sattuneille tapahtumille. Tämän tarinan kertoo Riivaus. Romanttinen kertomus (Possession. A Romance).

Teoksen alussa lainataan Nathaniel Hawthornen sanoja. joiden vuoksi täytyy pohdiskella, voiko kirjaa ollenkaan arvioida samoilla perusteilla kuin muita lukemiani teoksia. Ehkä rakkauskertomukselta ei voi odottaa yhtä paljon kuin romaanilta voisi?

"Kun kirjailija kutsuu teostaan Romanttiseksi kertomuksesi, on tuskin tarpeen huomauttaa, että hän haluaa varata sekä teoksensa kirjoittamistavan että sen aineiston suhteen itselleen tiettyä liikkumavaraa, jota hän ei tatsoisi oikeudekseen omaksua, jos hän olisi ilmoittanut kirjoittavansa Romaanin."

Kirjan toteuttamistapa on mielenkiintoinen. Se koostuu sekä kahdessa ajassa seurattavista tapahtumista että kirjeenvaihdosta, päiväkirjamerkinnöistä, otteista kirjailijoiden teoksista ja runoista sekä muista kirjallisista lähteistä. Ideassa on itua, mutta jotenkin kaikki nämä palaset eivät sopineet niin saumattomasti yhteen, että kirja olisi jaksanut kiinnostaa. Teosta kuvaa mielestäni hyvin sana "soppa". Lähinnä koetin nopsaan päästä lukemaan loppuratkaisun. Pakko myöntää että harpoin monien runojen yli ihan vain pitkästymisen vuoksi.

Kirjassa on monta mielenkiintoista henkilöhahmoa, mutta pokassa oli toki pitelemistä kun erään sivuhenkilön sukunimi on Blackadder. Brittihuumoria arvostaville Mustan kyyn on tehnyt tutuksi Rowan Atkinsson.

67. Jumalainen näytelmä: Helvetti, Dante

Huh, kylläpä helvetti on kaamea paikka. Danten Helvetin (eli Infernon) luin netitse Project Gutenbergin kautta. Kyseessä on Eino Leinon kehuttu suomennos. Leino on tehnyt hyvää työtä, sillä teksti on ymmärrettävämpää luettavaa kuin hänen oma runoteoksensa Helkavirsiä. Tällä kertaa ehkäpä vain noin joka seitsemännessä lauseessa oli jotain minulle käsittämättömän merkillistä. Apuna tuntemattomien henkilöiden tunnistamisessa ynnä muussa epäselvässä on peräti 224 alaviitettä, joista en ihan kaikkia jaksanut käydä läpi. Luulenpa, että olisin saanut enemmän irti Elina Vaaran nykykielellisesti suomentamasta versiosta, mutta en tiennyt sellaisesta riittävän ajoissa.

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää -ilmoituksella toivotetaan tervetulleeksi helvettiin. Muistaakseni teinivuosinani tämä sama teksti komeili makuuhuoneeni ovessa. Matkalle helvettiin kertojan (joka siis on kai Dante itse) vie Opas, jota myös Mestariksi välillä kutsutaan. Matka kulkee läpi helvetin yhdeksän piirin, mutta en osaisi sanoa millainen synnintekijä mihinkin piiriin kuuluu, lunttaamatta tätä Wikipediasta. Sen verran vaikealukuista teksti kuitenkin oli.

Mitä kuitenkin voin sanoa, niin tarina toisti jatkuvana luuppina samaa keskustelua, joka meni tähän tapaan:
- Hei, mikäs mies sinä olet?
- Kuka kysyy?
- Noh, tässä vain ole tutustumassa helvettiin tämän oppaani kanssa. En ole kuollut.
- Kappas. Elävä mies helvetissä. Mitäs maanpäälle kuuluu? Vieläköhän minut muistetaan...
- Niin, haluaisin tietää mitä syntiä olet tehnyt että sinua noin rangaistaan?

Helvetti on toki pullollaan mitä mielenkiintoisempia rangaistuksia synnintekijöille. Yksi lemppareistani on tämä:

"Näin varmaan—nään sen vielä silmissäni ma varren käyvän vailla päätä, aivan kuin kulki muukin joukko synkkä tämä.
Tukasta kantoi päätä irtonaista hän käsin niinkuin lyhtyä; se meihin loi katsehen ja virkahti: »Voi mua!»
Omalle näytti tietä kantajalleen: olivat kaks ja yks he sentään; kuinka tuo käy, Hän tietää, joka kaikki säätää.
Hän tultuansa sillan alle juuri kohotti käden, joka päätä kantoi, sen sanat että lähempää nyt kuuluis.
Pää puhui: »Nähnet vaivan vaikeimman, inehmo, kuolon maita kulkevainen; näin suurta lie et kohdannut sa ennen."

Tämä Michelinon teos kummitteli mieleni taka-alalla Jumalaista näytelmää lukiessani. Kuvassa mukana myös Dante itse.

56. Helkavirsiä, Eino Leino

Liekö olen torkkunut koulussa, vai miten muuten selittäisin, että en ole aikaisemmin Helkavirsistä kuullutkaan? Kuulemma Eino Leinon kuuluisin runoteos 70 runokirjan joukosta, joten pakostikin tämän olisi pitänyt olla minulle entuudestaan tuttu. Aukko sivistyksessä on kuitenkin nyt tukittu, luinhan nimittäin koko teoksen.

Olen aina pitänyt runoista. Lapsena keksin omat loppusoinnulliset riimittelyt onnittelukortteihin ja teininä vuodatin nuoruuden tuskaa tekotaiteellisiin sepitelmiin, joiden pelkkä ajattelukin aiheuttaa (myötä)häpeän tunteen. Opiskeluaikoina innostuin runojen lausumisesta, mutta onneksi en omieni! Minulla ei siis ollut negatiivisia ennakkoasenteita tähän runokokoelmaan tarttuessani.

Helkavirsissä toistuvia aiheita ovat paha (peikot ja hiidet) metsässä, seksi, kuolema, jumala, Lappi ja ajan kuluminen hurjaa vauhtia. Kovin paljon muuta en runoista irti saanut, sillä helppolukuisuudesta ja -tajuttavuudesta ei niitä voi syyttää. Onnellinen sai olla, jos ymmärsi puoliakaan runossa käytettävistä sanoista. Oudot sanat ja vielä kummallisemmat sijamuodot, nykysuomesta tutut sanat eri merkityksissä ja runoilijan vapaus takaavat lukijan takeltelun ja hämmästelyn. Usein säkeen sisältö jäi tajuamatta, vaikka saikin selkoa jokaisesta siihen kuuluvasta sanasta. Olisinkin kaivannut lukupiiriä, jonka kanssa yhdessä miettiä tulkintoja.

Myönnettäköön, että helpompi tätä on ymmärtää kuin Kalevalaa.

Tuo oli Kouta, kolkko miesi,
tunsi kaikki tietävänsä,
astui rotkohon Rutimon,
kulki kuolon porraspuita
niinkuin pitkän pilven lonka,
niinkuin jäisen kosken kopru;
ei hän taakse katsahtanut,
katsoi kohden Kalman usta,
ei hän kilvan kiirehtänyt,
astui askel askeleelta,
kun oli tuima Tuonen kulku,
elo kuoloa kovempi.

Mitä ovat lonka, kopru ja usta? Kuka on Rutimo? Mikä on tuiman tarkka merkitys tässä yhteydessä? Onko tässä joku konkreettisesti menossa visiitille Tuonelaan, vai onko tämä vertauskuva hitaasta kuolemasta?

Jos olet kiinnostunut Helkavirsistä, mutta et jaksa juuri nyt sännätä kirjastoon, voit ladata teoksen omalle koneellesi/lukulaitteellesi Project Gutenbergin sivuilta.

Ps. Samoissa kansissa Helkavirsien kanssa löytyy myös Hymni. Hymyilevä Apollo on paljon helppolukuisempaa tekstiä!

48. Pieni runotyttö, L.M. Montgomery

Pieni runotyttö muistuttaa osittain L.M. Montgomeryn toista tunnettua hahmoa eli Vihervaaran Annaa. Kyseessä on molemmissa tapauksissa eloisalla mielikuvituksella varustettu orpotyttö, jolle ystävät ovat tärkeitä. Tarinat ovat kuitenkin riittävän erilaisia, ettei sekaannuksia kirjasarjojen kesken synny.

Pieni runotyttö oli minulle aivan uusi tuttavuus. Anna-sarja on minulle tuttu televisiosta jo lapsuusvuosilta, mutta Pienen runotytön panin merkille vasta ihan viime aikoina, kun "30 days of books" -haasteessa tämä kirja mainittiin jossakin/joissakin blogeissa. Kiitos siis kaikille runotytön maininneille bloggaajille.

Kirjassa seurataan Emilia Starrin elämää parin vuoden ajalta hänen ollessaan 11-13-vuotias. Tuona aikana Emilia orpoutuu, saa uuden kodin ja keksii osaavansa kirjoittaa runoja. Onhan tarinassa toki surullisetkin puolensa, mutta elämänmyönteisyydessään kirja on niin ihana, että hymyä pukkaa väkisinkin. Koska hänen kohtalonsa jäi minua kiinnostamaan, luen tarinan jatko-osat varmasti heti kunhan on mahdollisuus!

34. Hamlet, William Shakespeare

Positiivisesti yllättävä lukukokemus. Teos on helppolukuinen, vaikka suuri osa onkin loppusoinnullista runoilua. Kaiken puhutun ymmärsi helposti, toisin kuin vaikkapa Kalevalaa lukiessa, jossa samaa riviä saa tankata loputtomiin tajuamatta mistä on kyse. Välillä lauserakenteet muistuttavat sanojen epäjärjestyksessään Master Yodan puhetta. Ehkäpä suomennettaessa on pitänyt vähän kikkailla, että saadaan loppusoinnut kohdilleen.

Tarina pääpiirteissään pitäisi olla ihan yleissivistyksen kannalta kaikille tuttu. Todennäköisesti kuitenkaan moni ei tiedä "Ollakko vai eikö olla" -monologia enempää. Tässä siis juttu tiiviisti: Tanskan kuningas on kuollut ja hänen veljensä on perinnyt kruunun ja ottanut kuningattaren vaimokseen. Prinssi Hamlet kuulee isänsä aaveelta, että kuolema ei ollut luonnollinen ja murhan takana oli kuninkaan oma veli! Kostoa vannova Hamlet tekeytyy hulluksi, jotta kukaan ei arvaa mitä hänen mielessään liikkuu...

Vaikka teos on tragedia, on siinä paljon huumoria. Hamlet on mainio vitsiniekka. Pidin tästä kirjasta ja luen varmasti jatkossa lisää Shakespearea. Toivottavasti pääsen joskus teatteriin näkemään tämän näytelmänä.

Koetin eläytyä Hamletin rooliin.

Ps: Nyt rikottiin taas vanhuusennätyksiä. Alkuperäinen teos on vuodelta 1601 eli ehdottomasti vanhin lukemani tähän mennessä!

27. Tiitiäisen satupuu, Kirsi Kunnas

Ehdin jo runokirjan lukea,
silti vaikea on tuumat runoksi pukea.
Oli kirjassa pari tuttua,
mutta enimmäkseen minulle uutta juttua.
Lumosi minua runojen taika,
paistoi kirjasta vanha aika.

No juu, ei pelkillä loppusoinnuilla vielä täydellistä runoa saada. Kokeillaanpa siis sanoa muutama sananen ihan selkokielelläkin.

Neiti osallistuu äidin luku-urakkaan.

Kuten runostani selviääkin, oli kirja täynnä minulle ihan uusia runoja. Entuudestaan tuttuja taisi olla kolmisen kappaletta. Osa runoista oli vallan mainioita rytmikkäine rakenteineen ja loppusointuineen, mutta osa oli kyllä aika kummallisia. Luin kirjan ääneen ja tyttäreni kuunteli ihmeissään pää kallellaan. Parhaat palat luetaan vielä uudestaan ennen kirjan palauttamista kirjastoon.