"Oman lapsen, pienen linnun, kannoin alla sydämen.
Nyt on onni täydellinen, syliini saan ottaa sen!
Tunnen käden pienen hennon, tunnen posken pehmeän.
Voisko olla kauniimpaa kuin alku uuden elämän!"
Nyt seuraa postaus, jolla ei ole juuri mitään tekemistä kirjojen kanssa. Elän tällä hetkellä täysin muissa maailmoissa ja omassa pienessä onnellisuuden kuplassani kun pieni poikamme syntyi maailmaan 4.3.2015. Hänestä tuli horoskoopiltaan kalat kuten isästäänkin. Melkoisen vedenelävä perhe olemmekin kun itse edustan rapu-merkkiä.
Blogin tahti hiljenee, siitä pitää huolen pikkuinen. Yksi kirja-arvio on luonnoksissa kesken ja yöpöydälläkin yksi kirja puolessa välissä joten niihin palaan vielä paremmalla ajalla. Juuri nyt pikkumies pyörittää sirkusta jonka tirehtöörinä toimii, ja äiti ja isä tietenkin tekevät kaikkensa pientä viihdyttääkseen.
Blogistani ei ole muodostumassa vauvablogia, älkää pelätkö! Tätä postausta olisi värittänyt kivasti kuva vauvasta, mutta olemme yksimielisiä siitä ettemme laita lapsemme kuvaa nettiin. Hän ei osaa vielä päätää haluaako olla kaiken kansan näkyvillä. Joten siksikään ei pelkoa vauvablogiksi muuttumisesta ;)
Halusin vain jakaa tämän ihanan onnentunteen mahdollisimman monen kanssa, ja tiedättepähän tässä samalla missä tällä hetkellä mennään :)
Aurinkoa ja iloa viikonloppuunne! ♥♥♥♥♥
Onnea ja ihanaa vauvantuoksua kotiinne! Ihana kuulla hieman vauvakuulumisia täällä bloginkin puolella. Onnentunne on syystäkin vallannut teidän koko perheen. Nauttikaa tästä ajasta, keväästä, pikkuisesta. ♥
VastaaPoista(Yksi hauska pikku juttu: minun isäni on rapu ja minä olen kalat. :))
Paljon, paljon onnea perheenlisäyksen johdosta! ♥ Nauttikaa ja nuuskutelkaa vauvantuoksua! Nuori pomomiehenne on muuten syntymäpäiväkaimani, tasan 28 vuotta nuorempi. Hienon syntymäpäivän sai hän!
VastaaPoistaOikein ihania ja vauvantuoksuisia hetkiä kevääseenne ja blogi jaksaa odottaa :)
VastaaPoistaOi ihanaa, suuret onnittelut koko perheelle :)
VastaaPoistaOnnea teille! Nostan hattua myös päätöksellenne olla laittamatta kuvia nettiin.
VastaaPoistaOnnea äidille, onnea isälle, onnea pienelle perheenlisälle.
VastaaPoistaOi, onnea niin kovin paljon koko perheelle!
VastaaPoistaPaljon onnea ja suloisia hetkiä pienoisen prinssin kanssa! Elätte ainutlaatuista ja herkkää aikaa uuden, pienen persoonallisuuden vanhempina. ❤
VastaaPoistaOnneksi olkoon :)
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle!! :)
VastaaPoistaLämmin onnentoivotus :)
VastaaPoistaOi! Valtavan suuret, lämpimät onnittelut! :)
VastaaPoistaVaikka arki vastasyntyneen kanssa voi olla myös raskasta, siihen kuuluu hurjan paljon kaikkea ihanaa: kiireettömyyttä, rakkautta, hellyyttä ja lähes pakahduttavaa onnea <3
Lämmin onnentoivotus perheellenne! :-)
VastaaPoistaPaljon onnea! :)
VastaaPoistaHurjan paljon onnitteluja, kiitos kovasti kaikille näin yhteisesti ♡ Olette ihania!
VastaaPoistaPaljon onnea teille! <3
VastaaPoistaSylin täydeltä onnea siis, koko perheelle <3
VastaaPoistaOi, ihania uutisia täällä! Lämpimät onnittelut koko perheelle! ♥
VastaaPoista