Karin Slaughter: Kaunokaiset

Karin Slaughter: Kaunokaiset
HarperCrime 2016
Suomennos Pirjo Ruti
Kansi Renée Lundvall
Englanninkielinen alkuteos Pretty Girls 

Kirjastosta lainattu

"Valheita valheiden perään, loputtomia valheita.
Valheet olivat kuin kranaatteja. Paul oli heitellyt niitä muurin yli, ja Claire oli odottanut loputtoman pitkän ajan ennen kuin totuus oli viimein räjähtänyt hänen kasvoilleen.
Valokuvat olivat tuhat kranaattia. Ne olivat ydinräjähdys, joka oli lennättänyt Clairen pahimpaan pimeyteen, missä hän oli koskaan ollut."
 

Dekkariviikko on jälleen täällä, ja sen hengessä olen jälleen viettänyt muutaman päivän Karin Slaughterin parissa, joka on lempidekkaristejani. Luen harvoin dekkareita, mutta tämä dekkariviikko on aina poikkeus ja niin myös Slaughter: hänen uutuuksiaan en jätä koskaan lukematta. Tällä kertaa ei seurata Will Trentiä, vaan Slaughterilla on tarjota itsenäinen psykologinen trilleri avioelämän valheellisuudesta, sisaren menetyksestä sekä julmaakin julmemmasta salaisuudesta.

Claire ja Paul ovat onnellinen ja rakastunut aviopari, jolla taloudelliset asiat ovat paremmin kuin hyvin: Paul tienaa arkkitehtina suuria summia ja he asuvat hulppeassa kartanossa, ajavat upeilla autoilla ja pukeutuvat kalliisti. Kaikki on täydellisesti, ja he ovat hulluna toisiinsa.

Sitten Claire näkee omin silmin kuinka Paul murhataan hänen jalkojensa juureen kylmäverisesti, ja maailma romahtaa jalkojen alta. Kaikki muistot ja hetket ovat poissa, heitä ei enää ole.

Paulin kuoleman myötä alkaa Claire kaivella menneitä, tiedostot joita hän edesmenneen miehensä tietokoneelta löytää, suistaa Clairen raiteiltaan. Hänen koko elämänsä on ollut yhtä valhetta, Paul ei todellakaan ole sitä mitä hän on vuosia näytellyt olevansa. Ja vihdoin Claire uskoo myös sisartaan, jonka kanssa hänellä on ollut Paulin takia vuosia huonot välit. Totuus on julmempi kuin hän olisi koskaan ikinä osannut kuvitellakaan.

En sitä epäillytkään, mutta Slaughter teki sen taas ja kietoi pikkusormensa ympärilleni, enkä olisi halunnut välillä keskeyttää lukemista ollenkaan. Tämä imaisi mukaansa täydellisesti. Tarina on kuitenkin kamala, se on kertakaikkiaan todella julma. Ei vain henkisellä tasolla (kuinka voi elää kaksikymmentä vuotta ihmisen kanssa jota ei tunne ollenkaan?) vaan myös fyysisesti. Väkivalta ja julmat teot tekevät todella pahaa. Ihmisen mieli on sairas, ja tässä julmuudessa on mukana monia kaksinaamaisia miehiä joita maailmassa riittää.

Dekkari on dekkari, ja Slaughterin mielikuvituksen tuotetta, mutta en voinut olla ajattelematta että Slaughter halusi välittää kirjallaan muutakin. Nimittäin äänen antamista uhreille. Kuinka hän kirjoittaa hahmojensa suulla siitä, että tytön kauneus oikeuttaa pojat ja miehet mihin vain, kuinka on aina tytön itsensä tyhmyyttä joutua raiskatuksi ja kuinka kauneus tuntuu olevan toisinaan suorastaan kirous. Ja kuinka ällöttävät setämiehet ulottavat lonkeronsa minne vain, etkä voi aina luottaa edes virkavallan luomaan turvaan. Kiukku nousee vähemmästäkin, mutta Slaughter tuo esille niitä kauheita epäkohtia joita maailmaamme mahtuu.

Slaughter on siis todellakin kirjoittanut jälleen kerrassaan vetävän ja älykkään trillerin jota suosittelen kaikille Slaughterin faneille ja dekkarien ystäville.

Jo Nesbø: Verta lumella osa 1 ja dekkariviikon päätös

Jo Nesbø: Verta lumella osa 1

Johnny Kniga 2015

Suomennos Outi Menna

Kansi Martti Ruokonen

Alkuteos Blood on Snow

Arvostelukappale kustantajalta

"Pumpulimainen lumi kieppui ympäri katulampun valossa. Päämäärättömästi, tietämättä mennäkö ylös vai alas, antautuen Oslonvuonon äärettömästä pimeydestä puhaltavan jäätävän, helvetillisen tuulen vietäväksi. Ne pyörähtelivät yhdessä, tuuli ja lumi, tanssivat piiritanssiaan öisen sataman autioiden varastorakennusten välissä. Kunnes tuuli lopulta kyllästyi ja sysäsi tanssiparinsa seinän viereen. Siellä viiman uuvuttama pakkaslumi kerääntyi kinokseksi juuri hetki sitten rintaan ja kaulaan ampumani miehen kenkien alle."

Oslolainen Olav saa joulun alla vuonna 1977 huumekaupan suurelta kiholta Daniel Hoffmanilta tehtävän eliminoida vaimonsa. Äänettömästi, huomiota herättämättä. Mahdollisimman siististi. Keikan pitäisi näyttää joltain muulta kuin mitä se oikeasti on, asuntomurrolta, sillä poliisit hermostuvat aina kun siviilejä kuolee.

Olav on rikollisena erikoinen. Hän ei käsittele huumeita koska omaa onnettoman laskupään, eikä sekaannu parittamiseen koska on hommaan liian herkkä. Mutta tappamisen hän osaa, ja on siinä taitava. Lisäksi Olav lukee, vaikka yrittää vähentää.

Verta lumella on ensimmäinen Nesbølta lukemani kirja. Ja täytyy sanoa, etten ole kovin haltioissani. Nesbøa on kovasti kehuttu, ja ilmeisesti hänen luomansa Harry Hole -sarja todella hyvä, mutta minulle Verta lumella oli aika mitäänsanomaton lukukokemus. Kirja oli mukavan tiivis, päähenkilö Olav oli erilainen rikollinen, sellainen josta oppi jopa hieman pitämäänkin vaikka karmaisevaa työtä harjoittikin, mutta ei pärjännyt millään tavalla esimerkiksi tällä viikolla lukemieni Slaughterin kirjojen kanssa.

Voi olla, että joskus tutustun kirjailijan muuhun tuotantoon mutta ainakaan tämän perusteella en pidä asian suhteen kiirettä.

Tänään on kuitenkin aika pistää dekkariviikko pakettiin! Minulla on kesken juuri nyt yksi dekkari mutta en ehdi millään lukemaan sitä teemaviikon puitteissa joten se jää suosiolla ensi viikkoon. Viikon aikana luin kolme dekkaria, kaksi Karin Slaughteria sekä tämän Nesbøn kirjan. Olin hieman kuvitellut ehtiväni enemmänkin, mutta lukumäärä on saman verran kuin viime vuonna.

Minulla on kuitenkin useampi dekkari lukupinossa odottamassa vuoroaan, joten tavallaan blogissa dekkarimeiningit jatkuvat koko kesän. Oli todella mukavaa osallistua tällaiseen tempaukseen, se muistuttaa minua tarttumaan jatkossakin paremmin dekkareihin, joita en ennen blogia lukenut käytännössä ollenkaan. Hyvä dekkari on koukuttava ja sen parissa viihtyy jopa yöunista tinkimällä!

Dekkariviikon aikana on ollut mukava seurata muitakin blogeja, joista on saanut hyviä lukuvinkkejä. Dekkariviikko on innostanut esimerkiksi ostamaan uusia e-kirjoja (dekkareita), joten lukemiset ei tässä osoitteessa kyllä pääse loppumaan! Kiva tempaus. Ensi vuonna uudestaan?

Karin Slaughter: Näkymätön

 Karin Slaughter: Näkymätön

Tammi 2015

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Unseen, 2013

Arvostelukappale kustantajalta

Sara Linton saa järkyttävän puhelun edesmenneen miehensä äidiltä: Saran poikapuolta on ammuttu ja ampumiseen liittyy jälleen yksi nimi jota Sara ei voi sietää. Lena Adams. Sama nainen, joka liittyi myös Jeffreyn kuolemaan. Nyt samainen nainen on jälleen kuvioissa kun Jeffreyn poikaa ammutaan. Hyökkäys saa Saran paitsi raivoihinsa myös palaamaan menneisyyden kipeimpiin hetkiin. Ja kohtaamaan Lenan.

Sara ei tiedä että hänen miesystävänsä erikoisagentti Will Trent on myös Georgian Maconissa, jossa järkyttävä ampumiskohtaus on tapahtunut. Will on mukana vaarallisessa peitetehtävässä, eikä saa paljastua, mikä tarkoittaa asioiden salaamista Saralle. Kyseessä on hyvin vaarallinen operaatio, jonka kaikista yksityiskohdista edes Will ei tiedä, kuten myöhemmin selviää.

Minulle dekkarimaailman parhaimmistoa on Karin Slaughter. Kun aikoinani tutustuin kirjailijan tuotantoon (tästä pääset edellisiin arvioihin), olin niin sanotusti mennyttä miestä. Järjettömiä koukkuja, ihmissuhteita ja tapahtumia jotka hengästyttävät ja joita ei osaa odottaa. Tai arvata. Kun saan Slaughterin kirjan käteeni, en malta lopettaa. Siksi olinkin aivan kissa pistoksissa kun viikonloppu meni reissussa enkä päässyt lukemaan. Melkoinen kyyti oli nimittäin jälleen tiedossa!

Näkymätön olikin jälleen taattua Slaughteria, taattua timanttia. Juonenkäänteitä, paljastuksia ja ihmissuhteita on kuvattu koukuttavasti ja taitavasti: aivot kyllä miettivät kuumeisesti syyllistä ja sitä mitä seuraavaksi tapahtuu mutta Slaughter osaa aina yllättää. On parempi vain hypätä kyytiin ja antaa Slaughterin kuljettaa.

Rikosten ja tapahtumien lisäksi minua kiinnostaa kovasti Slaughterin tarjoama ihmissuhdedraama. Ja eritoten Willin ja Saran rakkaussuhde, joka kompastelee vähän väliä. Silti lähentymistä tapahtuu kirja kirjalta aina vain enemmän. Ilokseni Willin kamalaakin kamalampi Angie-vaimo loistaa poissaolollaan, hänestä ei välittäisi lukea riviäkään. Rautarouva Amanda Wagner, Willin esimies, pysyttelee tässä enimmäkseen taustalla, mikä oli ehkä hieman yllättävää.

Aina kun saa Slaughterin kirjan päätökseen, toivoisi vain että saisi lukea pian lisää.

Karin Slaughter: Siepattu

Karin Slaughter: Siepattu

Tammi 2014

Suomennos Annukka Kolehmainen

Englanninkielinen alkuteos Snatched

E-Kirja

Erikoisagentti Will Trent on joutunut komennukselle ikävään ja tylsään tehtävään, johon hänen pomonsa Amanda Wagner on hänet määrännyt. Ja kaikki vain sen takia, ettei Will suostunut ajoissa parturiin. Amanda Wagner ei moista käytöstä suvaitse ja määrää Willille mahdollisimman ikävän tehtävän: lentokenttäterminaalin miestenvessojen vahtiminen. Kansainvälisen lentokentän vessoissa tapahtuu vuosittain monta kahdenkeskistä tapaamista miesten välillä, ja Hartsfieldin kenttä Atlantassa komeilee tilastojen kärjessä.

Yhdella vahtikeikallaan Will kuulee vessankopista lapsen anovan kuiskauksen, ja saa Willin hälytyskellot kilkattamaan. Will epäröi kuitenkin hetken liian pitkään ja lasta retuuttava mies ehtii kadota väenpaljouteen. Willin on päätettävä nopeasti, oliko epäilyttävä tilanne syy sulkea yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä. Will päättää luottaa vaistoonsa, ja peli aikaa vastaan on alkanut.

Selasin joitakin aikoja sitten Elisa Kirjan valikoimaa ja silmiini osui kyseinen Karin Slaughterin teos. Mietin hetken aikaa että miten minulta on mennyt ohi Slaughterin kirjan julkaisu, ja miksi kirja oli niin edullinen. Hetken päästä ymmärsin, että kyseessä on 60-sivuinen novelli joka on julkaistu vain e-kirjana. Tämä selitti sen etten ollut kirjaan aikaisemmin törmännyt. Päätin ostaa kirjan ja luinkin sen yhden iltapäivän aikana. 

Kirja oli mukavan tiivis, ja tapahtumia riitti näinkin pieneen sivumäärään. Pääpaino on enemmän itse tapahtumissa ja ratkaisun selvittämisessä, sillä syyllinen on tiedossa koko ajan. Ratkaisevaa onkin, kuinka todisteita saadaan ja mies tunnustamaan. 

Vauhdikas ja jännittävä novelli Slaughterin tyyliin, oikein sopiva pieneen lukuhetkeen. Slaughterilta olisin voinut lukea enemmänkin, sillä hänen Will Trent- sarjansa on todella hyvä ja koukuttava. Onneksi minulla on juuri nyt kesken Slaughterin uusin, tällä kertaa täyspitkä romaani, ja palaan siihen myöhemmin tämän viikon aikana. Dekkariviikko on alkanut!

Dekkariviikko on jälleen täällä!

Ensi viikolla vietetään jälleen kansallista dekkariviikkoa, ja täällä Kirjakirpussakin ollaan ajan hermolla ja dekkareiden parissa. Aivan kuten viime vuonnakin. Kesä on dekkareiden aikaa, ja tällä viikolla tuon blogiini muutaman minua kiinnostavan dekkarin. Katsotaan kuinka monta ehdin lukemaan, melkoinen pino dekkareita onkin ehtinyt jo kertyä.

Dekkariviikkoa vietetään yleisesti monissa muissakin blogeissa, joten ensi viikko on dekkarifanien paras viikko! Lukuiloa!

Dekkariviikon päätös: Karin Slaughter: Rikollinen

Viime viikolla vietettiin ensimmäistä kansallista dekkariviikkoa, ja innostuin osallistumaan teemaviikkoon kolmen dekkarin voimin, vaikka viimeisimmästä en ehtinytkään blogata ihan  teemaviikon puitteissa. Yhtä kaikki, dekkariviikon saldoni on kolme kirjaa, mistä olen hyvin tyytyväinen. Teemaviikkoa oli oikein hauskaa viettää, ja seuraavan kerran voisikin viettää viikon dekkareiden parissa syksymmällä. Tosin dekkarikärpänen pääsi puraisemaan kuitenkin sen verran, että luvussa on jälleen yksi dekkari.

Dekkariviikon aikana luetut kirjat olivat Katarina Wennstamin Tahra, Kristina Ohlssonin Paratiisiuhrit ja Karin Slaughterin Rikollinen. Tahra ei ollut mukavaa luettavaa oikein millään tavalla, oikeastaan inho oli jatkuvasti läsnä. Yllättäjäksi nousi Paratiisiuhrit, sillä Ohlsson oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Viikon parhaimman tittelin saa kuitenkin itseoikeutetusti Karin Slaughter ja hänen uusin kirjansa Rikollinen.

Karin Slaughter: Rikollinen

Tammi 2014

Suomennos Annukka Kolehmainen

Kansi Markko Taina

Englanninkielinen alkuteos Criminal (2012)

Vuonna 1975 Atlantassa murhataan ilotyttöjä, jotka ovat koukuttuneet huumeisiin. Huumeet ja itsensä kauppaaminen ovat asioita joiden valitseminen on varma tie alamäkeen, eikä siksi kukaan jaksa välittääkään kun tyttöjä kohtaa kauhea kuolema. Eräät kuitenkin välittävät, nimittäin nuoret poliisit Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell. Kahden nuoren naisen sitkeyttä ja tahtoa selvittää murhat ei kuitenkaan katsota hyvällä. Maailma on edelleen miesten, niin myös poliisimaailma, jossa naiset kelpaavat vain sihteereiksi. Seksismi ja rasisimi kukoistavat niin kaduilla kuin poliisilaitoksellakin.

Lähes 40 vuoden jälkeen tilanne on muuttunut paljon, sillä Amandaa kovempaa poliisia saa etsiä ja sen tietää jokainen joka Amandan on tavannut. Nykyhetki sekoittuu kuitenkin menneisyyteen kun sama murhaaja kylvää edelleen kauhua kaupungissa, jossa nuoria tyttöjä jälleen katoaa, tismalleen samalla tavalla kuin 70- luvullakin. Amandan ja Evelynin lisäksi peliin vedetään myös Will Trent, joka käy kireänä kuin viulun kieli joutuessaan kohtaamaan menneisyyttään.

Olen odottanut jatkoa Will Trent -sarjalle innokkaana, sillä Slaughter on dekkarimaailman eliittiä. Eikä Slaughter todellakaan pettänyt, kykenemättä lopettamaan lukemista valvoin yömyöhään henkeä pidätellen ja aivot raksuttaen kun olin niin totaalisen koukussa. Menneisyys ja nykyhetki elivät sulassa sovussa koko kirjan ajan valottaen paljon asioita Amandan ja Evelynin uran alkuajoilta.

Slaugher yllättäen tarjoaa raakuuden keskellä myös pehmeyttä, kun Willin ja Saran suhde etenee sekä myös toisenlaisen Amandan. Meillä jokaisella on pehmeä puolemme, niin myös ikuisen rautarouvamme Amandammekin persoonassa. Slaughter osaa yllättää!

Paljon muutakin selviää, ja Slaughter heittää niin viattoman kepeästi vihjeitä sinne tänne, että lukijalla todella aivot raksuttavat nimien, paikkojen ja merkitysten suhteen vimmatusti, kun yrittää samalla koota palapelin palasia yhteen. Koukuttavaa, nerokasta ja älykästä. Kiinnostavaa on, että tekijä ei tule missään vaiheessa yllätyksenä, vaan asia on selvä jo hyvin alusta lähtien. Jännittävintä kirjassa onkin kaikki muu, kuinka palapelin palasen loksahtavat paikoilleen.

Rikoksen lisäksi Slaughter tarjoaa varmasti melkoisen paikkaansa pitävää ajankuvaa maailmasta, josta ei ole edes kovinkaan pitkä aika. Miesten halveksivat ja seksistiset huomautukset olivat raivostuttavaa luettavaa, mutta tuskinpa kaikkea sovinismia koskaan saadaankaan kitkettyä pois. Onneksi maailmaan aina mahtuu Amandan ja Evelynin kaltaisia härkäpäitä jotka näyttävät miehille mistä heidät on tehty.

Voiko Slaughter vielä yllättää? Hän tuntuu parantavan kirja kirjalta, ja jokaisessa panokset nousevat kovemmiksi. Eikä Slaughter hellitä edes viime sivuilla, kun tarjoilee vielä viimeisen juonenkäänteen kirjan loppuun. Tämä oli kyllä aivan huippu.

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit

WSOY 2014
Suomennos Pekka Marjamäki
Ruotsinkielinen alkuteos Paradisoffer

Dekkariviikko jatkuu! Kävin alkuviikosta kirjastossa ja nappasin mukaani minulle entuudestaan tuntemattoman Kristina Ohlssonin dekkarin Paratiisiuhrit. Mietin aluksi että mitenköhän ehdin kirjan lukemaan kun sivuja on kuitenkin yli neljäsataa, mutta niinhän siinä sitten kävi että kirja vei mennessään niin hyvin, että heräsin aamuisinkin aikaisemmin että ehdin vielä ennen töihin lähtöä lukemaan hieman. Todella koukuttavaa ensi sivuilta lähtien.

Ruotsin Arlandasta nousee ilmaan kone, jonka suunta on New York. Yli neljäsataa matkustajaa kuljettavan lentokoneen vessasta löytyy kirje, jossa uhataan räjäyttää kone ellei Ruotsi peru algerialaistaustaisen terroristiepäillyn karkoittamispäätöstä, ja Yhdysvallat lupaa sulkea vankilaa, jonka olemassaolo on salaisuus. Poliisilla on vain 13 tuntia aikaa estää pahimman mahdollisen tapahtuminen. Kello käy, eikä tilannetta helpota ollenkaan Yhdysvaltain asevoimien suhtautuminen ilmatilaansa lähestyvää lentokonetta kohtaan.

"Ruotsalaiset eivät tienneet, mitä todellinen pelko tarkoitti. He luulivat, että pelko on se, mitä ihminen tunsi silloin kun matkatavarat sattuivat saapumaan lomakohteeseen kolme tuntia myöhässä tai kun sähkön hinta nousi parilla prosentilla."

Keskiössä on Ruotsin turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksikön johtaja, vahvan ja räiskyvän persoonan omaava Eden Lundell, siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht. Taistellessaan aikaa vastaan, he yrittävät saada selville terroristien henkilöllisyyden ja yhteyden vaatimusten välille, mutta terroristit ovat peittäneet jälkensä hämmästyttävän hyvin.

En osannut päätellä syyllistä oikein, vaikka jossain vaiheessa olin varma kuka on teon takana. Loppu tuli siis täysin yllätyksenä, ja täytyy sanoa, että Ohlsson teki vaikutuksen. Loppu jää kaikenlisäksi vielä hyvin avoimeksi jättäen mahdollisuuden palata aiheeseen vielä myöhemmin, sillä terroristien työt eivät pääty koskaan. Eikä terrorisminvastainen työkään.

Vaikka luin Ohlssonia nyt ensimmäistä kertaa, eikä hänen luomansa henkilöhahmot olleet entuudestaan tuttuja, oli uutena lukijana onneksi helppo sujahtaa matkaan mukaan. Henkilöiden ajatuksia ja maailmaa raotetaan aina välillä, ja heidän historiaansa on näin helppo seurata. Paratiisiuhrit koukutti totaalisesti, ja voi olla, että vielä jossain välissä palaan Ohlssonin muihinkin kirjoihin. Aikaisemmin sarjasta on ilmestynyt Nukketalo, Tuhatkaunot ja Varjelijat.

Dekkariviikko! Katarina Wennstam: Tahra

Katarina Wennstam: Tahra

Otava 2011

Suomennos Laura Beck

Ruotsinkielinen alkuteos Smuts

Tällä viikolla (9.-15.6.2014) vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista dekkariviikkoa, jossa viikon aikana kirjakaupoissa nostetaan esille dekkareita. Lisää dekkariviikosta voit lukea tästä Kirjakauppaliiton tiedotteesta. Dekkarit ovat suosittu genre, ja erityisen hyvin dekkarit sopivat kesään, joten dekkariviikon ajankohta on mitä parhain. 

 

Dekkariviikosta innostuneena päätin minäkin osallistua tempaukseen, ja siirryin heti oman kirjahyllyn pariin tutkimaan josko sieltä löytyisi lukemattomia dekkareita. Kyllähän sieltä heti löytyi yksi johon tarttua, saanhan samalla myös lukemattomia pinoja pienemmäksi! En ole koskaan aikaisemmin ollut dekkareiden ystävä, kunnes blogimaailmaan siirryttyäni uskaltauduin mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja täytyy sanoa että olen viihtynyt! Mistäköhän aikaisempi ennakkoluulo? Olen tosin lukenut todella hyviä dekkareita ja nostaisinkin esille viimeisimmän lukemani Erik Axl Sundin Varistytön, Karin Slaughterin Will Trent -sarjan sekä kotimaisen Vera Valan Arianna de Bellis -sarjan. Näiden kirjailijoiden dekkarit ovat olleet laatua, Varistyttö oli kyllä melkoinen trilogian aloitus! 

 

Dekkarit tuntuvat olevan sellainen genre, että se iskee hyvin moneen, sillä tiedän monia ihmisiä jotka eivät muuten lue juuri koskaan mitään, mutta heidän kirjahyllyistään löytyy aina kuitenkin muutama dekkari. Dekkarit tuntuvat sopivan siis kaikille. Minä aloitin dekkariviikon lukemalla Katarina Wennstamin Tahran, joka minulla on jo tovin odottanut omassa hyllyssäni.

Jonas Wahl on perheenisä ja menestynyt asianajaja, jolla on kaunis vaimo, fiksut lapset ja luksustalo. Jonas on lisäksi hyvännäköinen, ja nauttii nousukiidossa olevasta urastaan, ja hänet tunnetaan parhaiten kaltoin kohdeltujen naisten puolustajana. Jonasta pyydetään televisioon kommentoimaan kohuttua ihmiskauppaa ja bordellitoimintaa, minkä tietää olevan lähtölaskenta kaikelle.

Jonaksen perheeseen kuuluu kaunis, fiksu ja menestyvä vaimo Rebecca, joka kirja alussa vaikuttaa mukavalta. Loppua kohden inho Rebeccaa kohtaan kasvaa, sillä hän on valmis tekemään mitä vain, jotta ei joutuisi luopumaan talostaan ja sen kauniista tavaroista. Lapset Emma ja Oliver aistivat vanhempiensa välisen jännitteen, mutta Emmalla on kiire poikakuvioiden kanssa teiniksi kasvamisen ohessa, ja Oliver suhtautuu intohimoisesti jalkapalloon. Sekä Jonas että Rebecca tuntuivat hyvin vastenmielisiltä henkilöiltä. Ja kuinka jälleen kerran käy taas ilmi, että niiden hulppeiden talojen julkisivujen toisella puolen totuus on jotain aivan muuta..

Kirjan pääaiheita ovat prostituutio, ihmiskauppa ja tätä kaikkea pyörittävät miehet. Ei mikään kevyt juttu ollenkaan. Tahraa ei voi hirveästi luonnehtia dekkariksi, ehkä enemmän trillerimäiseksi, kun totuus alkaa paljastua. Ennen kaikkea koin kirjan hyvin kantaaottavaksi, yhteiskunnalliseksi ja feministiseksi, jossa tuntui jokainen mies olevan kauhea hirviö. Mutta onhan aihe todella vakava ja tätä kauheutta tapahtuu koko ajan.

 

Luin kirjan nopeasti, mutta koin usein kirjan aikana suoranaisia pahanolon tunteita, sillä sen maailma on niin rankka, eikä Wennstam silottele mitään. Toisaalta aihe myös kiukututtaa, miten asiat voivat olla näin! Wennstam kirjoittaa tiukasti ja napakasti tuoden seksinoston epäkohdat esiin:

"Madeleine Edwarsin mukaan seksinostajat ovat ruotsalaisen oikeusjärjestelmän hellimmin kohdeltuja rikollisia. On epätavallista että heidät tuomitaan jos he kieltävät rikoksensa. Seksinostajat ovat niitä harvoja rikollisia, joihin tuomarit ja lautamiehet todella voivat samastua, tunnollisia kansalaisia jotka eivät ikinä syyllistyisi mihinkään sen pahempaan kuin ylinopeuteen tai ehkä veronkiertoon. Niin, ja prostituoitujen luona käymiseen. "

Vaikka kyse on kauheasta ja vakavasta aiheesta joka on syytä nostaakin esille, ei kirja kuitenkaan ollut niin hyvä kuin odotin.