Maja Lunde: Mehiläisten historia

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Tammi 2016

Suomennos Katriina Huttunen

Kansi iStockphoto

Norjankielinen alkuteos Bienes historie, 2015

Arvostelukappale kustantajalta

"Sata vuotta toisen maailmansodan loppumisen jälkeen maapallo, nykyajan ihmisen koti, ei enää ollut paikka, jossa olisi voinut asua miljardeja ihmisiä. Vuonna 2045 maapallolla ei ollut mehiläisiä."

Vuonna 1852 englantilaisen suurperheen isä William on haudannut tieteelliset haaveensa ja kunnianhimonsa normaalin arjen pyörittämiseen, ja hän kokee epäonnistuneensa täydellisesti. Kun hän kiinnostuu mehiläisten kasvatuksesta, alkaa uinunut kunnianhimo herätä henkiin ja tieteellinen tutkimus saa hänestä otteen.

Vuonna 2007 amerikkalaisen mehiläistarhaajan Georgen suurin toive on saada ainoasta lapsestaan työnsä jatkaja, mutta haave näyttää romuttuvan poikansa kiinnostuksen kohteen olevan aivan muualla kuin mehiläisten parissa. Toiveet jatkamisesta näyttää muultakin kantilta huolestuttavilta, sillä samaan aikaan mehiläiskuolemien aalto pyyhkäisee koko maailman. Mihin mehiläiset kuolevat?

Vuonna 2098 mehiläisiä ei enää ole. Maailma on kokenut luonnonkatastrofin, eikä ihmisiä enää ole maapallolla niin paljon kuin ennen. Ja he ketkä ovat, taistelevat elämästään sillä toivoa ei tunnu olevan. Kiinalainen Tao kuitenkin toivoo pojallensa parempaa elämää kuin mitä hänellä itsellään on: hedelmäpuiden pölyttäjänä kun mehiläisiä ei työhön enää ole. Taon elämä järkkyy pahasti kun poika sairastuu ja hänet viedään pois. Miksi Tao ei pääse miehensä kanssa katsomaan lastaan?

Ja yllättäen, kaikki kolme tarinaa kiertyy lopulta yhteen.

Kirja käynnistyy hyvin, ja se imaisee mukaansa. Asetelma on hyvin kiehtova ja se vetää puoleensa. Puolessa välissä kirjaa imu alkoi kuitenkin heiketä, ja loppua kohti sen kiinnostavuus lässähti pahasti. Ja se on todella harmi, sillä olisin nähnyt kirjassa potentiaalia paljon parempaankin ja ennen kaikkea suurempaa sanomaan. Yksi suurin syy pettymykseen oli henkilöhahmojen suoranainen epäkiinnostavuus. Oli vaikeaa samaistua henkilöihin jotka jäävät etäisiksi ihan jo siitäkin syystä että luvut olivat melko lyhyitä. Ja muutenkin, on vaikeaa ymmärtää ihmistä joka ei osaa käsitellä pettymyksiä eikä sellaista, joka on mielessään luonut tulevaisuuden kuvan perijänsä harteille joka ei ole kiinnostunut siitä.

Myös loppujuonen selviäminen on lukijalle pettymys, sillä sen kyllä arvaa ennen kuin kirja päättyy. Kuin myös sen kuinka nämä kolme tarinaa yhdistyvät. Lunden maalaava kuva tulevaisuudesta on ontuva ja epäuskottava, enemmänkin vain toteava eikä selittelevä. Ja niin, tällä kertaa jäi taas todella ihmetyttämään kannen kehut.

Mehiläisten historia ei onnistunut säväyttämään, ja olemaan sitä mitä kannen kehut antoivat ymmärtää. Samoilla linjoilla ovat olleet myös Laura ja Katja.

Unni Lindell - Sokerivalhe

Unni Lindell - Sukkerdoden. WSOY 2013. Suomennos Päivi Kivelä, kansi Anna Makkonen

Norjalaisen Unni Lindellin uutuus Sokerivalhe on pyörinyt yöpöydälläni jo muutaman viikon ajan, ja olen lukenut kirjaa pätkittäin ennen nukkumaan menoa. Hieman on lukutahti muuttunut kun kokopäivätyö on astunut taas kuvioihin, eikä edes kirjan mukavan vetävä juoni taio lisätunteja vuorokauteen. Kirkasvärinen kirja sai kuvaan seurakseen vappumeininkiä, varsinkin kun sopivasti loppui näin vappupäivänä.

Blogiani seuranneet huomaavat täältä puuttuvan lähes kokonaan dekkarigenren, jostain syystä dekkarit jäävät hyllyyn. Nyt olen kuitenkin tähän mennessä vuotta lukenut jo kaksi dekkaria kun viime vuonna en lukenut ainuttakaan. Täysin en dekkarigenreä ole siis tyrmännyt, ja minulle tämä määrä dekkaria on jo pieni saavutus :)

Poliisipäällikkö Martin Egge kuolee juuri ennen Kari Helenen kertomaa totuutta. Vuosien jälkeen Kari Helene vihdoin muistaa sokeripilven pöllyessä kahvilan lattialla, ettei pikkuveljen kuolema ole hänen syytään. Kari Helenen täytyy puhua Martinin kanssa, kertoa hänelle kaikkein pahin, hän muistaa isästään ja Hansista jotakin. Martin Eggen kuolema herättää paljon kysymyksiä ja on selvää, että taustalla vaikuttaa paljon vakavia asioita, joista on poliisikollegojen vaikea saada kiinni. Miksi Martin tutki vuosia sitten kuolleen poikalapsen kätkytkuolemaa?

Sokerivalhe on seitsemäs Cato Isaksen -dekkari, minulle niin ikään ensimmäinen. En huomannut missään vaiheessa tulleeni mukaan kesken kaiken, eli sellainen joka ei ole aikaisemmin lukenut sarjaa, on ainakin tässä kohtaa helppo hypätä mukaan. Lindell kirjoittaa vetävästi, antaa lukijalle pieniä vihjeitä, eikä ratkaise loppua täysin ennen viimeisiä sivuja. Lindell tarjoaa kuitenkin joitakin hyvin selkeitä ratkaisuja lukijalle jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja lukija on poliisia tietoisempi siitä mitä pikku-Gustaville todella tapahtui ja mikä Kari Helenen isä on miehiään. Myös kirjan nimi aukeaa lukijalle hyvin nopeasti.

Viihdyin tämän parissa ihan hyvin, genre ei kuitenkaan ole tämänkään jälkeen täysin mukavuusaluettani. Välillä on kuitenkin hyvä tehdä kirjallisia vierailuja muuallekin ja eräs Kallentoft minun on vielä tämän vuoden puolella luettava..

Linn Ullmann - Aarteemme kallis

Linn Ullmann (Det dyrebare) WSOY 2012. Kuva: Mamma Andersson kompisar från förr, 2001. 

Suomennos: Tarja Teva

Jonilla ja Sirillä on päällisin puolin kaikki niin kuin missä tahansa keskiluokkaisessa norjalaisessa perheessä. Heillä on kaksi tytärtä, mustatukkainen ja sumusilmäinen Alma sekä vaaleatukkainen ja vielä kovin nuori Liv. Jon on kirjailija ja Sirillä on ravintola. Samalla kun Jonin on määrä kirjoittaa trilogiansa loppuun kotona, on Sirillä kuitenkin vastuu ravintolan pyörittämisessä ja perheensä asuntolainan lyhentämisessä. Sirillä ei riitä aika katsomaan aviomiehensä perään, joka tuntuu olevan enemmän kiinnostunut tuhlaamaan aikansa muihin naisiin kuin päättämään trilogiansa vihdoin ja viimein päätökseensä.

Vuosien jälkeenkin Siri yrittää sinnikkäästi saada yhteyden äitiinsä Jennyyn, joka Sirin hänelleen järjestämissään 75- vuotissyntymäpäiväjuhlillaan avaa kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen taas viinipullon. Siri ei tunnu saavan anteeksi äidiltään koskaan asioita jotka tapahtuivat Sirin ollessa vasta lapsi, ja tätä taakkaa hän kantaa harteillaan loppuelämänsä ajan.

Siri on palkannut lastenvahdiksi kuukasvoisen Millen, jotta hän voisi keskittyä töihinsä ja Jon saamaan kirjansa valmiiksi. Nuori Mille, kauniit kasvot ja vartalo, on saanut Jonin kiinnittämään kuitenkin tyttöön huomiota, ja Siri katuu että palkkasi Millen. Jennyn syntymäpäiväjuhlissa Mille kuitenkin katoaa ja katoamisen myötä alkaa paljastua tarina perheenjäsenten välisistä salaisuuksista.

Linn Ullmann - Ingmar Bermanin ja Liv Ullmannin tytär - on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, ja Aarteemme kallis ensikosketus kirjailijan tuotantoon. Ullmann vie lukijan mennessään ja vakuuttaa, hänellä on voima vangita kerronnallaan. Pidin valtavasti hänen tyylistään kirjoittaa, joka paikoitellen vaihteli. Joissain kohdissa Ullmann kirjoittaa hyvinkin suoraan, joka saa jopa lukijan (hyvällä tavalla) hätkähtämään, ja toisinaan lauseisiin taas oli ujutettu pala palalta totuutta, joka lukijan oli selvitettävä. Totuutta löytyi myös sieltä mitä ei voi kirjoittaa, käyttäytymisen ja sanomattomien sanojen takaa.

Hahmot olivat jokainen omanlaisensa; voimakkaasti oireileva teini-ikäinen Alma, saamaton kirjailija ja perheenisä Jon, raskasta menneisyyden taakkaa kantava Siri sekä oikukas ja juoppo isoäiti Jenny. Ainoa joka jää epämääräiseksi hahmoksi tarinan kannalta on Irma. Kuka on tuo kookas ja kiharatukkainen Jennyn kanssa asustava nainen?

Suurimmaksi haasteeksi osoittautui lukukokemukseni myötä Jon. Minä todella halusin ymmärtää että Jonilla oli vain vaikeaa, hänellä oli syynsä käytökseensä, mutta en kertakaikkiaan pystynyt antamaan hänelle sympatiaa jota hän mahdollisesti tarvitsi. Siri minua säälitti, hänen olematon suhteensa äitiinsä, kadoksissa oleva suhteensa aviomieheensä sekä ongelmallinen suhteensa vanhimpaan tyttäreensä on yhdelle henkilölle paljon kestettäväksi.

Tämä on jo toinen norjalainen teos jonka tänä vuonna luen ja täytyy sanoa, että norjalainen kirjallisuus alkaa toden teolla viehättämään.Viihdyin kirjan parissa loistavasti ja Ullmannin nimen pistän jatkoa ajatellen korvan taakse.

Kirjan ovat lukeneet myös Annika K sekä Karoliina.

Gaute Heivoll - Etten palaisi tuhkaksi

Romaanin kertoja ja samalla romaanin kertojaääni Gaute Heivoll palaa lapsuutensa maisemiin, norjalaiseen pikkukaupunkiin Finslandetiin tutkimaan synnyinvuotensa outoja tapahtumia joissa tulipalot riivaavat kyläläisiä saaden sen lopulta paniikin valtaan. Syyllinen tulipaloista löytyy lopulta yllättävän läheltä, ja tämä asia selviääkin lukijalle jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Samalla kun kirjailija pohtii, kuinka samassa kylässä kasvaneesta kunnollisesta ja rakastetusta pojasta voi kasvaa pyromaani, pohtii hän myös omaa kasvuhistoriaansa ja sitä kenet me näemme kun näemme itsemme?

Heivoll on taidokkaasti ja onnistuneesti kuvannut pikku kaupungin asukkaita, sen tunnelmaa ja päässyt myös tuhopolttajan mielensyvyyksiin luoden romaanin jota on vaikea laskea käsistään kun sen lukemisen on aloittanut. Heivoll on myös koskettavasti kertonut oman itsensä löytämisestä, uskalluksesta tarttua kirjailijan ammattiin ja kuvaa lämpimästi välejään vanhempiinsa.

Etten palaisi tuhkaksi on autofiktiivinen romaani joka on monikerroksinen kuvaus aikuiseksi kasvamisesta, oman identiteetin muotoutumisesta sekä rakkauden monista kasvoista. Samaan aikaan se on jännittävä, psykologinen, haikea, kaunis ja tunnelmallinen.

Kiitos taas mahtavien kirjablogien, löysin taas uuden mahtavan lukukokemuksen. Välttämättä en olisi osannut kirjaan tarttua ellen olisi tästä saanut ensin vihiä blogimaailmassa. Juuri Karoliinan kirjoitus säväytti ja sai minut tämän kirjastosta hankkimaan:)

Etten palaisi tuhkaksi oli upea lukukokemus ja sai (ilmeisesti monen muunkin bloggaajan kohdalla) kiinnostumaan norjalaisesta kirjallisuudesta enemmän. Tämä on jo toinen WSOY:n aikamme kertojia -sarjan kirjoista joka on minuun osunut ja uponnut täydellisesti. En ihmettele, että tämä on saanut ilmestymisvuonnaan Norjan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Brageprisenin.

"Ystäväni. Minun on saatava kirjoittaa tämä, etten palaisi tuhkaksi."